Kokoomuslainen puolustusministeri Antti Häkkänen esitti äskettäin Ylen haastattelussa, että sotilasmenot tulisi asettaa kokonaan vaalikeskustelun ulkopuolelle.Jatkossa niistä päätettäisiin ”kulisseissa” kansalaisten selän takana.
Tämä on tietenkin tyypillistä kokoomuslaista politiikkaa, jossa demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle pyritään rajaamaan milloin mitäkin – oli se sitten valtion budjettileikkaukset velkajarrulla tai nyt holtittomasti paisuneet asemenot. Samankaltaista esitti jo kokoomuksen lapualainen eduskuntavaaliehdokas Harri Seppälä viime kuussa, jolloin kirjoitin: ”turvallisuuspolitiikka on politiikkaa siinä missä muukin politiikka.”
Vasemmistoliitosta on nyt esitetty voimakasta kritiikkiä tätä Häkkäsen lausuntoa vastaan erityisesti puheenjohtaja Minja Koskelan suulla. Se on tietenkin oikein. Huomio kiinnittyy kuitenkin tässä siihen, että Vasemmistoliitto on muiden puolueiden tavoin sitoutunut sotilasmenojen kasvuun, josta myös puheenjohtaja Koskela haluaa pitää ”keskustelun maltillisena”. Kritiikkiä esitetäänkin tässä siis enemmän ”viran puolesta” – todellinen haastaja sotilasmenojen kasvattamiselle puuttuu eduskuntapuolueiden taholta.
Paradoksaalisesti Vasemmistoliitto myös asettui NATO-jäsenyyden taakse Sanna Marinin hallituksessa, mutta nyt yrittää vaaliteknisistä syistä irtisanoutua NATOn 5% BKT:sta -asemenovaatimuksesta. Tätä kutsutaan kaksilla rattailla ajamiseksi. Alusta lähtien oli ilmiselvää, että NATO-jäsenyys tulisi kasvattamaan Suomen sotilasmenoja.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski kritisoi puolestaan omassa kannanotossaan Häkkästä sanomalla:
”Pitäisi olla itsestäänselvää, että Suomi ei voi tehdä yhteistyötä ja käydä kauppaa maan kanssa, joka toteuttaa kansanmurhaa… Suomi on tosiasiassa hylännyt kansainväliset sopimukset … Tämä on raju linjanmuutos, josta ei ole käyty yhteiskunnallista keskustelua, ennen kuin asia todettiin vain tapahtuneeksi. Eduskunnalle vastattiin, että meni jo, älkää nillittäkö.”
Muuten hyvä kanta tämäkin, mutta tässä unohtuu että asekaupat Israelin kanssa aloitti täysimääräisesti Marinin hallitus Daavidin linko -hankinnallaan. Vasemmistoliitto istui tuolloin mukana. Ja ei, ei ole totta ettäkö Palestiinan kansanmurha ”ei vielä tuolloin olisi ollut käynnissä”. Israel oli jo tuolloin apartheid-valtio, ja kansanmurha on jatkunut eri intensiteeteillä vuodesta 1948.
Asekaupoista, turvallisuuspolitiikasta ja sotilasmenoista tulee käydä keskustelua vaaleissa. Äänestäjien kannattaa miettiä asiaa myös tätä hallitusta pidemmällä aikavälillä. Työväen antimilitaristit on esittänyt vaaleihin oman vaihtoehtoisen ohjelmansa, jonka eduskuntavaaliehdokkaat voivat käydä allekirjoittamassa. Se ottaa selväsanaisen kannan: asemenoja on ryhdyttävä kasvattamisen sijaan purkamaan hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi. Ohjelmaan voi tutustua täällä.
Vaikka on oikein vastustaa sotaa Ukrainassa, emme voi tukea Venäjää tai sivuuttaa Putinin hallinnon taantumuksellista luonnetta, kirjoittaa Yassamine Mather brittiläisessä Weekly Worker -julkaisussa. Sen sijaan tulisi kääntyä sodanvastaisen vasemmiston puoleen.
– Venäjän hyökkäys Ukrainaan antoi länsivalloille mahdollisuuden esiintyä pienten kansojen ja niiden itsemääräämisoikeuden puolustajina. Se on huijausta (kuten Palestiina osoittaa kiistatta).
– Me imperialistisissa maissa vastustamme NATOa ja sen erittäin vaarallisia geostrategisia tavoitteita. Hylkäämme myös suoraan ajatuksen siitä, että NATO tarjoaa edistyksellisen vaihtoehdon. Se ei kuitenkaan tarkoita Venäjän tai Vladimir Putinin tukemista.
– Useat asiat muovasivat Moskovan ajattelua ennen helmikuuta 2022. Venäjä oli huolissaan Mustanmeren laivastostaan ja NATOn laajentumisesta itään. Mutta sen vuokrasopimus Sevastopolin tukikohdasta oli jo jatkettu vuoteen 2042 asti, joten pelko tukikohdan menettämisestä ei yksinään voi selittää sen hyökkäystä. Venäjän johtajat ovat kyseenalaistaneet, onko Ukraina todella erillinen valtio, ja vaatineet erityisoikeutta vaikuttaa sen kotimaan ja kansainväliseen politiikkaan. Yhdessä kaikki tämä viittaa sekoitukseen turvallisuushuolia, nationalismia ja alueellisia tavoitteita. NATOn laajentuminen on osa taustaa, mutta se ei ole ainoa syy nykyiseen sotaan.
– Lokakuussa Donald Trump päätti luopua joistakin Venäjän polttoaineviennin pakotteista. Jotkut syyttävät nyt Washingtonia lähentymisestä Moskovaan. Britannian entinen puolustusministeri Ben Wallace tulkitsee Trumpin lähestymistavan itse asiassa Venäjän puolelle asettumiseksi. Mutta tämä jättää huomiotta Yhdysvaltojen politiikkaan kohdistuvat poliittiset ja taloudelliset paineet. Marraskuun välivaalien lähestyessä nopeasti korkeat polttoaineiden hinnat vahingoittavat Trumpia kotimaassa.
– Iranin kanssa käyty sota häiritsi Persianlahden energiatoimituksia, ja Saudi-Arabian öljyntuotannon ja -viennin ongelmat ovat pahentaneet tilannetta. Ei ole merkkejä siitä, että energiamarkkinat rauhoittuisivat lähiaikoina. Venäläisen polttoaineen rajoitusten lieventäminen voidaan tulkita pyrkimykseksi pitää energiakustannukset kurissa kotimaassa, ei perustavanlaatuiseksi strategian muutokseksi Kremlin suuntaan. On totta, että poikkeuslupa saattaa auttaa venäläisiä viejiä ja helpottaa Moskovaan kohdistuvaa taloudellista painetta.
– Erolla on merkitystä, koska Washington ei ole luovuttanut Ukrainan suhteen. Asetoimituksiin, pakotteihin ja satelliittiviestintään liittyvistä kiistoista huolimatta Yhdysvaltain tiedustelu on edelleen keskeisessä asemassa Ukrainan sotatoimissa. 18. lokakuuta, keskusteltuaan Yhdysvaltain edustajien kanssa Oslossa, Volodymyr Zelenskyi vahvisti, että tiedustelutietojen jakaminen Venäjän ohjusiskuista oli jatkunut. Hän sanoi, että se ”toimii nyt” ja kiitti amerikkalaisia. Tämä osoittaa, kuinka paljon Ukraina on edelleen riippuvainen Yhdysvaltojen tuesta, vaikka Trumpin hallinto käyttää keskeisten sotilaallisten voimavarojen hallintaansa painostaakseen Kiovaa.
– Euroopan hallitukset, mukaan lukien Britannia, tarjoavat nyt suuremman osan Ukrainan taloudellisesta ja sotilaallisesta tuesta. Ne eivät kuitenkaan ole korvanneet sitä, mitä eräs ukrainalainen virkamies kutsui Yhdysvaltojen monopoliasemaksi kolmessa ratkaisevassa ominaisuudessa: tiedustelussa, ballististen ohjusten torjunnassa ja Starlink-satelliittiverkossa, mukaan lukien sen sotilasversio Starshield. Raportit Starshieldin rajoituksista, tiedusteluyhteistyön katkoksista ja ohjustoimitusten viivästyksistä osoittavat, kuinka pitkälle Ukraina on riippuvainen Yhdysvaltojen hallitsemista järjestelmistä. Ne osoittavat myös, että Washington voi muuttaa osallistumistaan konfliktiin vetäytymättä siitä.
– Nämä ristiriidat heijastavat myös Venäjän asemaa maailmassa. Sen talous on paljon pienempi kuin Yhdysvaltojen, mutta sillä on edelleen suuri armeija, ydinaseet ja turvallisuusinstituutiot, jotka ovat peritty Neuvostoliiton ajalta. Sen kapitalistinen hallitseva luokka on edelleen sidoksissa globaaleihin markkinoihin. Venäjä on erittäin riippuvainen öljy- ja kaasutuloista ja on altis hyökkäyksille jalostamoihinsa ja vientilaitoksiinsa, jotka ovat todellisia heikkouksia sen sotatalouden kannalta. Korkeammat maailmanmarkkinahinnat voivat korvata osan näistä tappioista, mikä osoittaa, kuinka Lähi-idän tapahtumat voivat muuttaa Ukrainan sodan tasapainoa.
– Konfliktilla on näin ollen laajempia geopoliittisia ulottuvuuksia. Länsimaiden sotilaallinen ja tiedusteluapu korostaa, että Venäjän ja Ukrainan välinen sota on itse asiassa sijaissota Venäjän ja NATOn välillä. Venäjän poliittinen ja taloudellinen suhde Kiinaan yhdistää konfliktin myös epäsuorasti laajempaan Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen kilpailuun. Washingtonin politiikkaa muokkaavat useat kilpailevat näkökohdat: Venäjän sotilaallisen voiman hillitseminen, vaikutusvallan säilyttäminen Euroopan turvallisuudessa, energian hintojen hallinta ja pitkittyneen kansainvälisen vastakkainasettelun kotimaisten poliittisten kustannusten rajoittaminen. Trumpin pakotteiden poistaminen ja jatkuva sotilaallinen yhteistyö Ukrainan kanssa eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään, kun niitä tarkastellaan tässä laajemmassa viitekehyksessä.
– Pakotteet ovat aiheuttaneet huomattavia kustannuksia Venäjän rahoitukselle, kaupalle, teknologian saatavuudelle ja energian viennille, aiheuttamatta kuitenkaan sitä välitöntä talouden romahdusta, jota jotkut alun perin ennustivat. Niiden vaikutukset ovat epätasaiset: tuonnin korvaaminen, uudelleenreititetty kauppa ja sota-ajan tuotanto ovat mahdollistaneet sopeutumisen, kun taas finanssipoliittiset paineet, inflaatio ja teknologiset rajoitukset kasaantuvat edelleen. Euroopan unioni hyväksyi 21. pakotepakettinsa 23. heinäkuuta, lisäten 218 yksilö- ja yhteisöluetteloa ja toimenpidettä, jotka vaikuttavat pankkitoimintaan, kryptopalveluihin, öljynjalostukseen, kaksikäyttötuotteisiin ja Venäjän varjolaivastoon liittyviin aluksiin. EU myös keskeytti öljyn hintakaton automaattisen muutoksen heinäkuuhun 2027 asti poikkeuksellisen energiamarkkinoiden häiriön vuoksi. Pakotteita on siksi arvioitava muuttuvina poliittisina välineinä, ei yhtenä, muuttumattomana saartona.
– Pakotteiden kohteeksi joutuneet eliitit ovat yrittäneet suojella varallisuuttaan monimutkaisten omistusrakenteiden, trustien, sukulaisten, oikeusjuttujen ja varojen ulkomaille siirtämisen avulla. Samaan aikaan kauppaverkostot ovat lähettäneet tavaroita kolmansien maiden kautta, ja varjolaivaston säiliöalukset ovat pitäneet öljynviennin käynnissä. Tällaiset käytännöt osoittavat, kuinka globaali kapitalismi luo monia porsaanreikiä pakotteiden ympärille.
– Mutta kustannukset jakautuvat epätasaisesti tavallisten venäläisten maksettaviksi. Korkeammat hinnat, tuontilaitteiden heikompi saatavuus ja julkisiin palveluihin kohdistuva paine iskevät palkansaajiin ja eläkeläisiin kovemmin kuin rikkaisiin (osa vaikeuksista johtuu Kremlin omista sotilasmenoista, veroista ja kotimaisista rajoituksista, eivät pelkästään länsimaisista toimenpiteistä). Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin painostus, joka kohdistuisi vain sotakoneeseen: pakotteet ovat vaikuttaneet suurimpaan osaan väestöstä, erityisesti silloin, kun lääkkeiden ja terveydenhuollon saatavuus on vaakalaudalla.
– Ristiriita on selkein silloin, kun Ukrainan hyökkäykset Venäjän öljylaitoksiin uhkaavat hyökkäyksen ylläpitämiseen tarvittavia tuloja, ja samalla maailmanlaajuisten polttoainetoimitusten häiriöt antavat Washingtonille syyn lieventää joitakin rajoituksia. Lokakuun 2026 poikkeuslupa ei kuitenkaan lopettanut kaikkia Yhdysvaltojen Venäjä-pakotteita: Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio kuvaili 60 päivän tarkastelujaksoa, kun taas kongressin jäsenet molemmista puolueista kritisoivat Moskovaan kohdistuvan paineen lieventämistä. Sen pitkän aikavälin seuraukset ovat edelleen epävarmoja.
Poliisi puuttuu kommunistien mielenosoitukseen Venäjällä lokakuussa 2026.
Repressio Venäjällä
– Venäjä ei saavuttanut diktatuuria yhdessä yössä. Lyhyen ja ankaran vuoden 1993 tukahduttamisen jälkeen, jolloin entinen presidentti Boris Jeltsin otti yhteen parlamentin kanssa, palattiin melko laajaan poliittiseen vapauteen. Sitten seurasi asteittainen kiristymisprosessi. Tšetšenian sodat ja terrorismin vastaiset kampanjat antoivat turvallisuuspalveluille lisää valtaa. Vuosien 2011–2012 mielenosoitukset johtivat uusiin ulkomaisten agenttien lakeihin ja tiukempiin mielenosoitussääntöihin. Samaan aikaan Krimin niemimaan liittäminen loi akuutteja jännitteitä, eikä vain Ukrainan kanssa. Pandemian aikana valvonta laajeni ja opposition kokoontumiset kiellettiin. Täysimittainen hyökkäys toi mukanaan entistä tiukempia rajoituksia opposition äänille.
– Putinin presidenttikauden 25 vuoden aikana Venäjä on siirtynyt korruptoituneesta porvarillisesta ”demokratiasta”, jolla on merkittäviä autoritaarisia piirteitä, sortavaan valtion monopolipääoman diktatuuriin, jossa on vain koristeellisia demokraattisia instituutioita. Sota, taloudellinen rasitus, kasvava tyytymättömyys ja aiemmin murskatun työväenliikkeen jäljellä oleva potentiaali antavat hallinnolle kaikki syyt lisätä sortoa. Oppositiota on kuitenkin edelleen olemassa, ja siihen liittyy aloitteita, kuten Solidaarisuuskomitea ja Vasemmistolaisten poliittisten vankien säätiö.
– Putinin hallinto ei ole vain yhden miehen henkilökohtainen valta. Se lepää liittovaltion turvallisuuspalvelun (FSB) ja muiden turvallisuuselinten, uskollisuutta palkitsevan byrokratian ja valtioon läheisesti sidoksissa olevan kapitalistisen eliitin etujen varassa. Tämä auttaa selittämään, miksi hallinto on kestänyt niin kauan ja miksi se pelkää tappiota tai sovintoa, joka ei johda täydelliseen voittoon (tai ei pysty perustelemaan Venäjän hirvittäviä tappioita etulinjassa). Jos turvallisuuselin näkee myönnytyksen strategisena perääntymisenä, jännitteet hallitsevan ryhmän sisällä voivat puhjeta julkisuuteen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että johto kaatuu.
– Hyökkäys on kiihdyttänyt sortavaa järjestelmää, joka on peräisin jo ajalta kauan ennen vuotta 2022. Asevoimien ”häpäisemistä” koskevat lait, niin kutsuttua ääriajattelua ja terrorismia vastaan kohdistetut ankarat säännökset sekä ”ulkomaiseksi agenteiksi” nimittämiset ovat kaventaneet poliittisen toisinajattelun tilaa. Uhrien joukossa on toimittajia, feministijä, liberaaleja ja ammattiyhdistysaktiiveja. Sosialistit ja anarkistit ovat olleet erityisesti kohteena. Useita järjestöjä on heikennetty vakavasti tai ne on pakotettu lakkauttamaan toimintansa.
– ”Vasemmistolaisena vastarintaliikkeenä” tunnettua liikettä vastaan on nostettu rikossyytteitä useita aktivistejaan kohtaan, mukaan lukien Aljona Krylovaa ja Igor Kuznetsovia. Myös ”Vasemmistososialistinen toiminta” on kohdannut sortoa. Yksi sen jäsenistä, Juri Tšilikin, pidätettiin tammikuussa 2024 useiksi kuukausiksi saatuaan 300 000 ruplan sakon väitetystä ”terrorismin oikeuttamisesta” verkkokommenteissa. ”Vallankumoukselliseen työväenpuolueeseen” yhteydessä oleva Artem Borodin pidätettiin Donetskissa vuonna 2022 sodanvastaisten esitteiden vuoksi, ja hän pakeni myöhemmin Kirgisiaan, jossa häntä odotti uusi pidätys ja luovutusuhka. Myös antifasistit ovat joutuneet vakavien syytteiden kohteeksi, mukaan lukien tapaukset, jotka koskevat väitettyä jäsenyyttä ”Kansan itsepuolustuksessa”, jonka Venäjän viranomaiset nimesivät terroristijärjestöksi vuonna 2022.
– Jotkut ovat yksinkertaisesti heittäneet pyyhkeen kehään. ”Venäjän sosialistinen liike” ilmoitti lakkauttamisestaan toukokuussa 2024 sen jälkeen, kun se oli nimetty ”ulkomaiseksi agentiksi”. Toukokuussa 2025 myös trotskilainen järjestö ”Työväenvalta” hajosi poliisietsintöjen ja aktivisti Garri Azaryanin pidätyksen jälkeen. Häntä syytetään terrorismin julkisesta puolustamisesta.
– Muutamat tapaukset ovat saaneet maailmanlaajuista huomiota. Marxilainen historioitsija Boris Kagarlitski sai viisi vuotta ja entinen Moskovan kaupunginvaltuutettu Ilja Jašin kahdeksan ja puoli vuotta vankeutta. Sitten on Sergei Udaltsov, yksi sotaa kannattavan ”Vasemmistorintaman” (joka on lähellä Venäjän federaation kommunistista puoluetta) johtajista. Udaltsov on vakaumuksellinen Josif Stalinin seuraaja. Hänen vastustuksensa kohdistui korruptioon ja äänestysvilppiin.
– Myös itsenäinen ammattiliittotoiminta on joutunut paineen alle. ”Kurier”-ammattiliiton johtaja Kirill Ukraintsev vietti yli yhdeksän kuukautta tutkintavankeudessa organisoituaan työläisiä ja osallistuttuaan mielenosoituksiin. Toisen Kurier-ammattiliiton järjestäjän, Said Shamkhalovin, kerrotaan joutuneen pahoinpidellyksi mielenosoituksen jälkeen. Anton Orlov, terveydenhuollon työntekijöiden ammattiliiton ”Actionin” koordinaattori Baškortostanissa, tuomittiin kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen petoksesta syyskuussa 2022. Orlov kiisti syytteet ja väitti, että syyte liittyi hänen ay-toimintaansa. Anatoli Bannykh, itsenäinen ammattiliittojohtaja Uralin ajoneuvotehtaalla Miassissa, pidätettiin viideksi päiväksi tammikuussa 2025, koska hänen väitetään esittäneen ekstremistisiä symboleja vanhassa sosiaalisen median valokuvassa.
– Viranomaiset ovat myös rajoittaneet kansainvälistä ammattiliittojen solidaarisuutta. Syyskuussa 2023 Kansainvälinen kuljetustyöväen liitto julistettiin ”ei-toivotuksi järjestöksi”, ja IndustriALL Global Union tammikuussa 2024. Nämä päätökset pakottivat Venäjään sidoksissa olevat ammattiliitot, mukaan lukien merenkulkijoita ja muita kuljetus- ja teollisuustyöväkeä edustavat järjestöt, katkaisemaan viralliset kansainväliset yhteytensä. Kansainvälinen työjärjestö ILO on arvostellut näitä rajoituksia räikeänä puuttumisena ammattiliittojen oikeuksiin.
– Näistä paineista huolimatta poliittisia vankeja, itsenäisiä työväenjärjestöjä ja pienempiä sosialistisia ja anarkistisia ryhmiä tukevat verkostot onnistuvat selviytymään. Tämä osoittaa, että poliittinen oppositio ja työväenaktivismi eivät ole kadonneet, vaikka niiden kyky järjestäytyä avoimesti onkin rajoittunut vakavasti. Kansainvälinen solidaarisuus on edelleen tärkeää, mutta sen tulisi perustua realistiseen ymmärrykseen niiden rajallisesta organisointivoimasta ja kohtaamistaan vaikeuksista.
– Venäjän sorto ei ole yksittäinen politiikka, vaan monikerroksinen järjestelmä. Kohdennettu sorto kohdistuu aktivisteihin ja organisaatioihin, joita pidetään vaarallisina tai liian epäsovinnaisina, ja sen tarkoituksena on poistaa heidät julkisesta elämästä. Tämän rinnalla kulkee niin sanottu kaoottinen sorto, jota ohjaavat poliisikiintiöt ja innokkaiden sotaa kannattavien aktivistien ilmiannot. Tuhansista muista erottumaton sodanvastainen kommentti voi johtaa 30 000–50 000 ruplan sakkoon (tavallisen työläisen yhden tai kahden kuukauden palkka) tai vankeusrangaistukseen. Lastenlääkäri Nadezhda Buyanovan tapaus, josta potilaan äiti raportoi sotaa koskevan huomautuksen johdosta, oli symbolinen. Satunnaisuus itsessään on toiminnallista: ihmiset pelkäävät rangaistusta tietämättä, kuinka todennäköinen se on.
– Kaksi muuta menetelmää eivät sisällä lainkaan rikossyytteitä. Ensinnäkin poliisi tekee ratsioita paikkoihin, joissa tietyt ryhmät kokoontuvat, kuten siirtotyöläisten majoitustiloihin, kokoontumisiin, joissa ihmisiä kannustetaan kirjoittamaan kirjeitä poliittisille vangeille, tai jopa homo- ja lesbobaareihin. He pidättävät ihmisiä, tarkistavat heidän asiakirjansa ja usein nöyryyttävät heitä, yleensä nostamatta syytteitä. Tavoitteena on pelotella ihmisiä ja levittää pelkoa väestön keskuudessa. Toiseksi poliisi painostaa tunnettuja aktivisteja vierailemalla heidän kodeissaan tai työpaikoillaan, kutsumalla heidät kuulusteluihin ja pakottamalla heidät allekirjoittamaan virallisia varoituksia. Tämä paine usein lisääntyy ennen vaaleja, mielenosoituksia tai viranomaisten vierailuja. Tavoitteena on uuvuttaa aktivistit, jotta vain ne, jotka kestävät jatkuvaa poliisin häirintää, jatkavat poliittista toimintaansa.
– Järjestelmä on rakennettu eskaloimaan. Vaino alkaa tyypillisesti sakoilla ja lyhyillä, viidestä viiteentoista päivään kestävillä hallinnollisilla pidätyksillä, ja muuttuu rikolliseksi, jos kohde jatkaa toimintaansa. Vuoden 2014 ”Dadin-artikla”, joka teki kolmesta mielenosoitussääntöjen rikkomisesta 180 päivän sisällä rangaistavaksi jopa viiden vuoden vankeusrangaistuksella, loi tästä kaavan. Hyökkäyksen ensimmäisen kuukauden aikana käyttöön otettu syyte ”asevoimien mustamaalaamisesta” toimii samalla tavalla: ensimmäisestä rikkomuksesta voidaan määrätä jopa 50 000 ruplan sakko, kun taas toistuvasta ”rikkomuksesta” voidaan tuoda vankeusrangaistus. Syyskuuhun 2024 mennessä sen nojalla oli nostettu noin 94 000 hallinnollista kannetta. Syytteet ”äärimmäisten symbolien näyttämisestä” ovat yhtä hyödyllisiä hallinnolle, koska aktivistin sosiaalisen median historiasta voi lähes aina löytyä jotain, mukaan lukien natsikuvaston satiirinen tai kriittinen käyttö.
– Ankarammat tukahduttamiskeinot perustuvat rikoslakiin, jotka koskevat väitetysti ”valheellisten” kommenttien levittämistä armeijasta, asevoimien toistuvaa ”häpäisemistä”, terrorismin ”oikeuttamista”, maanpetosta ja sabotaasista. Näistä rikoksista voidaan tuomita paitsi ankaria sakkoja, myös vankeusrangaistuksia, jotka vaihtelevat muutamasta vuodesta vuosikymmeniin. ”Terrorismista” tai ”ääriajattelusta” syytetyt henkilöt voidaan myös merkitä valtion terroristien ja ääriryhmien rekisteriin ennen tuomiota, mikä rajoittaa heidän pääsyään pankkitileille ja työhön. Jotkut pysyvät rekisterissä vuosia vapautumisensa jälkeen.
– Sorron laajuus on huomattavasti suurempi kuin viralliset poliittisten vankien luettelot antavat ymmärtää. ”Memorial” (yksi Venäjän tunnetuimmista ihmisoikeusjärjestöistä) listasi vuoden 2025 lopussa 1 265 poliittista vankia, mutta sen laajemmassa tietokannassa oli 4 843 poliittista vankia, jotka olivat menettäneet vapautensa poliittisista syistä johtuvissa rikosasioissa. Näistä monien tapauksia ei ollut vielä arvioitu. Uskonnolliset vangit – erityisesti muslimit, joita syytetään ääriajattelun ja terrorismin vastaisten lakien nojalla, sekä Jehovan todistajat – muodostavat nyt merkittävän osan vankiväestöstä. Myös maanpetoksesta ja terrorismista nostetut syytteet ovat lisääntyneet jyrkästi, ja ne tapahtuvat usein suljettujen ovien takana.
– Vangittujen lisäksi ”OVD-Info”, toinen poliisin toimintaa seuraava ihmisoikeusjärjestö, dokumentoi yli 20 000 sodanvastaista pidätystä helmikuun 2022 ja heinäkuun 2025 välisenä aikana sekä tuhansia hallinnollisia tapauksia. Nämä luvut paljastavat sortojärjestelmän, joka ulottuu paljon virallisesti tunnustettujen poliittisten vankien suhteellisen pientä määrää pidemmälle.
– Joukkomielenosoituksesta voi seurata myös ankaria rangaistuksia, jos viranomaiset julistavat sen ”vaaralliseksi”. Baškortostanissa, Baymakissa, 5 000 – 10 000 ihmistä protestoi baškiirinationalisti Fail Alsynovin syytteeseenpanoa vastaan tammikuussa 2024. Mielenosoitusta pidettiin joukkohäiriönä ja virkamiehiin kohdistuvana väkivaltana – yli 80 osallistujaa syytettiin ja heille langetettiin 3–6 vuoden vankeustuomioita, mikä teki siitä yhden Venäjän lähihistorian suurimmista poliittisista tapauksista.
– Viranomaiset myös etenevät nopeammin rikossyytteiden nostamisessa. Syyttäjät nostavat yhä useammin rikossyytteitä verkkojulkaisuista määräämättä ensin hallinnollisia sakkoja. Kesäkuussa 2025 hyväksytty laki helpottaa tätä sallimalla rikoslain 282 §:n mukaisista ”vihaan tai vihamielisyyteen lietsomisesta” syytettyjen nostamisen rikossyytteisiin ilman hallinnollista seuraamusta.
– Poliittisen sorron lisääntyessä Venäjän viranomaiset käyttävät yhä enemmän keinoja vaientaa kriitikot sekä tuomioistuinten kautta että niiden ulkopuolella. Yksi tällainen keino on vuonna 2012 käyttöön otettu ja myöhemmin laajennettu ”ulkomaisten agenttien” laki. Ihmiset ja organisaatiot voidaan leimata tällä leimalla epämääräisillä perusteilla, kuten väitetyllä ulkomaisella ”vaikutusvallalla”. Listalle merkittyjen henkilöiden ehdokkuutta, julkisen viran hoitamista, julkisten tapahtumien järjestämistä ja koulutusalalla työskentelyä rajoitetaan. Heidän on myös merkittävä julkaisunsa ja toimitettava yksityiskohtaiset talousraportit. Vuoden 2024 loppuun mennessä satoja henkilöitä ja organisaatioita oli merkitty rekisteriin.
– Toinen ase on Venäjän talousvalvontavirasto Rosfinmonitoringin ylläpitämä virallinen lista ”terroristeista ja ääriryhmistä”. Ihmisiä voidaan lisätä listalle ennen kuin heidät on tuomittu rikoksesta. Listalle jouduttuaan heidän pankkitilinsä ja taloudelliset toimintansa ovat tiukasti rajoitettuja, mikä vaikeuttaa jokapäiväistä elämää ja työntekoa.
– Viranomaiset kieltävät myös ryhmiä julistamalla ne ”ei-toivotuiksi” tai ”ekstremistisiksi”. Vuonna 2023 korkein oikeus julisti niin kutsutun ”kansainvälisen LGBT-liikkeen” ekstremistiseksi, vaikka tällaista yksittäistä järjestöä ei ole olemassa. Tämä antaa viranomaisille mahdollisuuden asettaa syytteeseen henkilöitä, joita syytetään sen toiminnan järjestämisestä tai siihen osallistumisesta. Poliittiseen painostukseen kuuluvat myös työstä erottaminen, yliopistosta erottaminen ja poliittiseen toimintaan liittymättömät rikossyytteet. Näiden uhkausten edessä jotkut aktivistit yksinkertaisesti lähtevät Venäjältä. Vaikka he muodostavat vain pienen osan niistä 650 000 – 1 750 000:sta, joiden uskotaan lähteneen Venäjältä vuoden 2022 jälkeen, heidän lukumääränsä arvioidaan olevan yhteensä noin tuhat.
– Sota on myös tuonut mukanaan lisääntyvää sortoa Venäjän armeijassa, josta suuri osa on ollut piilossa julkisuudelta. Mobilisaatioon on usein liittynyt pakkoa. Vankeja on värvätty vapauden lupauksilla, ja he päätyvät hyökkäysyksiköihin, joiden tiedetään kärsivän erityisen raskaita tappioita. Karkuruudesta, luvattomasta poissaolosta ja käskyjen noudattamatta jättämisestä on tullut merkittäviä ongelmia.
– Venäläisen riippumattoman mediaorganisaation Mediazonan mukaan Venäjän sotilastuomioistuimet saivat lähes 16 000 rikosjuttua, jotka koskivat palveluksesta kieltäytymistä hyökkäyksen alusta vuoden 2024 loppuun. Useimmat koskivat sotilaita, jotka olivat poistuneet yksiköistään ilman lupaa. Pelkästään vuoden 2024 alkupuoliskolla 6 088 sotilasta tuomittiin erilaisista rikoksista, ja lähes puolet sai vankeusrangaistuksia. Tuomioistuinten ulkopuolella riippumattomissa tutkimuksissa on dokumentoitu, että taistelusta kieltäytyneitä sotilaita on lukittu kellareihin ja kuoppiin, pahoinpidelty, heiltä on riistetty ruoka ja lääkinnällinen hoito ja heidät on pakotettu takaisin rintamalle. Heinäkuuhun 2026 mennessä toinen riippumaton venäläinen tutkiva media ASTRA raportoi, että tällaisia pidätyspaikkoja oli 29.
– On myös yhä enemmän todisteita siitä, että sotilaita tappavat heidän omat komentajansa tai lähetetään tarkoituksella tehtäviin, joista he eivät todennäköisesti palaisi – käytäntö, joka tunnetaan nimellä ”nollaus”. Näiden väärinkäytösten täysi laajuus on edelleen tuntematon. Sotilastietojen rajoitukset, sotilaiden haluttomuus ilmoittaa komentajistaan ja heidän kohteluunsa kiinnitetty vähäinen julkinen huomio ovat auttaneet pitämään suuren osan tästä sorrosta piilossa.
Yhtenäinen Venäjä -puolueen kongressi kesäkuussa 2026. Lähde: kremlin.ru
Hallinnon liittolaiset
– Putinin hallituksella on tärkeitä liittolaisia nationalistisessa oikeistossa, vaikka heidän suhteensa valtioon vaihtelee. Vladimir Žirinovskin perustama ja nykyään Leonid Slutskin johtama ”Venäjän liberaalidemokraattinen puolue” (LDPR) on nimestään huolimatta nationalistinen puolue. Se on johdonmukaisesti tukenut Ukrainan sotaa ja Kremlin tärkeimpiä ulkopoliittisia päätöksiä.
– Sergei Mironovin johtama ”Oikeudenmukainen Venäjä” yhdistää lupaukset paremmasta sosiaaliturvasta konservatiiviseen nationalismiin. Sen fuusio ”Venäjän Patrioottien” ja ”Totuuden puolesta” -liikkeen kanssa vuonna 2021 toi puolueen johtoon nationalistisen kirjailijan Zakhar Prilepinin. Puolue palasi lyhyempään nimeensä, Oikeudenmukainen Venäjä, vuonna 2025. Myös ”Rodina” ja muut pienemmät nationalistiset järjestöt kannattavat vahvaa Venäjän valtiota ja määrätietoista ulkopolitiikkaa. Vaikka nämä puolueet kilpailevat äänistä, vaikutusvallasta ja asemista, ne eivät pohjimmiltaan haasta Putinin poliittista järjestelmää.
– Parlamentin ulkopuolella ortodoksiset konservatiivit, monarkistit ja ultranationalistit, kuten Konstantin Malofejev ja Alexander Dugin, ajavat Venäjää erillisenä sivilisaationa, vastustaen länsimaista liberalismia. Molemmat ovat tukeneet Ukrainan sotaa ja ajaneet aggressiivisempaa nationalistista ohjelmaa.
– Mutta heidän vaikutusvaltaansa ei pidä liioitella. He eivät ole identtisiä Kremlin johdon kanssa, ja jotkut nationalistit ovat arvostelleet hallitusta siitä, ettei se ole ajanut sotaa voimakkaammin. Heidän painotuksensa perinteisille yhteiskunnallisille arvoille, venäläiselle nationalismille ja liberaalin demokratian vastustamiselle on kuitenkin päällekkäistä virallisen ideologian tärkeiden elementtien kanssa. Kremlin kanssa liittoutuneet poliitikot ja järjestöt ovat myös kehittäneet yhteyksiä eurooppalaisen äärioikeiston osiin, mukaan lukien Italian ”Lega”. Tällaiset suhteet viittaavat poliittiseen yhteistyöhön ja ideologisiin yhtäläisyyksiin, mutta eivät välttämättä osoita Moskovan suoraa valvontaa.
– ”Venäjän federaation kommunistinen puolue”, jota johti vuosikymmeniä Gennadi Zjuganov, on edelleen Venäjän suurin niin kutsuttu oppositiopuolue duumassa. VFKP kampanjoi korkeampien eläkkeiden, suuremman julkisen omistuksen, eriarvoisuuden vähentämisen ja Neuvostoliiton saavutusten puolustamisen puolesta. Sen mallina on kuitenkin nyt Kiinan kansantasavalta. Se on toisinaan kyseenalaistanut vaalivirheet ja epäsuositun paikallishallinnon politiikan. Silti sen johto on yleisesti hyväksynyt Kremlin asettamat poliittiset rajoitukset. Sen kritiikki markkinasuuntautunutta talouspolitiikkaa kohtaan kulkee rinnakkain valtion tärkeimpien turvallisuus- ja ulkopoliittisten tavoitteiden, mukaan lukien Ukrainan hyökkäyksen, tukemisen kanssa.
– Mutta VFKP ei ole monoliitti. Jotkut alueelliset edustajat, nuoremmat jäsenet ja aktivistit vastustivat hyökkäystä ja kuvailivat sitä imperialistiseksi sodaksi. Jotkut erosivat, kun taas toiset erotettiin puoluejärjestöistä tai duumaryhmästä. Puolue on myös tarjonnut sosialistisille ja protestiehdokkaille mahdollisuuden asettua ehdolle vaaleissa. Näillä eroilla on merkitystä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet johdon tukeen sodalle tai sen haluttomuuteen haastaa poliittista järjestelmää jatkuvasti. Riippumattomasta sosialistisesta näkökulmasta keskeinen kysymys ei ole se, käyttääkö VFKP vanhoja kommunistisia symboleja, vaan se, pystyykö se puolustamaan työläisten taisteluita, demokraattista organisaatiota ja kansainvälistä solidaarisuutta valtiosta riippumatta.
– Syyskuun 2026 duuman vaalit vahvistivat entisestään Putinin ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen parlamentaarista ylivaltaa. Virallisten tulosten mukaan se sai 349 paikkaa 450:stä, kun VFKP sai 37 paikkaa, LDPR 23 paikkaa, Uusi kansa 19 paikkaa ja Oikeudenmukainen Venäjä 17 paikkaa. Rodina sai yhden paikan ja sitoutumattomat ehdokkaat neljä. Yhtenäinen Venäjä säilytti siten yli kahden kolmasosan enemmistön, joka vaaditaan perustuslain muutosten hyväksymiseksi.
– Näitä lukuja ei kuitenkaan voida pitää rajoittamattomana mielipiteen ilmaisuna. Vaalit pidettiin tiukkojen poliittisen kilpailun, riippumattoman median ja sodan vastustuksen rajoitusten alaisena. ”Jabloko”, ainoa rekisteröity puolue, joka avoimesti vastusti hyökkäystä, estettiin asettumasta ehdolle elokuussa pidetyissä liittovaltion puoluelistan vaaleissa. Myös riippumattomat vaalitarkkailijat raportoivat pakottamisesta, manipuloinnista ja muista vakavista väärinkäytöksistä.
– Julkinen mielipide on monimutkaisempi kuin hallitus tai sen vastustajat joskus antavat ymmärtää. Olisi väärin sivuuttaa kaikki venäläiset mielipidekyselyt merkityksettöminä, mutta sorto, pelko ilmaista erimielisyyttä ja kysymysten sanamuoto tekevät niiden tuloksista vaikeasti tulkittavia. Tammikuussa 2026 riippumaton ”Levada”-keskus raportoi, että 76 % vastaajista ilmaisi tukensa Venäjän asevoimien toimille Ukrainassa, kun taas 61 % kannatti siirtymistä rauhanneuvotteluihin. Nämä havainnot viittaavat siihen, että armeijalle osoitettu tuki ei välttämättä tarkoita innostusta sodan jatkamiseen loputtomiin. Samaan aikaan neuvottelujen tukemista ei pitäisi automaattisesti tulkita vastustukseksi hyökkäykselle tai Ukrainan itsemääräämisoikeuden tukemiseksi.
– Taloudelliset vaikeudet eivät myöskään automaattisesti aiheuta poliittista vastarintaa. Työläiset ja muut yhteiskunnan osat saattavat olla tyytymättömiä elinoloihin uskomatta, että kollektiivinen toiminta on mahdollista tai että vaihtoehtoinen hallitus parantaisi heidän tilannettaan. Järjestäytymiskyky, luottamus poliittisiin vaihtoehtoihin ja toisinajattelun henkilökohtaiset riskit ovat siksi ratkaisevan tärkeitä. Sosialistisen analyysin on tunnustettava nämä ristiriidat liioittelematta kuitenkaan kansan vastustuksen voimakkuutta tai olemassa olevan järjestelmän tuen syvyyttä, Mather päättää.
SDP esitti tiistaina epäluottamusta pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitukselle ”ristiriitaisen Lähi-idän politiikan” takia. Lisäksi vihreät esitti epäluottamusta suoraan Häkkäselle Vasemmistoliiton kannattamana. Puolueet ovat muun muassa kritisoineet Häkkäsen vierailua Israelissa, jossa hän tapasi maan puolustusministerin Israel Katzin.
On tietenkin hyvä, että yhteistyötä kansanmurhaajien kanssa haastetaan, mutta samalla on kysyttävä, onko opposition turvallisuuspolitiikka ollut yhtään sen vähemmän ”ristiriitaista”, kun muistetaan Sanna Marinin hallituksen kaikki päätökset.
Häkkänen on julkisuudessa vähätellyt Israel-vierailunsa merkitystä, korostaen sen teknistä luonnetta. Häkkänen on viitannut Israelin ”tiettyihin ylilyönteihin” ja todennut, ettei vierailu ollut ”mikään poliittinen kannanotto”.
– Pidän hyvin erikoisena, että vihreät ja vasemmistoliitto, jotka ovat itse olleet Marinin hallituksessa päättämässä hankinnasta, rupeavat kritisoimaan sitä, että puolustusministeri pyrkii varmistamaan, että puolustusjärjestelmä saadaan Suomeen täysimääräisesti, Häkkänen sanoo.
Kokoomuksen piiristä on tullut kärjekkäämpiäkin kannanottoja asian tiimoilta. Puolueen lapualainen eduskuntavaaliehdokas Harri Seppälä on mm. julkaissut aiheesta sosiaalisessa mediassa mielipidetekstin otsikolla ”Suomen turvallisuus ei saa olla mielipidekysymys.”
– Puolustusmateriaalihankinnassa pitää ratkaista Suomen turvallisuus, ei se, olemmeko samaa mieltä toimittajamaan kaikista ratkaisuista. […] Puolustusministerin vierailu oli tätä taustaa vasten ymmärrettävä. […] Suomen turvallisuus ei voi perustua siihen, että kaikki yhteistyökumppanit ovat täydellisiä. Sen täytyy perustua siihen, että meillä on tarvittaessa toimiva ja riittävä puolustuskalusto. Siksi Daavidin lingon toimitukset ja niihin liittyvä yhteistyö ovat ennen kaikkea Suomen turvallisuuskysymys.
Kansanmurhan suorittaminen Gazassa on siis kokoomuslaisten mukaan vain ”tietty ylilyönti” tai lievää ”epätäydellisyyttä” ja toimittajamaan valitsema ”ratkaisu”, jota ei ainoastaan voida vaan jota tulee Suomen kansallisen edun nimissä katsoa läpi sormien. Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, Suomen valtion turvallisuus on joka vuosi tiiviimmin sidottu toisen kansan tuhoamiseen.
Siinä missä Seppälän yritys rajata politiikka poliittisen keskustelun ulkopuolelle on surkeaa demokratian vastainen töräytys, Häkkänen nostaa puolustuksessaan esiin ihan järkevän pointin. Oppositiopuolueet olivat itse päättämässä Daavidin lingosta, F-35-hävittäjistä, DCA-sopimuksesta ja NATO-jäsenyydestä, siis yhteistoiminnasta kansainvälistä oikeutta rutiininomaisesti rikkovien roistovaltioiden kanssa – Israelin ohella imperialististen Yhdysvaltojen, joka valtiona on aloittanut hyökkäyssodan viime aikoina myös mm. Irania vastaan. Millä lihaksilla ne nyt kritisoivat kokoomusta, kun se tekee samoin?
Ylen politiikan toimittaja Jyrki Haranostaa esiin samankaltaisen näkemyksen: Jos Häkkänen ei saa tavata Israelin puolustusministeriä, koko Daavidin lingosta olisi loogista luopua. On melkoista kaksinaamaisuutta nyt kritisoida oikeistohallitusta, kun se jatkaa samalla Marinin hallituksen lanseeraamalla linjalla yhteistyötä Israelin, USA:n ja NATOn kanssa – joista kaksi jälkimmäistä ovat yhtä lailla sekaantuneet myös Palestiinan kansanmurhaan suoralla poliittisella, taloudellisella ja sotilaallisella tuella.
Suomen ja Yhdysvaltojen välinen suhde ei ole koskaan ollut näin vahva kuin se on nyt, kehui samaan aikaan Yhdysvaltain suurlähettiläs Howard BrodieLapin Kansanhaastattelussa. Yhdysvallat kohdistaa nyt Brodien mukaan arktiseen alueeseen aiempaa enemmän huomiota ja Suomi on ”malliesimerkki” hyvästä liittolaisesta alueella.
Brodie oli Lapin lennoston vieraana yhdysvaltalaisten Suomen ilmavoimille hiljattain hankittujen F-35-hävittäjien esittelytilaisuudessa. Suomen ostamat F-35A Lightning II -monitoimihävittäjät ovat Brodien mukaan ”hyvä esimerkki” Yhdysvaltojen ja Suomen välisestä yhteistyöstä ja teollisista investoinneista.
Suomalaisen Patrian vastuulla on F-35-hävittäjien eturunkojen ja moottoreiden kokoonpano sekä laskutelineluukkujen valmistus Suomessa. Lisäksi Patria huoltaa hävittäjiä koko niiden elinkaaren ajan. Sadat järjestöt ovat todenneet F-35-toimitusketjun olevan kansainvälisen oikeuden vastainen, sillä osia toimitetaan myös kansanmurhaa suorittavalle Israelin valtiolle. Patrian kyseenalaisia yhteyksiä on protestoitu myös Suomessa.
Lapin Kansan haastattelussa Brodie muistutti, että vähemmän mallikkaitakin liittolaisia USA:lta löytyy. Ulkoministeri Marco Rubio on julkisuudessa sättinyt presidentti Donald Trumpin linjalla osaa liittolaisista siitä, etteivät ne käytä tarpeeksi rahaa sotilasmenoihin. Mutta Suomi on tässäkin tunnetusti mallioppilas, ja tämäkin trendi aloitettiin Marinin hallituksen aikana.
Rauhanliikkeen kannalta olisi hienoa, jos eduskunnasta löytyisi periaatteellisia puolueita, jotka hylkäävät lähtökohtaisesti yhteistyön imperialistien ja kansanmurhaajien kanssa, jotka eivät sido kahdenvälisiä yhteistyösopimuksia tai solmi asehankintoja kansainvälistä oikeutta rutiininomaisesti loukkaavien valtioiden kanssa tai sitoudu rikollisiin sotilasliittoutumiin. Tällaisilla puolueilla olisi mahdollisuus tarjota suomalaiseen politiikkaan todellinen vaihtoehto, paljon kaivattu puuttuva moraalinen selkäranka. Ikävä kyllä puoluetasolla tällaisia ei eduskunnasta tällä hetkellä löydy.
Tulevissa eduskuntavaaleissa Työväen antimilitaristit aikoo julkaista oman vaalivetoomuksensa, johon yksittäiset ehdokkaat voivat sitoutua. Marraskuussa julkistettavassa vetoomuksessa pyrimme viitoittamaan edellämainittua poliittista vaihtoehtoa, ja toivomme siihen allekirjoituksia ehdokkailta yli puoluerajojen. Sillä, toisin kuin kokoomuksessa ajatellaan, politiikassa saa ja pitää olla eri mieltä, muuten se ei ole politiikkaa ensinkään. Ja turvallisuuspolitiikka on politiikkaa siinä missä muukin politiikka.
Vääryyttä on vastustettava ja viattomien murhaamista protestoitava, vaikka sillä ei saisi parhaita ilmapuolustusjärjestelmiä tai kiiltelevempiä monitoimihävittäjiä. Yhteistyö imperialistien ja kansanmurhaajien kanssa on lopetettava ja sotilasliitto NATO viimekädessä lakkautettava. Tämä on meidän kantamme – ja sen takana seisoo kansainvälinen, luokkakantainen liike. Seisovatko myös suomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat, se jää nähtäväksi.
NATO-maat kokoontuvat huippukokoukseensa Turkin Ankaraan ensi viikon tiistaina. Kokouksessa Yhdysvallat valvoo, miten kiihtyvän militarisoinnin tavoite – ”NATO 3.0” – etenee sotilasliiton piirissä.
7.–8. heinäkuuta pidettävä Ankaran huippukokous on NATOn jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten kokoontuminen. Se on 36. NATOn huippukokous ja toinen Turkin isännöimä huippukokous vuoden 2004 Istanbulin huippukokouksen jälkeen.
Huippukokous pidetään presidentin kompleksissa ja sitä isännöi Turkin autokraattinen presidentti Recep Tayyip Erdoğan. Paikalla Ankarassa ovat myös mm. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. Suomen valtiota kokouksessa edustaa presidentti Alexander Stubb.
Sotilasliiton huippukokouksessa on kysymys ”NATO 3.0” -hankkeen etenemisen seuraamisesta ja varmistamisesta. Kokouksessa ei keskustella vain puolustuksesta ja pelotteesta, vaan se paljastaa, kuinka syvästi kapitalismin, teknologian ja järjestäytyneen väkivallan tulevaisuus on kietoutunut toisiinsa.
Yhdysvaltain äärioikeistolainen sotaministeri Pete Hegseth esitteli NATO 3.0 -konseptinsa kesäkuussa.
– NATO 3.0 on kylmän sodan jälkeinen tunnustus siitä, että liittokunnan on palattava todelliseksi, kovan linjan sotilasliitoksi, jolla on todelliset sotilaalliset kyvyt, hän sanoi.
Presidentti Donald Trumpin johdolla Yhdysvallat on painostanut NATO-kumppaneitaan käyttämään 5 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen. Tavoite sovittiin viime vuonna sotilasliiton Haagin huippukokouksessa. Hegsethin mukaan monet maat ovat jo mukana tässä – samoin kuin muissa NATOn vahvistamiseen tarvittavissa toimissa, kuten sotilasteollisuuden perustan uudelleenrakentamisessa.
Vuonna 2025 eurooppalaiset liittolaiset ja Kanada kasvattivat sotilasalan perusinvestointejaan nimellisarvoltaan 139 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla. Jotkut liittolaiset saavuttavat 5 prosentin tavoitteen jo vuonna 2026, paljon etuajassa.
– Se on historiallista ja mullistavaa, hän sanoi.
– Ja jotkut liittolaiset ovat jo hyvää vauhtia kohti tätä kunnianhimoista tavoitetta, ja joissakin tapauksissa jopa etuajassa. Ja kuten olette nähneet viimeisten kuuden kuukauden aikana, presidentti Trump on myös sitoutunut siihen, että Yhdysvallat käyttää puolustusmenoihin yli biljoona dollaria vuonna 2026 ja 1,5 biljoonaa dollaria vuonna 2027. Me olemme edelläkävijöitä ja ylitämme omat NATOn menostandardimme.
Hegsethin mukaan Yhdysvallat aikoo tarkastella sitä, täyttävätkö liittolaismaat edellisen Naton huippukokouksen päätöksen puolustusmenojen nostamisesta. Osa maista selviää tästä tarkastelusta kirkkaasti, mutta toiset eivät sitä läpäise, Hegseth ennusti.
Kesäkuussa Yhdysvallat kutsui myös Suomen mukaan epäviralliseen ”kyvykkäiden Nato-maiden” ryhmään, joka kokoontui Bergenissä Yhdysvaltain sotaministeriön alivaltiosihteerin Elbridge Colbyn johdolla.
Hegsethin NATO 3.0 -konseptia ovat kehuneet niin sotilasliiton pääsihteeri Mark Rutte kuin Suomen puolustusministeri Antti Häkkänenkin.
– Hän haluaa pitää painetta yllä, ja minusta se on hyvä. Olen iloinen, että hän tekee niin, Rutte totesi kesäkuussa NATOn puolustusministerikokouksen yhteydessä.
– Amerikkalaiset haluavat NATO 3.0:n, joka on vähän samantyyppinen kuin Suomen ajattelu puolustuksesta, kommentoi puolestaan Häkkänen samassa kokouksessa.
Mark Rutte on myös selittänyt, että NATO on välttämätön, koska se mahdollistaa Yhdysvaltojen voiman projisoinnin globaalisti Euroopan kautta. Toisin sanoen Eurooppa toimii sekä alustana että voiman moninkertaistajana Yhdysvaltojen globaalille strategialle.
Siinä missä NATOn johtamaa sotilaallista aggressiota perusteltiin aiemmin teemoilla kuten ”kommunismin uhka”, sitten ”terrorismin vastainen taistelu”, ”humanitaarinen väliintulo”, ”vakaus” ja vastaavat, tänään kaikki ”humanitaarinen” ja ”demokraattinen” retoriikka on jätetty taakse, ja imperialistisen laajentumisen uhka on tullut avoimemmaksi. NATOn kasvupyrkimys on tehnyt maailmasta ei turvallisemman, vaan alttiimman sodille.
Vielä paljastavampaa on kieli, jolla NATO nyt kuvailee itseään. Rutte puhuu ylpeänä ”puolustusteollisesta vallankumouksesta”. NATO 3.0 pyrkii uudelleenjärjestelemään sotilastuotantoa täysin uudessa mittakaavassa, ei ensisijaisesti puolustusta, vaan pysyvää taloudellista kannattavuutta varten. ”Kollektiivisen turvallisuuden”, ”strategisen autonomian” ja ”pelotteen” retoriikan takana piilee paljon yksinkertaisempi todellisuus: NATO toimii yhä enemmän mekanismina, jolla siirretään ennennäkemättömiä määriä julkista rahaa yksityisten yritysten käsiin.
Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun hallitukset ovat vuosikymmenten ajan vaatineet, että julkinen talous vaatii säästötoimia. Sairaaloiden, yliopistojen, eläkkeiden ja sosiaalihuollon oli koko Euroopan alueella hyväksyttävä tuskallinen budjettikuri. Yhtäkkiä mikään näistä finanssipoliittisista rajoituksista ei koske sotilasmenoja. Poliittisesti mahdottomat alijäämät terveydenhuollossa tai koulutuksessa ovat tulleet täysin hyväksyttäviksi aseiden hankinnoissa.
Sotilasbudjettien kasvaessa oikeudet koulutukseen, terveydenhuoltoon, asumiseen, sosiaaliturvaan, hoitopalveluihin ja ihmisarvoiseen elämään kärsivät. Työväenluokka on tuomittu alhaisempiin palkkoihin, raskaampiin veroihin, suurempaan epävarmuuteen ja syvenevään köyhyyteen. Pääomalle sotatalous tarkoittaa voittoja. Työläisille se tarkoittaa elinkustannuskriisiä, työttömyyttä, velkaa, sosiaalisten oikeuksien menetystä ja tulevaisuuden puutetta.
Ekologinen tuho ja militarismi eivät myöskään ole erillään toisistaan. Sotakoneet, sotilastukikohdat, kilpailu fossiilisista polttoaineista, kamppailu energiareiteistä ja laajeneva aseteollisuus tuhoavat luontoa, maatalousmaata, asuintiloja ja muita resursseja.
NATO on aina ollut ns. länsimaisen strategisen maailmankuvan ilmentymä. Nykyään siitä on tulossa jotain vieläkin monimutkaisempaa: järjestelmä, jossa turvallisuuspolitiikka, teollisuuspolitiikka, teknologinen valta ja pääoman kasautuminen yhä enemmän yhdistyvät.
Näistä syistä NATOn vastustaminen on samalla taistelua kansallista sovinismia, ekologista tuhoa, köyhyyttä, työväen vastaista politiikkaa ja viime kädessä kapitalismia vastaan. Rauhan puolesta taistelu on enemmän kuin vain kamppailua sodan lopettamisen puolesta. Se on taistelua ihmisten oikeuksien puolustamiseksi elämään, tasa-arvoon, vapauteen, työhön, luontoon sekä sodasta ja riistosta vapaaseen tulevaisuuteen.
Eurooppalaisen verkoston asekauppaa vastaan (ENAAT) uudessa raportissa on selvitetty ketkä hyötyvät eniten EU:n puolustusrahastosta (EDF) ja ampumatarvikerahastosta (ASAP).Vähemmän yllättäen raportti paljastaa hyötyjien olevan pieni joukko suuria aseyrityksiä. Raportista käy myös ilmi, että ”kilpailukyvyn” nimissä EU:n asevarustelupolitiikka suosii aseiden myyntiä ja vientiä maailman konfliktialueille.
Euroopan puolustusrahasto EDF:n kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen on selvää, että suuri osa rahaston tarjoamasta rahoituksesta menee pienelle joukolle suuria aseyrityksiä. Tilannetta pahentaa se, että monet näistä yrityksistä omistavat (osia) muista edunsaajista yritysostojen, yhteisyritysten, tytäryhtiöiden tai suurosakkeenomistajien omistuksen muodossa.
Tämän vuoksi lähes neljännes rahoituksesta päätyy asejättiläisten Leonardon, Thalesin ja Airbusin taskuihin. Tällä tavoin EDF toimii pääasiassa rahoitusvälineenä, jolla vahvistetaan näiden ja muiden suurten aseyritysten, kuten Saabin, Dassault Aviationin ja Safranin, määräävää asemaa EU:n sotilasteollisessa kompleksissa.
ASAP-rahoitusta myönnettiin yhteensä 27 eri edunsaajalle. Euroopan merkittävin ampumatarvikevalmistaja Rheinmetall saa suurimman osan rahoituksesta, yli 20 % kokonaismäärästä. Eurenco, NAMMO ja Chemring Nobel ovat muita keskeisiä toimijoita, jotka kukin saavat yli 10 %.
EU:n jäsenvaltiot vievät vuosittain kymmenien miljardien eurojen arvosta aseita, myös moniin EU:n ulkopuolisiin kohteisiin. EDF:stä eniten hyötyvät maat ovat myös EU:n tärkeimpiä aseidenviejiä. Luettelot EU:n ulkopuolisten tärkeimpien asevientikohteiden luettelosta osoittavat useita kiistanalaisia kohteita.
Näiden yritysten ja muiden EDF:n edunsaajien EU:sta vientiin liittyy sotia, väkivaltaa, sortoa ja ihmisoikeusloukkauksia kaikkialla maailmassa. Eurooppalaisia aseita on käytetty tai on käytetty Gazan kansanmurhassa sekä tuhoisissa sodissa Jemenissä ja Sudanissa, ja ne ovat vahvistaneet autoritaarisia hallinnoja Egyptissä, Turkissa ja monissa muissa maissa. Joskus tämä johtuu suorasta viennistä, toisinaan alkuperäinen kohdemaa on ohjannut tai myynyt asetarvikkeet edelleen.
Yhdistyneet arabiemiirikunnat (UAE), joka on EU:n aseteollisuuden tärkeä asiakas, on merkittävä aseiden toimittaja puolisotilaallisille Rapid Support Forces (RSF) -joukoille, jotka ovat yksi Sudanin sisällissodan osapuolista, mukaan lukien EU:n aseiden jälleenvienti. Yleisesti ottaen Yhdistyneet arabiemiirikunnat on merkittävä aseiden viejä riskiryhmään kuuluviin maihin, kuten myös muut EU:n aseteollisuuden vakaat asiakkaat, kuten Israel ja Ukraina.
Teollisuuden vaikutus EU:n asevarustelupolitiikkaan
Euroopan puolustusrahasto perustui niin kutsutun Group of Personalities -nimisen ryhmän raporttiin. Group of Personalities on Euroopan komission perustama virallinen neuvoa-antava ryhmä. Ryhmässä oli pääasiassa aseyritysten, tutkimuslaitosten tai etujärjestöjen edustajia. Monet heistä ovat EDF:n rahoituksen kolmen ensimmäisen vuoden suurimpia edunsaajia, mukaan lukien parhaiten ansaitsevat Leonardo, Airbus, Indra ja Saab.
Miten EU:n asevarustelupolitiikka suosii aseiden myyntiä ja vientiä
Koska Euroopan komissiolla ei ole toimivaltaa puolustusalalla, se on perustanut kaiken EU:n aseteollisuuden rahoituksen kykyynsä toimia sisämarkkinoiden ja teollisen kilpailukyvyn aloilla, ei pelkästään EDF:n vaan myös ASAP- ja vastaavien ohjelmien puitteissa.
Euroopan puolustusrahaston avustusten myöntämiskriteereihin on sisällytetty Euroopan aseteollisuuden globaalin kilpailukyvyn parantaminen – toisin sanoen asekauppiaiden kyky myydä ulkomaille. Ja EDF-asetuksen äskettäinen tarkistus on tehnyt tästä kriteeristä itsessään riittävän hankkeen perustelemiseksi, nimittäin sen kyvystä luoda ”uusia markkinamahdollisuuksia” ja kiihdyttää alan kasvua ja kilpailukykyä.
ASAP-ohjelmaa perusteltiin tarpeella toimittaa ammuksia Ukrainaan, mutta tärkeimmät aseiden toimittajat ja niiden hallitukset hylkäsivät määräyksen, joka olisi voinut velvoittaa heidät asettamaan etusijalle Ukrainan tai EU-maat kriisitilanteessa, koska ne eivät halunneet vaarantaa uskottavuuttaan vientiasiakkaidensa silmissä. Toisin sanoen toimitukset Saudi-Arabiaan tai Israeliin voisivat olla etusijalla potentiaaliseen kysyntään Euroopassa nähden.
Kuvan täydentämiseksi EU-komissio pyrkii osana äskettäin hyväksyttyä Euroopan puolustusteollisuusohjelmaa (EDIP), jonka tarkoituksena on tukea sotilastuotantoa ja yhteishankintoja, perustamaan eurooppalaisen sotilasmyyntimekanismin, joka on pitkälti saanut inspiraationsa Yhdysvaltojen ”ulkomaisesta sotilasmyynnistä”, eikä siinä viitata lainkaan ihmisoikeuksiin, kansainväliseen oikeuteen tai aseviennin valvontastandardeihin.
Ja kesäkuussa 2025 esitetty niin kutsuttu ”yksinkertaistamispaketti”, jolla pyritään helpottamaan aseiden tuotantoa ja kauppaa, sisältää toimenpiteitä, jotka, jos ne hyväksytään, vievät monilta jäsenvaltioilta kyvyn tehokkaasti valvoa suuren osan sotilastuotannostaan – erityisesti komponenttien, teknologioiden ja ohjelmistojen – lopullista määränpäätä tärkeimpien lopullisten kokoonpanomaiden eduksi.
Eduskunta äänesti keskiviikkona äänin 125 puolesta, 61 vastaan ja 13 poissa ydinenergialain muutoksesta, joka kumoaa aiemmin voimassa olleen ydinaseiden kiellon Suomessa. Täten Suomi sallii jatkossa ydinaseiden maahantuonnin.
NATOon liityttäessä eduskuntavasemmisto ja jopa osa rauhanliikkeestä vakuutteli, miten Suomi menee nyt muuttamaan imperialistista sotilasliittoa sisältäpäin, edistämään ydinaseriisuntaa ja muita mukavia asioita. Esitettiin, että sotilasliiton jäsenyydessä ydinaseet olisivat valinnainen asia, siitä huolimatta että minkäänlaisia rajoitteita ydinaseisiin ei asetettu jäsenyyttä haettaessa.
Tosiasiassa ydinaseet ovat yksi NATOn keskeisistä sotilaallisista pilareista. Nyt näemme sotilasliiton jäsenyyden tosiasiallisen tuloksen: ensin Suomi meni meni täysillä mukaan sotilasliiton ydinasepolitiikkaan, mukaanlukien ydinsotaharjoitukset, ja nyt ydinaseet on sallittu Suomessa.
Se, että osa eduskunnan NATO-puolueista äänesti nyt myöhässä ydinaseita vastaan ei poista NATO-jäsenyyden puolesta äänestämisen historiallista rikosta, joka on kaiken tämän taustalla. Oli tiedossa etukäteen, että tämä tapahtuu, mutta varoituksia ei silloin kuunneltu.
Yhdysvallat on esittänyt muutoksia ydinpelotteeseen, niin että ydinaseiden kuljettamiseen soveltuvia hävittäjiä olisi nykyistä useammassa Euroopan maassa. Suomella on siihen nyt sekä kyvykkyys että yhteensopiva lainsäädäntö. DCA-sopimuksen perusteella Yhdysvaltain haltuun annettuihin tukikohtiin voidaan sijoittaa ydinaseita, ja kriisin oloissa tämä voi olla mahdollista myös Ranskan eteen työnnetyn pelotteen puitteissa.
Ministeri Antti Häkkänen (kok.) osallistui äskettäin ydinasepoliittiseen kokoontumiseen suunnittelemaan miten Suomi parhaiten palvelee näitä tavoitteita. Mikä on seuraava käytännön askel? Se on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, mutta selvää on, että olemme erittäin vaarallisella tiellä.
Vastarinnan on jatkuttava
Aivan kuin NATO-jäsenyyden kohdalla, tämä eduskunnan päätös ei voi tarkoittaa vastarinnan päätöspistettä, vaan ainostaan uutta vaihetta, jossa valtio on asettunut meidän tavoitteitamme vastaan jälleen uudella alalla. Tarvitsemme jatkossakin vahvaa ydinaseiden vastaista liikettä – entistä tehokkaampaa ja valppaampaa, itse asiassa.
Me työväen antimilitaristit muistutamme, että ydinaseiden vastaisuutta ei tässä ajassa voi erottaa NATO- ja DCA-sopimusten – toisin sanoen imperialismin – vastaisuudesta. Meidän on käytävä kaikkia näitä vastaan yhdessä paremman maailman puolesta.
Me toistamme, ettei ydinaseita tule sijoittaa Suomeen missään tilanteessa – ei rauhan eikä varsinkaan sodan aikana. Tästä kiinni pitäminen on nyt meidän käsissämme, siinä määrin kun pystymme toimimaan järjestäytyneinä, laajoina kansanjoukkoina.
Valtioneuvoston viime marraskuussa asettamalta parlamentaariselta työryhmältä tuli eilen julkisuuteen vahva kannanotto sotilasmenojen holtittoman kasvattamisen puolesta jopa reippaasti yli virallisen NATO-tavoitteen. Nyt puhutaan jo 14–15 miljardin tasosta, joka tulisi saavuttaa ja siellä pysyä, vrt. nykyinen 7,7 miljardia. Lisäystä siis jopa melkein kaksinkertaiseen määrään nykytasosta. Mistä ja keneltä tuo 7 miljardia tullaan ottamaan?
Raportissa tätä tavoitetta perustellaan seuraavasti: Koska paisuvat sotilasmenot estävät luonnollisesti sodan, tulevat ne aina automaattisesti sotaa halvemmaksi vaihtoehdoksi, niin kauan kun pysytään noin alle 30% bkt:stä joka käytettiin edellisissä sodissa.
Miksi ei tällä järkeilyllä siis suoraan nostettaisi sotilasmenoja vaikka 29% prosenttiin bkt:stä, niin olisi kaikista varminta että sota ei syty, ja silti ”tulisi halvemmaksi”?
Samalla puhutaan kuin eurooppalainen suursota olisi jo käynnissä: Suomi on ”etulinjan” maa jonka täytyy NATO-tavoitteen ylittämisellä näyttää esimerkkiä ”selustan” maille, jotta nämäkin nostaisivat sotilasmenojaan.
* * *
Vaikka raportissa todetaan, ettei kyseessä ole ”yhteisen poliittisen kannan muodostaminen, vaan informointi”, on selvää että eduskuntapuolueiden yhdessä allekirjoittama raportti tulee ohjaamaan poliittista keskustelua tiettyyn suuntaan.
Vasemmistoliitto jätti ainoana puolueena eriävän mielipiteen raporttiin, jossa peräänkuulutetaan laajempaa parlamentaarista keskustelua sotilasmenoista. Samaan aikaan kun puolue on sitoutunut NATO-jäsenyyteen, se haluaa toisaalta esittää olevansa jotenkin irrallaan NATOn edellyttämästä 3,5% sotilasmenotavoitteesta.
Myös Yhdysvaltain viime toimet saavat kritiikkiä, mutta tässäkin sävy on kummallinen: aivan kuin Yhdysvaltain imperialismi, laittomat hyökkäykset maailmalla jne. olisivat pelkkää Donald Trumpin kauden ilmiötä, eivätkä jotain jota Yhdysvallat on toteuttanut vuosikymmenten ajan, ellei peräti vuosisatojen. Tämä tuo jälleen esiin imperialismianalyysin puutteen suomalaisessa vasemmistossa.
Antimilitaristiselle liikkeelle raportti tarkoittaa yhtäältä kylmää kyytiä, toisaalta mehevää ristiriitaa johon iskeä. Samojen parlamentaaristen puolueiden itselleen sopima velkajarru tarkoittaa käytännössä seuraavalle hallitukselle 8–11 miljardin euron sopeutustarvetta vuoteen 2031 mennessä.
Tämä yhtälö on selvästi kestämätön suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Jotta sosiaali- ja terveyspalvelumme, koulutus, infrastruktuuri ja muut arjen turvallisuudelle välttämättömät asiat voidaan säilyttää edes nykytasolla, saati sitten että niitä parannettaisiin, on uskallettava käydä sotilasmenojen hallitsematonta kasvatusta vastaan.
Porvarillisen Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan hiljattain teettämän tutkimuksen mukaan lähes joka kymmenes suomalainen peruisi jäsenyyden imperialistisessa sotilasliitto NATOssa ja siirtyisi takaisin puolueettomuuspolitiikkaan. Aiempaa suurempi joukko suhtautuu myös Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden tiivistämiseen kriittisesti.
Tämä tulos ei ole täysin merkityksetön erityisesti ottaen huomioon, että suomalaisen vasemmiston historiallinen takinkääntö ja vaalipetos NATO-kysymyksessä Sanna Marinin hallituksessa jätti NATO-vastaisuuden kokonaan valtavirtaisen poliittisen keskustelun ulkopuolelle ja vaille asianajajaansa.
Tuo prosenttiluku saattaa kääntyä nousuun ensi vaalikaudella, jossa jokainen nykyinen eduskuntapuolue on ilmoittanut sitoutuvansa sotilasmenojen kasvatukseen enemmän tai vähemmän NATOn vaatiman 5% bkt:stä mukaisesti. Samaan aikaan puolueiden suuri enemmistö on sitoutunut ns. velkajarruun, joka yhdistelmänä tarkoittaa sotilasmenojen paisuttamista entisestään kaiken arjen turvan kustannuksella. Lisää palvelujen leikkauksia, lisää sosiaaliturvan heikennyksiä, enemmän aseita. Historiallisesti Euroopassa sotaan varustautumisen alla tällaista on kutsuttu ”tykkejä, ei voita” -politiikaksi.
Tätä NATO-vastaisuuden nousua ei kuitenkaan tule jättää sattuman ja toiveiden varaan. Anti-imperialistiselta ja luokkakantaiselta rauhanliikkeeltä se edellyttää johdonmukaista ja jatkuvaa propagandatyötä, järjestäytyneen liikkeen kasvattamisen työtä. Sovinistinen oikeisto tulee varmuudella jälleen maalaamaan yleisen kurjistumisen liian korkeiden palkkojen, maahanmuuttajien, ”paisuneen” julkisen sektorin ym. syyksi, ja NATOon sitoutunut vasemmisto tulee olemaan kyvytön tehokkaasti kritisoimaan militarismin roolia kurjuuden kasvattajana.
Tässä tarvitaan jokaista nostamaan vaalien alla ja niiden jälkeen tunnuksen: ”rahat pois aseista – turvataan peruspalvelut!” Siis enemmän voita, vähemmän tykkejä! Ja tähän kietoutuen: ”Suomi ulos NATOsta, NATO ulos Suomesta!” Näiden vaatimusten taakse Työväen antimilitaristit asettuu. Tätä työtä emme tee ainoastaan Suomen kansan hyvinvoinnin vuoksi, vaan koko mantereen ja maailman tulevaisuuden vuoksi, uuden suursodan ja maailmanpalon estämiseksi.
Muistaaksemme NATOn historiallisen roolin suurvaltapoliittisena imperialismin edistäjänä meidän on ainoastaan tutustuttava sotilasliiton pääsihteerin Mark Rutten viimeisimpiin lausuntoihin, joissa hän ”aplodeeraa” Yhdysvaltain ja Israelin laitonta hyökkäyssotaa Iranissa ja väittää maailman olevan ”turvallisempi paikka” tuhansia siviilihenkiä vaatineiden rikollisoperaatioiden jälkeen.
Tästä syystä Työväen antimilitaristit nostaa esiin vielä yhden pitkän tähtäimen tavoitteen kansanliikkeelle sotaa ja militarismia vastaan: ”Lakkautetaan NATO!”
Näiden tunnusten taakse kutsumme jokaisen vasemmistolaisen, imperialismia vastustavan ja työväenluokan puolesta toimintaan haluavan ihmisen. Nostetaan NATO-vastainen mielipide jälleen enemmistöksi!
Ilta-Sanomat ja NATO-myönteinen Suomen Atlantti-seura järjestivät keskiviikkona ”Suuren NATO-keskustelun”, johon oli kutsuttu kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Suomalainen ”vihervasemmisto” vahvisti keskustelussa jälleen NATO-jäsenyyden myötä valitsemansa imperialismille ja militarismille alisteisen linjan.
Vihreiden Sofia Virralle pelattiin heti aluksi paikka torjua persujen Joakim Vigeliuksen hallituksen ulkopoliittisen linjan puolustelu, mutta sen sijaan Virta peesasi USA-riippuvaisuutta. Venäjän Sofia Virta osasi välittömästi nimetä ”terroristivaltioksi”, mutta hänen mukaansa on ”realismia” että Eurooppa on ”täysin riippuvainen” juuri laittoman hyökkäyssodan aloittaneesta ja tuhansia siviilejä murhanneesta Yhdysvalloista. Ensimmäinen räikeä kaksoisstandardi.
Vasemmistoliiton Minja Koskela puolestaan rupesi heti toisessa puheenvuorossaan peesaamaan EU:n militarisaatiotavoitteita, vaatien eurooppalaisen sotilasteollisuuden rakentamista (aivan kuin sellaista ei vielä olisi). Kokoomuksen Petteri Orpolta tuli tästä Koskelalle hyvää palautetta. Ironisesti tätä seurasi huomautus fossiilisten polttoaineiden vahingollisuudesta, kun tutkimusten mukaan juuri sotilaallinen varustautuminen tekee tyhjäksi EU:n ilmastotavoitteet. Totaalinen kyvyttömyys nähdä omien puheiden ristiriitaa siis.
SDP:n Antti Lindtman jatkoi samalla linjalla, imperialistisen sotilasliiton jäsenyys oli ”täysin oikea ratkaisu” ja tarvitaan ”vahvempaa Eurooppaa”. Ja Sofia Virta jatkoi edelleen eurooppalaisen sotilasteollisuuden ja Ukrainan sodan tukemisen puolesta.
* * *
Seuraavaksi puhe siirtyi NATOn määräämiin sotilasmäärärahojen korotuksiin. Siihen Minja Koskela: ”Vasemmistoliitto katsoo, ja minä katson, että Suomen tulee lisätä puolustusmenoja…” Ja SDP:n Lindtman: NATOn sotilasmäärärahatavoitteisiin sitoudutaan ”ilman muuta” jos demarit pääsevät pääministeripuolueeksi.
Myös vihreiden Sofia Virta toisti puolueensa sitoutuneen NATOn 5% sotilasmäärärahoihin ja hänen mukaansa on ”joka ikisen päättäjän tässä maassa tehtävä kertoa jokaikiselle kollegalle siellä Espanjassa ja Italiassa, että tämä on Euroopan etu.” Virrasta Suomen äärioikeistolainen valtiojohto on tehnyt tässä hyvää työtä.
Koskela ei vastannut suoraan kysymykseen Espanjan hallituksen irtautumisesta määrärahatavoitteesta, mutta yritti näön vuoksi viritellä erimielisyyttä prosenteista. Lopuksi hän muisti kuitenkin todeta Suomen sotilaallisen suorituskyvyn ”varmasti yhdistävän kaikkia puolueita” ja peräänkuuluttaa puolustustahtoa.
* * *
Seuraavassa keskustelun osiossa ruodittiin jälleen yhteistyötä presidentti Donald Trumpin kanssa, jolloin Minja Koskela nimitti imperialistista sotilasliittoa ”puolustusliitoksi” ja väitti täysin todellisuuden vastaisesti, ettei liitto ole suurvaltapolitiikan väline. Tosiasiassa NATO on aina ollut suurvaltapoliittinen liittouma, jossa Yhdysvalloilla on ollut johtava rooli.
– Me halutaan rakentaa Suomea NATO-maana sellaisena että me jatkossakin kunnioitamme sääntöpohjaista järjestelmää, ihmisoikeuksia, kansainvälistä oikeutta ja monenkeskisyyttä, Koskela jatkoi.
Edelleen tosiasia on, että NATO on historiassaan rikkonut toistuvasti kaikkia näitä vastaan laittomien hyökkäyksien muodossa. Tältä Koskela puolueineen on nähtävästi päättänyt ummistaa silmänsä.
* * *
Tilaisuuden loppupuolella ydinaseiden sallimisessa Suomen maaperällä sentään oppositio vielä muisti roolinsa ja jopa jonkinlaista debattia pääsi syntymään. Sekä SDP, Vihreät että Vasemmistoliitto ilmoittivat vastustavansa hallituksen esittämää ydinenergialain muutosta, jonka jälkeen ydinaseisiin ei Suomessa kohdistuisi enää minkäänlaisia rajoitteita.
Ikävä kyllä kaikki nämä puolueet joka tapauksessa käytännössä siunaavat ydinaseliittouma NATOn jäsenyyden myötä Suomen osallisuuden ydinasepolitiikkaan. Kuten Sofia Virta asian muotoili: ”On ilmiselvää että ydinasesuojan on yletyttävä Suomen päälle”. Rauhanliikkeen puolesta on ilmiselvää, että tällaista ”suojaa” ei tarvita mihinkään, mutta niin kauan kun olemme sotilasliiton jäseniä, olemme joka tapauksessa ydinaseiden piirissä.
* * *
Tällaisen keskustelun jälkeen on jälleen kysyttävä, mihin tällaisia ”oppositiopuolueita” tarvitaan, kun kaikki kuitenkin ovat yhtä mieltä suurista linjoista, ja oikeistolta tulee kehuja ”vasemmistolle” militarismiin sitoutumisesta? Miksi Suomessa vuodesta toiseen irtaudutaan eurooppalaisen vasemmiston antimilitaristisemmasta linjasta?
Suomen herrat ja rouvat marssitettiin eilen Fort Worthiin, Yhdysvaltain Teksasin osavaltioon Lockheed Martinin tehtaalle, juhlistamaan Suomen ensimmäistä F-35A-monitoimihävittäjää. Pyhässä seremoniassa kutsuvieraat tuijottivat 100 miljoonan dollarin hävittäjää ja se tuijotti lavalta takaisin.
Toimituksen jälkeen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) tutustui F-35-hävittäjien kokoonpanolinjaan Lockheed Martinin tehtaalla sekä avasi puolustusteollisuuteen keskittyvän tapahtuman. Tilaisuudessa esiteltiin puolustusministeriön, Lockheed Martinin ja Pratt & Whitneyn välisen teollisen yhteistyön saavutuksia ja etenemistä.
Suomen valtio on tilannut Yhdysvalloista 64 kappaletta F-35-hävittäjiä yhteensä kymmenellä miljardilla eurolla. Koneiden tuotanto käynnistyi viime vuonna. Päätöksen hankinnasta teki Sanna Marinin (sd.) hallitus.
F-35-diilin myötä Lockheed Martinin kanssa sopimuksia ovat tiettävästi tehneet ainakin Patria, Insta Group, ICEYE:n johtama konsortio johon kuuluvat Insta, Huld, DA-Group, Ilmatieteen laitos, kyberturvallisuuskonsortion jäsenet Nixu (DNV-yhtiö), Crosshill Oy, Habilito Oy, Xiphera Oy, VTT Teknologian tutkimuskeskuksen johtama konsortio jäseninään Patria, Harp Technologies, Aalto yliopisto, Tampereen yliopisto, Bittiumin johtama konsortio, johon kuuluvat VTT Teknologian tutkimuskeskus ja Huld Oy, sekä SensorFleet.
Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti Siprin tilastojen mukaan Lockheed Martin on maailman suurin asealan yritys aseliikevaihdolla mitattuna. Viime vuonna yhtiön kokonaisliikevaihto oli 71 miljardia dollaria, mistä valtaosa tuli aseliiketoiminnasta.
YK:n kesäkuussa 2025 julkaisemassa raportissa Lockheed Martin nimettiin yhdeksi yrityksistä, joika toimittaa aseita Gazan ilmaiskuihin. Päätös sitoutua F-35-järjestelmään tarkoittaa myös Suomen olevan osallinen Israelin sotarikoksiin hävittäjien huollon ja valmistuksen kautta.
Palestiinan kansanmurhan lisäksi Israel on käyttänyt F-35-hävittäjä ilmaiskuissa Libanoniin, Qatariin ja Syyriaan. Lockheed Martin on toimittanut aseita myös esimerkiksi Jemenin kansanmurhaan.
Samalla F-35-kauppa sitoo Suomen puolustuspolitiikkaa ja sotilasteollisuutta yhteen USA:n kanssa vuosikymmeniksi eteenpäin. Lockheed Martin kontrolloi F-35-ohjelmaa tiukasti, ja kaikki isot huoltotoimenpiteet tehdään Yhdysvalloissa hävittäjien designin ja teknologian suojelemiseksi.
F-35:n on tarkoitus palvella Ilmavoimien pääkoneena 2030-luvun alusta aina 2060-luvulle asti. Juhlan ollessa käynnissä Yhdysvaltain samanlaiset F-35A-hävittäjät uhkasivat sotarikollisella hyökkäyksellä Venezuelaa. Yhdysvaltojen kansainvälisen oikeuden vastaisessa operaatiossa Iranin ydinlaitoksia vastaan kesäkuussa juuri F-35:t tunkeutuivat ensimmäisinä Iranin ilmatilaan.
Tämä groteski kuoleman juhla sotaan valmistautuvan imperialistisen suurvallan maaperällä on jälleen yksi osoitus siitä, että Suomen puolustus ei enää ole vain Suomen valtion puolustusta, vaan verisen vahvimman oikeuteen perustuvan maailmanjärjestyksen puolustusta. Suomen valtion turvallisuus on käytännössä uhka maailman suurelle sorretulle enemmistölle.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.