S. P. Kähmi Videot

Ukrainan sota: Pakkovärväys ja vastarinta

Ukrainasta kerrotaan usein tarinaa kansallisesta yhtenäisyydestä, kansansodasta vapauden ja demokratian puolesta. Silti joka päivä sosiaalisessa mediassa näemme tavallisten ukrainalaisten kuvaamia videoita, jotka ovat ristiriidassa tämän narratiivin kanssa. Näemme kuvia ihmisistä, jotka siepataan kaduilla pakkomobilisaatiossa, niin kutsutussa ”bussifikaatiossa”. Näemme värväysviranomaisten mielivaltaista väkivaltaa ja näemme tavallisten ihmisten vastarintaa tätä järjestelmää vastaan.

Pakkomobilisaation ankara kriitikko on ollut ukrainalainen tohtori Marta Havryshko. Hänet tunnetaan tutkimuksestaan ​​toisesta maailmansodasta, Ukrainan nationalismista ja sodassa tapahtuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Havryshko alusti Työväen antimilitaristien avoimessa keskustelutilaisuudessa Ukrainan sodasta ja taistelusta kieltäytymisestä 19.8.2026.

S. P. Kähmi Uutiset

Ukrainalainen tuomioistuin tuomitsi sosialistisen sodan vastustajan Bogdan Syrotiukin 15 vuodeksi vankeuteen

10. elokuuta 27-vuotias ukrainalainen sosialisti ja sodan vastustaja Bogdan Syrotiuk tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen. Nikolajevin alueen käräjäoikeuden antama tuomio määräsi myös hänen omaisuutensa ja elektroniset laitteet takavarikoitavaksi sekä häneltä takavarikoitujen sosialististen kirjojen, lentolehtisten ja ohjelma-asiakirjojen tuhoamisen.

Bogdan, bolševikki-leniniläisten nuoren kaartin johtava jäsen, tuomittiin ”maanpetoksesta… sotatilalain nojalla”. Mutta tapauksen asiakirjoista ei ilmene maanpetosta – ei vakoilua, ei sabotaasia, ei yhteistyötä minkään armeijan kanssa. Ainoat häntä vastaan ​​esitetyt todisteet koostuivat hänen kirjoituksensa, jotka julkaistiin World Socialist Web Site -verkkosivustolla, ja hänen viestinnästään niitä julkaisseiden toimittajien kanssa.

Valtion asiantuntijat tutkivat 14 Bogdanin kirjoitusta ja sisällyttivät seitsemän syytteeseen. Oikeus joutui sitten hylkäämään yhden seitsemästä artikkelista – artikkelin sotilaskomissariaattien väkivaltaisista asevelvollisten kiinniotoista – sen jälkeen, kun sen oma rikostekninen komissio ei löytänyt siitä mitään rikollista. Bogdan on tuomittu 15 vuodeksi vankeuteen kuudesta artikkelista.

Mikä oli kumouksellinen sisältö? Oikeuden mukaan artikkelit sisälsivät ”Ukrainan laillisesti valitun poliittisen johdon ja demokraattisten prosessien tunnustamatta jättämistä”, ”vertailuja fasisteihin ja natseihin”, ”kielteisiä arvioita Ukrainan asevoimista” ja ”kansallissankarien ja historiallisten henkilöiden uudelleentulkintaa”.

Itse asiassa kaikki Bogdanin kirjoittama on poliittisesti ja historiallisesti tarkkaa. ”Laillisesti valittu poliittinen johto” on presidentti, jonka virkakausi päättyi toukokuussa 2024. Zelenskyi on edelleen vallassa yli kaksi vuotta laillisen virkakautensa jälkeen, ja hän hallitsee asetuksella pysyvän sotatilalain alaisuudessa. Vaalit on peruttu ja perusdemokraattiset oikeudet on pidätetty. Bogdan on tuomittu ”demokraattisten prosessien” tunnustamatta jättämisestä maassa, jossa ei ole olemassa demokraattisia prosesseja.

Bogdania syytetään ”kansallissankarien tulkitsemisesta uudelleen”. He ovat Stepan Bandera sekä Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) ja Waffen-SS:n Galician divisioonan johtajat – natsien yhteistyökumppanit, jotka tukivat Hitlerin hyökkäystä Neuvostoliittoon vuonna 1941 ja olivat osallisina juutalaisten ja puolalaisten joukkomurhaan. Oikeuden valitus ”vertauksista fasisteihin ja natseihin” viittaa Bogdanin näiden voimien virallisen juhlinnan paljastamiseen.

Oikeuden mainitsemien maanpetoksen ”todisteiden” joukossa ovat Bogdanin artikkeli ”Banderovilaisten rikokset Ukrainan kansaa vastaan: Ukrainalaisen trotskilaisen muistiinpanoja” ja hänen vappupuheensa vuonna 2023 ”Venäjän ja Ukrainan työväenluokan yhtenäisyyden puolesta!”. Missä tahansa maassa, jossa demokraattisilla oikeuksilla on pieninkin merkitys, tällaiset kirjoitukset ovat suojattua puhetta. Zelenskyin johdolla Ukrainassa niistä tuomitaan 15 vuoden vankeusrangaistus.

Kun Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU) pidätti Bogdanin 25. huhtikuuta 2024, valtio väitti hänen toimivan Venäjän hallituksen agenttina. Yli kahden vuoden aikana ei ole esitetty mitään todisteita tämän kunnianloukkaavan väitteen tueksi. Itse asiassa tuomiossa mainitut artikkelit tekevät selväksi, että Bogdan vastustaa Venäjän hyökkäystä ja Putinin hallintoa.

Tuomiossa viitataan useita kertoja Bogdanin kantojen ”sosiaalisesti vaarallisiin seurauksiin”. Tämä paljastaa sen tosiasian, että Bogdanin syytteeseenpano ei perustu keksittyyn Venäjän tukemiseen. Pikemminkin se kohdistuu kasvavaan sodan ja Zelenskyin hallinnon vastustukseen ukrainalaisten työntekijöiden ja nuorten keskuudessa.

Bogdanin puolustukseksi esitettyihin todisteisiin ei koskaan vastattu. Yksi Ukrainan johtavista kriminologeista, Juri Irhin, laati 65-sivuisen raportin, jossa Bogdanin kirjoituksista ei löytynyt ”lausuntoja, fraaseja, virkkeitä tai sanayhdistelmiä, joissa olisi merkkejä propagandasta, jolla pyritään tukemaan Venäjän federaation aseellista hyökkäystä”. Sen sijaan, että oikeus olisi vastannut siihen, se määräsi uuden tutkinnan valtion oikeuslääketieteelliseltä laitokselta – joka kuitenkaan ei löytänyt artikkeleista kehotuksia valtion kaatamiseen, vallankaappaukseen, kumouksellisiin tekoihin tai Ukrainan rajojen muuttamiseen.

Puolustus osoitti, ettei mikään asiakirjoista täyttänyt maanpetoksen tunnusmerkkejä ja että Bogdanin kirjoitukset olivat poliittista puhetta, jota suojaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla. Oikeus hylkäsi kaiken tämän.

Päätös tuhota nuorisojärjestön ohjelma, sen esitteet, lentolehtiset ja painettujen artikkeleiden kansiot paljastaa tuomion todellisen sisällön. Menetelmät ovat fasististen hallintojen kaltaisia: vangitaan oppositio, takavarikoidaan sen materiaalit ja poltetaan sen kirjoitukset. Oikeus jopa määräsi Bogdanin maksamaan yli 178 000 hryvniaa kattaakseen tuomioonsa käytettyjen oikeuslääketieteellisten ”tutkimusten” kustannukset.

Bogdanin tuomio annetaan maassa, jossa kommunistiset puolueet ja symbolit ovat olleet kiellettyjä Ukrainassa vuoden 2015 ”dekommunisaatio”-lakien jälkeen. Vuonna 2022 Zelenskyin hallitus keskeytti 11 oppositiopuolueen toiminnan, mukaan lukien parlamentin suurimman oppositiopuolueen, joka myöhemmin kiellettiin kokonaan.

YK:n ihmisoikeustoimiston mukaan Ukrainan maanpetos- ja yhteistyölakeja vastaan ​​on nostettu noin 20 000 rikossyytettä. Toimisto raportoi syyskuussa 2025, että se ”jatkaa Ukrainan valtion hallussa olevien vankien kidutus- ja kaltoinkohtelutapausten dokumentointia”. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kuvailee Ukrainan kollaboraatiolakeja ”liian laajoiksi ja epämääräisiksi”; syytettyjen joukossa on ihmisiä, jotka suorittivat ”hätäpalveluja, rakennustöitä, humanitaarista apua ja jätteiden poistoa” miehitetyllä alueella.

Kaikesta huolimatta sodan vastustus kasvaa Ukrainassa. Yli 300 000 rikossyytettä sotilaita vastaan ​​on nostettu karkuruudesta tai luvattomasta poissaolosta vuodesta 2022 lähtien, joista suurin osa on viime vuonna. Vuonna 2025 69 prosenttia ukrainalaisista kertoi Gallupille, että maan tulisi pyrkiä neuvottelemaan sodan loppu. Tämä on täydellinen mielipiteen käänne sitten vuoden 2022.

Ukrainan vankeinhoitojärjestelmän olosuhteet ovat hyvin dokumentoituja. YK:n kidutuksen vastaisen komitean Ukrainan tarkastelussa huhtikuussa 2025 asiantuntijat mainitsivat vankiloiden ylikuormituksen, riittämättömän ruoan ja veden saatavuuden, riippumattomien lääkärintarkastusten puuttumisen ja vankeudessa kuolleiden määrän kasvun. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea kuvaili lokakuussa 2023 Ukrainan-vierailullaan rapistuneita tiloja, joissa tutkintavankeja pidetään selleissään jopa 23 tuntia päivässä, ja totesi yhden tutkintavankeuskeskuksen olosuhteet niin huonoiksi, että se piti niitä mahdollisesti ”epäinhimillisinä ja ihmisarvoa alentavina”.

Bogdanilta, jonka terveys oli jo pidätyshetkellä heikko, on evätty kiireellisesti tarvittavaa lääketieteellistä hoitoa yli vuoden ajan vankilan hallinnon toistuvista lupauksista huolimatta. Jokainen päivä kaltereiden takana on uhka hänen hengelleen.

Kampanja Bogdan Syrotiukin vapauttamiseksi on kerännyt yli 5000 nimeä. Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.

S. P. Kähmi Uutiset

Kansainvälinen satamatyöläisten toimintapäivä 30. lokakuuta sotaa ja militarisointia vastaan

Istanbulissa toukokuussa 2026 pidetyn Välimeren ja Euroopan telakka- ja satamatyöväen ammattiliittojen kolmannen kansainvälisen kokouksen jälkeen ammattiliitot ovat päättäneet yhteisestä kansainvälisestä toimintapäivästä 30. lokakuuta 2026.

Kokouksessa keskityttiin sotien, kansanmurhan ja sotilaallisten hyökkäysten vastaiseen taisteluun ja käsiteltiin myös telakka- ja satamatyöläisten kohtaamia haasteita, kuten palkkoja, työoloja, automaatiohankkeita sekä työterveyttä ja -turvallisuutta.

Osallistuvat järjestöt CGT Satamat ja telakat (Ranska), ENEDEP (Kreikka), LAB (Baskimaa), Liman-İş (Turkki), ODT (Marokko) ja USB (Italia), jotka edustavat työläisiä yli 40 Välimeren ja Euroopan satamassa, kutsuvat telakka- ja satamatyöläisiä yhteiseen mobilisaatioon 30. lokakuuta 2026.

Tämä mobilisaatio perustuu Istanbulin julistukseen, jonka osallistuvat järjestöt hyväksyivät yksimielisesti ja jota nyt täysin tukee myös italialainen Gioia Tauron ORSA Porti, joka on liittynyt kansainväliseen verkostoon.

Julistuksessa vaaditaan palestiinalaisten kansanmurhan välitöntä lopettamista ja itsenäisen Palestiinan valtion tunnustamista, jonka kansainvälinen yhteisö tunnustaa vuoden 1967 rajojen sisällä ja jonka pääkaupunkina on Itä-Jerusalem.

Se vaatii myös Yhdysvaltojen ja Israelin välisten hyökkäyssotien lopettamista Länsi-Aasiassa ja Irania vastaan ​​sekä täyttä solidaarisuutta Kuuban, Venezuelan ja Sudanin kansoille sekä kaikkien kansojen oikeuden vastustaa miehitystä ja itsemääräämisoikeuteen.

– Satamia ei saa käyttää aseiden, ammusten, sotilasvarusteiden tai sota-alueille tarkoitettujen joukkojen kuljetukseen. Niistä ei saa tulla NATOn, Yhdysvaltojen tai Euroopan unionin sotilastukikohtia, eivätkä ne saa toimia varustamojen ja monopoliryhmien työkaluina.

– Ei sotataloudelle, hallituksen uudelleenaseistamissuunnitelmille ja EU:n satamien ja strategisen infrastruktuurin militarisointihankkeelle. Julkisia varoja on käytettävä ihmisten sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen, ei sodan rahoittamiseen.

– Työehtosopimusten on taattava reaalipalkkojen nousu, turvattu työllisyys, lyhyemmät työajat ja oikeudenmukaiset eläkejärjestelyt.

– Teknologista kehitystä, koneellistamista, automaatiota ja tekoälyä ei saa käyttää työpaikkojen poistamiseen tai työläisten oikeuksien heikentämiseen. Satamatyöläiset sanovat ei automaatiolle.

Lokakuun 30. päivänä kaikki toimet yhdistetään osana yhteistä kansainvälistä taistelua sotien, kansanmurhan ja satamien militarisoinnin lopettamiseksi historian kriittisellä hetkellä ja samalla puolustetaan työntekijöiden oikeuksia ja parempia työoloja.

Jokainen ammattiliitto päättää sopivimmasta mobilisaatiomuodosta kansallisten olosuhteidensa mukaan, alkaen lakosta ja yhteisestä sitoumuksesta estää kuoleman ja tuhon aiheuttama laivaus.

Istanbulin julistuksen allekirjoittaneet ammattiliitot kehottavat kaikkia telakka- ja satamatyöläisten ammattiliittoja liittymään tähän kansainväliseen mobilisaatioon.

– Olemme valmiita tapaamaan järjestäytyneitä telakka- ja satamatyöläisten ryhmiä kaikista muista satamista, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan tähän yhteiseen taisteluun.

S. P. Kähmi Uutiset

Kansainvälinen luokkakantainen sotaa vastustava konferenssi kokoontui Ateenassa

Kreikkalaisen Kommunistinen vapautus -järjestön aloitteesta koolle kutsuttu sodanvastainen konferenssi kokoontui Ateenassa keskiviikkona 22. heinäkuuta. Kokoontuminen yhdisti luokkakantaisia sotaa vastustavia puolueita ja järjestöjä yli rajojen.

– Aikakaudellemme on ominaista imperialististen kilpailujen voimistuminen, sotilaallisten konfliktien eskaloituminen, kansoja vastaan ​​​​kohdistettu barbarismi ja kapitalismin syvempi taantumuksellinen uudelleenjärjestely maailmanlaajuisesti, kokouksen koollekutsujat tiedottivat.

– Hallitsevien luokkien, valtioiden ja imperialististen liittoutumien välinen kilpailu johtaa sotiin, siirtymään, köyhyyteen, sortoon ja maailmansodan uhkaan.

– Sionistisen valtion kansanmurhahyökkäys Palestiinan kansaa vastaan, Yhdysvaltojen, NATOn ja Euroopan unionin tuella, on tämän barbarismin suurin ilmentymä. Samaan aikaan hallitusten syvempi osallistuminen sotasuunnitteluun, militarisointiin, asevarusteluohjelmiin ja sosiaalisen ja poliittisen vastarinnan tukahduttamiseen osoittaa, että sota ja ”sotatalous” ovat olennainen osa modernia kapitalistista strategiaa.

– Näissä olosuhteissa tarve kansainväliselle koordinaatiolle antikapitalististen, anti-imperialististen, työväen ja vallankumouksellisten voimien välillä on kiireellisempi kuin koskaan.

Kommunistinen vapautus -järjestölle olennaista on antikapitalistisen vasemmiston riippumattomuus porvarillisesta politiikasta.

– Antikapitalistista ja vallankumouksellista vasemmistoa ei voida alistaa hallitusten vaihdoksille, porvarillisille liitoille tai ”pienemmän pahan” kansallisille strategioille. Täydellinen poliittinen ja organisatorinen riippumattomuus porvarillisista puolueista, valtioista ja imperialistisista hankkeista on välttämätöntä työväenluokan etujen ja sosiaalisen vapautumisen pohjalta.

Järjestö katsoo työväen, sosialististen ja kommunististen voimien jälleenrakentaminen olevan ainoa vastaus sotaan ja kapitalismiin.

Pääomaa, imperialismia ja nationalismia vastaan

Keskiviikkoaamuna 22. heinäkuuta konferenssiin osallistuvien kansainvälisten järjestöjen edustajat kokoontuivat esittelytilaisuuteen Kommunistisen vapautuspuolueen päämajalla.
Konferenssi avattiin virallisesti klo 15 ensimmäisellä täysistunnon keskustelulla, jonka teemana oli ”imperialistiset kilpailut ja sodanvastainen liike työväenluokan ja kansojen etujen näkökulmasta”.

Illalla osallistujat pitivät toisen täysistunnon keskustelun aiheesta ”Latinalainen Amerikka: Manner-Euroopan kansojen vastarinta”.

Torstaina 23. heinäkuuta konferenssin ohjelma jatkui kolmannella täysistunnon keskustelulla ”Lähi-idän tilanne Iranin hyökkäyksen yhteydessä ja solidaarisuus Palestiinan kansalle”.

Myöhemmin samana päivänä kello 19 Kreikan teknisessä kamarissa järjestettiin yleisötilaisuus otsikolla ”Kansainvälisyys pääoman, imperialismin, nationalismin ja sotatalouden sotia vastaan: Kamppailu maailman puolesta ilman riistoa”.

Konferenssin yleisötilaisuus.

Perjantaina 24. heinäkuuta konferenssin ohjelmaan kuului osallistuvien organisaatioiden ja kansainvälisten valtuuskuntien vierailu Kaisarianin muistomerkillä, jossa he laskevat seppeleen 200 teloitetun kommunistisen vastarintaliikkeen taistelijan muistomerkille ja vierailevat EAM-museossa Kaisarianissa.

Kokoontuminen vastarintataistelijoiden muistomerkillä.

Keskipäivällä konferenssi jatkui neljännellä täysistunnolla: ”Työväen taistelut ympäri maailmaa sotaa ja ​​porvarillista politiikkaa vastaan”.

Perjantai-iltapäivänä osallistujat pitivät viimeisen istunnon, joka on omistettu yhteisen ”Ateenan sodanvastaisen julistuksen” laatimiselle ja hyväksymiselle. Konferenssi päättyi jäähyväiskokoukseen Anaireseis-klubilla, jossa tovereilla Kreikasta ja ulkomailta oli mahdollisuus tavata, vaihtaa kokemuksia ja vahvistaa kansainvälisiä siteitä.

Kolmipäiväiseen kokoontumiseen oli mahdollista osallistua myös netissä. Myös Työväen antimilitaristit osallistui konferenssiin seuraajana verkon kautta.

S. P. Kähmi Uutiset

Kampanja kerää nimiä sotilaskarkureiden tueksi Euroopassa

Verkossa leviävä vetoomus kerää nimiä Euroopassa Ukrainan sodasta karkaavien sotilaiden tueksi. Kampanjan taustalla on entisen Neuvostoliiton maista (Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä, Keski-Aasia, Etelä-Kaukasia) kotoisin olevien siirtolaisten järjestö PSL, joka on katsantokannaltaan vasemmistolainen ja tukee aseistakieltäytyjiä ja karkureita.

Vetoomuksen voi allekirjoittaa osoitteessa petition.deserters.org.

– Euroopan unionin viranomaiset keskustelevat parhaillaan ankarista toimenpiteistä, joilla pyritään rajoittamaan taisteluihin osallistuneiden Venäjän kansalaisten maahantuloa, mukaan lukien niiden, jotka kieltäytyivät jatkamasta sotaa, kampanjasta kerrotaan.

– Nämä toimenpiteet ovat jo toteutumassa: useat Euroopan valtiot kieltävät järjestelmällisesti turvapaikan venäläisiltä karkureilta, syyttävät heitä ”osallisuudesta” ja estävät heiltä kaikki mahdollisuudet löytää turvapaikka. Tämä tapahtuu, vaikka monet Venäjän kansalaiset pakotettiin väkisin palvelemaan armeijassa – paine, joka jatkuvasti voimistuu.

– Samaan aikaan karkureiden ja luvattomien sotilasvirkojen hylkääminen Venäjän armeijassa lisääntyy vastauksena loputtomaan sotaan ja hallinnon rikoksiin. Riippumattomien toimittajien ja OSINT-yhteisön arvioiden mukaan täysimittaisen hyökkäyksen alkamisen jälkeen on kirjattu 100 000–120 000 tapausta, joissa he kieltäytyvät osallistumasta väkivaltaan ja joukkomurhiin. Vain 15–20 % näistä tapauksista on johtanut oikeustoimiin. Suurin osa karkureista pysyy Venäjällä jatkuvassa pelossa: jos heidät pidätetään, heitä uhkaa kidutus, vankeusrangaistus, siirto ”rynnäkköpataljooniin” tai kuolema rintamalla. Vain pieni vähemmistö onnistuu pääsemään turvalliseen maahan.

– Karkuruus on voimakas väline sotaa vastaan: se heikentää hallinnon sotilaskoneistoa ja pelastaa ihmishenkiä. Elämän ja rauhan valitsevien tukeminen voi nopeuttaa konfliktin loppumista ja olla vahva signaali Venäjän sisäisen muutoksen puolesta.

– Turvapaikan myöntäminen kuuluu kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuteen. Silti Eurooppa sulkee niiltä lähes kaikki ovet. Jopa Ranskassa, jossa CNDA on tunnustanut, että karkuruus voi olla peruste turvapaikalle, vain harvat yksilöt ovat saaneet suojelua. Saksassa viranomaiset alkoivat vuoden 2026 alussa yhä useammin hylätä venäläisten karkureiden turvapaikkahakemuksia. Samaan aikaan useat EU-maat harkitsevat täydellistä maahantulokieltoa kaikille ”SVO:hon” (Ukrainan sodan nimitys Venäjällä, toim. huom.) osallistuneille Venäjän kansalaisille, mikä riistää yksilöiltä oikeuden elämään ja humanitaariseen suojeluun.

– Samoin humanitaarisista syistä tunnustamme ukrainalaisten karkureiden oikeuden suojeluun EU:ssa. Oikeus elämään ja vapauteen on etusijalla valtion oikeuksiin nähden.

Kampanjalla on kolme välitöntä vaatimusta:

  1. Tunnustetaan sotaan osallistumatta jättäminen (karkuruus ja luvaton hylkääminen) lailliseksi perusteeksi turvapaikan ja suojelun saamiseksi jokaisessa Euroopan unionin maassa. Tämä on omantunnon teko ja kieltäytyminen osallistumasta rikoksiin.
  2. Myönnetään humanitaarisia matkustusasiakirjoja (laissez-passer) henkilöille, joilla ei ole kansainvälistä passia, jotta he voivat matkustaa turvallisesti EU:hun ja hakea suojelua.
  3. Tiedotetaan väestölle laajasti käytettävissä olevista suojelun tavoista, jotta karkuruudesta tulee aidosti mahdollinen vaihtoehto epätoivon teon sijaan.

– Jokainen suojelusta kieltäytyminen vaarantaa hengen. Jokainen avoin ovi on mahdollisuus rauhaan ja sisäiseen muutokseen. Euroopan on avattava ovensa niille, jotka valitsevat elämän ja ihmisyyden – sen sijaan, että vahvistavat sotaa ja sortoa.

S. P. Kähmi Kirjasto

Yrjö Sirola: Työväen internationalen eloonherättämishommat

Seuraavassa Työväen Kalenterissa vuonna 1918 julkaistussa tekstissä Yrjö Sirola selvittää yrityksiä kansainväliseen luokkakantaiseen yhteistoimintaan sotaa vastaan sosialistisen internationaalin hajottua, erityisesti Zimmerwaldin liikkeen toimintaa. Sirola itse osallistui kolmanteen Zimmerwald-kokoukseen Tukholmassa Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajana.

Se hirvittävä jännitys, jonka imperialistisen suurkapitalismin varustuskilpailu oli synnyttänyt Europan suurvaltojen välille, laukesi kamalalla tavalla heinä- ja elokuun vaihteessa 1914, jolloin ultimaattumit ja sodanjulistuksen kilvan risteilivät hallitusten kesken ja miljoona-armeijat tunkeutuivat yli rajojen levittämään tuhoa ja turmiota. Katkera oli samalla sen toiveen raukeaminen, että kansainvälinen työväenliike voisi tehdä europpalaisen suursodan mahdottomaksi, mutta vielä katkerampi se havainto, että osa – niin kovin suuri osa – sosialidemokratisista toimitsijoista eri maissa unohti kansainvälisen veljeyden äänen ja lainasi kielensä ja kynänsä jopa kiihkoisänmaallisen yllytyksen palvelukseen. Sitä että eduskuntaryhmät myönsivät sotavarat hallituksille, on puolustettu sillä, että ainakin useiden maiden sosialistiset puolueet olivat edeltä käsin nimenomaan selittäneet kannattavansa maansa puolustusta. Totta, mutta sittenkin odotettiin niiltä varmempaa suhtautumista siihen imperialismin mielettömään teurastushulluuteen, joksi tämä sota alun alkaen olisi ollut leimattava.

Ei kuitenkaan kulunut pitkää aikaa, ennenkuin syntyi hommia niiden internationalen päätösten toteuttamiseksi, jotka velvoittivat sodan sytyttyä sosialisteja ryhtymään toimiin sen lopettamiseksi. Syyskuun lopulla 1914 pidettiin Luganossa italialais-sveitsiläinen neuvottelukokous ja ryhdyttiin puuhiin kansainvälisten suhteitten solmiamiseksi. Hollantilainen Troeltsra matkusti eri maissa ja pian siirrettiin kansainvälinen toimisto Brysselistä Haagin Hollantiin. Amerikan sosialistien yritys saada toimeen kansainvälinen kokous ei onnistunut. Skandinavialais-hollantilainen kokous pidettiin Köpenhaminassa, mutta ympärysliiton maiden sosialistien erikoinen Lontoon kokous sekä keskusvaltain sosialistien kokous Wienissä osottivat, kuinka pitkälle toisistaan sotaa käyvien maiden johtavat sosialistit olivat joutuneet. Ja tuloksettomaksi jäi sveitsiläistenkin yritys toukok. 1915 koota internationalen edustajia Zürichiin.

Mutta Zimmervaldin kylässä Bernin ylämaassa Sveitsissä pidettiin kuitenkin syyskuulla pienoinen kokous, joka lähetti ilmoille suuren tunnussanan: työläiset, älkää kauempaa hukatko voimianne vallitsevien luokkien palvelukseen, vaan kohottakaa oma lippunna, nouskaa luokkataisteluun sosialismin päämäärien puolesta; ei mikään uhraus ole kyllin suuri kansojen rauhan aikaansaamiseksi! – Zimmervald-julistuksen allekirjoittajina oli saksalaisten, ranskalaisten, venäläisten, italialaisten, puolalaisten, rumanialaisten, bulgarialaisten, hollantilaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja sveitsiläisten järjestöjen edustajia. Asetettiin myös Bernin Sosialistinen Kansainvälinen Komisioni (I.S.K.) pitämään yllä kansainvälisiä suhteita. Julkaisemainsa tiedonantolehtien ja laajan – suureksi osaksi tietenkin ”maanalaisen” – kirjeenvaihdon avulla tämä komitea toimitti terveisiä sotaakäyvien maiden niille köyhälistöläisille, jotka harrastivat ”linnarauhan” rikkomista ja rohkeata taistelua sotaa vastaan. Mitä uhrauksia se taistelu on maksanut, siitä saadaan vasta sodan loputtua edes lähimääräisiä tietoja. Mutta että kansainvälisen veljestymisen henki yhä eli, sitä todistaa elävästi se vilkas harrastus, jonka Zimmervaldin tunnussana herätti. Ilmoittihan suuri joukko sosialistipuolueita ja vastustusmielisiä järjestöjä eri maissa yhtymisensä Zimmervaldin periaatteisiin.

Toinen zimmervald-kokous voitiinkin sitten pitää huhtikuun lopulla 1916 Kientalissa, Sveitsissä. Rohkeammin kuin edellisessä kokouksessa suunniteltiin täällä köyhälistön taistelutapoja sotaa vastaan. Kehotettiin sosialistisia edustajia parlamenteissa äänestämään sotavarojen myöntämistä vastaan ja vaatimaan sotavelkain poispyyhkimistä. Joukkoliikkeitä suositeltiin tehokkaana ilmauksena kansain rauhanhalun ilmaisuksi. Ja jyrkkä luokkataistelu osotettiin ainoaksi keinoksi ihmiskunnan pelastamiseksi siitä umpikujasta, johon se mielettömön teurastuksen yhä jatkuessa oli joutunut.

Mutta vielä vierähti vuosi, ennenkuin sodan vastustamis-hommat näyttivät edes saavan laajempaa kantavuutta. Venäjän vallankumouksen jälkeen tuli Työväen- ja Sotilasneuvostojen tunnussana: sota lopetettava ilman valtauksia ja sotakorvauksia! lentäväksi lauseeksi, johon sotaakannattaneet sosialistien oikeistoryhmätkin ahnaasti tarttuivat ja johon joidenkin maiden eduskunnatkin jossakin muodossa ovat ilmoittaneet yhtyvänsä. Haagin Kansainvälinen Sosialistitoimistokin, jota Kientalissa oli niin ankarasti arvosteltu, heräsi nyt toimintaan ja Tukholmassa avasi toimiston Hollantilais-skandinavialainen Komitea, jolle eri maiden sosialistiset ryhmät kävivävt esittämässä rauhanvaatimuksiaan ja suunnitelmiaan. Suomen sos.-dem. puolueen ja eduskuntaryhmän lähetit sille myös toivat sen tiedon, että kansamme tarvitsee täyttä itsemääräämisoikeutta ja kansainvälisen oikeuden turvaa voidakseen täyttää tehtävänsä kansojen edistystyössä.

Mutta samaan aikaan kuin oikeistolais-sosialistit ”Tukholma” tunnussanana puuhasivat ”sovittelurauhaa”, oli myös Bernin Komisioni toimessa saadakseen aikaan kolmannen zimmervald-kokouksen. Sekin oli aikomus pitää Tukholmassa, koska oli selvää, että vain enemmistö-sosialistien yhteydessä saattoivat zimmervaldilaiset saada passit sotaakäyvistä maista. Kolmannen kongressialotteen teki venäläinen Työläisten ja Sotilasten Neuvosto, joka aluksi kutsui suunnittelemaansa kokoukseen luokkataistelupohjalla olevia puolueita, jotka olivat valmiit luopumaan ”pyhästä liitosta” maittensa porvarien kanssa, mutta lievensi sitten ehtoja, jopa sulautti hommansa yhteen hollantilais-skandinavialaisen komitean kanssa. Näin vetelöityneeseen yritykseen ei zimmervaldin komitea katsonut voivansa yhtyä vaan toimi se edelleen kolmannen zimmervald-kokouksen aikaansaamiseksi. – ”Tukholma” tuli täten koko kuluneen kesän aikana tunnussanaksi, ja kärsivien majoista sekä jouksuhautojen syvyyksistä kohdistettiin kaihoavia katseita tätä sosialistista pyhiinvaelluspaikkaa kohti.

Turmiolliseksi tuli kuitenkin Tukholman taika niille, jotka olivat sen kautta odottaneet helposti ostettua sovittelurauhaa. Koko suuri Tukholman kokoushan haihtui syyskuulla ilmaan ympärysvaltain hallitusten passikiellon sekä näiden maiden sosialistien ja Venäjän demokratian päättämättömyyden takia. Jäi siis jälelle vain Zimmervald. Siihen liittyneiden puolueiden ja ryhmien neuvottelukokous pidettiinkin sitten syysk. 5-12 p. 1917. Läsnä oli Saksan riippumattoman sos.puolueen, Venäjän menshevikkien ja bolshevikkien, Puolan, Rumanian, Ruotsin (vas.) ja Sveitsin puolueiden, (Bulgarian myöhästyivät) sekä Norjan ja Tanskan nuorisoliittojen, eräiden Amerikan ja Itävallan vastustusryhmien ynnä Zimmervaldiin kesällä liittyneen Suomen sos.-dem. puolueen edustajat. Ja ainoastaan passikielto esti Ranskan, Italian sekä Englannin y.m. maiden kansainvälisellä kannalla olevia ryhmiä olemasta mukana.

Kokouksessa hyväksyttiin lausunto, jossa yhä terästettiin Zimmervaldin ja Kientalin tunnussanoja. Laajasti esitettiin sodanaikainen asema ja luokkataistelutilanne eri maissa. Varsinkin tutustutettiin Venäjän vallankumouksen kehitysasteisiin. Veljellisiä terveyksiä lähetettiin eri maiden rauhan- ja luokkataistelun marttyyreille. Lisäksi suunniteltiin keinoja luokkataisteluhengen herättämiseksi eri maissa ja keskeytymättömien suhteiden solmiamiseksi. Rohkaiseva, voimakas henki huokui keskusteluista ja sytytettävä oli tunnussanakin: taisteluhuuto kaikkien maiden köyhälistölle ryhtyä tilintekoon oman maansa riistäjiä ja kansan teurastuttajia vastaan. Toivottavasti tapaa se nyt äärettömien ihmisuhrien jälkeen vihdoinkin maaperän, josta on kohoava kansanvallan, rauhan ja sosialistisen kehityksen satoisa laiho.

Artikkelin kuva: Työväen vappumarssi Tukholmassa 1917 vaati rauhaa.

S. P. Kähmi Kirjasto

Teurastusten uhatessa

Sosialidemokraattisen liikkeen sisällä monet odottivat kansainvälisen työväenliikkeen aiempien kannanottojensa perusteella nousevan voimallisesti maailmansodan uhkaa vastaan. Seuraava on suomalaisen sosialidemokraattisen liikkeen Työmies-lehden pääkirjoitus 27. heinäkuuta 1914, ensimmäisen maailmansodan aattona, joka edustaa tätä henkeä.

Ympäri maailman nieleksi lehtiä lukeva yleisö jännityksellä palstamäärin sodanuhkauutisia. Valtiollisilla kannunvalajilla on ihanat päivät, saavat levittää kaikille, jotka kuunnella haluavat, mikä on Euroopan poliittinen asema, mitä se ja se valtaherra tekee ja mitä sen ja sen pitäisi tehdä. Lehdet kirjoittavat Euroopan tasapainosta, kolmiliitosta ja kolmisopimuksesta. Arvioidaan sitä, uskaltaisiko Itävalta lähteä valtaamaan Balkanin maita piiriinsä Saksan tukemana, joka sitä tietä hakee vaikutusvaltaa ”läheisen Idän” asioihin. Kuiskitaan Saksan ja Itävallan salaisista suunnitelmista vallata uusia alueita ja maalata uudelleen värit Euroopan kartalla. Ja Ranskassa uneksitaan kostosodan päivän koittaneen neljän vuosikymmenen odotuksen jälkeen. Ja itsenäisyytensä puolesta vastaan pyristeleviä Skandinaavian maita vaaditaan asettumaan puolelle tai toiselle: Saksa-Itävalta-Italian kolmiliiton tai kolmisopimuksen (Ranskan, Englannin ja Venäjän) puolelle. Selvästi isoset osoittavat, että heidän mielestään on pikkuvaltiolla olemisen oikeus korkeintaan suurvaltojen vasallimaina.

Paljon puhutaan ministeriöistä ja hallitushuoneista, eri valtioitten ja sotaliittojen voimista ja politiikasta. Näiden onnistuneesta tai epäonnistuneesta menettelystä katsotaan riippuvan niiden hengen, jotka ovat määrätyt teuraiksi, sekä niiden elämän onnen, joita sota epäsuorasti tulisi koskemaan.

Pääasia pyrkii unohtumaan, sodanuhkan ja mahdollisen sodan perimmäinen syy, kansainvälinen pääomavalta. Sitä puolta ei voi kyllin painostaa. Kaiken valtiollisen kannunvalamisen vastapainoksi ei voi kylliksi mieliin teroittaa tosiasiaa, että kaikki tämä kohu eri valtain ja hallitusten politiikan minkäkinlaisista seurauksista, on pintakuohua pohjalla myllertäväin voimien peittämiseksi ja huomion niistä pois johdattamiseksi. Ja pohjimmaisena syynä on, kuten sanottu, pääoman riistäjävalta ja sen taistelu työväenluokan nousua vastaan.

Joitakin vuosia sitten Euroopassa matkustellut amerikkalainen professori lausui yleisarvosteluna, että ”sitten v. 1815 on Euroopassa valtaa pitänyt Rotschildin hallitsijahuone” s.o. yleiseurooppalainen pankkipääoma ja niin paljon kuin totuutta yleensä voi mahtua yhden lauseen yleiskatsaukselliseen puheenparteen, on tämä lause tosi. Emme tosin jätä kutakin erikoisilmiötä tutkiessamme huomioon ottamatta sen erikoisia syitä, joita ovat eri taloudellisten alueiden valtaherraryhmäin kilpakahnaukset ja markkina-alueriidat sekä niiden vaikutus valloitus- ja tullipolitiikkaan, eri maissa muodostuneet luokkataistelutilanteet, jotka ovat ajaneet valtaherrat sotaisiin seikkailuihin, jopa voimme puhua hallitsijahuoneina esiintyväin valta- ja raharyhmäin erikoiseduista, joilla niilläkin on osansa – tosin edellisiä koko joukon pienempi. Mutta vuosi vuodelta, voimme yhä kouriintuntuvammin todistaa, kuinka vähän väliä ”kokoontuvat sotapilvet” ja ”äärimmilleen kärjistyvä sodanuhka” itse asiassa palvelevat niiden etua, jotka joko itse harjoittavat työväenluokan riistämistä suuressa mittakaavassa tai elävät kiskomalla pienemmiltä riistäjiltä näiden saalistamat lisäarvot.

Kansainvälinen finanssi, joka valtiovelkapelillä kiskoo suunnattomia korkoja, imee jokaisen sotahuhun kohotessa sarvensa yhä syvemmälle kansojen niskaan. Ja pörssissä kahmivat paniikin tullen suursudet käsiinsä toisten omaisuuksia tukkukaupalla. Edellisen lisäksi on viime aikoina vedetty esille ihan erikoisena tekijänä esiintyvä edellisten liittolainen: Kansainvälinen murhatrusti, liittoutuneet sotavarustusten tuottajat, joiden menekki riippuu yksinomaan keskeytymättömästä sotarummutuksesta, mikä väliin täytyy kärjistää korkeimmilleen.

Ja juuri silloin kun riistäjäryhmien keskinäiset kahnaukset saavuttavat kärjistymispisteensä ja murhavälineiden tuotannosta sekä murhahuhuista elävän suurpääoman hirtehinen huhuleikki sen kahlekoiralehdistön avulla kohoo huippuunsa – voi syttyä sota, ehkäpä vielä se eunnustettu maailmanpalo, jolloin tunteeton teurastajavalta kuolemankouristuksissaan lyö viimeistä kalmanleikkiään uhraten ihmishenkiä ja kulttuuririkkauksia summittain.

Sellainen tilanne saattaa olla nyt kolmiliiton hyökkääjäpuolella, s.o. Saksan, Italian ja Itävallan riistäjäryhmillä on poliittiset edut puolellaan. Englannilla on Ulsterriita juuri kärjistymiskohdassaan, Ranskaa järkyttää riita 3-vuotisen asevelvollisuuden lyhentämisestä ja Venäjällä on toivo saada uusi varustautumissuunnitelmansa valmiiksi vasta ensi- ja seuraavana vuonna. Ei tosin voi väittää, että Itävallan, Saksan ja Italian sisäiset asiat olisivat paljon paremmat, mutta vaaka näyttää hetkeksi horjahtaneen ja Sarajevon laukaus tuli kuin toivottu kipinä kanuunan sankkiin. Monissa maissa näyttää valtapiireillä olevan halu yrittää johtaa pois sisäistä tyytymättömyyttä ulkonaisen sodan kautta. Kirjoittaapa Novaja Vremjakin, että ”Itävallan käytös voi herättää meidän uinuvan kansallisen tunteemme”.

Sota voi siis syttyä. Lähellä on ainakin itävaltalaisten joukkojen marssi Serbiaan, sellainen ”paikkakunnallistettu” pikkusota, jonka aikana muiden suurvaltain valtaherrat tutkistelevat sitä tekijää, jota he nimittävät ”kansallishengeksi”, mutta joka on vain sapelinkalistukseen innostutettu pikkuporvarillinen ”yleinen mielipide”. Jos valtaherrat katsovat tältä kannalta uskaltavansa, niin saattavat he lähteä seikkailemaan.

Mutta – vielä on mainitsematta tekijä, josta porvarilehtien kannunvalajat eivät hiisku sanaakaan, mutta joka siitä huolimatta jo pitkän aikaa on ollut sotahulluttelujen tehoisimpana jarruna ja varmasti jo monta kertaa pakottanut sapelinkalistajat painamaan jo puoliksivedetyn miekan takaisin tuppeen.

Ja se on järjestynyt työväenluokka, kansainvälinen sosialidemokratia.

Eipä ole aikoihin pidetty yhtään työväen edustajakokousta, kansallista tai kansainvälistä, jossa ei olisi muodossa tai toisessa pantu vastalauseita murhavarusteluja vastaan, päätetty kieltää hallituksilta sotatarkoituksiin aiotut varat ja sotakiihkon villimpinäkin hetkinä, puhujalavoilta ja parlamenteissa, julistettu veljeyttä ”vihollisen” maan työväenluokan kanssa. Maidonlaimean ”rauhanliikkeen” puheenparsiritarien epäreaalisille sovinto-oikeussuunnitelmille valtapiirit kumartavat – julkisesti, ja salaa nauravat, mutta sille järjestäytyneelle voimalle, joka voi panna pointta puheittensa taakse, ovat he pakoitetut omistamaan huomiota vaikkakin hammasta kiristäen ja vihaa puskuen. Ja että tämän voiman uhkaavat ilmaukset todella on otettu huomioon, siitä saatiin porvarilliseltakin taholta tunnustuksia varsinkin toissa vuonna, jolloin Baselin kokouksessa ilmaistu kansainvälisen sosialidemokratian vastalause ilmeisesti vaikutti sen, ettei Balkanin sotaa uskallettu laajentaa Euroopan suurvaltoja koskevaksi. Ja jokainen kuluva hetki tekee vallanpitäjille yhä arvanheitollisemmaksi sen askeleen, joka maailmanpalon aikaansaisi. Että se silti voi syttyä, että järjestäytyneen työväen voima ei sitä ehkä vielä voi joka tilanteessa estää, siihen on syynä kaoitalistinen anarkia sekä valtaluokkien sokeus ja saaliinhimo. Mutta jos siihen tullaan, silloin saavat nekin työläispiirit, jotka eivät vielä ole mukanamme, käytännössä oppia, mitä merkitsee se, että heidänkin suostumuksellaan valtaa pitävät ihmishengestä välinpitämättömän murhajärjestelmän edustajat. Ja tulos, vaikkakin kamalilla kokemuksilla ostettu, on sama: leimuava viha murhajärjestelmää vastaan.

Tiedon siitä hirvittävästä mahdollisuudesta, mikä sisältyy pienempäänkin sotaan, täytyi kiihoittaa kutakin kohdaltaan lisäämään sen amreijan voimaa, joka yksi voi estää sodan verileikit ja kytkeä murhatrustin julkean teurastajavallan. Tila, joka nostaa kiväärin suun miljoonain työläisten rintaa vastaan, terästää taisteluhalua ja pakottaa entistä kiihkeämpään valistus- ja järjestäytymistoimintaan.

S. P. Kähmi Kirjasto

Yrjö Sirola: ”Kapitaalilla ei ole isänmaata”

Yrjö Sirola (1876-1936) oli suomalainen kirjailija, toimittaja ja poliitikko, joka vaikutti keskeisissä asemissa Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa ja myöhemmin Suomen kommunistisessa puolueessa.

Seuraavassa Sirolan Kevätmyrsky-julkaisussa ilmestyneessä tekstissä vuodelta 1914 hän referoi joitakin paljastuksia angloamerikkalaisista sotatrusteista, aikansa sotateollisista komplekseista, jotka osoittavat pääomapiirien ajavan pelkästään yksityisiä voittojaan sotakiihkoilun kautta.

Suupalan saadakseen tappoi villi veljensäkin, samassa tarkoituksessa soti lauma toista vastaan. Suku puolusti metsästysmaitaan, kalarantojaan. Paimentolaisheimo taisteli laiduntensa ja maanviljelijäkansa jokilaaksonsa puolesta.

Valtio valtiota vastaan kävi ja silloin jo riistäjäetu edellä yleisedusta. Talonpoika sai uhrata väkensä ja voimansa, että herrat orjia ja saalista saisivat: Ja niin suuri oli yhteinen riistäjäetu, että esim. kerrotaan roomalaisten antaneen viholliselleen Cartagolle tilaisuuden kukistaa orjakapina, ennenkuin sitä ahdistivat. Keskiajalla sovitti suuri talonpoikaissota feodaliherrain keskinäiset kinat äkkiä, niin että sellaisen vaikutuksesta esim. 1358 keskeyttivät Englannin ja Ranskan ritarit satavuotisen sotansa ja parisataa vuotta myöhemmin katosi luterilaisten ja katolilaisten herrain erimielisyys kun talonpojat nousivat yli Saksan. Uuden ajan porvarilliset vallankumoukset ovat kaikki päättyneet siihen, että aatelisriistäjät ovat liittoutuneet porvariston kanssa lyömään alas työväkeä ja kirkkokin on otettu mukaan varsinkin talonpoikain pettämistarkoituksessa, jotka ”uskon ja omaisuuden” puolesta ajetaan työläisiä teurastamaan, kuten Pariisin kommuni osottaa.

Ja Kommunin historia kertoo muutakin. Se kertoo, kuinka veriviholliset, saksalaiset ja ranskalaiset riistäjät veljestyivät Parisin köyhälistön punasen peikon edessä ja Bismarck laski sotavangit kotiin kommunilaisia teurastamaan – Venäjän-Japanin sodan aikana kuiskailtiin, että venäläisellä pääomalla ostettiin Japanin valtion obligatsioneja s.o. annettiin viholliselle rahaa sodankäyntiä varten.

Ja kun viime vuonna Karl Liebknecht Saksan valtiopäivillä paljasti Saksan ja Ranskan sotavarustusyhtiöiden vehkeet, joiden kautta ne ylläpitivät asetilauksille otollista sotakähinää Reinin molemmin puolin, herätti se suurta huomiota ympäri maailman. Mutta paitsi huomiota, herätti se muutakin; se herätti halun tutkiskella omia nurkkia eri maissa. Ja niin seurasi paljastuksia, jotka räikeästi valaisevat kansainvälisen kapitalismin katalimpia vehkeitä. Aikomukseni on alla esittää pari tuollaista paljastuskirjoitusta.

Englannin murhatrusti

Suuressa kansainvälisessä mielenosoituksessa sotaa vastaan Lontoossa 13 p. jouluk. 1913 ostin kirjasen Sotatrusti paljastettuna. Ensiksi kerrotaan kuinka Liebknechtin paljastusten johdosta mm. lontoolainen Daily Mail kirjoitti, että ”jos Saksan kansa heräisi näkemään tosiasian, että sitä on järjestelmällisesti johdettu harhaan, niin se käsittäisi, kuinka lisätyt sotavarustukset ovat tarpeettomat. Jos Saksalla olisi ollut parlamenttaarinen hallitus, olisi sen jo kauvan sitten pitänyt havaita, että sen pelko oli pelkästään kuviteltu”.

Tämän johdosta kysyy pilalla kirjasemme tekijä (J. T. Walton Newbold), että luulevatko britit jonkin taikavoiman pitäneen moiset ilmiöt loitolla Englannin lipun alla olevilta rannikoilta, ja eivätkö Britannian kapitalistit muka olisikaan aseliikkeissä osalliset. Kyllä, vastaa hän, samallainen ryhmä kuin sekin, joka on korottanut kuolon naamion Saksan keisarin valta-istuimen taa, on Englannissa ja se rakentaa laivoja, tykkejä, kivääreitä, ampumavaroja ja yleensä sotavarusteita niin hyvin omalle hallitukselle kuin vieraillekin valloille.

Ja sitten osottaa hän, että Britannian sotatrustin muodostavat viisi suurta firmaa: Vickers; Armstrong; Whitworth & co; John Brown & co; Cammell Laird & co ja Nobelin dynamiittitrusti. Nuo neljä edellämainittua voivat alayhtiöineen varustaa täysin valmiita sotalaivoja sekä yleensäkin sotatarpeita ja voidaan niitä siis nimittää ”yleisiksi tuonen tuottajiksi”.

Dynamiittitrusti on selvästi kansainvälinen, sillä on suuret osuudet Saksan, Itävallan, Etelä-Afrikan, Canadan ja Japanin suurissa yhtiöissä ja jokapaikassa muuallakin ovat sen sormet pelissä. Sitäpaitsi on se liitossa raaka-aineiden hankkijain ja valmiiden ampumavarain valmistajain kanssa.

Nuo neljä suurta sotatrusti-yhtiötä taas, jotka kyllä ovat teollisuuslaitoksissaan valmistuttaneet joukottain sotatarpeita ulkomaille, ovat sen lisäksi itse laittaneet tehtaita ulkomaille, sekä silloisten liittolaisten että myös verivihollisten alueille. ”Sekä voimakkailta että heikoilta ovat he vetäneet makeita voittoja ja verisiltä jäljiltä koonneet paljon kultaa”.

Tarpeetonta on meidän nimi nimeltä seurata jokaista tuon murthatrustin haarautumaa ja luetella niiden tilauksia niin tarkoin kuin tekee englantilainen toverimme, mainittakoon vain, että brittiläinen pääoma on rakennuttanut vihamielisen kolmiliiton (Saksa, Italia, Itävalta) alueille mahtavia veistämöitä ja tehtaita sekä varustaa niitä kiireen kaupalla ”isänmaataan” vastaan. (…)

Ja kun Canadaan on tarttunut imperialistinen kuume ja sieltä käsin touhutaan kovin ”Britanian laivaston vahvistamista”, osottaa kirjoittaja sen johtuvan siitä, että Vickers, Brown, Armstrong, Nobel ym. ovat laittaneet mahtavia tehtaita Canadaan ja – tarvitsevat tilauksia! Canadan eduskunnassa sanoikin eräs puhuja asiasta jouluk. 1912, että tuo sotalaivain rakennus kehittäisi useita teollisuusaloja Canadaan, ja ”pelkästään taloudelliselta ja materiaaliselta kannalta on sitä puolustettava”.

Harneyn Teräsyhtiö, jolla on tärkeitä patentteja ja suuria tehtaita, käsittää osakkainaan Englannissa nuo monasti jo mainitut yhtiöt, Yhdysvalloissa Betlehem Teräsyhtiön y.m. Ranskassa Schneider & co:n, Italiassa Vickersin ja Armstrongin liittolaisia ja Saksassa on m.m. Kruppilla koko joukko sen osakkeita; vielä ulottuvat sen haarautumat Itävaltaan, Venäjälle ja Saksaan asti. (…)

”V:n 1909 skandaali” nimisessä kappaleessa kertoo tekijä, että v. 1910-11 kohosivat laivastomenot yli 50 prosenttia ollen sen seurauksena jingojen (sotahullujen) villistä agitatsioonista, jossa m.m. oli valttina käytetty tietoja, että Kruppit Saksassa lisäävät tuotantoaan! Ja numeroilla osotetaan, kuinka niin laivasto- kuin maa-armeija-alalla tuotantokulut hallituksen laitoksissa olivat koko joukon halvemmat kuin (ilmoitetut hinnat) yksitäyisiltä tilaten, mutta silti Ylähuoneen komitea suositti tilausten antamista yksityisille puolustaen sitä m.m. sillä syyllä, että ”hallituksen tehtaan kilpailu avoimilla markkinoilla olisi epäoikeutettua menettelyä yksityisiä yrityksiä kohtaan”!

”Trustin” takana olevat miehet esitetään meille sitten – nimiä on tässä tarpeeton luetella. Pääasia on että herrat nykyisin huutavat, kuinka – ”valtakunnan puolusstus on otettava pois puoluepolitiikan likaiselta areenalta”, ja sen mukaan onkin trustilla kätyrinsä kaikissa leireissä. ”Sillä on ystäviä hovissa, sen johtajia on pääreinä ja alahuoneen jäseninä sekä suuri joukko osakkaita niitä kannattamassa. Maailman raharuhtinaat ovat sen suojassa rinnan apottien ja piispain, lentokirjain kirjottajain, isänmaallisten puhujain ja salaisten neuvonantajain kanssa. Sen palveluksessa olevat eläkkeelle siirtyneet amiraalit, kenraalit ja puolella palkalla olevat upseerit voisivat muodostaa aikamoisen reservijoukon”. Viimemainittu viittaa siihen tapaan, että trusti ostaa hallituksen asiantuntijat suorastaan tai epäsuorasti palvelukseensa tilauksia hankkimaan ja välittämään! Ja sen toimesta ja johdolla touhuavat ”Laivastoliiton” sekä ”Maanpuolustus”(asevelvollisuus)puuhan ”isänmaanystävät” – jotka omistavat asetehtaita vihollismaissa!

Tekijä huomauttaen, että teettämällä nuo sotatilaukset – joita välttämättöminä pidetään – hallituksen omissa laitoksissa voisi hallitus siirtää hyvät rahat muihin tarkotuksiin, joiden tarpeellisuus myönnetään, mutta joihin ei muka rahaa riitä. Ja myös voisi hallitus pitää paremmat työehdot työmiehilläänkin. (Silloin kai herrain sotainto koko joukon jäähtyisi!)

Mutta eihän ole meidän asiamme keksiä keinoja militarismia varten, vaan vastaan. Ja siksi tekijä lausuukin: ”Lukiessaan tätä selostusta sotatrustin mahtavuudesta ja toimista, sen vallasta ja saavutuksista on lukija mahtanut ihmetellä, kuinka ollenkaan voidaan menestyksellä päästä tuota Trustia kurissa pitämään. Kaiken toiminnan siinä suhteessa täytyy olla kansainvälistä ja joka maan kaikkien rauhan tahtojain tukemaa. Etenkin on Työväen- ja Sosialistipuolueiden eri parlamenteissa ja niiden puhujain kansan keskuudessa heti taottava aseet kuntoon ja käännettävä ne voittoa kiskovan militarismin yleistä tyrannivaltaa vasten”.

”Sillä vain kaikkien maiden työläiset, yhtyneinä yli valtioiden ja maanosain rajain, päättäen vapauttaa itsensä valtiollisen ja taloudellisen taistelun kautta, voivat hitaasti mutta varmasti viedä Kansainvälisen lipun riemuissaan voittoon!”

Amerikan sotatrusti

Isänmaallisuus ja liikevoitto nimisessä kirjotuksessa amerikkalaisen Persons Magazinen viime marraskuun numerossa esitti puoluetoveri Ch. E. Russell joitakin tietoja sikäläisistä oloista.

Hänkin viittaa toveri Liebknechtin paljastuksiin ja huomauttaa, että Amerikassa ollaan yleensä siinä hurskaassa uskossa, ettei siellä toki ole sellaista – turmeltuneessa Euroopassa muka vain! – Mutta tov. Russell repii hajalle tuon harhaluulon. Tähän tapaan:

V. 1913, helmik. 1 p. oli lehdissä hyvin pieni ilmotus, jossa tarjottiin urakalla hankittavaksi 8000 tonnia panssarilevyä uutta sotalaivaa varten. Tuli kolme tarjousta – Carnegie Teräsyhtiön, Betlehem Teräsyhtiön ja Midvale Teräsyhtiön – ja ne eivät poikenneet toisistaan dollariakaan ja kaikki olivat 25 dollaria entisiä hintoja korkeammat. Mutta vaikka nuo hinnat itse asiassa olivat 200 d. tonnia kohti liian korkeat ja tuo tilaus siis sisälti 1,6 milj. d. pelkkää rosvousta, saivat nuo yhtiöt kaikki sanotun tilauksen ja kun länteläinen radikaali, Arizonan senaattori Ashurst nosti siitä senaatissa kysymyksen, painettiin asia alas.

Mutta sotatrustin rosvous ei ole niin äskeistä. Sen juuret ovat syvällä. V. 1883 alkoivat Yhdysvallat rakentaa uusaikaista laivastoa. V. 1887 olisi tarvittu panssarilevyä, mutta sitä tuottavia laitoksia ei ollut. Mitäs muuta kuin laitetaan. Betlehem Yhtiö sitoutui varustamaan panssaritehtaan sillä ehdolla että sai tilauksista 100 pros. korotetun hinnan, s.o. hallitus asiallisesti rakennutti tehtaan ja lahjotti sen yhtiölle, joka lisäksi sai oikeuden ottaa hallituksen tilauksista kaksinkertaisen hinnan. Ja ohjelma on kirjaimelleen toteutettu sekä Yhdysvaltain hallitus jo maksanut sen tehtaan hinnan 32 kertaa.

Russell luettelee laivain nimetkin, joiden panssari maksoi 574-604 dollaria tonni – vaikka sen tuottokustannukset tekivät vain 200 d.! Ja seitsemän sotalaivan tilauksista sai Betlehem yhtiö 1,5 milj. ja Carnegie yhtiö yli 900 tuh. ylimääräistä voittoa – jälkimmäinenkin saaden sillä vain tehtaansa kaksinkertaisesti maksetuksi.

Ja sitten kohotettiin tonnin hinta 646 tollariin. Mutta sitten tuli pieni sotku. Jotkut tuon suuren lahoittelijan ja ”ihmisystävän” työläiset ilmiantoivat nimittäin, että hallitukselle myytiin kelvotonta panssarilevyä. Meteli aiheutti eduskunnallisen tutkimuksen ja syytökset havaittiin tosiksi. Juttu olisi kuitenkin salattu, jolleivät jotkut lehdet olisi siitä nostaneet hälytystä. Niiden vaikutuksesta sakotettiin Carnegien yhtiötä puolella miljoonalla, jotka presidentti alenti 120,000 dollariin.

Mutta silti tilattiin tuolta petolliselta hankkijalta, joka jo oli tehnyt 5. milj. d. laitonta voittoa, lisää panssarilevyjä, vaikka tällä kertaa hallituksen tarkastusupseerin muka silmällä pidon alaisena. Mutta sittenkin väitettiin varmasti petoksia jatketun ja Espanjan sodan aikana (1898) tuo upseeri kohosi arvossa monien kokeneempain ohi korkeisiin virkoihin jonkun salaperäisen voiman vaikutuksesta.

Kaiken tämän metelin takia laski panssarilevyn hinta tonnilta 646:sta 411 dollariin, joka oli vieläkin sellainen nylkyrihinta, että silloisessakin – perin kesytetyssä – kongressissa siitä nousi melu. Vaatimuksesta esitti Laivastosihteeri (ministeri) laskelman, jonka mukaan tuon levyn tuottokustannukset nousivat 400 dollariin 50 pros. voitto mukaan laskien. Siis petosta vain 11 d. Mutta kun senaatin komitea laski tarkemmin ja pani voitoksi 35 pros.(1), sai se summaksi 300 d. eli petosta 111 d. Ja kongressissa käytettiin Carnegie yhtiöstä nimityksiä ”rosvo-roikaleet”, ”monopolistit”, ”varkaat”, ”senaatin suosikit”.

Laivastovaliokunta ehdotti nyt panssarilevyn hinnaksi 300 d. Onnistuiko? Mitä vielä. Hinta oli 411 d., ja metelin häivetessä kohotettiin sitä vähitellen: 453-480-508 ja nyt se on tuossa 700 dollarin korvilla!

Russell kirjoittaa: ”Vuodesta 1887 lähtien on Yhdysvaltain hallitus ostanut 83 milj. dollarin (yli 2 miljardin mk.) edestä panssarilevyä ja noin puolet tuosta summasta on ollut puhtaasti peijattua”.

Ja Carnegie yhtiö on julkisesti osa Terästrustia, Betlehem yhtiö on Carnegien, Terästrustin obligatsionien omistajan, rahoilla toimiva ja Midvale yhtiö kuuluu samaan renkaaseen. Virallisissa tutkimuksissa ne kyllä esiintyvät eri liikkeinä, mutta yhteisen sopimuksen perusteella ne lypsävät hallitusta, työläisiä ja yleisöä. Ja kuten 1897 viralliset tutkimukset jo osottavat ovat nämä yhtiöt Morganin suuren raharyhmän alaiset. Ja senaatin pöytäkirjoista siltä vuodelta saadaan lukea: ”Me havaitsimme, että kaikki panssarilevyjen tuottajat maailmassa ovat liitossa, johon nämä amerikkalaisetkin kuuluvat, Creusotit Ranskassa, Saksan tehtailijat ja englantilaiset pitävät kaikki yhtä kukin hallitustaan rosvoten”.

Voimatta kieltää tätä tosiasiaa puolusteli hallituksen laivasto-osasto vain sillä, että europalainen tuon liiton siipi oli yhtä rosvomainen kuin amerikkalainenkin. Ja 1913 Englannin alahuoneen suorittama tutkimus toikin esille räikeitä tosiasioita. Englannissa ja Saksassa havaittiin sotavarustusten hankkijain rosvouksia tukevan suurten rahaliittoumain, kansainvälisten ja kiertämättömäin.

Samoin kuin panssarilevyjen tuotanto on rosvojen käsissä, on myös laivanrakennus. Yhdysvalloissa on laivatokkia Atlannin rannkilloa Quincyssa, Mass., Philadelphiassa, Camdenissa, Newport Newsissa y.m. ja Tyynen meren rannalla Union Iron Works San Fransiscossa. Koko joukon viidettäkymmentä sotalaivaa ovat nämä rakentaneet ja rakentavat hinnat vaihdellen 4:n ja 8:n milj. dollarin välillä kpl.

Kaikkien näiden takana ovat Carnegie ja Betlehem yhtiöt sekä koko Terästrusti, jonka takaa näkyvät Morganin finanssiryhmän kynnet. Kun sen käsissä ovat useat mantereen rautarikkaudet, ei kilpailusta voi olla puhettakaan.

Ja rahaa tuo mylly jauhaa vuodesta vuoteen sadoin miljoonin virallisesti hyväksyttynä ja ”Laivaliiton” juhlissa ylistettynä. Ja vaikka uusia panssarilaivastoja äänestettäessä Kongressissa jokin kaino ääni huomautteleekin, että nuo laivathan jo kymmenen vuoden päästä ammutaan romurautana meren pohjaan, ei se häiritse sotaista tunnelmaa, jonka kiihottimeksi taitavat kulissimestarit maalaavat peikkoja seinälle milloin todistellen Yhdysvaltain rannikkopuolustuksen riittämättömyyttä, milloin taas pelotellen Japanin, Saksan tai Mexicon vaaralla ja muistuttaen, että Monroe oppia (”Amerika amerikkalaisille”) täytyy hellästi hoitaa.

Tuosta julkeasta suurrosvouksesta suuttunut pikkuväki vaatii Amerikassakin, että hallitus toki itse rakentaisi sotalaivansa ja teettäisi omissa tehtaissa muutkin varusteensa, mutta ylemmissä piireissä ei sille vielä anneta paljoakaan huomiota. Eikä annetakaan, niin kauvan kuin ei ole ”Liebknechtejä” kongressissa. Mutta niitä tulee.

Työväelläkään ei isänmaata

Numerot puhuvat – vai mitä? Ne repivät rikki isänmaallisuuden riekaleetkin. Ja selville käy, että mitä eri maiden valtaherrain kilpakiistoja ja riiston rajariitoja lieneekin vielä sotavarustusten takana ja mitä suuria etujen yhteentörmäyksiä ilmeneekin suurvaltojen imperialistisissa kahnauksissa – itse asiassa on koko maailma jo nopeasti yhdeksi valtakunnaksi, jonka valtionappuloilla kansainvälinen finanssipääoma lyö kamalaa leikkiään.

Ja kuinka lapselliselta näyttävätkään tässä valossa eri maiden maanpuolustuspuuhat, joissa on koko joukko sosialistejakin rehellisellä innolla mukana! Ei, voimain hukkaa on kaikki tuo. Luokkatietoisella työväellä on oleva vain yksi ohjelma militarismia vastaan: ei sanallakaan kannatusta sotalaitokselle, ei penniäkään murhatrustille. Leppymätön sota kaikilla agitatsionin, järjestäytymisen, vaalien ja lakkojen keinoilla kuoleman valtaa ja sen kätyreitä vastaan!

Kangasala, 21 p. helmik. 1914.

S. P. Kähmi Kirjasto

Heikki Kopra: Murhakoneteollisuus kannattaa

Ensimmäistä maailmansotaa edelsi eurooppalaisten suurvaltojen kilpavarustelukierre, jossa jokainen imperialistinen mahti yritti saavuttaa sotilaallisen ylivallan. Työläisnuoriso-lehden numerossa 2 vuodelta 1912 tätä kehitystä kritisoi muuan Heikki Kopra.

Viime vuonna on kanuunayhtiö Krupp Essenissä ansainnut 43 miljoonaa markkaa, tästä puhtaana voittona 29 miljoonaa.

Yhtiön osakepääoma on 180 miljoonaa markkaa ja on sen puhdas voitto viimeisenä viitenä vuotena tehnyt yhteensä 100 miljoonaa.

Yksin Essenissä on firmalla työssä 45.000 miestä. Sitäpaitsi on sen palveluksessa suuret joukot kaivostyöläisiä ja terästehtaalaisia muilla paikkakunnilla.

Näin kertovat päivälehdet. Murhakoneteollisuus kannattaa, näköjään, erinomaisesti.

Ja miksipä ei kannattaisi. Keksitäänhän joka vuosi, niin, melkeinpä joka kuukausi uusia ja parempia murhakoneita. Tykki, joka tänään on voittamaton ja ihastuksella täyttää veritöihin varustautuvan valtion päämiehen rinnan, on huomenna kelvoton ja vanhanaikainen. Joku toinen on jossakin toisessa maassa keksinyt paremman, kantavamman, osuvamman, käytännöllisemmän. Silloin täytyy insinöörien ponnistaa älyään keksiäkseen koneen, joka taasen tuon tämänpäiväisen voittamattoman voittaisi. Sellainen kone keksitään. Naapurimaan ammattiteurastajat ovat kateudesta ja pelosta harmaina ja puolestaan ryhtyvät tarmokkaisiin toimenpiteisiin edelle päästäkseen. Ja he onnistuvat.

Tällä tavalla jatkuu kehityksen kulku lakkaamatta. Ei millään muulla alalla koneet niin nopeasti vanhene ja saa uuteen vaihtua kuin ihmisteurastuksen.

Sillä kunkin maan kapitalismin voiman mitta on sen tykkien ja muiden murhakoneiden luku ja etevyys. Mitä paremmat murhalaitteet, sitä turvatuimpina voivat omiastavat luokat riistämistään harjoittaa ja sitä laajemmalle rosvoamisalueitaan levittää. Siitä johtuu kilpavarustelu, siitä militarismin yhä raskaammaksi käyvä paino, siitä hurjaa vauhtia kasvava verokuorma. Ja sitä asiantilaa saavat tykkikapitalistit kiittää loistavista afääreistään, sitä kymmenien miljoonien voittonsa. Sillä mitä hurjemmin kilpavarustelu raivoo, sitä suuremmiksi saavat tykkitehtailijat valimonsa laajentaa ja mitä useammin uusia keksintöjä tällä alalla tehdään, sitä laajemmin saavat Kruppit ja muut uudelleen valaakseen kaikki lahtari-kapitalisti-valtojen tykit ja muut sotakoneet. Mitä nerokkaammin opitaan ihmisiä teurastamaan, sitä paremmin he voivat.

Ja työväenluokka, kansa maksaa. Ja ei siinä kyllin. Sehän se käy sodat, sehän näitä koneita käyttää. Se maksaa kiltisti Kruppille ja kumppaneille näiden valmistamien tykkien hinnan, ostaa ruudit ja muut räjähdysaineet, kustantaa sotalaivastot, rakentaa linnoitukset, palkkaa upseeriston ja maksaa muut militarismin kustannukset. Sitte se itse kiltisti astuu riviin, muodostaa armeijoita, joita sen palkkaamat herrat johtavat toisiaan vastaan, näkee nälkää, kärsii vilua, vuodattaa omaa ja veljeskansojen verta vahvistaakseen omien riistäjiensä asemaa, taittaakseen ruoskat omaa selkäänsä varten.

Kiltti, tietämätön, typerä kansa parka!

S. P. Kähmi Kirjasto

Kirjoituksia Tripolin sodasta

Tripolin sota, eli Italian ja Turkin sota (tunnetaan Italiassa myös nimellä guerra di Libia, ”Libyan sota”, ja Turkissa nimellä Trablusgarp Savaşı, ”Tripolitanian sota”) oli rosvomainen sota, joka käytiin osmanien valtakunnan ja Italian välillä 1911 – 1912. Se oli merkittävä ensimmäisen maailmansodan esinäytös sytyttäessään nationalismin kipinän Balkanilla.

Myös Suomessa työväen antimilitaristinen liike otti sotaan kantaa. Seuraavassa julkaisemme kolme tekstiä, jotka ilmestyivät aiheesta Työläisnuoriso-lehdessä vuonna 1911. Kirjoituksissa selvennetään sodan taustalla olevan kapitalistien kilpailu markkinoista, puhutaan isänmaallista sotahurmosta vastaan ja arvostellaan porvarillista rauhanliikettä sen periaatteettomuudesta.

K. A.: Kapitalistien saalistuksen seuraus

Kapitalistinen riistopolitiikka on taasen kerran johtanut yhteentörmäykseen kahden europalaisen vallan välillä. Siirtomaapolitiikka, joka on kapitalistisen järjestelmän välttämätön seuraus, se kun pakottaa kunkin maan kapitalismin etsimään markkinapaikkoja kapitalistisen ”sivistyksen” ulkopuolelle jääneistä maanosista, on taasen kerran pakottanut kahden maan proletariaatin astumaan ase kädessä toisiaan vastaan.

Italian ja Turkin äskettäin alkanut sota on tyypillisimpiä kapitalismin rosvosotia mitä ajatella saattaa. Italian kapitalismi tarvitsee Tripolista ja hallitus, kuuliaisena omistavan luokan vaatimuksille niinkuin tavallisesti ja kärkkäänä sen etujen puolesta kaikkensa panemaan, on ryhtynyt toimenpiteisiin puheenaolevan alueen ryöstämiseksi Turkilta, jonka hallussa se tähän asti on ollut. Ei kysytä Tripoliksen asukkaitten mieltä, niiden, joita asia lähimmin koskee, ei oteta lukuun mitä ajattelee Italian proletariaatti, joka tässä sodassa saa verensä vuodattaa kapitalismin voitonnälän uhrialttarille, ei tiedustella edes eduskunnan mielipidettä, jolla maan asioihin nähden pitäisi ratkaiseva valta olla. Kun on kysymyksessä kapitalismin edut, ovat kansan tahto, työväen luokan henki ja elämä sivuasioita joita ei tarvitse huomioon ottaa. Pääasiana ovat kapitalismin edut, pääoman voitto ja se, kylmä raha ja itsekkäitten kapitalistien voittoedut, ne vaan ovat huomioonotettavan arvoisia asioita.

Niin, sota on alkanut. Sadottain ihmisiä on jo teurastettu ja yhä uusista joukkomurhista viestejä saapuu. Tuhansin, sadoin tuhansin pakotetaan liikkeelle proletariaatin voimakkain, elinvoimaisin osa, pakotetaan marssimaan murhaten ja tuhoten tovereitaan vastaan, pakotetaan teurastamaan ihmisiä, joihin heitä yhteisten etujen, yhteisten harrastusten pitäisi yhdistää, murhaamaan luokkaveljiään ja tovereitaan omien vastustajiensa, oman vihollisensa, kapitalistisen luokan, etujen vuoksi. Italialaisen työmiehen täytyy tappaa turkkilaisia veljiään vahvistaakseen omien vastustajiensa ja verivihollistensa, italialaisten kapitalistien asemaa ja tehdäkseen nämät voimakkaammiksi, kykenevimmiksi sodan jälkeen taasen sortamaan italialaista köyhälistöä. Kymmenet tuhannet italialaiset työläiset saavat ”onnen” kaatua ”kunnian” kentällä, toiset kymmenet tuhannet kitua ja kuolla kurjissa sotasairaaloissa ja hengissä pysyneet palata kotimaahansa raajarikkoina, rujoina ja itseään ja perhettään elättämään pystymättöminä raukkoina kuollakseen nälkään jossakin suurkaupungin sopessa tai vaivaistalossa.

Sillä työväenluokalla ei tästä sodasta ole mitään hyötyä, ei mitään etua. Jokainen sota, niin tämä kuin kaikki muutkin, tuottavat työväenluokalle vaan kurjuutta, puutetta, turmiota. Tuhansittan perheitä sota tuhoaa, kymmeniä tuhansia ihmiselämiä se murskaa, jotta kapitalismille varattaisiin mahdollisuudet edullisiin markkinapaikkoihin ja rahojen sijoituksiin ulkomailla, että kapitalismin voitto vähentymättömänä, koskemattomana pysyisi.

Ja kuitenkin on tähänkin sotaan koetettu vetää mukaan muitakin tekijöitä. Jumala ja hänen suojeleva katselmuksensa näyttelee siinä suurta osaa. Rooman paavi, roomalaiskatoolisen maailman henkinen päämies, on siunauksensa sodalle antanut, koska hän sitä pitää ristiretkenöä muhamettilaista maailmaa vastaan. Turkkilainen sanomalehdistö leimaa sodan uskonsodaksi islamin ja kristillisyyden välillä, tietenkin innostaakseen muhamettilaisia kansalaisiaan oikeaan uskonvimmaiseen taisteluun kaikkea kristillistä vastaan. Ja tietenkin tietää niin hyvin Rooman paavi kuin muhamettilaisten papistokin kysymyksessä olevan vain Italian ja Turkin kapitalismin riistoedut, rysöstö ja saalistusmaat ja että raha, paljas kylmä raha on kaiken tämän aikaan saanut, että raha ja voiton-nälkä ovat tämän sodan ainoat synnyttäjät.

Samoin kun kaikkien nykyaikaisten sotien. Kapitalistinen laajennus- ja siirtomaapolitiikka on nykyään ainaisena sodanuhkana, joka ei milloinkaan salli eurooppalaiselle yhteiskunnalle varmaa rauhan ja turvallisuuden tunnetta. Niin kauan kun kapitalismi hallitsee kestää verenvuodatus ja ryöstösodat. Niin kauan kun raha on määrääjänä, ei rauhasta kannata uneksiakaan. Vasta kun kansainvälisen köyhälistön armeija on lyönyt maahan kapitalismin ja sen uskolliset henkivartijat monarkismin, klerikalismin ja militarismin, vasta silloin voidaan olla varmat siitä, että maailmanrauha säilyy, että eri maiden rajojen sisäpuolella asuvat ihmiset kohtelevat maansa rajojen ulkopuolellakin asuvia ihmisiä ja veljiä ihmisinä ja veljinä, vasta silloin voidaan olla varmoja maailmanrauhan pysyväisyydestä.

(Työläisnuoriso 40/1911)

Kapitalistien murharaivoa vastaan

Ryöstösota on parhaillaan. Tripolin rikkauksia himoitseva Italian suurporvaristo, joka tämän sodan on saanyt aikaan, sodan, jolle ei edes yrittämälläkään saada muuta leimaa kuin ryöstösodan, rosvousretken, tekee ja on tehnyt parhaansa isänmaallisen innostuksen humalan kansansa päähän nostaakseen. Koko porvarillinen lehdistö ulvoo ääneen ”isänmaallisen innostuksen” ja uhrautuvaisuuden välttämättömyydestä, loistavista voitoista, italialaisten joukkojen ihmeteltävistä sankaritöistä ja kuoleman halveksimisesta. Ja joka toisessa numerossa kerrotaan mahdottomalla melulla, miten kuningas ja rikkaat ovat yltäkylläisyydessään joitakin muruja sodassa haavoitettujen hyväksi viskelleet.

Ei ole suinkaan järin suuri ihme, jos tietämätön kansa onkin saatu yhtymään samaan sotainnostusta uhkuvaan virteen porvarien kanssa, tuo kansa, joka yksin saa maksaa sodan kaikki kustannukset, yksin miehittää sotajoukon, yksin kärsiä ne rajattomat tuskat ja hädän, mitä sota mukanaan tuo. Ja sodan loputtua saapi se kuitenkin tyytyä katselemaan päältä kun anastajaluokat taskuihinsa korjaavat kaikki sen tuottaman hyödyn.

On kuitenkin ilahduttavia poikkeuksiakin, valokohtia tässä yleisessä surkeudessa. Järjestäytynyt, luokkatietoinen työväestö Italiassa ei ole antanut sumentaa silmiään siiitäkään huolimatta, että osa sen omista eturivin miehistä on koettanut parhaansa auttaakseen porvaristoa sen pimitystyössä. Luokkatietoinen työväestö on kuitenkin liian viisasta antaakseen itseään korulauseilla nenästä vetää. Se näkee sangen selvästi koko humpuukin surkeuden ja sen turmiollisuuden työväenluokalle. Sen vuoksi se ei yhdy yleiseen isänmaallisuushumalaan, vaan sotakiihkon kuumimmillaan riehuessa lähettää veljellisen tervehdyksensä turkkilaisille työläistovereilleen vakuuttaen solidaarisuuttaan sen kera. Se sanoo selvän selvästi, että tämä sota on herrojen sotaa herroja vastaan ja että molempien maiden työväenluokalle seuraa siitä vaan kärsimyksiä.

Ja koko maailman järjestynyt työväki seisoo Italian luokkatietoisen proletariaatin kannalla. Se tahtoo näyttää, että se on kaikkea sotaa vastaan, että omistavien luokkien, joilla valta vielä on, järjestämät joukkomurhajaiset eivät sen keskuudessa mitään myötätuntoa saa. Se tahtoo näyttää työläisraukoille, jotka vielä porvariston talutusnuorassa kulkevat, mitä ajattelee sodasta luokkatietoinen työväestö ja se tahtoo avata luokkatiedottoman työväestön silmät näkemään, mitä on sota, mitä isänmaallisuushumpuuki ja mihin näillä työväestöä omistava luokka johtaa tahtoo.

Tässä tarkoituksessa panevat koko maailman järjestäytyneet työläiset ensi sunnuntaina toimeen mielenosoituksia sotaa vastaan. Suomenkin työläiset silloin yhtyvyvät yht’aikaa toveriensa kanssa kaikissa maissa lausumaan tuomionsa porvarien oman voittonsa vuoksi järjestämistä teurastuksista. Silloin kokoontuvat joukolla myöskin nuorisoliittolaiset, sosialidemokratian nuori kaarti, sillä tämä asia on juuri sen nuorison asioita, kokoontukaat pojissa ja tytöissä ja vetäkää mukanne vielä järjestymätönkin osa työläisnuorisoa.

(Työläisnuoriso 44/1911)

K. S.: Porvarillisten maailmanrauhanharrastukset

Viime maanantainen Hufvudstadsbladet sisälsi seuraavan lyhyen uutisen:

Kapteeni G. Fraser piti uusmaalaisessa osakunnan talossa uuden rauhanesitelmän, jolloin puhuja käytti tilaisuutta konstateeraukseen sen omituisen tosiasian, että useat Italian tunnetuimmista rauhanystävistä nyt ovat rauhanaatteen pettäneet ja puolustavat sotaa Turkkia vastaan. Että rauhanvaatimus kuitenkin itse kansan keskuudessa on voimakas, sitä todistaa sosialidemokratien vastalause Tripolin anastusta vastaan.

Ylläoleva puhuu itse puolestaan. Se vaan todistaa meidän usein uusitun väitteemme, että porvariston rauhanintoilu on paljasta narripeliä, jota kansan suuren enemmistön silmien sumentamiseksi harjoitetaan, mutta että innokkaimmatkin porvarilliset ”rauhanystävät” ovat valmiit ”aatteestaan” luopumaan milloin on kysymyksessä oma tai omistavan luokan etu.

Meidän rauhanintoilijamme ovat nyt muka ihmettelevinään italialaisten ”aateveljiensä” menettelyä ja lähettelevät innostuneita kirjeitä ja protesteja kansainväliselle ”rauhantoimistolle” Berniin. Ja kuitenkin he aivan hyvin ymmärtävät Italian porvarien menettelyn ja tietävät, että taloudellisten etujen edessä vaikenevat kaikki porvarien periaatteet, eikä silloin kuumintakaan ”rauhanystävää” kammota joukkoteurastuksien, murhapolttojen ja kaiken muun sodan mukanaan tuoman kauhuuden edistäminen. Porvarien rauhanharrastukset ovat ja tulevat edelleen olemaan samaa maata kun heidän muutkin edistysharrastuksensa: niitä kannatetaan niin kauan, kun ne eivät ole haitaksi kapitalistiselle riistolle. Mutta heti kun nämä ”periaatteet” alkavat käydä vaivaksi, heitetään ne nurkkaan kuin kuluneet ryysyt.

*

Suomalaisten ”rauhanystävien” oli pakko tunnustaa, että vain sosialidemokratit todenteolla rauhanasiaa ajavat, että järjestynyt työväestö järkähtämättä sotaa vastustaa. Se ei estä heitä, tietenkään, edelleenkin ajamasta asioita omalla, tuloksettomalla tavallaan ja tuomitsemasta sosialidemokratien muka liian jyrkkää antimilitarismia. Kun kerran asiaa on ryhdytty ajamaan siinä mielessä, että siitä mitään tuloksia ei saa tulla, silloin on, tietysti, tuloksellinen, hedelmällinen antimilitaristinen toiminta vahingollista ja vastustettavaa.

(Työläisnuoriso 45/1911)