Espanjan Andalusiassa lukuisten järjestöjen liittouma ”Tukikohdat pois – Ei NATOlle” vastustaa drone-lennokkien tutkimuskeskusta ja järjestää vuosittaisia mielenosoitusmarsseja.
Sevillasta lounaaseen, aivan rannikolla, sijaitsee sotilaallinen tutkimuskeskus El Arenosillo. Siellä on tehty lennokkikokeita vuodesta 2024 lähtien. Laitos rakennettiin 75 hehtaarin laajuiselle julkiselle metsäalueelle, joka rajoittuu Doñanan luonnonpuistoon. Lennokkitutkimusta tehdään sekä siviili- että sotilaskäyttöön – näennäisesti kustannusten optimoimiseksi – mutta painopiste on selvästi sotilassektorilla. Alueen militarisoituminen on laajamittaista; keskuksessa arvioidaan asejärjestelmiä, hyväksytään ja sertifioidaan ohjuksia sekä koulutetaan taisteluyksiköitä.
– Kaikki sotilaallinen tutkimus – erityisesti lennokkeihin tai ohjuksiin liittyvä – vetää alueemme tukemaan Ukrainan nukkehallintoa. Huelvasta ja koko Andalusiasta – samoin kuin Rotan ja Morónin Yhdysvaltain sotilastukikohdista, Gibraltarin brittitukikohdasta ja Viatorin muukalaislegioonan tukikohdasta – tulee NATOn palveluksessa olevia sotilaallisia kohteita, sanoo Mariano Junco, sosiaalityöntekijä ja kommunisti-separatistipuolueen Nación Andaluza perustaja saksalaisen Junge Welt -lehden haastattelussa.
– Yksi Andalusian kroonisista ongelmista – joka juontaa juurensa Kastilian valloituksesta alkaneeseen siirtomaaluonteiseen riippuvuussuhteeseen – on työttömyys, halvemman työvoiman käyttö palkkojen polkemiseksi, teollisuuden alasajo ja niin edelleen. Siksi sotilasmenojen kasvattamisen ja sotilasalueiden laajentamisen hyötyjä ”myytäessä” korostetaan toistuvasti, että tämä loisi työpaikkoja ja hyödyttäisi Andalusian työväenluokkaa.
– Todellisuudessa asia on täysin päinvastoin. Andalusialainen sananlasku kuuluu: leipää tälle päivälle, nälkää huomiselle. Miljoonia euroja sijoitetaan ihmisten tappamiseen tähtäävään teollisuuteen, samalla kun Andalusian työväenluokka kärsii terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaalipalvelujen merkittävästä heikkenemisestä sekä elinkustannusten, asumisen, ruoan ja hyödykkeiden hinnan rajusta noususta. Espanjan sotilasmenot ylittivät 65 miljardia euroa vuonna 2025. Tänä vuonna Madrid on matkalla kohti yli 80 miljardin euron summaa.
– Andalusialainen Bases fuera, OTAN no (”Tukikohdat pois, ei NATOlle”) -foorumi – jonka perustamiseen osallistuivat muun muassa Nación Andaluza -järjestö ja jossa itsekin toimin – on järjestänyt kymmenennen marssin Almerían Viatorissa sijaitsevaa, Espanjan muukalaislegioonan (La Legión) käyttämää sotilastukikohtaa vastaan. Marssi pidetään 8. marraskuuta. Vaadimme tämän laitoksen sulkemista, sillä se palvelee Espanjan valtion imperialistisia seikkailuja. Tukikohdassa järjestetään jatkuvasti sotaharjoituksia. Se toimii Espanjan asevoimien NATO-operaatioihin lähettämisen tukikohtana, ja siellä koulutetaan myös ukrainalaisia joukkoja.
– Rauhanliike ja Izquierda Unidan (IU) kaltaiset reformistiset voimat ovat laiminlyöneet NATOa ja sen tukikohtia vastustavan mobilisaation. Tämä on ollut ilmeistä vuosisadan alusta lähtien. Sosiaalidemokraattiset huippupoliitikot menevät nykyään jopa niin pitkälle, että he väittävät Espanjan olevan velvoitettu täyttämään NATO-sitoumuksensa. Tämän seurauksena perinteinen vuosittainen marssi Rotassa sijaitsevaa Yhdysvaltain tukikohtaa vastaan on jäänyt järjestämättä. Me ja muut Andalusian vallankumouksellisen vasemmiston järjestöt olemme siksi – vaatimattomin resurssein mutta vankalla anti-imperialistisella linjalla – perustaneet Bases fuera, OTAN no -foorumin ja elvyttäneet marssin.
– Huhtikuussa järjestimme 38. protestimarssin Rotaan, Junco toteaa.
Rauhanaktivistit Italiassa ja ympäri Eurooppaa vastustavat sotaharjoitusta, jota kuvataan ”ydinsodan kenraaliharjoitukseksi”. Italia on tänä vuonna tämän ydinaseharjoituksen keskiössä.
Sotilasliitto NATO on 13. lokakuuta lähtien järjestänyt Italian ilmatilassa Steadfast Noon -nimistä ydinsotaharjoitusta. Siihen osallistuu 17 jäsenmaata, ja mukana on lentokoneita, jotka kykenevät kuljettamaan ydinpommeja.
Samaan aikaan ydinaseiden riisumista ajavat kansalaisyhteiskunnan toimijat vastustavat harjoitusta, jota kutsutaan ”ydinsodan kenraaliharjoitukseksi”.
NATO esittelee harjoituksen ”rutiininomaisena” tapahtumana, mutta rauhanjärjestöt korostavat, että se on todellisuudessa konkreettista valmistautumista ydinaseiden käyttöön – aikana, jolloin maailmanlaajuiset jännitteet kasvavat.
Protesteja Saksassa
Saksassa, jossa sijaitsee harjoituksiin suoraan osallistuvia lentotukikohtia, on järjestetty mielenilmauksia. Lokakuun 10. päivänä järjestettiin mielenosoitusvartio Büchelin lentotukikohdan (Fliegerhorst) edustalla; kyseisessä paikassa säilytetään yhdysvaltalaisia ydinpommeja. Tapahtuman järjesti yhdistysverkosto, johon kuuluvat muun muassa Aktionsbündnis ”atomwaffenfrei.jetzt”, Netzwerk Friedenskooperative ja DFG-VK.
Mukana oli aktivisteja, jotka halusivat lähettää selkeän viestin vastustaakseen toimintaa, jota he pitävät kansainvälisen oikeuden rikkomisena. Järjestäjien mukaan Saksan asevoimien osallistuminen Steadfast Noon -harjoitukseen on käytännössä kouluttautumista sotarikokseen. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus kieltää ydinaseiden käytön, ja jopa Saksan oikeusministeriö on myöntänyt, että tällaisten aseiden käyttö saksalaisten sotilaiden toimesta olisi sotarikos.
Lauantaiksi, 17. lokakuuta, on suunniteltu mielenosoitusta Nörvenichin lentotukikohdan (Fliegerhorst) luona. Tapahtumaan kuuluu kulkue, joka päättyy Schlossplatz-aukiolla pidettävään lopputilaisuuteen. Järjestäjät ovat myös järjestäneet kuljetuspalvelun Dürenin rautatieasemalta osallistumisen helpottamiseksi.
Harjoituksen vastainen kampanja Italiassa
Myös Italiassa – harjoituksen isäntämaassa – PeaceLink-järjestö on käynnistänyt ”Stop Steadfast Noon” -kampanjan, joka ehdottaa viisivaiheista väkivallatonta toimintamallia. Tavoitteena on pyytää prefektuureilta tietoja väestönsuojelusuunnitelmista ydinsodan varalle. Samalla halutaan tuoda esiin, ettei väestöä ole informoitu eikä valmistettu mahdolliseen hätätilanteeseen.
Kampanja kannustaa kansalaisia perustamaan paikallisia toimintaryhmiä, keräämään allekirjoituksia, tekemään virallisia asiakirjapyyntöjä sekä lähettämään valtuuskuntia prefektuureihin. Näiden vierailujen tarkoituksena on selvittää, millaisia hälytys-, evakuointi- ja puhdistusmenettelyjä on olemassa ydinonnettomuuden tai -välikohtauksen varalle.
Kahdessa italialaiskaupungissa rauhanryhmät ovat samanaikaisesti käynnistäneet vastalauseita NATOn ”Steadfast Noon” -ydinsotaharjoitusta vastaan: Triestessä järjestetään lehdistötilaisuus, jonka yhteydessä prefektille luovutetaan avoin kirje; Firenzessä puolestaan on käynnissä katutapahtuma, jossa jaetaan lentolehtisiä.
Avoin kirje on laadittu osana PeaceLinkin valtakunnallista kampanjaa. Järjestäjät kertovat toimittavansa kirjeen virallisesti prefektuurin kansliaan. Tarkoituksena on ”tehdä viranomaisille selväksi, että ymmärrämme varsin hyvin, millaiseen vakavaan sodan umpikujaan he meitä ajavat”. Lisäksi järjestäjät vaativat viranomaisilta vastausta siihen, mitä seurauksia ydinasenarjoituksella voi olla ”kansalaisten elämälle ja terveydelle”.
Järjestäjät kutsuvat mukaan ”kaikki, jotka välittävät rauhasta, ihmiskunnan tulevaisuudesta ja planeetastamme”. Kampanjan iskulauseena on: ”10, 100, 1000 tekoa ydinsodan painajaista vastaan”.
Työväki vastustaa sotaharjoitusta Pisassa
Italian Pisassa CUB-organisaatio protestoi Steadfast Noon -ydinsotaharjoitusta vastaan. Kyseessä on työntekijäjärjestö, jonka kannat ovat radikaalimpia kuin perinteisillä ammattiliitoilla.
CUB on lähettänyt virallisen pyynnön Pisan prefektuurille. Siinä vaaditaan selvitystä siitä, millaisia turvallisuussuunnitelmia paikallisella tasolla on laadittu ”Steadfast Noon” -harjoituksen ajaksi. CUB toteaa lausunnossaan: ”Kyse ei ole leikistä, vaan todellisesta sotaharjoituksesta”, ja pyytää prefektuuria selvittämään, onko Pisan alueella varauduttu riittävin turvatoimin.
Protesti Iso-Britanniassa
Brittiläinen CND-järjestö (Campaign for Nuclear Disarmament) on ilmaissut tukensa italialaisille aktivisteille, jotka vastustavat parhaillaan NATOn ydinsotaharjoituksia.
CND:n pääsihteeri Sophie Bolt totesi, että nämä harjoitukset ja niihin liittyvä sotaisan retoriikan viljely vain lisäävät jännitteitä aikana, jolloin Ukrainan sotaan liittyvät ydinaseisiin liittyvät riskit kasvavat. CND:n lausunto kuului seuraavasti:
– Nämä harjoitukset ja niihin liittyvä sotaa lietsova retoriikka vain lisäävät jännitteitä aikana, jolloin Ukrainan sotaan liittyvät ydinaseriskit ovat jälleen kasvussa. Tuomitsemme Venäjän viimeisimmät ydinaseuhkaukset. Vaikka Steadfast Noon -harjoituksissa ei käytetä oikeita aseita, niissä valmistaudutaan ydinaseiden ennakoivaan ja aggressiiviseen käyttöön. Aivan kuten Venäjän sotaharjoitukset, myös nämä erittäin provokatiiviset NATOn harjoitukset tulisi lopettaa.
Ydinasehyökkäyksen simulointi
Steadfast Noon -harjoituksessa käytetään tarkkoja jäljitelmiä B61-12-pommeista.
Ne ovat painoltaan, aerodynamiikaltaan, painopisteeltään ja sisäisiltä elektronisilta järjestelmiltään täydellisiä kopioita oikeista pommeista, mutta ne eivät sisällä ydinräjähdysainetta. Pommikoneet (kuten F-35A, F-16 tai Tornado) pudottavat näitä jäljitelmiä määritellyille sotilaallisille harjoitusalueille. Niiden avulla testataan pommien integrointia lentokoneiden ohjelmistoihin, ohjausjärjestelmiin, tutkakorkeusmittareihin ja pyörimisliikettä ylläpitäviin rakettimoottoreihin. Ydinaseytimen sijaan niihin on asennettu telemetrialaitteita, jotka tallentavat kaikki lentotiedot aina maahan osumiseen saakka.
Rauhanjärjestöt vastustavat Steadfast Noon -harjoitusta useista eri syistä. Ensinnäkin kyseessä on harjoitus, joka simuloi ydinaseiden käyttöä: lentokoneita harjoitetaan lataamaan, kuljettamaan ja pudottamaan ydinpommeja – vaikkakin kyseessä ovat vain jäljitelmät. Kriitikoiden mukaan tämä normalisoi ajatusta, että ydinsotaa voidaan ”käydä” ja että sellainen voidaan ”voittaa”.
Toiseksi niin kutsuttu ”ydinaseiden jakaminen” (nuclear sharing) – sopimus, joka sallii ydinaseettomien maiden, kuten Saksan, Italian, Belgian ja Alankomaiden, sijoittaa alueelleen Yhdysvaltain ydinpommeja ja kouluttaa lentäjiään niiden käyttöön – katsotaan ydinaseiden leviämisen estämistä koskevan sopimuksen (ydinsulkusopimuksen) vastaiseksi.
Lopuksi rauhanaktiivit korostavat, että vaikka sotilasliitto NATO väittääkin tekopyhästi, ettei harjoitus ole suunnattu ketään vastaan, se tapahtuu tilanteessa, jossa jännitteet Venäjän kanssa kasvavat ja kaikki ydinasevallat nykyaikaistavat asearsenaalejaan. Vuonna 2025 maailmanlaajuiset ydinaseisiin liittyvät menot nousivat noin 119 miljardiin dollariin.
Rauhanjärjestöt esittävät Euroopan maiden hallituksille tiettyjä vaatimuksia: osallistuminen ”Steadfast Noon” -harjoituksiin on peruttava, kaikki ydinaseet on vedettävä pois Euroopan alueelta, ”ydinaseiden jakamisesta” on luovuttava, ja maiden tulee sitoutua ydinaseet kieltävään sopimukseen (TPNW), joka astui voimaan tammikuussa 2021.
Torstaina Roomassa pidetty lehdistötilaisuus tarjosi tilaisuuden selventää syitä satamatyöväen kansainväliselle antimilitaristiselle lakolle, jolla on kaikki edellytykset tulla merkittäväksi historialliseksi ja poliittiseksi tapahtumaksi paitsi ammattiyhdistysliikkeelle myös laajemmin. Tilaisuudessa ilmoitettiin uusien satamien liittymisestä mukaan toimintaan – aina Yhdysvalloista Ruotsiin saakka.
Puheenjohtajan takana esillä olevan maailmankartan punaiset pisteet osoittivat satamat, joissa satamatyöläisten ammattiliitot järjestävät 30. lokakuuta kansainvälisesti koordinoidun lakkopäivän.
Järjestäjinä toimivat ammattiliitot varoittivat kuitenkin, että heidän takanaan esillä oleva kartta oli torstaihin mennessä jo vanhentunut ja että siihen on lisätty uusia punaisia pisteitä – eli uusia satamia – niiden lisäksi, joissa lakko pidetään samana päivänä, Yhdysvaltain Oaklandista Intian Mumbaihin Välimeren kautta.
Lehdistötilaisuuden avasi Cinzia Della Porta, ammattiliitto USB:n johtaja, mutta ennen kaikkea Maailman ammattijärjestöjen liiton (MAL) kansainvälisen sihteeristön jäsen. MAL on järjestö, jolla on noin 105 miljoonaa jäsentä, ja se pitää 30. lokakuuta järjestettyä kansainvälistä satamatyöväen lakkoa ”todellisena vastauksena siihen, mitä parhaillaan tapahtuu, alkaen sodasta ja sotataloudesta”. Se, että kyseessä on kansainvälisesti koordinoitu lakko, ”on mullistava voima”.
– Aikakaudella, jolloin sotilasmenot kasvavat ja sotatalous sekä fasismi, rasismi ja muukalaisviha yleistyvät – aikana, jolloin palestiinalaiskansan kansanmurha ”normalisoidaan”, Kuuba on saarrettuna ja sota nähdään ainoana keinona selviytyä kapitalistisesta kriisistä – taistelevien ja luokkapohjaisten ammattiliittojen sekä työläisten kaikkialla maailmassa on noustava vastarintaan ja tuomittava yksiselitteisesti imperialismi ja sen sodat.
– Kansat kaikkialla maailmassa tietävät, ettei sodasta ole odotettavissa muuta kuin kuolemaa, kurjuutta, pakolaisuutta, köyhyyttä ja elinolojen heikkenemistä. Työläiset ympäri maailmaa tietävät, että valtavat sotatalouteen suunnatut voimavarat otetaan pois hyvinvointivaltiolta, koulutukselta, terveydenhuollolta, palkoilta, eläkkeiltä ja kansanryhmien saamilta etuuksilta.
– MAL toistaa painokkaasti vaatimuksen kaikkien imperialististen väliintulojen lopettamisesta sekä jokaisen kansan suvereniteetin, itsenäisyyden ja oikeuden määrätä omasta nykyhetkestään ja tulevaisuudestaan täydellisestä ja ehdottomasta kunnioittamisesta. Vastustamme Yhdysvaltojen, EU:n ja niiden liittolaisten lukuisille maille asettamia poissulkemistoimia, syrjiviä toimenpiteitä, saartoja ja pakotteita, jotka vaikuttavat suoraan tavallisten ihmisten arkeen. Vaadimme NATOn ja kaikkien sotilasliittoutumien purkamista sekä ydinaseiden täydellistä hävittämistä. Emme hyväksy osallistumista imperialistisiin sotiin tai sotilasoperaatioihin. Sotilasjoukkojen on palattava omiin maihinsa, ja työväenluokan taistelua kussakin maassa on vahvistettava tavoitteena irtautuminen NATOsta, EU:sta ja kaikista imperialistisista liittoutumista sekä ydinaseiden täydellinen hävittäminen.
– Tuomitsemme yksiselitteisesti Israelin murhaajavaltion palestiinalaiskansaan kohdistaman kansanmurhan ja vaadimme etnisen puhdistuksen käytäntöjen välitöntä lopettamista; vaadimme miehityksen ja siirtokuntien lopettamista miehitetyillä arabialueilla. Tuomitsemme Kuubaan kohdistuvan voimistuvan imperialistisen aggression sekä Yhdysvaltojen asettaman rikollisen talous-, kauppa- ja rahoitussaarron ja ideologisen sodan, joiden tavoitteena on tukahduttaa Kuuban talous ja jotka aiheuttavat tietoisesti valtavia vaikeuksia Kuuban kansalle. Tässä yhteydessä lokakuun 30. päivä on konkreettinen esimerkki luokkalähtöisten ammattiliittojen kamppailusta, esimerkki konkreettisesta kansainvälisestä solidaarisuudesta, esimerkki välttämättömyydestä yhdistää taistelumme sotaa ja militarisointia vastaan.
Seuraavaksi puheenvuoron sai USB:n Francesco Staccioli – joka aluksi muistutti jälleen kerran satamissa, kuten Cagliarissa, Ateenassa ja Bulgariassa, tapahtuneista työpaikkakuolemista – ja kertoi, että lakko on laajentunut Yhdysvaltain San Franciscon ja Oaklandin satamiin sekä Ruotsin satamiin. Staccioli kiitti myös 17 palestiinalaista ammattiliittoa ja yhteiskunnallista järjestöä niiden lakolle antamasta tukilausunnosta.
Staccioli muistutti lisäksi, että Italiassa 30. lokakuuta alkava satamatyöväen lakko on laajentunut kaikkien ammattiryhmien yleislakoksi, joka kohdistuu sotatalouden seurauksiin, palkkojen korottamiseen ja elinkustannusten nousuun. Viitaten ammattiliittojen Istanbulissa allekirjoittamaan yhteiseen julistukseen vallitsee myös tietty luottamus siihen, että ”työväki voi pysäyttää sodan ja kansanmurhan”.
Helmikuussa ensimmäisen lakon – joka rajoittui Välimeren tärkeimpiin satamiin – järjestäneitä ammattiliittoja oli vain kuusi (kreikkalaisesta ENEDEPistä CGT:hen, USB:sta marokkolaiseen ODT:hen), mutta nyt niitä on jo yksitoista, eikä ole poissuljettua, että lähiaikoina mukaan liittyy vielä lisää.
Ja satamatyöväen lakoilla on merkitystä. He nimittäin toimivat modernin kapitalismin strategisessa solmukohdassa, joka on tavarankierto.
– Lakko vaikuttaa 40 prosenttiin Välimeren konttiliikenteestä, eli noin 40 000 konttiin, joiden tavaroiden arvo on 2 miljardia dollaria.
ENEDEP-ammattiliiton edustaja Pireuksesta (Kreikka) ilmoitti, että 30. lokakuuta satamatyöväen lisäksi myös metallialan työläiset ja merenkulkijat lakkoilevat, ja että ammattiliitto on ryhtynyt toimiin saadakseen myös opettajien ja opiskelijoiden järjestöt mukaan mobilisointipäivään. Hän tuomitsi sen, että sodan myötä on myös niitä, jotka rikastuvat, eikä kyse ole pelkästään aseteollisuudesta. Esimerkkinä mainittiin laivanvarustajat, jotka ovat korottaneet alusten rahtihintoja ja nostaneet ne kaasualusten osalta 1,5 miljoonaan dollariin päivässä ja öljytankkereiden osalta miljoonaan dollariin päivässä.
– Sotatalous ei koske vain aseteollisuutta, vaan myös liikennettä, energiaa ja infrastruktuuria.
Merkittävä oli myös Marokon ODT-ammattiliiton edustajan puheenvuoro; liitto järjestää parhaillaan lakkoa strategisesti tärkeässä Tangerin satamassa. Marokkolainen satamatyöläinen haluaa korostaa solidaarisuuttaan palestiinalaisten asian ja kansan kanssa, ja tämä on tärkeä lausunto etenkin kun otetaan huomioon, että Marokko on yksi harvoista arabimaista, jotka ovat allekirjoittaneet Abrahamin sopimukset Israelin kanssa.
Turkin Liman-is-ammattiliiton edustaja totesi päättäväisesti, että ”kieltäydymme kuljettamasta aseita sota-alueille, joilla tapetaan siviilejä ja lapsia”, ja toisti samalla tuomionsa Yhdysvaltojen rikollisesta saarrosta Kuubaa vastaan. Turkkilainen ammattiliiton edustaja muistutti myös merenkulkijoista, jotka ovat menehtyneet Hormuzin salmen sodassa.
Ja merenkulkijoiden tilanteeseen kiinnittävät erityistä huomiota kahden intialaisen ammattiliiton (WTF ja Seamen Union) edustajat – toinen edustaa satamatyöväkeä, toinen merenkulkijoita. Itse asiassa monet konttilaivojen tai öljytankkereiden miehistön jäsenet ovat saaneet surmansa Yhdysvaltojen Irania vastaan käynnistämässä sodassa tai Mustallamerellä, ja monet heistä ovat intialaisia. Nämä työläiset työskentelevät usein äärimmäisissä olosuhteissa. Viimeisimmissä sodissa on jo kuollut 15 merenkulkijaa, ja kahden heistä – kuten eräs ammattiliiton edustaja kertoi – ruumiita ei ole vielä onnistuttu palauttamaan perheilleen.
Merkittävä oli myös Gioia Tauron sataman ammattiliiton edustajan Mimmo Macrìn puheenvuoro; kyseessä on satama, jossa ammattiliittojen väliset konfliktit ovat tähän asti olleet erittäin vaikeita. Hän tuomitsee sen, kuinka helppoa on lähettää tavaroita, mutta kuinka vaikeaa on tarkistaa, mitä niiden sisällä on, ja korostaa tätä vaikeutta valvoa, mitä satamissa lastataan ja puretaan. Macrìn mukaan satamien automatisoinnin myötä nämä valvontamahdollisuudet vaikeutuvat entisestään, etenkin aseiden osalta, myös siksi, että valvonnasta vastaavat instituutiot ovat poissa kuvioista huolimatta voimassa olevista laeista, kuten laista 185/90.
Joku voisi sanoa, että 30. lokakuuta pidetyssä kansainvälisen satamatyöläisten lakon esittelylehdistötilaisuudessa oli aistittavissa ”hyvää energiaa”, eli tunne siitä, että osa neuvotteluvoimaa omaavasta työväenluokasta on löytänyt tien koordinoida toimintaansa kansainvälisellä tasolla ja ryhtyä toimintaan ”kaikkialla” kattavalla ohjelmalla, joka on paljon enemmän kuin pelkkä työmarkkinakiista, Contropiano-julkaisu kuvailee.
– Sodan ja sotatalouden kiihtyminen levittää synkän varjonsa myös miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään. On merkittävää, että aloitteen ottavat jälleen kerran työläiset, satamatyöväki ja muutkin, sillä Italiassa 30. lokakuuta järjestetään myös yleislakko, julkaisu muistuttaa.
Eilen, 14. lokakuuta, Ukrainassa muistettiin Ukrainan kapinallisarmeijan (UPA) perustamista. Tämän muistamisen taustalla on yksi Ukrainan 1900-luvun historian synkimmistä ja kiistellyimmistä luvuista, muistuttaa ukrainalainen tutkija Marta Havryshko.
Ukrainan asevoimat ovat omaksuneet yhä enemmän Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) ja Ukrainan kapinallisarmeijan (UPA) symboleita, rituaaleja ja historiallista perintöä.
Näiden liikkeiden ihannointi, joka rajoittui aiemmin pitkälti äärioikeistolaisiin nationalistipiireihin, on nyt osa Ukrainan sotilaskulttuurin valtavirtaa. Sankarillisen mytologian taustalla on kuitenkin historia, johon sisältyy etnisiä puhdistuksia, poliittista terroria sekä kymmenien tuhansien puolalaisten, juutalaisten ja ukrainalaisten murhia.
Ukrainalainen tutkija Marta Havryshko tarkastelee kirjoituksessaan, miten kiisteltyä menneisyyttä muovataan kansalliseksi sotilasperinteeksi – ja samalla uhrit pyyhitään unholaan.
Rehabilitaation alku
Ukrainan nationalistien järjestö (OUN) oli vuonna 1929 perustettu radikaali ja fasistinen ukrainalainen poliittinen liike. Toisen maailmansodan aikana ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 OUN teki yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Sen jäsenet osallistuivat aktiivisesti juutalaisvainoihin, kuten kesän 1941 Lvivin pogromeihin sekä muihin joukkomurhiin ja ”holokausti luodein” -tapahtumiin (mukaan lukien Babi Yar).
OUN tavoitteli etnisesti yhtenäistä ja itsenäistä Ukrainan valtiota saksalaisten tuella, ja sen ideologia yhdisteli nationalismia ja saksalaista kansallissosialismia.
UPA oli Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) Bandera-siiven aseellinen haara; se alkoi muodostua vuoden 1943 alussa Volynian ja Polesian alueilla. Kyseisen vuoden maalis- ja huhtikuussa järjestön rivejä vahvistivat sadat Schutzmannschaftin – saksalaisten apupoliisijoukkojen – jäsenet, joiden toiminta oli kytkenyt heidät holokaustiin ja natsien sotarikoksiin eri puolilla miehitettyä Ukrainaa. UPA:n tunnetuimpia komentajia olivat Roman Šuhevytš ja Vasyl Kuk.
UPA ilmoitti tavoitteekseen itsenäisen, vieraan vallan miehityksestä vapaan Ukrainan valtion perustamisen. Tavoitteen tavoitteluun liittyi kuitenkin myös hirmutekoja, kuten kymmenien tuhansien puolalaisten, juutalaisten, ukrainalaisten ja muiden ihmisten surmaaminen. UPA syyllistyi kymmenien tuhansien puolalaisten joukkomurhiin Volhyniassa ja Itä-Galitsiassa vuosina 1943–1944, minkä Puola tunnustaa kansanmurhaksi. Kansallinen vapautustaistelu oli siten erottamaton osa etnisen väkivallan ja sotarikosten perintöä.
Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991 muisto UPA:sta alkoi nousta uudelleen esiin, aluksi Länsi-Ukrainassa, jossa liike oli toiminut. Alueellisena muistamisen kulttuurina alkanut ilmiö levisi vähitellen Keski- ja Itä-Ukrainaan. Se vahvistui erityisesti Maidanin tapahtumien jälkeen, kun nationalistipoliitikot saivat merkittävää vaikutusvaltaa maan historiallisen muistin ja kulttuuripolitiikan instituutioissa.
Ratkaiseva käännekohta koitti 9. huhtikuuta 2015, kun Ukraina hyväksyi lain ”Ukrainan itsenäisyyden puolesta 1900-luvulla taistelleiden oikeudellisesta asemasta ja heidän muistonsa kunnioittamisesta”. Lainsäädäntö tunnusti virallisesti OUN:n ja UPA:n jäsenet Ukrainan itsenäisyyden puolesta taistelleiksi. Samalla se antoi virallisen tuen tietylle tulkinnalle heidän historiastaan, mikä on heittänyt pitkän varjon julkiseen keskusteluun heidän aatteestaan, toiminnastaan sodan aikana sekä heidän perinnöstään, joka on herättänyt voimakkaita kiistoja.
OUN:n maineen palauttaminen alkoi myös muokata Ukrainan asevoimien symboliikkaa. Presidentti Petro Porošenkon kaudella OUN:n tervehdys ”Kunnia Ukrainalle! Kunnia sankareille!” otettiin käyttöön virallisena sotilastervehdyksenä. Elokuun 24. päivänä 2018, Kiovassa järjestetyssä itsenäisyyspäivän sotilasparaatissa, ”Synnyimme suurena hetkenä” – joka oli aikoinaan Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) hymni – esitettiin ensimmäistä kertaa ”Uuden ukrainalaisen armeijan marssina”.
Sellaisen radikaalin nationalistiliikkeen symboleja – jonka historiaan kietoutuivat fasismi, yhteistyö natsi-Saksan kanssa, etninen puhdistus ja sodan ajan julmuudet – alettiin sisällyttää nykyaikaisen eurooppalaisen valtion seremonialliseen kuvastoon.
Nämäkin kehityskulut jäävät kuitenkin varjoon sen rinnalla, mitä OUN- ja UPA-liikkeiden ympärille rakentuneelle kultille on tapahtunut presidentti Volodymyr Zelenskyin – maan ensimmäisen selvällä enemmistöllä valitun juutalaisen presidentin – kaudella. Tämän historiallisen rehabilitoinnin laajuus ja näkyvyys Zelenskyin presidenttikaudella ovat vailla vertaa Ukrainan itsenäisyyden ajan historiassa.
Nationalistiset sotilasyksiköt kultin edistäjinä
Missään OUN:n ja UPA:n kultti ei ole Ukrainan asevoimissa näkyvämmin esillä niin kutsutuissa kansallismielisissä prikaateissa – äärioikeistolaisten järjestöjen, kuten Asovan, Oikea sektorin, Svobodan, Perinteen ja Järjestyksen sekä muiden, perustamissa sotilasmuodostelmissa.
Kaksi muodostelmaa erottuu joukoista: Asovan prikaati ja Kolmas hyökkäysprikaati. Molemmista on sittemmin tullut paljon suurempien sotilasrakenteiden – Ukrainan kansalliskaartin ensimmäisen Asovan armeijakunnan ja Ukrainan asevoimien kolmannen armeijakunnan – perusta. Molemmat syntyivät äärioikeistolaisesta Asova-liikkeestä. Molempia pidetään nykyään eliittitaistelujoukkoina, joiden vahvuus on lähes 50 000 sotilasta. Ja molempia yhdistää edelleen jokin yhteisen alkuperänsä ulkopuolella: OUN:n ja UPA:n ihannointi.
Ne esittäytyvät Ukrainan kapinallisarmeijan perillisinä, jotka jatkavat sen keskeneräistä taistelua. Kolmas hyökkäysprikaati, joka muodostaa Kolmannen armeijakunnan selkärangan, jopa valitsi 14. lokakuuta perustamispäiväkseen – tarkoituksellinen ele, jolla pyritään korostamaan sen symbolista ja ideologista jatkuvuutta UPA:n kanssa.
Kolmannen armeijakunnan esikunnassa on esillä viirejä, joissa on OUN:n nationalistinen rukous, sekä järjestön perustajan Jevhen Konovaletsin muotokuvia. Esillä on myös armeijakunnan komentajan Andri Biletskyin muotokuvia; Biletskyi on Asova-joukkojen perustaja, joka toimi aiemmin avoimesti uusnatsistisena hahmona poliittisessa marginaalissa mutta on nyt Ukrainan asevoimien kenraali.
Armeijakunnan upseerikoulu on nimetty Konovaletsin mukaan. Sen ideologisessa koulutuksessa annetaan siloteltu ja sankarillinen kuva OUN:sta ja UPA:sta; järjestöjen jäsenet esitetään tinkimättöminä ja uhrautuvina sotureina, jotka ovat omistautuneet ”pyhän äiti-Ukrainan” asialle. Armeijakunta on myös omaksunut piirteitä UPA:n sisäisestä sotilaskulttuurista, kuten järjestelmän taistelijanimille sekä epävirallisen puhuttelusanan druzhe – joka tarkoittaa ”toveria” tai ”ystävää” ja oli aikoinaan yleinen UPA:n taistelijoiden keskuudessa.
Nykyisen 3. rynnäkköprikaatin sotilaiden samaistuminen UPA:n edeltäjiinsä näkyy ehkä selvimmin prikaatin taideprojekteissa ja historiallisissa elävöityksissä. Yksi esimerkki tästä on Storms of Steel (”Teräsmyrskyt”) -valokuvanäyttely, joka avattiin 27. syyskuuta 2023 Kiovan historian museossa ennen kiertuettaan Liettuassa ja Virossa. Näyttelyssä ukrainalaiset nykysotilaat jäljittelivät UPA:n taistelijoista otettuja historiallisia valokuvia, mikä häivytti visuaalisesti eron 1940-luvun liikkeen ja Venäjää vastaan taistelevien nykysotilaiden väliltä.
Samankaltaista OUN:n ja UPA:n ihannointia on havaittavissa myös Asova-joukoissa. Järjestön upseerikoulu on nimetty Mykola Stsiborskyin – erään toisen merkittävän OUN-ideologin – mukaan. Täälläkin ukrainalaisen radikaalin nationalismin historiaa kiillotetaan huolella ja siitä karsitaan pois häiritsevimmät vaiheet: verenvuodatus, hirmuteot ja yhteistyö natsi-Saksan kanssa. Jäljelle jää tarina sankarillisuudesta ilman moraalisia harmaita alueita, uhrautumisesta ilman uhreja sekä kansallisesta vapautumisesta ilman historiallista vastuuta.
”He [neuvostoliittolaiset taistelussaan UPA:ta vastaan] taistelivat aatetta vastaan, joka oli juurtunut jokaiseen ukrainalaiskotiin”, todetaan Asovan videolla, jolla muistellaan lokakuun 14. päivän tapahtumia.
– Tämä on räikeää historian vääristelyä, Havryshko kirjoittaa.
– Tuolloin suuri osa Ukrainasta oli kiireinen jälleenrakentaessaan maataan – neuvosto-Ukrainaa – toisen maailmansodan aiheuttamista tuhoista. Useimmat ukrainalaiset eivät tukeneet UPA:a eivätkä tunteneet myötätuntoa sen asiaa kohtaan. Monille Itä- ja Etelä-Ukrainan asukkaille, joiden sukulaisia nationalistisen maanalaisen liikkeen jäsenet olivat murhanneet, kapinalliset eivät olleet vapaustaistelijoita vaan rikollisia ja rosvoja, joiden paikka oli kaltereiden takana.
– Ajatus siitä, että UPA edusti koko kansakuntaa, ei ainoastaan romantisoi menneisyyttä. Se pyyhkii näkyvistä ne ukrainalaiset, jotka hylkäsivät liikkeen aatteen – mukaan lukien ne, jotka maksoivat tuosta hylkäämisestä hengellään, Havryshko muistuttaa.
Kultti joka jatkaa kasvuaan
Vuosi toisensa jälkeen yhä useammat Ukrainan asevoimien yksiköt ovat alkaneet viettää lokakuun 14. päivää UPA:n perustamispäivänä. Samalla ne vetävät yhä selkeämmän yhtäläisyysmerkin sodanaikaisen sissiliikkeen ja Ukrainan nykyisten asevoimien välille.
Yksiköt julkaisevat kunnianosoituksia virallisilla sosiaalisen median tileillään, tuottavat juhlavideoita ja järjestävät seremonioita. Eräs käytäntö on noussut erityisen suosituksi: sotilaat lausuvat yhdessä UPA:n historiallisen uskollisuusvalan.
Kenraali Marko Bezruchkon mukaan nimetyn 110. erillisen mekanisoidun prikaatin sotilaat järjestivät tällaisen seremonian avoimella pellolla. He pyrkivät luomaan uudelleen olosuhteet, joissa UPA:n taistelijat vannoivat valansa 1940-luvulla. Ukrainan virallisen sini-keltaisen lipun rinnalla heillä oli esillä OUN- ja UPA-järjestöihin yhdistetty punamusta nationalistilippu.
Da Vinci -sudet -pataljoona, jonka ydin muodostui äärioikeistolaisesta Oikea sektori -liikkeestä, käyttää UPA:n valaa vapaaehtoistensa kohdalla. Pataljoonan seremoniat pidetään Kiovassa sijaitsevalla Askoldin haudalla; siellä tulokkaat osallistuvat myös aseiden siunaamiseen – rituaaliin, joka symboloi heidän sitoutumistaan Ukrainan valtion puolustamiseen.
Miksi lokakuun 14. päivä on tärkeä näille sotilaille? Vastaus löytyy heidän omista sanoistaan.
”Seisomme tänään samalla perustalla: samat arvot, sama vihollinen ja sama tavoite – vapaa Ukraina”, julisti 115. erillinen mekanisoitu prikaati virallisella Facebook-sivullaan.
”Heidän sankarillisuutensa on meille tänään ohjaava valo”, totesi 119. erillinen aluepuolustusprikaati sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan kunnianosoituksessa.
”Nykyinen puolustajien sukupolvi pitää hallussaan samaa rintamalinjaa – vihollinen on sama”, kirjoitti 128. erillinen raskas mekanisoitu prikaati, joka tunnetaan nimellä Dyke Pole.
Ukrainan nykyarmeija ei omaksu OUN:n ja UPA:n historiaa sen koko monimutkaisuudessaan, vaan version, joka on siistitty ja kiillotettu niin perusteellisesti, että se on muuttunut lähes tunnistamattomaksi. Kyseessä on historia, josta puuttuvat kiusalliset tosiasiat, vaivaannuttavat kysymykset ja ennen kaikkea epämiellyttävät uhrit.
Tässä kertomuksessa ei ole sijaa niille ukrainalaisille, jotka taistelivat UPA:a vastaan Puna-armeijan, NKVD:n tai muiden neuvostojoukkojen riveissä. Ei sijaa niille, jotka kannattivat neuvostoliittolaista näkemystä Ukrainasta nationalistisen vaihtoehdon sijaan. Ei sijaa niille, jotka epäilivät Banderan radikaalin nationalistisen hankkeen onnistumismahdollisuuksia tai jotka hylkäsivät sen vision itsenäisestä Ukrainasta.
Heidän kokemuksensa on jätetty kansallisen kertomuksen ulkopuolelle; kertomuksen, joka yhä useammin nostaa yhden poliittisen liikkeen tulkinnan menneisyydestä koko kansakunnan historiaksi. Kaikkein silmiinpistävintä on, ettei siinä ole sijaa uhreille, joiden olemassaolo tekee sankarimyytistä monimutkaisen. Heidän muotokuviaan ei ole seinillä. Heidän muistokseen ei vannota valoja. Heidän kärsimystään ei kunnioiteta sotilasmenoin.
Epäkäytännölliset uhrit
Nyky-Ukrainassa UPA:aa (Ukrainan kapinallisarmeija) kunnioitetaan ennen kaikkea sen vuoksi, että se vastusti neuvostovaltaa. ”Eri sodat, sama vihollinen”, julistavat UPA-kultin vaalijat ja viittaavat Moskovaan päin.
Suurin osa OUN:n ja UPA:n uhreista ei kuitenkaan ollut Moskovan sotilaita. He olivat siviilejä.
He olivat ihmisiä, jotka ukrainalaiset nationalistit olivat leimanneet vihollisiksi – koska he olivat sattuneet syntymään puolalaisiksi, juutalaisiksi tai venäläisiksi, koska he olivat uskaltaneet arvostella nationalistien harjoittamaa terroria tai yksinkertaisesti siksi, että he olivat liittyneet ensimmäisten joukossa neuvostoajan kolhooseihin.
Rangaistus oli usein kollektiivinen. Kapinalliset surmasivat väitetyn ”petturin” lisäksi myös tämän vaimon ja lapset iästä riippumatta. Tarkoituksena ei ollut pelkästään vihollisen tuhoaminen. Tavoitteena oli kylvää kauhua kokonaisiin yhteisöihin, käyttää kuolleita varoittavana esimerkkinä ja opettaa eloonjääneille, mitä tottelemattomuus maksaa.
Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan ministerineuvoston alaisen KGB:n 10. osaston 17. huhtikuuta 1973 laatiman raportin mukaan vuosina 1944–1953 UPA:n ja OUN:n maanalaisen liikkeen tekemissä iskuissa sai surmansa 30 676 ihmistä. Raportin erittely paljastaa jotain, josta tämän päivän muistopuheissa mainitaan harvoin. Kuolleiden joukossa oli 3 500 Neuvostoliiton hallituksen virkamiestä, kommunistisen puolueen ja kommunistisen nuorisoliiton jäsentä; 15 355 kolhoosityöläistä ja talonpoikaa; 676 teollisuustyöläistä; ja 1 931 älymystön jäsentä, mukaan lukien opettajia, lääkäreitä ja pappeja. Lisäksi 860 uhria luokiteltiin lapsiksi, vanhuksiksi ja kotiäideiksi.
Vaikka sotilas- ja turvallisuuspalvelun uhrien aliraportointi olisikin mahdollista – mikä on uskottava huolenaihe – raportoitujen siviilikuolemien määrä on valtava. Silti näitä uhreja ei näy missään UPA:n kunniaksi pidetyissä juhlallisissa puheissa, isänmaallisissa kunnianosoituksissa ja sotilasseremonioissa.
Heidät vaiensivat kerran heidät tappaneet nationalistit. Nykyään heidät vaientavat jälleen nationalistiset poliitikot, jotka ovat tehneet tuon historian valikoivasta versiosta osan Ukrainan kansakunnanrakennusprojektia.
Kokonaisvaltainen nationalismi, visioineen etnisesti määritellystä kansakunnasta ja vaatimuksineen absoluuttisesta lojaalisuudesta, on uudelleenpakattu isänmaalliseksi hyveeksi. Tässä narratiivissa uhreilla ei ole sijaa. Heidän verensä tahraamiin univormuihin pukeutuneet ”sankarit” valtaavat jo tilan. Ja ne, jotka uskaltavat kysyä, pitäisikö demokraattisen Ukrainan juhlistaa tällaisia hahmoja, ottavat riskin, että heidät leimataan pettureiksi tai Kremlin agenteiksi.
”Mutta he taistelivat itsenäisen Ukrainan puolesta”, kuuluu tuttu puolustus.
– Ikään kuin itsenäisyys vastaisi kaikkiin moraalisiin kysymyksiin. Ikään kuin valtiollisuuden tavoittelu voisi vapauttaa kaikki sen nimissä tehdyt rikokset. Mutta itsenäisyys ei voi oikeuttaa mitään keinoja. Kysymys ei ole pelkästään siitä, taistelivatko nämä miehet Ukrainan valtion puolesta. Kysymys on siitä, millaisen valtion he kuvittelivat, mitä arvoja he pyrkivät asettamaan ja mitä he olivat valmiita tekemään niille, jotka seisoivat heidän tiellään, Havryshko kirjoittaa.
Työväen antimilitaristien keskustelutilaisuudessa 11.10.2026 puhuttiin satamatyöväen kansainvälisestä liikkeestä militarismia, sotaa ja kansanmurhaa vastaan. Alustajina toimivat vieraat Kreikan ay-rintama PAMEsta, We Do Not Enlist -liikkeestä ja No Harbour for Genocide -kampanjasta.
Emme tee työtä sodan hyväksi
– Kiitos kutsusta. Tervehdin teitä PAMEn, Kreikan kaikkien työntekijöiden taistelurintaman, sekä Pireuksen satamatyöntekijöiden puolesta, aloitti Nikos Tzortzis.
– 30. lokakuuta satamatyöntekijät yli kuudessakymmenessä satamassa neljällä mantereella lakkoilevat ja mobilisoituvat yhdessä sotaa vastaan. Uskomme, että tämä taistelu koskee meitä kaikkia ja liittyy meihin kaikkiin.
– Puhumme vaarallisena hetkenä. Helmikuun lopusta lähtien Yhdysvallat ja Israel ovat käyneet sotaa Irania vastaan. Pelkästään lokakuun ensimmäisellä viikolla ainakin kaksitoista kauppalaivaa joutui hyökkäyksen kohteeksi Mustallamerellä ja Hormuzin salmessa. Neljä merimiestä sai surmansa.
– Gazassa on niin sanottu tulitauko. Mutta, tämän ”tulitauon” aikana yli 1 300 palestiinalaista on saanut surmansa. Lokakuusta 2023 lähtien yli 73 000. Kansanmurha ei ole loppunut. Sen etenemisvauhti on vain muuttunut.
– Kaikki tämä vaatii logistiikkaa. Pommit eivät kulje itsestään. Jokainen sota tarvitsee aluksia, nostureita, kuorma-autoja, rautatietä ja varastoja. Jokainen sota tarvitsee työntekijöitä lastaamaan ne.
– Tässä me astumme kuvaan. Satamatyöntekijät tietävät yksinkertaisen totuuden: ilman käsiämme mikään ei liiku. Kontit pysyvät paikoillaan. Laivoja ei lastata. Ja sotakoneisto pysähtyy.
– Tämä aloite ei pudonnut taivaalta. Se syntyi käytännössä, satamissa, ammattiliittojen toimesta.
– Lokakuussa 2024 Pireuksessa satamatyöntekijöiden ammattiliitto ENEDEP päätti yleiskokouksessaan, ettei se anna Israelin suuntaan matkalla olevan, miljoonia luoteja sisältävän kontin lähteä satamasta. Työntekijät pysäyttivät sen portilla yhdessä Pireuksen asukkaiden kanssa. Tämän vuoksi ammattiliiton puheenjohtaja kutsuttiin myöhemmin syyttäjän kuultavaksi.
– Näin hallitukset, kapitalistit ja heidän valtiolliset instituutionsa suhtautuvat solidaarisuuteen.
– Kesäkuussa 2025 satamatyöntekijät Marseillessa estivät sotilaskuljetukset. Heinäkuussa 2025, jälleen Pireuksessa, estimme Israelin suuntaan matkalla olleiden sotilaskäyttöön tarkoitetun teräksen konttien kulun. Syyskuussa satamatyöntekijät Genovassa ja Livornossa käännyttivät israelilaisen varustamon ZIM:n alukset pois.
– Jokainen satama taisteli. Mutta jokainen satama taisteli yksin. Ja sotateollisuus on kansainvälistä. Niinpä ammattiliitot päättivät ryhtyä yhteistyöhön.
– 26. ja 27. syyskuuta 2025 satamatyöntekijöiden ammattiliitot ympäri Eurooppaa ja Välimeren aluetta kokoontuivat Genovaan. He allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jonka otsikko oli selkeä: ”Satamatyöntekijät eivät tee työtä sodan hyväksi”.
– Siitä syntyi kutsu ensimmäiseen kansainväliseen toimintapäivään. Se päivä oli 6. helmikuuta 2026.
– Satamatyöntekijöiden ammattiliitot järjestivät yhdessä, rajat ylittäen, lakon sotaa ja uudelleenvarustelua vastaan. Mitään vastaavaa ei ollut aiemmin tehty. Kaksikymmentä satamaa seitsemässä maassa. Yli kymmenen satamaa Italiassa, Genovasta ja Livornosta Triesteen ja Palermoon. Pireus ja Elefsina Kreikassa. Bilbao ja Pasaia Baskimaassa. Mersin ja Antalya Turkissa. Marseille-Fos Ranskassa. Marokossa, ODT:n toverit joutuivat lykkäämään lakkoa, koska myrskyt sulkivat sataman.
– Jo ennen lakon alkamista alukset, jotka kuljettavat säännöllisesti sotilastarvikkeita Israeliin, muuttivat aikataulujaan.
– Genovan satamatyöntekijät ilmaisivat asian yksinkertaisesti: he olivat luvanneet kansainvälisen lakon, ja he pitivät lupauksensa. 6. helmikuuta osoitti, että kansainvälinen koordinointi ei ole pelkkä iskulause. Siitä voi tulla toimintaa.
– Mutta emme jääneet siihen. 18. ja 19. toukokuuta 2026 yli kolmenkymmenenviiden sataman ammattiliitot kokoontuivat jälleen Istanbulissa. Siellä hyväksyimme Istanbulin julistuksen. Se on 30. lokakuuta -tapahtuman poliittinen perusta.
– Esitän sen ydinajatukset neljänä kohtana.
– Ensinnäkin. Satamat, merireitit, rautatiet, varastot – koko kuljetusketju – on muuttumassa yhä enemmän sotainfrastrukturiksi.
– Hallitukset, Yhdysvallat, NATO, Euroopan unioni ja suuryritykset haluavat tehdä työntekijöistä osallisia aseiden kuljettamisessa kansojen teurastamiseksi. Meidän vastauksemme on, että emme tee heille tätä palvelusta.
– Toiseksi. He puhuvat meille ”turvallisuudesta”, ”vakaudesta” ja ”merenkulun vapaudesta”. Mutta näiden sanojen takana piilee jotain muuta. Kyse on taistelusta energiareittien, kauppareittien, satamien, raaka-aineiden ja markkinoiden hallinnasta. Kyse on voimakkaiden kapitalistivaltioiden välisestä konfliktista siitä, kuka hallitsee. Tällä ei ole mitään tekemistä kansojen turvallisuuden kanssa. Nämä ovat heidän sotiaan, jotka maksetaan meidän hengillämme.
– Kolmanneksi. Työntekijät eivät voi luottaa niihin ammattiliittojen edustajiin, jotka hyväksyvät sotatalouden. Niihin, jotka myyvät sotatuotantoa meille ”kehityksenä”, ”työpaikkoina” ja ”kansallisena etuna”. Niihin, jotka pyytävät työntekijöitä asettumaan hallitusten, laivanvarustajien ja imperialististen liittoutumien taakse.
– Neljänneksi. Taistelu sotaa vastaan ja taistelu oikeuksiemme puolesta ovat yksi ja sama taistelu. Kuten julistuksessa sanotaan: he uhraavat jo rauhan aikana elämämme voiton vuoksi; nyt he haluavat uhrata ne sodassa.
– Vaatimukset ovat siis konkreettisia:
• Palestiinalaisten kansanmurhan välitön lopettaminen sekä itsenäinen Palestiinan valtio vuoden 1967 rajojen sisällä, pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem.
• Lähi-idän sodan lopettaminen. Ei tukea, ei avustamista, ei osallistumista sotaan Irania tai Libanonia vastaan. Sotalaivastot ja tukikohdat pois alueelta. Solidaarisuutta Kuuban, Venezuelan ja Sudanin kansojen kanssa.
• Ei aseita, ei ammuksia, ei sotilasvarusteita, ei joukkoja satamien kautta.
• Ei satamien ja kriittisen infrastruktuurin militarisointia. Satamat kuuluvat kansalle ja työntekijöille.
• Ei NATOlle, ei Yhdysvalloille, ei EU:lle, ei laivanomistajille.
• Ei sotataloudelle. Rahat on ohjattava palkkoihin, työehtosopimuksiin, terveydenhuoltoon, koulutukseen ja työturvallisuuteen.
– Tämä sotatalous koskee kaikkia. NATO-maiden hallitukset ovat sitoutuneet käyttämään viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen vuoteen 2035 mennessä. Euroopan unioni on käynnistänyt jopa 800 miljardin euron suuruista uudelleenvarustelusuunnitelmaa. Ja ne suunnittelevat niin sanottua ”sotilaallista liikkuvuutta”: satamia, rautateitä ja siltoja, jotka ovat valmiina kuljettamaan panssareita ja joukkoja nopeasti kohti rintamaa. Työpaikkamme kirjataan osaksi heidän sotasuunnitelmiaan.
– Kuka maksaa? Me. Kun miljardeja käytetään aseisiin, satamatyöntekijät joutuvat tekemään yhä kovempaa työtä, uuvuttavia vuoroja, alihankintatyötä ja tyytymään mataliin palkkoihin. Työntekijöitä kuolee satamissamme, koska perusturvallisuustoimenpiteet puuttuvat. Ja sota tuo mukanaan inflaatiota: ruoka, polttoaine, vuokra – kaikki maksaa enemmän. Lasku lankeaa aina samojen hartioille: työntekijöille, merimiehille, satamatyöntekijöille, pakolaisille.
– Joten kun sanomme ”ei sotataloudelle”, emme puhu mistään abstraktista asiasta. Puhumme palkoista. Sairaaloista ja kouluista. Siitä, että pääsee töistä kotiin elävänä. Siksi otamme 30. lokakuuta seuraavan askeleen.
– Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet CGT Ports & Docks Ranskassa, ENEDEP Kreikassa, LAB Baskimaassa, Liman-İş Turkissa, ODT Marokossa ja USB Italiassa. Myös Gioia Tauron ORSA Porti on liittynyt mukaan. Tänään ammattiliitot ilmoittavat, että mukaan on liittynyt yli kuusikymmentä satamaa: pelkästään Ranskassa 27, ja Euroopan ulkopuolella satamia Intiassa ja Meksikossa. Helmikuussa meitä oli kaksikymmentä satamaa. 30. lokakuuta meitä on yli kuusikymmentä, ja lisää satamia on liittymässä mukaan.
– Jokainen ammattiliitto valitsee toimintatapansa omien olosuhteidensa mukaan, alkaen lakkoista. Mutta meillä on yksi yhteinen sitoumus: pysäyttää kuoleman lastaaminen. Pireuksessa satamatyöntekijät lakkoilevat yhdessä merimiesten ammattiliittojen sekä telakka- ja metallityöntekijöiden kanssa.
– Sotaa vastustavien vaatimusten ohella vaadimme työehtosopimuksia, joissa on todellisia palkankorotuksia, vakaita työpaikkoja, lyhyempää työaikaa sekä automaation kieltämistä, joka tuhoaa työpaikkoja voitontavoittelun vuoksi.
– Viekää tämä esimerkki omiin työpaikkoihinne. Satamatyöntekijät eivät ole ketjun ainoa lenkki. Kreikassa merenkulkijat vaativat oikeutta kieltäytyä purjehtimasta sota-alueille, ja välitämme saman viestin metalli-, energia- ja televiestintäalan työntekijöille: emme tee työtä sodan hyväksi. Jokainen työntekijä, joka tuottaa, kuljettaa tai ylläpitää sodan välineitä, voi kieltäytyä.
– Ystävät, toverit, vahvuutemme piilee järjestäytymisessä. Ammattiliitoissamme. Yleiskokouksissamme. Kollektiivisissa päätöksissä. Eri maiden työntekijöiden välisessä solidaarisuudessa, joka vastustaa riistoa, voittojen tavoittelua ja imperialistista sotaa.
– 6. helmikuuta näytti tien. 30. lokakuuta on otettava askel eteenpäin. Kansojen ja rauhan satamat, ei imperialistien tukikohtia! Satamatyöntekijät eivät tee työtä sodan hyväksi!
Suomikin on osallinen
– Kiitos tovereille, jotka ovat järjestäneet tämän tärkeän tapahtuman, sekä kaikille tänään täällä läsnä oleville, jotka jatkavat vastarintaa militarisointia vastaan sen kaikissa muodoissa, jatkoi Mariam No Harbour for Genocide -kampanjasta.
– Viime vuosina – ja erityisesti kolmen viime vuoden aikana – militarisoitumisen väkivaltaisuutta on ollut mahdotonta sivuuttaa. Emme ole vain olleet sen todistajina; olemme seuranneet sen etenemistä reaaliajassa, kun se on välitetty suoraan koteihimme. Olemme nähneet miehityksen ja kolonialismin julmuuden sekä sen, miten pitkälle yritykset ja kapitalistiset valtiot ovat valmiita menemään ylläpitääkseen ja puolustaakseen näitä väkivaltasysteemejä.
– Minun ei tarvitse selittää Suomen roolia yksityiskohtaisesti. Monet teistä täällä tuntevat sen paljon paremmin kuin minä: Suomen, Israelin ja NATOn väliset syvät siteet; loputtomat asekaupat, puolustussopimukset, rajaväkivalta ja pakollinen asevelvollisuus. Lista jatkuu.
– Militarisointi ei ole mikään kaukainen uhka, joka häämöttää horisontissa. Se on jo täällä. Se on juurtunut instituutioihimme, rajoihimme ja talouksiimme. Ja se tapahtuu ihmisten kustannuksella – sekä täällä kotimaassa että ympäri maailmaa. Viime vuodet ovat tehneet tämän tuskallisen selväksi.
– Mutta ne ovat osoittaneet meille myös jotain muuta.
– Ne ovat osoittaneet meille solidaarisuuden voiman. Ne ovat osoittaneet meille, kuinka liikkeet yhdistyvät niiden jakolinjojen yli, jotka ovat pitäneet meidät erillään toisistamme niin kauan. Ja ne ovat osoittaneet meille, että väkivallan laajuudesta ja sitä ylläpitävien voimasta huolimatta vastarinnan tahto elää edelleen. 30. lokakuuta on osa tätä historiaa ja vie sitä askeleen eteenpäin.
– Kauppapääoma ja sen reittejä pitkin etenevä sota ovat aina vastanneet järjestäytyneille satamatyöntekijöille samalla tavalla: siirtäkää lastin seuraavaan satamaan ja kiertäkää kieltäytyvät työntekijät. Siksi rajat ylittävää ketjua voi pysäyttää vain rajat ylittävä vastarinta. Juuri tämä tekee 30. päivästä todella historiallisen ja aineellisesti välttämättömän imperialismin ja kansanmurhan vastaisessa taistelussa.
– Helmikuussa yli kaksikymmentä satamaa kieltäytyi toimimasta sodan rattaana. 30. päivänä niitä on jo yli neljäkymmentäviisi, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kun neljäkymmentäviisi satamaa toimii yhtenä rintamana, jäljellä on huomattavasti vähemmän satamia, joihin voi kääntyä.
– Näemme, että 30. päivänä tapahtuu kolme asiaa samanaikaisesti. Se on konkreettista solidaarisuutta Palestiinalle, koska se häiritsee sotakoneistoa, jota Israel käyttää palestiinalaisten kansan ja heidän vastarintansa murskaamiseen sekä sotien käymiseen koko alueella. Ja se vahvistaa satamatyöntekijöiden omaa valtaa. Työntekijät, jotka ovat jakautuneita ja taloudellisesti kuristettuja, voidaan pakottaa lataamaan mitä tahansa heille käsketään, aseet mukaan lukien. Näin työvoima värvätään imperialistiseen sotaan ja kansanmurhaan, ja siksi työntekijöiden voiman uudelleenrakentaminen on myös osa kaikkea pitkäaikaista taistelua heitä vastaan. Ja se rakentaa uudelleen ja korjaa solidaarisuutta tarkoituksellisesti pirstottujen ”yhteisöjen” ja ”työntekijöiden” välillä.
– Mutta 30. päivä on askel, ei maali, tämän aineellisen kansainvälisyyden rakentamisessa. Niin kauan kuin jotkut satamat jäävät tämän mobilisaation ulkopuolelle, kuten Suomessa ja muuallakin, rahdilla on edelleen minne mennä. Espanjan solmukohtien myötä lakko kattaisi yli puolet kaikesta Välimeren konttiliikenteestä, mikä aiheuttaisi epävarmuutta, jota merenkulkupääoma ei kykene kestämään. Antwerpenin, Bremerhavenin ja Rotterdamin myötä lakko ulottuisi satamiin, joihin Yhdysvallat on nojautunut eniten sodassaan Irania vastaan. Antwerpenin kautta kulkevan Yhdysvaltain sotilastavaran määrä nousi maaliskuussa noin 200 tonnista 2 000 tonniin kuukaudessa, eikä siitä juuri kukaan puhu. Mikään satama ei voi kutsua itseään puolueettomaksi, eikä tämä koske myöskään Suomea.
– Suomi ei pelkästään isännöi NATOa ja osta Israelilta, vaan se valmistaa komponentteja (F-35-koneiden rungot, kranaatinheittimien tuotantolinja), kuljettaa materiaalia (satamiensa ja arktisen rautatien kautta), ohjaa osia (Calidus) ja rahoittaa teollisuutta (Davidin linkko, vuoden 2034 yhteisymmärryspöytäkirja). Jokainen näistä virroista kulkee fyysisesti kartoittamiemme satamien kautta tai on niistä riippuvainen; juuri siksi satamatyöntekijöiden kieltäytyminen on ratkaiseva tekijä: ilman työvoimaa Vuosaaressa, Haminassa, Kotkassa ja rautatiekäytävillä komponenttien, etukäteen varastoitujen Yhdysvaltain varaosaat ja NATOn harjoitusten kulku pysähtyy kokonaan.
– Istanbulin julistuksen logiikka – ei aseita, ei sotakoneistoa – ei ole Suomen tapauksessa pelkkää retoriikkaa, vaan se kuvaa todellista pullonkaulaa. Tästä lähtien 30. päivään asti ja sen jälkeenkin keskitymme osoittamaan jokaiselle satamalle tarkalleen, missä se sijaitsee.
– Tehtävämme on myös osoittaa, että militarisointi ei pääty satamaan. Ennen kuin kontti saapuu laiturille, se on suunniteltu yliopistotutkimuksen pohjalta, valmistettu sotatalouteen mukautetussa tehtaassa, pakattu varastossa ja kuljetettu rautateitse tai maanteitse kaupunkien läpi, joiden infrastruktuuria ollaan uudistamassa sotilaallisen liikkuvuuden tarpeisiin. Jokainen näistä paikoista on lenkki, ja jokaisessa lenkissä on ihmisiä, jotka voivat sanoa ei. Jos satamatyöntekijät ovat ainoat, jotka kieltäytyvät, turvallisuusmääräykset löytävät heidät. Heidän suojansa on siinä, että muutkin lenkkien osapuolet toimivat samoin, ja siinä, että jokainen meistä kieltäytyy passiivisuuden myötäilystä. Yhteiskunta, jota pakotetaan mukaan, joutuu kieltäytymään yhtenä kokonaisuutena.
– Satamatyöntekijät ovat osoittaneet meille, mistä tämä kieltäytyminen alkaa. Sen vieminen kaikkialle muualle on meidän kaikkien tehtävä.
Kun Israelin kansanmurhan aktiivisimman vaiheen alusta tulee kuluneeksi kolme vuotta, mielenosoittajat ympäri maailmaa marssivat lauantaina yhdessä ensimmäisenä täysin koordinoituna maailmanlaajuisena Palestiinaa tukevana toimintapäivänä.
Tästä maailmanlaajuisesta yhteisestä toiminnasta sovittiin kesäkuussa pidetyssä kansainvälisessä sodanvastaisessa konferenssissa, johon osallistui 3 000 aktivistia ja ammattiyhdistysaktiivia. Hanketta tukivat sadat ammattiliitot ja kampanjaryhmät eri puolilta Eurooppaa ja muuta maailmaa; ne kokoontuivat Lontooseen vastustamaan jatkuvaa kansanmurhaa ja maailmanlaajuista ajautumista kohti sotaa.
Eri puolilla maailmaa – jopa 60 maassa – järjestettiin monenlaisia mielenosoituksia. Päivän aikana nähtiin niin valtavia valtakunnallisia mielenosoituksia kuin paikallisesti organisoituja toimia, kuten saartoja, marsseja, kulttuuritapahtumia, tietoiskuja ja kynttilätapahtumia. Suuria mielenosoituksia järjestettiin Iso-Britanniassa, Australiassa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa, Perussa, Meksikossa ja Chilessä. Päivän järjestelyissä mukana oleva verkosto Global Alliance for Palestine kertoo, että liikehdintään osallistui jopa 200 kansalaisjärjestöä.
Myös eri puolilla Suomea osoitettiin mieltä. ”Oikeutta, ihmisarvoa ja rauhaa Palestiinaan” -mielenilmauksia järjestettiin Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa. Lisäksi Tampereella järjestettiin ”Kotimaata ei voi poistaa!” -niminen hiljainen mielenosoitus Hämeensillalla, jota seurasi Palestine Lives Forever -solidaarisuuskonsertti Kalevan hallilla.
Helsingissä mielenosoituskulkue marssi Rautatientorilta kaupungin läpi Eduskuntatalolle, jonka portailla käytettiin useita puheenvuoroja. Puheen pitivät Ahmed Abu Artema, palestiinalainen kirjailija ja rauhanaktivisti, Inka Hopsu, kansanedustaja, Sandra Hagman, kaupunginvaltuutettu, Kamal Aranki PALCIFistä ja Syksy Räsänen Sumud-järjestöstä.
– Me emme ole täällä vain todistamassa historiaa, vaan muuttamassa sen suunnan kun koko maailma katsoo hiljaa vieressä, aloitti puheensa Nadia Moursad.
– Olemme kokoontuneet tekemään yhden asian selväksi: Gazan kärsimyksen on loputtava nyt. Suomen on heti lopetettava asekauppa, sotilaallinen yhteistyö ja katkaistava diplomaattiset suhteet israeliin. Vaadimme välitöntä toimintaa, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa Gazaan ja koko Palestiinaan.
– Nyt kun talvi tekee tuloaan, Gazassa ihmiset elävät edelleen teltoissa ilman puhdasta vettä ja turvaa. Ilman toimivia sairaaloita ja kunnollisia lääkkeitä. Tyhjät lupaukset tulitauosta ovat vain jatkumo tälle pitkälle historialle. Ihmiset puhuvat, että kolme vuotta on nyt kulunut. Mutta totuus on, että 78 vuotta on kulunut. Kulunut kotien menettämiseen, piiritykseen, oikeuksien murenemiseen sekä järkyttäviin massamurhiin sekä harkittuihin jopa pieniin lapsiin kohdistuviin tappolaukauksiin.
– Suomen ja länsimaisen median rooli tiedonvälittäjänä on pettänyt pahasti. Erityisesti niin sanotun ”tulitauon” jälkeen uutisointi on käytännössä vaiennut lähes kokonaan vaikka siviileihin kohdistuva väkivalta ja etninen puhdistus jatkuu edelleen joka päivä.
– Tämä hiljaisuus paljastaa myös kaksinaismoralismin, joissa sionistiset mielenilmaukset ja Israelia tukevat puheenvuorot saavat kamerat ja haastattelijat saman tien paikalle, kun taas palestiinalaisten vaatimukset ja viestit vaiennetaan eivätkä saa tasavertaista tilaa julkisessa keskustelussa. Median valikoiva uutisointi ei ole vahinko, se on poliittinen valinta, joka suojelee päättäjiä ja rikollisia vastuulta.
– Gaza ei ole vain maa kartalla tai uutisotsikko, se on miljoonien ihmisten koti. Ja me vaadimme oikeutta vääryyteen. Vaadimme oikeutta turvalliseen kotiin. Ja vaadimme että elämä ja vapaus ovat kaikille yhdenvertaiset. Solidaarisuus ei ole vain puhetta, se vaatii tekoja ja uhrauksia, jotta asiat todella voisivat muuttua.
Kansainvälinen opiskelija- ja nuorisojärjestöjen koalitio on julkaissut julkisen kutsun kansainväliseen opiskelija- ja nuorisolakkoon 20. marraskuuta 2026, kehottaen nuoria ja opiskelijoita ympäri Eurooppaa kävelemään ulos kouluista ja yliopistoista, lakkoilemaan ja protestoimaan. Järjestäjien tavoitteena on tehdä viime vuosien suurin koordinoitu antimilitaristinen opiskelijamobilisaatio Euroopassa.
Opiskelijajärjestöt ympäri mannerta – Saksassa, Englannissa, Italiassa, Portugalissa, Belgiassa, Espanjassa, Ranskassa, Sveitsissä – valmistelevat koordinoituja lakkoja, mielenosoituksia, kampuskokouksia ja julkisia toimia, ja ammattiliittoja ja yhteiskunnallisia liikkeitä kutsutaan mobilisoitumaan opiskelijoiden rinnalla 20.–22. marraskuuta.
Lakko järjestetään vastauksena siihen, mitä koalitio kuvailee historialliseksi militarisoinnin kiihtymiseksi kaikkialla Euroopassa. Hallitusten sitoessa satoja miljardeja euroja sotilasmenoihin ja uudelleenaseistukseen järjestäjät väittävät, että koulutusta, terveydenhuoltoa, asumista, julkisia palveluita ja ilmastotoimia uhrataan sodan valmistelujen rahoittamiseksi.
Järjestäjien mukaan militarisaatio on yhä enemmän tunkeutumassa kouluihin ja yliopistoihin armeijan rekrytoinnin, puolustusrahoitteisen tutkimuksen ja institutionaalisten kumppanuuksien kautta aseteollisuuden kanssa, samalla kun uudelleen käynnistetyt keskustelut pakollisesta asevelvollisuudesta ja laajenevista sotilasliittoumista viestivät laajemmasta poliittisesta muutoksesta kaikkialla Euroopassa.
Järjestäjät esittävät, että militarisaatio, säästötoimet, ilmastonmuutos ja autoritarismi eivät ole erillisiä kriisejä, vaan toisiinsa liittyviä seurauksia samoista poliittisista ja taloudellisista prioriteeteista, jotka estävät nuorilta mahdollisuuden ihmisarvoiseen tulevaisuuteen. Lakko pyrkii tuomaan yhteen opiskelijoita ja nuoria kaikkialla Euroopassa yhteiseen liikkeeseen imperialismia, militarisaatiota ja sotaa vastaan.
Koalitio kuvailee 20. marraskuuta käynnistyvää lakkoa ensimmäisenä askeleena kohti vahvan kansainvälisen antimilitaristisen opiskelijaliikkeen rakentamista. Se pohjaa kuluneeseen vuoteen, jolloin opiskelijat ovat mobilisoituneet sotaa, kansanmurhaa, fossiilisten polttoaineiden laajentumista ja ihmisoikeuksien loukkauksia vastaan. Opiskelijajärjestöjä, nuorisoryhmiä, kouluyhteisöjä ja yliopistojärjestöjä eri puolilla Eurooppaa kutsutaan tukemaan vetoomusta sekä järjestämään valtakunnallisia ja paikallisia toimia 20. marraskuuta.
Kansainvälinen opiskelija- ja nuorisolakko vaatii:
Militarisaation, uudelleenaseistautumisen ja sodan nimissä toteutettavan kurjistamispolitiikan lopettamista. Investointeja hyvinvointiin, julkiseen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja nuoriin aseiden ja armeijoiden sijaan.
Kaikkien asevelvollisuuden muotojen lakkauttamista. Koulujen ja yliopistojen on oltava kriittisen ajattelun ja vapautumisen paikkoja, ei sotilasrekrytoinnin tai aseteollisuuden välineitä.
Vapautta, oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta kaikille sorretuille kansoille. Imperialismin, kolonialismin, miehityksen, apartheidin ja kansanmurhien sekä hallitustemme niihin osallisuuden lopettamista – alkaen kaikkien suhteiden katkaisemisesta kansanmurhia harjoittaviin valtioihin (kuten Israeliin).
Ilmasto- ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta kaikille. Fossiilikapitalismin, luonnonvarojen riistoon perustuvan talouden sekä ilmasto- ja ympäristötuhon lopettamista.
Radikaalia järjestelmän muutosta autoritaarisuutta ja sortoa vastaan sekä demokraattisten oikeuksiemme puolustamista. Rasismin ja patriarkaatin lopettamista sekä äärioikeiston kukistamista kaikissa maissa.
”Refuse to Move” -kampanja on perustanut solidaarisuusrahaston 30. lokakuuta kansainväliseen militarisaation, sodan ja kansanmurhan vastaiseen toimintapäivään osallistuville satamatyöläisille.
Heidän toimintansa on suora vastaus Gazan kansanmurhaan, Irania vastaan suunnattuun hyökkäyssotaan ja Sudanin tuhoihin – sekä solidaarisuuden osoitus Kuuban ja Venezuelan kansoille, jotka vastustavat saartoa ja ulkopuolista puuttumista asioihinsa.
Nämä työläiset eivät suostu siihen, että NATO, Yhdysvallat ja EU muuttavat heidän satamansa sotatalouden sotilaallisiksi tukikohdiksi; sotatalouden, joka kuluttaa julkisia varoja kotimaassa ja kylvää tuhoa ulkomailla.
Tukeakseen näitä työläisiä – jotka saattavat kohdata vastatoimia kieltäydyttyään lastaamasta aseita – ”Refuse to Move” -kampanja on perustanut solidaarisuuslakkorahaston. Lahjoituksilla autetaan niitä, jotka asettavat toimeentulonsa alttiiksi haastaessaan sotatalouden.
Rahastoa hallinnoi Edistyksellinen internationaali (Progressive International) Refuse to Move -kampanjan puolesta. Kaikki varat ohjataan 30. lokakuuta 2026 järjestettäviin toimiin osallistuville ammattiliitoille, joita ovat muun muassa CGT Satamat ja telakat (Ranska), ENEDEP (Kreikka), LAB (Baskimaa), Liman-İş (Turkki), ODT (Marokko), USB (Italia) ja ORSA Porti of Gioia Tauro (Italia).
Tuhannet ihmiset lähtivät tiistai-iltana Ateenassa kaduille osoittamaan mieltään Donald Trumpin hallinnon ulkoministerin Marco Rubion vierailua vastaan. Rubio on Kreikassa viimeistelemässä F-35-hävittäjien ja muiden asejärjestelmien myyntiä Kyriakos Mitsotakisin hallitukselle.
Opiskelijaryhmien, ammattiliittojen ja erilaisten poliittisten järjestöjen organisoima militarismin vastainen mielenosoitus alkoi Ateenan yliopiston Propylaia-rakennukselta ja eteni kohti Yhdysvaltain suurlähetystöä, jonka ympärille oli keskitetty vahva poliisivartiointi.
Ammattiliittojen ja joukkojärjestöjen lippujen takana mielenosoittajat marssivat iskulauseiden saattamina, kuten ”Rubio ei ole tervetullut”, ”Ei maata eikä vettä kansojen murhaajille”. Väki vaati myös Yhdysvaltain sotilastukikohtien sulkemista ja Kreikan osallistumisen lopettamista imperialistisiin sotiin.
Mielenosoitus kohtasi myös suuren poliisivoiman. Mellakkapoliisi yritti toistuvasti estää marssin etenemisen kohti Yhdysvaltain suurlähetystöä, ja kemiallisia aineita käytettiin yhdessä poliisin barrikadeista.
Mielenosoituksen olivat kutsuneet koolle radikaali ay-liike PAME, Kreikan kansainvälisen liennytyksen ja rauhan komitea (EEDYE), ammattiliitot ja muut järjestöt.
Rajoituksista huolimatta mielenosoittajat jatkoivat marssiaan laulaen ”Valtion terrori ei mene läpi; työläisten taistelu murskaa sen.” Erillisessä yllätysliikkeessä mielenosoittajat onnistuivat pääsemään Yhdysvaltain suurlähetystön vastapäätä olevalle alueelle ja levittivät banderollin, jossa julisti: ”Ei maata eikä vettä kansojen murhaajille”.
Toinen mielenosoitus, jonka järjesti Kreikan kommunistinen puolue KKE, alkoi Syntagma-aukiolta Kreikan parlamenttitalon edustalta.
Yhdysvaltalaisedustajan vierailua vastustavia mielenosoituksia järjestettiin myös Thessalonikissa ja Patraksessa – Kreikan toiseksi ja kolmanneksi suurimmissa kaupungeissa – sekä useilla muilla paikkakunnilla.
KKE ylisti suurta osanottoa mielenosoituksiin selkeänä hylkäyksenä maan syvemmälle sotkeutumiselle Yhdysvaltojen sotiin ja energiasuunnitelmiin. KKE:n mukaan mielenosoitukset lähettivät ”taistelevan viestin” Uusi demokratia -puolueen hallituksen politiikkaa vastaan, joka sitoo Kreikan entistä tiukemmin Washingtonin strategisiin suunnitelmiin alueella.
Syntagma-mielenosoituksessa puhunut KKE:n pääsihteeri Dimitris Koutsoumbas sanoi, että Kreikan kansa on jo maksanut kalliisti niin kutsutusta ”strategisesta suhteesta” Yhdysvaltojen kanssa nousevien energiakustannusten, köyhyyden, raskaan verotuksen, valtavien sotilasmenojen ja kasvavan sodankäynnin kautta. Hän hyökkäsi myös ”vertikaalisen käytävän” suunnitelmia vastaan, jossa kuljetettaisiin kallista yhdysvaltalaista nesteytettyä maakaasua, väittäen, että se rasittaisi entisestään työväenluokan kotitalouksia ja samalla vetäisi Kreikan syvemmälle imperialistisiin kilpailuihin ja sotilassuunnitteluun.
Vaikka Kreikan hallitus esittää yhä tiiviimmän liittoutumisen Washingtonin kanssa ”geopoliittisena päivityksenä”, kansa viestitti kaduilla aivan toista: työläiset ja nuoriso eivät suostu siihen, että Kreikka muutetaan imperialististen sotien sotilaalliseksi etuvartioksi, joka on täynnä Yhdysvaltain tukikohtia ja joka joutuu maksamaan hintaa kilpailuasetelmista, jotka palvelevat monopolien etuja kansan etujen sijaan.
Noin 2000 ihmistä on marssinut tänään Länsi-Australian osavaltion pääkaupungin Perthin keskustassa osoittaakseen mieltään Australian suurinta maavoimien sotilasalan messutapahtumaa vastaan.
Tapahtuma avattiin tänään 6. lokakuuta – kaksi vuotta sen jälkeen, kun yhteenotot varjostivat samaa tapahtumaa vastaan järjestettyjä mielenosoituksia Melbournessa.
Sotaa vastustavia iskulauseita huutaneet mielenosoittajat kantoivat kylttejä, joissa luki muun muassa ”sodalla ei ole tulevaisuutta” ja ”sodanlietsojat eivät ole tervetulleita”, kertoo ABC News.
35 järjestön organisoima mielenosoitus alkoi Yagan Squarelta, josta marssittiin Elizabeth Quaylle. Paikka sijaitsee lähellä Perth Convention and Exhibition Centreä, jossa messutapahtuma järjestetään.
Mielenosoitusta valvoi suuri poliisivoimien joukko, ja paikalla oli valmiudessa poliisiautoja sekä muita ajoneuvoja.
Marssin aluksi Noongar-kansan vanhimmat suorittivat perinteisen savuseremonian, minkä jälkeen tanssiryhmä esitti flash mob -esityksen Edwin Starrin tunnetun sodanvastaisen kappaleen ”War” tahtiin.
Mielenosoittajat heiluttivat useita Palestiinan lippuja ja kantoivat aseteollisuutta kritisoivia kylttejä, joissa luki mm. ”Lopettakaa asekauppa Israelin kanssa”.
– Mielestäni maailma on vedenjakajalla. Meidän on valittava rauhan ja sodan välillä, mielenosoittaja Paddy Cullen sanoi ABC:lle.
– Ajatelkaapa vain, mihin kaikkeen 11 miljoonaa dollaria olisi voitu käyttää elinkustannuskriisin keskellä, totesi puolestaan mielenosoittaja Danica Scott viitaten siihen 11,5 miljoonan dollarin lisärahoitukseen, joka myönnettiin poliisille pelkästään asemessujen turvaamista varten.
Ilmastoaktivisti Will Shanahan, joka on asetettu tapahtuman pääsynkieltolistalle, kertoi osallistuvansa mielenosoitukseen tuodakseen esiin sotilastoiminnan ja ympäristövahinkojen välisen yhteyden.
– Asevoimat tuhoavat ympäristöä valtavasti, hän sanoi.
Israelilainen aseyhtiö mukana messuilla
Näytteilleasettajien joukossa on israelilainen sotilasalan yritys Rafael Advanced Defence Systems, joka esittelee Spike-ohjusjärjestelmäänsä.
Kyseessä on ase, jolla sotilasasiantuntijoiden arvioiden mukaan surmattiin Gazassa 43-vuotias australialainen avustustyöntekijä Zomi Frankcom.
Länsi-Australian vihreiden kansanedustaja Sophie McNeill, joka osallistui messuille, vaati Land Forces -tapahtuman järjestäjiä poistamaan Rafaelin konferenssista.
– On äärimmäisen raivostuttavaa ja järkyttävää nähdä Rafael Advanced Systemsin esittelevän tätä ohjusta avoimesti ase-esittelyssä, hän sanoiThe Canberra Timesille.
– Tämä Spike-ohjus on tiettävästi surmannut myös tuhansia viattomia siviilejä Gazassa.
Poliisille erikoisvaltuudet
Joka toinen vuosi järjestettävä Land Forces -konferenssi kokoaa yhteen alan edustajia 60 maasta. Tapahtuma järjestetään 6.–8. lokakuuta Perthin Convention and Exhibition Centressä, ja siihen osallistuu lähes 1 000 näytteilleasettajaa. Länsi-Australian poliisi sai tapahtumaa varten kymmenen päivän ajaksi väliaikaisia lisävaltuuksia, joiden nojalla se saattoi evätä pääsyn messuille ja messukeskuksen ulkopuolella sijaitsevalle turva-alueelle henkilöiltä, jotka oli luokiteltu ”ei-toivotuiksi henkilöiksi” (excluded persons).
Näiden pääsykieltojen valvonnassa hyödynnettäneen todennäköisesti uutta kasvojentunnistusjärjestelmää, jota Länsi-Australian poliisi parhaillaan testaa.
Ennen Land Forces -tapahtumaa poliisi oli luokitellut vihreiden työntekijän Matilda Lane-Rosen ei-toivotuksi henkilöksi, mutta hän sai tiistaina luvan saapua tapahtuma-alueelle lyhyeksi aikaa kuvaamaan materiaalia jätettyään asiasta valituksen korkeimpaan oikeuteen.
Poliisiministeri Reece Whitby on kuvaillut poliisin toimia asemessujen suojelemiseksi osavaltion historian laajimmaksi poliisioperaatioksi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.