Italialainen satamakaupunki häiritsee sotataloutta yksi lasti kerrallaan. Takana on vuosi lakkoja ja mielenosoituksia, ja nyt käynnissä on merisaarto yhteistyössä Global Sumud -laivueen kanssa.
”Sunaid X, Sunaid X, Sunaid X, täällä Sumud, kuuletko?” ”Kutsutte alusta Sunaid X.” ”Sunaid X, kuljetatte tarvikkeita sotilastukikohtaan, joka on syvästi osallisena sionistien sodankäynnissä ja palestiinalaiskansan kansanmurhassa. Satama on suljettu teiltä. Ette ole tervetulleita tänne.”
Näin kuului viime torstaina käyty radiokeskustelu Global Sumud Flotilla (GSF) -verkoston aktivistin Luca Poggin ja Sunaid X -nimisen konttialuksen komentosillan välillä. Paikalliset ammattiliitot olivat tunnistaneet aluksen toimittavan tarvikkeita imperialistisen sotilasliitto NATOn Sigonellan sotilastukikohtaan – Yhdysvaltain laivaston lentotukikohtaan Sisiliassa.
GSF:n jäsenet, joita oli noin kymmenen, olivat odottaneet satamassa viikon ajan asuen kolmessa järjestön purjeveneessä. Lokakuun 22. päivänä puolenpäivän aikaan he ryhtyivät toimiin. Livornon satamatyöläisten itsenäisen kollektiivin Gruppo Autonomo Portualin (GAP) sekä Livornon satamasaartoja johtaneen riippumattoman ammattiliiton Unione Sindacale di Basen (USB) mukaan Sunaid X yhdistää Livornon ja Sigonellan Yhdysvaltain puolustuslogistiikkaviraston (Defense Logistics Agency) tarpeita varten. Aluksen oli määrä lastata Terminal Darsena Toscana (TDT) -terminaalissa kemikaaleja, maaleja, elintarvikkeita sekä lennokeissa käytettäviä litiumakkuja.
Sääolosuhteet olivat jo viivästyttäneet Sunaid X:n saapumista kahdella päivällä. Alus ei ehtinyt torstaina kello 14:00 suunniteltuun laituriinsa TDT:ssä, joka on Livornon tärkein konttiterminaali. Kaksi purjeveneistä vartioi sataman sisäänkäyntiä, kun taas kolmas asettui alukselle varatun laituripaikan kohdalle. Sunaid X jäi ankkuriin rannikon edustalle noin kello 14:30–20:30 väliseksi ajaksi.
Maissa USB julisti lakon, ja GAP sekä USB järjestivät mielenosoituksen terminaalin portilla. Kun alus lopulta kiinnittyi laituriin illalla, yövuoron satamatyöläiset kieltäytyivät käsittelemästä sitä; sama toistui perjantain aamuvuorossa. Guardia di Finanza – Italian sotilaallisesti järjestäytynyt talous- ja tullipoliisi – takavarikoi kolme purjevenettä ja piti GSF:n miehistöjä iltaan saakka satamapäällikön toimiston vieressä sijaitsevassa kasarmirakennuksessa. Kaikki kymmenen henkilöä vapautettiin myöhään torstaina. Heidät on ilmoitettu syyttäjälle epäiltynä ”julkisen palvelun häiritsemisestä”. Syyte etenee paikallisen tuomarin käsiteltäväksi, ja järjestön mukaan vastaajia edustaa asianajaja Tatiana Montella, joka tekee yhteistyötä GSF:n kanssa. Veneet ovat edelleen takavarikoituina.
Samaan aikaan, kun GSF-aktivistit otettiin kiinni, kaupungissa järjestettiin solidaarisuustapahtuma.
– Global Sumud Flotillan (GSF) veneet näyttivät tietä, ja satamatyöläiset jatkoivat tätä kamppailua laitureilla muuttaen solidaarisuuden konkreettiseksi toiminnaksi, eräs mielenosoittaja kertoi paikalliselle lehdistölle.
– Pelkät sanat eivät enää riitä: meidän on pysäytettävä sotaa ruokkiva kaupankäynti!
Satamatyöläiset keskeyttivät lakon saavutettuaan neuvottelut Livornon prefektuurin, TDT-yhtiön, satamaviranomaisten ja satamapäällikön kanssa. USB-ammattiliiton mukaan neljä ”epäilyttävää” konttia, jotka odottivat lastaamista Sunaid X -alukseen, sisälsivät lennokkien akkuja, sotilasvarusteita, kaasua ja ponneaineita. Lakossa olevien satamatyöläisten mukaan satamaviranomaiset suostuivat tarkastamaan lastin, mutta on epäselvää, toteutettiinko tarkastus ja mitä siinä mahdollisesti löytyi. Sunaid X on sittemmin lähtenyt kohti Sisiliassa sijaitsevaa Augustaa, missä GSF-aktivistit kohtasivat aluksen uudelleen merellä maanantaina.
Uusin vaihe vuoden kestäneessä kamppailussa
Torstaina toteutettu GSF:n, USB:n ja GAP:n yhteinen toiminta on uusin vaihe Livornon satamatyöläisten vuoden kestäneissä ja yhä voimistuneissa yrityksissä estää sotatarvikkeiden kulku sataman kautta. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun GSF:n veneet ja lakossa olevat satamatyöläiset toimivat yhdessä samaa alusta vastaan.
– On valittava ne tapaukset, joilla on merkitystä, sanoo Edistyksellisen internationaalin (Progressive International) artikkelissa Giovanni Ceraolo, joka on toiminut USB-ammattiliitossa vuodesta 2014 lähtien ja vastaa nykyään sen satamatoimintojen valtakunnallisesta koordinoinnista.
– On ymmärrettävä, mikä on oikea hetki ja oikea tilanne; jos kuvittelee voivansa estää kaiken, loppujen lopuksi ei estä mitään.
– Satamien kautta kulkee aseita päivittäin, hän toteaa, ja olisi käytännössä mahdotonta kuvitella, että jokainen lähetys voitaisiin estää.
Livornon satamaviranomaisten mukaan satamasta vietiin EU:n ulkopuolisiin maihin yli 600 tonnia räjähteitä – pääasiassa ammuksia ja rakettimoottoreita – tammikuun 2025 ja toukokuun 2026 välisenä aikana. Toimittaja Linda Maggiorin ja sataman turvallisuusedustajien hankkimista tiedoista ei kuitenkaan käy ilmi, mihin nämä lähetykset lopulta päätyivät.
Vuoden 1990 laki nro 185 kieltää Italiaa viemästä aseita sotaa käyviin tai kauppasaarron alaisiin maihin sekä sallimasta tällaisten aseiden kulkua maan satamien kautta. Ceraolon mukaan lakia ”ei juuri koskaan valvota”, mutta hän huomauttaa, että virallisen valituksen tekeminen – ”yhdessä muiden toimien, kuten lakkojen, kanssa” – on toisinaan riittänyt herättämään kysymyksiä yksittäisistä lähetyksistä. Lain noudattamisen vaatimisesta on tullut satamalakkojen vakiovaatimus, ja se oli toukokuussa USB:n ja ORSA Portin julistaman valtakunnallisen satamalakon keskiössä. Ceraolo tekee kuitenkin selväksi, ettei sillä olisi merkitystä, vaikka kuljetukset todettaisiin lain mukaan laillisiksi.
&ndashM, Vaikka kyseessä olisi tämän lain nojalla sallittu sotilaskuljetus, vastustaisimme sitä joka tapauksessa ja ryhtyisimme toimiin, hän sanoo.
– Aseet ovat aseita, piste.
USB ja GAP ovat kehittäneet kolmiportaisen toimintatavan, johon GSF on nyt lisännyt merisaarron:
– Tiedonvälitys, mielenosoitusketjut ja lakko. Se on toistaiseksi ainoa käytössämme oleva menetelmä, ja se toimii – ajoittain.
Tieto tulee pääasiassa satamatyöläisiltä. Ceraolon mukaan silloin, kun aktivistit pysäyttivät sotilasjunan Pisassa maaliskuussa, vihje tuli Piombinon terästehtaan työntekijöiltä, missä junaa lastattiin. Seuraavaksi vuorossa ovat mielenosoitusketjut ja lakko.
– Käytännössä on vain kaksi tapaa estää tämä liikenne: mielenosoitusketjut ja saarrot sekä lakko. Kun olemme onnistuneet toteuttamaan molemmat, olemme onnistuneet tavoitteessamme.
Hänen mukaansa fyysinen saarto yhdistettynä lakkoon rautatie- ja satama-aloilla – joilla rahtia käsitellään – ”asettaa sotalogistiikan vakaviin vaikeuksiin”.
Hänen mukaansa menetelmä juontaa juurensa syyskuuhun 2025. Kun syksyinen Global Sumud Flotilla -laivue purjehti kohti Gazaa, mielenosoittajat avasivat väkisin yhden satamaporteista ja miehittivät laiturin, johon Yhdysvaltain lipun alla purjehtivan SLNC Severn -aluksen oli määrä kiinnittyä; alus palveli läheistä Yhdysvaltain armeijan Camp Darby -tukikohtaa.
– Pysyimme siellä kolme päivää putkeen, vuorokauden ympäri, Ceraolo kertoo.
– Kaikki yhdessä: opiskelijat, työläiset, satamatyöläiset, opettajat – koko kaupunki. Jopa pormestari tuli paikalle.
Alus ei koskaan rantautunut.
– Se oli meille tärkeä tapahtuma, hän sanoo, sillä Livorno sijaitsee hyvin lähellä yhtä Euroopan suurimmista amerikkalaistukikohdista.
Viikkoa myöhemmin israelilaisomisteinen ZIM Virginia -alus saapui satamaan, mutta lähti samana iltana lastaamatta tai purkamatta mitään. Tämä johtui satamatyöläisten lakosta, jonka järjesti Filt-CGIL – Italian suurimman ammattiliittokeskusjärjestön kuljetusalan osasto.
Kun Israel pysäytti GSF-saattueen lokakuussa 2025, Livorno liittyi yleislakkoon, joka pysäytti satamat ja valtatiet sekä häiritsi junaliikennettä eri puolilla Italiaa. Jopa järjestäjät yllättyivät siitä, kuinka laajalle toimintakehotus levisi koko maassa.
– Viime vuonna tapahtui jotain, mitä kukaan Italiassa ei osannut odottaa – vähiten me täällä Livornossa, Ceraolo kertoo.
– Saimme valtavasti puheluita ihmisiltä, jotka kysyivät, miten lakkoon mennään. He eivät olleet koskaan aiemmin elämässään olleet lakossa; he eivät edes tienneet, mitä lakkoilu tarkoittaa.
Hän kuvailee, kuinka ihmiset, ”jotka eivät vielä edellisenä päivänä olleet edes ajatelleet koko asiaa, seisoivat seuraavana päivänä palavien barrikadien takana Aurelia-valtatiellä” – rannikkoa pitkin kulkevalla tiellä.
– Ihan tavallisia ihmisiä.
Ceraolon mukaan tästä opittiin, ettei joukkoliikehdintää voi vain käskeä syntymään.
– Arjen työn ja joukkoliikehdinnän välillä ei ole mitään automatiikkaa, hän sanoo.
– On yritettävä, on painostettava ja on puhuttava ihmisille.
Hänen mukaansa syys- ja lokakuun tapahtumat osoittivat, että ”jos edellytykset ovat olemassa, ihmiset lähtevät kaduille.”
Lokakuun 30. päivänä satamatyöläiset ja merenkulkijat eri puolilla maailmaa aikovat testata tätä ajatusta laajemminkin kuin vain Livornossa. Toimintapäivä sai alkunsa julistuksesta, josta Välimeren alueen ja Euroopan satamatyöläisten ammattiliitot sopivat Istanbulissa toukokuussa. Heinäkuussa hankkeesta ilmoittivat ammattiliitot kuudesta maasta: Ranskasta, Kreikasta, Baskimaasta, Turkista, Marokosta ja Italiasta (jossa mukana ovat USB ja ORSA Porti).
Järjestäjien mukaan toimintaan osallistuu nyt noin 100 satamaa 17 maassa – mukana on satamatyöläisiä muun muassa Oaklandista, Hampurista ja Veracruzista. Päivän aikana saattaa viivästyä jopa 40 000 konttia. Italiassa kahdeksassa satamassa – muun muassa Livornossa ja Genovassa – on alkamassa lakko, ja ammattiliitto USB on kutsunut koolle yleislakon kaikilla aloilla.
Vaatimukset ulottuvat Gazan kansanmurhaa laajemmalle. Järjestäjät vaativat, että satamia ei enää käytetä aseiden kuljettamiseen sota-alueille eikä NATOn, Yhdysvaltojen tai EU:n sotilasjoukkojen tukikohtina. Lisäksi he vaativat Euroopan uudelleenvarustelun lopettamista sekä palkankorotuksia satamien toimintaa ylläpitäville työntekijöille. Lakkoa tukee 17 palestiinalaista ammattiyhdistysjärjestöä.
Koneiston häiritseminen sisältäpäin
– Minulla on poika, ja hän on syy siihen, miksi teen tätä työtä, kertoo 39-vuotias livornolainen satamatyöläinen Simone D’Aversa, joka oli mukana perustamassa GAP-ryhmää.
Hän kertoo ymmärtäneensä viime vuosina, että hänen oma työnsä on ”erittäin tiiviisti kytköksissä sotaan”, mikä sai hänet toimimaan.
– Se sai minut sitoutumaan: yrittämään löytää tavan, jolla voisin häiritä tätä koneistoa sisältäpäin.
Italian ammattiyhdistysliike jakautuu kahteen tasoon. Suuret kansalliset keskusjärjestöt – CGIL, CISL ja UIL, joita kutsutaan italiaksi nimellä confederali – neuvottelevat valtakunnalliset työehtosopimukset, jotka määrittävät useimpien työntekijöiden palkat. Pienemmät, itsenäiset sindacati di base eli ruohonjuuritason ammattiliitot, kuten USB, ovat rakentaneet jäsenpohjansa suoraan työpaikoilla.
GAP:n jäsenistöön kuuluu nykyään niin USB:n jäseniä kuin ammattiliittoihin kuulumattomiakin työntekijöitä. Osa kuuluu yhä suuriin ammattiliittoihin; nämä työntekijät ovat tyytymättömiä liittoihinsa, mutta eivät voi irtautua niistä ”syistä, jotka liittyvät puhtaasti heidän työpaikkoihinsa”. D’Aversa kuvailee GAP:ia ja USB:tä kahdeksi ”rattaaksi”, jotka ovat ”erillisiä ja toisistaan riippumattomia. Käytännössä, kun tarvitaan saartoja tai lakkoja, ne toimivat yhtenä kokonaisuutena.”
Järjestäytyneet satamatyöläiset eivät pysty tähän yksin, D’Aversa sanoo. GAP tekee yhteistyötä – hänen sanoin – ”vahvan kaupunkiverkoston” kanssa, johon kuuluu opiskelijakollektiiveja, sosiaalisia keskuksia, yhdistyksiä ja ympäristöryhmiä.
– Kyse on todella moninaisista kamppailuista. Tämä auttaa osaltaan paikkaamaan sitä tosiasiaa, että vaikka edustammekin Livornon satamatyöläisiä, emme edusta heitä kaikkia, hän selittää.
– Tarvitsemme siis liikkeellepanevaa voimaa myös paikallistasolta ja kaupungilta – kaupungilta, joka on alkanut kokea sataman yhteiseksi asiaksi.
Hän näkee tämän voiman merkkinä laajemmista mahdollisuuksista. Hänen mukaansa Italiassa vallitsee ”täydellinen luottamuspula politiikkaa – nimenomaan institutionaalista politiikkaa – kohtaan, mutta samalla ihmisillä on valtava tarve kokea olevansa osa politiikkaa.
D’Aversan mukaan viime syksyn liikehdintä ”lähti kyllä liikkeelle ammattiliiton johdosta, mutta yhtä lailla se sai alkunsa massojen paineesta, joka pakotti liiton toimimaan”. Suunnan tälle paineelle antoi Riccardo Rudino – joka kuuluu Genovan itsenäiseen satamatyöläisten kollektiiviin CALP:iin – pitämässään puheessa. Hän lupasi, että jos GSF-laivue pysäytettäisiin, satamat estäisivät kaiken muunkin toiminnan.
– Tietty päivämäärä ja selkeä tavoite toimivat kipinänä, joka mahdollisti koko liikehdinnän.
Luca Poggille – 29-vuotiaalle entiselle ympäristöjärjestön ekonomistille, joka jätti työnsä laivueen toisen operaation jälkeen omistautuakseen täysipäiväisesti GSF:n toiminnalle – alukset edustavat satamassa käytävän kamppailun merellistä puolta.
– Toimitusketjun häiritseminen on tehokkain tapa iskeä kansanmurhaa vastaan, hän sanoo, koska silloin isketään taloudellisiin perusteisiin.
Hänen mukaansa GSF:n vastapuolella ovat ”suurten pankkien ja sijoitusrahastojen toimitusjohtajat… merkittävien valtioiden pääministerit.”
– Taistelemme siis maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä ja toimijoita vastaan.
Hän korostaa, ettei GSF varsinaisesti riko toimitusketjua.
– Emme hyökkää alusten kimppuun. Toimimme väkivallattomasti. Valitsimme väkivallattomuuden strategiaksi, emme periaatteeksi.
Hän painottaa, että kyse on ennen kaikkea ihmismääristä.
– Heitä saattaa olla sata. Meitä on miljoona, hän sanoo.
– Kun meitä on miljoona, jopa raha menettää arvonsa.
GSF:n aluksista on tullut symboli asetelmalle ”Daavid vastaan Goljat… me lastaamme mukaan leluja, äidinmaidonkorviketta, ruokaa ja lääkkeitä, kun taas vastapuoli lastaa luoteja.”
Meri tarjoaa GSF:lle liikkumavaraa, jota maalla toimiminen ei mahdollista.
– Merellä on paljon helpompaa toimia kuin maalla, hän toteaa.
– Merellä eivät päde samat lait kuin maalla.
Kaksi päivää ennen torstain saartoa Poggi kuvaili sitä GSF:n ”tavaksi käynnistää lokakuun 30. päivän lakko – Flotilla-tyyliin”. Tavoitteena oli ”osoittaa kyseisen yhtiön osallisuus sotaan ja kansanmurhaan, samoin kuin hallitustemme osallisuus, sillä ne sallivat kaiken tämän tapahtua”.
Jokaiselle purjeveneelle määriteltiin rooli aluksen liikkeiden eri vaiheissa, ja toimintaa suunniteltiin paikan päällä veneissä, kun odotettiin Sunaid X -aluksen saapumista.
– Kannattaa huomioida, että alus, jonka aiomme pysäyttää, painaa 8 000 tonnia, kun taas meidän veneemme painavat alle kahdeksan tonnia, hän sanoo.
– Emme tee mitään vaarallista. Pysymme etäällä. Meillä on kuitenkin keinoja estää alusta pääsemästä satamaan.
– Jos alus viivästyy päivällä, viivästykset kasaantuvat ja logistinen ketju rikkoutuu, Ceraolo toteaa.
– Kyse on poliittisesta viestistä, mutta myös taloudellisesta vahingosta – molemmista yhtä aikaa. Meille tämä on siis ennen kaikkea historiallinen päivä.
