Kun Israelin kansanmurhan aktiivisimman vaiheen alusta tulee kuluneeksi kolme vuotta, mielenosoittajat ympäri maailmaa marssivat lauantaina yhdessä ensimmäisenä täysin koordinoituna maailmanlaajuisena Palestiinaa tukevana toimintapäivänä.
Tästä maailmanlaajuisesta yhteisestä toiminnasta sovittiin kesäkuussa pidetyssä kansainvälisessä sodanvastaisessa konferenssissa, johon osallistui 3 000 aktivistia ja ammattiyhdistysaktiivia. Hanketta tukivat sadat ammattiliitot ja kampanjaryhmät eri puolilta Eurooppaa ja muuta maailmaa; ne kokoontuivat Lontooseen vastustamaan jatkuvaa kansanmurhaa ja maailmanlaajuista ajautumista kohti sotaa.
Eri puolilla maailmaa – jopa 60 maassa – järjestettiin monenlaisia mielenosoituksia. Päivän aikana nähtiin niin valtavia valtakunnallisia mielenosoituksia kuin paikallisesti organisoituja toimia, kuten saartoja, marsseja, kulttuuritapahtumia, tietoiskuja ja kynttilätapahtumia. Suuria mielenosoituksia järjestettiin Iso-Britanniassa, Australiassa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa, Perussa, Meksikossa ja Chilessä. Päivän järjestelyissä mukana oleva verkosto Global Alliance for Palestine kertoo, että liikehdintään osallistui jopa 200 kansalaisjärjestöä.
Tätä seuraavat 30. lokakuuta satamatyöläisiä tukevat kansainväliset toimet, jolloin satamat eri puolilla maanosaa suljetaan aseiden kuljetusten estämiseksi Israeliin. Sen jälkeen vuorossa ovat kansainvälinen opiskelijalakko militarismia ja asevelvollisuutta vastaan 20. marraskuuta sekä laajempi liikehdintä 21. marraskuuta.
Oikeutta, rauhaa, vapautta
Myös eri puolilla Suomea osoitettiin mieltä. ”Oikeutta, ihmisarvoa ja rauhaa Palestiinaan” -mielenilmauksia järjestettiin Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa. Lisäksi Tampereella järjestettiin ”Kotimaata ei voi poistaa!” -niminen hiljainen mielenosoitus Hämeensillalla, jota seurasi Palestine Lives Forever -solidaarisuuskonsertti Kalevan hallilla.
Helsingissä mielenosoituskulkue marssi Rautatientorilta kaupungin läpi Eduskuntatalolle, jonka portailla käytettiin useita puheenvuoroja. Puheen pitivät Ahmed Abu Artema, palestiinalainen kirjailija ja rauhanaktivisti, Inka Hopsu, kansanedustaja, Sandra Hagman, kaupunginvaltuutettu, Kamal Aranki PALCIFistä ja Syksy Räsänen Sumud-järjestöstä.
– Me emme ole täällä vain todistamassa historiaa, vaan muuttamassa sen suunnan kun koko maailma katsoo hiljaa vieressä, aloitti puheensa Nadia Moursad.
– Olemme kokoontuneet tekemään yhden asian selväksi: Gazan kärsimyksen on loputtava nyt. Suomen on heti lopetettava asekauppa, sotilaallinen yhteistyö ja katkaistava diplomaattiset suhteet israeliin. Vaadimme välitöntä toimintaa, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa Gazaan ja koko Palestiinaan.
– Nyt kun talvi tekee tuloaan, Gazassa ihmiset elävät edelleen teltoissa ilman puhdasta vettä ja turvaa. Ilman toimivia sairaaloita ja kunnollisia lääkkeitä. Tyhjät lupaukset tulitauosta ovat vain jatkumo tälle pitkälle historialle. Ihmiset puhuvat, että kolme vuotta on nyt kulunut. Mutta totuus on, että 78 vuotta on kulunut. Kulunut kotien menettämiseen, piiritykseen, oikeuksien murenemiseen sekä järkyttäviin massamurhiin sekä harkittuihin jopa pieniin lapsiin kohdistuviin tappolaukauksiin.
– Suomen ja länsimaisen median rooli tiedonvälittäjänä on pettänyt pahasti. Erityisesti niin sanotun ”tulitauon” jälkeen uutisointi on käytännössä vaiennut lähes kokonaan vaikka siviileihin kohdistuva väkivalta ja etninen puhdistus jatkuu edelleen joka päivä.
– Tämä hiljaisuus paljastaa myös kaksinaismoralismin, joissa sionistiset mielenilmaukset ja Israelia tukevat puheenvuorot saavat kamerat ja haastattelijat saman tien paikalle, kun taas palestiinalaisten vaatimukset ja viestit vaiennetaan eivätkä saa tasavertaista tilaa julkisessa keskustelussa. Median valikoiva uutisointi ei ole vahinko, se on poliittinen valinta, joka suojelee päättäjiä ja rikollisia vastuulta.
– Gaza ei ole vain maa kartalla tai uutisotsikko, se on miljoonien ihmisten koti. Ja me vaadimme oikeutta vääryyteen. Vaadimme oikeutta turvalliseen kotiin. Ja vaadimme että elämä ja vapaus ovat kaikille yhdenvertaiset. Solidaarisuus ei ole vain puhetta, se vaatii tekoja ja uhrauksia, jotta asiat todella voisivat muuttua.
