Avainsana: Iso-Britannia

Brittiläinen poliittinen aktivisti John Rees käytti Pariisissa 5. lokakuuta järjestetyssä sodan ja kansanmurhan vastaisessa kansainvälisessä kokoontumisessa loppupuheenvuoron. Hän korosti järjestäytyneen työväenluokan merkitystä liikkeen syventämisessä ja kutsui kuulijat kesäkuussa 2026 Lontooseen, jossa pidetään seuraava vastaava kansainvälinen tapaaminen.

Rees on aktivismin ohella akateemikko, journalisti ja kirjailija, sodanvastaisen Stop the War Coalitionin valtakunnallinen toimihenkilö ja Counterfire-projektin perustajajäsen. Hän työskentelee tällä hetkellä vierailevana tutkijana Goldsmithsin yliopistossa Lontoossa.

– Välitän teille Ison-Britannian Stop the War Coalitionin solidaarisuustervehdykset. Ensi lauantaina järjestämme 32. valtakunnallisen mielenosoituksen solidaarisuudesta Palestiinaa kohtaan. Odotamme satojentuhansien ihmisten olevan Lontoon kaduilla ensi lauantaina, kuten on ollut jokaisessa aiemmassa mielenosoituksessa.

– Mutta lupaan teille myös tämän. Emme ole tyytyväisiä lukuihin. Emme usko, että olemme toimineet niin hyvin kuin voisimme. Koska 71 % Britannian väestöstä, miljoonat ihmiset, ovat solidaarisia palestiinalaisten kanssa, kun taas vain 12 % väestöstä tuntee myötätuntoa Israelin hallitusta kohtaan. Joten vaikka miljoonat ovat marssinneet, uskomme, että miljoonien muiden on vielä osallistuttava ja että he ovat yhtä myötätuntoisia palestiinalaisia ​​kohtaan, yhtä raivoissaan kansanmurhasta kuin ne, jotka ovat jo lähteneet kaduille.

– Ja niin me palaamme yhteisöihin, takaisin ammattiliittoihin, takaisin kirkkoihin, takaisin moskeijoihin, takaisin synagogiin ja sanomme, että nyt on aika marssia – jos ette ole vielä marssinneet, tulkaa kaduille.

Ja haluan puhua hieman siitä, miksi niin monet ihmiset, niin monet työläiset maassani, niin monet työläiset ympäri maailmaa ryhtyvät toimiin palestiinalaisten tukemiseksi. Se ei johdu siitä, että he ovat palestiinalaisia. He eivät ole palestiinalaisia. Se ei johdu siitä, että he ovat juutalaisia ​​ja koska he haluavat osoittaa, etteivät he kannata Israelin valtiota, vaikka monet heistä tekevätkin niin. Ei, useimmilla heistä ei ole yhteyttä Lähi-itään. He ovat vain tavallisia työläisiä maassani. Ja syy siihen, miksi he osoittavat mieltään, on se, että kun he näkevät nälkäisen lapsen, he tuntevat myötätuntoa lasta kohtaan eivätkä lasta nälkään näännyttävää henkilöä kohtaan.

– Kun he näkevät pojan seisovan panssarivaunua vastaan, he tuntevat myötätuntoa poikaa kohtaan eivätkä panssarivaunua kohtaan. Ja kun he näkevät saappaan jonkun kaulalla, he tuntevat myötätuntoa lattialla olevaa henkilöä kohtaan eivätkä saapasta käyttävää sotilasta kohtaan.

– Ja he tekevät niin, koska he tunnistavat palestiinalaisten kohtalossa jotain omasta elämästään. He tietävät, että Israelia tukevat hallitukset ovat hallituksia, jotka pitävät heitä maassa.

– Britanniassa oli pääministeri Boris Johnson. Ei niin kauan sitten hän sanoi: ”Annetaan ruumiiden kasaantua korkealle.” Mutta hän ei puhunut palestiinalaisista, vaikka olisi voinutkin. Hän puhui omista kansalaisistaan ​​COVID-pandemian aikana, kun hänen hallituksensa salli 170 000 kuolemantapausta Britanniassa. Koska hän ei pystynyt ryhtymään toimiin pandemian pysäyttämiseksi.

– Ja kerron teille tämän, joku, joka tekee niin omille kansalaisilleen, jää tietenkin katsomaan palestiinalaisten kansanmurhaa. Ja siksi palestiinalaisten viholliset ovat meidän vihollisiamme ja siksi me kaikki olemme loppujen lopuksi palestiinalaisia.

– Meidän on arvioitava, missä olemme, koska tämä liike on valtava ja se kasvaa edelleen. Kuinka kauan siitä on kulunut? Kuinka kauan on siitä, kun yksikään militantti on voinut seistä tällaisella lavalla ja sanoa, että olemme nähneet kolme, neljä yleislakkoa Euroopassa viimeisten kahden viikon aikana? Kuinka kauan on siitä, kun se oli totta?

– Jokaisen tällaisen liikkeen suuren hetken myötä on myös suuri vaara. Koska tiedämme Euroopan laidasta laitaan, hälytyskellot soivat, koska aseistautuminen ja sota ovat hallitustemme tarkoitusperä ja niitä ajaa eteenpäin Donald Trumpin johtama fasistinen internationaali. Elämme suuren mahdollisuuden, mutta myös suuren vaaran hetkeä.

– Tuon vaaran torjumiseksi meidän on syvennettävä liikettä. Ja italialainen toverini on täysin oikeassa sanoessaan, että ratkaiseva kehitysaskel on se, että työväenluokka, järjestäytynyt työväenluokka, astuu nyt taistelulinjaan. Ja se on ratkaiseva muutos.

– Niin täytyy olla internationalisminkin. Tovereideni, Jeromen ja Stefanin, kanssa suunnittelimme tätä tapahtumaa kuukausia sitten. Ja suunnittelimme sen mallin mukaan.

– Olin yksi niistä ihmisistä, jotka järjestivät Irakin sodan vastaiset mielenosoitukset, mukaan lukien 15. helmikuuta 2003 järjestetyn mielenosoituksen, joka on Britannian poliittisen historian suurin mielenosoitus ja suurin yhdistetty maailmanlaajuinen mielenosoitus koskaan. Se alkoi, kun aurinko nousi Australian ylle, ja kaupungissa kaupungin jälkeen ja jokaisella mantereella maapallolla se ei päättynyt ennen kuin aurinko laski Amerikan länsirannikolla. Tarvitsemme sitä taas. Tarvitsemme tuon hetken taas.

– Ja niin, mitä oikeisto sanoo, mitä oikeistopopulistit ja fasistit sanovat, ei, mitä tahansa he sanovat, ettemme rakasta maatamme tai että olemme maamme pettureita. Nämä ovat ihmisiä, jotka sanovat rakastavansa maataan. Mutta he eivät ole koskaan kyntäneet peltoa, kylväneet siementä, korjanneet satoa tai rakentaneet tietä. He eivät ole muurareita, jotka tekivät rakennukset, eivätkä kivenhakkaajia, jotka rakensivat katedraaleja. Se oli työväki. Ne olivat työväenluokan ihmiset, jotka tekivät kaiken tuon.

– Joten sanon, että minulla on vain yksi maa. Minun maani on työväenluokka, missä se onkin. Ja minun tehtäväni on internationalismi, koska kun he sanovat sovinismi, sanon internationalismi, kun he sanovat isänmaallisuus, sanon internationalismi.

– En ole uskonnollinen ihminen, vaikka mielestäni jokaisen sosialistin velvollisuus on puolustaa uskonnollisten ihmisten oikeutta harjoittaa uskontoaan vapaasti haluamallaan tavalla, ilman valtion sortoa, ilman että heitä syytetään maailman ongelmista. Mutta jos olisin, jos olisin uskonnollinen ihminen, on olemassa paikka, jota pitäisin pyhänä maana. Pitäisin Père Lachaisen hautausmaalla sijaitsevaa Kommunardien muuria pyhänä maana. Koska siellä syntyi unelma ensimmäisestä työväen tasavallasta, ensimmäisestä yhteiskunnasta, jossa ihmiset tulivat ennen voittoja, jossa poliitikot olivat kansansa palvelijoita, eivät heidän pomojaan.

– Se on pyhä maa, se on edelleen edessämme oleva mahdollisuus. Se on edelleen tämän liikkeen tavoite.

– Joten suosittelen teille muutamia yksinkertaisia ​​​​opetuksia. Syventäkää liikettä, erityisesti syventäkää sitä kohti järjestäytynyttä työväenluokkaa ja kiirehtikää. Koska aika on lyhyt.

– Kutsun teidät tämän järjestön toiseen kongressiin Lontoossa ensi vuonna. Olemme jo varanneet salin. Ja minä kerron teille, missä se on. Central Hall Westminster on aivan Westminsterin sydämessä. Ja kun kävelette ulos, näette Big Benin ja Westminsterin palatsin aivan edessänne.

– Ja haluan nähdä skandinaavisia sosialisteja, ranskalaisia ​​ammattiyhdistysaktiiveja, italialaisia ​​satamatyöläisiä viheriöllä, Nelson Mandelan patsaan edessä aivan Keir Starmerin kodin edessä. Ja haluan viedä viestin, että kurjistustoimet ja sota eivät ole työväenluokan politiikkaa.

– Joten tulkaa Lontooseen. Tulkaa Lontooseen ensi kesäkuussa, ja takaan, että me tarjoamme yhtä lämpimän vastaanoton kuin Pariisissa näinä päivinä.

– Uskon, että olemme työväenluokkaisen uudistumisen huipulla. Ja jokaisen aallon harjalla voitte katsoa eteenpäin ja nähdä tulevaisuuden, jonka olisitte voineet vain kuvitella aiemmin. Mutta voitte myös katsoa taaksepäin ja nähdä aiempien työväenluokan kapinan aaltojen huiput.

– Haluan jättää teille ajatuksen vuoden 1968 viimeisestä suuresta kapinasta. Ystäväni Tariq Ali, joka johti Vietnamin sodan kampanjaa Britanniassa, perusti sinä vuonna uuden vasemmistolaisen lehden. Ja sen etusivulla hän kirjoitti tämän viestin: ”Lontoo, Pariisi, Rooma, Berliini. Me taistelemme ja me voitamme.”

– Paljon kiitoksia.