S. P. Kähmi Uutiset

BBC: Iso-Britannian erikoisjoukkojen järjestelmällinen sotarikollisuus julki Afganistanissa ja Irakissa

Entiset Britannian erikoisjoukkojen jäsenet ovat rikkoneet vuosien hiljaisuuden ja antaneet BBC:lle silminnäkijälausuntoja sotarikoksista Irakissa ja Afganistanissa.

Veteraanit kuvailivat nähneensä SAS:n jäsenten murhaavan aseettomia nukkuvia ihmisiä ja teloittavan käsiraudoissa olevia vankeja, mukaan lukien lapsia.

– He käsiraudoittivat nuoren pojan ja ampuivat hänet, muisteli eräs SAS:ssa Afganistanissa palvellut veteraani.

– Hän oli selvästi lapsi, ei edes lähellä taisteluikää.

Vankien tappamisesta ”tuli rutiinia”, veteraani sanoi.

– He tutkivat jonkun, käsiraudoittivat hänet ja ampuivat hänet, sitten leikkasivat poikki muoviset käsiraudat ja asettivat pistoolin ruumiin viereen, hän sanoi.

Uudet todistajanlausunnot sisältävät väitteitä sotarikoksista, jotka ulottuvat yli vuosikymmenen ajalle, paljon pidemmälle kuin ne kolme vuotta, joita parhaillaan tutkitaan tuomarin johtamassa julkisessa tutkinnassa Isossa-Britanniassa.

Myös SBS, kuninkaallisen laivaston eliittierikoisjoukkojen rykmentti, on ensimmäistä kertaa syytettynä vakavimmista rikoksista – aseettomien ja haavoittuneiden ihmisten teloituksista.

SBS:ssä palvellut veteraani sanoi, että joillakin joukoilla oli ”laumamentaliteetti”, ja kuvaili heidän käyttäytymistään operaatioissa ”barbaariseksi”.

– Näin hiljaisimpien kavereiden muuttuvan, osoittavan vakavia psykopaattisia piirteitä, hän sanoi.

Erikoisjoukkoja lähetettiin Afganistaniin ”suojelemaan brittijoukkoja Talibanin taistelijoilta ja pomminvalmistajilta”. Konflikti oli kohtalokas Ison-Britannian asevoimien jäsenille – 457 ihmistä menetti henkensä ja tuhansia haavoittui.

”Psykoottisia murhaajia” rykmentissä

BBC:n uutisoima silminnäkijälausunto tarjoaa tähän mennessä yksityiskohtaisimman julkisen selvityksen murhista, jotka ovat peräisin Yhdistyneen kuningaskunnan erikoisjoukkojen (UKSF) entisiltä jäseniltä. UKSF on kattojärjestö, johon kuuluvat SAS, SBS ja useita niitä tukevia rykmenttejä.

Yli 30:n Yhdistyneen kuningaskunnan erikoisjoukoissa tai niiden rinnalla palvelleen henkilön todistus pohjautuu BBC Panoraman vuosien raportointiin SAS:n laittomista teloituksista.

Panorama paljasti myös ensimmäistä kertaa, että silloista pääministeriä David Cameronia varoitettiin toistuvasti hänen virkakautensa aikana siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan erikoisjoukot tappoivat siviilejä Afganistanissa.

Silminnäkijät kertoivat BBC:lle tarinansa nimettöminä, koska erikoisjoukkojen operaatioihin liittyy vaitiolosäännöstö. Heidän mukaansa maan eliittirykmentit rikkoivat säännöllisesti ja tahallaan sodan lakeja sekä Irakin että Afganistanin operaatioissa.

Näiden lakien mukaan tällaisissa operaatioissa ihmisiä voidaan tappaa tahallaan vain, jos he aiheuttavat suoran uhan sotajoukkojen tai muiden hengelle. Mutta silminnäkijät kertoivat, että SAS:n ja SBS:n jäsenet keksivät omat sääntönsä.

– Jos kohde oli ollut listalla kaksi tai kolme kertaa aiemmin, menimme sinne aikomuksena tappaa heidät, eikä heitä yritetty vangita, sanoi eräs SAS:ssa palvellut veteraani viitaten aiemmin vangittuihin, kuulusteltuihin ja sitten vapautettuihin ihmisiin.

– Joskus tarkistimme, että olimme tunnistaneet kohteen, vahvistimme heidän henkilöllisyytensä ja ammuimme heidät sitten, hän sanoi.

– Usein joukkue vain meni ja tappoi kaikki miehet, jotka he löysivät sieltä.

Eräs SAS:ssa palvellut silminnäkijä sanoi, että tappamisesta saattoi tulla ”riippuvuutta aiheuttava asia” ja että jotkut eliittirykmentin jäsenet olivat ”tämän tunteen päihdyttämiä” Afganistanissa. Hän sanoi, että siellä oli ”paljon psykoottisia murhaajia”.

– Joissakin operaatioissa joukot menivät majatalotyyppisiin rakennuksiin ja tappoivat kaikki siellä olevat, hän sanoi.

– He menivät sisään ja ampuivat kaikki siellä nukkuvat heti sisään tullessaan. Ei ole oikeutettua tappaa ihmisiä heidän nukkuessaan.

SBS:ssä palvellut veteraani kertoi BBC:lle, että saatuaan alueen hallintaan hyökkäysryhmät pyyhkäisivät alueen yli ampuen kaikki maassa olevat, tarkastaen ruumiit ja tappaen kaikki elossa olevat.

Haavoittuneiden ihmisten tahallinen tappaminen, jotka eivät ole uhka, olisi selvä kansainvälisen lain rikkomus. Mutta SBS:n veteraani kertoi Panoramalle, että haavoittuneita ihmisiä tapettiin rutiininomaisesti. Hän kuvaili yhtä operaatiota, jonka aikana lääkintämies hoiti ammuttua henkilöä, joka vielä hengitti.

– Sitten yksi miehistämme tuli hänen luokseen. Kuului pamaus. Häntä oli ammuttu päähän lähietäisyydeltä, hän sanoi.

Surmat olivat ”täysin tarpeettomia”, hän lisäsi.

– Nämä eivät olleet armomurhia. Kyse on murhasta.

Todistuksen mukaan rynnäkköryhmien nuoremmat jäsenet saivat vanhemmilta SAS-operaattoreilta käskyn tappaa miesvankeja käyttämällä ohjeita, kuten ”hän ei tule takaisin tukikohtaan kanssamme”.

Vangit olivat antautuneita, erikoisjoukkojen etsimiä ja tyypillisesti käsiraudoissa olleita ihmisiä. Britannian ja kansainvälinen laki kieltävät joukkoja tappamasta tahallaan aseettomia siviilejä tai sotavankeja.

Eräs entinen SAS-operaattori kuvaili myös kuulleensa Irakissa tapahtuneesta operaatiosta, jonka aikana joku teloitettiin.

– Oli melko selvää sen perusteella, mitä pystyin saamaan selville, ettei hän aiheuttanut uhkaa, hän ei ollut aseistettu. Se on häpeällistä. Siinä ei ole ammattimaisuutta, entinen operaattori sanoi.

Surmaa ei koskaan tutkittu kunnolla, hän lisäsi. SAS-veteraanin mukaan ongelma alkoi kauan ennen kuin rykmentti siirtyi Afganistaniin ja ”ylemmät komentajat olivat tietoisia siitä”.

Myös BBC:n SAS:n Irakin operaatioista vuonna 2006 hankkimat uudet videomateriaalit tukevat Panoraman aiempaa raporttia, jonka mukaan SAS-joukkueet pitivät kirjaa tapoistaan ​​kilpaillakseen keskenään.

Lähteet kertoivat BBC:lle, että jotkut SAS:n jäsenet pitivät omia laskelmiaan ja että yksi operaattori tappoi henkilökohtaisesti kymmeniä ihmisiä yhden kuuden kuukauden Afganistanin-kiertueen aikana.

– Vaikutti siltä, ​​että hän yritti saada tappoja joka operaatiossa, joka ilta joku kuoli, entinen kollega sanoi.

Operaattori oli ”pahamaineinen laivueessa, hän vaikutti aidosti psykopaatilta”, hän lisäsi.

Lähteiden mukaan SAS:n sisällä pahamaineiseksi tulleen välikohtauksen yhteydessä operaattori viilsi haavoittuneen afgaanimiehen kurkun auki käskettyään upseeria olemaan ampumatta miestä uudelleen. Eräs entinen kollega kertoi, että ”hän halusi mennä ja viimeistellä haavoittuneen miehen veitsellään”.

– Hän halusi, tiedättehän, kastaa veitsensä vereen.

Todistuksen mukaan tieto väitetyistä rikoksista ei rajoittunut pieniin ryhmiin tai yksittäisiin joukkueisiin. Erään veteraanin mukaan Britannian erikoisjoukkojen komentorakenteessa ”kaikki tiesivät”, mitä tapahtui.

– En poista henkilökohtaista vastuuta, mutta kaikki tiesivät, hän sanoi.

– Tapahtumille annettiin implisiittinen hyväksyntä.

Silminnäkijöiden mukaan SAS:n ja SBS:n jäsenet asettivat kuolleille ruumiille niin sanottuja ”pudotusaseita” välttääkseen murhien tarkastelun, jotta näyttäisi siltä kuin he olisivat olleet aseistautuneita erikoisjoukkojen rutiininomaisesti ottamissa valokuvissa tapahtumapaikoilta.

– He ottivat mukaansa valekranaatin kohteeseen, se ei voinut räjähtää, sanoi entinen SAS:n operaattori.

Toinen veteraani sanoi, että operaattoreilla oli mukanaan taittuvilla tukeilla varustettuja AK-47-kiväärejä, koska ne oli helpompi laittaa reppuun ja ”helpompi viedä kohteeseen ja asettaa ruumiin luokse”.

Raportit olivat ”fiktiota”

Todistuksen mukaan upseerit auttoivat väärentämään operaation jälkeisiä raportteja välttääkseen rynnäkköryhmien toimien tarkastelun kentällä.

– Ymmärsimme, miten vakavien tapahtumien raportteja laaditaan, jotta ne eivät johtaisi sotilaspoliisin tutkimiseen, yksi veteraaneista sanoi.

– Jos näytti siltä, ​​että ampuminen voisi rikkoa konfliktisääntöjä, sait puhelun lakimieheltä tai joltain esikuntaupseereilta päämajasta. He vastasivat ja auttoivat selventämään kieltä. ’Muistatko jonkun tehneen äkillisen liikkeen?’ ’Kyllä, nyt muistan.’ Sellaista. Se oli sisäänrakennettu toimintatapaamme.

Raportit olivat ”fiktiota”, sanoi toinen UKSF:n veteraani.

Brittiläisten erikoisjoukkojen operaatiot herättivät syvää huolta afganistanilaisten komentajien ja Afganistanin hallituksen virkamiesten keskuudessa.

David Cameron, joka teki seitsemän vierailua Afganistaniin pääministerinä kesäkuun 2010 ja marraskuun 2013 välisenä aikana, jota SAS:n jo käynnissä oleva julkinen tutkimus nyt tarkastelee, sai useiden tapaamisiin osallistuneiden mukaan toistuvasti tiedon Afganistanin presidentin Hamid Karzain huolestuneisuudesta.

David Cameron. Kuva: Harry Metcalfe.

Karzai ”mainitsi tämän asian johdonmukaisesti ja toistuvasti”, Afganistanin entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja tohtori Rangin Dadfar Spanta kertoi BBC:lle. Hän sanoi, ettei Cameronille olisi voinut jäädä epäselväksi, että siviilien, myös lasten, sanottiin kuolleen Ison-Britannian erikoisjoukkojen operaatioissa.

Afganistanin presidentti oli ”niin johdonmukainen valituksissaan yöllisistä pommituksista, siviiliuhreista ja pidätyksistä, ettei yksikään korkea-arvoinen länsimainen diplomaatti tai sotilasjohtaja olisi voinut olla huomaamatta, että tämä oli hänelle merkittävä ärsytyksen aihe”, sanoi Yhdysvaltain entinen NATO-suurlähettiläs kenraali Douglas Lute.

Toisin kuin monissa muissa maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Ranskassa, Isossa-Britanniassa ei ole parlamentaarista valvontaa eliittijoukkojensa rykmenttien suhteen. Strateginen vastuu niiden toiminnasta on viime kädessä pääministerillä yhdessä puolustusministerin ja erikoisjoukkojen johtajan kanssa.

S. P. Kähmi Uutiset

Ydinaseita vastustava rauhanleiri saartoi Lakenheathin lentotukikohdan Iso-Britanniassa – seitsemän pidätettiin

Seitsemän ihmistä pidätettiin viime lauantaina saarron aikana, joka sulki RAF Lakenheathin lentotukikohdan pääportin vastalauseena Yhdysvaltain ydinaseiden palauttamiselle Suffolkiin.

250 ihmistä eri puolilta maata – sekä kansainvälisiä delegaatteja – osallistui mielenosoitukseen ja saartoon, joka merkitsi Lakenheath Alliance for Peace -rauhanleirin viimeistä päivää.

Tukikohdan ulkopuolella oli ollut jatkuvasti kampanjointia 14. huhtikuuta lähtien, samoin kuin tapahtumia, jotka käsittelivät Lakenheathin roolia Israelin meneillään olevassa kansanmurhassa Gazassa, asevoimien roolia ilmastonmuutoksessa ja sotilasliitto NATOn ydinaseverkostoa Euroopassa. Rauhanleirin ohjelmaan kuului myös paljon musiikkiesityksiä sekä kansainvälinen rauhankonferenssi.

– RAF Lakenheath on oikeasti USAF Lakenheath. Se on määrätty Yhdysvaltain ilmavoimille Euroopassa ja Afrikassa. Sen ilmavoimien yksiköillä on taisteluvalmiita siipiä, jotka on luvattu NATO:lle, joka suunnittelee, johtaa, ohjaa, koordinoi ja tukee ilma- ja avaruusoperaatioita Euroopassa, osissa Aasiaa ja koko Afrikassa Egyptiä lukuun ottamatta, Lakenheath Alliance for Peace tiedottaa.

– Viime vuosina Yhdysvaltojen halveksunta kansainvälistä oikeutta kohtaan ja kansainvälisten asevalvontasopimusten rikkominen on tehnyt maailmasta paljon vaarallisemman paikan

– Koska Yhdysvaltojen ja NATOn ydinaselaajeneminen johtaa nyt maailmanlaajuiseen ydinasekilpailuun, rauhan-, kansalaisoikeus- ja ympäristöliikkeiden on järjestettävä vastarintaa Yhdysvaltojen ydinasetukikohdissa kaikkialla missä ne ovat. USA:n päättäväisyys säilyttää globaali valtansa – sotilaallisin sekä poliittisin ja taloudellisin keinoin – on tuonut kuolemaa ja tuhoa, ympäristön pilaantumista ja köyhtymistä lukemattomille miljoonille ympäri maailmaa.

Koska Ison-Britannian hallitus ja Yhdysvaltain asevoimat eivät tiedota asiasta avoimesti, ei ole tiedossa, onko onko ydinaseita jo paikalla tukikohdassa.

”Ei Yhdysvaltain ydinaseita tänne!”

Aiemmin rauhanleirin kahdentenatoista päivänä kaksitoista naista, intersukupuolista, ei-binääristä ja transaktivistia – iältään 24–91 – estivät kulun RAF Lakenheathin pääportilla ja tuomitsivat sotilaallisten päästöjen, ilmaston tuhoutumisen, autoritaarisuuden ja kansanmurhan väliset yhteydet. Kolme pidätettiin poliisin toimesta.

Leirin ohella rauhanliike järjestää Lakenheathin portin 1 ulkopuolella kuukausittaisia ​katselmuksia.

S. P. Kähmi Uutiset

Google DeepMindin henkilökunta Iso-Britanniassa järjestäytyy ammattiliittoon haastaakseen yhteydet Israelin asevoimiin

Google DeepMindin henkilökunta Iso-Britanniassa yrittää järjestäytyä ammattiliittoon haastaakseen teknologiayrityksen yhteydet Israelin hallitukseen ja sen päätöksen myydä tekoälyteknologioita sotilaallisille ryhmille.

Järjestäytymistä yrittävät henkilöt puhuivat Financial Timesille ja sanoivat, että noin 300 Google DeepMindin tekoälytoimiston Lontoon työntekijää haluaa liittyä viestintätyöntekijöiden ammattiliittoon (CWU).

– Luulemme, että kehittämäämme teknologiaa käytetään konfliktissa [Gazassa], sanoi yksi ammattiliittoon osallistuva insinööri.

– Tämä on pohjimmiltaan huippuluokan tekoälyä, jota tarjoamme meneillään olevaan konfliktiin. Ihmiset eivät halua, että heidän työtään käytetään tällä tavalla.

Mediassa julkaistut raportit Israelin tekoälyn käytöstä Gazassa ja valtion jatkuvasta kumppanuudesta Googlen kanssa ovat kannustaneet DeepMindin työntekijöitä harkitsemaan ammattiliittoon liittymistä.

FT:n näkemästä kirjeenvaihdosta käy myös ilmi, että viisi ihmistä on irtisanoutunut DeepMindistä viimeisten kahden kuukauden aikana yhtiön Israelin-suhteiden ja tekoälyn aseelliseen käyttöön liittyvien periaatteiden hylkäämisen vuoksi.

Yhden työntekijän mukaan, jos Google tunnustaisi ammattiliiton, työntekijät pyytäisivät tapaamista johdon kanssa sotilasalan sopimustensa irtisanomiseksi. Jos tämä epäonnistuu, työntekijät harkitsisivat lakkoa.

Viime toukokuussa lähes 200 DeepMindin työntekijää allekirjoitti avoimen kirjeen, jossa kehotettiin Googlea irtisanoutumaan sopimuksistaan ​​sotilasjärjestöjen kanssa.

Googlen sisällä on aiemminkin ollut protesteja. Viime vuonna yritys irtisanoi useita työntekijöitä, jotka protestoivat Nimbusta vastaan.

Vuonna 2018 tuhannet Googlen työntekijät allekirjoittivat vetoomuksen protestoidakseen Project Mavenia, Yhdysvaltain asevoimien kanssa tehtyä sopimusta, jossa käytettiin tekoälyä drone-iskujen parantamiseen. Google ei myöhemmin uusinut sopimustaan ​​Pentagonin kanssa.

S. P. Kähmi Kirjasto

V. I. Lenin: Sotakiihkoinen militarismi ja sosialidemokratian militarisminvastainen taktiikka

Osana työväen antimilitaristista kirjastoa julkaisemme V. I. Leninin tekstin, joka ilmestyi alunperin Proletari-lehden numerossa 33, elokuun 5. päivänä 1908.

Kirjoituksessaan Lenin kritisoi sekä oikeisto-opportunistisisia että ”sankarillisia” anarkistisia suuntauksia suhteessa militarismin kysymykseen sosialidemokraattisessa liikkeessä. Näiden sijaan hän nostaa esiin Rosa Luxemburgin näkemykset esimerkiksi venäläisille sosialidemokraateille.

Artikkeli on aiemmin julkaistu suomeksi Leninin koottujen teosten kokoelmassa Karjalan ASNT:n valtion kustannusliikkeen toimesta Petroskoissa 1957.

I

Diplomaatit ovat kiihdyksissä. ”Nootteja”, ”tiedotuksia” ja ”ilmoituksia” satelee kuin rakeita; ministerit kuiskuttelevat kruunattujen mannekiinien selän takana, kun nämä samppanjapikarit kädessä ”lujittavat rauhaa”. Mutta ”alamaiset” tietävät mainiosti, että kun korpit koikkuvat, niin ilmassa on haaskan hajua. Ja vanhoillinen loordi Cromer on sanonut Englannin ylähuoneessa, että ”me elämme sellaisena aikana, jolloin kansalliset (?) intressit on pantu kortin varaan, intohimot tulistuvat ja syntyy yhteentörmäyksen vaara ja mahdollisuus, olkootpa vallanpitäjien aikeet kuinka rauhallisia (!) tahansa”.

Tulenarkaa ainesta on viime aikana kasaantunut riittävästi, ja sitä karttuu yhä. Vallankumous Persiassa uhkaa panna sekaisin kaikki raja-aidat — ”vaikutusalueet”, joita Euroopan suurvallat ovat sinne pystyttäneet. Perustuslakiliike Turkissa uhkaa riistää tuon perintötilan Euroopan kapitalististen saalistajien kourista; ja edelleen ovat uhkaavina nousseet esiin vanhat, nyt jälleen kärjistyneet ”kysymykset” — Makedonian, Keski-Aasian, Kauko-Idän j.n.e. j.n.e. ”kysymykset”.

Ja kuitenkin nykyään, jolloin on olemassa niin tiheä julkisten ja salaisten sopimusten, välipuheiden j.n.e. verkko, voi jonkin ”suurvallan” saama vähäinenkin kolaus olla riittävä, jotta ”kipinästä syttyisi tuli”.

Ja mitä uhkaavammin hallitukset kalistelevat aseita toisiaan vastaan, sitä säälimättömämmin ne tukahduttavat militarisminvastaista liikettä omassa maassaan. Militarismin vastustajiin kohdistetut vainot kasvavat niin laajuutensa kuin voimallisuutensakin puolesta. Clemenceau–Briand’in ”radikaalis-sosialistinen” ministeristö osaa harjoittaa väkivaltaa yhtä hyvin kuin Biilowin junkkeri-vanhoillinenkin ministeristö. ”Nuorisojärjestöjen” hajottaminen kaikkialla Saksassa, mikä on ollut sen seurausta, että on saatettu voimaan uusi liittoutumis- ja kokoontumislaki, joka kieltää 20 vuotta nuorempien henkilöiden osallistumisen poliittisiin kokouksiin, on vaikeuttanut tavattomasti militarisminvastaista agitaatiota Saksassa.

Seurauksena on, että sosialistien militarisminvastaisesta taktiikasta käyty kiista, joka oli jo lakkaamaisillaan Stuttgartin kongressin 75 jälkeen, on uudelleen vilkastunut puoluelehdistössä.

Ensi näkemältä kummallinen ilmiö: vaikka tämä kysymys on näin ilmeisen tärkeä, vaikka militarismi on proletariaatille niin ilmeisen, silminnähtävän turmiollinen, on vaikea löytää toista kysymystä, jossa Lännen sosialistien keskuudessa olisi niin paljon horjuntaa, niin paljon erimielisyyttä kuin on kiistoissa militarisminvastaisesta taktiikasta.

Periaatteelliset edellytykset tämän kysymyksen oikealle ratkaisulle on annettu jo kauan sitten, aivan vankasti, eikä niistä ole erimielisyyttä. Nykyaikainen militarismi on kapitalismin seuraus. Molemmissa muodoissaan se on kapitalismin ”ilmausta elämässä”: sekä sotilaallisena voimana, jota kapitalistiset valtiot käyttävät ulkoisissa yhteentörmäyksissään (Militarismus nach aussen, niinkuin saksalaiset sanovat), että hallitsevien luokkien käsissä olevana aseena proletariaatin kaikkinaisten (taloudellisten ja poliittisten) liikkeiden nujertamiseksi (Militarismus nach innen). Useat kansainväliset kongressit (Pariisin kongressi vuonna 1889, Brysselin 1891, Zürichin 1893 ja vihdoin Stuttgartin kongressi vuonna 1907) ovat päätöslauselmissaan ilmaisseet tämän katsomuksen lopullisesti muotoiltuna. Kaikkein perusteellisimmin tämän militarismin ja kapitalismin välisen yhteyden osoittaa Stuttgartin päätöslauselma, vaikkakin päiväjärjestystään vastaavasti (”Kansainvälisistä selkkauksista”) Stuttgartin kongressi käsitteli enemmän militarismin sitä puolta, jota saksalaiset sanovat Militarismus nach aussen (”ulkoiseksi”). Tässä tuon päätöslauselman sitä koskeva kohta:

”Sodat kapitalististen valtioiden välillä ovat tavallisesti seurausta niiden kilpailusta maailman markkinoilla, sillä mikään valtio ei pyri ainoastaan turvaamaan itselleen menekkialuetta, vaan myös valloittamaan uusia alueita, ja tärkeintä osaa tällöin näyttelee vieraiden kansojen ja maiden orjuuttaminen. Sen lisäksi näitä sotia synnyttävät yhtämittaiset sotilaalliset aseistautumiset, joita aiheuttaa militarismi, porvariston luokkaherruuden ja työväenluokan poliittisen alistamisen tärkein ase. Sotien syntymiseen myötävaikuttavat natsionalistiset ennakkoluulot, joita sivistysmaissa järjestelmällisesti viljellään hallitsevien luokkien etujen mukaisesti, tarkoituksella vetää proletaarijoukkojen huomio pois näiden omista luokkatehtävistä ja pakottaa ne unohtamaan kansainvälisen luokkasolidaarisuuden velvoitukset. Näin muodoin sodat piilevät itsessään kapitalismin olemuksessa; ne lakkaavat vasta sitten, kun kapitalistinen järjestelmä lakkaa olemasta, tahi sitten, kun sotatekniikan kehityksen aiheuttamat äärettömät ihmisuhrit, rahankulutus ja aseistamisten aiheuttama kansan suuttumus johtavat tämän järjestelmän hävittämiseen. Varsinkin työväenluokka, joka pääasiallisesti joutuu antamaan sotamiehiä ja jonka kannettavaksi pääasiallisesti lankeavat aineelliset uhraukset, on luonnostaan sotien vastustaja, koska sodat ovat ristiriidassa sen päämäärän kanssa: sellaisen sosialistiselle periaatteelle pohjautuvan talousjärjestelmän luomisen kanssa, joka käytännössä toteuttaa kansojen solidaarisuuden”…

II

Sosialistien keskuudessa on siis todettu jääväämättömästi, että militarismin ja kapitalismin välillä on olemassa periaatteellinen yhteys, eikä tässä kohdassa ole erimielisyyttä. Mutta tämän yhteyden tunnustaminen ei vielä määrää konkreettisesti sosialistien militarisminvastaista taktiikkaa, se ei ratkaise käytännöllistä kysymystä, miten on taisteltava militarismista koituvia rasituksia vastaan ja miten ehkäistävä sodat. Ja juuri näihin kysymyksiin annetuissa vastauksissa onkin havaittavissa tuntuvaa erimielisyyttä sosialistien keskuudessa. Stuttgartin kongressissa voitiin erittäin näkyvästi todeta nämä erimielisyydet.

Toisessa kohtiossa ovat Vollmarin tapaiset saksalaiset sosialidemokraatit. Koska militarismi on kapitalismin lapsukainen, päättelevät he, koska sodat siis ovat kapitalistisen kehityksen välttämätön seuralainen, niin ei tarvita mitään erikoista militarisminvastaista toimintaa. Juuri niin Vollmar sanoikin Essenin puoluepäivillä. Ja kysymyksessä siitä, miten sosialidemokraattien on meneteltävä siinä tapauksessa, jos sota julistetaan, saksalaisten sosialidemokraattien enemmistö, Bebel ja Vollmar etunenässä, on itsepintaisesti sillä kannalla, että sosialidemokraattien on puolustettava isänmaataan hyökkäykseltä, että heidän velvollisuutensa on ottaa osaa ”puolustus”-sotaan. Tämä kanta johti Vollmarin julistamaan Stuttgartissa, että ”rakkautemme ihmiskuntaa kohtaan ei voi estää meitä olemasta kunnon saksalaisia”, ja sosialidemokraattiedustaja Nosken julistamaan valtiopäivillä, että jos syttyy sota Saksaa vastaan, niin ”sosialidemokraatit eivät jää jälkeen porvarillisista puolueista ja ottavat pyssyn olalleen”; ja tästä Nosken tarvitsi ottaa enää vain yksi askel voidakseen julistaa: ”me haluamme, että Saksa olisi mahdollisimman hyvin aseistettu”.

Toisessa kohtiossa on Hervén kannattajain vähälukuinen ryhmä. Proletariaatilla ei ole isänmaata, sanovat Hervéläiset. Kaikki ja kaikenlaiset sodat ovat siis eduksi kapitalisteille; proletariaatin on siis taisteltava kaikkia sotia vastaan. Jokaiseen sodanjulistukseen proletariaatin on vastattava sotalakolla ja kapinalla. Sen pitääkin pääasiassa olla militarisminvastaisen propagandan tarkoituksena. Siksi Hervé esitti Stuttgartissa tällaisen päätöslauselmaehdotuksen: …”Kongressi kehottaa vastaamaan jokaiseen sodanjulistukseen, tulkoon se miltä suunnalta tahansa, sotalakolla ja kapinalla”.

Tällaiset ovat kaksi ”äärimmäistä” kantaa tässä kysymyksessä länsimaiden sosialistien keskuudessa. Niissä heijastuvat ”niinkuin aurinko pienessä vesipisarassa” ne kaksi tautia, jotka yhä vieläkin vahingoittavat sosialistisen proletariaatin toimintaa Lännessä: toisaalta opportunistiset tendenssit ja toisaalta anarkistinen fraasailu.

Ennen kaikkea eräitä huomautuksia patriotismista. Kommunistisessa manifestissa on todella sanottu, että ”proletaareilla ei ole isänmaata”; ja totta on sekin, että Vollmarin, Nosken ja kumpp. kanta ”iskee päin naamaa” tuota internationalistisen sosialismin perusväittämää. Mutta tästä ei vielä seuraa, että Hervén ja Hervéläisten väite olisi oikea, — he väittävät, että proletariaatille on saman tekevää, minkälaisessa isänmaassa se elää: elääkö se monarkkisessa Saksassa, tasavaltalaisessa Ranskassa vai hirmuvaltaisessa Turkissa. Isänmaa, s.o. kyseessäoleva poliittinen, kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen ympäristö, on mitä voimallisin tekijä proletariaatin luokkataistelussa; ja jos Vollmar on väärässä säätäessään proletariaatille jonkinlaisen ”aitosaksalaisen” suhteen ”isänmaahan”, niin yhtä väärässä on Hervékin, joka suhtautuu anteeksiantamattoman epäkriitillisesti proletariaatin vapaustaistelun niin tärkeään tekijään. Proletariaatti ei voi suhtautua välinpitämättömästi ja yliolkaisesti taistelunsa poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin oloihin, siis se ei voi suhtautua välinpitämättömästi myöskään maansa kohtaloihin. Mutta maansa kohtalot kiinnostavat sitä vain sikäli, mikäli ne koskevat sen luokkataistelua, eivätkä minkään porvarillisen ”patriotismin” kannalta, josta sosialidemokraatin on kerrassaan sopimatonta puhua.

Mutkallisempi on toinen kysymys — suhtautuminen militarismiin ja sotaan. Heti ensi silmäykseltä on ilmeistä, että Hervé sekoittaa anteeksiantamattomalla tavalla nämä molemmat kysymykset, unohtaa sodan ja kapitalismin välisen syy-yhteyden; jos proletariaatti hyväksyisi Hervéläisen taktiikan, niin se tuomitsisi itsensä tekemään tuloksetonta työtä: se käyttäisi kaiken taistelukuntonsa (puhutaanhan kapinasta) taisteluun seurausta (sotaa) vastaan, mutta jättäisi voimaan syyn (kapitalismin).

Tässä tulee täysin ilmi anarkistinen ajattelumetodi. Sokea usko kaikkinaisen action directen (välittömän vaikutuksen, toim.huom.) ihmeitätekevään voimaan; tämän ”välittömän vaikutuksen” erottaminen yleisestä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta analysoimatta lainkaan tuota tilannetta; sanalla sanoen, ”yhteiskunnallisten ilmiöiden mielivaltaisen mekaaninen käsittäminen” (K. Liebknechtin sanontaa käyttääksemme) on ilmeistä.

Hervén suunnitelma on ”sangen yksinkertainen”: samana päivänä kun sota julistetaan, sosialistisotilaat karkaavat armeijasta ja reserviläiset tekevät lakon ja jäävät kotiinsa. Mutta ”reserviläisten lakko ei ole passiivista vastarintaa: työväenluokka siirtyisi kohta avoimeen vastarintaan, kapinaan, ja tällä viimeksi mainitulla olisi sitä enemmän toiveita päättyä voitokkaasti, kun toimiva armeija olisi maan rajalla” (G. Hervé. Leur patrie).

Tällainen on tämä ”todellinen, suora ja käytännöllinen suunnitelma”, ja Hervé, joka uskoo varmasti sen menestykseen, ehdottaa, että jokaiseen sodanjulistukseen vastattaisiin sotalakolla ja kapinalla.

Kuten tästä näkyy, tässä ei ole kysymys siitä, voiko proletariaatti vastata sodanjulistukseen lakolla ja kapinalla, milloin näkee sen tarkoituksenmukaiseksi. Kiistaa käydään siitä, onko proletariaattia kahlittava sitoumuksella, että jokaiseen sotaan vastataan kapinalla. Jos kysymys ratkaistaan viimeksi mainitussa mielessä, niin se merkitsee, että proletariaatilta riistetään ratkaisevan taistelun hetken valinta ja luovutetaan se vihollisille; taistelun hetkeä ei valitse proletariaatti omien etujensa mukaan, silloin kun sen yleissosialistinen tietoisuus on korkealla, sen järjestyneisyys luja, syy otollinen j.n.e.; ei, vaan porvarilliset hallitukset voisivat provosoida sen kapinaan vieläpä silloinkin, jolloin olot olisivat sille epäsuotuisat, esimerkiksi julistamalla sellaisen sodan, joka olisi erikoisesti omiaan herättämään patrioottisia ja shovinistisia tunteita laajoissa väestöjoukoissa ja joka siten eristäisi kapinaan nousseen proletariaatin. Eikä pidä jättää huomioonottamatta sitäkään, että porvaristo, joka monarkkisesta Saksasta aina tasavaltalaiseen Ranskaan ja demokraattiseen Sveitsiin saakka vainoaa niin julmasti militarisminvastaista toimintaa rauhan aikana,— kuinka raivokkaasti se kävisi jokaisen sotalakkoyrityksen kimppuun sodan sattuessa, hetkellä, jolloin ovat voimassa sota-ajan lait ja sotatila ja jolloin toimivat kenttäoikeudet j.n.e.

Kautsky on oikeassa sanoessaan Hervén ajatuksesta: ”sotalakon ajatus on syntynyt ”hyvistä” vaikuttimista, se on jalo ja uhkuu sankaruutta, mutta se on sankarillista typeryyttä”.

Proletariaatti voi vastata sodanjulistukseen sotalakolla, jos näkee sen tarkoitusta vastaavaksi ja sopivaksi; muiden keinojen ohella se voi yhteiskunnallisen vallankumouksen aikaansaamiseksi turvautua myös sotalakkoon. Mutta proletariaatille ei ole edullista sitoa itseään tällä ”taktillisella reseptillä”. Juuri näin Stuttgartin kansainvälinen kongressi vastasikin tähän kiistakysymykseen.

III

Mutta jos hervéläisten katsomukset ovat ”sankarillista typeryyttä”, niin Vollmarin, Nosken ja heidän ”oikeistosiipeen” kuuluvien hengenheimolaistensa kanta on opportunistista pelkuruutta. Koska militarismi on pääoman lapsi ja sortuu sen mukana, järkeilivät he Stuttgartissa ja varsinkin Essenissä, niin ei tarvita erikoista militarisminvastaista agitaatiotakaan: sitä ei tarvitse harjoittaa. Mutta eihän esimerkiksi työväen- ja naiskysymyksenkään radikaalinen ratkaisu ole liioin mahdollista kapitalistisen järjestelmän vallitessa, vastattiin heille Stuttgartissa; kuitenkin me käymme taistelua työväen lainsäädännön puolesta, naisten kansalaisoikeuksien laajentamisen j.n.e. puolesta. Erikoista militarisminvastaista propagandaa on käytävä yhä tarmokkaammin sen vuoksi, että tapaukset, jolloin sotavoima puuttuu työn ja pääoman väliseen taisteluun, käyvät yhä tiheämmiksi ja yhä ilmeisempää on militarismin merkitys ei ainoastaan proletariaatin nykyisessä taistelussa, vaan tulevaisuudessakin — yhteiskunnallisen vallankumouksen hetkellä.

Erikoisella militarisminvastaisella propagandalla on puolellaan paitsi periaatteellisia todisteita myös tärkeä historiallinen kokemus. Belgia käy tässä suhteessa muiden maiden edellä. Militarisminvastaisten aatteiden yleisen propagandan ohella Belgian työväenpuolue on perustanut sosialistisen nuorison ryhmiä, joiden nimenä on ”Nuori kaarti” (Jeunes Gardes). Saman piirikunnan ryhmät kuuluvat Piirikuntafederaatioon; kaikki Piirikuntafederaatiot puolestaan ovat yhdistyneet Kansalliseksi federaatioksi, jonka johdossa on ”Pääneuvosto”. ”Nuorten kaartilaisten” äänenkannattajia (La jeunesse — c’est l’avenir; De Caserne, De Loteling j.n.e.) leviää kymmeniä tuhansia kappaleita! Federaatioista voimakkain on Vallonilainen federaatio, johon kuuluu 62 paikallisryhmää ja 10.000 jäsentä; tätä nykyä ”Nuorella kaartilla” on kaikkiaan 121 paikallisryhmää.

Painetun agitaation ohella harjoitetaan voimaperäisesti suullistakin agitaatiota: tammi- ja syyskuussa (kutsuntakuukausina) Belgian tärkeimmissä kaupungeissa järjestetään kansankokouksia ja kulkueita; määrinviraston edustalla, avoimen taivaan alla, sosialistipuhujat selittävät rekryyteille militarismin merkitystä. ”Nuorten kaartilaisten” ”Pääneuvoston” yhteyteen on muodostettu ”Valituskomitea”, jonka velvollisuutena on koota tietoja kaikista kasarmeissa tapahtuvista vääryyksistä. Näitä tietoja saatetaan joka päivä julkisuuteen puolueen pää-äänenkannattajassa Le peuple otsakkeella ”Armeijasta”. Militarisminvastainen propaganda ei pysähdy kasarmin kynnykselle, sosialistisotilaat muodostavat ryhmiä propagandan harjoittamiseksi armeijan sisällä. Näitä tällaisia ryhmiä (”sotilasliittoja”) lasketaan nykyään olevan viitisentoista.

Belgian mallin mukaan harjoitetaan militarisminvastaista propagandaa myös Ranskassa, Sveitsissä, Itävallassa ja muissa maissa, joissa se saattaa olla erilaista voimaperäisyytensä puolesta ja organisaatiosuhteessa.

(Mielenkiintoisena erikoisuutena ranskalaisilla on se, että heillä on järjestetty niin sanottu ”sotilaan kopeekka”: työmies antaa joka viikko yhden soun liittonsa sihteerilie: näin kertyvät summat lähetetään sotilaille ”muistuttamaan siitä, että sotilaspukimetkin yllään he kuuluvat riistettyyn luokkaan ja ettei heidän pidä unohtaa sitä missään oloissa”.)

Siis erikoinen militarisminvastainen toiminta ei ole ainoastaan erikoisen tarpeellista, vaan myös käytännöllisesti tarkoituksenmukaista ja tuloksellista. Sen tähden, koskapa Vollmar vastusti sitä vedoten siihen, että Saksassa poliisiolot ovat tuota toimintaa varten vallan mahdottomat ja että puoluejärjestöjä voi sen vuoksi uhata hävitetyiksi tulemisen vaara, — rajoitettiin kysymys määrätyn maan olojen konkreettiseen erittelyyn; se on jo fakta- eikä periaatekysymys. Vaikka tässäkin pitää paikkansa Jaurèsin huomautus, että Saksan sosialidemokratia, joka nuoruudessaan, sosialistivastaisten poikkeuslakien raskaina aikoina, kesti kreivi Bismarckin rautaisen nyrkin alla, voisi nyt, kun se on verrattomasti kasvanut ja lujittunut, olla pelkäämättä vainoja nykyisten vallanpitäjien taholta. Ja Vollmar on kerrassaan väärässä koettaessaan turvautua sellaisiin perusteluihin, että erikoinen militarisminvastainen propaganda on periaatteellisesti epätarkoituksenmukaista.

Yhtä pahaa opportunismia on se Vollmarin ja hänen hengenheimolaistensa vakaumus, että sosialidemokraattien on osallistuttava puolustussotaan. Kautsky on niin loistavasti arvostellut sitä, ettei noista katsomuksista ole jäänyt kiveä kiven päälle. Kautsky osoitti, että toisinaan, varsinkin patrioottisen huumauksen hetkinä, on aivan mahdotonta päästä selville, onko kyseessäoleva sota johtunut puolustusvai hyökkäystarkoituksista (Kautskyn osoittama esimerkki: hyökkäsikö vai puolustautuiko Japani venäläis-japanilaisen sodan alussa?). Sosialidemokraatit sotkeutuisivat diplomaattisten neuvottelujen verkkoihin, jos heidän päähänsä pälkähtäisi määritellä tämän tunnusmerkin mukaan suhteensa sotaan. Sosialidemokraatit saattavat joutua jopa sellaiseenkin tilanteeseen, että heidän on pakko vaatia hyökkäyssotia. Vuonna 1848 (hervéläistenkin sopii muistaa tämä) Marx ja Engels pitivät tarpeellisena Saksan sotaa Venäjää vastaan. Myöhemmin he yrittivät vaikuttaa Englannin yleiseen mielipiteeseen nostattaakseen Englannin sotaan Venäjää vastaan. Kautsky muuten esitti seuraavan oletetun esimerkin: ”otaksukaamme”, sanoo hän, ”että vallankumousliike pääsee voitolle Venäjällä ja että tämän voiton vaikutus johtaa Ranskassa vallan siirtymiseen proletariaatin käsiin; otaksukaamme toisaalta, että uutta Venäjää vastaan muodostuu Euroopan monarkkien liittoutuma. Ryhtyykö kansainvälinen sosialidemokratia protestoimaan, jos Ranskan tasavalta rientää silloin Venäjän avuksi?” (K. Kautsky. ”Katsantokantamme patriotismista ja sodasta”).

Ilmeistä on, että proletariaatin luokkataistelun edut tahi oikeammin sanoen proletariaatin kansainvälisen liikkeen edut eikä sodan puolustus- tai hyökkäysluonne ovat tässä kysymyksessä (samoin kuin myös ”patriotismia” koskevassa katsomuksessa) se ainoa mahdollinen näkökohta, jolta voidaan tarkastella kysymystä sosialidemokratian suhteesta yhteen tai toiseen ilmiöön kansainvälisissä suhteissa ja ratkaista tuo kysymys.

Millaisiin järjettömyyksiin saakka opportunismi voi näissäkin kysymyksissä mennä, sitä osoittaa Jaurèsin äskeinen esiintyminen. Eräässä saksalaisessa liberaalis-porvarillisessa lehtipahasessa, esittäessään käsityksiään kansainvälisestä tilanteesta, hän puolustaa Ranskan ja Englannin liittoa Venäjän kanssa sellaisilta syytöksiltä, että tällä liitolla on rauhanvastaiset aikeet, ja pitää tätä liittoa ”rauhan takeena”, hän tervehtii sitä seikkaa, että ”olemme nyt eläneet niihin aikoihin, jolloin Englanti ja Venäjä, kaksi vanhaa vihollista, ovat tehneet liiton keskenään”.

R. Luxemburg on antanut mainion arvion tuollaisesta käsityksestä ja ankaran ripityksen Jaurèsille ”Avoimessa kirjeessä”, joka on julkaistu Neue Zeitin viimeksi ilmestyneessä niteessä. R. Luxemburg toteaa ennen kaikkea, että ”Venäjän” ja ”Englannin” liitosta puhuminen merkitsee ”porvarillisten poliitikkojen kielellä puhumista”, sillä kapitalististen valtioiden edut ja proletariaatin edut ulkomaanpolitiikassa ovat vastakkaiset eikä voida puhua etujen sopusuhtaisuudesta ulkoisten suhteiden alalla. Koska militarismi on kapitalismin lapsi, niin ei sotiakaan voida hävittää vallanpitäjien ja diplomaattien juonitteluilla, eikä sosialistien tehtävänä ole synnyttää illuusioita siinä suhteessa, vaan päinvastoin heidän tulee paljastaa aina diplomaattisten ”rauhanaskelten” tekopyhyys ja voimattomuus.

Mutta ”kirjeen” keskeisenä kohtana on arvio liitosta, jonka Englanti ja Ranska ovat tehneet Venäjän kanssa ja jota Jaurès niin kovin ylistelee. Euroopan porvaristo antoi tsarismille mahdollisuuden lyödä takaisin vallankumouksellisen rynnistyksen. ”Yrittäessään nyt lujittaa vallankumouksesta saadun väliaikaisen voiton lopulliseksi voitoksi absolutismi turvautuu ennen muuta kaikkien horjutettujen hirmuvaltojen koettuun keinoon — menestykseen ulkopolitiikassa”. Kaikki Venäjän liitot merkitsevät nyt ”Länsi-Euroopan porvariston pyhää liittoa Venäjän vastavallankumouksen kanssa, venäläisten ja puolalaisten vapaustaistelijani kuristajien ja pyövelien kanssa; ne merkitsevät kaikkein verisimmän taantumuksen lujittamista, ei ainoastaan Venäjän sisällä, vaan myös kansainvälisissä suhteissa”. ”Sen tähden kaikkien maiden sosialistien ja proletaarien perustehtävänä on kaikin voimin estää liittoutumista vastavallankumouksellisen Venäjän kanssa”.

”Kuinka on selitettävissä”, kysyy R. Luxemburg Jaurèsin puoleen kääntyen, ”että Te ’mitä tarmokkaimmin’ yritätte tehdä Venäjän vallankumouksen ja Persian kapinan veristen pyövelien hallituksesta vaikuttavan tekijän Euroopan politiikassa, tehdä venäläisistä hirsipuista kansainvälisen rauhan pylväitä, Te, joka aikoinanne piditte Ranskan parlamentissa loistavan puheen vastustaen lainan antamista Venäjälle? Te, joka muutama viikko sitten julkaisitte Humanite-lehdessänne kiihkeän kehotuksen kutsuen yleistä mielipidettä vastustamaan niitä veritöitä, joita sotaoikeudet tekevät Venäjän Puolassa? Kuinka nämä teidän rauhansuunnitelmanne, jotka rakentuvat ranskalaisvenäläisen ja englantilais-venäläisen liiton varaan, sopivat yhteen sen protestin kanssa, jonka Ranskan sosialistinen parlamenttiryhmä ja sosialistisen puolueen Kansallisneuvoston johtokunta esittivät hiljattain Fallieres’in Venäjänmatkaa vastaan, sen protestin kanssa, jonka alla on Teidän allekirjoituksenne ja jossa palavin sanoin puolustetaan Venäjän vallankumouksen etuja. Jos Ranskan tasavallan presidentti haluaa vedota Teidän lausuntoihinne kansainvälisestä tilanteesta, niin hän voi vastata protestiinne: ken hyväksyy päämäärän, hänen on hyväksyttävä myös keinot, ken pitää liittoa tsaari-Venäjän kanssa kansainvälisen rauhan harmoniana, hänen pitää hyväksyä kaikki, mikä lujittaa tätä liittoa ja johtaa ystävyyteen.

Mitähän Te olisitte sanonut, jos Saksassa, Venäjällä ja Englannissa olisi aikoinaan löytynyt sosialisteja ja vallankumouksellisia, jotka olisivat ”rauhan nimessä” suositelleet liittoa restauraatiohallituksen tai Thiers’in ja Jules Favre’in hallituksen kanssa ja jotka olisivat moraalisella arvovallallaan verhonneet tällaista liittoa?!!”…

Tämä kirje puhuu itse puolestaan, ja venäläiset sosialidemokraatit eivät voi muuta kuin onnitella toveri R. Luxemburgia tämän hänen protestinsa johdosta ja Venäjän vallankumouksen puolustamisesta kansainvälisen proletariaatin edessä.

S. P. Kähmi Uutiset

Iso-Britannian ammattiliitoilla työpaikkatoimintapäivä Palestiinan puolesta

Torstaina 13. helmikuuta ammattiyhdistysliike eri puolilla Iso-Britanniaa osallistui #Workplaces4Palestine-työpaikkatoimintapäivään, jossa vaadittiin uutta kansainvälistä painostusta kestävän tulitauon aikaansaamiseksi ja Palestiinan valtion välitöntä tunnustamista.

Ammattiosastot järjestivät lounasaikaan erilaisia ​​tapahtumia mielenosoituksista, ulosmarsseista ja hiljaisista hetkistä kojuihin, leipomomyyntiin tai yksinkertaisesti merkkien ja palestiinalaisten huivien käyttämiseen.

Bristolin yliopiston työläiset yhdessä rauhanliikkeen kanssa järjestivät tapahtumia Wills Memorial Buildingissa ja Senaatin talossa vaatien yliopistoa katkaisemaan suhteensa aseyrityksiin ja osallisuutensa Israelin kansanmurhaan.

Cambridgessa järjestettiin ay-liikkeen ja rauhanliikkeen mielenosoitus Great St Mary’s Churchin ulkopuolella.

Oxfordissa oli lounasaikaan marssi ja mielenosoitus, joka kokoontui Clarendon Stepsillä, Broad Streetillä. Mukana oli myös perheystävällistä taidetta ja käsitöitä Parents 4 Palestine -ryhmän kanssa, ja opiskelijaryhmät järjestivät ulosmarssin osallistuakseen mielenosoitukseen.

Southamptonissa, New Roadin ja Above Barin risteyksessä sijaitseva katukioski tarjosi ohikulkijoille mahdollisuuden allekirjoittaa vetoomuksen paikallisille kansanedustajille, joissa heitä kehotettiin vaatimaan pysyvää tulitaukoa ja Israelin aseistamisen lopettamista.

Yorkissa York St Johnin yliopiston UCU:n haara järjesti iltapäivän lukuistunnon palestiinalaisen kirjailijan ja runoilijan Mosab Abu Tohan seurassa henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Lontoossa järjestettiin lounasaikaan mielenosoituksia Hackney Collegen ulkopuolella UCU:n sivuliikkeen järjestämässä Tower Hamlets Town Hallissa.

Ammattiliittojen keskusjärjestöt TUC ja GFTU tukivat tapahtumia.

– Kansainvälisen yhteisön on vastustettava presidentti Trumpin esittämiä uhkauksia häätää palestiinalaiset pois Gazan alueelta pysyvästi ja laittomasti, TUC:sta tiedotettiin.

– Vaadimme hallituksen ja yritysten osallisuuden lopettamista Israelin toimissa ja tuemme Lontoon mielenosoitusta pysyvän tulitauon ja oikeuden puolesta Palestiinalle, kertoi puolestaan GFTU.

Lauantaina keskipäivällä ulkoministeriön rakennukselta Whitehallilta Lontoossa alkavan mielenosoituksen on määrä marssia Yhdysvaltain suurlähetystölle.

UNISON: Palestiinan valtio tunnustettava

– 15 kuukautta kestäneellä konfliktilla on ollut tuhoisa vaikutus työläisiin. Gazassa yli 1 060 terveydenhuollon työntekijää, 519 koulutustyöntekijää, 385 avustustyöntekijää ja monia muita julkisten palvelujen työntekijöitä on kuollut, sanoo Britannian suurin ammattiliitto UNISON.

Kodit, kriittiset infrastruktuurit, julkiset palvelut ja yritykset ovat tuhoutuneet. YK:n arvion mukaan 50 miljoonan tonnin jätteen poistaminen Gazasta kestää jopa 20 vuotta.

– Tulitauon ilmoituksen jälkeen tilanne Länsirannalla on kärjistynyt. Pääsyrajoitukset ovat voimistuneet ja sotilaalliset operaatiot Jeninissä, Tulkarmissa ja muissa yhteisöissä ovat johtaneet tuhansien palestiinalaisten pakkosiirtymiseen.

UNISON yhtyi palestiinalaisten ammattiliittojen vetoomuksiin kansainvälisestä painostuksesta pysyvän tulitauon ja täydellisen humanitaarisen avun, majoituksen ja kriittisten julkisten palvelujen saatavuuden varmistamiseksi. Liitto vaatii myös Palestiinan valtion täyttä tunnustamista sekä asekaupan ja Yhdistyneen kuningaskunnan ja Israelin kauppa- ja kumppanuussopimuksen keskeyttämistä, kunnes kansainvälistä oikeutta kunnioitetaan.

S. P. Kähmi Uutiset

Iso-Britannian rauhanliike valmistautuu vastustamaan ydinaseita lentotukikohdalla huhtikuussa – Luvassa rauhanleiri ja konferenssi

Brittiläinen rauhanliike vastustaa Yhdysvaltain ydinaseiden sijoittamista RAF Lakenheathin lentotukikohtaan. Huhtikuuksi tukikohdalle on suunnitteilla rauhanleiri ja kansainvälinen konferenssi.

Lakenheath Alliance for Peace (LAP) on lähes 50 brittiläisen ja kansainvälisen rauhanryhmän liittouma, joka on kokoontunut yhteen protestoimaan olemassa olevia sotilaslaitoksia ja ydinaseita vastaan ​​RAF:n Lakenheathin lentotukikohdassa Itä-Englannissa.

Tänä vuonna liittouma aikoo järjestää kansainvälisen rauhanleirin, joka pidetään Lakenheathissä 14.-26. huhtikuuta 2025. Rauhanleiri kokoaa yhteen mielenosoittajia ja rauhanaktivisteja eri puolilta maailmaa.

Ydinaseet Isossa-Britanniassa

RAF Lakenheath on todellisuudessa USAF Lakenheath; se on Yhdysvaltojen suurin lentotukikohta Euroopassa, ja se on osoitettu Yhdysvaltain ilmavoimille Euroopassa ja Afrikassa.

Tukikohdan ilmavoimien yksiköt ylläpitävät sotilasliitto NATOlle luvattuja taisteluvalmiita lennostoja ja suunnittelevat, johtavat, ohjaavat, koordinoivat ja tukevat ilma- ja avaruusoperaatioita Euroopassa, osissa Aasiaa ja koko Afrikkaa Egyptiä lukuun ottamatta.

Viimeisten vuosikymmenten aikana USAF Lakenheathissä sijaitsevat sotakoneet ovat johtaneet tuhoisia asetehtäviä Kuwaitissa, Irakissa, Afganistanissa, Serbiassa, Libyassa, Syyriassa, Lähi-idässä ja Itä-Afrikassa.

Yhdysvaltalaisia ydinaseita pidettiin Lakenheathissa vuoteen 2008 asti, jolloin ne poistettiin kansan painostuksesta, mikä on ensimmäinen kerta, kun Iso-Britannia on ollut vapaa Yhdysvaltain ydinaseista sen jälkeen, kun ne otettiin käyttöön ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen. Viime vuosina on kuitenkin tullut ilmi asiakirjoja, jotka paljastavat, että ydinaseiden palauttamista Lakenheathiin on suunniteltu; sopimukset on tehty ja näiden aseiden edellyttämien turvallisten varastotilojen rakennustyöt ovat käynnissä.

Rauhanaktivistien mukaan yhdysvaltalaisten ydinaseiden palauttaminen Iso-Britanniaan, joka on yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä liittolaisista NATOn sisällä ja yksi NATOn militarismin tärkeimmistä kannustajista, edustaisi suurta provokaatiota geopolitiikassa.

– Lakenheath on symboli edessämme oleville riskeille ja niin monien maailman hallitusten ja erityisesti ydinasevaltioiden ja liittoutumien vastuuttomuudesta.

– Pyydämme teitä liittymään joukkoomme Lakenheathissä, kutsumme teitä protestoimaan militarismin nousua kaikkialla ja vaaroja vastaan, joita Yhdysvaltojen ydinaseet ja tavanomaiset aseet sekä niitä isännöivät lentotukikohdat edustavat Euroopassa ja kaikkialla maailmassa.

Rauhan leiri

Huhtikuun 2025 rauhanleiri on merkittävä maamerkki Lakenheath Alliance for Peace -järjestön mielenosoitusten historiassa. Liittouma on kahden vuoden ajan suunnitellut toimintapäiviä, joissa on mukana ydinaseriisuntakampanja ja monet muut ryhmät ja yksilöt.

Lentotukikohdassa järjestetään kuukausittain katselmuksia, ja heinäkuussa 2024 sadat mielenosoittajat kokoontuivat sinne 3 päivän rauhankävelylle ja 10 päivän rauhanleirille.

Lentotukikohdan pääportin ulkopuolella tai satunnaisesti eri paikoissa tukikohdan läheisyydessä järjestetään 24 tunnin vartiointia sekä erilaisia ​​aktiviteetteja ja mielenosoituksia. Erilaiset mielenosoitukset huipentuvat tukikohdan saartoon lauantaina 26. huhtikuuta.

Kansainvälinen rauhankonferenssi

Yli 800 Yhdysvaltain lentotukikohtaa eri puolilla planeettaa vaikuttavat paikallisiin, alueellisiin ja kansallisiin talouksiin, yhteisöihin ja politiikkaan lukemattomilla eri tavoilla. Niiden vaikutuksen eri muodot ovat pääteema kansainvälisessä rauhankonferenssissa, joka pidetään osana rauhanleiriä torstaina 24. huhtikuuta.

Rauhankonferenssin agenda löytyy tästä linkistä.

”Yhdysvaltain militarisoinnissa ja sen lisääntyvässä ydinaseistuksessa keskeinen osa on sen laaja ulkomaisten sotilastukikohtien verkosto … Useat Yhdysvaltojen tukikohdat eri puolilla Eurooppaa – NATOn suojeluksessa – mahdollistavat Yhdysvaltojen ydinaseiden läsnäolon Euroopassa. He asettivat Euroopan etulinjaan Yhdysvaltojen sodissa ja riskeeraavat ydinsodan alkamisen Euroopassa. Näitä tukikohtia ollaan parhaillaan varustamassa päivitetyillä ja monipuolisemmilla ydinaseilla, ja niitä käytetään tukemaan meneillään olevia Yhdysvaltain sotia …”

Konferenssin tavoitteena on analysoida näitä poliittisia ja sotilaallisia tapahtumia – maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti, kokoamalla yhteen liikkeitä ja aktivisteja eri puolilta maailmaa, tukemaan toisiaan, laatimaan strategioita yhdessä ja suunnittelemaan toimia vastarintaa ja muutosta varten.

Konferenssiin voi ilmoittautua täältä.

S. P. Kähmi Uutiset

Työläiset marssivat ulos työpaikoilta ympäri Iso-Britanniaa Palestiinan puolesta

Tänään ympäri Britanniaa työväki on marssinut ulos työpaikoiltaan osana valtakunnallista toimintapäivää Palestiinan asian puolesta. Aamulla työläiset estivät kahden ministeriön sisäänkäynnit vaatien asevientikieltoa Israeliin. Monet ammattiyhdistykset osallistuivat päivän tapahtumiin.

Aamulla joukko työläisiä Workers for a Free Palestine -ryhmästä ja palvelualan PCS-ammattiliitosta protestoi Iso-Britannian kauppa- ja elinkeinoministeriön ulkopuolella vaatien välitöntä aseidenvientikieltoa Israeliin.

Työläisten ja ammattiyhdistysaktiivien kohteena olivat molemmat ministeriöt, jotka myöntävät lupia aseviennille Israeliin (ulkoministeriö ja kauppaministeriö). Mielenosoittajat estivät pääsyn ministeriöiden sisäänkäynneille.

Newhamin opetusalan NEU:n jäsenet osoittivat solidaarisuutta Palestiinaa kohtaan käynnistämällä kampanjan kansanmurhaan osallistuneiden aseyritysten investoinneista.

Opetusalan mielenosoitus.

Newhamissa kulttuurityöntekijät kansanmurhaa vastaan ​​(CWAG) -järjestön jäsenet ilmaisivat solidaarisuutensa palestiinalaisten ammattiliittojen vaatimuksille globaalista työpaikkatoiminnasta ja vaativat Britannian hallitusta lopettamaan Israelin aseistamisen.

Kulttuurityöntekijöiden mielenosoitus.

Newcastlessa päivän tapahtumiin osallistuivat PCS:n ja NEU:n lisäksi julkisen sektorin ammattiliitto Unison, taiteilijoiden Artists Union England ja korkeakoulutyöntekijöiden UCU.

Ammattiliittojen kokoontuminen Newcastlessa.

Manchesterissa julkisen kuljetusalan työläiset lähtivät lounastauoltaan keräämään rahaa lääkintäavun takaamiseksi palestiinalaisille.

Myös opiskelijat osallistuivat toimintapäivään ammattiyhdistysaktiivien ohella, järjestäen ulosmarsseja kouluista ja yliopistoista. Dorsetissa järjestettiin työväen ja opiskelijoiden yhteinen mielenosoitus paikallisen sairaalan ulkopuolella.

Toimintapäivään osallistuttiin lisäksi ammattiyhdistysten toimistoilla eri puolilla maata. Unison-ammattiliitto julkaisi helppolukuisen pamfletin ”Divest 4 Palestine & the Planet”, joka kertoo, miksi henkilöstön eläkerahastojen on irtisanouduttava ihmisoikeusloukkauksista ja fossiilisista polttoaineista hyötyvistä yrityksistä.

Kokoontuminen Unison-ammattiliiton toimistolla.

S. P. Kähmi Uutiset

106 vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisestä – Muistopäivän perinnöstä käydään kamppailua

Tänään 11. marraskuuta on kulunut 106 vuotta siitä, kun ensimmäinen maailmansota päättyi Euroopassa, sen jatkuessa vielä viikkoja Afrikassa. Päivä oli aiemmin kuolleiden suremisen päivä ja rauhan juhla, mutta tänään ympäri maailmaa se on joutunut militarisoinnin kohteeksi.

Ensimmäisen imperialistisen maailmansodan sotilas- ja siviiliuhrien kokonaismäärä oli noin 40 miljoonaa: arviot vaihtelevat noin 15–22 miljoonasta kuolonuhrista ja noin 23 miljoonasta haavoittuneesta sotilashenkilöstä, mikä on ihmiskunnan historian tappavimpien konfliktien joukossa.

Yli 11 000 ihmistä kuoli, haavoittui tai katosi vielä sen jälkeen Euroopassa, kun päätös sodan lopettamisesta oli tehty aikaisin aamulla. Aselepo julistettiin lopulta aikataulun mukaisena hetkenä kello 11 11. kuukauden 11. päivänä vuonna 1918.

Viimeisen Euroopassa kuolleen tarina

Tarina viimeisestä Euroopassa kuolleesta sotilasta korostaa sodan typeryyttä.

Henry Nicholas John Gunther oli syntynyt Yhdysvaltain Baltimoressa, Marylandissa, vanhemmille, jotka olivat muuttaneet Saksasta. Syyskuussa 1917 hänet kutsuttiin auttamaan saksalaisten tappamisessa armeijan riveissä.

Kun hän kirjoitti kotiin Euroopasta kuvaillakseen sodan kauheutta ja rohkaistakseen muita välttämään asevelvollisuutta, hänet alennettiin sotilasarvossa (ja hänen kirjeensä sensuroitiin). Sen jälkeen hän oli kertonut ystävilleen, että hän vielä puhdistaisi maineensa.

Sodan lopettamisen määräajan lähestyessä klo 11:00 marraskuussa, Henry nousi, vastoin käskyjä, ja syöksyi pistin tanassa kohti kahta saksalaista konekivääripesäkettä. Saksalaiset olivat tietoisia aselevosta ja yrittivät heiluttaa hänelle. Henry lähestyi ja ampui. Kun hän pääsi lähelle, lyhyt konekivääritulitus päätti hänen elämänsä kello 10.59.

Henrylle palautettiin hänen sotilasarvonsa, mutta elämäänsä hän ei saanut takaisin.

Militarisoitu rauhanpäivä

Monissa osissa maailmaa, pääasiassa, mutta ei yksinomaan brittiläisen kansainyhteisön valtioissa, tätä päivää kutsutaan muistopäiväksi (Remembrance Day), ja sen pitäisi olla kuolleiden suremisen päivä ja sodan lopettamiseksi työskentelyn aika, jotta uusia sotakuolleita ei enää syntyisi. Mutta päivä on militarisoitu, ja aseyhtiöt käyttävät päivää kertoakseen ihmisille, että elleivät he tue useampien miesten, naisten ja lasten tappamista sodassa, he häpäisevät kuolleiden muistoa.

Vuosikymmenten ajan Yhdysvalloissa, kuten muuallakin, tätä päivää kutsuttiin aselepopäiväksi (Armistice Day, ja se luokiteltiin rauhan juhlaksi, myös Yhdysvaltain hallituksen taholta. Se oli surullisten muistojen ja sodan iloisen päättymisen päivä joka merkitsi sitoutumista sodan estämiseksi tulevaisuudessa. Loman nimi muutettiin Yhdysvalloissa Korean sodan jälkeen ​​”Veteraanien päiväksi”, josta on tullut pitkälti sotaa, militarismia ja amerikkalaista ekseptionalismia kannattava juhla.

Esimerkiksi nykyään jotkin Yhdysvallat kaupungit kieltävät Veteraanit rauhan puolesta (Veterans For Peace) -ryhmiä marssimasta paraateissaan, koska päivä on ymmärretty sodan ylistyspäiväksi – sen alkuperän vastaisesti.

Veteraanit rauhan puolesta: Tulitauko Lähi-itään

VfP-järjestö työskentelee lujasti kääntääkseen tilanteen ja aselepopäivän perinteen palauttamiseksi, päiväksi, jolloin juhlitaan sodan päättymistä ja sitoutumista rauhaan.

– Nykyään ilmastokatastrofin ja ydintuhon uhkat ovat jääneet Israelin kauhistuttavan, meneillään olevan palestiinalaisten kansanmurhan varjoon Gazassa, järjestö toteaa.

– Yli vuoden ajan sanoinkuvaamattomat julmuudet ovat täyttäneet ruutumme ja vaivanneet omaatuntoamme.

– Yhdysvaltain hallitus on osallinen Israelin armottomaan etniseen puhdistukseen. Pommit, jotka Israel pudottaa palestiinalaisten lasten päälle, valmistetaan Yhdysvalloissa ja ne ovat Yhdysvaltain hallituksen toimittamia. Israelin Yhdysvaltojen tukema sota on nyt laajentunut Länsirannalle, Libanoniin ja Iraniin, mikä tuo laajemman sodan uhkan, joka voi muuttua jopa ydinsodaksi.

– Kun pohdimme tämän merkkipäivän todellista merkitystä tänä vuonna, Veteraanit rauhan puolesta vaatii aselepoa – pysyvää tulitaukoa Palestiinassa, Libanonissa ja kaikkialla Lähi-idässä. Rauhaa rakastavien ihmisten innoittamana ympäri maailmaa lupaamme viedä tätä viestiä eteenpäin. Emme ole osallisia kansanmurhaan. Kukaan ei ole vapaa ennen kuin olemme kaikki vapaita.

– Muistetaan aselepopäivä – pysyvä tulitauko nyt. Lopetetaan kansanmurha – ei enää USA:n pommeja Israeliin. Vapaa, vapaa Palestiina!

S. P. Kähmi Uutiset

”Elbit tappaa lapsia” – Bristolin asukkaat saartoivat israelilaisen sotilasyhtiön pääkonttorin

Kymmenet asukkaat ja paikalliset aktivistit estivät tänä aamuna 6. marraskuuta sisäänkäynnin israelilaisen Elbit Systemsin tuotantolaitokseen Pohjois-Bristolissa.

Aamulla noin kello 7 mielenosoittajat saapuivat teollisuusalueen ulkopuolelle varustautuneena banderolleilla ja Palestiinan lipuilla.

Mielenosoittajat muodostivat ihmisketjun portin eteen kannustaakseen laitoksen työntekijöitä liittymään heihin ja estämään ajoneuvojen pääsyn alueelle vastalauseena Gazan tilanteelle. Mielenosoittajat lauloivat ja kutsuivat työläisiä liittymään joukkoonsa estääkseen Elbit Systemsiä toimimasta normaalisti päivän aikana.

”Kansanmurha-aseita valmistetaan Bristolissa.”

Israelilainen sotilasyhtiö käyttää Elbitin pääkonttoria Bristolissa Ison-Britannian toimintojensa valvontaan, ja se on aiemminkin ollut Palestiinan solidaarisuusaktivistien kohteena.

– Elbit on itsepintaisesti jättänyt huomiotta Bristolin asukkaiden vaatimukset lopettaa kansanmurhan tukeminen Gazassa! Kuvittele, jos meidän lapsiamme mattopommitettaisiin? Elbitin on tunnustettava osuutensa tässä, sanoi paikan lähellä asuvaa Jan Taylor.

Aktivismi tuottaa tulosta

Mielenosoitus järjestettiin pian sen jälkeen, kun ilmoitettiin, että Barclays Plc oli saattanut päätökseen investointiensa purkamisen Elbitistä useiden koordinoitujen maalihyökkäysten jälkeen viime kuukausina.

Myös yrityslobbaustoimisto APCO on pudottanut Elbitin pois portfoliostaan. Syyskuussa APCO:n tiloja vastaan ​​toteutetuissa toimissa kolme aktivistia oli lukittuina heidän 40 Strandin Lontoon toimistonsa eteen, tahrittuaan toimiston julkisivun punaisella maalilla ja levitettyään banderollin, jossa luki ”Lopettakaa kansanmurhan lobbaus”.

S. P. Kähmi Uutiset

Suurmielenosoitus vaati Iso-Britannian hallitukselta tekoja Palestiinan kansanmurhaa vastaan

Yli 15 000 mielenosoittajaa marssi Liverpoolissa työväenpuolueen puoluekokoukselle vaatien pääministeri Keir Starmerilta tekoja Palestiinan kansanmurhaa vastaan, kuten täyttä asevientikieltoa Israeliin.

19. valtakunnallinen marssi Palestiinan puolesta alkoi lauantaina keskipäivällä lähellä Lime Streetin rautatieasemaa ja päättyi lähelle King’s Dockia, jossa pääministeri Starmerin puolue kokoontuu tänä viikonloppuna.

Kyseessä oli ensimmäinen Lontoon ulkopuolella järjestettävä valtakunnallinen pro-Palestiina-marssi Britanniassa.

Palestiinan solidaarisuuskampanjan (PSC) johtaja Ben Jamal kommentoi Guardian-lehdelle, että mielenosoittajat vaativat välitöntä asevientikieltoa. Aiemmin tässä kuussa ilmoitettuja asevientilupien osittaisia keskeyttämisiä hän kuvaili riittämättömiksi.

– Työväenpuolueen hallitus tietää, että Israel tekee rikoksia Gazassa ja Länsirannalla. Mutta sen sijaan, että se noudattaisi kansainvälisen oikeuden mukaisia ​​velvoitteitaan, se pyrkii edelleen suojelemaan Israelia vastuulta.

PSC:n lisäksi mielenosoituksen järjestäjiin kuuluivat organisaatiot kuten Stop the War, Campaign for Nuclear Disarmament, Muslim Association of Britain, Friends of Al-Aqsa ja Palestinian Forum Iso-Britanniassa.

Jatkuvat marssit alkoivat Lontoossa Israelin hyökättyä Gazaan. Alueen terveysviranomaisten mukaan tähän mennessä on kuollut arviolta 41 000 ihmistä, joista suurin osa on siviilejä. Järjestäjien mukaan aselepopäivän suurimpaan marssiin osallistui jopa 800 000 ihmistä.

PSC-kampanja sanoi, että työväenpuolueen paikallisosastot ja ammattiliitot ovat tukeneet sitä yrityksissä varmistaa Palestiinaa koskevan esityksen tulevan käsittelyyn sunnuntaina alkavassa puoluekokouksessa. Esitykset, joissa vaaditaan kansainvälisen oikeuden noudattamista ja Israelin aseviennin täydellistä lopettamista, ovat konferenssin asialistalla, mutta vielä ei ole päätetty, keskustellaanko niistä.

PSC sanoi olevansa huolissaan ”puolueen johtoon liittyvistä ryhmittymistä, jotka yrittävät työntää esitykset pois esityslistalta välttääkseen hämmennystä hallitukselle ja välttääkseen keskusteluja, jotka arvostelevat Israelin toimia tai vaativat hallitukselta Israelin saattamista vastuuseen”.

Konferenssissa on järjestetty oheistapaamisia, mutta PSC:n mukaan kampanja ei ollut edes saanut käyttää sanoja ”kansanmurha” tai ”apartheid” tapahtumien kuvauksissa puoluekonferenssin virallisessa oppaassa.

Britannian ay-keskusjärjestä TUC hyväksyi aiemmin vuosikokouksessaan esityksen, jossa vaadittiin, että kaikki Iso-Britannian asekauppa Israelin kanssa lopetettaisiin välittömästi.

– Laajempi työväenliike, kuten TUC:n äskettäisessä kongressissaan yksimielisesti hyväksymä esitys osoittaa, vaatii toimia Israelin saattamiseksi vastuuseen, mukaan lukien täydellinen asevientikielto, Jamal sanoi.

– Mielipidemittaukset osoittavat, että työväenpuolueen jäsenet ja suuri yleisö tukevat näitä vaatimuksia. Tämä on moraalinen testi Keir Starmerille ja työväenpuolueen johtajille. Heidän täytyy puolustaa kansainvälisen oikeuden täytäntöönpanoa ja asettua rohkeasti niitä vastaan, jotka horjuttavat sitä, olivatpa he keitä tahansa.