Eilen, 14. lokakuuta, Ukrainassa muistettiin Ukrainan kapinallisarmeijan (UPA) perustamista. Tämän muistamisen taustalla on yksi Ukrainan 1900-luvun historian synkimmistä ja kiistellyimmistä luvuista, muistuttaa ukrainalainen tutkija Marta Havryshko.
Ukrainan asevoimat ovat omaksuneet yhä enemmän Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) ja Ukrainan kapinallisarmeijan (UPA) symboleita, rituaaleja ja historiallista perintöä.
Näiden liikkeiden ihannointi, joka rajoittui aiemmin pitkälti äärioikeistolaisiin nationalistipiireihin, on nyt osa Ukrainan sotilaskulttuurin valtavirtaa. Sankarillisen mytologian taustalla on kuitenkin historia, johon sisältyy etnisiä puhdistuksia, poliittista terroria sekä kymmenien tuhansien puolalaisten, juutalaisten ja ukrainalaisten murhia.
Ukrainalainen tutkija Marta Havryshko tarkastelee kirjoituksessaan, miten kiisteltyä menneisyyttä muovataan kansalliseksi sotilasperinteeksi – ja samalla uhrit pyyhitään unholaan.
Rehabilitaation alku
Ukrainan nationalistien järjestö (OUN) oli vuonna 1929 perustettu radikaali ja fasistinen ukrainalainen poliittinen liike. Toisen maailmansodan aikana ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 OUN teki yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Sen jäsenet osallistuivat aktiivisesti juutalaisvainoihin, kuten kesän 1941 Lvivin pogromeihin sekä muihin joukkomurhiin ja ”holokausti luodein” -tapahtumiin (mukaan lukien Babi Yar).
OUN tavoitteli etnisesti yhtenäistä ja itsenäistä Ukrainan valtiota saksalaisten tuella, ja sen ideologia yhdisteli nationalismia ja saksalaista kansallissosialismia.
UPA oli Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) Bandera-siiven aseellinen haara; se alkoi muodostua vuoden 1943 alussa Volynian ja Polesian alueilla. Kyseisen vuoden maalis- ja huhtikuussa järjestön rivejä vahvistivat sadat Schutzmannschaftin – saksalaisten apupoliisijoukkojen – jäsenet, joiden toiminta oli kytkenyt heidät holokaustiin ja natsien sotarikoksiin eri puolilla miehitettyä Ukrainaa. UPA:n tunnetuimpia komentajia olivat Roman Šuhevytš ja Vasyl Kuk.
UPA ilmoitti tavoitteekseen itsenäisen, vieraan vallan miehityksestä vapaan Ukrainan valtion perustamisen. Tavoitteen tavoitteluun liittyi kuitenkin myös hirmutekoja, kuten kymmenien tuhansien puolalaisten, juutalaisten, ukrainalaisten ja muiden ihmisten surmaaminen. UPA syyllistyi kymmenien tuhansien puolalaisten joukkomurhiin Volhyniassa ja Itä-Galitsiassa vuosina 1943–1944, minkä Puola tunnustaa kansanmurhaksi. Kansallinen vapautustaistelu oli siten erottamaton osa etnisen väkivallan ja sotarikosten perintöä.
Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991 muisto UPA:sta alkoi nousta uudelleen esiin, aluksi Länsi-Ukrainassa, jossa liike oli toiminut. Alueellisena muistamisen kulttuurina alkanut ilmiö levisi vähitellen Keski- ja Itä-Ukrainaan. Se vahvistui erityisesti Maidanin tapahtumien jälkeen, kun nationalistipoliitikot saivat merkittävää vaikutusvaltaa maan historiallisen muistin ja kulttuuripolitiikan instituutioissa.
Ratkaiseva käännekohta koitti 9. huhtikuuta 2015, kun Ukraina hyväksyi lain ”Ukrainan itsenäisyyden puolesta 1900-luvulla taistelleiden oikeudellisesta asemasta ja heidän muistonsa kunnioittamisesta”. Lainsäädäntö tunnusti virallisesti OUN:n ja UPA:n jäsenet Ukrainan itsenäisyyden puolesta taistelleiksi. Samalla se antoi virallisen tuen tietylle tulkinnalle heidän historiastaan, mikä on heittänyt pitkän varjon julkiseen keskusteluun heidän aatteestaan, toiminnastaan sodan aikana sekä heidän perinnöstään, joka on herättänyt voimakkaita kiistoja.
OUN:n maineen palauttaminen alkoi myös muokata Ukrainan asevoimien symboliikkaa. Presidentti Petro Porošenkon kaudella OUN:n tervehdys ”Kunnia Ukrainalle! Kunnia sankareille!” otettiin käyttöön virallisena sotilastervehdyksenä. Elokuun 24. päivänä 2018, Kiovassa järjestetyssä itsenäisyyspäivän sotilasparaatissa, ”Synnyimme suurena hetkenä” – joka oli aikoinaan Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) hymni – esitettiin ensimmäistä kertaa ”Uuden ukrainalaisen armeijan marssina”.
Sellaisen radikaalin nationalistiliikkeen symboleja – jonka historiaan kietoutuivat fasismi, yhteistyö natsi-Saksan kanssa, etninen puhdistus ja sodan ajan julmuudet – alettiin sisällyttää nykyaikaisen eurooppalaisen valtion seremonialliseen kuvastoon.
Nämäkin kehityskulut jäävät kuitenkin varjoon sen rinnalla, mitä OUN- ja UPA-liikkeiden ympärille rakentuneelle kultille on tapahtunut presidentti Volodymyr Zelenskyin – maan ensimmäisen selvällä enemmistöllä valitun juutalaisen presidentin – kaudella. Tämän historiallisen rehabilitoinnin laajuus ja näkyvyys Zelenskyin presidenttikaudella ovat vailla vertaa Ukrainan itsenäisyyden ajan historiassa.
Nationalistiset sotilasyksiköt kultin edistäjinä
Missään OUN:n ja UPA:n kultti ei ole Ukrainan asevoimissa näkyvämmin esillä niin kutsutuissa kansallismielisissä prikaateissa – äärioikeistolaisten järjestöjen, kuten Asovan, Oikea sektorin, Svobodan, Perinteen ja Järjestyksen sekä muiden, perustamissa sotilasmuodostelmissa.
Kaksi muodostelmaa erottuu joukoista: Asovan prikaati ja Kolmas hyökkäysprikaati. Molemmista on sittemmin tullut paljon suurempien sotilasrakenteiden – Ukrainan kansalliskaartin ensimmäisen Asovan armeijakunnan ja Ukrainan asevoimien kolmannen armeijakunnan – perusta. Molemmat syntyivät äärioikeistolaisesta Asova-liikkeestä. Molempia pidetään nykyään eliittitaistelujoukkoina, joiden vahvuus on lähes 50 000 sotilasta. Ja molempia yhdistää edelleen jokin yhteisen alkuperänsä ulkopuolella: OUN:n ja UPA:n ihannointi.
Ne esittäytyvät Ukrainan kapinallisarmeijan perillisinä, jotka jatkavat sen keskeneräistä taistelua. Kolmas hyökkäysprikaati, joka muodostaa Kolmannen armeijakunnan selkärangan, jopa valitsi 14. lokakuuta perustamispäiväkseen – tarkoituksellinen ele, jolla pyritään korostamaan sen symbolista ja ideologista jatkuvuutta UPA:n kanssa.
Kolmannen armeijakunnan esikunnassa on esillä viirejä, joissa on OUN:n nationalistinen rukous, sekä järjestön perustajan Jevhen Konovaletsin muotokuvia. Esillä on myös armeijakunnan komentajan Andri Biletskyin muotokuvia; Biletskyi on Asova-joukkojen perustaja, joka toimi aiemmin avoimesti uusnatsistisena hahmona poliittisessa marginaalissa mutta on nyt Ukrainan asevoimien kenraali.
Armeijakunnan upseerikoulu on nimetty Konovaletsin mukaan. Sen ideologisessa koulutuksessa annetaan siloteltu ja sankarillinen kuva OUN:sta ja UPA:sta; järjestöjen jäsenet esitetään tinkimättöminä ja uhrautuvina sotureina, jotka ovat omistautuneet ”pyhän äiti-Ukrainan” asialle. Armeijakunta on myös omaksunut piirteitä UPA:n sisäisestä sotilaskulttuurista, kuten järjestelmän taistelijanimille sekä epävirallisen puhuttelusanan druzhe – joka tarkoittaa ”toveria” tai ”ystävää” ja oli aikoinaan yleinen UPA:n taistelijoiden keskuudessa.
Nykyisen 3. rynnäkköprikaatin sotilaiden samaistuminen UPA:n edeltäjiinsä näkyy ehkä selvimmin prikaatin taideprojekteissa ja historiallisissa elävöityksissä. Yksi esimerkki tästä on Storms of Steel (”Teräsmyrskyt”) -valokuvanäyttely, joka avattiin 27. syyskuuta 2023 Kiovan historian museossa ennen kiertuettaan Liettuassa ja Virossa. Näyttelyssä ukrainalaiset nykysotilaat jäljittelivät UPA:n taistelijoista otettuja historiallisia valokuvia, mikä häivytti visuaalisesti eron 1940-luvun liikkeen ja Venäjää vastaan taistelevien nykysotilaiden väliltä.
Samankaltaista OUN:n ja UPA:n ihannointia on havaittavissa myös Asova-joukoissa. Järjestön upseerikoulu on nimetty Mykola Stsiborskyin – erään toisen merkittävän OUN-ideologin – mukaan. Täälläkin ukrainalaisen radikaalin nationalismin historiaa kiillotetaan huolella ja siitä karsitaan pois häiritsevimmät vaiheet: verenvuodatus, hirmuteot ja yhteistyö natsi-Saksan kanssa. Jäljelle jää tarina sankarillisuudesta ilman moraalisia harmaita alueita, uhrautumisesta ilman uhreja sekä kansallisesta vapautumisesta ilman historiallista vastuuta.
”He [neuvostoliittolaiset taistelussaan UPA:ta vastaan] taistelivat aatetta vastaan, joka oli juurtunut jokaiseen ukrainalaiskotiin”, todetaan Asovan videolla, jolla muistellaan lokakuun 14. päivän tapahtumia.
– Tämä on räikeää historian vääristelyä, Havryshko kirjoittaa.
– Tuolloin suuri osa Ukrainasta oli kiireinen jälleenrakentaessaan maataan – neuvosto-Ukrainaa – toisen maailmansodan aiheuttamista tuhoista. Useimmat ukrainalaiset eivät tukeneet UPA:a eivätkä tunteneet myötätuntoa sen asiaa kohtaan. Monille Itä- ja Etelä-Ukrainan asukkaille, joiden sukulaisia nationalistisen maanalaisen liikkeen jäsenet olivat murhanneet, kapinalliset eivät olleet vapaustaistelijoita vaan rikollisia ja rosvoja, joiden paikka oli kaltereiden takana.
– Ajatus siitä, että UPA edusti koko kansakuntaa, ei ainoastaan romantisoi menneisyyttä. Se pyyhkii näkyvistä ne ukrainalaiset, jotka hylkäsivät liikkeen aatteen – mukaan lukien ne, jotka maksoivat tuosta hylkäämisestä hengellään, Havryshko muistuttaa.
Kultti joka jatkaa kasvuaan
Vuosi toisensa jälkeen yhä useammat Ukrainan asevoimien yksiköt ovat alkaneet viettää lokakuun 14. päivää UPA:n perustamispäivänä. Samalla ne vetävät yhä selkeämmän yhtäläisyysmerkin sodanaikaisen sissiliikkeen ja Ukrainan nykyisten asevoimien välille.
Yksiköt julkaisevat kunnianosoituksia virallisilla sosiaalisen median tileillään, tuottavat juhlavideoita ja järjestävät seremonioita. Eräs käytäntö on noussut erityisen suosituksi: sotilaat lausuvat yhdessä UPA:n historiallisen uskollisuusvalan.
Kenraali Marko Bezruchkon mukaan nimetyn 110. erillisen mekanisoidun prikaatin sotilaat järjestivät tällaisen seremonian avoimella pellolla. He pyrkivät luomaan uudelleen olosuhteet, joissa UPA:n taistelijat vannoivat valansa 1940-luvulla. Ukrainan virallisen sini-keltaisen lipun rinnalla heillä oli esillä OUN- ja UPA-järjestöihin yhdistetty punamusta nationalistilippu.
Da Vinci -sudet -pataljoona, jonka ydin muodostui äärioikeistolaisesta Oikea sektori -liikkeestä, käyttää UPA:n valaa vapaaehtoistensa kohdalla. Pataljoonan seremoniat pidetään Kiovassa sijaitsevalla Askoldin haudalla; siellä tulokkaat osallistuvat myös aseiden siunaamiseen – rituaaliin, joka symboloi heidän sitoutumistaan Ukrainan valtion puolustamiseen.
Miksi lokakuun 14. päivä on tärkeä näille sotilaille? Vastaus löytyy heidän omista sanoistaan.
”Seisomme tänään samalla perustalla: samat arvot, sama vihollinen ja sama tavoite – vapaa Ukraina”, julisti 115. erillinen mekanisoitu prikaati virallisella Facebook-sivullaan.
”Heidän sankarillisuutensa on meille tänään ohjaava valo”, totesi 119. erillinen aluepuolustusprikaati sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan kunnianosoituksessa.
”Nykyinen puolustajien sukupolvi pitää hallussaan samaa rintamalinjaa – vihollinen on sama”, kirjoitti 128. erillinen raskas mekanisoitu prikaati, joka tunnetaan nimellä Dyke Pole.
Ukrainan nykyarmeija ei omaksu OUN:n ja UPA:n historiaa sen koko monimutkaisuudessaan, vaan version, joka on siistitty ja kiillotettu niin perusteellisesti, että se on muuttunut lähes tunnistamattomaksi. Kyseessä on historia, josta puuttuvat kiusalliset tosiasiat, vaivaannuttavat kysymykset ja ennen kaikkea epämiellyttävät uhrit.
Tässä kertomuksessa ei ole sijaa niille ukrainalaisille, jotka taistelivat UPA:a vastaan Puna-armeijan, NKVD:n tai muiden neuvostojoukkojen riveissä. Ei sijaa niille, jotka kannattivat neuvostoliittolaista näkemystä Ukrainasta nationalistisen vaihtoehdon sijaan. Ei sijaa niille, jotka epäilivät Banderan radikaalin nationalistisen hankkeen onnistumismahdollisuuksia tai jotka hylkäsivät sen vision itsenäisestä Ukrainasta.
Heidän kokemuksensa on jätetty kansallisen kertomuksen ulkopuolelle; kertomuksen, joka yhä useammin nostaa yhden poliittisen liikkeen tulkinnan menneisyydestä koko kansakunnan historiaksi. Kaikkein silmiinpistävintä on, ettei siinä ole sijaa uhreille, joiden olemassaolo tekee sankarimyytistä monimutkaisen. Heidän muotokuviaan ei ole seinillä. Heidän muistokseen ei vannota valoja. Heidän kärsimystään ei kunnioiteta sotilasmenoin.
Epäkäytännölliset uhrit
Nyky-Ukrainassa UPA:aa (Ukrainan kapinallisarmeija) kunnioitetaan ennen kaikkea sen vuoksi, että se vastusti neuvostovaltaa. ”Eri sodat, sama vihollinen”, julistavat UPA-kultin vaalijat ja viittaavat Moskovaan päin.
Suurin osa OUN:n ja UPA:n uhreista ei kuitenkaan ollut Moskovan sotilaita. He olivat siviilejä.
He olivat ihmisiä, jotka ukrainalaiset nationalistit olivat leimanneet vihollisiksi – koska he olivat sattuneet syntymään puolalaisiksi, juutalaisiksi tai venäläisiksi, koska he olivat uskaltaneet arvostella nationalistien harjoittamaa terroria tai yksinkertaisesti siksi, että he olivat liittyneet ensimmäisten joukossa neuvostoajan kolhooseihin.
Rangaistus oli usein kollektiivinen. Kapinalliset surmasivat väitetyn ”petturin” lisäksi myös tämän vaimon ja lapset iästä riippumatta. Tarkoituksena ei ollut pelkästään vihollisen tuhoaminen. Tavoitteena oli kylvää kauhua kokonaisiin yhteisöihin, käyttää kuolleita varoittavana esimerkkinä ja opettaa eloonjääneille, mitä tottelemattomuus maksaa.
Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan ministerineuvoston alaisen KGB:n 10. osaston 17. huhtikuuta 1973 laatiman raportin mukaan vuosina 1944–1953 UPA:n ja OUN:n maanalaisen liikkeen tekemissä iskuissa sai surmansa 30 676 ihmistä. Raportin erittely paljastaa jotain, josta tämän päivän muistopuheissa mainitaan harvoin. Kuolleiden joukossa oli 3 500 Neuvostoliiton hallituksen virkamiestä, kommunistisen puolueen ja kommunistisen nuorisoliiton jäsentä; 15 355 kolhoosityöläistä ja talonpoikaa; 676 teollisuustyöläistä; ja 1 931 älymystön jäsentä, mukaan lukien opettajia, lääkäreitä ja pappeja. Lisäksi 860 uhria luokiteltiin lapsiksi, vanhuksiksi ja kotiäideiksi.
Vaikka sotilas- ja turvallisuuspalvelun uhrien aliraportointi olisikin mahdollista – mikä on uskottava huolenaihe – raportoitujen siviilikuolemien määrä on valtava. Silti näitä uhreja ei näy missään UPA:n kunniaksi pidetyissä juhlallisissa puheissa, isänmaallisissa kunnianosoituksissa ja sotilasseremonioissa.
Heidät vaiensivat kerran heidät tappaneet nationalistit. Nykyään heidät vaientavat jälleen nationalistiset poliitikot, jotka ovat tehneet tuon historian valikoivasta versiosta osan Ukrainan kansakunnanrakennusprojektia.
Kokonaisvaltainen nationalismi, visioineen etnisesti määritellystä kansakunnasta ja vaatimuksineen absoluuttisesta lojaalisuudesta, on uudelleenpakattu isänmaalliseksi hyveeksi. Tässä narratiivissa uhreilla ei ole sijaa. Heidän verensä tahraamiin univormuihin pukeutuneet ”sankarit” valtaavat jo tilan. Ja ne, jotka uskaltavat kysyä, pitäisikö demokraattisen Ukrainan juhlistaa tällaisia hahmoja, ottavat riskin, että heidät leimataan pettureiksi tai Kremlin agenteiksi.
”Mutta he taistelivat itsenäisen Ukrainan puolesta”, kuuluu tuttu puolustus.
– Ikään kuin itsenäisyys vastaisi kaikkiin moraalisiin kysymyksiin. Ikään kuin valtiollisuuden tavoittelu voisi vapauttaa kaikki sen nimissä tehdyt rikokset. Mutta itsenäisyys ei voi oikeuttaa mitään keinoja. Kysymys ei ole pelkästään siitä, taistelivatko nämä miehet Ukrainan valtion puolesta. Kysymys on siitä, millaisen valtion he kuvittelivat, mitä arvoja he pyrkivät asettamaan ja mitä he olivat valmiita tekemään niille, jotka seisoivat heidän tiellään, Havryshko kirjoittaa.
