Ukrainassa suuroperaatio asevelvollisuuden vastustajia vastaan – kaksi naista oikeudessa

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on vastannut Kiovan ja aiemmin Lvivin asevelvollisuutta vastustaviin mellakoihin massiivisella operaatiolla: noin 130 ihmistä on tunnistettu ja pakotettu pyytämään anteeksi videolla, ja naiset, jotka yrittivät pelastaa kidutettuja miehiä ja karkureita, on pidätetty ilman takuita.

Ukrainassa 49-vuotiaan lääkintähenkilön Valentina Molodan oikeudenkäynti on alkanut vain hetki hänen pidättämisensä jälkeen.

Hänen väitetty rikoksensa on Kiovan lähellä sijaitsevan uusfasististen Asovan sotilasjoukkojen ylläpitämän pidätyskeskuksen paljastaminen, jossa kerrottiin pidetyn ja mahdollisesti pahoinpidellyn sotaan mobilisoituja miehiä ja sotilaskarkureita.

Valentina kertoi toimittajille menneensä pidätyskeskukseen pelastaakseen miehen hengen. Kyseinen mies oli kriittisessä tilassa ja tarvitsi kipeästi lääkärinhoitoa. Hänelle oli äskettäin tehty leikkaus. Hänellä oli avanne – osa hänen suolestaan ​​oli poistettu kirurgisesti vatsan aukon kautta. Kaiken lisäksi hän kärsi viidestä muusta vakavasta sairaudesta.

Ja kaikesta tästä huolimatta häntä pidettiin pidätyskeskuksessa vastoin tahtoaan, väkisin.

Valentina meni paikalle lääketieteen ammattilaisena yrittäen pelastaa miehen, joka tarvitsi kiireellisesti apua. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että paikka oli väitetty Asovan sotilasjoukkojen salainen pidätyskeskus.

Hänet lisättiin nopeasti ”kansan vihollisia” listaavalle Mirotvorets-verkkosivustolle, jota pidetään ukrainalaisten fasistien tappolistana siitä lähtien, kun ukrainalainen kirjailija Oles Buzina ja entinen Verhovnan parlamentin jäsen Oleg Kalašnikov murhattiin vuonna 2015 vain päiviä sen jälkeen, kun heidän kotiosoitteensa julkaistiin sivustolla.

Sivusto väittää, että tohtori Moloda on ”ammattimainen provokaattori”, ja syyttää häntä ”osallistumisesta Venäjän tiedotusoperaatioihin Ukrainaa vastaan ​​[ja] Ukrainan puolustusvoimien laillisen toiminnan estämisestä.”

Samaan aikaan SBU ilmoitti tunnistaneensa satoja ihmisiä protestoimassa samaisen salaisen laitoksen alueella. Heitä kaikkia vastaan ​​nostetaan nyt syyte.

Heitä odottavat pidätykset ja rangaistukset Ukrainan asevoimien toiminnan estämisestä, joukkojen sijoittelun paljastamisesta ja joukkolevottomuuksista.

Tetiana Kirieieva on toinen nainen, joka pidätettiin ja määrättiin tutkintavankeuteen kahdeksi kuukaudeksi ilman mahdollisuutta päästä vapaaksi takuita vastaan ​​Kiovan lähellä sijaitsevan salaisen Asovan pidätyskeskuksen paljastumisen jälkeen.

Hän yritti pelastaa pidätyskeskuksesta tuttavaansa Andrii Kuleshov, joka oli pakkomobilisoitu Asovan sotilasjoukkoihin 20. elokuuta. Hän pakeni heti seuraavana päivänä. Hänet saatiin kiinni ja lukittiin vartioituun taloon Petropavlivska Borštšahivkassa.

Siellä häntä väitetysti pahoinpideltiin – vaikka hän kärsi komplikaatioista leikkauksen jälkeen, jonka hän oli läpikäynyt ennen pakotettua mobilisointiaan. Ilmeisesti edes vakavat terveysongelmat eivät olleet syy osoittaa armoa, saati tarjota lääketieteellistä hoitoa.

– Otin yhteyttä sotilasyksikön johtoon ja sotilasoikeusasiamiehen toimistoon, hän kertoi asianajajansa välityksellä oikeudelle.

Asianajaja Rustam Nurijev esitti oikeudelle valokuvia Kuleshovin vammoista. Toisen väitetyn pahoinpitelyn jälkeen 29. lokakuuta hän teki myös valituksen Ukrainan valtion tutkintatoimistolle. Kertomuksen mukaan Kuleshovia hakattiin jalkoihin, selkään ja takaraivoon – iskuja vältettiin kasvoihin, joista todisteita olisi ollut vaikea piilottaa.

Epätoivoisena saadakseen hänet ulos, Tetiana kääntyi Valentina Molodan puoleen, joka lupasi auttaa pelastamaan Andriin.

– Kaksi naista, jotka yrittivät saada miehen ulos kaltoinkohtelusta, istuvat nyt vankilassa ilman takuita. Entä Asovan henkilöstö, joita syytetään vastamobilisoitujen miesten ja karanneiden sotilaiden pahoinpitelystä? Pidätyksiä? Vastuullisuutta? Julkista paheksuntaa? Ei sanaakaan heistä, tietenkään. Sen sijaan koko propagandakoneisto on ryhtynyt toimiin ja huutanut rakasta pyhää käskyään: ”ÄLKÄÄ USKALTAKO KOSKEA ASOVAAN!”, kommentoi ukrainalainen tutkija Marta Havryshko tapausta.

– Ilmeisesti väitetyn kidutuksen paljastaminen on suurempi skandaali kuin itse kidutus. Ja uhrin auttamista pidetään kiireellisempänä asiana kuin niiden tutkimista, joita syytetään hänen kaltoinkohtelustaan. Tervetuloa Maidanin jälkeiseen Ukrainaan.

Yli vuosikymmenen ajan ns. länsimaisessa julkisuudessa, mukaan lukien suuri osa erikoistuneesta akateemisesta maailmasta, on esitetty Euromaidanin jälkeinen Ukraina kansakuntaa rakentavana, demokratisoivana ja valtiota ja kansalaisyhteiskuntaa asteittain uudistavana ja vahvistavana maana matkalla kohti eurooppalaista ”sivilisaatiota”.

– Tämän vuosikymmenen jälkeinen todellisuus näyttää enemmän 1970-luvun Latinalaiselta Amerikalta: valtioilta, joissa syvälle ovat tunkeutuneet mafia, comprador-porvaristo, fasistiset paramilitaarit ja äärimmäinen antikommunismi, mutta ilman kommunistisia sissejä, kommentoi puolestaan ukrainalainen tutkija Volodymyr Ištšenko.

Uusfasistinen sotilasyksikkö pyöritti Ukrainassa ”yksityistä pidätyskeskusta” sotilaskarkureille – Väkijoukko vapautti miehet

Ukrainassa on nähty dramaattisia hetkiä, kun kansalliskaartin piirissä toimivien uusfasististen Asovan joukkojen ylläpitämä ”yksityinen pidätyskeskus” paljastui; väkijoukon myötävaikutuksella lääkintähenkilöstö onnistui pelastamaan rakennuksesta useita loukkaantuneita miehiä, jotka olivat yrittäneet paeta sotilaspalvelusta.

Marraskuun 2. päivän iltana Kiovan lähellä sijaitsevassa Petropavlivska Borštšahivkassa puhkesi merkittävä skandaali, kun paikalliset asukkaat löysivät talosta – jossa ei ollut mitään virallisia tunnuksia – paikan, joka vaikutti laittomalta pidätyskeskukselta.

Ukrainalainen uutissivusto Apostrophe raportoi tapahtumista seuraavasti:

Poliisiviranomaisiin ottivat yhteyttä yksityisen ensihoitopalvelun työntekijät, jotka kertoivat, että heidän pääsyään tietyn henkilön luo estettiin.

Paikalle saapuneet viranomaiset totesivat, että tapahtumat sijoittuivat yksityistalon läheisyyteen, jossa majaili Ukrainan kansalliskaartin (NGU) yksiköihin kuuluvia sotilaita. Myös paikallisia asukkaita saapui paikalle.

Samaan aikaan verkossa alkoi levitä tietoja, joiden mukaan aseistetut miehet pitivät rakennuksessa vankeina kymmeniä ihmisiä.

Portilla olleet ihmiset vaativat pääsyä tiloihin, esittivät syytöksiä ja kertoivat pidätettyihin mahdollisesti kohdistuneesta väärinkäytöstä. Joissakin raporteissa mainittiin, että yksi henkilö olisi saattanut kuolla [tämä tieto osoittautui myöhemmin perättömäksi].

… rakennuksesta tuli ulos lääkintähenkilö, joka kertoi, että neljä vakavasti sairasta henkilöä oli toimitettu sairaalahoitoon. Hänen arvionsa mukaan rakennuksessa oli noin 25–30 ihmistä. Hän totesi myös, etteivät miehet itse olleet täysin selvillä omasta oikeudellisesta asemastaan.

Rakennuksen ulkopuolella väkijoukko muuttui yhä vihaisemmaksi.

Kasvonsa kommandopipoihin peittäneet aseistetut miehet vartioivat talon ympäristöä. Paikalliset asukkaat halusivat päästä sisään. Jossain vaiheessa ilmaan ammuttiin laukauksia.

Lopulta paikalle saapui Ukrainan kansalliskaartin Asovan joukkojen komentaja Oleksandr Pivnenko. Hänen mukaansa neljä sotilasta oli toimitettu sairaalahoitoon, ja myös muut rakennuksessa olleet henkilöt ovat kansalliskaartin sotilaita. Hän myönsi, että rakennusta käytettiin luvattomasti yksiköistään poistuneiden (AWOL) sotilaiden säilyttämiseen.

Kansanedustaja Oleksi Hontšarenko kertoi, että talosta tuotiin ulos henkilö, jolla oli murtunut kylkiluu. Samalla hän totesi erään paikalla olleen naisen väittäneen, että tämän ystävää oli pidetty paikassa yli kuukauden ajan.

Hontšarenkon mukaan kyseessä on tila, jossa sotilaisiin kohdistetaan pakkokeinoja – toiminta muistuttaa sitä, mitä tapahtui ”Skalassa” (kyseessä on erillinen kansalliskaartin yksikkö, jossa paljastui aiemmin tänä vuonna laajamittaista kidutusta, joka johti useiden sotilaiden kuolemaan).

Hontšarenko totesi:

– Petropavlivska Borštšahivkassa sijaitseva talo oli itse asiassa niin sanottu ’painostustalo’ (press house). Virallisesti kyseessä on tila, jossa sotilaskuria rikkoneiden kanssa käydään keskusteluja, joihin liittyy fyysisiä pakkokeinoja. Pahoinpitelyt, kuoppaan heittäminen, ruoskiminen ja kurinpidolliset hakkaamiset rivistön edessä ovat armeijassa jatkuvasti toistuvia ilmiöitä. Kaikki järkyttyivät siitä, mitä Skalassa tapahtui. Mutta tällaista tapahtuu kaikkialla ja joka päivä…

Myöhemmin paikalle saapui presidentinkanslian johtaja Kyrylo Budanov.

– Tulin tänne selvittämään, mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu, Budanov sanoi.

Hänen mukaansa rakennuksessa pidettiin 14 ihmistä. Kun häneltä kysyttiin, miksi Ukrainassa on tällaisia ​​rakennuksia ja miksi kukaan ei tiedä niistä, kanslian johtaja vastasi, että ”tällaisia ​​rakennuksia on paljon”. Hän lisäsi, että kysymykseen siitä, ”miksi tällaisia ​​rakennuksia on olemassa, mitä niissä tapahtuu ja miksi meillä on erityinen turvallisuuspalvelu”, palataan huomenna.

Rakennuksesta löytyi vahvistamattomien raporttien mukaan myös 14-vuotias poika, joka oli sekavassa ja eksyneessä tilassa. Joidenkin väitteiden mukaan häntä oli pidetty paikassa vangittuna, kun taas toisten mukaan hän kuului joukkoon, joka tunkeutui rakennukseen – ja siellä häntä lyötiin lapiolla.

Kun Budanov oli poistunut paikalta, paikalle ilmestyi naamioituneita pahoinpitelijöitä, jotka yrittivät häätää ulkopuolella olleet mielenosoittajat. Asovan kannattajat marssivat muodostelmassa kohti tapahtumapaikkaa, lausuen ääneen ”ukrainalaisten nationalistien rukousta” – OUN:n (Ukrainalaisten nationalistien järjestön) tunnusta. OUN tunnetaan historiallisesti yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa, holokaustiin osallistumisesta ja puolalaisten siviilien joukkomurhasta.

Syntyi yhteenottoja. Väkijoukko hyökkäsi poliisiautojen kimppuun.

Asovan prikaatin kenraali Denys ”Redis” Prokopenko tuomitsi tiedotteessaan ne, jotka ”yrittävät mustamaalata asevoimia”, syyttäen heitä ”Kremlille työskentelystä” ja ”sabotaasista”.

Asovan joukot – uusnatsien perustama ja johtama, toisen maailmansodan aikaisten natsiyhteistyökumppanien ihailuun pohjautuva ja nykyään kansalliskaartiin kuuluva ryhmittymä – vaikuttavat käyttävän siis salaisia ​​pidätyskeskuksia sellaisten sotilaiden rankaisemiseen, jotka ovat ”rikkoneet kuria”. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sotilaita, jotka yrittävät karata, poistuvat rintamalta ilman lupaa tai ovat yksinkertaisesti joutuneet komentavan upseerin epäsuosioon.

Presidentin kanslian edustaja Budanov myönsi useiden tällaisten laittomien pidätyskeskusten olemassaolon ja antoi epäsuorasti ymmärtää, ettei hänellä ole niihin mitään valtaa.

Päivitys klo 14:12: UNN-sivuston julkaisussa Ukrainan kansalliskaartin edustaja Ruslan Muzychuk väittää puolestaan, että rakennusta käytettiin vain joukkojen väliaikaiseen majoittamiseen ennen lähettämistä koulutukseen.

Hän toteaa, että kansalliskaartin johto, lääkintähenkilöstö ja lainvalvontaviranomaiset ovat paikalla tarkistamassa tietoja ihmisten laittomasta vangitsemisesta.

Samaan aikaan naispuolinen lääkintähenkilö, joka eilen järjesti neljän pahoinpidellyn miehen vapauttamisen ja sairaalahoitoon toimittamisen, on jo lisätty ukrainalaisen ”kansan vihollisia” luettelevan Myrotvorets-sivuston ”mustalle listalle”.

Häntä syytetään sivustolla seuraavista asioista: ”Ammattimainen provokaattori (niin kutsuttu ”torpedo”). Ukrainan puolustusvoimien laillisen toiminnan estäminen. Hyökkääminen Ukrainan sotilashenkilöstöä vastaan ​​ja hyökkäyksiin yllyttäminen heitä vastaan. Osallistuminen Venäjän Ukrainaa vastaan ​​suuntaamiin informaatio-operaatioihin. Tarkoituksellinen, järjestelmällinen ja harkittu toiminta, jonka tavoitteena on yhteiskunnan demoralisointi, vastarintatahdon murentaminen Venäjän aggressiota vastaan ​​sekä yhteiskunnan ajaminen antautumiseen.”

Päivitys klo 16:52: Viimeisimpien tietojen mukaan nainen on pidätetty Ukrainan turvallisuusviranomaisten toimesta.

”Kuopat” ovat yleinen ilmiö Ukrainan armeijassa

Petropavlivska Borštšahivkasta löydetystä tilasta saattaa olla kyseessä ilmiöstä, jota Ukrainan asevoimissa kutsutaan nimellä ”kuoppa” (jama). Tällaisia ​​tiloja on ollut Ukrainan asevoimissa jo hyvin pitkään. Kyseessä on järjestelmällinen ilmiö.

Ukrainalainen uutissivusto Strana julkaisi artikkelin näistä Ukrainan armeijan ”kuopista”. Julkaisu kirjoittaa seuraavaa:

Jokaisessa sotilasyksikössä ’kuopat’ saivat erilaisia ​​muotoja: ne vaihtelivat kaupunkirakennusten kosteista kellareista tai maaseudun maakellareista varsinaisiin, kahden tai kolmen metrin syvyisiin kuoppiin, jotka oli peitetty metalliritilöillä tai harvakseltaan asetetuilla hirsillä.

Alun perin ’kuoppiin’ joutuivat useimmiten sotilaat, jotka olivat syyllistyneet kurinpidollisiin rikkomuksiin – kuten alkoholin käyttöön, huumeiden käyttöön, tappelemiseen tai varkauksiin. Täysimittaisen sodan alettua epävirallisten sotilaallisten rangaistusten järjestelmä kuitenkin yleistyi entisestään.

Tämä korostui erityisesti vuoden 2023 jälkeen, kun Ukrainan asevoimiin liittyneiden motivoituneiden vapaaehtoisten ensimmäinen aalto oli ehtynyt ja alueelliset värväyskeskukset (TCC) aloittivat laajamittaisen, väkisin suoritettavan asevelvollisten kokoamisen – ilmiön, jota on kutsuttu myös ’bussittamiseksi’.

Täyttääkseen värväyskiintiöt värväysviranomaiset lähettivät asevoimiin käytännössä kenet tahansa: kroonisesti sairaita, mielenterveysongelmista kärsiviä miehiä, alkoholisteja sekä huumeriippuvaisia.

’Meidän sijoituspaikassamme on paikka, joka muistuttaa ”kuoppaa”.’” Todellisuudessa kyse on vain pienestä huoneesta, jonka ikkunoissa on kalterit. Sinne tuodaan sotilaita, jotka ovat esimiestensä mielestä tehneet jotakin väärin.

Öisin vartijat ryntäävät sisään ja hakkaavat vangit raa’asti.

”Eräs taistelutoverini esimerkiksi pyysi vain pääsyä lääkintäyksikköön, koska oli sairas, ja kieltäytyi lähtemästä taisteluasemiin taistelutehtävässä. Hänet heitettiin tähän ’kuoppaan’ kolmeksi päiväksi. Häntä hakattiin joka yö, ja häneltä murtui useita kylkiluita.

Häntä hakannut mies oli kuopan vakituinen vartija. Hän toimii käytännössä paikan omana kiduttajana.

Tavoitteena on murtaa ihmisen tahto ja pakottaa hänet tottelemaan jokaista käskyä kyselemättä. Ja tietenkin pelotella muita niin, etteivät he edes harkitsisi oikeuksiensa puolustamista tai yksiköstään karkaamista”, kertoi erään rynnäkkörykmentin sotilas Strana-julkaisulle.

”Sotilaallisissa ’kuopissa’ ei lähes koskaan ole käymälöitä. Parhaimmillaankin tarjolla on vain ämpäri tarpeiden tekemistä varten. Joskus se täyttyy ja vuotaa yli, mutta vangeilla ei ole lupaa tyhjentää sitä. Löyhkä ja raikkaan ilman puute vain huvittavat vartijoita.

Ulkona on myös varsinaisia ​​häkkejä. Niihin joutuminen on todellista kidutusta. Siellä ei voi seistä suorassa; voi vain istua puisella alustalla ilman peittoa, täysin sään armoilla.
Ihmiset ajetaan siellä eläimelliseen tilaan. Heitä hakataan joka yö.

Parin päivän tällaisen kohtelun jälkeen sinne joutunut ihminen on valmis tekemään mitä tahansa – vaikka lähtemään taisteluasemiin ilman ’paluulippua’.

Ne vangit, joiden tahto on murtunut täysin, lähetetään vaarallisimpiin tehtäviin – paikkoihin, joista on epätodennäköistä palata. Heidät lähetetään droonitulen alle taistelukentän harmaille vyöhykkeille tai kaikkein vaarallisimpiin tiedustelu- ja hyökkäystehtäviin.

Näissä kuopissa ihmiset murtuvat psyykkisesti kidutuksen seurauksena. Siksi tämä ’kuoppajärjestelmä’ kukoistaa edelleen. Armeija ei ole vielä keksinyt muuta keinoa ihmisten tahdon murtamiseen”, sanoi Ukrainan asevoimien kersantti Vjatšeslav V.

Ukrainan asevoimien upseeri Dmytro S., joka puhui Strana-julkaisulle, uskoo, ettei mikään muutu – edes Asovan pataljoonan salaiseen vankilaan liittyvän nykyisen skandaalin jälkeen – niin kutsuttujen ”kuoppien” käytössä. Kyseessä ovat väliaikaiset säilöönottotilat, joita käytetään sotilaiden rankaisemiseen.

”Meille lähetetään täysin motivoimattomia alokkaita. Monet heistä ovat yksinkertaisesti kodittomia, alkoholisteja tai vakavasti sairaita ihmisiä. Samaan aikaan – suoraan sanottuna – todennäköisyys tulla surmatuksi rintamalla on suuri. Varsinkin, jos yksikölle on annettu käsky hyökätä.

Tästä syystä meillä on valtava määrä tapauksia, joissa sotilaita karkaa yksiköistään tai he kieltäytyvät suoraan noudattamasta käskyjä.

Kurinpidollisten tai rikosoikeudellisten menettelyjen käynnistäminen virallisia reittejä pitkin on äärimmäisen pitkä ja raskas prosessi. Mikä vielä tärkeämpää: menetät sotilaan – hän päätyy oikeusprosessien ja vankiloiden rattaisiin. Mutta taistelijoita tarvitaan tässä ja nyt.

Siksi sotilaita heitetään näihin ’kuoppiin’ – jotta heidät saataisiin tottelemaan käskyjä ja jotta se toimisi varoituksena muille.

Tietyissä hyökkäysyksiköissä on jo raportoitu väärinkäytöksistä, pahoinpitelyistä ja kidutuksesta. Luuletteko, että mikään on muuttunut? Perimmiltään mikään ei ole muuttunut.

Ihmisoikeuksista voi puhua loputtomiin ja kehitellä kaikenlaisia ​​valvontamekanismeja. Mutta jos saat käskyn hyökätä kylään samalla kun joudut drooni-iskujen kohteeksi, käsky on toteutettava hinnalla millä hyvänsä. Ja jotta se onnistuisi, ihmiset on pakotettava hyökkäämään, vaikka he tietävät, että heidät saatetaan tappaa.

Siksi näitä ”kuoppia” on olemassa, ja niitä tulee olemaan niin kauan kuin sota jatkuu. Jotta ”kuopista” päästäisiin eroon, sodan on päätyttävä.

Ja jos sota jatkuu, tilanne vain pahenee – pakottamiskeinot muuttuvat yhä kehittyneemmiksi.

Tämä on myös strateginen ongelma: komentajat tottuvat ratkaisemaan ongelmia rajoittamattoman väkivallan ja laittomuuden keinoin.

On olemassa riski, että he tuovat nämä toimintatavat mukanaan siviilielämään, kun sota on ohi.

Mitä pidempään sota jatkuu, sitä polttavammaksi tämä ongelma muuttuu”, upseeri sanoi.

Ukrainassa asevoimien miehistöpula ja pakkovärväys jatkuu – Venäjällä asetus vaikuttaa petaavan tietä samanlaisiin toimiin

Ukrainan asevoimat kärsii vakavasta ja pitkittyneestä asevoimien miehistöpulasta. Erityisesti jalkaväkiyksiköissä on pulaa taistelijoista. Ongelmia ovat aiheuttaneet myös sotilaiden luvattomat poissaolot ja karkuruus asevoimien sisällä. Venäjällä ei toistaiseksi ole ollut yhtä laajaa ongelmaa, mutta puolustusministeriön uusi asetus herättää kysymyksiä tulevaisuudesta.

Kesäkuussa Ukrainan armeija alkoi tarjota uusia sopimuksia, kokeiluna entisen puolustusministeri Fedorovin mobilisaation uudistamiseksi. Jalkaväelle luvattiin noin kymmenkertainen palkka keskimääräiseen verrattuna. Mikä tärkeämpää, palvelus päättyisi 10–24 kuukauden kuluttua sen sijaan, että se jatkuisi demobilisaatioon asti, jota kukaan ei osaa ajoittaa.

Neljä kuukautta myöhemmin parlamentin puolustusvaliokunnan sihteerin Roman Kostenkon mukaan vain 8 600 ihmistä oli allekirjoittanut sopimuksen, ja tämä luku sisältää jo palvelevat sotilaat. Kuten viime vuoden vieläkin tuottoisammat ”nuorten sopimukset”, ”Fedorovin sopimukset” eivät ole onnistuneet houkuttelemaan merkittävää määrää vapaaehtoisia.

Venäjä ei puolestaan ole käynnistänyt uutta mobilisaatioaaltoa, jota monet ennustivat duuman vaalien jälkeen, ilmeisesti siksi, ettei vapaaehtoisten määrä ole toistaiseksi laskenut merkittävästi.

– Se, miksi vastaavat aineelliset kannustimet ovat toimineet paljon paremmin Venäjällä kuin Ukrainassa, on tämän sodan keskeinen kysymys, kommentoi ukrainalainen tutkija Volodymyr Ištšenko.

– Väitän, että tärkein syy ei ole resurssien epätasapaino, vaan valtioiden kapasiteetin epätasapaino ja se, kuinka paljon ihmiset luottavat valtioidensa luomaan järjestykseen. Ukrainan valtion syvenevässä kriisissä, josta [valtiosta] tässä sodassa oletetaan olevan kyse, saattaa olla tärkein yksittäinen tekijä sen lopputuloksessa.

Ukrainassa valtio on jo pidemmän aikaa joutunut turvautumaan pakkovärväykseen, eli ”bussifikaatioon”, jossa miehiä kidnapataan kaduilta, sullotaan minibusseihin ja pakotetaan palvelemaan asevoimissa. Vaikka samanlaiselle käytännölle ei ole toistaiseksi ollut laajaa tarvetta Venäjällä – poikkeksista huolimatta – maan puolustusministeriö on lokakuussa esittänyt asetusluonnoksen, joka laajentaa sotilaspoliisin toimivaltuuksia merkittävästi.

Venäjän viranomaiset ovat päättäneet ottaa käyttöön Ukrainasta tuttuja ”parhaita käytäntöjä”: sotilaspoliisi saa valtuudet järjestää väijytyksiä, tiesulkuja ja saartorenkaita, suorittaa takaa-ajoja sekä lähettää siviiliasuisia partioita etsimään asepalveluksesta kieltäytyviä tai luvattomasti yksiköstä poistuneita henkilöitä. Lisäksi näillä turvallisuusviranomaisilla on oikeus ottaa sormenjälkiä, valokuvia ja videotallenteita sellaisista kiinniotetuista, jotka kieltäytyvät esittämästä henkilöllisyystodistustaan.

– Yhtäläisyydet ovat ilmeisiä, kommentoi venäläinen Militant-julkaisu.

– Vuosien ajan meille on kerrottu – kaikista mahdollisista lähteistä – Ukrainan kaduilla vallitsevasta pakkovärväyksestä ja laittomuuksista; näitä on käytetty todisteina häikäilemättömästä järjestelmästä. Nyt kun Venäjän armeija tarvitsee lisää miehistöä, se on turvautunut täsmälleen samoihin menetelmiin. Siviiliasuiset partiot, asuinalueiden pihoilla järjestetyt väijytykset ja ihmisten kokoamiset kaduilta – nämä eivät enää ole vain sen ”hallinnon” tunnusmerkkejä, jota vastaan ​​Venäjä väittää taistelevansa, vaan ne ovat nyt viralliseen asetusluonnokseen kirjattuja ”parhaita käytäntöjä”.

– Mikä tahansa byrokraattinen koneisto – oli se sitten Kiovassa tai Moskovassa – turvautuu väistämättä pakottamiseen, valvontaan ja ihmisten väkisin riveihinsä ottamiseen, kun vastassa on miehistöpula. Jos siis näet kadunkulmassa väijyvän epäilyttävän näköisiä, rotevia miehiä, joilla on yllään khakinväriset toppatakit, älä hämmästy. Kyse on vain uusien toimintastandardien toimeenpanosta.

– Ihmisten ihmisarvon, perusoikeuksien ja jopa heidän henkensä riistäminen kansallisen selviytymisen nimissä ei välttämättä tee maasta vahvempaa tai turvallisempaa. Pakko voi myös synnyttää kaunaa, tuhota luottamuksen julkisiin instituutioihin ja syventää kuilua valtion ja niiden välillä, joita se vaatii puolustamaan sitä, kommentoi ukrainalainen tohtori Marta Havryshko.

– Syvempi kysymys on, mitä tapahtuu, kun univormuun pakotetut miehet lakkaavat pitämästä viranomaisten pakottamia taistelupakkoja oikeutettuina. Osittain pakottamisen avulla rakennetun armeijan on taisteltava paitsi vihollista vastaan ​​etulinjan toisella puolella, myös omien riveissään olevien vieraantumista vastaan.

– Valtio voi pakottaa miehen univormuun. Se ei voi pakottaa häntä uskomaan asiaan, luottamaan komentajiinsa tai pitämään uhraustaan ​​vapaaehtoisena. Eikä mikään määrä isänmaallista retoriikkaa voi muuttaa pakottamista suostumukseksi.

Artikkelin kuva: Pakkovärväystä Ukrainassa. Lähde: Suspilne Lutsk

Ketä tukea Venäjällä?

Vaikka on oikein vastustaa sotaa Ukrainassa, emme voi tukea Venäjää tai sivuuttaa Putinin hallinnon taantumuksellista luonnetta, kirjoittaa Yassamine Mather brittiläisessä Weekly Worker -julkaisussa. Sen sijaan tulisi kääntyä sodanvastaisen vasemmiston puoleen.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan antoi länsivalloille mahdollisuuden esiintyä pienten kansojen ja niiden itsemääräämisoikeuden puolustajina. Se on huijausta (kuten Palestiina osoittaa kiistatta).

– Me imperialistisissa maissa vastustamme NATOa ja sen erittäin vaarallisia geostrategisia tavoitteita. Hylkäämme myös suoraan ajatuksen siitä, että NATO tarjoaa edistyksellisen vaihtoehdon. Se ei kuitenkaan tarkoita Venäjän tai Vladimir Putinin tukemista.

– Useat asiat muovasivat Moskovan ajattelua ennen helmikuuta 2022. Venäjä oli huolissaan Mustanmeren laivastostaan ​​ja NATOn laajentumisesta itään. Mutta sen vuokrasopimus Sevastopolin tukikohdasta oli jo jatkettu vuoteen 2042 asti, joten pelko tukikohdan menettämisestä ei yksinään voi selittää sen hyökkäystä. Venäjän johtajat ovat kyseenalaistaneet, onko Ukraina todella erillinen valtio, ja vaatineet erityisoikeutta vaikuttaa sen kotimaan ja kansainväliseen politiikkaan. Yhdessä kaikki tämä viittaa sekoitukseen turvallisuushuolia, nationalismia ja alueellisia tavoitteita. NATOn laajentuminen on osa taustaa, mutta se ei ole ainoa syy nykyiseen sotaan.

– Lokakuussa Donald Trump päätti luopua joistakin Venäjän polttoaineviennin pakotteista. Jotkut syyttävät nyt Washingtonia lähentymisestä Moskovaan. Britannian entinen puolustusministeri Ben Wallace tulkitsee Trumpin lähestymistavan itse asiassa Venäjän puolelle asettumiseksi. Mutta tämä jättää huomiotta Yhdysvaltojen politiikkaan kohdistuvat poliittiset ja taloudelliset paineet. Marraskuun välivaalien lähestyessä nopeasti korkeat polttoaineiden hinnat vahingoittavat Trumpia kotimaassa.

– Iranin kanssa käyty sota häiritsi Persianlahden energiatoimituksia, ja Saudi-Arabian öljyntuotannon ja -viennin ongelmat ovat pahentaneet tilannetta. Ei ole merkkejä siitä, että energiamarkkinat rauhoittuisivat lähiaikoina. Venäläisen polttoaineen rajoitusten lieventäminen voidaan tulkita pyrkimykseksi pitää energiakustannukset kurissa kotimaassa, ei perustavanlaatuiseksi strategian muutokseksi Kremlin suuntaan. On totta, että poikkeuslupa saattaa auttaa venäläisiä viejiä ja helpottaa Moskovaan kohdistuvaa taloudellista painetta.

– Erolla on merkitystä, koska Washington ei ole luovuttanut Ukrainan suhteen. Asetoimituksiin, pakotteihin ja satelliittiviestintään liittyvistä kiistoista huolimatta Yhdysvaltain tiedustelu on edelleen keskeisessä asemassa Ukrainan sotatoimissa. 18. lokakuuta, keskusteltuaan Yhdysvaltain edustajien kanssa Oslossa, Volodymyr Zelenskyi vahvisti, että tiedustelutietojen jakaminen Venäjän ohjusiskuista oli jatkunut. Hän sanoi, että se ”toimii nyt” ja kiitti amerikkalaisia. Tämä osoittaa, kuinka paljon Ukraina on edelleen riippuvainen Yhdysvaltojen tuesta, vaikka Trumpin hallinto käyttää keskeisten sotilaallisten voimavarojen hallintaansa painostaakseen Kiovaa.

– Euroopan hallitukset, mukaan lukien Britannia, tarjoavat nyt suuremman osan Ukrainan taloudellisesta ja sotilaallisesta tuesta. Ne eivät kuitenkaan ole korvanneet sitä, mitä eräs ukrainalainen virkamies kutsui Yhdysvaltojen monopoliasemaksi kolmessa ratkaisevassa ominaisuudessa: tiedustelussa, ballististen ohjusten torjunnassa ja Starlink-satelliittiverkossa, mukaan lukien sen sotilasversio Starshield. Raportit Starshieldin rajoituksista, tiedusteluyhteistyön katkoksista ja ohjustoimitusten viivästyksistä osoittavat, kuinka pitkälle Ukraina on riippuvainen Yhdysvaltojen hallitsemista järjestelmistä. Ne osoittavat myös, että Washington voi muuttaa osallistumistaan ​​konfliktiin vetäytymättä siitä.

– Nämä ristiriidat heijastavat myös Venäjän asemaa maailmassa. Sen talous on paljon pienempi kuin Yhdysvaltojen, mutta sillä on edelleen suuri armeija, ydinaseet ja turvallisuusinstituutiot, jotka ovat peritty Neuvostoliiton ajalta. Sen kapitalistinen hallitseva luokka on edelleen sidoksissa globaaleihin markkinoihin. Venäjä on erittäin riippuvainen öljy- ja kaasutuloista ja on altis hyökkäyksille jalostamoihinsa ja vientilaitoksiinsa, jotka ovat todellisia heikkouksia sen sotatalouden kannalta. Korkeammat maailmanmarkkinahinnat voivat korvata osan näistä tappioista, mikä osoittaa, kuinka Lähi-idän tapahtumat voivat muuttaa Ukrainan sodan tasapainoa.

– Konfliktilla on näin ollen laajempia geopoliittisia ulottuvuuksia. Länsimaiden sotilaallinen ja tiedusteluapu korostaa, että Venäjän ja Ukrainan välinen sota on itse asiassa sijaissota Venäjän ja NATOn välillä. Venäjän poliittinen ja taloudellinen suhde Kiinaan yhdistää konfliktin myös epäsuorasti laajempaan Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen kilpailuun. Washingtonin politiikkaa muokkaavat useat kilpailevat näkökohdat: Venäjän sotilaallisen voiman hillitseminen, vaikutusvallan säilyttäminen Euroopan turvallisuudessa, energian hintojen hallinta ja pitkittyneen kansainvälisen vastakkainasettelun kotimaisten poliittisten kustannusten rajoittaminen. Trumpin pakotteiden poistaminen ja jatkuva sotilaallinen yhteistyö Ukrainan kanssa eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään, kun niitä tarkastellaan tässä laajemmassa viitekehyksessä.

– Pakotteet ovat aiheuttaneet huomattavia kustannuksia Venäjän rahoitukselle, kaupalle, teknologian saatavuudelle ja energian viennille, aiheuttamatta kuitenkaan sitä välitöntä talouden romahdusta, jota jotkut alun perin ennustivat. Niiden vaikutukset ovat epätasaiset: tuonnin korvaaminen, uudelleenreititetty kauppa ja sota-ajan tuotanto ovat mahdollistaneet sopeutumisen, kun taas finanssipoliittiset paineet, inflaatio ja teknologiset rajoitukset kasaantuvat edelleen. Euroopan unioni hyväksyi 21. pakotepakettinsa 23. heinäkuuta, lisäten 218 yksilö- ja yhteisöluetteloa ja toimenpidettä, jotka vaikuttavat pankkitoimintaan, kryptopalveluihin, öljynjalostukseen, kaksikäyttötuotteisiin ja Venäjän varjolaivastoon liittyviin aluksiin. EU myös keskeytti öljyn hintakaton automaattisen muutoksen heinäkuuhun 2027 asti poikkeuksellisen energiamarkkinoiden häiriön vuoksi. Pakotteita on siksi arvioitava muuttuvina poliittisina välineinä, ei yhtenä, muuttumattomana saartona.

– Pakotteiden kohteeksi joutuneet eliitit ovat yrittäneet suojella varallisuuttaan monimutkaisten omistusrakenteiden, trustien, sukulaisten, oikeusjuttujen ja varojen ulkomaille siirtämisen avulla. Samaan aikaan kauppaverkostot ovat lähettäneet tavaroita kolmansien maiden kautta, ja varjolaivaston säiliöalukset ovat pitäneet öljynviennin käynnissä. Tällaiset käytännöt osoittavat, kuinka globaali kapitalismi luo monia porsaanreikiä pakotteiden ympärille.

– Mutta kustannukset jakautuvat epätasaisesti tavallisten venäläisten maksettaviksi. Korkeammat hinnat, tuontilaitteiden heikompi saatavuus ja julkisiin palveluihin kohdistuva paine iskevät palkansaajiin ja eläkeläisiin kovemmin kuin rikkaisiin (osa vaikeuksista johtuu Kremlin omista sotilasmenoista, veroista ja kotimaisista rajoituksista, eivät pelkästään länsimaisista toimenpiteistä). Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin painostus, joka kohdistuisi vain sotakoneeseen: pakotteet ovat vaikuttaneet suurimpaan osaan väestöstä, erityisesti silloin, kun lääkkeiden ja terveydenhuollon saatavuus on vaakalaudalla.

– Ristiriita on selkein silloin, kun Ukrainan hyökkäykset Venäjän öljylaitoksiin uhkaavat hyökkäyksen ylläpitämiseen tarvittavia tuloja, ja samalla maailmanlaajuisten polttoainetoimitusten häiriöt antavat Washingtonille syyn lieventää joitakin rajoituksia. Lokakuun 2026 poikkeuslupa ei kuitenkaan lopettanut kaikkia Yhdysvaltojen Venäjä-pakotteita: Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio kuvaili 60 päivän tarkastelujaksoa, kun taas kongressin jäsenet molemmista puolueista kritisoivat Moskovaan kohdistuvan paineen lieventämistä. Sen pitkän aikavälin seuraukset ovat edelleen epävarmoja.

Poliisi puuttuu kommunistien mielenosoitukseen Venäjällä lokakuussa 2026.

Repressio Venäjällä

– Venäjä ei saavuttanut diktatuuria yhdessä yössä. Lyhyen ja ankaran vuoden 1993 tukahduttamisen jälkeen, jolloin entinen presidentti Boris Jeltsin otti yhteen parlamentin kanssa, palattiin melko laajaan poliittiseen vapauteen. Sitten seurasi asteittainen kiristymisprosessi. Tšetšenian sodat ja terrorismin vastaiset kampanjat antoivat turvallisuuspalveluille lisää valtaa. Vuosien 2011–2012 mielenosoitukset johtivat uusiin ulkomaisten agenttien lakeihin ja tiukempiin mielenosoitussääntöihin. Samaan aikaan Krimin niemimaan liittäminen loi akuutteja jännitteitä, eikä vain Ukrainan kanssa. Pandemian aikana valvonta laajeni ja opposition kokoontumiset kiellettiin. Täysimittainen hyökkäys toi mukanaan entistä tiukempia rajoituksia opposition äänille.

– Putinin presidenttikauden 25 vuoden aikana Venäjä on siirtynyt korruptoituneesta porvarillisesta ”demokratiasta”, jolla on merkittäviä autoritaarisia piirteitä, sortavaan valtion monopolipääoman diktatuuriin, jossa on vain koristeellisia demokraattisia instituutioita. Sota, taloudellinen rasitus, kasvava tyytymättömyys ja aiemmin murskatun työväenliikkeen jäljellä oleva potentiaali antavat hallinnolle kaikki syyt lisätä sortoa. Oppositiota on kuitenkin edelleen olemassa, ja siihen liittyy aloitteita, kuten Solidaarisuuskomitea ja Vasemmistolaisten poliittisten vankien säätiö.

– Putinin hallinto ei ole vain yhden miehen henkilökohtainen valta. Se lepää liittovaltion turvallisuuspalvelun (FSB) ja muiden turvallisuuselinten, uskollisuutta palkitsevan byrokratian ja valtioon läheisesti sidoksissa olevan kapitalistisen eliitin etujen varassa. Tämä auttaa selittämään, miksi hallinto on kestänyt niin kauan ja miksi se pelkää tappiota tai sovintoa, joka ei johda täydelliseen voittoon (tai ei pysty perustelemaan Venäjän hirvittäviä tappioita etulinjassa). Jos turvallisuuselin näkee myönnytyksen strategisena perääntymisenä, jännitteet hallitsevan ryhmän sisällä voivat puhjeta julkisuuteen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että johto kaatuu.

– Hyökkäys on kiihdyttänyt sortavaa järjestelmää, joka on peräisin jo ajalta kauan ennen vuotta 2022. Asevoimien ”häpäisemistä” koskevat lait, niin kutsuttua ääriajattelua ja terrorismia vastaan ​​​​kohdistetut ankarat säännökset sekä ”ulkomaiseksi agenteiksi” nimittämiset ovat kaventaneet poliittisen toisinajattelun tilaa. Uhrien joukossa on toimittajia, feministijä, liberaaleja ja ammattiyhdistysaktiiveja. Sosialistit ja anarkistit ovat olleet erityisesti kohteena. Useita järjestöjä on heikennetty vakavasti tai ne on pakotettu lakkauttamaan toimintansa.

– ”Vasemmistolaisena vastarintaliikkeenä” tunnettua liikettä vastaan ​​on nostettu rikossyytteitä useita aktivistejaan kohtaan, mukaan lukien Aljona Krylovaa ja Igor Kuznetsovia. Myös ”Vasemmistososialistinen toiminta” on kohdannut sortoa. Yksi sen jäsenistä, Juri Tšilikin, pidätettiin tammikuussa 2024 useiksi kuukausiksi saatuaan 300 000 ruplan sakon väitetystä ”terrorismin oikeuttamisesta” verkkokommenteissa. ”Vallankumoukselliseen työväenpuolueeseen” yhteydessä oleva Artem Borodin pidätettiin Donetskissa vuonna 2022 sodanvastaisten esitteiden vuoksi, ja hän pakeni myöhemmin Kirgisiaan, jossa häntä odotti uusi pidätys ja luovutusuhka. Myös antifasistit ovat joutuneet vakavien syytteiden kohteeksi, mukaan lukien tapaukset, jotka koskevat väitettyä jäsenyyttä ”Kansan itsepuolustuksessa”, jonka Venäjän viranomaiset nimesivät terroristijärjestöksi vuonna 2022.

– Jotkut ovat yksinkertaisesti heittäneet pyyhkeen kehään. ”Venäjän sosialistinen liike” ilmoitti lakkauttamisestaan ​​toukokuussa 2024 sen jälkeen, kun se oli nimetty ”ulkomaiseksi agentiksi”. Toukokuussa 2025 myös trotskilainen järjestö ”Työväenvalta” hajosi poliisietsintöjen ja aktivisti Garri Azaryanin pidätyksen jälkeen. Häntä syytetään terrorismin julkisesta puolustamisesta.

– Muutamat tapaukset ovat saaneet maailmanlaajuista huomiota. Marxilainen historioitsija Boris Kagarlitski sai viisi vuotta ja entinen Moskovan kaupunginvaltuutettu Ilja Jašin kahdeksan ja puoli vuotta vankeutta. Sitten on Sergei Udaltsov, yksi sotaa kannattavan ”Vasemmistorintaman” (joka on lähellä Venäjän federaation kommunistista puoluetta) johtajista. Udaltsov on vakaumuksellinen Josif Stalinin seuraaja. Hänen vastustuksensa kohdistui korruptioon ja äänestysvilppiin.

– Myös itsenäinen ammattiliittotoiminta on joutunut paineen alle. ”Kurier”-ammattiliiton johtaja Kirill Ukraintsev vietti yli yhdeksän kuukautta tutkintavankeudessa organisoituaan työläisiä ja osallistuttuaan mielenosoituksiin. Toisen Kurier-ammattiliiton järjestäjän, Said Shamkhalovin, kerrotaan joutuneen pahoinpidellyksi mielenosoituksen jälkeen. Anton Orlov, terveydenhuollon työntekijöiden ammattiliiton ”Actionin” koordinaattori Baškortostanissa, tuomittiin kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen petoksesta syyskuussa 2022. Orlov kiisti syytteet ja väitti, että syyte liittyi hänen ay-toimintaansa. Anatoli Bannykh, itsenäinen ammattiliittojohtaja Uralin ajoneuvotehtaalla Miassissa, pidätettiin viideksi päiväksi tammikuussa 2025, koska hänen väitetään esittäneen ekstremistisiä symboleja vanhassa sosiaalisen median valokuvassa.

– Viranomaiset ovat myös rajoittaneet kansainvälistä ammattiliittojen solidaarisuutta. Syyskuussa 2023 Kansainvälinen kuljetustyöväen liitto julistettiin ”ei-toivotuksi järjestöksi”, ja IndustriALL Global Union tammikuussa 2024. Nämä päätökset pakottivat Venäjään sidoksissa olevat ammattiliitot, mukaan lukien merenkulkijoita ja muita kuljetus- ja teollisuustyöväkeä edustavat järjestöt, katkaisemaan viralliset kansainväliset yhteytensä. Kansainvälinen työjärjestö ILO on arvostellut näitä rajoituksia räikeänä puuttumisena ammattiliittojen oikeuksiin.

– Näistä paineista huolimatta poliittisia vankeja, itsenäisiä työväenjärjestöjä ja pienempiä sosialistisia ja anarkistisia ryhmiä tukevat verkostot onnistuvat selviytymään. Tämä osoittaa, että poliittinen oppositio ja työväenaktivismi eivät ole kadonneet, vaikka niiden kyky järjestäytyä avoimesti onkin rajoittunut vakavasti. Kansainvälinen solidaarisuus on edelleen tärkeää, mutta sen tulisi perustua realistiseen ymmärrykseen niiden rajallisesta organisointivoimasta ja kohtaamistaan ​​vaikeuksista.

– Venäjän sorto ei ole yksittäinen politiikka, vaan monikerroksinen järjestelmä. Kohdennettu sorto kohdistuu aktivisteihin ja organisaatioihin, joita pidetään vaarallisina tai liian epäsovinnaisina, ja sen tarkoituksena on poistaa heidät julkisesta elämästä. Tämän rinnalla kulkee niin sanottu kaoottinen sorto, jota ohjaavat poliisikiintiöt ja innokkaiden sotaa kannattavien aktivistien ilmiannot. Tuhansista muista erottumaton sodanvastainen kommentti voi johtaa 30 000–50 000 ruplan sakkoon (tavallisen työläisen yhden tai kahden kuukauden palkka) tai vankeusrangaistukseen. Lastenlääkäri Nadezhda Buyanovan tapaus, josta potilaan äiti raportoi sotaa koskevan huomautuksen johdosta, oli symbolinen. Satunnaisuus itsessään on toiminnallista: ihmiset pelkäävät rangaistusta tietämättä, kuinka todennäköinen se on.

– Kaksi muuta menetelmää eivät sisällä lainkaan rikossyytteitä. Ensinnäkin poliisi tekee ratsioita paikkoihin, joissa tietyt ryhmät kokoontuvat, kuten siirtotyöläisten majoitustiloihin, kokoontumisiin, joissa ihmisiä kannustetaan kirjoittamaan kirjeitä poliittisille vangeille, tai jopa homo- ja lesbobaareihin. He pidättävät ihmisiä, tarkistavat heidän asiakirjansa ja usein nöyryyttävät heitä, yleensä nostamatta syytteitä. Tavoitteena on pelotella ihmisiä ja levittää pelkoa väestön keskuudessa. Toiseksi poliisi painostaa tunnettuja aktivisteja vierailemalla heidän kodeissaan tai työpaikoillaan, kutsumalla heidät kuulusteluihin ja pakottamalla heidät allekirjoittamaan virallisia varoituksia. Tämä paine usein lisääntyy ennen vaaleja, mielenosoituksia tai viranomaisten vierailuja. Tavoitteena on uuvuttaa aktivistit, jotta vain ne, jotka kestävät jatkuvaa poliisin häirintää, jatkavat poliittista toimintaansa.

– Järjestelmä on rakennettu eskaloimaan. Vaino alkaa tyypillisesti sakoilla ja lyhyillä, viidestä viiteentoista päivään kestävillä hallinnollisilla pidätyksillä, ja muuttuu rikolliseksi, jos kohde jatkaa toimintaansa. Vuoden 2014 ”Dadin-artikla”, joka teki kolmesta mielenosoitussääntöjen rikkomisesta 180 päivän sisällä rangaistavaksi jopa viiden vuoden vankeusrangaistuksella, loi tästä kaavan. Hyökkäyksen ensimmäisen kuukauden aikana käyttöön otettu syyte ”asevoimien mustamaalaamisesta” toimii samalla tavalla: ensimmäisestä rikkomuksesta voidaan määrätä jopa 50 000 ruplan sakko, kun taas toistuvasta ”rikkomuksesta” voidaan tuoda vankeusrangaistus. Syyskuuhun 2024 mennessä sen nojalla oli nostettu noin 94 000 hallinnollista kannetta. Syytteet ”äärimmäisten symbolien näyttämisestä” ovat yhtä hyödyllisiä hallinnolle, koska aktivistin sosiaalisen median historiasta voi lähes aina löytyä jotain, mukaan lukien natsikuvaston satiirinen tai kriittinen käyttö.

– Ankarammat tukahduttamiskeinot perustuvat rikoslakiin, jotka koskevat väitetysti ”valheellisten” kommenttien levittämistä armeijasta, asevoimien toistuvaa ”häpäisemistä”, terrorismin ”oikeuttamista”, maanpetosta ja sabotaasista. Näistä rikoksista voidaan tuomita paitsi ankaria sakkoja, myös vankeusrangaistuksia, jotka vaihtelevat muutamasta vuodesta vuosikymmeniin. ”Terrorismista” tai ”ääriajattelusta” syytetyt henkilöt voidaan myös merkitä valtion terroristien ja ääriryhmien rekisteriin ennen tuomiota, mikä rajoittaa heidän pääsyään pankkitileille ja työhön. Jotkut pysyvät rekisterissä vuosia vapautumisensa jälkeen.

– Sorron laajuus on huomattavasti suurempi kuin viralliset poliittisten vankien luettelot antavat ymmärtää. ”Memorial” (yksi Venäjän tunnetuimmista ihmisoikeusjärjestöistä) listasi vuoden 2025 lopussa 1 265 poliittista vankia, mutta sen laajemmassa tietokannassa oli 4 843 poliittista vankia, jotka olivat menettäneet vapautensa poliittisista syistä johtuvissa rikosasioissa. Näistä monien tapauksia ei ollut vielä arvioitu. Uskonnolliset vangit – erityisesti muslimit, joita syytetään ääriajattelun ja terrorismin vastaisten lakien nojalla, sekä Jehovan todistajat – muodostavat nyt merkittävän osan vankiväestöstä. Myös maanpetoksesta ja terrorismista nostetut syytteet ovat lisääntyneet jyrkästi, ja ne tapahtuvat usein suljettujen ovien takana.

– Vangittujen lisäksi ”OVD-Info”, toinen poliisin toimintaa seuraava ihmisoikeusjärjestö, dokumentoi yli 20 000 sodanvastaista pidätystä helmikuun 2022 ja heinäkuun 2025 välisenä aikana sekä tuhansia hallinnollisia tapauksia. Nämä luvut paljastavat sortojärjestelmän, joka ulottuu paljon virallisesti tunnustettujen poliittisten vankien suhteellisen pientä määrää pidemmälle.

– Joukkomielenosoituksesta voi seurata myös ankaria rangaistuksia, jos viranomaiset julistavat sen ”vaaralliseksi”. Baškortostanissa, Baymakissa, 5 000 – 10 000 ihmistä protestoi baškiirinationalisti Fail Alsynovin syytteeseenpanoa vastaan ​​tammikuussa 2024. Mielenosoitusta pidettiin joukkohäiriönä ja virkamiehiin kohdistuvana väkivaltana – yli 80 osallistujaa syytettiin ja heille langetettiin 3–6 vuoden vankeustuomioita, mikä teki siitä yhden Venäjän lähihistorian suurimmista poliittisista tapauksista.

– Viranomaiset myös etenevät nopeammin rikossyytteiden nostamisessa. Syyttäjät nostavat yhä useammin rikossyytteitä verkkojulkaisuista määräämättä ensin hallinnollisia sakkoja. Kesäkuussa 2025 hyväksytty laki helpottaa tätä sallimalla rikoslain 282 §:n mukaisista ”vihaan tai vihamielisyyteen lietsomisesta” syytettyjen nostamisen rikossyytteisiin ilman hallinnollista seuraamusta.

– Poliittisen sorron lisääntyessä Venäjän viranomaiset käyttävät yhä enemmän keinoja vaientaa kriitikot sekä tuomioistuinten kautta että niiden ulkopuolella. Yksi tällainen keino on vuonna 2012 käyttöön otettu ja myöhemmin laajennettu ”ulkomaisten agenttien” laki. Ihmiset ja organisaatiot voidaan leimata tällä leimalla epämääräisillä perusteilla, kuten väitetyllä ulkomaisella ”vaikutusvallalla”. Listalle merkittyjen henkilöiden ehdokkuutta, julkisen viran hoitamista, julkisten tapahtumien järjestämistä ja koulutusalalla työskentelyä rajoitetaan. Heidän on myös merkittävä julkaisunsa ja toimitettava yksityiskohtaiset talousraportit. Vuoden 2024 loppuun mennessä satoja henkilöitä ja organisaatioita oli merkitty rekisteriin.

– Toinen ase on Venäjän talousvalvontavirasto Rosfinmonitoringin ylläpitämä virallinen lista ”terroristeista ja ääriryhmistä”. Ihmisiä voidaan lisätä listalle ennen kuin heidät on tuomittu rikoksesta. Listalle jouduttuaan heidän pankkitilinsä ja taloudelliset toimintansa ovat tiukasti rajoitettuja, mikä vaikeuttaa jokapäiväistä elämää ja työntekoa.

– Viranomaiset kieltävät myös ryhmiä julistamalla ne ”ei-toivotuiksi” tai ”ekstremistisiksi”. Vuonna 2023 korkein oikeus julisti niin kutsutun ”kansainvälisen LGBT-liikkeen” ekstremistiseksi, vaikka tällaista yksittäistä järjestöä ei ole olemassa. Tämä antaa viranomaisille mahdollisuuden asettaa syytteeseen henkilöitä, joita syytetään sen toiminnan järjestämisestä tai siihen osallistumisesta. Poliittiseen painostukseen kuuluvat myös työstä erottaminen, yliopistosta erottaminen ja poliittiseen toimintaan liittymättömät rikossyytteet. Näiden uhkausten edessä jotkut aktivistit yksinkertaisesti lähtevät Venäjältä. Vaikka he muodostavat vain pienen osan niistä 650 000 – 1 750 000:sta, joiden uskotaan lähteneen Venäjältä vuoden 2022 jälkeen, heidän lukumääränsä arvioidaan olevan yhteensä noin tuhat.

– Sota on myös tuonut mukanaan lisääntyvää sortoa Venäjän armeijassa, josta suuri osa on ollut piilossa julkisuudelta. Mobilisaatioon on usein liittynyt pakkoa. Vankeja on värvätty vapauden lupauksilla, ja he päätyvät hyökkäysyksiköihin, joiden tiedetään kärsivän erityisen raskaita tappioita. Karkuruudesta, luvattomasta poissaolosta ja käskyjen noudattamatta jättämisestä on tullut merkittäviä ongelmia.

– Venäläisen riippumattoman mediaorganisaation Mediazonan mukaan Venäjän sotilastuomioistuimet saivat lähes 16 000 rikosjuttua, jotka koskivat palveluksesta kieltäytymistä hyökkäyksen alusta vuoden 2024 loppuun. Useimmat koskivat sotilaita, jotka olivat poistuneet yksiköistään ilman lupaa. Pelkästään vuoden 2024 alkupuoliskolla 6 088 sotilasta tuomittiin erilaisista rikoksista, ja lähes puolet sai vankeusrangaistuksia. Tuomioistuinten ulkopuolella riippumattomissa tutkimuksissa on dokumentoitu, että taistelusta kieltäytyneitä sotilaita on lukittu kellareihin ja kuoppiin, pahoinpidelty, heiltä on riistetty ruoka ja lääkinnällinen hoito ja heidät on pakotettu takaisin rintamalle. Heinäkuuhun 2026 mennessä toinen riippumaton venäläinen tutkiva media ASTRA raportoi, että tällaisia ​​pidätyspaikkoja oli 29.

– On myös yhä enemmän todisteita siitä, että sotilaita tappavat heidän omat komentajansa tai lähetetään tarkoituksella tehtäviin, joista he eivät todennäköisesti palaisi – käytäntö, joka tunnetaan nimellä ”nollaus”. Näiden väärinkäytösten täysi laajuus on edelleen tuntematon. Sotilastietojen rajoitukset, sotilaiden haluttomuus ilmoittaa komentajistaan ​​ja heidän kohteluunsa kiinnitetty vähäinen julkinen huomio ovat auttaneet pitämään suuren osan tästä sorrosta piilossa.

Yhtenäinen Venäjä -puolueen kongressi kesäkuussa 2026. Lähde: kremlin.ru

Hallinnon liittolaiset

– Putinin hallituksella on tärkeitä liittolaisia ​​nationalistisessa oikeistossa, vaikka heidän suhteensa valtioon vaihtelee. Vladimir Žirinovskin perustama ja nykyään Leonid Slutskin johtama ”Venäjän liberaalidemokraattinen puolue” (LDPR) on nimestään huolimatta nationalistinen puolue. Se on johdonmukaisesti tukenut Ukrainan sotaa ja Kremlin tärkeimpiä ulkopoliittisia päätöksiä.

– Sergei Mironovin johtama ”Oikeudenmukainen Venäjä” yhdistää lupaukset paremmasta sosiaaliturvasta konservatiiviseen nationalismiin. Sen fuusio ”Venäjän Patrioottien” ja ”Totuuden puolesta” -liikkeen kanssa vuonna 2021 toi puolueen johtoon nationalistisen kirjailijan Zakhar Prilepinin. Puolue palasi lyhyempään nimeensä, Oikeudenmukainen Venäjä, vuonna 2025. Myös ”Rodina” ja muut pienemmät nationalistiset järjestöt kannattavat vahvaa Venäjän valtiota ja määrätietoista ulkopolitiikkaa. Vaikka nämä puolueet kilpailevat äänistä, vaikutusvallasta ja asemista, ne eivät pohjimmiltaan haasta Putinin poliittista järjestelmää.

– Parlamentin ulkopuolella ortodoksiset konservatiivit, monarkistit ja ultranationalistit, kuten Konstantin Malofejev ja Alexander Dugin, ajavat Venäjää erillisenä sivilisaationa, vastustaen länsimaista liberalismia. Molemmat ovat tukeneet Ukrainan sotaa ja ajaneet aggressiivisempaa nationalistista ohjelmaa.

– Mutta heidän vaikutusvaltaansa ei pidä liioitella. He eivät ole identtisiä Kremlin johdon kanssa, ja jotkut nationalistit ovat arvostelleet hallitusta siitä, ettei se ole ajanut sotaa voimakkaammin. Heidän painotuksensa perinteisille yhteiskunnallisille arvoille, venäläiselle nationalismille ja liberaalin demokratian vastustamiselle on kuitenkin päällekkäistä virallisen ideologian tärkeiden elementtien kanssa. Kremlin kanssa liittoutuneet poliitikot ja järjestöt ovat myös kehittäneet yhteyksiä eurooppalaisen äärioikeiston osiin, mukaan lukien Italian ”Lega”. Tällaiset suhteet viittaavat poliittiseen yhteistyöhön ja ideologisiin yhtäläisyyksiin, mutta eivät välttämättä osoita Moskovan suoraa valvontaa.

– ”Venäjän federaation kommunistinen puolue”, jota johti vuosikymmeniä Gennadi Zjuganov, on edelleen Venäjän suurin niin kutsuttu oppositiopuolue duumassa. VFKP kampanjoi korkeampien eläkkeiden, suuremman julkisen omistuksen, eriarvoisuuden vähentämisen ja Neuvostoliiton saavutusten puolustamisen puolesta. Sen mallina on kuitenkin nyt Kiinan kansantasavalta. Se on toisinaan kyseenalaistanut vaalivirheet ja epäsuositun paikallishallinnon politiikan. Silti sen johto on yleisesti hyväksynyt Kremlin asettamat poliittiset rajoitukset. Sen kritiikki markkinasuuntautunutta talouspolitiikkaa kohtaan kulkee rinnakkain valtion tärkeimpien turvallisuus- ja ulkopoliittisten tavoitteiden, mukaan lukien Ukrainan hyökkäyksen, tukemisen kanssa.

– Mutta VFKP ei ole monoliitti. Jotkut alueelliset edustajat, nuoremmat jäsenet ja aktivistit vastustivat hyökkäystä ja kuvailivat sitä imperialistiseksi sodaksi. Jotkut erosivat, kun taas toiset erotettiin puoluejärjestöistä tai duumaryhmästä. Puolue on myös tarjonnut sosialistisille ja protestiehdokkaille mahdollisuuden asettua ehdolle vaaleissa. Näillä eroilla on merkitystä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet johdon tukeen sodalle tai sen haluttomuuteen haastaa poliittista järjestelmää jatkuvasti. Riippumattomasta sosialistisesta näkökulmasta keskeinen kysymys ei ole se, käyttääkö VFKP vanhoja kommunistisia symboleja, vaan se, pystyykö se puolustamaan työläisten taisteluita, demokraattista organisaatiota ja kansainvälistä solidaarisuutta valtiosta riippumatta.

– Syyskuun 2026 duuman vaalit vahvistivat entisestään Putinin ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen parlamentaarista ylivaltaa. Virallisten tulosten mukaan se sai 349 paikkaa 450:stä, kun VFKP sai 37 paikkaa, LDPR 23 paikkaa, Uusi kansa 19 paikkaa ja Oikeudenmukainen Venäjä 17 paikkaa. Rodina sai yhden paikan ja sitoutumattomat ehdokkaat neljä. Yhtenäinen Venäjä säilytti siten yli kahden kolmasosan enemmistön, joka vaaditaan perustuslain muutosten hyväksymiseksi.

– Näitä lukuja ei kuitenkaan voida pitää rajoittamattomana mielipiteen ilmaisuna. Vaalit pidettiin tiukkojen poliittisen kilpailun, riippumattoman median ja sodan vastustuksen rajoitusten alaisena. ”Jabloko”, ainoa rekisteröity puolue, joka avoimesti vastusti hyökkäystä, estettiin asettumasta ehdolle elokuussa pidetyissä liittovaltion puoluelistan vaaleissa. Myös riippumattomat vaalitarkkailijat raportoivat pakottamisesta, manipuloinnista ja muista vakavista väärinkäytöksistä.

– Julkinen mielipide on monimutkaisempi kuin hallitus tai sen vastustajat joskus antavat ymmärtää. Olisi väärin sivuuttaa kaikki venäläiset mielipidekyselyt merkityksettöminä, mutta sorto, pelko ilmaista erimielisyyttä ja kysymysten sanamuoto tekevät niiden tuloksista vaikeasti tulkittavia. Tammikuussa 2026 riippumaton ”Levada”-keskus raportoi, että 76 % vastaajista ilmaisi tukensa Venäjän asevoimien toimille Ukrainassa, kun taas 61 % kannatti siirtymistä rauhanneuvotteluihin. Nämä havainnot viittaavat siihen, että armeijalle osoitettu tuki ei välttämättä tarkoita innostusta sodan jatkamiseen loputtomiin. Samaan aikaan neuvottelujen tukemista ei pitäisi automaattisesti tulkita vastustukseksi hyökkäykselle tai Ukrainan itsemääräämisoikeuden tukemiseksi.

– Taloudelliset vaikeudet eivät myöskään automaattisesti aiheuta poliittista vastarintaa. Työläiset ja muut yhteiskunnan osat saattavat olla tyytymättömiä elinoloihin uskomatta, että kollektiivinen toiminta on mahdollista tai että vaihtoehtoinen hallitus parantaisi heidän tilannettaan. Järjestäytymiskyky, luottamus poliittisiin vaihtoehtoihin ja toisinajattelun henkilökohtaiset riskit ovat siksi ratkaisevan tärkeitä. Sosialistisen analyysin on tunnustettava nämä ristiriidat liioittelematta kuitenkaan kansan vastustuksen voimakkuutta tai olemassa olevan järjestelmän tuen syvyyttä, Mather päättää.

Fasistikollaboraattoreiden kultilla yhä merkittävämpi rooli Ukrainan asevoimissa

Eilen, 14. lokakuuta, Ukrainassa muistettiin Ukrainan kapinallisarmeijan (UPA) perustamista. Tämän muistamisen taustalla on yksi Ukrainan 1900-luvun historian synkimmistä ja kiistellyimmistä luvuista, muistuttaa ukrainalainen tutkija Marta Havryshko.

Ukrainan asevoimat ovat omaksuneet yhä enemmän Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) ja Ukrainan kapinallisarmeijan (UPA) symboleita, rituaaleja ja historiallista perintöä.

Näiden liikkeiden ihannointi, joka rajoittui aiemmin pitkälti äärioikeistolaisiin nationalistipiireihin, on nyt osa Ukrainan sotilaskulttuurin valtavirtaa. Sankarillisen mytologian taustalla on kuitenkin historia, johon sisältyy etnisiä puhdistuksia, poliittista terroria sekä kymmenien tuhansien puolalaisten, juutalaisten ja ukrainalaisten murhia.

Ukrainalainen tutkija Marta Havryshko tarkastelee kirjoituksessaan, miten kiisteltyä menneisyyttä muovataan kansalliseksi sotilasperinteeksi – ja samalla uhrit pyyhitään unholaan.

Rehabilitaation alku

Ukrainan nationalistien järjestö (OUN) oli vuonna 1929 perustettu radikaali ja fasistinen ukrainalainen poliittinen liike. Toisen maailmansodan aikana ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 OUN teki yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Sen jäsenet osallistuivat aktiivisesti juutalaisvainoihin, kuten kesän 1941 Lvivin pogromeihin sekä muihin joukkomurhiin ja ”holokausti luodein” -tapahtumiin (mukaan lukien Babi Yar).

OUN tavoitteli etnisesti yhtenäistä ja itsenäistä Ukrainan valtiota saksalaisten tuella, ja sen ideologia yhdisteli nationalismia ja saksalaista kansallissosialismia.

UPA oli Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) Bandera-siiven aseellinen haara; se alkoi muodostua vuoden 1943 alussa Volynian ja Polesian alueilla. Kyseisen vuoden maalis- ja huhtikuussa järjestön rivejä vahvistivat sadat Schutzmannschaftin – saksalaisten apupoliisijoukkojen – jäsenet, joiden toiminta oli kytkenyt heidät holokaustiin ja natsien sotarikoksiin eri puolilla miehitettyä Ukrainaa. UPA:n tunnetuimpia komentajia olivat Roman Šuhevytš ja Vasyl Kuk.

UPA ilmoitti tavoitteekseen itsenäisen, vieraan vallan miehityksestä vapaan Ukrainan valtion perustamisen. Tavoitteen tavoitteluun liittyi kuitenkin myös hirmutekoja, kuten kymmenien tuhansien puolalaisten, juutalaisten, ukrainalaisten ja muiden ihmisten surmaaminen. UPA syyllistyi kymmenien tuhansien puolalaisten joukkomurhiin Volhyniassa ja Itä-Galitsiassa vuosina 1943–1944, minkä Puola tunnustaa kansanmurhaksi. Kansallinen vapautustaistelu oli siten erottamaton osa etnisen väkivallan ja sotarikosten perintöä.

Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991 muisto UPA:sta alkoi nousta uudelleen esiin, aluksi Länsi-Ukrainassa, jossa liike oli toiminut. Alueellisena muistamisen kulttuurina alkanut ilmiö levisi vähitellen Keski- ja Itä-Ukrainaan. Se vahvistui erityisesti Maidanin tapahtumien jälkeen, kun nationalistipoliitikot saivat merkittävää vaikutusvaltaa maan historiallisen muistin ja kulttuuripolitiikan instituutioissa.

Ratkaiseva käännekohta koitti 9. huhtikuuta 2015, kun Ukraina hyväksyi lain ”Ukrainan itsenäisyyden puolesta 1900-luvulla taistelleiden oikeudellisesta asemasta ja heidän muistonsa kunnioittamisesta”. Lainsäädäntö tunnusti virallisesti OUN:n ja UPA:n jäsenet Ukrainan itsenäisyyden puolesta taistelleiksi. Samalla se antoi virallisen tuen tietylle tulkinnalle heidän historiastaan, mikä on heittänyt pitkän varjon julkiseen keskusteluun heidän aatteestaan, toiminnastaan ​​sodan aikana sekä heidän perinnöstään, joka on herättänyt voimakkaita kiistoja.

OUN:n maineen palauttaminen alkoi myös muokata Ukrainan asevoimien symboliikkaa. Presidentti Petro Porošenkon kaudella OUN:n tervehdys ”Kunnia Ukrainalle! Kunnia sankareille!” otettiin käyttöön virallisena sotilastervehdyksenä. Elokuun 24. päivänä 2018, Kiovassa järjestetyssä itsenäisyyspäivän sotilasparaatissa, ”Synnyimme suurena hetkenä” – joka oli aikoinaan Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) hymni – esitettiin ensimmäistä kertaa ”Uuden ukrainalaisen armeijan marssina”.

Sellaisen radikaalin nationalistiliikkeen symboleja – jonka historiaan kietoutuivat fasismi, yhteistyö natsi-Saksan kanssa, etninen puhdistus ja sodan ajan julmuudet – alettiin sisällyttää nykyaikaisen eurooppalaisen valtion seremonialliseen kuvastoon.

Nämäkin kehityskulut jäävät kuitenkin varjoon sen rinnalla, mitä OUN- ja UPA-liikkeiden ympärille rakentuneelle kultille on tapahtunut presidentti Volodymyr Zelenskyin – maan ensimmäisen selvällä enemmistöllä valitun juutalaisen presidentin – kaudella. Tämän historiallisen rehabilitoinnin laajuus ja näkyvyys Zelenskyin presidenttikaudella ovat vailla vertaa Ukrainan itsenäisyyden ajan historiassa.

Nationalistiset sotilasyksiköt kultin edistäjinä

Missään OUN:n ja UPA:n kultti ei ole Ukrainan asevoimissa näkyvämmin esillä niin kutsutuissa kansallismielisissä prikaateissa – äärioikeistolaisten järjestöjen, kuten Asovan, Oikea sektorin, Svobodan, Perinteen ja Järjestyksen sekä muiden, perustamissa sotilasmuodostelmissa.

Kaksi muodostelmaa erottuu joukoista: Asovan prikaati ja Kolmas hyökkäysprikaati. Molemmista on sittemmin tullut paljon suurempien sotilasrakenteiden – Ukrainan kansalliskaartin ensimmäisen Asovan armeijakunnan ja Ukrainan asevoimien kolmannen armeijakunnan – perusta. Molemmat syntyivät äärioikeistolaisesta Asova-liikkeestä. Molempia pidetään nykyään eliittitaistelujoukkoina, joiden vahvuus on lähes 50 000 sotilasta. Ja molempia yhdistää edelleen jokin yhteisen alkuperänsä ulkopuolella: OUN:n ja UPA:n ihannointi.

Ne esittäytyvät Ukrainan kapinallisarmeijan perillisinä, jotka jatkavat sen keskeneräistä taistelua. Kolmas hyökkäysprikaati, joka muodostaa Kolmannen armeijakunnan selkärangan, jopa valitsi 14. lokakuuta perustamispäiväkseen – tarkoituksellinen ele, jolla pyritään korostamaan sen symbolista ja ideologista jatkuvuutta UPA:n kanssa.

Kolmannen armeijakunnan esikunnassa on esillä viirejä, joissa on OUN:n nationalistinen rukous, sekä järjestön perustajan Jevhen Konovaletsin muotokuvia. Esillä on myös armeijakunnan komentajan Andri Biletskyin muotokuvia; Biletskyi on Asova-joukkojen perustaja, joka toimi aiemmin avoimesti uusnatsistisena hahmona poliittisessa marginaalissa mutta on nyt Ukrainan asevoimien kenraali.

Armeijakunnan upseerikoulu on nimetty Konovaletsin mukaan. Sen ideologisessa koulutuksessa annetaan siloteltu ja sankarillinen kuva OUN:sta ja UPA:sta; järjestöjen jäsenet esitetään tinkimättöminä ja uhrautuvina sotureina, jotka ovat omistautuneet ”pyhän äiti-Ukrainan” asialle. Armeijakunta on myös omaksunut piirteitä UPA:n sisäisestä sotilaskulttuurista, kuten järjestelmän taistelijanimille sekä epävirallisen puhuttelusanan druzhe – joka tarkoittaa ”toveria” tai ”ystävää” ja oli aikoinaan yleinen UPA:n taistelijoiden keskuudessa.

Nykyisen 3. rynnäkköprikaatin sotilaiden samaistuminen UPA:n edeltäjiinsä näkyy ehkä selvimmin prikaatin taideprojekteissa ja historiallisissa elävöityksissä. Yksi esimerkki tästä on Storms of Steel (”Teräsmyrskyt”) -valokuvanäyttely, joka avattiin 27. syyskuuta 2023 Kiovan historian museossa ennen kiertuettaan Liettuassa ja Virossa. Näyttelyssä ukrainalaiset nykysotilaat jäljittelivät UPA:n taistelijoista otettuja historiallisia valokuvia, mikä häivytti visuaalisesti eron 1940-luvun liikkeen ja Venäjää vastaan ​​taistelevien nykysotilaiden väliltä.

Samankaltaista OUN:n ja UPA:n ihannointia on havaittavissa myös Asova-joukoissa. Järjestön upseerikoulu on nimetty Mykola Stsiborskyin – erään toisen merkittävän OUN-ideologin – mukaan. Täälläkin ukrainalaisen radikaalin nationalismin historiaa kiillotetaan huolella ja siitä karsitaan pois häiritsevimmät vaiheet: verenvuodatus, hirmuteot ja yhteistyö natsi-Saksan kanssa. Jäljelle jää tarina sankarillisuudesta ilman moraalisia harmaita alueita, uhrautumisesta ilman uhreja sekä kansallisesta vapautumisesta ilman historiallista vastuuta.

”He [neuvostoliittolaiset taistelussaan UPA:ta vastaan] taistelivat aatetta vastaan, joka oli juurtunut jokaiseen ukrainalaiskotiin”, todetaan Asovan videolla, jolla muistellaan lokakuun 14. päivän tapahtumia.

– Tämä on räikeää historian vääristelyä, Havryshko kirjoittaa.

– Tuolloin suuri osa Ukrainasta oli kiireinen jälleenrakentaessaan maataan – neuvosto-Ukrainaa – toisen maailmansodan aiheuttamista tuhoista. Useimmat ukrainalaiset eivät tukeneet UPA:a eivätkä tunteneet myötätuntoa sen asiaa kohtaan. Monille Itä- ja Etelä-Ukrainan asukkaille, joiden sukulaisia ​​nationalistisen maanalaisen liikkeen jäsenet olivat murhanneet, kapinalliset eivät olleet vapaustaistelijoita vaan rikollisia ja rosvoja, joiden paikka oli kaltereiden takana.

– Ajatus siitä, että UPA edusti koko kansakuntaa, ei ainoastaan ​​romantisoi menneisyyttä. Se pyyhkii näkyvistä ne ukrainalaiset, jotka hylkäsivät liikkeen aatteen – mukaan lukien ne, jotka maksoivat tuosta hylkäämisestä hengellään, Havryshko muistuttaa.

Kultti joka jatkaa kasvuaan

Vuosi toisensa jälkeen yhä useammat Ukrainan asevoimien yksiköt ovat alkaneet viettää lokakuun 14. päivää UPA:n perustamispäivänä. Samalla ne vetävät yhä selkeämmän yhtäläisyysmerkin sodanaikaisen sissiliikkeen ja Ukrainan nykyisten asevoimien välille.

Yksiköt julkaisevat kunnianosoituksia virallisilla sosiaalisen median tileillään, tuottavat juhlavideoita ja järjestävät seremonioita. Eräs käytäntö on noussut erityisen suosituksi: sotilaat lausuvat yhdessä UPA:n historiallisen uskollisuusvalan.

Kenraali Marko Bezruchkon mukaan nimetyn 110. erillisen mekanisoidun prikaatin sotilaat järjestivät tällaisen seremonian avoimella pellolla. He pyrkivät luomaan uudelleen olosuhteet, joissa UPA:n taistelijat vannoivat valansa 1940-luvulla. Ukrainan virallisen sini-keltaisen lipun rinnalla heillä oli esillä OUN- ja UPA-järjestöihin yhdistetty punamusta nationalistilippu.

Da Vinci -sudet -pataljoona, jonka ydin muodostui äärioikeistolaisesta Oikea sektori -liikkeestä, käyttää UPA:n valaa vapaaehtoistensa kohdalla. Pataljoonan seremoniat pidetään Kiovassa sijaitsevalla Askoldin haudalla; siellä tulokkaat osallistuvat myös aseiden siunaamiseen – rituaaliin, joka symboloi heidän sitoutumistaan ​​Ukrainan valtion puolustamiseen.

Miksi lokakuun 14. päivä on tärkeä näille sotilaille? Vastaus löytyy heidän omista sanoistaan.

”Seisomme tänään samalla perustalla: samat arvot, sama vihollinen ja sama tavoite – vapaa Ukraina”, julisti 115. erillinen mekanisoitu prikaati virallisella Facebook-sivullaan.

”Heidän sankarillisuutensa on meille tänään ohjaava valo”, totesi 119. erillinen aluepuolustusprikaati sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan kunnianosoituksessa.

”Nykyinen puolustajien sukupolvi pitää hallussaan samaa rintamalinjaa – vihollinen on sama”, kirjoitti 128. erillinen raskas mekanisoitu prikaati, joka tunnetaan nimellä Dyke Pole.

Ukrainan nykyarmeija ei omaksu OUN:n ja UPA:n historiaa sen koko monimutkaisuudessaan, vaan version, joka on siistitty ja kiillotettu niin perusteellisesti, että se on muuttunut lähes tunnistamattomaksi. Kyseessä on historia, josta puuttuvat kiusalliset tosiasiat, vaivaannuttavat kysymykset ja ennen kaikkea epämiellyttävät uhrit.

Tässä kertomuksessa ei ole sijaa niille ukrainalaisille, jotka taistelivat UPA:a vastaan ​​Puna-armeijan, NKVD:n tai muiden neuvostojoukkojen riveissä. Ei sijaa niille, jotka kannattivat neuvostoliittolaista näkemystä Ukrainasta nationalistisen vaihtoehdon sijaan. Ei sijaa niille, jotka epäilivät Banderan radikaalin nationalistisen hankkeen onnistumismahdollisuuksia tai jotka hylkäsivät sen vision itsenäisestä Ukrainasta.

Heidän kokemuksensa on jätetty kansallisen kertomuksen ulkopuolelle; kertomuksen, joka yhä useammin nostaa yhden poliittisen liikkeen tulkinnan menneisyydestä koko kansakunnan historiaksi. Kaikkein silmiinpistävintä on, ettei siinä ole sijaa uhreille, joiden olemassaolo tekee sankarimyytistä monimutkaisen. Heidän muotokuviaan ei ole seinillä. Heidän muistokseen ei vannota valoja. Heidän kärsimystään ei kunnioiteta sotilasmenoin.

Epäkäytännölliset uhrit

Nyky-Ukrainassa UPA:aa (Ukrainan kapinallisarmeija) kunnioitetaan ennen kaikkea sen vuoksi, että se vastusti neuvostovaltaa. ”Eri sodat, sama vihollinen”, julistavat UPA-kultin vaalijat ja viittaavat Moskovaan päin.

Suurin osa OUN:n ja UPA:n uhreista ei kuitenkaan ollut Moskovan sotilaita. He olivat siviilejä.

He olivat ihmisiä, jotka ukrainalaiset nationalistit olivat leimanneet vihollisiksi – koska he olivat sattuneet syntymään puolalaisiksi, juutalaisiksi tai venäläisiksi, koska he olivat uskaltaneet arvostella nationalistien harjoittamaa terroria tai yksinkertaisesti siksi, että he olivat liittyneet ensimmäisten joukossa neuvostoajan kolhooseihin.

Rangaistus oli usein kollektiivinen. Kapinalliset surmasivat väitetyn ”petturin” lisäksi myös tämän vaimon ja lapset iästä riippumatta. Tarkoituksena ei ollut pelkästään vihollisen tuhoaminen. Tavoitteena oli kylvää kauhua kokonaisiin yhteisöihin, käyttää kuolleita varoittavana esimerkkinä ja opettaa eloonjääneille, mitä tottelemattomuus maksaa.

Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan ministerineuvoston alaisen KGB:n 10. osaston 17. huhtikuuta 1973 laatiman raportin mukaan vuosina 1944–1953 UPA:n ja OUN:n maanalaisen liikkeen tekemissä iskuissa sai surmansa 30 676 ihmistä. Raportin erittely paljastaa jotain, josta tämän päivän muistopuheissa mainitaan harvoin. Kuolleiden joukossa oli 3 500 Neuvostoliiton hallituksen virkamiestä, kommunistisen puolueen ja kommunistisen nuorisoliiton jäsentä; 15 355 kolhoosityöläistä ja talonpoikaa; 676 teollisuustyöläistä; ja 1 931 älymystön jäsentä, mukaan lukien opettajia, lääkäreitä ja pappeja. Lisäksi 860 uhria luokiteltiin lapsiksi, vanhuksiksi ja kotiäideiksi.

Vaikka sotilas- ja turvallisuuspalvelun uhrien aliraportointi olisikin mahdollista – mikä on uskottava huolenaihe – raportoitujen siviilikuolemien määrä on valtava. Silti näitä uhreja ei näy missään UPA:n kunniaksi pidetyissä juhlallisissa puheissa, isänmaallisissa kunnianosoituksissa ja sotilasseremonioissa.

Heidät vaiensivat kerran heidät tappaneet nationalistit. Nykyään heidät vaientavat jälleen nationalistiset poliitikot, jotka ovat tehneet tuon historian valikoivasta versiosta osan Ukrainan kansakunnanrakennusprojektia.

Kokonaisvaltainen nationalismi, visioineen etnisesti määritellystä kansakunnasta ja vaatimuksineen absoluuttisesta lojaalisuudesta, on uudelleenpakattu isänmaalliseksi hyveeksi. Tässä narratiivissa uhreilla ei ole sijaa. Heidän verensä tahraamiin univormuihin pukeutuneet ”sankarit” valtaavat jo tilan. Ja ne, jotka uskaltavat kysyä, pitäisikö demokraattisen Ukrainan juhlistaa tällaisia hahmoja, ottavat riskin, että heidät leimataan pettureiksi tai Kremlin agenteiksi.

”Mutta he taistelivat itsenäisen Ukrainan puolesta”, kuuluu tuttu puolustus.

– Ikään kuin itsenäisyys vastaisi kaikkiin moraalisiin kysymyksiin. Ikään kuin valtiollisuuden tavoittelu voisi vapauttaa kaikki sen nimissä tehdyt rikokset. Mutta itsenäisyys ei voi oikeuttaa mitään keinoja. Kysymys ei ole pelkästään siitä, taistelivatko nämä miehet Ukrainan valtion puolesta. Kysymys on siitä, millaisen valtion he kuvittelivat, mitä arvoja he pyrkivät asettamaan ja mitä he olivat valmiita tekemään niille, jotka seisoivat heidän tiellään, Havryshko kirjoittaa.

Ukrainan sota: Pakkovärväys ja vastarinta

Ukrainasta kerrotaan usein tarinaa kansallisesta yhtenäisyydestä, kansansodasta vapauden ja demokratian puolesta. Silti joka päivä sosiaalisessa mediassa näemme tavallisten ukrainalaisten kuvaamia videoita, jotka ovat ristiriidassa tämän narratiivin kanssa. Näemme kuvia ihmisistä, jotka siepataan kaduilla pakkomobilisaatiossa, niin kutsutussa ”bussifikaatiossa”. Näemme värväysviranomaisten mielivaltaista väkivaltaa ja näemme tavallisten ihmisten vastarintaa tätä järjestelmää vastaan.

Pakkomobilisaation ankara kriitikko on ollut ukrainalainen tohtori Marta Havryshko. Hänet tunnetaan tutkimuksestaan ​​toisesta maailmansodasta, Ukrainan nationalismista ja sodassa tapahtuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Havryshko alusti Työväen antimilitaristien avoimessa keskustelutilaisuudessa Ukrainan sodasta ja taistelusta kieltäytymisestä 19.8.2026.

Ukrainalainen tuomioistuin tuomitsi sosialistisen sodan vastustajan Bogdan Syrotiukin 15 vuodeksi vankeuteen

10. elokuuta 27-vuotias ukrainalainen sosialisti ja sodan vastustaja Bogdan Syrotiuk tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen. Nikolajevin alueen käräjäoikeuden antama tuomio määräsi myös hänen omaisuutensa ja elektroniset laitteet takavarikoitavaksi sekä häneltä takavarikoitujen sosialististen kirjojen, lentolehtisten ja ohjelma-asiakirjojen tuhoamisen.

Bogdan, bolševikki-leniniläisten nuoren kaartin johtava jäsen, tuomittiin ”maanpetoksesta… sotatilalain nojalla”. Mutta tapauksen asiakirjoista ei ilmene maanpetosta – ei vakoilua, ei sabotaasia, ei yhteistyötä minkään armeijan kanssa. Ainoat häntä vastaan ​​esitetyt todisteet koostuivat hänen kirjoituksensa, jotka julkaistiin World Socialist Web Site -verkkosivustolla, ja hänen viestinnästään niitä julkaisseiden toimittajien kanssa.

Valtion asiantuntijat tutkivat 14 Bogdanin kirjoitusta ja sisällyttivät seitsemän syytteeseen. Oikeus joutui sitten hylkäämään yhden seitsemästä artikkelista – artikkelin sotilaskomissariaattien väkivaltaisista asevelvollisten kiinniotoista – sen jälkeen, kun sen oma rikostekninen komissio ei löytänyt siitä mitään rikollista. Bogdan on tuomittu 15 vuodeksi vankeuteen kuudesta artikkelista.

Mikä oli kumouksellinen sisältö? Oikeuden mukaan artikkelit sisälsivät ”Ukrainan laillisesti valitun poliittisen johdon ja demokraattisten prosessien tunnustamatta jättämistä”, ”vertailuja fasisteihin ja natseihin”, ”kielteisiä arvioita Ukrainan asevoimista” ja ”kansallissankarien ja historiallisten henkilöiden uudelleentulkintaa”.

Itse asiassa kaikki Bogdanin kirjoittama on poliittisesti ja historiallisesti tarkkaa. ”Laillisesti valittu poliittinen johto” on presidentti, jonka virkakausi päättyi toukokuussa 2024. Zelenskyi on edelleen vallassa yli kaksi vuotta laillisen virkakautensa jälkeen, ja hän hallitsee asetuksella pysyvän sotatilalain alaisuudessa. Vaalit on peruttu ja perusdemokraattiset oikeudet on pidätetty. Bogdan on tuomittu ”demokraattisten prosessien” tunnustamatta jättämisestä maassa, jossa ei ole olemassa demokraattisia prosesseja.

Bogdania syytetään ”kansallissankarien tulkitsemisesta uudelleen”. He ovat Stepan Bandera sekä Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) ja Waffen-SS:n Galician divisioonan johtajat – natsien yhteistyökumppanit, jotka tukivat Hitlerin hyökkäystä Neuvostoliittoon vuonna 1941 ja olivat osallisina juutalaisten ja puolalaisten joukkomurhaan. Oikeuden valitus ”vertauksista fasisteihin ja natseihin” viittaa Bogdanin näiden voimien virallisen juhlinnan paljastamiseen.

Oikeuden mainitsemien maanpetoksen ”todisteiden” joukossa ovat Bogdanin artikkeli ”Banderovilaisten rikokset Ukrainan kansaa vastaan: Ukrainalaisen trotskilaisen muistiinpanoja” ja hänen vappupuheensa vuonna 2023 ”Venäjän ja Ukrainan työväenluokan yhtenäisyyden puolesta!”. Missä tahansa maassa, jossa demokraattisilla oikeuksilla on pieninkin merkitys, tällaiset kirjoitukset ovat suojattua puhetta. Zelenskyin johdolla Ukrainassa niistä tuomitaan 15 vuoden vankeusrangaistus.

Kun Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU) pidätti Bogdanin 25. huhtikuuta 2024, valtio väitti hänen toimivan Venäjän hallituksen agenttina. Yli kahden vuoden aikana ei ole esitetty mitään todisteita tämän kunnianloukkaavan väitteen tueksi. Itse asiassa tuomiossa mainitut artikkelit tekevät selväksi, että Bogdan vastustaa Venäjän hyökkäystä ja Putinin hallintoa.

Tuomiossa viitataan useita kertoja Bogdanin kantojen ”sosiaalisesti vaarallisiin seurauksiin”. Tämä paljastaa sen tosiasian, että Bogdanin syytteeseenpano ei perustu keksittyyn Venäjän tukemiseen. Pikemminkin se kohdistuu kasvavaan sodan ja Zelenskyin hallinnon vastustukseen ukrainalaisten työntekijöiden ja nuorten keskuudessa.

Bogdanin puolustukseksi esitettyihin todisteisiin ei koskaan vastattu. Yksi Ukrainan johtavista kriminologeista, Juri Irhin, laati 65-sivuisen raportin, jossa Bogdanin kirjoituksista ei löytynyt ”lausuntoja, fraaseja, virkkeitä tai sanayhdistelmiä, joissa olisi merkkejä propagandasta, jolla pyritään tukemaan Venäjän federaation aseellista hyökkäystä”. Sen sijaan, että oikeus olisi vastannut siihen, se määräsi uuden tutkinnan valtion oikeuslääketieteelliseltä laitokselta – joka kuitenkaan ei löytänyt artikkeleista kehotuksia valtion kaatamiseen, vallankaappaukseen, kumouksellisiin tekoihin tai Ukrainan rajojen muuttamiseen.

Puolustus osoitti, ettei mikään asiakirjoista täyttänyt maanpetoksen tunnusmerkkejä ja että Bogdanin kirjoitukset olivat poliittista puhetta, jota suojaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla. Oikeus hylkäsi kaiken tämän.

Päätös tuhota nuorisojärjestön ohjelma, sen esitteet, lentolehtiset ja painettujen artikkeleiden kansiot paljastaa tuomion todellisen sisällön. Menetelmät ovat fasististen hallintojen kaltaisia: vangitaan oppositio, takavarikoidaan sen materiaalit ja poltetaan sen kirjoitukset. Oikeus jopa määräsi Bogdanin maksamaan yli 178 000 hryvniaa kattaakseen tuomioonsa käytettyjen oikeuslääketieteellisten ”tutkimusten” kustannukset.

Bogdanin tuomio annetaan maassa, jossa kommunistiset puolueet ja symbolit ovat olleet kiellettyjä Ukrainassa vuoden 2015 ”dekommunisaatio”-lakien jälkeen. Vuonna 2022 Zelenskyin hallitus keskeytti 11 oppositiopuolueen toiminnan, mukaan lukien parlamentin suurimman oppositiopuolueen, joka myöhemmin kiellettiin kokonaan.

YK:n ihmisoikeustoimiston mukaan Ukrainan maanpetos- ja yhteistyölakeja vastaan ​​on nostettu noin 20 000 rikossyytettä. Toimisto raportoi syyskuussa 2025, että se ”jatkaa Ukrainan valtion hallussa olevien vankien kidutus- ja kaltoinkohtelutapausten dokumentointia”. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kuvailee Ukrainan kollaboraatiolakeja ”liian laajoiksi ja epämääräisiksi”; syytettyjen joukossa on ihmisiä, jotka suorittivat ”hätäpalveluja, rakennustöitä, humanitaarista apua ja jätteiden poistoa” miehitetyllä alueella.

Kaikesta huolimatta sodan vastustus kasvaa Ukrainassa. Yli 300 000 rikossyytettä sotilaita vastaan ​​on nostettu karkuruudesta tai luvattomasta poissaolosta vuodesta 2022 lähtien, joista suurin osa on viime vuonna. Vuonna 2025 69 prosenttia ukrainalaisista kertoi Gallupille, että maan tulisi pyrkiä neuvottelemaan sodan loppu. Tämä on täydellinen mielipiteen käänne sitten vuoden 2022.

Ukrainan vankeinhoitojärjestelmän olosuhteet ovat hyvin dokumentoituja. YK:n kidutuksen vastaisen komitean Ukrainan tarkastelussa huhtikuussa 2025 asiantuntijat mainitsivat vankiloiden ylikuormituksen, riittämättömän ruoan ja veden saatavuuden, riippumattomien lääkärintarkastusten puuttumisen ja vankeudessa kuolleiden määrän kasvun. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea kuvaili lokakuussa 2023 Ukrainan-vierailullaan rapistuneita tiloja, joissa tutkintavankeja pidetään selleissään jopa 23 tuntia päivässä, ja totesi yhden tutkintavankeuskeskuksen olosuhteet niin huonoiksi, että se piti niitä mahdollisesti ”epäinhimillisinä ja ihmisarvoa alentavina”.

Bogdanilta, jonka terveys oli jo pidätyshetkellä heikko, on evätty kiireellisesti tarvittavaa lääketieteellistä hoitoa yli vuoden ajan vankilan hallinnon toistuvista lupauksista huolimatta. Jokainen päivä kaltereiden takana on uhka hänen hengelleen.

Kampanja Bogdan Syrotiukin vapauttamiseksi on kerännyt yli 5000 nimeä. Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.

Kampanja kerää nimiä sotilaskarkureiden tueksi Euroopassa

Verkossa leviävä vetoomus kerää nimiä Euroopassa Ukrainan sodasta karkaavien sotilaiden tueksi. Kampanjan taustalla on entisen Neuvostoliiton maista (Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä, Keski-Aasia, Etelä-Kaukasia) kotoisin olevien siirtolaisten järjestö PSL, joka on katsantokannaltaan vasemmistolainen ja tukee aseistakieltäytyjiä ja karkureita.

Vetoomuksen voi allekirjoittaa osoitteessa petition.deserters.org.

– Euroopan unionin viranomaiset keskustelevat parhaillaan ankarista toimenpiteistä, joilla pyritään rajoittamaan taisteluihin osallistuneiden Venäjän kansalaisten maahantuloa, mukaan lukien niiden, jotka kieltäytyivät jatkamasta sotaa, kampanjasta kerrotaan.

– Nämä toimenpiteet ovat jo toteutumassa: useat Euroopan valtiot kieltävät järjestelmällisesti turvapaikan venäläisiltä karkureilta, syyttävät heitä ”osallisuudesta” ja estävät heiltä kaikki mahdollisuudet löytää turvapaikka. Tämä tapahtuu, vaikka monet Venäjän kansalaiset pakotettiin väkisin palvelemaan armeijassa – paine, joka jatkuvasti voimistuu.

– Samaan aikaan karkureiden ja luvattomien sotilasvirkojen hylkääminen Venäjän armeijassa lisääntyy vastauksena loputtomaan sotaan ja hallinnon rikoksiin. Riippumattomien toimittajien ja OSINT-yhteisön arvioiden mukaan täysimittaisen hyökkäyksen alkamisen jälkeen on kirjattu 100 000–120 000 tapausta, joissa he kieltäytyvät osallistumasta väkivaltaan ja joukkomurhiin. Vain 15–20 % näistä tapauksista on johtanut oikeustoimiin. Suurin osa karkureista pysyy Venäjällä jatkuvassa pelossa: jos heidät pidätetään, heitä uhkaa kidutus, vankeusrangaistus, siirto ”rynnäkköpataljooniin” tai kuolema rintamalla. Vain pieni vähemmistö onnistuu pääsemään turvalliseen maahan.

– Karkuruus on voimakas väline sotaa vastaan: se heikentää hallinnon sotilaskoneistoa ja pelastaa ihmishenkiä. Elämän ja rauhan valitsevien tukeminen voi nopeuttaa konfliktin loppumista ja olla vahva signaali Venäjän sisäisen muutoksen puolesta.

– Turvapaikan myöntäminen kuuluu kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuteen. Silti Eurooppa sulkee niiltä lähes kaikki ovet. Jopa Ranskassa, jossa CNDA on tunnustanut, että karkuruus voi olla peruste turvapaikalle, vain harvat yksilöt ovat saaneet suojelua. Saksassa viranomaiset alkoivat vuoden 2026 alussa yhä useammin hylätä venäläisten karkureiden turvapaikkahakemuksia. Samaan aikaan useat EU-maat harkitsevat täydellistä maahantulokieltoa kaikille ”SVO:hon” (Ukrainan sodan nimitys Venäjällä, toim. huom.) osallistuneille Venäjän kansalaisille, mikä riistää yksilöiltä oikeuden elämään ja humanitaariseen suojeluun.

– Samoin humanitaarisista syistä tunnustamme ukrainalaisten karkureiden oikeuden suojeluun EU:ssa. Oikeus elämään ja vapauteen on etusijalla valtion oikeuksiin nähden.

Kampanjalla on kolme välitöntä vaatimusta:

  1. Tunnustetaan sotaan osallistumatta jättäminen (karkuruus ja luvaton hylkääminen) lailliseksi perusteeksi turvapaikan ja suojelun saamiseksi jokaisessa Euroopan unionin maassa. Tämä on omantunnon teko ja kieltäytyminen osallistumasta rikoksiin.
  2. Myönnetään humanitaarisia matkustusasiakirjoja (laissez-passer) henkilöille, joilla ei ole kansainvälistä passia, jotta he voivat matkustaa turvallisesti EU:hun ja hakea suojelua.
  3. Tiedotetaan väestölle laajasti käytettävissä olevista suojelun tavoista, jotta karkuruudesta tulee aidosti mahdollinen vaihtoehto epätoivon teon sijaan.

– Jokainen suojelusta kieltäytyminen vaarantaa hengen. Jokainen avoin ovi on mahdollisuus rauhaan ja sisäiseen muutokseen. Euroopan on avattava ovensa niille, jotka valitsevat elämän ja ihmisyyden – sen sijaan, että vahvistavat sotaa ja sortoa.

Kutsu: Ukrainan sota – Pakkovärväys ja vastarinta 19.8.2026 klo 16

HUOM. AIKA JA PAIKKA VAIHTUNUT / TIME AND PLACE HAS CHANGED

Ukrainasta kerrotaan usein tarinaa kansallisesta yhtenäisyydestä, kansansodasta vapauden ja demokratian puolesta. Silti joka päivä sosiaalisessa mediassa näemme tavallisten ukrainalaisten kuvaamia videoita, jotka ovat ristiriidassa tämän narratiivin kanssa. Näemme kuvia ihmisistä, jotka siepataan kaduilla pakkomobilisaatiossa, niin kutsutussa ”bussifikaatiossa”. Näemme värväysviranomaisten mielivaltaista väkivaltaa ja näemme tavallisten ihmisten vastarintaa tätä järjestelmää vastaan.

Pakkomobilisaation ankara kriitikko on ollut ukrainalainen tohtori Marta Havryshko, holokaustin ja antisemitismin tutkimuksen professori Clarkin yliopistossa Yhdysvalloissa. Feministinen tutkija, tohtori Havryshko, tunnetaan tutkimuksestaan ​​toisesta maailmansodasta, Ukrainan nationalismista ja sodassa tapahtuneesta seksuaalisesta väkivallasta.

Havryshko alustaa Työväen antimilitaristien avoimessa keskustelutilaisuudessa Ukrainan sodasta ja taistelusta kieltäytymisestä keskiviikkona 19. elokuuta klo 16 Helsingin Keskustakirjasto Oodin ryhmätilassa 5. Tapahtumaan on mahdollista osallistua myös netin kautta. Etäyhteyden linkki: https://us02web.zoom.us/j/88143954767

Tapahtuma löytyy myös Facebookista.

Invitation: The War in Ukraine – Forced Mobilization and Resistance 15.8.2026 at 14:00

The situation in Ukraine is often presented as a story of national unity, a people’s war for freedom and democracy. Yet every day on social media we see videos shot by ordinary Ukrainians that contradict this narrative. We see images of people being abducted from the streets in forced mobilization, the so-called “bussification.” We see the arbitrary violence of the conscription authorities, and we see the resistance of ordinary people against this system.

A harsh critic of forced mobilization has been the Ukrainian Dr. Marta Havryshko, a professor of Holocaust and anti-Semitism studies at Clark University in the United States. A feminist scholar, Dr. Havryshko is known for her research on World War II, Ukrainian nationalism, and sexual violence in war.

Havryshko will speak at the open discussion event organized by Työväen antimilitaristit on the war in Ukraine and refusal to fight on the 19th of August at 16:00 in Helsinki’s central library Oodi, group space 5. The event can also be attended online. Link here: https://us02web.zoom.us/j/88143954767

The event can also be found on Facebook.

Kannanotto: Ukrainan sotaa pakeneville miehille on tarjottava suojelua jatkossakin

Työväen antimilitaristit tuomitsee Euroopan unionin suunnitelman lopettaa heinäkuun loppuun mennessä Ukrainasta pakenevien asevelvollisuusikäisten miesten suojelu. Järjestö vaatii Suomen valtion takaavan turvapaikat kaikille Ukrainan sotaa pakeneville.

Virallisessa tiedotteessaan EU-komissio kertoo haluavansa ”sovittaa yhteen suojelun tarpeet Ukrainan yleisen kyvyn kanssa puolustaa itseään”. Tämän varmistamiseksi tilapäistä suojelua ei pääsääntöisesti enää myönnettäisi äskettäin saapuneille henkilöille, joilla ei ole Ukrainan viranomaisten lupaa poistua Ukrainasta ”sotilaallisten velvoitteidensa” vuoksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa pakottamista lihamyllymäiseen sotaan. Ukrainalaisilla miehillä ei maan sisällä ole mahdollisuutta aseistakieltäytymiseen ilman vainoa. Tuhansia aseistakieltäytyjiä pidetään tällä hetkellä vankeina sotilasyksiköissä, joissa heihin kohdistuu epäinhimillistä kohtelua.

Kesäkuussa julkaistu ukrainalaismedian raportti kertoo, miten aseistakieltäytyjä Dmytro Kovalin kidutettiin kuoliaaksi Skeljan hyökkäysrykmentin toimesta. Koval ei suinkaan ole ainoa kidutuksen kohteeksi Ukrainassa joutunut henkilö.

YK:n, Euroopan neuvoston ja Ukrainan parlamentin ihmisoikeusvaltuutetut, Ukrainan tilannetta käsittelevä riippumaton kansainvälinen tutkintakomissio ja muut ihmisoikeuselimet ovat kaikki raportoineet rangaistuksista aseistakieltäytymisestä, mielivaltaisista pidätyksistä ja väkivallasta.

Työväen antimilitaristit tuomitsee EU:n suunnitelman ja vaatii Suomen valtion takaavan turvapaikat kaikille Ukrainan sotaa pakeneville – tulivatpa he Ukrainasta tai Venäjältä.

– Taantumuksellisesta sodasta kieltäytyjien auttaminen on vähintä, mitä Suomessa voimme tehdä, kommentoi järjestön puheenjohtaja Sippo Kähmi.

Työväen antimilitaristit ry
16.7.2026

Artikkelin kuva: Ukrainasta pakoa yrittäneitä ihmisiä Ukrainan rajavartioston pidättäminä.