Ammattiliitot Belgiassa keskeyttivät tänään yleisradioyhtiö VRT:n lähetyksen Euroviisujen toisesta semifinaalista vaatiakseen loppua kansanmurhalle Gazassa. Keskeytys on vain yksi lukuisista protesteista Israelia vastaan laulukilpailujen yhteydessä.

Belgian hollanninkielisen yleisradioyhtiön VRT:n ammattiliitot keskeyttivät hetkeksi Eurovision laulukilpailun toisen seminfinaalin suoran lähetyksen alkamisen. ACOD-VRT keskeytti lähetyksen ruudulla olevalla viestillä:

Tämä on ammattiliiton toimi. Tuomitsemme Israelin valtion ihmisoikeusloukkaukset. Lisäksi Israelin valtio tuhoaa lehdistönvapautta. Tästä syystä keskeytämme lähetyksen hetkeksi. Tulitauko nyt. Loppu kansanmurhalle.

Belgialaisen taiteilijoiden, teknikkojen ja kulttuurityöntekijöiden ammattiliiton ACOD:n VRT:n osasto puolusti toimintaa.

– Kauhistuneena olemme seuranneet Lähi-idän tapahtumia jo kuukausia, ACOD-VRT sanoi lausunnossaan.

– Olemme vakuuttuneita siitä, että Israelin valtio toteuttaa kansanmurhaa, ja siksi on skandaali, että Israelin edustaja on mukana Eurovision laulukilpailussa.

Sekä VRT:n että RTBF-kanavan toimistojen ulkopuolella on nähty tänään mielenosoituksia, joissa vastustetaan Belgian osallistumista Eurovision laulukilpailuun Israelin osallistuessa tapahtumaan.

Belgialaisten lisäksi monet taiteilijat, muusikot ja fanit eri puolilla Eurooppaa ovat vaatineet Israelin sulkemista kilpailun ulkopuolelle.

Malmössä protesteja areenalla ja sen ulkopuolella

Ruotsissa laulukilpailujen järjestämiskaupungissa Malmössä järjestettiin eilen suurmielenosoitus Palestiinan puolesta ja Israelin kilpailuihin osallistumista vastaan.

Stortorgetilla kokoontuneeseen mielenosoitukseen osallistui poliisin arvion mukaan noin 12 000 ihmistä. Mielenosoitus yhdisti monenlaisia ryhmiä. Tapahtumassa nähtiin paljon nuoria ja lapsiperheitä.

Euroviisuja järjestävä Euroopan yleisradioliitto EBU on pitänyt kiinni linjastaan, jonka mukaan Israelin osallistuminen on perusteltua koska kyseessä on ”ei-poliittinen tapahtuma” jossa ”ei kilpailla maiden hallitusten välillä”.

Kyseessä on ilmiselvä kaksoisstandardi, sillä EBU antoi Venäjälle porttikiellon tapahtumaan Ukrainan sodan vuoksi vuonna 2022. Jo helmikuussa Israelin Gazassa tappamien naisten ja lasten määrä ylitti kuusinkertaisesti Venäjän ja Ukrainan sodan vastaavan uhriluvun.

EBU:n haluttomuudella Israel-boikottiin voi olla myös taloudellisia taustoja. Laulukilpailujen tämän vuoden pääsponsorina on israelilainen kauneudenhoitotuotteisiin erikoistunut yhtiö MoroccanOil.

EBU:n kaksinaamaisuudesta huolimatta politiikka näkyi sekä Malmö Arenan lavalla että yleisössä. Heti tiistain ensimmäisessä semifinaalissa avausnumeroon osallistunut ruotsalaislaulaja Eric Saade esiintyi palestiinalaishuivi keffiyeh kiedottuna käteensä. Saade on isänsä puolelta palestiinalainen.

EBU esitti tapahtuneen johdosta välittömästi pahoittelunsa medialle ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n tuottaja Ebba Adielsson kertoi järjestäjien olevan ”surullisia” asiasta.

Israelille itselleen kilpailuihin osallistuminen on selkeän poliittista. Keshet 12 -kanavan lähettämässä Israelin kansallisessa finaalissa, jossa maan esiintyjä valittiin, nähtiin tuomareita ja kilpailijoita, jotka pukeutuivat sotilaspukuihin ja mainostivat Israelin lukuisiin sotarikoksiin syyllistyneitä sotavoimia (IDF). Tämä johti siihen, että jotkin Eurovision mediaorganisaatiot, esimerkiksi Eurovoix, rajoittivat merkittävästi Israelin kilpailujen näyttämistä Euroviisujen yhteydessä.

Israelin tapahtumaan valitsema edustaja Eden Golan on puolestaan kertonut olevansa laulukilpailuissa suorittamassa ”erittäin tärkeää tehtävää maan puolesta”. Tapahtuman jälkeen hän sanoo itse liittyvänsä IDF:n sotilaaksi.

Torstaina Eden Golanin esitys sai semifinaalissa yleisöltä osakseen buuauksia ja ”Vapaa Palestiina!” -huutoja. Yleisön äänet kuuluvat selkeästi tapahtumassa kuvatuissa videoissa.

TV-lähetyksessä näitä huutoja ei kuitenkaan kuultu, sillä ohjelman tuottajat olivat ottaneet yleisömikrofonit pois päältä esityksen ajaksi ja soittivat taustalla purkitettuja hurrauksen ääniä.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan järjestyksenvalvojat poistivat torstai-iltapäivän harjoitusten yhteydessä areenalta ihmisiä, joilla oli palestiinalaisten lippuja ja palestiinalaishuiveja.

Myös ukrainalainen kannanotto kerää julkisuutta

Ukrainan ”Jerry Heil” -nimellä kulkeva tämän vuoden euroviisuedustaja on hänkin ottanut poliittisesti kantaa, tosin varsinaisen tapahtuman ulkopuolella.

Artisti esiintyi TikTokissa päällään paita, jossa toistui teksti ”BANDERACIAGA” – yhdistelmä muotibrändi Balenciagasta ja äärioikeistolaisen OUN-järjestön johtajasta Stepan Banderasta, joka toisessa maailmansodassa osallistui holokaustin toteuttamiseen yhteistyössä natsien kanssa. Järjestö suoritti terrori-iskuja ja tuhansien juutalaisten, puolalaisten ja ukrainalaisten joukkomurhia.

Puolassa on asia on herättänyt närkästystä.

– En äänestä Ukrainaa tällä kertaa. Jos Ukraina keskittyy Banderan edistämiseen historiallisessa politiikassaan, se lannistaa Eurooppaa, jolla on selkeä mielipide natsien yhteistyökumppaneista, kommentoi sosialidemokraattinen parlamentaarikko Anna-Maria Żukowska.