Turkissa on nähty kuluneella viikolla työväen mielenosoituksia kahdessa eri satamassa. Protesteissa vaadittiin loppua palestiinalaisten sorrolle ja täyttä suhteiden katkaisemista Israelin kanssa.
Turkin satama-, merenkulku-, telakka- ja varastotyöntekijöiden ammattiliitto Liman-İş järjesti viikon alussa mielenilmauksen İzmirin satamassa.
– Me olemme kansa. Meillä ei ole ongelmia kenenkään rodun, uskonnon tai lahkon kanssa. Haluamme tämän sorron loppuvan, koska imperialistiset vallat raahaavat ihmisiä sotaan saavuttaakseen tavoitteensa eri maissa. Kukaan ei pääse mihinkään sortoa soveltamalla.
– Liman-İş-liittona vaadimme, että tämä sorto Palestiinassa lopetetaan ja ihmiskunta elää rauhassa, satamassa käytetyssä puheenvuorossa todettiin.
Keskiviikkona kuljetusalan ammattiliitto Nakliyat-İş järjesti solidaarisuusaktion palestiinalaisten tueksi Ambarlın satamassa Istanbulissa, jossa materiaalin kuljetus Israeliin jatkuu.
Mielenosoitus järjestettiin 29. marraskuuta, YK:n kansainvälisenä päivänä solidaarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle.
Nakliyat-İşin puheenjohtaja Ali Rıza Küçükosmanoğlu totesi tapahtumassa sionistisen Israelin murhanneen yli 15 000 ihmistä, mukaan lukien naisia ja lapsia, ja syyllistyneen sotarikoksiin.
Hän muistutti, että suurimman tuen Israelin kansanmurhaan johtaneessa verilöylyssä antavat Yhdysvaltain imperialistit, ja että alueen imperialistien päätavoitteena on öljy- ja maakaasuvarojen hyväksikäyttö.
Liitto vaatii kaikkien taloudellisten ja poliittisten suhteiden katkaisua Israelin ja Turkin välillä. Konkreettisena osana tätä ketjua tavaroiden toimitus Ambarlın satamasta Israeliin tulisi lopettaa.
”Imperialismi alas, eläköön kansojen veljeys!” luki tapahtumassa kannetuissa banderolleissa. Mielenosoituksen aikana huudettiin iskulausetta ”Murhaaja sionistinen Israel, poistu Palestiinasta!”
Mukana oli myös kylttejä, joissa vaadittiin Yhdysvaltain sotilastukikohtien sulkemista Turkissa.
Küçükosmanoğlun puheen jälkeen ammattiliiton jäsen Bekir Aytar luki Maailman ammattijärjestöjen liiton MAL:n laatiman julistuksen.
Tekstissä lueteltiin Israelin suorittamia rikoksia, Palestiinan verilöyly, sairaaloiden julmat ja sietämättömät pommitukset, lapsen tappaminen 10 minuutin välein; näiden todettiin olevan mahdollisia, koska Israel voi luottaa tukeen jota se saa Yhdysvalloilta, Euroopan unionilta ja muilta liittolaisiltaan.
– Keskeytymätön ja periaatteellinen tuki ja solidaarisuus sankarilliselle Palestiinan kansalle on aina ollut kansainvälisen luokkapohjaisen ammattiliittoliikkeen prioriteetti, linjaa MAL.
– Ainoa tapa taata rauha ja turvallisuus Palestiinan ja Israelin kansoille sekä laajemmin Lähi-idälle on lopettaa Israelin miehitys ja siirtokunnat, perustaa itsenäinen Palestiinan valtio.
– Vaikka Gazan palestiinalaiset ovat eläneet ilman ruokaa, vettä ja sähköä lähes kaksi kuukautta, kun Israel on tehnyt ennennäkemättömän tappavan hyökkäyksen Gazan kaistan maahan lyömiseksi, työläiset ympäri maailmaa kieltäytyvät olemasta hiljaa! Taistelevat liitot yhdistävät äänensä palestiinalaisten kanssa, tuomitsevat imperialistisen tekopyhyyden ja vaativat välitöntä tulitaukoa.
– Maailman työläiset seisovat Palestiinan puolella, julistus päättyi.
