Seuraavassa Työväen Kalenterissa vuonna 1918 julkaistussa tekstissä Yrjö Sirola selvittää yrityksiä kansainväliseen luokkakantaiseen yhteistoimintaan sotaa vastaan sosialistisen internationaalin hajottua, erityisesti Zimmerwaldin liikkeen toimintaa.
Se hirvittävä jännitys, jonka imperialistisen suurkapitalismin varustuskilpailu oli synnyttänyt Europan suurvaltojen välille, laukesi kamalalla tavalla heinä- ja elokuun vaihteessa 1914, jolloin ultimaattumit ja sodanjulistuksen kilvan risteilivät hallitusten kesken ja miljoona-armeijat tunkeutuivat yli rajojen levittämään tuhoa ja turmiota. Katkera oli samalla sen toiveen raukeaminen, että kansainvälinen työväenliike voisi tehdä europpalaisen suursodan mahdottomaksi, mutta vielä katkerampi se havainto, että osa – niin kovin suuri osa – sosialidemokratisista toimitsijoista eri maissa unohti kansainvälisen veljeyden äänen ja lainasi kielensä ja kynänsä jopa kiihkoisänmaallisen yllytyksen palvelukseen. Sitä että eduskuntaryhmät myönsivät sotavarat hallituksille, on puolustettu sillä, että ainakin useiden maiden sosialistiset puolueet olivat edeltä käsin nimenomaan selittäneet kannattavansa maansa puolustusta. Totta, mutta sittenkin odotettiin niiltä varmmempaa suhtautumista siihen imperialismin mielettömään teurastushulluuteen, joksi tämä sota alun alkaen olisi ollut leimattava.
Ei kuitenkaan kulunut pitkää aikaa, ennenkuin syntyi hommia niiden internationalen päätösten toteuttamiseksi, jotka velvoittivat sodan sytyttyä sosialisteja ryhtymään toimiin sen lopettamiseksi. Syyskuun lopulla 1914 pidettiin Luganossa italialais-sveitsiläinen neuvottelukokous ja ryhdyttiin puuhiin kansainvälisten suhteitten solmiamiseksi. Hollantilainen Troeltsra matkusti eri maissa ja pian siirrettiin kansainvälinen toimisto Brysselistä Haagin Hollantiin. Amerikan sosialistien yritys saada toimeen kansainvälinen kokous ei onnistunut. Skandinavialais-hollantilainen kokous pidettiin Köpenhaminassa, mutta ympärysliiton maiden sosialistien erikoinen Lontoon kokous sekä keskusvaltain sosialistien kokous Wienissä osottivat, kuinka pitkälle toisistaan sotaa käyvien maiden johtavat sosialistit olivat joutuneet. Ja tuloksettomaksi jäi sveitsiläistenkin yritys toukok. 1915 koota internationalen edustajia Zürichiin.
Mutta Zimmervaldin kylässä Bernin ylämaassa Sveitsissä pidettiin kuitenkin syyskuulla pienoinen kokous, joka lähetti ilmoille suuren tunnussanan: työläiset, älkää kauempaa hukatko voimianne vallitsevien luokkien palvelukseen, vaan kohottakaa oma lippunna, nouskaa luokkataisteluun sosialismin päämäärien puolesta; ei mikään uhraus ole kyllin suuri kansojen rauhan aikaansaamiseksi! – Zimmervald-julistuksen allekirjoittajina oli saksalaisten, ranskalaisten, venäläisten, italialaisten, puolalaisten, rumanialaisten, bulgarialaisten, hollantilaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja sveitsiläisten järjestöjen edustajia. Asetettiin myös Bernin Sosialistinen Kansainvälinen Komisioni (I.S.K.) pitämään yllä kansainvälisiä suhteita. Julkaisemainsa tiedonantolehtien ja laajan – suureksi osaksi tietenkin ”maanalaisen” – kirjeenvaihdon avulla tämä komitea toimitti terveisiä sotaakäyvien maiden niille köyhälistöläisille, jotka harrastivat ”linnarauhan” rikkomista ja rohkeata taistelua sotaa vastaan. Mitä uhrauksia se taistelu on maksanut, siitä saadaan vasta sodan loputtua edes lähimääräisiä tietoja. Mutta että kansainvälisen veljestymisen henki yhä eli, sitä todistaa elävästi se vilkas harrastus, jonka Zimmervaldin tunnussana herätti. Ilmoittihan suuri joukko sosialistipuolueita ja vastustusmielisiä järjestöjä eri maissa yhtymisensä Zimmervaldin periaatteisiin.
Toinen zimmervald-kokous voitiinkin sitten pitää huhtikuun lopulla 1916 Kientalissa, Sveitsissä. Rohkeammin kuin edellisessä kokouksessa suunniteltiin täällä köyhälistön taistelutapoja sotaa vastaan. Kehotettiin sosialistisia edustajia parlamenteissa äänestämään sotavarojen myöntämistä vastaan ja vaatimaan sotavelkain poispyyhkimistä. Joukkoliikkeitä suositeltiin tehokkaana ilmauksena kansain rauhanhalun ilmaisuksi. Ja jyrkkä luokkataistelu osotettiin ainoaksi keinoksi ihmiskunnan pelastamiseksi siitä umpikujasta, johon se mielettömön teurastuksen yhä jatkuessa oli joutunut.
Mutta vielä vierähti vuosi, ennenkuin sodan vastustamis-hommat näyttivät edes saavan laajempaa kantavuutta. Venäjän vallankumouksen jälkeen tuli Työväen- ja Sotilasneuvostojen tunnussana: sota lopetettava ilman valtauksia ja sotakorvauksia! lentäväksi lauseeksi, johon sotaakannattaneet sosialistien oikeistoryhmätkin ahnaasti tarttuivat ja johon joidenkin maiden eduskunnatkin jossakin muodossa ovat ilmoittaneet yhtyvänsä. Haagin Kansainvälinen Sosialistitoimistokin, jota Kientalissa oli niin ankarasti arvosteltu, heräsi nyt toimintaan ja Tukholmassa avasi toimiston Hollantilais-skandinavialainen Komitea, jolle eri maiden sosialistiset ryhmät kävivävt esittämässä rauhanvaatimuksiaan ja suunnitelmiaan. Suomen sos.-dem. puolueen ja eduskuntaryhmän lähetit sille myös toivat sen tiedon, että kansamme tarvitsee täyttä itsemääräämisoikeutta ja kansainvälisen oikeuden turvaa voidakseen täyttää tehtävänsä kansojen edistystyössä.
Mutta samaan aikaan kuin oikeistolais-sosialistit ”Tukholma” tunnussanana puuhasivat ”sovittelurauhaa”, oli myös Bernin Komisioni toimessa saadakseen aikaan kolmannen zimmervald-kokouksen. Sekin oli aikomus pitää Tukholmassa, koska oli selvää, että vain enemmistö-sosialistien yhteydessä saattoivat zimmervaldilaiset saada passit sotaakäyvistä maista. Kolmannen kongressialotteen teki venäläinen Työläisten ja Sotilasten Neuvosto, joka aluksi kutsui suunnittelemaansa kokoukseen luokkataistelupohjalla olevia puolueita, jotka olivat valmiit luopumaan ”pyhästä liitosta” maittensa porvarien kanssa, mutta lievensi sitten ehtoja, jopa sulautti hommansa yhteen hollantilais-skandinavialaisen komitean kanssa. Näin vetelöityneeseen yritykseen ei zimmervaldin komitea katsonut voivansa yhtyä vaan toimi se edelleen kolmannen zimmervald-kokouksen aikaansaamiseksi. – ”Tukholma” tuli täten koko kuluneen kesän aikana tunnussanaksi, ja kärsivien majoista sekä jouksuhautojen syvyyksistä kohdistettiin kaihoavia katseita tätä sosialistista pyhiinvaelluspaikkaa kohti.
Turmiolliseksi tuli kuitenkin Tukholman taika niille, jotka olivat sen kautta odottaneet helposti ostettua sovittelurauhaa. Koko suuri Tukholman kokoushan haihtui syyskuulla ilmaan ympärysvaltain hallitusten passikiellon sekä näiden maiden sosialistien ja Venäjän demokratian päättämättömyyden takia. Jäi siis jälelle vain Zimmervald. Siihen liittyneiden puolueiden ja ryhmien neuvottelukokous pidettiinkin sitten syysk. 5-12 p. 1917. Läsnä oli Saksan riippumattoman sos.puolueen, Venäjän menshevikkien ja bolshevikkien, Puolan, Rumanian, Ruotsin (vas.) ja Sveitsin puolueiden, (Bulgarian myöhästyivät) sekä Norjan ja Tanskan nuorisoliittojen, eräiden Amerikan ja Itävallan vastustusryhmien ynnä Zimmervaldiin kesällä liittyneen Suomen sos.-dem. puolueen edustajat. Ja ainoastaan passikielto esti Ranskan, Italian sekä Englannin y.m. maiden kansainvälisellä kannalla olevia ryhmiä olemasta mukana.
Kokouksessa hyväksyttiin lausunto, jossa yhä terästettiin Zimmervaldin ja Kientalin tunnussanoja. Laajasti esitettiin sodanaikainen asema ja luokkataistelutilanne eri maissa. Varsinkin tutustutettiin Venäjän vallankumouksen kehitysasteisiin. Veljellisiä terveyksiä lähetettiin eri maiden rauhan- ja luokkataistelun marttyyreille. Lisäksi suunniteltiin keinoja luokkataisteluhengen herättämiseksi eri maissa ja keskeytymättömien suhteiden solmiamiseksi. Rohkaiseva, voimakas henki huokui keskusteluista ja sytytettävä oli tunnussanakin: taisteluhuuto kaikkien maiden köyhälistölle ryhtyä tilintekoon oman maansa riistäjiä ja kansan teurastuttajia vastaan. Toivottavasti tapaa se nyt äärettömien ihmisuhrien jälkeen vihdoinkin maaperän, josta on kohoava kansanvallan, rauhan ja sosialistisen kehityksen satoisa laiho.
Artikkelin kuva: Työväen vappumarssi Tukholmassa 1917 vaati rauhaa.
Työväen antimilitaristit 