Israel iski 13. kesäkuuta alkaen laittomasti moniin kohteisiin Iranissa, kutsuen iskuja ”ennaltaehkäiseviksi”. 22. kesäkuuta Yhdysvallat liittyi samaan rintamaan ja hyökkäsi Iranin ydinkohteisiin, joka on kaikkien kansainvälisten säädöksien vastaista. Yhteensä iskuissa on kuollut satoja viattomia iranilaisia siviilejä. Iran on puolestaan vastannut pommittamalla kohteita Israelissa ja äskettäin Yhdysvaltain sotilastukikohtia Qatarissa ja Irakissa.

Suomen valtio ja Euroopan unioni eivät ole kyenneet tuomitsemaan liittolaistensa sotarikoksia, kiinnittäen sen sijaan huomion Iranin olemattomaan ydinaseeseen. Vaikka ns. länsiblokki puhuu ”sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä” silloin kun se sattuu olemaan hyödyllistä, käytännössä oman blokin rikkomuksille kansainvälistä oikeutta vastaan löytyy aina tukea.

Lännen kannanotoissa on myös vaadittu Iranin ”paluuta diplomatiaan”, joka on absurdia, koska Iranin valtio oli jo käymässä neuvotteluja Israelin hyökätessä.

Työväen antimilitaristit liittyy iranilaiseen työväkeen tuomitessaan nämä vaarallista epävakautta ja tuhoa aiheuttavat iskut. Sodan hinnan joutuvat lopulta aina maksamaan tavalliset ihmiset, joiden toimeentulo kapitalismissa on muutenkin jatkuvan epävarmuuden lähde. Jos kansainvälinen oikeusjärjestelmä toimisi, Israel ja Yhdysvallat olisi tuomittu kaikkialla yksiselitteisesti sotarikollisesta toiminnasta. 

Järjestelmän ollessa kuitenkin kyvytön estämään lännen imperialistista ja uuskolonialistista yksinvaltiutta, joudumme asettamaan toivomme vääryyttä vastustaviin kansanjoukkoihin kaikkialla maailmassa. Yhdessä meillä on voimaa vastustaa sotaa ja viattomien teurastusta silloinkin, kun valtiomme eivät sitä halua tehdä.

Loppu taantumuksellisille hyökkäyssodille! Loppu lännen imperialismille! Eläköön rajat ylittävä työväenluokan solidaarisuus!

Työväen antimilitaristit ry
23.6.2025