Belgian Palestiina-solidaarisuusliike piti viime sunnuntaina tähän mennessä suurimman mielenosoituksensa, kun 70 000 ihmistä marssi läpi Brysselin vaatien tulitaukoa ja asevientikieltoa Israeliin. Belgian ammattiyhdistysliike oli mukana mielenosoituksessa vahvalla edustuksella.

Kuluneen vuoden aikana Palestiina-solidaarisuusliike Belgiassa on kasvanut merkittävästi. Aktivistit eri puolilla maata ovat painostaneet hallitusta vaatimaan välitöntä tulitaukoa ja asettamaan taloudellisia pakotteita Israelille.

Sunnuntaina 20. lokakuuta järjestetty mielenosoitus oli monella tapaa näiden ponnistelujen huipentuma, kun 70 000 ihmistä marssi Brysselissä vaatien kiireellisiä toimia Israelin kansanmurhan pysäyttämiseksi Gazassa ja suhteiden katkaisemista Israelin valtioon.

– Tämä mielenosoitus oli tähän mennessä suurin, toteaa Matilde De Cooman Viva Saludista, kansainvälisestä terveyssolidaarisuusjärjestöstä, jolla on vahvat yhteydet ryhmiin Gazassa.

– Se osoittaa, että ihmiset edelleen välittävät siitä, mitä Gazassa tapahtuu, ja myös Libanonin tilanteesta. Emme lopeta ennen kuin hallituksemme ottaa vastuun kansanmurhan lopettamisesta, De Cooman sanoi Peoples Dispatch -julkaisulle.

Ammattiyhdistysväkeä Brysselin marssilla.

– Kuvittele, vuosi kansanmurhaa, ja ihmiset ovat edelleen kaduilla ja vaativat tulitaukoa, pohdiskeli Sama Jaber, Brysselissä asuva nuori palestiinalaisnainen.

– Tämä on todiste siitä, että maailma välittää edelleen siitä, mitä Palestiinassa tapahtuu, hän lisäsi.

Sunnuntain marssi ei tullut tyhjästä. Brysselissä on pidetty jo kuusi valtakunnallista mielenosoitusta ja tärkeitä paikallisia tapahtumia on pidetty eri kaupungeissa, kuten Gentissä ja Liègessä.

Terveydenhuoltoalan työläisten blokki Brysselin marssilla.

Terveydenhuollon työläiset olivat näkyvästi tulitaukoa vaativien joukossa. Sadat aktivistit Viva Saludista ja Lääkintähenkilöt kansan puolesta -järjestöstä (MPLP/GVHV) liittyivät mielenosoitukseen puhuen Israelin rankaisemattomuudesta sen kohdistettua hyökkäyksiä sairaanhoitajiin, lääkäreihin ja muihin terveydenhuoltoalan työntekijöihin.

– Terveysalan työläisten ei tulisi koskaan missään olosuhteissa olla sotilastoimien kohteita, Viva Salud totesi viitaten meneillään oleviin hyökkäyksiin terveysjärjestelmää vastaan ​​Gazassa ja muilla miehitetyillä alueilla.

Vain muutama päivä ennen mielenosoitusta Israelin joukot piirittivät ja hyökkäsivät Al-Awdan sairaalaan Pohjois-Gazassa, joka on yksi Viva Saludin kumppanijärjestöistä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta: joulukuun 2023 ratsian jälkeen Al-Awdan johtaja, tohtori Ahmed Muhanna on kateissa.

– Toimikaamme Palestiinan terveysjärjestelmän tuhoamista vastaan, kehotti Viva Salud ja vaati Belgian ulkoministeriä Hadja Lahbibia toimimaan tohtori Muhannan ja satojen Israelin laittomasti pidättämien terveydenhuollon työntekijöiden vapauttamiseksi. Toistaiseksi ulkoministeriö on ollut vaitonainen asiassa.

Ammattiyhdistysten lippuja marssilla.

Ilmastoaktivistien, ammattiliittojen ja rasisminvastaisten kampanjoiden osallistuminen yhteisenä rintamana sunnuntain Palestiina-marssiin edustaa toivoa paremmasta.