New Yorkissa tuhannet marssivat YK:n rakennukselle, kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu puhui YK:n yleiskokouksessa. Mielenosoittajat vaativat Netanjahun välitöntä pidättämistä Gazan kansanmurhan ja sotarikosten vuoksi Libanonissa.
Torstaina 26. syyskuuta tuhannet ihmiset kokoontuivat Bryant Parkiin New Yorkin julkisen kirjaston portaille osoittamaan solidaarisuutta Libanonia ja Gazaa kohtaan.
– Sotarikollinen, Gazan teurastaja, laskeutui New Yorkin kaupunkiin tänään, totesi Maryam Palestiinalaisten nuorisoliikkeestä PYM:stä.
– Netanjahu on lähes vuoden ajan johtanut kansamme kansanmurhaa Gazassa. Hän on johtanut kansanmurhaa, jota Yhdysvaltain hallitus rahoittaa, aseistaa ja mahdollistaa. Tämä kansanmurha on jatkoa yli 75 vuotta jatkuneelle kansamme miehitykselle ja kolonisoinnille.
Bidenin–Harrisin hallinto hyväksyi samana päivänä jälleen 8,7 miljardia dollaria lisää sotilaallista tukea Israelille.
– Jos Netanjahu olisi laskeutunut mihin tahansa muuhun maahan tänään, hänet olisi pidätetty. Mutta tässä maassa, tässä sairaassa maassa, hänelle annettiin poliisikuljetus. Hänet vietiin hotellille ja meidän verodollareitamme käytettiin sotarikollisen suojeluun. He käyttävät meidän verodollareitamme omien katujemme sulkemiseen, oman kansamme sortamiseen.
– Yhdysvallat pystyisi lopettamaan tämän sodan tänään, asevientikiellolla. Sen sijaan he lähettävät miljardeja lisää.
Osa mielenosoittajista blokkasi Netanjahun autokulkuetta jo aiemmin päivällä valtaamalla hotellille johtavan autotien.
Myös Netanjahun hotellilla osoitettiin mieltä ennen puhetta. Poliisi pidätti useita mielenosoittajia.
– Olen nuori juutalainen ja ymmärrän, että Israel tekee Palestiinan kansalle täsmälleen samoin kuin natsit tekivät kansalleni, eräs mielenosoittajista totesi pidätyksen yhteydessä.
Torstaina puheiden jälkeen tuhannet mielenosoittajat marssivat Manhattanin katujen läpi kohti YK:n rakennusta.
Netanjahu esitti maailman enemmistön ”pimeyden maina”
Blokkausyrityksistä huolimatta Netanjahu pääsi YK:n rakennukselle poliisien suojeluksessa pitämään puheensa.
Suuri osa diplomaateista lähti pois yleiskokouksesta Netanjahun puheen aikana, jättäen monet istuinrivit tyhjäksi.

Puheessaan Netanjahu nimitti Israelin vihollisia ”rumiksi” ja ”villeiksi” ja jakoi maailman maat ”pimeyden ja valon maihin”. Tämän perusteella pimeyden maihin kuuluu 146 YK:n maata, ja valon maita on viisi.
YK, kansainvälinen tuomioistuin ICJ ja kansainvälinen rikostuomioistuimen ICC luokiteltiin pimeyden maiden käsissä oleviksi työkaluiksi. YK kuvattiin ”suona” ja ”pimeyden talona”. Useimmat maat ja kansainväliset järjestöt luokiteltiin antisemitistisiksi.
Puheessa Libanon, Iran, Irak ja Syyria esitettiin ”kirouksena”, siinä missä yhteistyö Egyptin ja Saudi-Arabian kanssa ”siunauksena”, joka toisi vaurautta ja talouskasvua.
Netanjahu sanoi Israelin olevan voittamassa ja Israelin taistelevan ”täydelliseen voittoon Gazassa”. Vaaleilla valtaan valitulla HAMASilla ei hänen mukaansa ”ole roolia Gazan jälleenrakentamisessa.”
Netanjahu esitti YK:n edessä myös monia valheiksi todettuja väittämiä, mukaanlukien väitteitä HAMAS-järjestön suorittamista raiskauksista. Hän väitti myös Hizbollahin sijoittaneen ”ohjuksen jokaiseen keittiöön ja raketin jokaiseen autotalliin”, perustellen tällä siviilialueiden pommituksia Libanonissa.
Netanjahun mukaan Israel on Libanonissa sodassa Hizbollahia vastaan. Samaan aikaan puheen ollessa käynnissä kokonaiset naapurustot Libanonin Beirutissa pommitettiin perjantaina maan tasalle Israelin toimesta. Viime päivien pommituksissa Libanonissa on kuollut satoja ihmisiä, mukaanlukien kymmeniä lapsia.
Iranin vastaisuus oli puheessa jatkuvasti toistuva teema. Netanjahu uhkasi myös mahdollisesti iskevänsä Iraniin, todeten ettei ”Iranissa ole paikkaa, jonne Israelin pitkä käsivarsi ei yletä, ja se pätee koko Lähi-itään.”
Puheensa loppupuolelle Netanjahu esitti uhkavaatimuksen koko maailmalle, vaatien puolen valitsemista Iranin vastaisessa taistelussa joko Israelin puolella tai Israelia vastaan. Tämä esitettiin yksiselitteisesti ”hyvän ja pahan” välisenä kamppailuna.
Myös rakennuksen ulkopuolella mieltään osoittaneet ihmiset leimattiin Iranin agenteiksi.

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.