Tokiossa järjestettiin sunnuntaina 19. marraskuuta kymmenen tuhannen työläisen marssi sotaa ja militarismia vastaan. Kaupungin läpi kulkeneessa mielenosoituksessa vaadittiin loppua Ukrainan sodalle, Israelin hyökkäykselle Gazaan ja varustautumiselle Kiinaa vastaan.
– Lopetetaan sota ja estetään perustuslakiuudistus työläisten yhtenäisellä voimalla! Hävitetään uusliberalismi! Herätetään henkiin taisteleva ay-liike, ammattiliittojen mielenosoituksen tunnukset kuuluivat.

Japanin perustuslain 9. artiklan ensimmäinen kappale kieltää sotilaallisen voimankäytön ja sillä uhkailun kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseksi. Toinen kappale kieltää sotajoukkojen ja muun sodankäyntikyvyn ylläpidon.
Pääministeri Fumio Kishida on julkisuudessa väittänyt militarismin vastaisen perustuslain jääneen ”ajastaan jälkeen” ja sen ”sisällön olevan puutteellinen”. Perustuslain muutosta vastaan on kuitenkin noussut voimakas kansanliike.
Mielenilmaus oli kolmen ammattiliiton koolle kutsuma. Järjestäjinä toimivat Kan-Nama (Japanin rakennus- ja kuljetustyöntekijöiden solidaarisuusliiton Kansain alueen osasto), Minato-Godo (Metalli- ja konetyöläisten ammattiliitto Osakassa) sekä Doro-Chiba (Chiban valtakunnallinen rautatievoimaliitto).

Ennen marssia noin kolme tuhatta mielenosoittajaa kokoontui Hibiya-ulkoilmakonserttisalille, jossa kuultiin puheenvuoroja myös muun muassa kuljetusalan, betoni- ja metallialan ja satamatyöläisten liitoilta.
Tapahtumaan osallistui ay-liikkeen edustajia lisäksi kansainvälisesti Etelä-Korean demokraattisesta työväenliitosta, Yhdysvaltain satamatyöläisten liitosta ILWU:sta, Saksan rautatietyöläisten verkostosta ja Japanin burmalaisten kansalaisten liitosta.
Rautatieläiset rakentavat kansainvälistä rintamaa
Vastauksena palestiinalaisten ammattiliittojen lokakuussa esittämään kansainväliseen toimintakutsuun rautatieläisten Doro-Chiba-ammattiliitto ilmoitti taistelevansa ”kukistaakseen Kishidan hallinnon, joka aikoo tarjota aseita, taloudellista apua ja muuta tukea Israelille”.
– Yhdysvaltojen, Euroopan ja Japanin imperialismi etsii ulospääsyä omalle kriisilleen sodan kautta, kiihottaen Israelin ja Ukrainan nykyisiä hallituksia etujoukossaan. Itä-Aasiassa Yhdysvaltojen ja Japanin imperialismi tehostaa sotasuunnitelmaa Kiinaa vastaan enemmän kuin koskaan käyttämällä ”Taiwanin valmiutta” tekosyynä, liitosta sanotaan.
Rautatieläisten liitto on rakentanut kansainvälistä solidaarisuutta Japanin, Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen työläisten välille 20 vuoden ajan. Se katsoo tämän olevan avain sodan estämiseksi Itä-Aasiassa.
– Kansallisessa turvallisuusstrategiassaan Yhdysvallat ilmoittaa, että se ”tukahduttaa Venäjän ja voittaa Kiinan” ja valmistautuu sotaan Kiinan kanssa luomalla sotilaallisen liiton Japanin, Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen välille. Jälleen kerran työläisten yhtenäisyys yli rajojen on voima, jolla sota voidaan lopettaa.
– Tuemme koko sydämestämme Palestiinan kansan voimakasta taistelua ja taistelemme kaikella voimallamme kaataaksemme Kishidan hallinnon, kansainvälisen imperialismin jäsenen: sorron ja sodan syyn.

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.