New Yorkin kaupungissa nähtiin torstaina lukuisia mielenosoituksia, ulosmarsseja ja valtauksia. Joukko media-alan työläisiä otti haltuunsa sanomalehti New York Timesin pääkonttorin aulan protestina Palestiinaa koskevaa puolueellista uutisointia vastaan.
Valtaajat vaativat iskulauseilla tulitaukoa ja lukivat ääneen itse painamiaan sanomalehtiä, joihin oli kirjattu Israelin viime kuussa murhaamien tuhansien gazalaisten nimet.
Protestia varten laaditussa ”New York War Crimes” -lehdessä oli erikseen julkaistu myös tapettujen palestiinalaisjournalistien nimet otsikon ”Me tapoimme kollegamme” alla.

Julkaisu korosti NYT:n hiljaisuutta ja osallisuutta palestiinalaisten toimittajien murhaan. ”Yllyttämällä innostusta sotaan New York Timesilla on käsissään yli 30 toimittajan verta, jotka Israelin armeija tappoi”, lehden takasivulla luki.
Kuolleiden gazalaisten nimiä luettiin ääneen ikäjärjestyksessä. Mielenosoittajat olivat ehtineet päästä vasta kolmivuotiaisiin uhreihin, kun New Yorkin poliisi oli jo saapunut paikalle hajottamaan valtausta.
Aiemmin viime viikon perjantaina Palestiinan journalistien syndikaatti otti kantaa läntisen valtamedian puolueellisuuteen ja journalististen standardien puutteeseen, tuomiten sen kansanmurhan mahdollistajaksi.
Torstaina Yhdysvalloissa julkaistiin myös avoin vetoomus, jossa noin 600 toimittajaa sekä paikallisissa että valtakunnallisissa uutistoimistoissa tuomitsee Israelin harjoittaman toimittajien tappamisen Gazassa ja vaatii rehellisyyttä länsimaisissa tiedotusvälineissä liittyen Israelin palestiinalaisiin kohdistuviin hirmutekoihin.
Allekirjoittaneissa mukana on journalisteja julkaisuista kuten New Yorker, Al Jazeera, Reuters, the Guardian, the Washington Post, Bloomberg, Seattle Times, Philadelphia Inquirer, Middle East Eye, Jewish Currents, MSNBC, Vox Media, VICE, ja kymmenistä muista.
Opiskelijoilta satoja ulosmarsseja
New York Timesin konttorilla nähty aktio oli osa lukuisten yhdysvaltalaisten kansalaisjärjestöjen julistamaa #ShutItDown4Palestine-toimintapäivää.
Päivän tarkoituksena oli järjestää solidaarisuustoimia Palestiinan kansalle, joka kärsii Israelin suorittamasta kansanmurhasta – kansanmurhasta, jota Yhdysvallat tukee.
New Yorkissa se näkyi useina valtauksina, ulosmarsseina ja kulkueina. NYT:n lisäksi kaupungissa vallattiin mm. Israelissa operoivan sijoitusyhtiö BlackRockin toimisto.
Merkillepantavaa oli kaupungin opiskelijoiden laaja osallistuminen toimintaan.
Opiskelijat johtivat satoja koulujen ulosmarsseja, jotka yhtyivät mielenosoitukseen Bryant Parkissa. Paikalle kerääntyi tuhansia Palestiinaa kannattavia aktivisteja. Mielenosoituskulkue tukki myös Manhattanin keskustan.
20 minuuttia ennen mielenosoituksen virallista alkua kello 15:00 satoja oli jo saapunut New Yorkin julkisen kirjaston portaille huutamaan ”Vapaa vapaa vapaa Palestiina!” ja ”Yksi kaksi kolme neljä, emme halua veristä sotaanne!” raportoi Left Voice -julkaisu.
Ei kestänyt kauaa, kun joukko kasvoi tuhansiksi. Liike keräsi yhteen palestiinalaisia, arabeja, juutalaisia, mustia, valkoisia, latinalaisia amerikkalaisia, aasialaisia ja monia muita kaupungin yhteisöjä.
– Monet nuoremman sukupolven edustajat ovat kasvaneet Amerikassa tuntien vain sodan, mielenosoituksen järjestäjä Kaleem kertoi Left Voicen haastattelussa.
– He ovat tunteneet vain Amerikan, joka on sortanut ja riistänyt niitä maailman ihmisiä, jotka uskaltavat nousta tuota imperialistista järjestelmää vastaan. Heillä on siis perustavanlaatuinen ymmärrys siitä, että Palestiina on osa suurempaa väkivallan rakennetta, joka peittää maapallon.
Mielenosoituksen järjestäjä ei halunnut kertoa koko nimeään, sillä Yhdysvalloissa protestien järjestäjiin on kohdistunut monenlaisia sortotoimia.
Äskettäin maan senaatti hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman, jossa palestiinalaista kannattavaa liikettä yliopistoissa kuvataan väärin antisemitistisenä. Jokainen senaattori republikaanien Josh Hawleysta ”sosialistiksi” itseään kutsuvaan Bernie Sandersiin äänesti päätöslauselman puolesta.
New Yorkin demokraattinen kuvernööri Kathy Hochul omisti 75 miljoonaa dollaria poliisin ja yliopistojen suorittamaan mielenosoittajien valvontaan. Myös koulujen hallinnot tekevät osansa hiljentääkseen opiskelijavetoisen liikkeen.
Huolimatta opiskelijoiden ja työläisten kohtaamasta sorrosta, Kaleem ja monet muut liikkeen aktivistit ovat inspiroituneet nykyhetkestä ja nähdyistä solidaarisuuden osoituksista.
– On erittäin voimallista nähdä täydellinen muutos yhteiskunnassa Palestiinan vapautustaistelun tukemisessa, Kaleem sanoi.
– Tämä on hetki, joka vaatii rohkeutta, ja meidän on tehtävä kaikkemme lopettaaksemme tämä Gazan kansaa vastaan kohdistuva kansanmurhan väkivalta, mutta myös laajemmin, lopettaaksemme rankaisemattomuuden ja epäinhimillisyyden järjestelmän… Luulen, että tämä järjestelmä tulee hitaasti murentumaan nuorten johdon ansiosta.
Yhteensä torstain #ShutItDown4Palestine-toimintapäiväksi rekisteröitiin yli 500 erillistä aktiota.

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.