Torstaina 9. marraskuuta ammattiyhdistysaktiivien ryhmä esti pääsyn GeoSpectrum-yhtiön sisäänkäynneille Kanadan Dartmouthissa, Nova Scotian provinssissa.

– Kokoonnuimme pidätyksen uhalla ja käskimme GeoSpectrumia poistumaan naapurustostamme, tiedottaa kanadalaisista ay-aktiiveista koostuva Labour 4 Palestine -ryhmä.

GeoSpectrum on Israelin johtavan aseiden toimittajan Elbitin tytäryhtiö. Aktivistien mukaan yhtiö tekee voittoa kansanmurhalla ja on osallinen siihen.

GeoSpectrum on erikoistunut tuottamaan vedenalaisia ​​valvonta- ja luotainjärjestelmiä sotilaskäyttöön. Viimeksi Israelin niin sanotut puolustusvoimat ovat käyttäneet GeoSpectrumin teknologiaa aseistetuissa kauko-ohjatuissa veneissä, joilla on hyökätty palestiinalaisten kalastajien kimppuun.

– GeoSpectrum hyötyy aktiivisesti Palestiinan kolonisoinnista ja gazalaisten teurastuksesta, sanoo Labour 4 Palestine.

L4P on yleiskanadalainen työväenaktivistien verkosto, joka pyrkii syventämään kanadalaista solidaarisuutta palestiinalaisen työväen ja kansan kanssa heidän vapaustaistelussaan.

Ryhmän tämänpäiväinen toiminta on myös osa kansainvälistä #ShutElbitDown-kampanjaa, jonka on laittanut alulle brittiläinen Palestine Action -ryhmä. Kampanja on aiemmin toteuttanut Elbitin ja sen tytäryhtiöiden blokkauksia Iso-Britannian lisäksi mm. Yhdysvalloissa.

Valtauksia juna-asemasta pankkiin

Kanadassa nähtiin päivän aikana myös muuta toimintaa Palestiinan puolesta. Toronton keskeinen Union Station -rautatieasema vallattiin istumalakolla.

Sadat juutalaiset ja liittolaiset vaativat Kanadan suurimmalla rautatieasemalla välitöntä tulitaukoa, Israelin apartheidin ja kansanmurhan lopettamista sekä Kanadan asekaupan pysäyttämistä Israeliin.

Vancouverin kaupungissa mielenosoittajat valtasivat israelilaisen laivayhtiö ZIMin ja Scotiabank-pankin toimistot. Kanadalaispankki omistaa suurimman ulkomaisen osuuden Elbit Systemsistä.

Montrealissa aktivistit valtasivat Kanadan pääministerin Justin Trudeaun toimiston, kutsuen häntä osalliseksi Israelin kansanmurhaan Gazassa.

Kansainvälinen toimintapäivä

Torstai on ollut Palestiinalaisen nuorisoliikkeen (Palestine Youth Movement, PYM) ja lukuisten muiden yhdysvaltalaisten kansalaisjärjestöjen julistama #ShutItDown4Palestine-toimintapäivä.

Erilaisia protesteja ja suoran toiminnan muotoja on nähty erityisesti Yhdysvalloissa. Useissa oppilaitoksissa järjestettiin ulosmarsseja ja New Yorkin kaupungissa vallattiin sijoitusyhtiö BlackRockin toimisto. Yhtiöllä on sijoituksia Israelissa 33 miljardin dollarin edestä.

Iso-Britanniassa Palestine Action on torstain aikana saartanut aseyhtiö Thalesin Lontoon toimiston, joka on yksi linkki Israelin sotilaallisessa toimitusketjussa. Toimiston julkisivu tahrittiin punaisella maalilla ja aktivistit asettuivat esteeksi sen sisäänkäynneille.

Juna-asemilla on torstaina järjestetty Toronton lisäksi mielenosoituksia ainakin Alankomaiden Utrechtin kaupungissa.