Etninen puhdistus ei koskaan päättynyt – Kansainvälistä tukea Palestiinan kansalle Nakban päivänä

Keskiviikkona Nakban päivänä nähtiin monenlaista toimintaa vapaan Palestiinan puolesta ja Israelin suorittamaa kansanmurhaa vastaan. Suomessa opiskelijoiden boikottiliike laajeni useampaan kaupunkiin. Iso-Britanniassa aktivistit sulkivat asetehtaita. Yhdysvalloissa ja Australiassa ammattiliitot osoittivat tukensa yliopistojen mielenosoituksille.

Nakban – suomeksi katastrofin – päivänä muistetaan palestiinalaisiin kohdistettua etnistä puhdistusta, josta Israelin kolonialistinen valtio sai alkunsa. Yli 800 000 palestiinalaista pakkosiirrettiin pois kodeistaan ja mailtaan vuosina 1947 – 1949.

Suurin hävitys nähtiin vuonna 1948. Yksitoista kaupunkialuetta ja yli 500 kylää tuhottiin tai tyhjennettiin ihmisistä. 15 000 palestiinalaista ​​tapettiin kymmenissä terroristisissa joukkomurhissa.

Nakban päivä ei kuitenkaan ole vain muistopäivä. Se on myös vastarinnan päivä, sillä tosiasiassa Nakba ei koskaan päättynyt. Kansanmurha palestiinalaisia vastaan on jatkunut 76 vuotta, ja on viime vuosina saavuttanut uuden raakuuden tason. Keskimäärin 250 palestiinalaista tapetaan päivittäin Israelin toimesta, ja poliitikkojen tuki etniselle puhdistukselle on Israelissa täysin avointa ja peittelemätöntä.

Viimeksi tiistaina kansallisen turvallisuuden ministeri, äärioikeistolainen Itamar Ben-Gvir, vaati palestiinalaisten murhia ja palestiinalaisten maiden asuttamista julkisessa puheessaan. Puhe pidettiin Sderotissa tuhansille israelilaisille asuttajille tapahtumassa, jonka teema oli ”Kolonisaatio Gazassa tuo turvallisuuden.”

Opiskelijamielenosoitukset laajenivat Suomessa

Suomessa nähtiin monenlaista toimintaa Nakban päivänä. Joensuun torille kokoontuneet mielenosoittajat vaativat tulitaukoa Gazaan, kansanmurhan lopettamista ja ihmisoikeuksia palestiinalaisille. Turun Kauppatorilla aktivistit jakoivat ihmisille kahvia ja tietoa Nakbasta.

Helsingissä väkijoukko osoitti iltapäivällä mieltä ketjussa Aleksanterinkadulla, vaatien loppua palestiinalaisten tappamiselle, apartheidille, sionismille ja asekaupoille Israelin kanssa.

Aleksanterinkadulta mielenosoitus jatkui marssina Israelin suurlähetystölle. ”Israel on terroristi! Netanjahu on terroristi!” huudot kaikuivat.

Mielenosoituksen päätteeksi väkeä siirtyi Helsingin yliopistolle, jossa Porthanian edusta on ollut kymmenen päivää vallattuna opiskelijoiden toimesta. Telttaleiri on osa kansainvälistä opiskelijaliikettä, joka vaatii Israelin akateemista boikottia. Liikkeen vaatimukset ovat saaneet tukea myös yliopiston tutkijoilta ja työntekijöiltä.

Yliopiston hallitus sattui pitämään juuri Nakban päivänä kokouksen, jossa se teki päätöksiä vastauksestaan opiskelijoille. Yliopiston päärakennukselle kerääntyi illalla mielenosoittajia kuulemaan, mitä hallitus on päättänyt. Odottaessaan kokouksen päättymistä opiskelijat pitivät puheita ja tanssivat kadulla.

Kokouksen loputtua hallituksen edustajat kuitenkin kieltäytyivät paljastamasta kantaansa mielenosoittajille. Eräs hallituksen jäsen totesi ainoastaan, että hallituksen kannanotto julkaistaan ensi viikolla. Mielenosoittajat vastasivat huudoilla: ”Not enough!” (Ei riitä!) Porthanian valtaus ei aio luovuttaa kampanjassaan akateemisen boikotin puolesta.

Nakban päivänä opiskelijoiden telttaleirejä pystytettiin saman asian puolesta myös muilla suomalaisilla yliopistoilla. Illalla kampuksille pystytettiin telttaleirejä Oulussa ja Jyväskylässä. Tampereella vastaava valtaus alkoi jo tiistaina.

Suora toiminta jatkui Iso-Britanniassa

Iso-Britanniassa Nakban päivänä kohdistettiin lukuisia suoran toiminnan aktioita Israeliin kytköksissä olevia aseyhtiöitä vastaan.

Skotlannin Glasgowissa aktivistit saartoivat asevalmistaja Thalesin tehtaan, vaatien loppua ammuksien ja aseitten kuljetuksille Israeliin. Suuri joukko poliiseja kävi mielenosoittajien rivejä vastaan suorittaen pidätyksiä. Mielenosoittajat vastustivat pidätyksiä saartamalla poliisiautoja ihmisketjulla.

Englannin Shenstonessa Palestine Action -ryhmä sulki kaikki sisäänkäynnit israelilaisen Elbit Systemsin UAV-lennokkien moottoreita valmistavalle tehtaalle. Poliisi pidätti kuusi aktivistia.

Shipleyssä Palestine Action pysäytti tuotannon yhdysvaltalaisen Teledyne-yhtiön tehtaalla, joka valmistaa Israelin ohjusten ja F-35-hävittäjälentokoneiden osia. Neljä ihmistä pidätettiin.

Birminghamissa ryhmän edustajat värjäsivät useita suihkulähteitä punaiseksi. Väri symboloi Iso-Britannian osallisuutta Palestiinan etniseen puhdistukseen.

Aktivistien tehokas suora toiminta on selvästi alkanut hermostuttaa brittiläisiä auktoriteetteja.

Valtion poliittisen väkivallan neuvonantaja John Woodcock ehdottaa, että Palestine Actioniin kohdistettaisiin samanlaisia kieltoja kuin terroristiryhmiin. BBC:n tietojen mukaan Woodcockin tulevassa raportissa sisäministeriölle esitetään useiden ryhmien kategorisointia ”äärimmäisiksi protestiryhmiksi”, joilta voitaisiin kieltää varojen keräys ja kokoontumisoikeus.

Palestine Action vannoo jatkavansa toimintaansa mahdollisista kielloista huolimatta. Se katsoo toimiensa olevan linjassa brittiläisen kansan enemmistön näkemyksen kanssa, jonka mukaan asekauppa Iso-Britannian ja Israelin välillä on keskeytettävä.

– Ette voi kieltää Palestine Actionia, koska emme pyydä lupaa toimia. Tulemme tekemään suoria toimia jokaista israelilaista asetehdasta vastaan, kunnes Britanniassa ei ole jälkeäkään sionistisesta sotakoneesta.

Yliopistovaltauksia Kreikassa

Kreikassa opiskelijaprotestit Palestiinan puolesta nousivat uudelle aktiivisuuden tasolle maanantaina.

Ateenan kansallisella ja kapodistrisella yliopistolla yön yli kestäneeseen mielenosoitukseen osallistui tuhansia. Yliopistorakennukselle levitettiin suuri banderolli, jossa luki: ”Tässä kansanmurhassa on USA-EU-Israelin leima”, ”Ei Kreikan osallistumiselle” ja ”Vapaa Palestiina”.

Mielenosoittajat veisasivat sodanvastaisia ​​iskulauseita ja heiluttivat Palestiinan lippuja samalla kun yliopiston edustalle pystytettiin telttoja.

Ylioppilasliitot järjestivät samanlaisen mielenilmauksen Pohjois-Kreikan satamakaupungin Thessalonikin keskustassa maanantaina.

Keskiviikkona Nakban päivänä Ateenassa nähtiin kymmenien tuhansien ihmisten joukkomielenosoitus, joka marssi Israelin suurlähetystölle.

Poliisin kerrotaan hyökänneen mielenosoittajien kimppuun suurlähetystöltä lähtemisen jälkeen.

Symbolisena tukena palestiinalaisten asialle kolmekymmentä kreikkalaista kuntaa nosti Nakban päivän aikana salkoon Palestiinan lipun.

Työntekijät ja opiskelijat liitossa Australiassa

Australiassa Melbournen yliopistolla sadat opiskelijat kantoivat Nakban päivänä telttoja Arts West -rakennuksen sisälle ilmoittaen, etteivät tule poistumaan ennen kuin koulu lopettaa kansanmurhan rahoituksen.

Taidealan rakennus nimettiin uudelleen Mahmoudin saliksi Gazassa tapetun Mahmoud Alnaouqin mukaan. 25-vuotiaan miehen oli määrä tulla opiskelemaan Melbournen yliopistolle, mutta hän kuoli Israelin ilmaiskussa viime lokakuussa.

Opetusalan ammattiliitto NTEU:n jäsenet Melbournen yliopistolla päättivät lähes sataprosenttisella yksimielisyydellä tukea opiskelijoiden mielenosoitusleiriä ja vaatia yliopistoa paljastamaan sidoksensa asevalmistajiin.

NTEU:n Melbournen yliopiston ammattiosasto kehottaa oppilaitosta ryhtymään toimiin sananvapauden ja akateemisen ilmaisun vapauden suojelemiseksi. Ammattijärjestö vaatii yliopistoa myös irtautumaan IHRA:n antisemitismin määritelmästä, jossa antisemitismiksi lasketaan Israelin valtion harjoittaman rasismin kritiikki.

Työväen solidaarisuus ei jäänyt pelkkään kannanottoon, sillä Nakban päivänä Melbournen yliopiston työntekijät muodostivat ihmisketjun suojellakseen opiskelijoiden valtausta poliiseilta.

Historiallinen lakkopäätös Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa opiskelijaliike Palestiinan puolesta oli Nakban päivään mennessä levinnyt lähes kaikkiin osavaltioihin. Noin 140 kampusta on osallistunut protesteihin, huolimatta laajasta poliisiväkivallasta, lukuisista Israelin kannattajien hyökkäyksistä mielenosoittajia vastaan ja median sekä poliitikkojen jatkuvasta mustamaalauskampanjasta.

Työväki on jatkanut mielenosoitusten tukemista eri tavoilla. Viime viikolla sadat henkilökunnan jäsenet New Yorkin Columbian yliopistolla julistivat kieltäytyvänsä kaikesta työstä, joka ei suoraan palvele opiskelijoita. Lakolla vaaditaan poliisien poistamista kampukselta. Tällä viikolla sadat työtä tekevät opiskelijat järjestivät lisäksi uuden sick-outin, joukolla sairaslomalle ilmoittautumisen.

New Yorkin poliisi on ollut huhtikuusta saakka pysyvästi läsnä Columbian yliopistolla varmistamassa, että opiskelijat eivät kykene pystyttämään uusia telttaleirejä.

Nakban päivänä Yhdysvalloissa nähtiin historiallinen ay-liikkeen päätös, kun ammattiliitto UAW:n osasto 4811:n jäsenet äänestivät ylivoimaisesti poliittisen lakon puolesta Kalifornian yliopistolla Los Angelesin kaupungissa. UAW 4811 edustaa 48 000 Kalifornian yliopiston työntekijää.

UAW:n vaatimukset ovat samansuuntaiset opiskelijaliikkeen vaatimusten kanssa: yliopiston sijoitusten purkaminen aseyhtiöissä, jotka hyötyvät Israelin kansanmurhasta; taloudellinen tuki työntekijöille jotka haluavat jättää sellaiset työpaikkansa, joita rahoittavat tahot kuten Yhdysvaltain puolustusministeriö; armahdus mielenosoittajille, joihin on kohdistettu kurinpitotoimenpiteitä, kohdistuneista kurinpitotoimenpiteistä; sekä sananvapauden puolustaminen yliopistolla.

Prosessi lakkoäänestyksestä laitettiin vireille sen jälkeen, kun kun kymmenet Israelin kannattajat hyökkäsivät yliopiston mielenosoitusleiriä vastaan. Hyökkäys jatkui useiden tuntien ajan ilman poliisin väliintuloa ja ilman pidätyksiä. Opiskelijat saivat hyökkäyksessä sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisijoukot mellakkavarusteissa purkivat leirin seuraavana päivänä ja pidättivät yli 200 ihmistä, mutta tiedossa ei ole, onko leiriin kohdistuneesta hyökkäyksestä edes aloitettu tutkintaa.

Keskiviikon päätöksen myötä ammattiosasto voi aloittaa lakon milloin tahansa. Kyseessä olisi tiettävästi ensimmäinen ammattiliiton poliittinen lakko Yhdysvalloissa Palestiinan puolesta.

Aktivistit sulkivat Israelin asetehtaita Iso-Britanniassa – Palokuntien liitolta tukea

Palestine Action -ryhmän aktiivien suora toiminta sulki keskiviikkona useamman asetehtaan Iso-Britanniassa. Palokuntien ammattiliitto kieltäytyi puuttumasta toimintaan ja antoi tukensa Gazalle.

Leicesterissa ryhmä kävi toimeen Israelin suurimman asevalmistajan Elbit Systemsin tehdasta vastaan useana toimintaryhmänä. Yksi ryhmä ajoi kuorma-auton päin tehdasta ja toinen kiipesi rakennuksen katolle.

– Israel on tehnyt invaasion Rafahiin, joten me teemme invaasion heidän asetehtailleen, ryhmä tiedotti.

Elbit Systems valmistaa 85 prosenttia Israelin sotilaallisesta droonilaivastosta muiden tappavien aseiden joukossa. Huolimatta yrityksen aikaisemmista yrityksistä hämärtää suhdettaan Israeliin vientilisenssit paljastavat, että drooniteknologiaa viedään säännöllisesti tehtaalta apartheid-valtioon.

Aktivistit pääsivät katon kautta sisälle tehtaaseen, repivät tavaraa irti katolta ja pudottivat sitä hallissa olevien droonien päälle vahingoittaakseen niitä.

He myös ruiskuttivat punaista maalia tehtaan varaston tavaroiden päälle, symbolina yhtiön osallisuudesta palestiinalaisten veren vuodattamiseen.

Katolle spray-maalattiin lisäksi viesti: ”Vapaa Palestiina – Lepää rauhassa Aaron Bushnell”.

Bushnell oli Yhdysvaltain ilmavoimien sotilas, joka sytytti itsensä tuleen Israelin suurlähetystöllä Washington D.C.:ssä helmikuussa. Kuolettavat vammat aiheuttanut teko oli protesti Yhdysvaltain tukemaa Palestiinan kansanmurhaa vastaan.

UAV Tactical Systemsin lippulaivalennokki Watchkeeper on ollut Britannian armeijan käytössä Irakissa, Afganistanissa ja Englannin kanaalissa. Se perustuu pahamaineiseen ja tappavaan Hermes 450 -lennokkiin, joka on ”taistelutestattu” hyökkäyksissä palestiinalaisia vastaan.

Israelin armeija käyttää säännöllisesti Elbitin droneja Gazan kansanmurhan aikana. YK:n mukaan Israelin armeija on 7. lokakuuta lähtien tappanut yli 34 735 palestiinalaista, haavoittunut yli 78 000 ja tuhonnut yli 70 000 asuntoa.

Palestine Action -ryhmän toiminta onnistui sulkemaan Elbitin tehtaan toiminnan. Poliisit pidättivät seitsemän ihmistä aktion jälkeen.

Palomiehet: Tuemme mielenosoittajien vaatimusta

Palomiehiä oli kutsuttu auttamaan poliisia pidätyksissä. Iso-Britannian palomiesten ammattiliitto FBU:n pääsihteeri Matt Wrack kehotti liiton jäseniä olemaan auttamatta poliisia.

– Palomiehen tehtävänä on pelastaa ihmishenkiä ja suojella yhteisöä. Ei ole perusteltua pyytää palomiehiä auttamaan poliisia mielenosoittajien poistamisessa, Wrack totesi.

– Neuvomme on selvä. Palomiesten tulee kieltäytyä osallistumasta lainvalvontatoimiin poliisin rinnalla. Tuemme mielenosoittajien oikeuksia ja vaatimusta rauhasta ja oikeudesta Gazaan.

– FBU:lla on pitkä ja ylpeä historia solidaarisuudesta Palestiinan kansaa kohtaan. Tämä solidaarisuus ulottuu myös kaikkiin niihin, jotka tällä hetkellä protestoivat tulitauon ja aseiden toimittamisen lopettamisen puolesta Israelille, lisäsi Kasey LeGall, liiton edustaja Leicestershiressä.

Palestine Action on toiminut aiemminkin Elbitin Leicesterin tehdasta vastaan. Ryhmä kohdisti samana päivänä toimintaa myös Leonardo-yhtiön tehdasta vastaan Edinburghissa.

Pääsy tehtaalle estettiin ja aktivistit rikkoivat rakennuksen laseja päästäkseen sisälle. Tehtaalla valmistetaan laser-kohdistusjärjestelmiä Israelin F-35 hävittäjiä varten.

Ay-aktiivit saartoivat BAE Systemsin tehtaan Iso-Britanniassa

Työläiset vapaan Palestiinan puolesta -ryhmän järjestämässä protestissa yli 400 mielenosoittajaa on tänään estänyt pääsyn BAE Systemsin tehtaalle Rochesterissa Englannissa. Tehdas valmistaa komponentteja Israelin Gazassa käyttämiin F-35-hävittäjiin.

Eri alojen ay-aktiiveista koostuva brittiläisryhmä asettui kaikille alueelle vieville sisäänkäynneille estäen liikenteen ja kannatellen banderolleja, joissa luki: ”Tämä tehdas aseistaa kansanmurhaa” ja ”Lopettakaa Israelin aseistaminen”.

He vaativat välitöntä tulitaukoa, siviilien tappamisen pysäyttämistä Palestiinassa sekä loppua brittiläiselle osallisuudelle Israelin sotarikoksiin.

– Jos teette Israelille aseita, me suljemme teidät, väkijoukko lauloi eräällä tehtaan porteista.

Toisella sisäänkäynnillä ryhmän edustajat huusivat: ”Ei enää miehitystä; Israel on terroristivaltio”, ja ”BAE on pysäytettävä, pommeja ei saa pudottaa enempää.”

Tehtaalle pyrkivät henkilö- ja kuorma-autot joutuivat kääntymään takaisin tasaisena letkana. Koko työpäivän kestänyt aktio esti tehtaan toiminnan kokonaan.

BAE Systems on brittiläinen ase-, turvallisuus- ja ilmailualan pörssiyhtiö. Se on maailman kolmanneksi suurin ja Euroopan suurin asevalmistaja.

Kentin kreivikunnassa Kaakkois-Englannissa sijaitseva BAE:n tehdas valmistaa osia hävittäjiin, jotka parhaillaan pudottavat pommeja Gazaan. Tehtaalla valmistetaan esimerkiksi F-16-hävittäjissä käytettyjä HUD-heijastusnäyttöjä kohteiden valintaa varten sekä lentosauvoja F-35-hävittäjille.

BAE Systems on yhdessä Northrop Grumman -yhtiön kanssa Lockheed Martinin pääkumppani F-35:n valmistamisessa. Noin 15 % lentokoneen osista valmistetaan Isossa-Britanniassa, mikä tarkoittaa kymmeniä miljoonia puntia maan aseteollisuudelle vuosittain.

Israelin ilmavoimat käytti F-35-konetta ensimmäisenä taistelutehtävässä vuonna 2018 pommittaakseen Libanonia ja Syyriaa. Kuluneen kuukauden pommituksissa Gazassa Israel on käyttänyt ainakin kahdeksaa F-35-hävittäjää tunnetuin seurauksin: 11 000 kuollutta, joista yli 4500 lapsia.

Marinin hallituksen päätöksellä myös Suomi on vuodesta 2022 lähtien ollut osa Lockheed Martinin F-35-hävittäjän ”kansainvälistä käyttäjäyhteisöä”, yhdessä Israelin ja muiden sotarikollisten valtioiden kanssa.

Omien sanojensa mukaan Lockheed Martin on asettunut ”avainasemaan” Suomen huoltovarmuuden takaamisessa.

”Tämä on voimamme”

– Näemme sairaaloiden paitsi joutuvan ristituleen myös olemaan aktiivisesti pommitusten kohteena, kertoo Harriet, eräs mielenosoittajista, paikallisjulkaisu KentOnlinen haastattelussa.

– Näemme sairaaloiden välillä potilaita kuljettavia ambulansseja, jotka joutuvat Israelin sotavoimien kohteeksi. Ensihoitajat kuolevat, ambulanssi menetetään ja potilas kuolee, 32-vuotias Itä-Lontoosta kotoisin oleva ensiapuhoitaja luettelee.

– Tämä on voimamme ihmisinä. Voimasi on äänesi, ja suora toiminta kuten tämä, jossa fyysisesti keskeytät toimitusten saapumisen ja lähtemisen asetehtaalta, se on mitä voimme tehdä. Pyydämme tehtaan henkilökuntaa lähtemään, ja he kuuntelevat ja menevät kotiin.

– Tämä on yksi työpäivä, jonka tämä tehdas on menettänyt.

Tämän aamun saartoon osallistuva opettaja ja ammattiliiton jäsen Alexandra jatkaa:

– Liityn tähän saartoon tänään, koska on mahdotonta katsoa sivusta, kun hallituksemme tukee Israelin kansanmurhaa Gazassa, myös aseilla juuri tästä tehtaasta.

– Opettajana 185 koulun ja muun oppilaitoksen pommitusten näkeminen Gazassa on äärimmäisen sydäntäsärkevää.

– Britannian julkisilla varoilla tuettu aseteollisuus on mukana palestiinalaisten joukkomurhassa. Olemme täällä tänään häiritsemässä Israelin sotakoneistoa ja ottamassa kantaa hallituksemme osallisuutta vastaan. Kehotamme työläisiä kaikkialla Yhdistyneessä kuningaskunnassa ryhtymään vastaaviin toimiin työpaikoillaan ja yhteisöissään.

– Jos hallituksemme ja työväenpuolueen oppositio eivät tue tulitaukoa, työläisinä me jatkamme toimia jotta nimissämme tapahtuva ja meidän veroillamme rahoitettu siviilien teurastus saadaan lopetettua.

Amelia Horgan, 30, oli matkustanut Lontoosta ollakseen osa mielenosoitusta. Yhteensä paikalle saapui kahdeksan bussilastillista ihmisiä pääkaupungista.

– Olemme tulleet heittämään jakoavaimen sotakoneeseen. Jos hallitus ei kuuntele, emme odota, kunnes he kasvattavat omatunnon, aiomme vain protestoida, kunnes he kuulevat.

Lukas Slothuus, 33, oli myös tullut Lontoosta nähtyään omakohtaisesti hirmutekoja Palestiinassa yli kymmenen vuotta sitten.

– Se mitä näin oli hyvin järkyttävää, ja se on kaiverrettu mieleeni tähän päivään asti, hän sanoi.

– Palestiinalaisten julma kohtelu, militarisaatio, tarkastuspisteet, miehityksen tukehduttavuus. Edes lapset eivät pääse kouluun.

– Siellä on niin paljon väkivaltaa Israelin armeijan taholta heidän yrittäessään pitää palestiinalaiset sorrettuina. Näin sen omin silmin.

– Minulla oli ajatus siitä, millaista se olisi, kun menin, mutta valitettavasti se oli paljon pahempaa kuin olisin voinut edes kuvitella. Näen teinipoikia pidätettyinä ilman syytä ja konekivääreijä osoitettuna kohti naamaani. Se on todella irvokasta.

– Vaikka se, mitä voimme tehdä Britanniassa, on vain pieni osa, mielestäni meillä on velvollisuus tehdä se, Lukas päättää.

Zad oli myös tullut Lontoosta osoittamaan tukensa ja oli tyytyväinen, että mielenosoittajien toimet olivat lopettaneet tuotannon yhtenä päivänä tehtaalla.

– Meidän kansalaisten tehtävänä on sanoa ei, emme usko, että on oikein tappaa ihmisiä. Gazassa 50 prosenttia taloista on tuhottu. Voitko kuvitella, millaista se olisi kaupungissasi? 4000 lasta on tapettu. Yhdistyneessä kuningaskunnassa yksi peruskoulu on 200 lasta. Kuinka monta peruskoulua se on, hän kysyy.

Toiminta kiihtyy vauhdilla

Työläiset vapaan Palestiinan puolesta – johon kuuluu terveydenhuollon, opetus-, ja majoitusalojen työläisiä, tutkijoita ja taiteilijoita, jotka kaikki ovat ammattiliittojen jäseniä – järjesti ensimmäisen aktionsa viime kuussa.

Tuolloin 26. lokakuuta ryhmän kohteena oli israelilaisen asevalmistajan Elbit Systemsin tytäryhtiön Instro Precision Ltd:n operoima tehdas.

Noin 150 ihmistä esti tehtaan portin kuudeksi tunniksi, mikä esti kuorma-autoja pääsemästä alueelle tai poistumasta sieltä. Järjestäjät huomauttivat, että ryhmän toiminta kiihtyy kovaa vauhtia, ja tällä kertaa osallistujia on lähes kolme kertaa enemmän.

– On kasvava työläisten ja ammattiyhdistysaktivistien verkosto, jotka haluavat järjestäytyä solidaarisesti palestiinalaisten kanssa, he sanoivat Novara Medialle.

– Jatkamme toimintamme eskalointia, kunnes näemme tulitauon ja lopun Yhdistyneen kuningaskunnan osallisuudelle Israelin sotarikoksiin.

Seitsemän tuntia kestänyt tehtaan saarto Kentissä on vain yksi monista mielenosoituksista, joita on järjestetty tänään ympäri Iso-Britanniaa ja maailmaa.

Manchesterissa ay-aktiivit valtasivat kiinteistökonsulttifirma Fisher Germanin toimiston, joka hallinnoi israelilaisen aseyhtiö Elbitin Shenstonen tehtaan kiinteistöjä. Bristolissa kadulle asettuneet aktivistit estivät puolestaan pääsyn Elbitin päämajalle.

Kanadassa on tänään järjestetty vastaavia asetehtaiden saartoja Torontossa, Hamiltonissa, Montrealissa ja Ottawassa Labour 4 Palestine -ryhmän toimesta.

Protestit ovat osa kansainvälisiä toimintapäiviä 9.-10. marraskuuta Israelin sotakoneen pysäyttämiseksi. Aloitteen on tehnyt joukko palestiinalaisia ammattiyhdistysaktiiveja.

Huomiseksi Lontooseen odotetaan yli 500 000 ihmisen massiivista marssia Hyde Parkista Yhdysvaltain suurlähetystölle. Vaatimus on sama: Israelin sotatoimet Gazassa on lopetettava.

Majoitusalan työläiset Skotlannissa: ”Palvelemme solidaarisuutta, boikotoimme apartheidia”

Ay-aktiiveista koostuva Työläiset Palestiinassa (Workers in Palestine) -ryhmä julkaisi lokakuussa toimintakehotuksen, jossa pyydettiin ammattiyhdistysaktiiveja ympäri maailmaa ryhtymään aineellisiin toimiin Israelin apartheidin vastaisen taistelun tukemiseksi. Kutsuun on vastattu myös Skotlannin Glasgow’ssa.

– Viimeisimmässä kokouksessamme äänestimme yksimielisesti mukaan liittymisen puolesta, Unite-ammattiliiton Glasgow’n vieraanvaraisuusalan osastosta kerrotaan.

Yli kahta tuhatta alan työntekijää edustava Unite Hospitality Glasgow haluaa välittää horjumattoman tukensa ja solidaarisuutensa Gazan asukkaille ja Palestiinan kansalle Israelin ”hellittämättömän, perusteettoman ja barbaarisen” aggression aikana.

– Tuomitsemme yksiselitteisesti meneillään olevan kansanmurhan, jota Israelin valtio suorittaa palestiinalaisia ​​vastaan, samoin kuin tuomitsemme hallituksemme ja sen liittolaiset ​​Yhdysvalloissa ja EU:ssa heidän osallisuudestaan.

Osaston mukaan toinen Nakba on pysäytettävä välittömästi, kansainvälinen laki on pantava täytäntöön ja sitä on kunnioitettava, ja Gazan piiritys ja Palestiinan miehitys on jätettävä historian roskakoriin. Tätä edistääkseen Glasgow’n baarien, ravintoloiden, hotellien ja puhelinkeskusten työläisiä edustava ay-järjestö on valmistellut oman kampanjansa.

– Julistamme ylpeydellä Serve Solidarity (”Palvellaan” tai ”tarjoillaan solidaarisuutta”) -kampanjamme alkavan.

Kampanjalla tuetaan majoitusalan työntekijöitä järjestäytymisessä boikotoimaan Israelin apartheidiin osallistuvien yritysten tuotteita.

Boikoteilla on merkitystä

Glasgow’n ravintoloissa ja hotelleissa päivittäin kulutetuilla, tarjoilluilla ja myydyillä tuotteilla rahoitetaan suoraan Israelin sotilasteollista kompleksia, jolla on kansainväliset juuret ja toimittajat.

Serve Solidarity -kampanjan tavoitteena on saada tapahtumapaikat ja tavarantoimittajat ympäri Glasgow’n kaupunkia boikotoimaan näitä yrityksiä.

– Työläisjohtoinen kampanjamme pyrkii saamaan erityisesti mukaan alamme työntekijät, työnantajat, tavarantoimittajat ja asiakkaat kehittämään vieraanvaraisuusalan siipeä anti-apartheid- ja BDS-liikkeille, ay-aktiivit kertovat.

Boycott, Divestment and Sanctions (BDS) -liike on maailmanlaajuinen boikottikampanja Israelin apartheidia vastaan.

Kuluneen kuukauden aikana monilla työpaikoilla on liitytty osaksi tätä rintamaa: Belgian satamatyöntekijät ovat kieltäytyneet käsittelemästä aselähetyksiä Israeliin ja vaatealan työntekijät Keralassa, Intiassa, ovat kieltäytyneet valmistamasta enää univormuja Israelin poliisille.

Boikotit ovat olleet tärkeä osa apartheidin vastaisissa taisteluissa menneisyydessä. Eteläafrikkalaisten tavaroiden ja tuotteiden boikoteilla oli merkittävä rooli valkoisen ylivallan kaatamisessa ja Nelson Mandelan ANC:n nousussa.

– Glasgow oli ensimmäinen kaupunki maailmassa, joka julisti Mandelan vapaaksi mieheksi – toivomme, että se on myös ensimmäinen, joka boikotoi Israelin apartheidia, liitosta linjataan.

Tehokkaat ja organisoidut boikotit hyödyntävät palveluntarjoajien ja kuluttajien kollektiivista valtaa yrityksiä ja valtioita vastaan, jotka ovat osallisina apartheidiin ja kansainvälisen oikeuden rikkomiseen.

– Vieraanvaraisuusalan työläisillä on ainutlaatuinen ja keskeinen rooli Glasgow’n sosiaalisessa, kulttuurisessa ja taloudellisessa elämässä. Ainuttakaan pinttiä ei kaadeta, ainuttakaan ateriaa ei tarjoilla tai ainuttakaan tahtia musiikkia ei soiteta ilman nimenomaista lupaamme.

Unite Hospitality Glasgow kehottaa kaikkia toimialallaan tunnustamaan tämän ja käyttämään kollektiivista voimaansa ylläpitääksen kaupungin pitkää perinnettä apartheidin ja epäoikeudenmukaisuuden vastustamisessa.

– Historia vapauttaa ne, jotka ryhtyvät toimiin; liittykää meihin sen oikealla puolella.

Valtauksia ja joukkoprotesteja: Työväki liikkeellä Palestiinan puolesta

Israelin kansanmurhan jatkuessa Gazassa neljättä viikkoa peräkkäin työläiset Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat kiihdyttäneet solidaarisuustoimia Palestiinan puolesta. Monimuotoinen protestien aalto on ulottunut kaduilta ja toreilta satamiin, juna-asemille ja lentokentille sekä poliitikkojen toimistoille.

Gazassa Israelin sotavoimien tappamien ihmisten vahvistettu uhriluku lähestyy kymmentä tuhatta, josta noin neljä tuhatta on lapsiuhreja. Hirmuteot, kuten koulujen, yliopistojen, sairaaloiden ja ambulanssien tahalliset tuhoamiset jatkuvat niinsanottujen länsimaiden johtajien täydellä sotilaallisella, taloudellisella ja poliittisella tuella.

Viikonloppuna joukkomielenosoituksia etenevää kansanmurhaa vastaan ja vapaan Palestiinan puolesta on järjestetty ympäri maailman – Buenos Airesista Tokioon, Washington D.C:stä Helsinkiin. Rivikansalaisten ja aktivistiryhmien lisäksi järjestäytynyt työväenliike on ottanut paikkansa maailmanlaajuisessa liikkeessä kansanmurhaa vastaan.

Ammattiliittojen mobilisaatioita Euroopassa

Ranskassa tuhannet mielenosoittajat täyttivät lauantaina kadut useissa kaupungeissa, Pariisista eteläiseen Montpellieriin ja Strasbourgiin sekä Lyoniin idässä. Samaan aikaan ammatillisen keskusjärjestö CGT:n pohjoinen aluejärjestö järjesti oman solidaarisuusmielenosoituksensa Lillen kaupungissa.

Italian pääkaupungissa Roomassa tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina Piazza Vittoriolle, ammattiliitto USB:n koolle kutsumalle valtakunnalliselle marssille sotaa vastaan ja Palestiinan kansan puolesta.

”Laskekaa aseet, nostakaa palkat!” on ammattiliitto USB:n kampanjatunnus.

– Maan hallitus keskustelee kansaa köyhdyttävästä budjettilaista, kärsimme palkkojen ja eläkkeiden ostovoiman tuhoisasta laskusta, samalla kun [Giorgia] Melonin hallitus jatkaa sodan rahoittamista, liitosta tiedotetaan.

Kreikassa ammattiliitto PAME on järjestämässä Ateenassa suurmielenosoitusta sunnuntaille, jossa marssitaan Kreikan parlamentin edustalta Israelin suurlähetystölle. Kulkueen lisäksi luvassa on solidaarisuuskonsertti.

PAME vaatii Kreikan hallitusta lopettamaan kaiken taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen yhteistyön Israelin kanssa. Liiton kanta on, että Kreikan on lopetettava tukikohtien ja muun infrastruktuurin tarjoamisen Yhdysvalloille, sotilasliitto NATO:lle ja Israelille.

– Kukaan ei voi olla hiljaa, kun lapsi tapetaan Gazassa 10 minuutin välein. Kukaan ei voi olla hiljaa, kun Gazassa on yli 15 000 haavoittunutta ilman tarvittavaa hoitoa murhaajavaltio Israelin tukehduttavan saarron takia, PAME:sta sanotaan.

Toimintaviikonlopun julistamisen lisäksi PAME järjesti jo kuluneen viikon torstaina mielenosoituksen Ateenan kansainvälisellä lentokentällä. Ammattiliiton jäsenet valtasivat israelilaisen lentoyhtiön El Alin toimiston edustan julistaen, että Gaza ei ole yksin.

Lentokenttien lisäksi juna-asemien valtauksista on tullut osa kansainvälisen mielenosoitusliikkeen taktista valikoimaa. Tulitaukoa vaativia istumalakkoja on nähty esimerkiksi Lontoon King’s Crossin ja Finsbury Parkin juna-asemilla, Glasgow’n keskusasemalla Skotlannissa ja Rotterdamin keskusasemalla Alankomaissa.

Lontoossa poliisi hajotti King’s Crossin istuvan mielenosoituksen käyttäen erikoisvaltuuksia.

Iso-Britanniassa on toteutettu myös erilaisia kadunvaltauksia. Lontoon keskustassa tuhatpäinen joukko otti haltuunsa Oxford Circusin risteyksen lauantaina.

Kaakkois-Englannin Kentissä työläiset saartoivat israelilaisen asetehtaan häiritäkseen aseiden virtaa Israeliin.

Noin 150 Työläiset vapaan Palestiinan puolesta -koalition jäsentä muodosti ihmissaarron asetehtaan edessä jonka omistaa Instro Precision. Se on tytäryhtiö Elbit Systemsille, yhdelle Israelin suurimmista asevalmistajista.

Myös muualla Euroopassa on nähty asetehtaiden blokkauksia. 30. lokakuuta Tanskassa useiden sodanvastaisten ryhmien aktivistit estivät kaikki sisäänkäynnit tanskalaisen aseyhtiön Terman Søborgin tehtaalle protestina sitä vastaan, että se myy aseita ja varusteita Israelin niinsanotuille puolustusvoimille.

Raporttien mukaan Århusissa sijaitseva puolustusurakoitsija toimittaa Israelille laitteita F-16- ja F-35-hävittäjiin, joita Israel käyttää Gazan pommitukseen. Termaa on myös syytetty aseiden lähettämisestä Jemenin sotaan.

Terman saarron aikana mielenosoittajat ripustivat esille verisiä lasten vaatteita symboloidakseen Terman verisen liiketoiminnan seurauksia Palestiinan siviileille.

Dagbladet Arbejderen raportoi mielenosoittajien vaatineen Tanskan viranomaisia ​​julkaisemaan kaikki tiedot Terman toiminnasta jotta tanskalaiset voisivat ymmärtää tarkalleen, mitä yritys tekee.

He vaativat myös Israelin armeijan käyttämien aseosien valmistuksen lopettamista ja sopimusten purkamista F-35-hävittäjävalmistajan Lockheed Martinin kanssa, joka varustaa Israelin kansanmurhakoneistoa.

Myös Suomella on sopimus Lockheed Martinin kanssa F-35-hävittäjistä.

Ministerin toimisto vallattiin Australiassa

Keskiviikkona Australiassa Loud Jew Collective (”Äänekkäiden juutalaisten kollektiivi”) -niminen ryhmä valtasi maan puolustusministerin Richard Marlesin toimiston protestoidakseen työväenpuolueen tukea Israelin sodalle Gazassa.

Green Left Weekly -julkaisun mukaan noin 50 antisionistista mielenosoittajaa vaati Marlesia ja työväenpuoluetta peruuttamaan taloudellisen, diplomaattisen ja sotilaallisen tuen Israelin Palestiinan miehitykselle.

Jotkut mielenosoittajat lukitsivat itsensä kaulasta tikkaisiin Marlesin toimistolla, kun taas toiset avasivat lippuja, joissa luki: ”Lopettakaa kansanmurha”, ”[Australian työväenpuolue] tukee etnistä puhdistusta”, ”Ei meidän nimissämme” ja ”Riisukaa Israel aseista”.

Mielenosoittajat viettivät paikan päällä neljä tuntia laulaen juutalaisia ​​kulttuurilauluja, kunnes kymmenet poliisit Tactical Response Group -osastosta lopettivat valtauksen ja pidättivät neljä ihmistä.

– Työväenpuolueen Richard Marles toimii välittäjänä suurille kansainvälisille asesopimuksille. Veronmaksajien rahoja ei pidä ohjata jättiläismäisten aseyritysten taskuihin. Australialaisvalmisteisia aseita ei pitäisi tähdätä ihmisiin Gazassa, linjasi toimintaan osallistunut antimilitaristinen aktivisti Zelda Grimshaw.

Puolustusministeriin kohdistuva toiminta jatkui lauantaina, kun Free Palestine Geelong -ryhmä järjesti mielenosoituksen Little Malop Street Mall -ostoskeskuksessa ja marssi Marlesin toimistoon vaatimaan, että hän tukee tulitaukoa.

Vastarintaa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington D.C.:ssä odotetaan lauantaina järjestettäväksi maan historian suurinta Palestiinaa puolustavaa joukkomielenosoitusta. Protestimarssin on määrä päätyä Valkoiselle talolle.

Päivää aiemmin New Yorkin kaupungissa terveydenhuollon työläiset järjestivät muistotilaisuuden Palestiinassa menehtyneille terveydenhuollon ammattilaisille.

Kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa luettiin lista Israelin hyökkäyksissä tapettujen nimistä ja näytettiin palestiinalaisten työläisten kuvaamia videoita.

– Niin kauan kuin Palestiinassa on vielä yksikin sairaanhoitaja, me emme hylkää teitä, eräs tapahtumassa puhunut terveydenhuollon ammattilainen julisti.

– Emme anna pelkomme tai järjestelmän sorron johtaa teidän unohtamiseenne tai laiminlyöntiinne. Emmekä lakkaa taistelemasta!

Mielenosoittajat syyttivät Yhdysvaltain presidentti Joe Bideniä osallisuudesta kansanmurhan toteuttamiseen. Bidenin esityksestä Yhdysvallat lähettää yli 14 miljardia dollaria lisää aseapua Israeliin, painottaen ettei USA aseta minkäänlaisia ennakkoehtoja Israelin toiminnalle.

Valkoinen talo on myös esittänyt, että sen tulisi jatkossa voida sopia asekaupoista Israelin kanssa täydessä salaisuudessa, ilman kongressin tai suuren yleisön valvontaa.

Kalifornian Oaklandin satamassa mielenosoittajat estivät perjantaina sotamateriaalin lastaamista Israeliin lähtevään laivaan. Jotkut asettuivat istumaan paikalleen satama-alueella, toiset kiinnittivät itsensä laivaan lukoilla.

– Oakland sanoo ei aseavulle Israeliin! Kutsumme kaikkia työläisiä ympäri maailmaa seisomaan kansanmurhaa vastaan! Tulitauko nyt, mielenosoittajat vaativat.

Aselaivan lähtöä kyettiin hidastamaan, kunnes poliisi puuttui mielenosoitukseen. Laiva on seuraavaksi satamassa Tacomassa, Washingtonin osavaltiossa, jossa suunnitellaan uutta mielenosoitusaktiota.

Samaan aikaan Kaliforniassa yhdysvaltalaisen palvelualan ammattiliiton SEIU:n paikallinen osasto julkaisi tulitaukoa vaativan kannanoton.

SEIU United Service Workers West edustaa yli 40 000 vahtimestaria, turvapäällikköä, lentokenttähuoltotyöntekijää ja muuta kiinteistöpalvelutyöntekijää.

Mielenosoituksia ympäri Suomen

Suomessa on tänä viikonloppuna järjestetty mielenosoituksia Israelin kansanmurhaa ja apartheidia vastaan entistäkin laajemmin. Tapahtumia on nähty ainakin Helsingissä, Oulussa, Turussa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Tampereella järjestetään mielenosoitus sunnuntaina.

Helsingissä kolmen tuhannen ihmisen kulkue matkasi Mannerheimintieltä Esplanadin puistoon perjantaina. Hiljaisessa muistotilaisuudessa sytytettiin kynttilöitä Gazan lasten puolesta.

Poliitikkojen tuki kansanmurhalle protestien kohteena Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa

Siinä missä valtavirran poliitikot ”läntisessä” maailmassa yrittävät ohittaa Palestiinassa tapahtuvan kansanmurhan tai perustella sitä itsepuolustukseksi, tappamista vastustavat protestit eivät ota loppuakseen. Tänä tiistaina useampi palestiinalaisten kansanmurhaa tukeva poliitikko on joutunut mielenosoitusten kohteeksi.

Israel on tappanut Gazassa yli 8 000 ihmistä – joista noin 40 prosenttia on lapsia. Viime perjantaina Israelin niinsanotut puolustusvoimat aloittivat laajamittaisen maahyökkäyksen Gazan kaistan sisällä.

Tänään Yhdysvalloissa Gazaan tulitaukoa vaativat mielenosoittajat keskeyttivät toistuvasti ulkoministeri Antony Blinkenin lausunnon senaatin määrärahakomitean kuulemisessa. Hän oli esittelemässä senaatille presidentti Bidenin ”kansallisen turvallisuuden” rahoituspyyntöä.

Esityksen hyväksyminen tarkoittaisi 14 miljardia dollaria lisää rahallista tukea Israelin valtiolle, joka parhaillaan suorittaa kansanmurhaa Palestiinassa.

Toinen ryhmä mielenosoittajia piti kokouksessa Blinkenin taustalla punaisia ​​​​tahriutuneita käsiä ilmassa todeten, että hallinnolla oli verta käsissään Israelin tukemisen takia.

– Tulitauko nyt! Pelastakaa Gazan lapset, mielenosoittajat huusivat poliisin poistaessa heitä paikalta.

Blinken on yhdysvaltalainen demokraattipuoluetta edustava poliitikko, jonka Joe Biden nimitti Yhdysvaltain ulkoministeriksi virkakautensa alussa 2021.

Blinken ei ole ainoa demokraattipoliitikko joka on joutunut protestien kohteeksi. Aiemmin maanantaina San Franciscossa terveydenhuollon työläisistä koostuva mielenosoittajien joukko kerääntyi palkintoseremonian ulkopuolelle vaatimaan tulitaukoa Nancy Pelosilta.

Pelosi on Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen ja demokraattien kärkinimiä. Hän toimi edustajainhuoneen puheenjohtajana tammikuusta 2019 tammikuuhun 2023.

Iso-Britanniassa sotaa vastustavat mielenosoittajat juoksivat oppositiojohtaja Keir Starmerin auton luo, vaatien tulitaukoa ja teurastuksen lopettamista. Poliisi yritti estää mielenosoittajien toimintaa parhaansa mukaan.

– Keir Starmer, et voi paeta! Tulitauko nyt, kuuluu tapahtuneesta kuvatulla videolla huudettavan.

Keir Starmer on brittiläinen poliitikko, joka on toiminut huhtikuusta 2020 lähtien Britannian työväenpuolueen puheenjohtajana ja alahuoneen oppositiojohtajana. Hän oli aiemmin samana päivänä antanut lausunnon yleisölle Chatham Housen ulkoasioiden ajatushautomossa Lontoossa, jonka mukaan tulitauon vaatimus ei ole ”nyt oikea kanta”.

Kommentti hylkäsi suoraan muun muassa Skotlannin työväenpuolueen johtajan Anas Sarwarin, Lontoon työväenpuolueen pormestarin Sadiq Khanin ja Suur-Manchesterin työväenpuolueen pormestarin Andy Burnhamin esittämät vaatimukset.

Paikallispoliitikkojen eroaalto

Iso-Britanniassa yli 20 työväenpuolueen poliitikkoa on eronnut puolueesta protestina Starmerin kannoille ja Israelin tukemiselle. Aiemmin viime viikolla Starmer oli antanut lausunnon, jonka mukaan ”Israelilla on oikeus” katkaista vesi ja sähkö Gazasta.

– En voi jatkaa sellaisen puolueen jäsenenä, jonka johto [ei] halua vastustaa julmuuksia siviiliväestöä vastaan, sanoi entinen työväenpuolueen valtuutettu Mustafa Desai.

– Minun piti seurata omaatuntoani. En voi katsoa, ​​kuinka viattomia ihmishenkiä teurastetaan, perusteli eroamispäätöstään valtuutettu Saj Ali.

Ammattiliitoilta kansainvälistä solidaarisuutta Palestiinalle

Palestiinalaisten ammattiliittojen koalitio, mukaan lukien suurin ammattiliittojen keskusjärjestö, on kehottanut työläisiä maailmanlaajuisesti painostamaan hallituksiaan ja kieltäytymään rakentamasta ja kuljettamasta aseita Israeliin.

– Diplomaattisen tuen lisäksi länsimaat toimittavat Israelille aseistusta ja sallivat israelilaisten aseyritysten toiminnan rajojensa sisällä, liitot kirjoittivat.

– Tekojen aika on nyt – palestiinalaisten elämä roikkuu vaakalaudalla.

Euroopassa ay-liike on vastannut kutsuun eri tavoilla.

Ranskan suurin ay-keskusjärjestö CGT tuomitsi kannanotossaan Israelin hyökkäykset ja vaati välitöntä tulitaukoa.

– CGT vaatii että Ranska, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, mobilisoi välittömästi kaikki diplomaattiset resurssinsa välittömän tulitauon aikaansaamiseksi jotta julistettu pohjoisen Gazan tuhoaminen mittavan maa-, meri- ja ilmahyökkäyksen kautta ei tapahdu.

Liitto vaati myös Ranskaa tarjoamaan saman vieraanvaraisuuden ja väliaikaisen suojan palestiinalaisille sotapakolaisille kuin ukrainalaisillekin.

Iso-Britanniassa kansallinen rautatie-, merenkulku- ja liikennealan työläisten liitto RMT kutsui jäsenensä liittymään Lontoossa marssiin apartheidia vastaan. Liitto myös kerää hätävaroja lääkinnälliseen apuun ja vaatii Iso-Britanniaa lopettamaan asekaupan Israeliin.

Julkisen ja kaupan alan palvelujen liitto PCS antoi myös tukensa Lontoon marssille, kutsuen Israelin toimintaa ”hirvittäväksi ja kollektiivisen rankaisun muodoksi, joka on kansainvälistä oikeutta vastaan.”

Liitot ovat järjestäneet solidaarisuustoimintaa myös muunmuassa Kreikassa, Turkissa ja Baskimaassa.

Yhdysvalloissakin vastutetaan maan politiikkaa

Maailman suurimpana asekauppiaana ja Israelin armeijan pääasiallisena taloudellisena ja poliittisena tukijana Yhdysvallat on ainoa maa, joka teoriassa voisi tehokkaasti saada Israelin muuttamaan kurssiaan. Sen sijaan presidentti Biden on luvannut lähettää vielä lisää aseellista ja taloudellista tukea.

Mutta myös Yhdysvalloissa on toisenlaisia ääniä. Järjestöjen kuten Palestiinalaisten nuorten liike, Yhdysvaltain palestiinalainen yhteisöverkosto, Juutalainen ääni rauhalle ja IfNotNow ovat järjestäneet kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoituksia vaatien loppua Gazan saarrolle.

Myös työväenliikkeessä on nähty liikehdintää liittojen ajamiseksi rauhan ja oikeuden puolelle. Yhtyneen ruoka- ja kaupan alan työläisten liiton UFCW:n ammattiosasto 3000 ja Yhtyneet sähköalan työläiset (UE) ovat sponsoroineet vetoomuksen tulitauon puolesta. Hiljattain järjestäytynyt Starbucks-kahviloiden liitto on myös ottanut kantaa.

– Liittojen jäsenet tulevat monenlaisista taustoista, mukaanlukien juutalaiset, muslimit ja Lähi-idän yhteisöt. Nouseva sodan eskalaatio ja asekaupat eivät palvele työläisten etuja missään, vetoomuksessa todetaan.

Jo ennen nykyisiä hyökkäyksiä UE linjasi syyskuun liittokokouksessaan että Yhdysvaltain hallituksen on lopetettava kaikki sotilaallinen tuki Israelille johtuen sen palestiinalaisiin kohdistuvasta apartheid-hallinnosta. Siihen kuuluu Israelin äärioikeistolaisen hallituksen toteuttama palestiinalaisten kotien ja maiden riistäminen israelilaisen asutuksen hyväksi; maanviljelijöiden pääsyn estäminen pelloilleen ja vesivarantoihin; ja Gazan pitäminen ”maailman suurimpana vankileirinä”, alueen asukkaat lukittuina surkeisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin.

– Yhdysvaltain sotilaallinen tuki on kuin bensan kaatamista liekkeihin. Se yllyttää sotilaallisiin ratkaisuihin, ja sotilaalliset ratkaisut tulevat tappamaan enemmään ihmisiä, linjasi UE-liiton pääsihteeri Andrew Dinkelaker In These Times -julkaisulle.

Lokakuussa Yhdysvaltain kansallinen kirjoittajien liitto NWU oli ensimmäisiä liittoja joka otti tilanteeseen kantaa, korostaen erityisesti palestiinalaisten journalistien tappamisia. Se tuomitsi Israelin sotavoimien toimet ja sen ”spesifisti mediaan kohdistuvan hyökkäyksen”, sekä peräänkuulutti pohjois-amerikkalaiselta medialta sodasta kertomista faktuaalisesti, historiallisen kontekstin huomioiden.

Aiheesta uutisoi ensin LaborNotes-sivusto.