Eduskuntapuolueiden johtajat vahvistivat tukensa sotapolitiikalle EU-vaaleissa

Eurooppa-päivän vaalitentissä eduskuntapuolueiden edustajat oikealta vasemmalta vannoivat järkkymätöntä tukea sodalle ja Euroopan sotateollisuudelle. Paneelin yhteydessä nähty mielenosoitus Palestiinan puolesta ei herättänyt reaktioita.

Helsingin Narinkkatorilla järjestettiin lauantaina ”Eurooppa-päivän suuri vaalitentti”, johon oli kutsuttu kaikkien ehdokkaita asettaneiden puolueiden sijaan vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.

Tästä huolimatta paneelin vetäjä Markku Jokisipilä luonnehti tilaisuutta ”kansanvallan ja äänestäjien valinnanvapauden juhlaksi” ja ”politiikan valintamyymäläksi” jonka ”hyllyt pullistelevat vaihtoehtoja”. Tapahtumassa ei kuitenkaan kuultu minkäänlaisia vaihtoehtoja militarismille ja sotapolitiikalle.

Protesti Palestiinan puolesta ohitettiin

Kesken tapahtuman joukko mielenosoittajia levitti banderollin, jossa muistutettiin Suomen kansan enemmistön vastustavan Israelin sotatoimia ja kysyttiin, mihin toimiin EU-edustajat aikovat ryhtyä. Ylen tallenteella kuuluu myös toistuva iskulause vapaan Palestiinan puolesta.

Euroopan unioni tukee parhaillaan kansanmurhaa suorittavaa Israelin valtiota monin tavoin. Unioni käy miljardien eurojen suuruista kauppaa laittomien siirtokuntien kanssa ja rahoittaa Israelin valtiota kymmenien miljardien eurojen suuruisella asekaupalla. Lisäksi EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus antaa israelilaisille tuotteille tullivapauden.

Kukaan puolueiden edustajista ei reagoinut huutoihin ja banderolliin. Järjestysmiehet poistivat banderollin paikalta.

Kuva: Sumud – Suomen Palestiina-verkosto

Andersson ja Purra: Lisää aseita ja ammuksia

Tilaisuuden loppupuolella Jokisipilä kysyi panelisteilta, tulisiko EU:n valmistautua ”muuhunkin kuin materiaaliseen tukemiseen” Ukrainassa – käytännössä siis täysimittaiseen sotaan.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah linjasi äärioikeistolaisia sotilasjoukkoja operoivan ja oppositiopuolueet lakkauttaneen Ukrainan valtion olevan ”eurooppalaisten arvojen puolustaja” jota on tuettava.

Vasemmistoliiton Li Andersson kritisoi Yhdysvaltoja siitä, ettei se ole käynyt sijaissotaansa Ukrainassa tarpeeksi tehokkaasti. Maan kaksipuoluejärjestelmä ei Anderssonin mukaan hyväksynyt viimeisintä 61 miljardin dollarin tukipakettia tarpeeksi nopeasti.

EU:n osalta Andersson vaati sotateollisuuden vahvistamista teollisuuspoliittisella yhteistyöllä, jotta ammusten ja muun sotamateriaalin tuotantoon ”liittyvät kysymykset saataisiin ratkaistua”.

Li Andersson vahvisti vielä erikseen samana päivänä tukensa Euroopan sotateollisuudelle Iltalehden haastattelussa.

– Puolustusteollista yhteistyötä tulee tehdä enemmän, Andersson sanoi.

Mielenkiintoisesti haastattelussa Andersson ei kyennyt vastaamaan suoraan kysymykseen siitä, kannattaako hän enää sosialismia.

Äärioikeistopuolue perussuomalaisten Riikka Purra oli samaa mieltä Li Anderssonin kanssa.

– Oleellinen asia mitä tarvitaan on lisää aseita ja ammuksia. On välttämättä saatava puolustusteollisuutta, sotamateriaalia myös Euroopan tasolla kehitettyä.

– Hallitus on esimerkiksi ajanut Euroopan investointipankille mahdollisuutta rahoittaa myös puolustustoimintaa, ja tämä on yksi esimerkki siitä, mitä täytyy tehdä.

Kokoomuksen Petteri Orpo yhtyi Anderssonin kantaan puolustusteollisuuden tukemisen tärkeydestä, sillä Venäjä on ”pysyvä eksistentiaalinen uhka Euroopan ja Suomen turvallisuudelle”.

Sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Lindtman puolestaan yhtyi Orpon esitykseen ”Euroopan puolustuskomissaarin” viran perustamisesta.

Lindtman onnistui alistamaan myös äärioikeiston vastustuksen euronationalismin palvelemiselle. Nouseva fasismi Euroopassa ei Lindtmanin kommentissa esiintynyt ongelmana siksi, että se on konkreettinen uhka työväelle ja marginalisoidussa asemassa oleville ihmisille, vaan siksi että äärioikeisto ei aja tarpeeksi ”vahvaa Eurooppaa” ja voimakasta Euroopan unionia.

Samanmielisyys on tärkeätä, poliittinen keskustelu uhka

Muutkin ei-sotilaalliset poliittiset teemat onnistuttiin paneelissa sitomaan sotapolitiikan osaksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta puolusti paneelissa fossiilisista polttoaineista luopumista ei niinkään siksi, että se olisi välttämätöntä planeetan säilyttämiseksi elinkelpoisena, vaan jotta Eurooppa ei olisi riippuvainen Venäjästä.

Edelleen Virran mukaan oli ”hienoa huomata”, että tuki sodalle yhdistää poliitikkoja Suomessa. Hän oli toistaiseksi puolueiden edustajista ainoa, joka esitti joukkojen lähettämistä Ukrainaan.

– Se vaatisi sitä, että päästäisiin pois yksimielisyyspäätöksistä, jotta mikään maa ei voi jarruttaa tätä tukea. Se vaatii myös vahvaa taloutta Euroopassa, mikä vaatii kilpailukykyä.

Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen harmitteli sitä, että toisin kuin Suomessa, isoissa Euroopan maissa kuten Saksassa ja Ranskassa edelleen käydään poliittista keskustelua sotapolitiikasta ja sen tukemisesta.

RKP:n Eva Biaudet yhtyi edellisiin puheenvuoroihin toteamalla, että poliitikkojen samanmielisyys yli puoluerajojen on ”todella tärkeä asia”.

Vielä paneelin lopuksi Liike Nytin puheenjohtaja, liikemies Harry Harkimo vahvisti oman tukensa Euroopan sotateollisuudelle ja esitti, että aiemmissa rajoituksissa eurooppalaisen sotamateriaalin käytössä hyökkäyksissä Venäjälle ”ei ole järjen hiventäkään”.

Mikään ihme ei liene, että perussuomalaisten Riikka Purra ilmaisi vielä erikseen paneelin jälkeen tyytyväisyytensä puolueiden yhteiseen linjaan sodan puolesta.

Tämän paneelin perusteella selvää on, että vaihtoehdot militarismille ja sotapolitiikalle on etsittävä eduskuntapuolueiden ulkopuolelta.

Ay- ja rauhanliike yhteistyössä EU:n ja NATOn militarismia vastaan Kreikan Lárisassa

Kreikkalainen Rauhankomitea ja ammattijärjestö EKL marssivat sunnuntaina Palestiinan kansan tukemiseksi EU:n sotilastukikohtaa vastaan Lárisan kaupungissa.

Sunnuntai-iltana järjestetty marssi päättyi saartamaan Kreikan 1. armeijan tukikohtaa, jossa sijaitsee myös Kreikan Euroopan unionin sotilasoperaatioiden päämaja EL EU OHQ. Mellakkapoliisien rivi suojeli sotilastukikohtaa mielenosoittajilta.

Paikallinen ammattiyhdistysliike osallistui näkyvästi mielenosoitukseen. Lárisan alueen ammattiliittoja yhdistävä työväenkeskus EKL (Εργατικό Κέντρο Λάρισας) vaati Kreikan irtautumista imperialistisista sodista.

– Ammattiliitot, yhdistykset, me kaikki, jotka olemme kokoontuneet tänne tänään, tuomitsemme palestiinalaisten kansanmurhan sekä maamme osallistumisen Punaisellemerelle ja NATOn sotasuunnitelmiin, mielenosoittajien julkilausumassa todettiin.

EL EU OHQ:n kautta organisoidaan Kreikan osallistumista EU:n Punaisenmeren laivasto-operaatio Aspidesiin, joka käynnistyi tämän vuoden helmikuussa. Operaation tarkoituksena on suojella EU:n rahtiliikennettä Israelin Gazassa suorittamaa kansanmurhaa vastustavilta Jemenin hutheilta. Huthit ovat häirinneet viime vuoden lopusta kaupallisten alusten liikennöintiä konkreettisena Gazan kansanmurhaa vastustavana toimena. Tästä on eurooppalaisen kaupan alan kapitalisteja edustavan Eurocommercen mukaan aiheutunut ”massiivista vahinkoa” vähittäiskaupasta saataville voitoille.

EU:n operaatio toimii yhteistyössä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian joulukuussa 2023 aloittaman sotilasoperaatio Prosperity Guardianin (suom. Vaurauden puolustaja) kanssa, jonka tavoitteena on niinikään ns. läntisten kapitalistien voittojen turvaaminen kansanmurhaa vastustavilta toimilta. Laivasto-operaation lisäksi Prosperity Guardianiin on kuulunut myös ilmaiskuja Jemeniin.

Mielenosoittajien mukaan USA:n, NATOn ja EU:n tukemat sodan pesäkkeet alueella muodostavat vaarallisen tilanteen.

– Kreikan hallitus jatkaa edellisten hallitusten tapaan politiikkaa ottaa maamme mukaan geopoliittisiin kilpailuihin, jotka ovat vaarallisia kansalle – monopolipääoman etujen vuoksi. Maamme osallistuminen ei suojele ihmisiä, vaan asettaa heidät suureen vaaraan.

– Meneillään oleva Palestiinan kansaa vastaan ​​suunnattu kansanmurha, Israelin hyökkäykset Syyriassa ja Libanonissa ja kireä imperialistinen kilpailu Punaisellamerellä tasoittavat tietä sodan yleistymiselle. Jännitteet kärjistyvät Iranin vastattua Israelin hyökkäykseen Iranin Damaskoksen suurlähetystöä vastaan ja Israelin vastattua edelleen pommittamalla Irania.

– Tästä syystä on tarpeen vahvistaa entisestään kansan taistelua näitä suunnitelmia ja maamme osallistumista vastaan. Tulkoon kansamme vastustus tätä kansanvastaista politiikkaa vastaan ​​entistä voimakkaammaksi.

Ay- ja rauhanaktiivit estivät NATO-konsertin maaliskuussa

Lárisasta ja laajemmin Thessalian alueesta on rauhanliikkeen mukaan tullut valtava Yhdysvaltain ja NATOn tukikohta.

– Stefanovikion tukikohta, Georgoulan leiri ja Voloksen sataman muuttaminen portiksi amerikkalaisten ja NATO-murhaajien edistämälle sodan rintamalle ei voi tarjota turvallisuutta alueemme ihmisille. Meistä tulee ”magneetti” mahdollisessa sotilaallisessa konfliktissa.

Alueella on kuitenkin vahva perinne sodan ja imperialismin vastustamisessa, kerrotaan ammattijärjestö EKL:stä, joka järjestää aktiivisesti toimintaa yhteistyössä Rauhankomitean kanssa.

– Kaupungissa, jonka ihmiset ovat taistelleet niin monta vuosikymmentä USA:n ja NATO:n suunnitelmiin osallistumista vastaan, joka onnistui karkottamaan NATOn Týrnavoksen tukikohdan, sodan ja imperialismin vastainen tunne on juurtunut syvälle.

Maaliskuun lopulla järjestöjen yhteistoiminta onnistui estämään NATOn propagandakonsertin kaupungissa. Yhdysvaltain sotilasakatemian West Pointin kuoron oli määrä esiintyä konservatoriossa järjestetyssä yleisötapahtumassa.

Sotaa vastustavat mielenosoittajat vaativat konsertin peruuttamista ja pyrkivät sisälle konservatorioon. Poliisille oli selkeästi annettu käsky pysäyttää protesti keinolla millä hyvänsä, sillä mielenosoittajia vastaan käytettiin kemikaaleja ja pamppuja. Tästä huolimatta mielenosoittajat pääsivät rakennuksen sisäpihalle – osa jopa rakennuksen sisälle. Lopulta konsertti jouduttiin perumaan Lárisan joukkojärjestöjen mobilisoinnin ansiosta.

Ammattijärjestö EKL:n aktiiveilla oli merkittävä rooli konsertin estäneessä mielenosoituksessa.

– Emme hyväksy sitä, että USA:n ja NATOn tukikohta Lárisassa tuottaa myös ”kulttuuria”, tukikohtien, droonien ja teurastettujen kansojen ”kulttuuria”, järjestöstä linjataan.

– Emme siedä, että amerikkalais-NATO-murhaajat kouluttavat meitä esityksillään, kun ihmisiä tapetaan Palestiinassa, Lähi-idässä, Ukrainassa ja Venäjällä.

EKL:llä on myös kansainvälistä toimintaa työväen internationalismin hengessä. Maaliskuussa järjestö osallistui 400 kreikkalaisen työläisen lähetystöön Belgradissa, joka muisti 25 vuoden takaisia NATOn pommituksia Jugoslaviassa.

– Tarkoituksena on saattaa tämän päivän työläiset tietoisiksi työväenliikkeen historiallisesta toiminnasta sotaa ja imperialismia vastaan, järjestöstä kerrotaan.

Eurooppalaiset ammattiliitot vaativat EU:ta keskeyttämään assosiaatiosopimuksen Israelin kanssa

Euroopan unionin johdolle 2. huhtikuuta lähetetyssä vetoomuksessa eurooppalaiset ammattiliitot vaativat EU:ta ja Euroopan maita keskeyttämään assosiaatiosopimuksen Israelin kanssa sekä maiden kahdenväliset sopimukset, koska Israelin hallitus on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen 2. artiklan vastaisesti.

Aloitteen on tehnyt Eurooppalainen ammattiyhdistysverkosto oikeudenmukaisuuden puolesta Palestiinassa (ETUN-Palestine). Sen on allekirjoittanut 45 eri ammattiliittoa Belgiasta, Kyprokselta, Ranskasta, Irlannista, Norjasta, Espanjasta, Baskimaasta, Kataloniasta ja Skotlannista.

– Gazan konfliktilla ja Israelin hallituksen Länsirannalla asettamilla ankarilla lisärajoituksilla on ollut tuhoisa vaikutus palestiinalaisiin työläisiin ja heidän tukemiinsa ihmisiin, vetoomuksessa sanotaan.

Kansainvälinen työjärjestö ILO raportoi joulukuussa, että 66 prosenttia Gazan ja 32 prosenttia Länsirannan työpaikoista on menetetty lokakuun 7. päivän jälkeen.

Perjantaina 26. tammikuuta 2024 Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) piti uskottavana, että Israelin teot voisivat olla kansanmurha 2,3 miljoonaa palestiinalaista vastaan ​​miehitetyllä ja piiritetyllä Gazan alueella. Kansainvälinen tuomioistuin esitti myös kuusi väliaikaista toimenpidettä, jotka määräsivät Israelin estämään kansanmurhat Gazassa.

Kansainvälisen tuomioistuimen päätöksen aikaan useat Euroopan maat päättivät keskeyttää rahoituksensa UNRWA:lle, Yhdistyneiden Kansakuntien avustusjärjestölle Palestiinan pakolaisille Lähi-idässä, syytösten johdosta, joita ei ole voitu todistaa, mikä vaikeutti entisestään humanitaarisen avun toimittamista Gazan väestölle.

– Pyydämme tämän avun palauttamista, jotta voidaan välttää uudet kuolemantapaukset siviiliväestön avustusresurssien puutteen vuoksi.

Tuomarien päätöksen jälkeen tilanne on pahentunut entisestään. Yli 30 000 palestiinalaista on kuollut, 1,7 miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään kotiseudultaan ja 93 prosenttia näkee kriisitason nälkää. Tuho on kiistatonta.

– Kansainvälisen tuomioistuimen päätöksellä on laajempia vaikutuksia kaikkiin valtioihin – koska kaikki ovat velvollisia sekä pidättymään kansanmurhasta että estämään ja rankaisemaan sitä kaikkialla, missä se tapahtuu. Muistutamme kaikkia yleissopimuksen sopimusvaltioita, että niillä on lailliset velvollisuudet varmistaa ”väliaikaisten toimenpiteiden” täytäntöönpano, estää kansanmurha ja varmistaa, etteivät ne ole osallisina kansanmurhaan.

Irlanti ja Espanja vaativat helmikuussa 2023 EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen ”kiireellistä uudelleentarkastelua” ja toimia, jos Israelin todetaan rikkoneen ”ihmisoikeuksien ja demokratian periaatteiden kunnioittamista” koskevia velvoitteitaan, jotka ”muodostavat assosiaatiosopimuksen perustan”.

– Kymmenien tuhansien siviilien vammauttaminen ja tappaminen, väestön tahallinen nälkiinnyttäminen ja kaikkien elämän ehtojen tuhoaminen viittaavat todellakin siihen, että Israel ei ehkä noudata tiukasti ihmisoikeuksia ja demokraattisia normeja Gazassa.

EU on Israelin suurin kauppakumppani, jonka kauppa oli yli 46 miljardia euroa vuonna 2023. Kauppaa säätelee EU:n Israelin assosiaatiosopimus, joka sisältää ”olennaisena osana” ihmisoikeuslausekkeen. Tämä tarkoittaa, että kumpi tahansa osapuoli voi yksipuolisesti keskeyttää sopimuksen vastauksena vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Israel on myös mukana Horizon Europe -ohjelmassa, jossa israelilaiset instituutiot voivat hakea rahoitusta tästä 95 miljardin euron tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta. Ammattiliitot vaativat välittömästi keskeyttämään Israelin pääsyn tähän tuottoisaan ohjelmaan, kunnes Israel takaa kansainvälisen oikeuden mukaisten velvoitteidensa noudattamisen.

Helmikuun 23. päivänä ryhmä YK:n asiantuntijoita esitti kiireellisen kehotuksen lopettaa välittömästi aseiden vienti Israeliin. Lisäksi hollantilainen tuomioistuin määräsi 12. helmikuuta 2024 Alankomaat lopettamaan F-35-hävittäjän osien viennin Israeliin. Tuomioistuin totesi, että oli olemassa ”selvä riski”, että osia käytetään kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakaviin loukkauksiin, koska ”on monia merkkejä siitä, että Israel on rikkonut humanitaarista sotalakia huomattavassa määrässä tapauksia.”

– Tuemme näitä lausuntoja ja kehotamme EU:ta ja Euroopan maita määräämään sotilaallisen kauppasaarron ja lopettamaan aseiden kuljetuksen maidensa kautta, kuten palestiinalaiset ammattiliitot ovat vaatineet.