Sodanvastainen puhe Cantonissa, Ohiossa, joka vei Eugene Debsin vankilaan

106 vuotta sitten Eugene V. Debs vastusti ensimmäistä maailmansotaa palopuheessaan Yhdysvaltain Cantonissa, Ohiossa – ja sai siitä kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen.

Tässä artikkelissa julkaisemme lainauksia puheesta suomeksi. Koko teksti on luettavissa englanniksi Marxilaisessa Internet-arkistossa.

Ääni joka kuuluu ympäri maailmaa

Ensimmäinen asia, jonka Debs teki kävellessään lavalle Cantonissa, Ohiossa, iltapäivällä 16. kesäkuuta 1918, oli ele kohti oikeustalon rakennusta, jossa hän oli juuri vieraillut sosialistitovereiden luona, jotka oli vangittu sodan vastaisesta puhumisesta.

– Olen juuri palannut vierailulta tuolta, jossa kolme uskollisinta toveriamme maksavat rangaistuksen omistautumisestaan ​​työväenluokan asialle, hän kertoi 1 200 ihmisen joukolle, joka oli tullut kuulemaan sosialistisen puolueen tunnetuinta johtajaa ja sen nelinkertaista presidenttiehdokasta.

Huutojen ja hurrauksien lomassa Debs sanoi:

– Olen ylpeitä heistä; he ovat täällä meitä varten, ja me olemme täällä heitä varten. Heidän huulensa, vaikkakin tilapäisesti äänettömät, ovat kaunopuheisempia kuin koskaan ennen, ja vaikka heidän äänensä on hiljainen, se kuuluu ympäri maailmaa.

Nuo sanat osoittautuivat ennustukseksi Debsistä itsestään. Hänet pidätettiin ja hänet asetettiin syytteeseen tämän puheen pitämisestä Cantonissa syytettynä kapinasta vakoilulain nojalla. Hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin 10 vuodeksi liittovaltion vankilaan.

Mutta Debs, kuten hänen toverinsa Cantonissa, tuli ”kuulluksi ympäri maailmaa” ja sukupolvien päähän huolimatta hallituksen tilapäisestä menestyksestä hänen vaientamisessaan. Yli sata vuotta myöhemmin hänen Cantonin sodanvastainen puheensa on voimakas ja inspiroiva lausunto internationalismin ja imperialistisen sodan vastustuksen sosialistisista periaatteista.

Kunnia vangituille tovereille

Huolissaan siitä, että kielteinen suhtautuminen ensimmäistä maailmansotaa kohtaan kasvaisi, Yhdysvaltain kongressi etsi keinoja vahvistaa tukea sille. Vuosi ennen Debsin puhetta se hyväksyi vakoilulain, joka teki rikokseksi julkisen sodan vastustamisen – lain joka on edelleen kirjoissa.

Kun Debs puhui Cantonissa, monet sosialistitoverit oli jo pidätetty ja vangittu. Hän mainitsi monia puheessaan nimeltä, kertoi heidän taustoistaan ja ylisti heidän toimintaansa, samalla pilkaten heidän sortajiaan.

– Jokainen näistä aristokraattisista salaliittolaisista ja halukkaista murhaajista väittää olevansa arkkipatriootti; jokainen heistä väittää, että sotaa käydään, jotta maailma olisi turvallinen demokratialle. Mitä humpuukia! Mitä mätää! Mitä väärää teeskentelyä! Nämä autokraatit, nämä tyrannit, nämä ryöstäjät ja murhaajat, ovat ”isänmaallisia” – kun taas miehet, joilla on rohkeutta seistä kasvotusten heidän kanssaan, puhua totuutta ja taistella riistettyjen uhrien puolesta – he ovat epälojalisteja ja pettureita. Jos tämä on totta, haluan ottaa paikkani petturien rinnalla tässä taistelussa.

Hän kertoi yleisölle, että hänen itsensäkin täytyi olla varovainen sanojensa kanssa, koska ”sananvapauteen on asetettu tiettyjä rajoituksia”.

Silti hän sanoi:

– En ehkä pysty sanomaan kaikkea, mitä ajattelen; mutta en aio sanoa mitään mitä en ajattele. Olen mieluummin tuhat kertaa vapaa sielu vankilassa kuin kumartelija ja pelkuri kaduilla.

Debsin Cantonin puhe ilmaisi hänen horjumattoman omistautumisensa ​työväenluokan asialle:

– Suhtaudun epäluuloisesti johtajiin ja erityisesti intellektuelleihin sellaisiin. Mieluummin valitsen ruohonjuuritason milloin tahansa.

– Jos menet Washingtonin kaupunkiin ja tutkit kongressin hakemiston sivuja, huomaat, että melkein kaikki noista yhtiölakimiehistä ja pelkurimaisista poliitikoista, kongressin jäsenistä ja joukkojen vääristä edustajista – huomaat, että melkein kaikki heistä väittävät, hehkuvin sanoin, että he ovat nousseet riveistä ylellisyyteen ja kunnian paikkoihin.

– Olen erittäin iloinen, etten voi esittää tätä väitettä itsestäni. Minua hävettäisi myöntää, että olen noussut riveistä. Kun nousen, se tapahtuu riveissä seisten, ei riveistä pois.

Työväenluokka sotii sodat, muttei julista niitä

Debs korosti myös, että juuri nämä rivit kutsuttiin taistelemaan sotia, eikä ”mestariluokkaa”, joka ”aina julisti sodat”, mutta ei koskaan joutunut taistelemaan niitä vastaan:

– Alamaisluokka on aina taistellut taistelut, Debs sanoi.

– Mestariluokalla on kaikki voitettavana eikä mitään menetettävänä, kun taas alamaisluokalla ei ole ollut mitään voitettavana ja kaikki menetettävänä – varsinkin heidän elämänsä.

– He ovat aina opettaneet ja kouluttaneet teitä uskomaan, että isänmaallinen velvollisuutenne on mennä sotaan ja tulla teurastetuksi heidän käskystänsä. Mutta koko maailman historian aikana teillä, kansalla, ei ole koskaan ollut ääntä sodan julistamisessa, ja niin oudolta kuin se varmasti näyttääkin, kansa ei ole koskaan julistanut minkään kansakunnan sotaa millään aikakaudella.

– Ja tässä haluan korostaa sitä tosiasiaa – ja sitä ei voi toistaa liian usein –, että työväenluokka, joka käy kaikki taistelut, työväenluokka, joka tekee korkeimmat uhraukset, työväenluokka, joka vuodattaa vapaasti verensä ja tarjoaa ruumiit, ei koskaan saa käyttää ääntään sodan julistamisessa tai rauhan tekemisessä. Hallitseva luokka tekee poikkeuksetta molemmat. He yksin julistavat sodan ja he yksin tekevät rauhan.

– ”Sinun ei tarvitse pohtia miksi; sinun vaan on tehtävä ja kuoltava.” Se on heidän mottonsa, ja esitämme vastalauseemme tämän kansakunnan heräävien työläisten puolelta.

Tämä kuvaus sosialismin periaatteellisesta imperialistisen sodan vastustuksesta kuultiin tilanteessa, jossa sosialistisen liikkeen enemmistö oli romahtanut tukemaan omia hallituksiaan ensimmäisessä maailmansodassa. Euroopassa vallankumoukselliset, kuten Venäjän bolševikit, olivat pieni vähemmistö sotaa vastustaessaan sen alkaessa vuonna 1914.

Yhdysvaltojen myöhäisen sotaan liittymisen vuoksi sosialistipuolue ei kohdannut samoja haasteita, mutta Debsin puheen aikaan monet merkittävät sosialistit olivat jättäneet puolueen tämän kysymyksen vuoksi. Upton Sinclair, tunnettu sosialistikirjailija, oli kehottanut Debsiä tukemaan Yhdysvaltain sotaponnisteluja, mutta Debs ei horjunut.

Alle vuosi ennen Cantonin puhetta Venäjän bolševikit olivat olleet vallankumouksen johtajia, joka perusti kaikkien aikojen ensimmäisen työväenvaltion – jonka ensisijaisena tavoitteena oli lopettaa Venäjän osallistuminen ensimmäisen maailmansodan verilöylyyn.

Cantonissa Debs juhli sitä tosiasiaa, että vallankumouksellinen Venäjä oli vaatinut kaikkia sodan osapuolia ”lähettämään edustajia konferenssiin määrittelemään rauhanehdot, joiden pitäisi olla oikeudenmukaisia ​​ja kestäviä”.

– Tässä oli paras tilaisuus lyödä isku, jotta maailma olisi turvallinen demokratialle. Vastattiinko tähän jaloon vetoomukseen […] yleisen rauhan puolesta? Ei, hirvittävään teurastukseen osallistuneet kristityt kansakunnat eivät kiinnittäneet siihen pienintäkään huomiota.

Puolustaessaan Venäjän vallankumouksellisia syytteiltä, ​​että he tekivät ”petturimaisen rauhan Saksan kanssa”, Debs julisti, että ”tässä valppaassa ja inspiroivassa kokoontumisessa sydämemme ovat Venäjän bolševikkien puolella”.

Visio sosialismista

Kuten kaikissa puheissaan, Debs pystyi selittämään visionsa sosialistisesta yhteiskunnasta.

Cantonissa hän keskittyi esimerkkiin hiilen tuotannosta. Paikkakunnan maaperässä oli runsaasti hiiltä, ​​mutta tuhannet hiilikaivostyöläiset eivät työskennelleet. Kapitalistit manipuloivat tuotantoa ja loivat keinotekoisen ”hiilen nälänhädän” pitääkseen voitot korkeina:

– Täällä on hiiltä suurissa esiintymissä ympärillämme; tässä ovat kaivostyöläiset ja tuotantokoneet. Miksi toisaalta pitäisi olla hiilennälänhätä ja toisaalta joutilaitten ja nälkäisten kaivostyöläisten armeija? Eikö se ole uskomattoman typerä tilanne, melkein idioottimainen, ellei rikollinen asiaintila?

– Me sosialistit sanomme: ”Ottakaa kaivokset haltuun kansan nimissä.” Laittakaa kaivostyöläiset töihin ja antakaa jokaiselle kaivostyöläiselle hänen tuottamansa hiilen vastine. Lyhentäkää työpäivää tuotantokoneiston kehityksen mukaan.

Debs laajensi kohtaa korostaakseen kapitalismin ytimessä olevaa perustavanlaatuista epäoikeudenmukaisuutta:

– Nykyisessä järjestelmässä kaivostyöntekijä, palkkaorja, joutuu alas 300 tai 400 jalkaa syvään kaivoon. Hän työskentelee kovasti ja tuottaa tonnin hiiltä. Mutta hän ei omista hiukkaakaan siitä. Tuo hiili kuuluu jollekin kaivoksen omistavalle plutokraatille, joka saattaa olla New Yorkissa tai purjehtia avomerellä yksityisellä jahdillaan; tai hän saattaa hoppuilla kuninkaallisten kanssa Euroopan pääkaupungeissa, ja siellä suurin osa heistä oli ennen sodan julistamista.

– Pariisissa, Lontoossa, Wienissä tai jossain muussa ilon keskustassa asuvan teollisuuskapteenin, niin sanotun, ei tarvitse tehdä töitä nauttiakseen ylellisyydestä. Hän omistaa kaivokset ja hän voisi yhtä hyvin omistaa kaivostyöläiset…

– Me sosialistit sanomme: ”Ottakaa kaivokset haltuunne; kutsukaa kaivostyöläiset töihin ja palauttakaa heille tuotteensa arvon verran.” Hän voi sitten rakentaa itselleen mukavan kodin; elää siinä; nauttia siitä perheensä kanssa. Hän voi tarjota itselleen ja vaimolleen ja lapsilleen vaatteita – hyviä vaatteita – ei huonoja; runsaasti terveellistä ruokaa, koulutusta lapsille ja mahdollisuuden elää sivistyneen ihmisen elämää, samalla kun ihmiset saavat hiiltä juuri sillä hinnalla, mitä sen louhinta maksaa.

Debs painotti sitä, että koko järjestelmää on muutettava:

– Muutos on varmasti tarpeen, ei vain puolueen, vaan järjestelmän muutos; muutos orjuudesta vapauteen ja despotismista demokratiaan, kaikkialla maailmassa.

– Te työläiset tarvitsette nyt järjestäytymistä, ei ammattijaon mukaan, vaan vallankumouksellisen teollisen jaon. Kaikkien tietyn toimialan työntekijöiden tulee ammatista riippumatta kuulua yhteen ja samaan ammattiliittoon.

– Poliittisen toiminnan ja työtaistelun on täydennettävä ja tuettava toisiaan. Ette koskaan tule äänestämään sosialistista tasavaltaa olemassaolevaksi. Teidän on luotava sen perusta teolliseen organisaatioon. Teollisuusliitto on teollisen demokratian edelläkävijä. Teollinen demokratia saa alkunsa liikkeessä, johon työläiset liittyvät. Järjestytykää toimialojenne mukaan! Kokoontukaa yhteen kaikilla teollisuuden palveluiden osastoilla! Yhdessä toimimalla yhteisen hyvän puolesta voimanne on voittamaton.

– Kun olette organisoituneet teollisesti, opitte pian, että osaatte hallita ja ohjata teollisuutta. Ymmärrätte pian, ettette tarvitse joutilaita isäntiä ja riistäjiä. He ovat yksinkertaisesti loisia. He eivät työllistä teitä niin kuin kuvittelette, vaan te palkkaatte heidät ottamaan teiltä sen, mitä tuotatte, ja niin he toimivat teollisuudessa. Voitte varmasti luopua heistä tässä ominaisuudessa. Teidän ei tarvitse olla heistä riippuvainen työssänne. Ette voi koskaan olla vapaita, kun työskentelette ja elätte heidän kärsivällisyytensä mukaan. Teidän täytyy omistaa omat työkalunne ja sitten hallita omia töitänne, nauttia oman työnne tuotteista ja olette vapaita miehiä teollisten orjien sijaan.

”Kun yksikin on vankilassa, en ole vapaa”

Debs oli 63, kun hän piti Cantonin puheen, ja hänen terveytensä oli jo tuolloin heikentynyt. Tulevat vankilaolosuhteet pahensivat tilannetta.

Kahden viikon kuluessa puheesta Debs – jota demokraattipuolueen Woodrow Wilsonin hallinto nimitti jo ”maansa petturiksi” – nostettiin syytteeseen ja häntä syytettiin kapinasta. Hän joutui oikeudenkäyntiin syksyllä. Puolustautumisen sijaan Debs pyysi puhua tuomioistuimessa ja käytti yli kaksituntisen puheenvuoron.

Hänet tuomittiin, ja tuomioistunnossaan Debs puhui uudelleen ja teki yhden kuuluisimmista lausunnoistaan:

– Teidän armonne, vuosia sitten tunnistin sukulaisuuteni kaikkiin eläviin olentoihin ja päätin, etten ollut yhtään parempi kuin maan alhaisin. Sanoin silloin ja sanon nyt, että niin kauan kun on alempi luokka, minä kuulun siihen, ja niin kauan kun on rikollinen elementti, kuulun siihen, ja niin kauan kun yksikin sielu on vankilassa, en ole vapaa.

Liittovaltion vankilassa 10 vuodeksi vangittuna Debs laihtui, kärsi tuskallisista päänsäryistä ja munuaisongelmista. Siitä huolimatta hän laittoi oman tilansa syrjään ollakseen muiden vankien käytettävissä. Hän avasi sellinsä kaikille halukkaille, luki ääneen kirjeitä, joita he eivät voineet lukea itse, kuunteli heidän ongelmiaan, kirjoitti heidän puolestaan kirjeitä ja rohkaisi.

Woodrow Wilsonin sanotaan säilyttäneen kostonhimoisen asenteensa Debsiä kohtaan loppuun asti ja hylänneen jopa oikeusministeri A. Mitchell Palmerin, oman aikansa punaisten noitavainoajan, esittämät armahdusehdotukset. Vuonna 1921 uusi presidentti Warren Harding muutti Debsin tuomion suoritetuksi.

Sinä päivänä kun hän lähti vankilasta, Debsistä tuntui kuitenkin pahalta jättää vankitoverinsa taakse.

– He luottavat minuun ja ovat minusta riippuvaisia, hän sanoi ystävälleen, ja vihaan jättää heidät.

Debsin elämäkerrassa nimeltä The Bending Cross Ray Ginger kirjoittaa, että vartija keskeytti sääntöjen noudattamisen sinä päivänä, jona Debs vapautettiin, jolloin vankilan 2 300 vankia sai kerääntyä jättimisen vankilarakennuksen etuseinään kiinni.

Jokaisesta rinnasta tuli kaikutaulu. Varjostetut seinät vapisivat jäähyväishuutojen värinästä. Eugene Debs kääntyi ja pysähtyi hetkeksi katsoen ystäviään, kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin, hänen hattunsa pysyen paikallaan korkealla päänsä yläpuolella.

Sellainen oli Eugene Debsin voima. Vapautumisensa jälkeen hän kirjoitti kirjan Walls and Bars (”seiniä ja kaltereita”) vankilatoveriensa kunniaksi. Siinä puhutaan vankiloista varastoina ihmisille, jotka pohjimmiltaan kärsivät köyhyyden ”rikoksesta”. Hänen ehdotuksensa on käypä tähän päivään asti: ”Poistetaan yhteiskuntajärjestelmä, joka tekee vankilasta tarpeellisen ja täyttää sen köyhyyden uhreilla.”

Sosialistisen liikkeen merkityksestä

Sosialistien tulisi olla tänään ylpeitä Debsin perinteestä ja ammentaa inspiraatiota hänen vuosisadan takaisista sanoistaan, jotka ovat edelleen yhtä voimakkaita. Cantonissa pitämänsä puheen lopulla Debs toisti, kuinka tärkeää on olla osa sosialistista liikettä:

– Sen vähän, mitä olen, sen vähän, minkä toivon olevani, olen velkaa sosialistiselle liikkeelle. Se on antanut minulle ideani ja ihanteeni; periaatteeni ja vakaumukseni, enkä vaihtaisi yhtäkään niistä kaikkiin Rockefellerin veren tahrimiin dollareihin. Se on opettanut minulle kuinka palvella – korvaamattoman arvokas opetus. Se on opettanut minulle hurmioitumisen toverin kädenpuristuksesta.

– Se on auttanut minua olemaan korkeassa yhteydessä kanssanne ja mahdollistanut sen, että voin ottaa paikkani rinnallanne suuressa taistelussa paremman päivän puolesta; moninkertaistaa itseni yhä uudelleen ja uudelleen, ilahtua vastasyntyneestä miehuudesta; tuntea elämän todella arvokkaaksi; avata uusia näkökulmia; levittää upeita näkymiä; tietää, että olen sukulainen kaikelle sykkivälle; olla luokkatietoinen ja ymmärtää, että kansallisuudesta, rodusta, uskonnosta, väristä tai sukupuolesta riippumatta jokainen mies, jokainen nainen, joka tekee työtä, joka tekee hyödyllistä palvelua, jokainen työväenluokan jäsen poikkeuksetta on toverini, veljeni ja sisareni – ja heidän ja heidän asiansa palveleminen on elämäni korkein velvollisuus.

– Ja nyt meidän kaikkien on tehtävä velvollisuutemme! Huuto soi korvissamme, emmekä voi horjua ilman, että meidät tuomitaan petoksesta itsellemme ja suurelle asiallemme.

– Älkää olko huolissanne herrojenne petturuussyytöksistä, vaan olkaa huolissanne petoksesta, joka koskee itseänne. Olkaa uskollisia itsellenne, ettekä voi olla pettureita minkään hyvän asian puolesta maan päällä.

– Kyllä, hyvissä ajoin aiomme pyyhältää valtaan tässä maassa ja kaikkialla maailmassa. Aiomme tuhota kaikki orjuuttavat ja halventavat kapitalistiset instituutiot ja luoda ne uudelleen vapaiksi ja inhimillisiksi instituutioiksi. Maailma muuttuu päivittäin silmiemme edessä. Kapitalismin aurinko on laskemassa; sosialismin aurinko nousee. Meidän velvollisuutemme on rakentaa uusi kansakunta ja vapaa tasavalta. Tarvitsemme teollisia ja yhteiskunnallisia rakentajia. Me sosialistit olemme tulevan kauniin maailman rakentajia. Olemme kaikki sitoutuneet tekemään osamme. Kutsumme – kyllä, ​​haastamme – sinut tänä iltapäivänä oman miehuutesi ja naiseutesi nimissä liittymään joukkoomme ja tekemään osasi.

– Aikanaan hetki lyö ja tämä suuri voitto – historian suurin – julistaa työväenluokan vapautumista ja koko ihmiskunnan veljeyttä.