Yhdysvaltain presidentinvaalipäivänä 1920 sosialistinen presidenttiehdokas Eugene V. Debs istui Atlantan liittovaltion vankilassa. Hänet oli pidätetty kaksi vuotta aiemmin, koska hän vastusti sotilaskutsuntoja ensimmäisen maailmansodan aikana.
Vankilan ulkopuolella hänen kannattajansa jakoivat kuvia Debsistä vangitun farmarikangaspuvussa sekä kampanjanappeja, joissa Debs esiintyi vankinumerollaan 9653.
Toimittajat olivat toivoneet vaalipäivänä kuulevansa tulisen puheen, mutta vartija antoi Debsin tehdä vain kirjoitetun lausunnon.
– Kiitän kapitalistisia mestareita, että he asettivat minut tänne, hän kirjoitti.
– He tietävät, mihin minä kuulun heidän rikollisen ja korruptoivan järjestelmänsä alla. Se on ainoa kohteliaisuus, jonka he voivat antaa minulle.
Debs oli ollut Yhdysvalloissa sosialismin julkinen – ja karismaattinen – kasvo kohua herättävien puheidensa kautta. Hän perusti USA:n sosialistisen puolueen vuonna 1901, mutta juuret juontavat hänen työhönsä ammattiliitto-organisaattorina junapihoilla.
Hän jätti koulunkäynnin 14-vuotiaana ja meni töihin rautateille, missä hän työskenteli ensin maalarina ja vuodesta 1870 veturinlämmittäjänä. Debsin järjestöura käynnistyi 1875, kun hän osallistui veturinlämmittäjien veljeskunnan paikallisen loosin perustamiseen ja ryhtyi sen sihteeriksi. Vuonna 1880 hänestä tuli järjestön valtakunnallinen sihteeri ja rahastonhoitaja sekä sen lehden päätoimittaja.
Vuoden 1896 presidentinvaaleissa Debs tuki vielä populistisena demokraattina tunnettua William Jennings Bryania, mutta jo seuraavana vuonna hän ilmoitti kääntyneensä sosialistiksi. Samana vuonna hän johti sosialidemokraattisen puolueen (ensin Social Democratic Party, vuodesta 1901 Socialist Party of America) perustamista.
16 vuotta ennen kuin Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan, sosialistit saivat läpi kongressiedustajia New Yorkissa ja Milwaukeessa ja asettivat 40 pormestaria kaupungintaloihin ympäri maata. Huhtikuussa 1917, vain päiviä sen jälkeen, kun Yhdysvallat liittyi sotaan, puolue ratifioi sodanvastaisen ohjelman.
Debs oli asettunut ehdolle sosialistipuolueen listoilta presidentiksi viisi kertaa vuodesta 1900 lähtien. Kahdeksan vuotta aiemmin hän oli voittanut 901 551 ääntä – noin kuusi prosenttia äänistä.
Hän vastusti Yhdysvaltojen osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan katsoen, että sota hyödytti vain asevalmistajia ja liike-elämän etuja. Heinäkuussa 1918 puhuessaan Cantonin kaupunginpuistossa Ohiossa hän tuomitsi ”Wall Streetin junkkerit” ja kritisoi hallitusta sodanvastaisten aktivistien pidättämisestä.
– He ovat aina opettaneet ja kouluttaneet sinua uskomaan, että isänmaallinen velvollisuutesi on mennä sotaan ja tulla teurastetuksi heidän käskystään, Debs sanoi.
– Mutta koko maailman historian aikana teillä, kansalla, ei ole koskaan ollut ääntä sodan julistamiseen, ja niin oudolta kuin se varmasti vaikuttaakin, kansa ei ole koskaan julistanut minkään kansakunnan sotaa millään aikakaudella.
Hän lisäsi painokkaasti:
– Työväenluokka, joka vapaasti vuodattaa vertaan ja tarjoaa ruumiita, ei ole koskaan saanut käyttää ääntään sodan julistamisessa tai rauhan tekemisessä. Hallitseva luokka tekee poikkeuksetta molempia. He yksin julistavat sodan ja he yksin tekevät rauhan.
Yhdysvaltain vuoden 1918 ”kapinalain” mukaan sellaiset sanat olivat maanpetturuutta. Laki, muutos vuoden 1917 vakoilulakiin, pyrki hiljentämään sodasta kriittisesti puhuvat.
Liittovaltion syyttäjä Edwin Wertz, joka oli lähettänyt pikakirjoittajan puistoon puhetta tallentamaan, ilmoitti nostavansa syytteen Debsiä vastaan.
Monet yhdysvaltalaiset vastustivat maan osallistumista suureen sotaan – ja he tekivät enemmän kuin protestoivat. Indianassa varastettiin kokonaisen piirikunnan kutsuntakortit. Minnesotassa sotaa tukeneita pankkeja boikotoitiin. Kaikkialla maassa kutsutut jättivät väliin kuntotarkastuksia, antoivat vääriä osoitteita perehdyttämistilaisuuksissa tai hakivat vapautusta palveluksesta.
Pian seurasi vastareaktio. Postiviranomainen kielsi vasemmistolaisten julkaisujen, kuten The Nation, Mother Earth ja The Mass, jakelun, ja sosialisteja vastaan nostettiin oikeusjuttuja.
Debsin oikeudenkäynnissä puolustus kutsui todistamaan vain yhden todistajan: Debsin, joka myönsi välittömästi syyllisyytensä. Syyttäjien vastalauseista huolimatta tuomari antoi hänen puhua tuomioistuimessa lähes kaksi tuntia.
– Sillä, mitä voitte päättää tehdä minulle, on loppujen lopuksi pieni merkitys, Debs sanoi päättäessään puheenvuoronsa.
– Minä en ole täällä oikeudenkäynnissä. Tässä tuomioistuimessa tänään käsitellään äärettömän suurempi asia. Amerikkalaiset instituutiot ovat oikeudenkäynnissä Yhdysvaltain kansalaisten tuomioistuimessa. Aika näyttää.
Kehnosta todistusaineistosta huolimatta tuomaristo totesi Debsin syylliseksi. 18. marraskuuta 1918 – viikko aselepopäivän jälkeen – hänet tuomittiin kolmeen samanaikaiseen 10 vuoden tuomioon ja hän menetti äänioikeutensa.
Debs kärsi sydänsairaudesta ja uskoi, että puolue tarvitsi uusia kasvoja, joten hän oli jättänyt väliin aiemmat vuoden 1916 presidentinvaalit.
Nyt, kun niin monet toisinajattelijat – anarkistit, sosialistit, sufragistit, pasifistit, jopa aseistakieltäytyjät – olivat joutuneet kapinalain ansaan, hän tunsi olevan pakko kampanjoida uudelleen telkien takaa.
Tämä ei ollut hänen ensimmäinen vankeustuomionsa. Paljon nuorempi Debs, silloinen Amerikan rautatieläisten liiton puheenjohtaja, oli ollut linnassa osallistuttuaan valtakunnalliseen rautatielakkoon Pullman Palace Car Companya vastaan. Omistaja George Pullman oli kieltäytynyt alentamasta irtisanottujen työntekijöiden vuokria yrityksensä omistamassa kaupungissa. Koska Pullman kuljetti Yhdysvaltain postia, presidentti Grover Cleveland lähetti Yhdysvaltain armeijan tukahduttamaan selkkauksen.
Lakon loppuun mennessä 30 oli kuollut ja lähes 80 miljoonan dollarin arvosta omaisuutta oli tuhoutunut. Ammattiliiton puheenjohtajana Debs sai kuuden kuukauden tuomion. Hän sanoi, että hänestä tuli sosialisti luettuaan vankilassa Karl Marxin Pääoman.
Vuoden 1920 vaaleissa Debs ja hänen ehdokastoverinsa Emil Seidel keräsivät yhteensä 913 693 ääntä, mutta – kuten hänen aikaisemmissakin kampanjoissaan – ei yhtäkään valitsijamiesääntä.
13. huhtikuuta 1920 sosialistit osoittivat mieltään Valkoisen talon edessä ja esittivät Debsin armahduspyynnön, jota tuki muun muassa elokuvatähti Mae West. Mutta Eugene V. Debsiä ei koskaan armahdettu, ei edes kuolemansa jälkeen.
Vaaliyönä vuonna 1920 Debs ei pitänyt puhetta vankilasta, mutta hänen viimeinen julistuksensa presidentinvaalikampanjassa piti sisällään seuraavaa:
– Sodan myrkky soittaa kuolemankelloa kapitalismille, merkityksettömän vähemmistön despoottiselle hallinnolle, kansan vapautuksen merkiksi.
– Tässä ja jokaisessa muussa poliittisessa taistelussa republikaani- ja demokraattipuolueet taistelevat merkityksettömän vähemmistön puolesta ja kansaa vastaan.
– Alas loiset ja niiden verta imevä järjestelmä! Ylös kansa ja sen oikeus elämään, vapauteen ja onnellisuuteen!
– Teidän [työläisten] tehtävänänne on lopettaa sota, aloittaa rauha, karkottaa köyhyys ja tietämättömyys, järjestää maailman toiminta korkeammalle tasolle, vedota jalompaan henkeen, osoittaa ylevämpiä ihanteita ja antaa ihmiselle rikkaampi elämä ja verrattomampi vapaus, koko ihmisrodulle korkeampi kohtalo ja taivaallisempi sivistys.
Työväen antimilitaristit 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.