Helsingin Narinkkatorilla osoitettiin lauantaina mieltä palestiinalaisen Rafahin kaupungin puolesta ja vastustettiin Suomen osallisuutta kansanmurhan tukemiseen.
Rafahin tilanne Etelä-Gazassa on katastrofaalinen: Israelin hyökkäykset ovat pakottaneet yli 1,4 miljoonaa palestiinalaista kaupunkiin, ilman mahdollisuutta paeta. Kaksi kolmasosaa Gazan väestöstä asuu nyt Rafahissa, kohdaten jatkuvia pommituksia ja puutetta perustarvikkeista kuten puhtaasta vedestä ja ruoasta.
Israel on uhannut eskaloida tilannetta suurhyökkäyksellä Rafahiin. Eskalaatio merkitsisi lisää verenvuodatusta ja yhä useampien siviilien tuhoamista.
Mielenosoituksessa kuultiin puheenvuoroja, runoja ja musiikkia. Narinkkatorille asetetuilla lastenvaatteilla, hautakynttilöillä ja kylteillä muistutettiin, että noin puolet Israelin lokakuusta lähtien tappamasta 30 000 ihmisestä on lapsia.
Iskulauseissa vaadittiin loppua kansanmurhalle ja miehitykselle sekä puolustettiin palestiinalaisten oikeutta vastarintaan. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu nimettiin kansanmurhaan syyllisiksi.
Vahvempaa rintamaa tarvitaan
Ilmastovelkaliike Debt for Climaten puheenvuorossa kritisoitiin Maailmanpankin ja Maailman valuuttarahasto IMF:n roolia Palestiinan velkaannuttamisessa ja Israelin väkivaltaisen miehityksen ylläpitämisessä samalla, kun ne esittävät itsensä avun tarjoajina.
Myös Suomen valtio kertoo itsestään ulospäin tarinaa ”rauhanvälittäjänä” ja kestävän ”vihreän siirtymän” edistäjänä, mutta tukee Israelin harjoittamaa ihmisten ja luonnon tuhoa.
– EU-tasolta sataa kiitosta siitä, että Suomi käyttää eniten rahaa asehankintoihin, siitä että Suomi ostaa Daavidin lingon, joka on tehokas, koska se on testattu kansanmurhalla.
Puheenvuorossa peräänkuulutettiin laajempaa järjestäytymistä eri liikkeiden ja järjestöjen välillä. Puheessa muistutettiin, että Etelä-Afrikan apartheidin murtamiseen tarvittiin ammattiyhdistysliikkeen, opiskelijajärjestöjen ja ympäristöliikkeen yhteistoimintaa.
– Niin kuin Malcolm X sanoi, meidän tulee kypsyä poliittisesti aikuiseksi […] Kamppailumme ovat yhteisiä ja yhteen tulemalla olemme voimakkaampia. […] Meidän on huolehdittava siitä, että saamme organisoitua itsemme vahvemmaksi rintamaksi.
– Palestiinan vapaustaistelu on taistelu ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta, jokaisen tavallisen ihmisen oikeustaistelu. [Se] on paikka organisoitua yhteen.
