Students for Palestine -liike (Opiskelijat Palestiinan puolesta) valtasi perjantaina Porthanian Helsingin yliopistolla. Vaatimuksena on yliopiston irtautuminen yhteistyöstä kansanmurhaa toteuttavan Israelin kanssa ja akateeminen boikotti. Liike on osa kansainvälistä opiskelijaliikettä.

– Ollaan asetuttu tähän osoittamaan solidaarisuutta kaikille palestiinalaisille, jotka ovat kärsineet Israelin kansanmurhasta sekä vuosikymmeniä kestäneestä asuttajakolonialismista ja apartheidista, toteaa Onni Ahvonen.

Kansainvälinen opiskelijoiden solidaarisuusliike on viime viikkoina ollut hyvin aktiivinen erityisesti Yhdysvalloissa, jossa New Yorkin Columbian yliopiston telttaleiriin kohdistetut laajat poliisitoimet ja pidätykset ovat saaneet opiskelijat ympäri maata perustamaan valtauksia Gazan puolesta.

– Olen toisaalta hyvin inspiroitunut siitä, miten opiskelijat ja osa tutkijoista on uskaltanut nousta vastarintaan ja vaatimaan boikotteja ja sanktioita Israelia vastaan ympäri Yhdysvaltoja. Toki myös järkyttynyt siitä, miten yliopistot ovat tähän reagoineet, kutsumalla poliiseja kampuksille, militarisoimalla kampuksia, hiljentämällä ja harjoittamalla repressiota opiskelijoita kohtaan, pidättämällä tutkijoita. Jopa kutsumalla kansalliskaartin, kuten Austinissa Teksasissa on tapahtunut.

– Onhan ne järkyttäviä kuvia, mutta samaan aikaan osoittavat myös sen, miksi solidaarisuusliike on niin tärkeätä, ja minkä takia kampukset ovat tärkeitä poliittisen aktivismin paikkoja.

Israelilaiset yliopistot palvelevat apartheidia ja kansanmurhaa

Opiskelijat vaativat, että Helsingin yliopisto osallistuu palestiinalaisten vaatimaan akateemiseen boikottiin. Siinä vaaditaan loppua Israelin miehitykselle, tasa-arvoa Israelin palestiinalaisille kansalaisille sekä palestiinalaisten pakolaisten paluun mahdollistamista. Akateeminen boikotti ei kohdistu israelilaisiin tutkijoihin yksilöinä vaan yliopistoihin.

Helsingin yliopistolla on kahdenlaista yhteistyötä Israelin kanssa.

– Ensisijaisesti mitä me vaaditaan on, että Helsingin yliopisto purkaa pysyvästi vaihtosopimukset Tel Avivin yliopiston ja [Jerusalemin] heprealaisen yliopiston kanssa. Toisekseen Helsingin yliopisto tekee yhteistyötä israelilaisten yliopistojen kanssa neljässätoista eri EU:n rahoittamassa projektissa.

Israelilaiset yliopistot eivät ole neutraaleja toimijoita apartheid-järjestelmässä tai kansanmurhan toteutuksessa, vaan palvelevat näitä. Ne ylläpitävät poikkeuksellisen läheisiä suhteita valtion sotilaslaitosten ja aseita valmistavien yritysten kanssa ja myötävaikuttavat jatkuvaan kolonialistiseen väkivaltaan ja palestiinalaisten oikeuksien loukkauksiin. Tähän kuuluu sotavoimien tukemien ohjelmien isännöimisen, Israelin politiikan kritiikin tukahduttamisen ja maailmanlaajuiseen vientiin lähtevien asetekniikoiden kehittämisen.

Heprealainen yliopisto toimii esimerkiksi isäntänä Israelin sotavoimien Talpiot- ja Havatzalot-ohjelmille, jotka rekrytöivät opiskelijoita eliittisotilasyksiköihin ja tiedustelupalveluun.

Tel Avivin yliopisto puolestaan on rakennettu Sheikh Muwannisin kylän päälle, josta palestiinalaisväestö on poistettu. Se estää vuoden 1948 etnisen puhdistuksen muistamista ja on mm. tarjonnut erityisiä etuja ja apurahoja opiskelijoille, jotka osallistuivat sotilaina hyökkäykseen Gazaa vastaan 2014.

Tel Avivin yliopisto kehittää myös sotilaallisia strategioita kuten Dahiya-doktriinin, joka vaatii suhteetonta voimankäyttöä ja hyökkäysten kohdistamista siviili-infrastruktuuriin.

Israel onkin nyt Gazassa tuhonnut jokaisen alueen yliopiston ja tuhansilta opiskelijoilta viety mahdollisuus opiskella. Muitakin kouluja on hävitetty ja Israel kohdistaa iskuja niihin tarkoituksella. Satoja akateemikkoja ja opettajia sekä tuhansia opiskelijoita on tapettu.

– Israelin tavoite on tuhota kaikki mahdollisuudet elämään Gazassa. Eivätkö palestiinalaisten henget ole arvokkaita? Miksi yliopistot pysyvät hiljaa kansanmurhan edessä, kysyy Students for Palestine.

Helsingin yliopisto on toistaiseksi ollut haluton keskustelemaan aiheesta. Loppuvuoden 2023 aikana se hiljensi tutkijoiden ja opiskelijoiden kampanjointia palestiinalaisten tukemiseksi ja Israelin boikotoimiseksi. Marraskuussa yliopisto jopa soitti poliisin pidättämään mielenosoittajia, jotka olivat osoittaneet tukensa Palestiinalle kielloista huolimatta.

Yliopisto perusteli linjaansa sillä, ”ettei se ole poliittinen toimija”. Suomessa korkeakoulut boikotoivat kuitenkin parhaillaan Venäjää sen aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa.

”Jos 16 000 murhattua lasta ja hyvin dokumentoitu apartheid ei riitä akateemiseen boikottiin, mikä sitten?”

Porthanian aulan valtaus kesti perjantaipäivän ajan. Tapahtumassa kuultiin puheita, jaettiin lentolehtisiä ja huudettiin iskulauseita. Mielenosoituksen yhdistyi myös opetusta sosiaalityön professori Kris Clarken luennon muodossa.

Yliopistolla on luvassa lisää toimintaa tulevaisuudessa. Opiskelijat osallistuvat myös Helsingin vappumarssiin omana blokkinaan Palestiinan puolesta.

Students for Palestine -liikkeen Suomen tiedotusta voi seurata Instagramissa.