Maavoimat esitteli 10. huhtikuuta medialle uusia Spike SR- ja Spike LR2 -panssarintorjuntaohjuksia. Karjalan prikaati toi ohjukset julkisuuteen Kouvolan Pahkajärven ampuma-alueella, jossa uusien ohjusten käyttöä opetetaan varusmiehille.

Yle uutisoi aiheesta näyttävästi videon ja haastattelujen kera. Erikoisesti alkuperäisessä jutussa jäi kokonaan mainitsematta, että aseet on ostettu Israelista, joka parhaillaan suorittaa kansanmurhaa Gazassa. Juttua muokattiin myöhemmin lisäyksin: ”Aseet on ostettu Israelilaiselta[sic] yritykseltä. Päätös asekaupoista tehtiin puolitoista vuotta sitten.”

Ohjukset valmistanut Rafael Advanced Defense Systems Ltd. ei ole ainoastaan israelilainen yhtiö, vaan Israelin valtion perustama ja omistama yhtiö. Asehankinta tarkoitti siis noin 213 miljoonan euron toteutunutta tukea Suomen valtiolta Israelin valtiolle, joka viime lokakuusta lähtien on tappanut yli 30 000 palestiinalaista ja Gazan lisäksi pommittanut useita naapurimaitaan.

Poliittinen päätös uusien Spike-ohjusten hankinnasta tehtiin Sanna Marinin hallituksen puolustusministeri Antti Kaikkosen johdolla. Ohjukset hankittiin sotilasliitto NATO:n hankintaorganisaation NSPA:n (NATO Support and Procurement Agency) kautta. Parhaillaan kansanmurhaa suorittava ja lukemattomiin sotarikoksiin syyllistynyt Israel on sotilasliitto NATO:lle olennainen kumppani – ja NATO-jäsenyyden myötä entistä vahvemmin sitä myös Suomelle.