Viime lauantaina Helsingissä ja Joensuussa nähtiin mielenosoitukset Suomen ja Yhdysvaltain välistä DCA-sopimusta vastaan. Sopimuksen todettiin toteutuessaan tekevän Suomesta pienen, kiihtyvästi militarisoituvan osan USA:n laajaa sotilaallista imperiumia.
Helsingissä mielenosoituskulkue järjestäytyi lauantaina Senaatintorilla ja marssi Eduskuntatalolle. Talon portailla puhunut kirjailija, antropologi ja psykiatrian erikoislääkäri Veronica Pimenoff muistutti DCA-sopimuksen syntyvän Yhdysvaltain aloitteesta ja intressistä.
Sopimus vaaditaan jotta Yhdysvallat voisi tuoda, pitää ja komentaa joukkojaan Suomessa ja jotta niille turvattaisiin kaikkinainen logistiikka ja omien ase- ja huoltojärjestelmien käyttö.
– USA:n tukikohtien tarkkaa lukumäärää maailmalla ei tunneta. Niitä on yli 850 yli 80 maassa joka puolella maapalloa. Kokonainen imperiumi siis, johon Suomi ollaan liittämässä pieneksi täydentäväksi osaksi strategiselle paikalle, Pimenoff sanoi.
Hän kertoi USA:n hankkivan nyt sotilaalliseksi toiminta-alueekseen kaikki Pohjoismaat, Itämeren ja läntisen arktisen alueen.
– Pietari ja Kaliningrad pannaan ahtaalle. Suomen itärajasta tulee kahden ydinasevallan toiminnan raja. Tämä lisää jännitettä ja provokaatioiden ja sodan uhkaa.
Yhdysvallat toimii omien strategisten geopoliittisten suunnitelmiensa mukaan. Virallisen doktriininsa mukaan se pyrkii päihittämään Kiinan ja olemaan vahvin valta jokaisessa maailmankolkassa. Sillä on vuosikymmenien kokemus kahdenvälisten sopimusten solmimisesta, joten se varmasti tietää, mitä haluaa ja aikoo myös saada sen.
Suomella sen sijaan on Afganistanin sotaan osallistumisestaan virallisesti dokumentoitu halu olla Yhdysvalloille mieliksi.
– Jos Suomella ei ole muita intressejä, se alentaa itsensä vasallivaltioksi, Pimenoff totesi.
– Joutuu ihmettelemään, miten Suomi voi hakea turvallisuutta sallimalla sellaisen maan joukkojen toimivan alueellaan, joka toisen maailmansodan jälkeen on jatkuvasti käynyt pitkiä hyökkäyssotia – niitä tosin yleensä voittamatta.
Militarismi vie tilan yhteiskunnassa
Leena Eräsaari Rauhanryhmä2022-kollektiivista totesi militarismin ja asepohjaisen turvallisuuden muodostuneen tämän päivän hegemoniseksi projektiksi.
Myrskyn lailla suomalaisessa yhteiskunnassa etenevä militarismi vie hapen säälliseltä toimeentulolta, demokratialta ja kulttuurilta.
Samaan aikaan kun rahaa löytyy aseisiin, poliisiin ja hävittäjiin, hallituksen toimet ovat tuomassa uusia köyhiä ja syventämässä ennestään köyhien ahdinkoa. Leikkausten seurauksena ensi vuonna köyhyysrajan alapuolella on lähemmäs 140 000 lasta – noin 17 000 lasta enemmän kuin tänä vuonna.
Eräsaari näkee käynnissä olevan hyvinvointivaltion muuttuminen sodankäyntivaltioksi.
– Olemme parhaillaan todistamassa kehitystä, missä ne hyvät, mitä sosiaalipolitiikalla ja hyvinvointivaltiolla on saatu aikaiseksi, ollaan uhraamassa sodankäyntivaltion hyväksi.
Eräsaaren mukaan laajasta turvallisuuskäsityksestä on siirrytty turvallistamiseen, jossa jatkuva uhka vaatii hätäkeinoja ja oikeuttaa toimimaan ohi normaalien poliittisten menetelmien. Esimerkkinä hän mainitsi Venäjän ”hybridivaikuttamisen” itärajalla.
– Pakolaisia tai turvaa hakevia ihmisiä nimitetään hybridivaikuttamiseksi, mikä vaatii poikkeustoimia.
Militarismi kulkee näin käsi kädessä muukalaisvihan kanssa.
Joensuu: ”US Army Go Home”
Myös Joensuussa reiluhkoon pakkassäähän oli lauantaina kertynyt kymmeniä ihmisiä osoittamaan mieltään DCA-sopimusta ja vieraan vallan tukikohtia vastaan.
Puheissa kuultiin suoraan sopimusta vastaan oleva avauspuheenvuoro Kirsti Eran toimesta sekä FT Alia Dannenbergin puhe, jossa hän otti kantaa tukikohtia ja DCA-sopimusta vastaan vaihtoehtoisen historian kulun kautta – eli mitä, jos oltaisiin 50 vuotta sitten liitytty Varsovan liittoon ja miltä se kuulostaisi tänä päivänä.

Lopuksi Dannenberg nosti esille USA:n sotilaiden tekemiä rikoksia maailmalta. Ne harvoin päätyvät mihinkään tuomioon ja tuomiovalta on USA:lla, ei maalla, jossa rikos on tapahtunut – ellei USA myönnä poikkeuslupaa tuomion tekemiseen.
Tällainen poikkeuslupa on annettu vain kerran, kun USA:n sotilas oli raiskannut 12-vuotiaan lapsen.
Toni Kallioinen osallistui tämän raportin tuottamiseen.

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.