Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan Suomen ja Yhdysvaltojen sotilaallinen DCA-sopimus tulee eduskunnan käsittelyyn marraskuun lopulla. Toimi- ja tuomiovaltaa pois Suomesta luovuttavaa sopimusta vastustetaan tulevana lauantaina mielenosoituksilla.
DCA-sopimus (Defence Cooperation Agreement) on NATO-jäsenyyden ohella yksi merkittävä askel lisää Suomen integroinnissa Yhdysvaltain sotilaalliseen etupiiriin. Toteutuessaan DCA olisi juridisesti NATO-jäsenyyttäkin sitovampi valtiosopimus, joka sitoo Suomen osaksi imperialistisen supervallan maailmanlaajuista sotilaallisen voiman verkostoa.
DCA takaisi Yhdysvaltain joukoille esteettömän pääsyn sopimuksessa nimetyille lentokentille, satamiin ja alueille. Yhdysvallat voisi myös sijoittaa sotilasmateriaalejaan Suomen maaperälle.
Ylen esittämien tietojen mukaan Suomi aikoo sallia Yhdysvaltojen joukkojen käyttää useita Suomen varuskuntia tai sotilastukikohtia. Helsingin Sanomien mukaan yhdysvaltalaisten käyttöön tulevat sotilasalueet määriteltäisiin joustavammin kuin esimerkiksi Norjassa.
Marinin hallitus aloitti sopimusneuvottelut elokuussa 2022. Sopimuksen virkamiestyönä tehty luonnos valmistui lokakuun lopulla ja sen loppuun vieminen on kirjattu Orpon hallituksen ohjelmaan.
Tuomiovalta pois Suomesta
Tilojen ja alueiden luovutusten lisäksi Yhdysvallat olisi henkilöstöään koskevissa rikosasioissa oikeutettu käymään oikeutta omien lakiensa mukaan.
Sopimuksesta seuraisi siis sekä toimi- ja tuomiovallan osittainen luovutus vieraan vallan joukoille, jotka voisivat omilla alueillaan suorittaa sotilaallisia tehtäviä Suomen niistä tietämättä ja voimatta niihin puuttua.
Yhdysvaltain sotilaat ovat syyllistyneet monenlaisiin rikoksiin asemamaissaan. Esimerkiksi Japanissa Yhdysvaltain tukikohtia vastaan on toiminut vuosikymmenestä toiseen voimakas protestiliike muun muassa sotilaiden tekemien raiskausten johdosta.
Suomessa DCA-sopimuksen vastainen liike on vasta käynnistymässä.
Mielenosoituksia lauantaina
Tulevana lauantaina sopimusta vastaan järjestetään mielenosoituksia ainakin Helsingissä ja Joensuussa.
Mielenosoitus vieraan vallan sotilastukikohtia vastaan alkaa Helsingissä 25. marraskuuta klo 13:00. Mielenosoitus kokoontuu Senaatintorilla ja järjestäytyy Eduskuntatalolle marssivaksi kulkueeksi. Tilaisuudessa puhujina ICAHD Finlandin puheenjohtaja ja SUMUD – Suomen Palestiina-verkoston varapuheenjohtaja Syksy Räsänen, professori Leena Eräsaari ja kirjailija Veronica Pimenoff. Mielenosoituksen järjestää Helsingin rauhantoimintaryhmä.
Joensuussa järjestetään Stop DCA: ei vieraan vallan tukikohtia Suomeen -mielenosoitus 25. marraskuuta klo 13:00. Mielenosoitus kokoontuu Joensuun kävelykadulla. Tilaisuudessa puhuu FT Alia Dannenberg. Mielenosoituksen järjestää Joensuun rauhanryhmä.
DCA-sopimusta vastaan on myös laitettu alulle vetoomus, jonka voi allekirjoittaa täällä. Kansanedustajille suunnatun vetoomuksen on tähän mennessä allekirjoittanut yli 1200 ihmistä.
