Kreikan Pireuksen sataman suurin merimiesliitto PENEN on ilmoittanut, ettei se salli maan satamien käyttöä sotilasmateriaalin siirtämiseen Israeliin kansanmurhan ollessa käynnissä. Liitto yhtyy kansainväliseen BDS-boikottiliikkeeseen.
Keskiviikkona järjestetyssä tapaamisessa Kreikan BDS-liikkeen edustajien kanssa PENEN ilmoitti yhtyvänsä kansainväliseen kampanjaan sotilaallisten materiaalien kuljetuksen estämiseksi ja taloudellisten suhteiden boikotoimiseksi Kreikan ja Israelin välillä.
– PENEN ei salli maan satamien käyttöä sotilasmateriaalin siirtoon Israeliin. Tämän suhteen olemme jatkuvassa valppaudessa ja valmiudessa, totesi liiton puheenjohtaja Antonis Dalakogeorgos yksiselitteisesti kokouksessa.
Sama koskee Kyprokselle lähetettyjä aluksia, jos niitä yritetään käyttää edellämainittuun tarkoitukseen tai etnisen puhdistuksen yhteydessä kodeistaan karkotettujen palestiinalaisten kuljetukseen.
Pireuksen satama on Kreikan ja koko itäisen Välimeren alueen suurin satama. Pireuksen lisäksi vastaavia järjestäytyneen työväenliikkeen boikottialoitteita on jo nähty muunmuassa Barcelonan ja Genovan satamissa.
BDS (Boycott, Divestment, Sanctions) on palestiinalaisten järjestöjen ja joukkoliikkeiden aloite, joka on levinnyt ympäri maailmaa. Sen päätavoitteena on sotilaallisten ja taloudellisten suhteiden katkaisu Israeliin, investointien vetäminen pois maasta ja pakotteiden asettaminen Israelille. BDS katsoo Israelin miehityksen toteuttavan palestiinalaisten etnistä puhdistusta ja kansanmurhaa.
Tapaamisessa BDS-aktiivien kanssa Dalakogeorgos tuomitsi myös Kreikan hallituksen politiikan, joka kulkee käsi kädessä murhanhimoisen sotilaallisen intervention kanssa Palestiinassa ja joka tuhoaa päivittäin satoja siviilejä, naisia, lapsia ja vauvoja.
Hän korosti myös valtavaa kreikkalaisen työväen ja kansan mobilisaatiota Palestiinan kansan puolesta, johon on kuulunut monenlaisia toimenpiteitä ja protesteja.
– Kreikan kansa ja maamme työväenluokka tuomitsevat yhä enemmän tämän taantumuksellisen juonittelun teurastaja Netanjahun kanssa.
Dalakogeorgos uskoo järjestäytyneen joukkoliikkeen voivan jarruttaa ja tehdä tyhjäksi Kreikan hallituksen yhteistyön Israelin kanssa, joka on jyrkässä ristiriidassa kansan ilmaiseman mielipiteen kanssa.
Kokouksen osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että palestiinalaisia tukevaa kansanliikettä tulisi kehittää Kreikassa ja koko Euroopassa entistä enemmän, jotta kaikkien hallitusten tuki Gazan barbaariselle sotilaalliselle hyökkäykselle saataisiin lopetettua.
– Tuhoisan ja epäinhimillisen pommituksen pysäyttäminen on kaikkien kansojen välitön velvollisuus, liiton johto toteaa.
PENENin puheenjohtaja mainitsi liiton osallistuvan myös aktiivisesti ”Ammattiliittojen ja kollektiivien solidaarisuusaloitteeseen Palestiinassa” ja sen toiminnan kehittämiseen.
BDS-liikkeen edustajat puolestaan tunnustivat PENENin yhdeksi Kreikan johtavista ammattiyhdistysjärjestöistä, joka alusta asti on ollut etulinjassa Palestiinan puolella.
Lopuksi sovittiin, että tämänpäiväisellä kokouksella aloitettua viestintää ammattiliiton ja kansalaisliikkeen välillä jatketaan, ja että kaikista käsitellyistä asioista tiedotetaan molemminpuolisesti.
