Australian Port Botanyn satamassa nähtiin tänään ay-aktiivien järjestämä mielenosoitus ZIM-laivayhtiön toimintaa vastaan, johon yhdistyi sataman blokkaaminen mereltä vesiskootterien avulla. Toiminnalla on Australian merialan liiton paikallisosaston tuki.

Port Botany on Sydneyn itäinen esikaupunki Australian Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa. Kaupungin satama on osavaltion suurin konttisatama ja yksi Australian suurimmista.

– Sukupolvien ajan Israelin apartheid on musertanut palestiinalaisia, ja he ovat vastustaneet rohkeasti. Emme seiso sivussa hiljaisuudessa kun heihin kohdistuu kansanmurha Gazassa, ay-aktiivit ilmoittivat.

– Palestiinalaiset ovat vaatineet meitä tukemaan boikotti-, divestointi- ja pakotekampanjaa Israelin vallan haastamiseksi. Sitoudumme vastaamaan tähän kutsuun.

Toimintaan osallistui ainakin kauppa- ja pikaruoka-alan liiton RAFFWU:n, palvelualan ammattiliittojen ASU:n ja USU:n ja merialan MUA:n aktiiveja, sekä Opettajat Palestiinan puolesta -ryhmä. ASU järjesti satamaan autokulkueen Sydneyn keskustasta.

Opettajat Palestiinan puolesta.

– Työtätekevinä ihmisinä, ammattiliittojen jäseninä ja yhteisön kannattajina vastustamme sotaa, apartheidia ja kolonisaatiota kaikkialla, missä niitä tapahtuu. Kansanmurhasta ei voi olla ylpeä, ei Palestiinassa tai täällä Australiassa. Täällä se tarkoittaa ZIMiä vastaan ​​seisomista.

ZIM-laivayhtiö on Israelin ja niin sanottujen Israelin puolustusvoimien merkittävä tukija. ZIM-alukset vierailevat säännöllisesti Port Botanyssa.

Laivan kulun estäminen varmistettiin vesiskoottereilla.

Nyt järjestetty mielenosoitus merkitsi sitä, että ZIM joutui vaihtamaan satamakäyntejään Melbournen ja Sydneyn välillä, jotta he voisivat väistää mielenosoituksia molemmissa satamissa. Kaikki aikataulumuutokset konttikuljetusyritykselle ovat kalliita ja vahingoittavat sen mainetta luotettavana kuljetuspalveluntarjoajana.

– Päätämme olla täällä taas heti, kun tiedämme, että ZIM-alus on telakoitunut. Sitoudumme noudattamaan ylpeää perinnettä toimia oikeuden, rauhan ja tasa-arvon puolesta, jota työläiset ovat toteuttaneet eri puolilla maailmaa verisiä sodan, kolonisaation ja rasismin voimia vastaan, ja sitoudumme tekemään kaikkemme, jotta tämä toiminta olisi mahdollisimman vahvaa ja voimakasta.

Ay-aktiivit Palestiinan puolesta -ryhmä on organisoinut toimintaa varten tekstiviestipalvelun, joka ilmoittaa nopealla aikataululla kun seuraava alus on taas tulossa satamaan.

– Taistelemme voittaaksemme vaatimuksemme – ei ZIM-aluksia Port Botanyssa Israelin toteuttaessa kansanmurhaa!

Meriliitto MUA:lta tukea

Toiminta Sydneyssä on osa yhteisöjen ja ammattiliittojen lisääntyviä toimia ympäri maailmaa Palestiinassa käynnissä olevan verilöylyn pysäyttämiseksi.

Myt nähdyllä protestilla oli myös Australian meriliitto MUA:n Sydneyn osaston virallinen tuki takanaan.

– Puolustamme aina yhteisön oikeutta nousta ja taistella sen puolesta, mikä on oikein, julistaa osaston sihteeri Paul Keating.

MUA:n Sydneyn osastolaisia.

– Tällaisilla toimilla on vuosikymmenten ajan autettu liikkeitä, jotka taistelevat oikeuden puolesta, mukaan lukien Etelä-Afrikan apartheidin lopettaminen, Vietnamin, Afganistanin ja Irakin epäoikeudenmukaisten sotien vastustaminen, ydinsodan vastustaminen, alkuperäiskansojen oikeuksien, naisten oikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien puolesta.

Hän kritisoi Australian mielenosoituslakeja, jotka heikentävät työväenluokkaisten ihmisten ja kansalaisjärjestöjen kykyä toimia, pelaten sodasta hyötyvien pussiin.

– Jokaisen uuden Etelä-Walesin poliitikon, joka tukee mielenosoituslakeja ja vastustaa oikeutta protestoida pitäisi hävetä itseään; olisivatko he estäneet apartheidin vastaista liikettä protestoimasta Etelä-Afrikkaa vastaan?

Viimeisimpien tietojen mukaan tilanne Gazassa on katastrofaalinen. Yli 5500 palestiinalaislasta on teurastettu Israelin hyökkäyksissä. MAU-liitto vaatii loppua näille sotarikoksille.

– Israel yksin on vastuussa yli 10 000 ihmisen kuolemasta, jotka on teurastettu asuinrakennuksiin ja yhteiskunnalliseen infrastruktuuriin kohdistuneiden jatkuvien ja mielivaltaisten ilmapommitusten aikana.

Australian lopetettava osallisuus

Australialaiset poliitikot ovat jonossa toistelleet miten ”Israelilla on oikeus puolustaa itseään”, jättäen mielellään huomiotta historiallisen kontekstin ja perimmäiset syyt, jotka ovat vaikuttaneet nykyiseen kriisiin – mukaan lukien 16 vuotta kestänyt Gazan saarto ja sen tuhoisat sosiaaliset ja poliittiset seuraukset.

– Tuemme palestiinalaisten ihmisoikeusryhmien pyyntöä Australian hallitukselle julkistaa täydellinen luettelo aseista, jotka on viety Israeliin tämän sodan alkamisen jälkeen. Australian osallisuuden salailun aika on ohi liittyen näihin siviileihin kohdistuviin sotilaallisiin hyökkäyksiin, Keating linjaa.

MUA:n Sydneyn osasto tukee täysin Palestiinan ay-keskusjärjestö PGFTU:n pyyntöä murtaa apartheid-muuri, lopettaa Gazan saarto ja tukea BDS-kampanjaa. Osasto tukee myös Edistyksellisen internationaalin Palestiina-julkilausumaa.

– Liitymme maailmanlaajuiseen kehotukseen hylätä kolonialistien ja kolonisoitujen väärä rinnastus, tunnustamme että sorrettujen väkivalta on vastaus heidän alkuperäiseen sortonsa tilaan, ja puolustamme Palestiinan kansan luovuttamatonta oikeutta vastustaa.

Tämä oikeus on kirjattu myös YK:n päätöslauselmiin: ”kansojen taistelun oikeutus kamppailuun itsenäisyydestä, alueellisesta koskemattomuudesta, kansallisesta yhtenäisyydestä ja vapautumisesta siirtomaavallan, apartheidin ja vieraiden miehityksen alta kaikin käytettävissä olevin keinoin”.

Valtakunnallisesti MUA on päättänyt tukea kampanjoita Palestiinan itsemääräämisoikeuden ja oman valtion puolesta, joka noudattaa YK:n päätöslauselmia, erityisesti Israelin laittoman Palestiinan miehityksen ja Gazan saarron lopettamiseksi; apartheid-muurin purkamiseksi; ja kehotusta Australialle tukea kaikkia Palestiinaa ja Israelia koskevia YK:n päätöslauselmia.

– Koko historiansa ajan MUA:n Sydneyn osasto on seisonut rinta rinnan kaikkien sorrettujen kansojen kanssa. Tästä syystä konservatiiviset tiedotusvälineet ja poliitikot ovat usein villisti hyökänneet kimppuumme esittäen jos jonkinlaista hysteeristä raivoa liittyen poliittisiin kantoihimme.

– Meidän on kuitenkin toistuvasti todistettu olevan historian oikealla puolella.