Keskiviikkona 8. marraskuuta ruohonjuuritason ay-aktiivit estivät ZIM-yhtiön lastin telakoinnin ja lastaamisen Webbin satamassa Australian Melbournessa.
ZIM on Israelin suurin ja maailman 13. suurin rahtivarustamo, joka on syvästi osallinen Israelin asuttajakolonialistiseen väkivaltaan.
Yli 500 ihmistä käsittäneen suoran toiminnan aktion järjesti hiljattain järjestäytynyt ryhmä Ay-aktiivit Palestiinan puolesta (”Trade Unionists for Palestine”).
Ryhmä haluaa toimia vastauksena palestiinalaisen ay-liikkeen kehotukseen koko maailman työläisille boikotoida Israelia ja yrityksiä, jotka ovat osallisina sen apartheid-hallintoon.
Tänään Melbournessa nähty aktio on myös osa kansainvälistä liikettä, jonka nimeksi on tullut #BlockTheBoat – estetään vene.
Tapahtumassa puhuivat ihmisoikeusjärjestö APANin puheenjohtaja Nasser Mashni, Australian merialan ammattiliitto MUA:n apulaisosastosihteeri Dave Ball, Loud Jew Collective -järjestön edustajat ja Unionists for Palestine -aktiivit Geraldine Fela ja Mathew Abbott.
Puheenvuoroissa puhuttiin kansanmurhasta ja ZIM-yhtiön osallisuudesta, ammattiliittojen historiallisesta roolista Etelä-Afrikan apartheidin lopettamisessa ja tarpeesta rakentaa työväenvaltaa nykyään.
Laivayhtiö ZIM:n rooli Israelin sotakoneiston kehittämisessä on ollut merkittävä. Se on suuri joukkotuhoaseiden kuljettaja.

Toiminta tuottaa tulosta
Työläisten toiminnan ansiosta kaksi rahtialusta viivästyi merkittävästi, jopa viisi päivää, ja yksi ZIM-alus joutui ajamaan ympyrää yli 11 tuntia Melbournen ja Tasmanian välisessä salmessa.
Joidenkin asettuessa tielle rahtiautojen eteen enemmän kuin viisi kuorma-autoa kääntyi pois muutaman ensimmäisen tunnin aikana, ja kuorma-autoliikenne pysyy edelleen ruuhkautuneena sataman sisäänkäynnillä.
– Toistamme, että ZIMin ei pitäisi olla tervetullut mihinkään satamaan, jossa ihmiset vastustavat Israelin kansanmurhaa ja sotarikoksia, aktivistit sanovat.
– Jatkamme tämän viestin lähettämistä ääneen ja selkeästi ZIM:lle, Israelille ja [Australian pääministeri Anthony] Albeneselle, myös tulevana lauantaina, jolloin Palestiinan kannattajat ammattiliitoista ja yhteisöistä protestoivat ZIMiä vastaan Port Botanyssa Sydneyssä.
Seisomme maailman työntekijöiden kanssa solidaarisesti palestiinalaisille Israelin kansanmurhan lopettamisen puolesta, oikeutta vaatiessamme ja vapaan Palestiinan puolesta koko elinaikanamme.

Ay-liike vaatii tulitaukoa
Kuluneen kuukauden aikana australialaiset ammattiliitot ovat yksi kerrallaan liittyneet maailmanlaajuiseen tulitauon vaatimukseen.
Liittojen kansainvälistä hyväntekeväisyyttä Australiassa järjestävä Union Aid Abroad-APHEDA kehotti 16. lokakuuta Australian työväenpuoluetta ”käyttämään kaikkia diplomatian keinoja lopettaakseen pommitukset ja Israelin maahyökkäyksen Gazaan”, lisäten: ”Kansainvälinen yhteisö ei voi antaa tämän hyökkäyksen edetä”.
Uuden Etelä-Walesin opetusalaa edustavan NSW Teachers Federationin johtokunta totesi 17. lokakuuta, ettei Israelin hallituksen toimia ei voida oikeuttaa millään tavalla. Se lainasi Opetusalan internationaalin kehotusta kansainväliselle yhteisölle ”tekemään kaikkensa lopettaakseen verenvuodatuksen ja välttääkseen tämän humanitaarisen kriisin syventymisen”.
Australian Juna-, raitiovaunu- ja linja-autoliiton RTBU:n valtakunnallinen sihteeri Mark Diamond linjasi 19. lokakuuta liiton vastustavan Israelin palestiinalaisalueiden miehitystä ja tukevan palestiinalaisten oikeutta elää ilman pelkoa tai syrjintää. RTBU edustaa noin 35 000 työntekijää rautatie- ja joukkoliikennealalla.
Valtakunnallinen kolmannen asteen koulutuksen liitto NTEU sanoi 20. lokakuuta, että konfliktin ratkaiseminen edellyttää Palestiinan miehityksen lopettamista, Palestiinan tunnustamista suvereeniksi valtioksi ja laittomien siirtokuntien lopettamista.
Se vaati kannanotossaan välitöntä tulitaukoa, Israelia lopettamaan Gazan piirityksen sekä ruoan, veden, sähkön ja lääkintätarvikkeiden toimittamista Gazaan. Se sanoi myös tukevansa oikeutta rauhanomaiseen mielenosoittamiseen ja ilmaisi huolensa ”mahdollisesta protestioikeuden rajoittamisesta näissä asioissa”. NTEU edustaa 27 000 työntekijää.

Palvelualaa järjestävän ASU:n pääkaupunkiterritorion ja Uuden Etelä-Walesin aluejärjestöt vaativat 21. lokakuuta välitöntä tulitaukoa ja toistivat ”ay-liikkeen voimakkaan vastustuksen sodalle, väkivallalle ja rasismille, mukaan lukien antisemitismi ja islamofobia”.
Australian ay-keskusjärjestö ACTU julkaisi lokakuun 22. päivä kannanoton välittömän tulitauon puolesta.
– On tapahduttava välitön de-eskalaatio ja tulitauko sekä humanitaaristen käytävien luominen, jotta humanitaarinen apu pääsee esteettä Palestiinaan. Siviilejä on suojeltava, eikä siviiliinfrastruktuuri, kuten sairaalat, saa olla kohteena.
ACTU vaati Israelin Palestiinan miehityksen lopettamista ja ”oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa”, johon sisältyy Israelin laittomien siirtokuntien lopettaminen, Israelin vetäytyminen kaikilta palestiinalaismailta ja erotusmuurin purkaminen.
– Kehotamme kaikkia maita tunnustamaan viipymättä Palestiinan suvereeniksi valtioksi, jonka pääkaupunki on Itä-Jerusalem. Tämä vahvistaa Palestiinan kansan itsemääräämisoikeuden vapaassa ja riippumattomassa Palestiinassa.
ACTU:lla on 46 jäsenliittoa ja kahdeksan ammatti- ja työneuvostoa ympäri Australiaa.
Valtakunnallinen opetusalan liitto AEU vaati 24. lokakuuta Australian hallitusta ”osoittamaan johtajuutta kansainvälisesti ja kansallisesti vaatimalla ehdotonta tulitaukoa ja varmistamaan, että humanitaarista apua toimitetaan kiireellisesti sitä tarvitseville”.
Sähköalan ammattiliiton ETU:n Queenslandin ja Pohjoisterritorion aluejärjestöt kehottivat 26. lokakuuta maan työväenpuoluetta ”käyttämään kaiken vaikutusvaltansa kansainvälisellä näyttämöllä neuvottellakseen välittömän tulitauon” Gazaan.
– Gazan viattomien siviilien mielivaltainen rankaiseminen on lopetettava ja neuvottelut rauhanomaisesta ratkaisusta on aloitettava.
Palvelualan ASU:n Victorian osavaltion yksityissektorin ammattiosasto liittyi tulitaukokutsuun 27. lokakuuta.
Se vaati Palestiinan miehityksen lopettamista ja ”oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaisesti”. Tähän sisältyy laittomien siirtokuntien poistaminen, Israelin vetäytyminen kaikilta Palestiinan mailta sekä erotusmuurin purkaminen.
– [Australian ay-keskusjärjestö] ACTU:n sitoumuksen mukaisesti kehotamme kaikkia maita tunnustamaan viipymättä Palestiinan suvereeniksi valtioksi, jonka pääkaupunki on Itä-Jerusalem.
Itsenäisen opetusalan liiton IEU:n Victorian ja Tasmalian aluejärjestöt vaativat lokakuun 30. päivä välitöntä de-eskalaatiota ja tulitaukoa, sekä humanitaaristen käytävien luomista, jotta apu pääsee esteettä Palestiinaan.
– Siviilejä on suojeltava, eikä siviiliinfrastruktuuriin, kuten sairaaloihin, saa iskeä.
Media-, viihde- ja taidealan allianssi MEAA (MEAA) sanoi marraskuussa, että välitön tulitauko on solmittava ”enemmän eskalaation ja uusien ihmishenkien menettämisen estämiseksi”.
Liitto osoitti kunnioituksensa yli 30 toimittajalle ja mediatyöntekijälle, jotka on vahvistettu kuolleiksi Gazassa. Heihin kuuluu myös Roshdi Sarraj, palestiinalainen freelance-toimittaja, joka työskenteli Australian yleisradioyhtiö ABC:n 7.30-ohjelmassa.
Tasmanian osavaltiossa 50 000 julkisen ja yksityisen alan työläistä edustava Unions Tasmania liittyi mukaan tulitaukokutsuun 6. marraskuuta.
Yli 2000 yksittäistä ay-aktiivia on lisäksi allekirjoittanut vaatimuksen Israelin sodan, sen miehityksen sekä apartheidin ja etnisen puhdistuksen lopettamiseksi. Myös merialan liiton MUA Sydneyn osasto ja yli 100 000 työläistä edustavan CFMEU:n rakennusalan jaosto ovat allekirjoittaneet tämän vetoomuksen.
Pelkät vetoomukset eivät riitä
Vetoomusten ja kannanottojen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös toimintaa.
– Meidän on palattava ruohonjuuritasolle voittaaksemme tämä taistelu, totesi aktivisti Amal Nasser Trade Unionists for Palestine -ryhmän kokoontumisessa viime viikon perjantaina.
– Tässä ei ole kyse vain Palestiinan tukemisesta, vaan militantin sodanvastaisen liikkeen rakentamisesta.
Melbournen toiminnassa paikalla keskiviikkona oli myös palestiinalainen lääkäri, joka puhui kollegoidensa surmaamisesta Gazassa.
Hän muistutti paikalle kokoontunutta väkeä: ”työläisinä meillä on valta”.

2 vastausta artikkeliin “Australialaiset ay-aktiivit estivät israelilaisen ZIM-yhtiön rahdin Melbournessa”
Kommentointi on suljettu.