Barcelonan satamatyöläisten liitto OEPB on päättänyt olla sallimatta kaikkien sotatarvikkeita kuljettavien alusten liikennöimisen kaupungin satamassa.
Satamatyöläisiä Barcelonassa järjestävä Organització d’Estibadors Porturaris de Barcelona (OEPB) kertoo vastustavansa kaikenlaista väkivaltaa ja katsovansa velvollisuudekseen puolustaa ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta.
Maanantaina julkaistussa kannanotossaan järjestö mainitsee ihmisoikeuksia rikottavan tällä hetkellä muun muassa Ukrainassa ja Palestiinassa.
– Ainoana tarkoituksenamme on suojella siviiliväestöä alueesta riippumatta. Mikään syy ei oikeuta siviilien uhraamista.
Sotamateriaalin toimitusten sijaan OEPB vaatii välittömän tulitauon julistamista ja rauhanomaisten ratkaisujen etsimistä erilaisiin konflikteihin.
Liitto kritisoi myös YK:ta osalliseksi tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin toimettomuutensa vuoksi.
– YK:n on lopetettava toimimattomuus ja palautettava mieleen syyt, miksi järjestö perustettiin: kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttäminen, ihmisoikeuksien suojeleminen, humanitaarisen avun jakaminen, kestävän kehityksen ja ilmastotoimien tukeminen sekä kansainvälisen oikeuden puolustaminen.
Barcelonan satama on Espanjan kolmanneksi suurin ja Euroopan yhdeksänneksi suurin konttisatama, jonka kautta kulkee miljoonia merikontteja vuodessa.

2 vastausta artikkeliin “Barcelonan satamatyöläiset estävät sotatarvikealusten liikennöinnin”
Kommentointi on suljettu.