Helsingissä vieraillut Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sai vastaansa mielenosoituksen rauhan puolesta, sotilasliitto NATO:a, ydinaseita ja USA:n sotilastukikohtia vastaan. Bidenin sekaantuminen moniin rikollisiin sotiin sai myös runsaasti kritiikkiä osakseen.
Mielenosoittajat vaativat että Suomeen ei perusteta Yhdysvaltojen sotilastukikohtia eli yhteisalueita, jotka toimisivat Yhdysvaltojen joukkojen sijoituspaikkana. Vaatimuksiin kuului myös, että Suomi säilytetään ydinaseista vapaana ja että Suomi ei osallistu ydinsotaan valmistautumiseen tai ydinsotaharjoituksiin.
Suomi neuvottelee tällä hetkellä Yhdysvaltojen kanssa maiden välisestä kahdenkeskisestä DCA-sopimuksesta (Defence Cooperation Agreement). Sopimuksen puitteissa Yhdysvallat voisi perustaa sotilastukikohtia Suomeen. Niitä kutsutaan harhauttavasti ”yhteisalueiksi”.
Jos sopimus olisi esimerkiksi Norjan ja Yhdysvaltojen välisen sopimuksen kaltainen, Suomen lainsäädäntö ei pätisi alueiden sisällä. Kyseessä olisi siis alueluovutus Yhdysvalloille.
Suomen säilyminen ydinaseista vapaana alueena on yhä vaikeampi varmistaa, mikäli Yhdysvallat saa oikeuden toimia itsenäisesti sen hallitsemilla ”yhteisalueilla” Suomen sisällä.
