Oletko nähnyt tätä miestä? Kyseessä on 80-vuotias poliitikko Joseph ”Joe” Biden, joka lehtitietojen mukaan on saapumassa Helsinkiin 13. heinäkuuta 2023.

Yhdysvaltain senaattorina, varapresidenttinä ja presidenttinä Biden on ollut mukana lukemattomien ihmisten elämien tuhoamisessa. Pelkästään tällä vuosituhannella hän on ollut osaltaan vastuussa Afganistanin, Irakin ja Libyan sodista, joista jokainen on ollut inhimillisessä kärsimyksessä katastrofaalinen. Sodissa kuolleiden, vammautuneiden ja pakolaiseksi ajautuneiden määrä lasketaan miljoonissa.

Lisäksi hän kantaa presidenttinä ja Barack Obaman kauden varapresidenttinä vastuun pommituksista ja muista sotilaallisista operaatioista mm. Pakistanissa, Somaliassa, Jemenissä ja Syyriassa. Pelkästään näiden siviiliuhreja on tuhansia – joukossa satoja lapsia. Toistaiseksi ketään ei ole saatettu näistä rikoksista vastuuseen.

Bideniä on syytä pitää aseistettuna ja vaarallisena. Tiettävästi hänellä on jatkuvasti mukanaan ydinasesalkku, jonka avulla voi antaa käskyn ydiniskusta kaikkina vuorokauden aikoina ympäri maailmaa.

* * *

Vallan kabinettien ja läntisen maailmanjärjestyksen ulkopuolelta tulevana näin verisen historian omaavaa ja massatuhoaseilla maailmaa uhkaavaa henkilöä nimitettäisiin terroristiksi, sotarikolliseksi ja ihmiskunnan viholliseksi. Sen sijaan uudessa NATO-Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsuu hänet kunniavieraakseen maan pääkaupunkiin kertomaan uusista sotilaallisista suunnitelmistaan.

Meille tämä kaksinaamaisuus ei käy. Työväen antimilitaristit kutsuu kaikkia taantumuksellisen sodan ja imperialismin vastustajia mielenosoitukseen Erottajan aukiolle 13.7.2023 klo 14:00. Tästä marssimme Esplanadin puistoon – niin lähelle Presidentinlinnaa kuin viranomaiset päästävät. Luvassa on ohjelmaa kansainvälisen solidaarisuuden hengessä, sotilasliitto NATO:a, ydinaseita ja militarismia vastaan.

Mielenosoituksen päätöspiste ja reitti saattavat vielä muuttua Bidenin vierailuun liittyvien turvajärjestelyjen takia. Viimeisintä tietoa saat liittymällä mielenosoituksen Facebook-tapahtumaan.

Mielenosoituksen järjestävät yhteistyössä Helsingin rauhantoimintaryhmä ja Työväen antimilitaristit.