Yhdysvaltain suurlähetystöllä Helsingissä vastustettiin Israelin suorittamaa kansanmurhaa ja USA:n roolia sen tukemisessa. Mielenilmauksessa kuultiin palestiinalaisia, yhdysvaltalaisia ja suomalaisia puheenvuoroja.
– Israel on tappanut keskimäärin 70 palestiinalaissiviiliä joka päivä viimeisen 18 kuukauden ajan, harjoittanut järjestelmällistä etnistä puhdistusta, polttanut elävältä aikuisia ja lapsia, miehiä ja naisia. Päivittäin jatkuva joukkomurhaaminen ei olisi ollut mahdollista ilman Yhdysvaltojen suoraa poliittista, taloudellista ja aseellista tukea, totesi Työväen antimilitaristien Sippo Kähmi.
– Yhdysvallat antaa Israelille sotilaallista apua ja katsoo julmuuksia läpi sormien, koska se palvelee imperialistisia etuja. Israel on euroamerikkalaisen imperialismin kolonialistinen satelliitti – sen ”henkivartija” alueella.
Yhdysvalloilla ei ole oikeutta Gazaan
Yhdysvalloissa molemmat valtapuolueet tukevat Israelin kansanmurhan aseistamista ja rahoittamista. Kansainvälisen oikeuden etsimä sotarikollinen Netanjahu on käynyt useita kertoja Yhdysvalloissa ja saanut raikuvat aplodit kummankin puolueen edustajilta. Jos Yhdysvallat lopettaisi miljardien dollarien tukensa Israelille, kansanmurhan jatkaminen muuttuisi mahdottomaksi. Yhdysvallat on siis osallinen kansanmurhaan.
Sen jälkeen kun Israel peruutti tulitauon maaliskuussa, se on kiihdyttänyt kansanmurhaa Gazassa. Humanitaarisia turva-alueita ei ole enää edes näön vuoksi – koko Gaza on ”tappoaluetta”. Israel on myös estänyt humanitaarisen avun pääsyn alueelle. Israelin valtion tavoitteena on selvästi ajaa palestiinalaiset ulos, ja se voi tässä luottaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tukeen. Palestiinalaiset ovat puolestaan tehneet selväksi, etteivät he ole lähdössä minnekään.
Yhdysvaltain nykyinen presidentti Trump on esittänyt palestiinalaisten siirtoa mailtaan ja Yhdysvaltain Gazan haltuunottoa yhteistyössä Israelin kanssa. Nämä suunnitelmat olisivat jatkoa Israelin etnisen puhdistuksen politiikalle. Yhdysvalloilla ei ole mitään oikeutta ottaa Gazaa omistukseensa.
– Yhdysvallat on myös pommittanut Jemeniä kostoksi huthien saarron takia, jossa Israelia varustavien rahtialusten kulku on estetty solidaarisuudesta Palestiinan taistelulle. Yhdysvaltain iskuissa on kuollut lukemattomia siviilejä. Viimeksi hyökättiin öljysatamaan, jossa uhreina oli pelkkiä tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, meidän työläistovereitamme. Tuomitsemme ehdottomasti Yhdysvaltain toistuvasti siviileihin kohdistamat iskut ja kysymme, missä on oman valtiojohtomme tuomio näitä iskuja vastaan? Häpeä Suomelle, joka edelleen pitää Yhdysvaltoja läheisenä liittolaisenaan ja ostaa Israelista aseita!
Järjestäydytään konkreettiseen vastarintaan
Yhdysvalloissa tavallisen kansan piirissä esiintyy myös vastarintaa suurvallan politiikalle. Opiskelijaliike ammattiyhdistysliikkeen tuella on tänä aikana noussut voimakkaasti Palestiinan tueksi. Toisaalta tähän liikkeeseen on Yhdysvalloissa kohdistettu raskaita sortotoimenpiteitä, ensin presidentti Bidenin hallinnon alaisuudessa, ja nyt presidentti Trumpin kaudella Palestiina-aktiiveja on vangittu ja heidät aiotaan karkottaa maasta.
– Ensimmäinen heistä oli Mahmoud Khalil Columbian yliopistosta. Me vaadimme Mahmoud Khalilin ja kaikkien poliittisten vankien välitöntä vapauttamista!
– Annamme täällä tänään myös tukemme Palestiinan vastarinnalle, joka kamppailee kansanmurhaa vastaan. Me olemme rauhan asialla, mutta rauhaa ei voida saavuttaa niin kauan kun Israelin rasistinen apartheid, sionistinen ylivalta, päivittäinen kansanmurha jatkuu. Vastarinta Israelia kohtaan on oikeutettua. Eläköön Palestiinan vapaustaistelu!
– Samalla tiedostamme kipeästi, että pelkät sanat, pelkkä solidaarisuuden osoitus ei enää riitä. Kansanmurhan kestettyä 18 kuukautta tarvitsemme toimia. Järjestäytyneenä työväenluokkana meillä on niin halutessamme mahdollisuus asettaa Israel kansainvälisesti saartoon ja pysäyttää sen verinen sotakone. Kohdistamme syyttävän katseemme suomalaiseen ammattiyhdistysliikkeeseen, joka on ummistanut silmänsä tältä vääryydeltä, epäonnistunut tehtävässään kansainvälisessä solidaarisuudessa, eikä ole liittynyt työläistovereihinsa Kreikassa, Italiassa, Belgiassa, Ranskassa, Marokossa, Ruotsissa jne. jne. julistaakseen Israelin boikottiin maan satamissa ja muualla. Tämä on historiallinen häpeä suomalaiselle ammattiyhdistysliikkeelle.
– Me kehotamme jokaista järjestäytynyttä työläistä: painostakaa omia liittojanne konkreettisiin solidaarisuustoimiin! Toimikaa ammattiosastoina liittojohdon ohi, jos toimiin ei ryhdytä! Yksin olemme voimattomia, yhdessä meillä on voimaa lopettaa Suomen tuki Israelille!

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.