KRP pidätti kurdiaktivisteja – Mielenilmaus sisäministeriöllä

3.11.-4.11. välisenä yönä poliisi pidätti kolme kurdiaktivistia syytettynä ”terrorismin rahoittamisesta.” Pidätystä seuranneena päivänä poliisi teki ratsian kurdien yhteisötiloihin Itä-Helsingissä.

Perjantaina 7.11. sisäministeriöllä Helsingissä osoitettiin mieltä kolmen KRP:n kaappaaman kurditoverin puolesta.

– Tätä tulisi pitää suorana hyökkäyksenä Suomen kurdiyhteisön ihmisoikeuksia vastaan, mielenosoituksen koollekutsujat tiedottavat.

Poliisin iskut liittyvät ilmiselvästi Turkin ulkoministerin vierailuun.

– Väitteet ”terrorismista” seuraavat Turkin valtion linjaa, jonka mukaan kaikki poliittinen toiminta kurdien vapauden puolesta missä tahansa miehitetyn Kurdistanin osassa on terroriteko. Hyökkäys ja pidätykset tapahtuivat täsmälleen samana päivänä, kun Turkin ulkoministeri Hakan Fidan vieraili Suomessa. Tämä ei voi olla sattumaa.

– Poliittisten ja ihmisoikeuksien myyminen ei voi olla mahdollista riippumatta nykyisistä ulkopoliittisista tavoitteista. Juuri tämäntyyppinen sorto on syy siihen, miksi monet joutuvat lähtemään kotimaastaan ​​ja tulemaan Suomeen.

– Olemme syvästi huolissamme pidätettyjen turvallisuudesta. Suomesta ei voi tulla valtiota, jossa ihmisoikeuksista voidaan neuvotella ja demokraattinen poliittinen aktivismi on terroriteko.

Työväen antimilitaristien puheenjohtaja Sippo Kähmi käytti tilaisuudessa lyhyen puheenvuoron, jossa muistutettiin tapauksen NATO-ulottuvuudesta.

– Turkin ja Suomen turvallisuuspalvelujen yhteistyö solmittiin osana NATO-jäsenyysprosessia, ja tätä se tarkoittaa käytännössä: Suomeen turvaan tulleiden ihmisten vainoa. Työväen antimilitaristien vaatimus on yksinkertainen: Lakkautetaan NATO!

”Murhaaja NATO, pois maastamme!” – Turkkilaiset kommunistit vaativat NATO-eroa

Turkin kommunistisen puolueen johtamat suuret väkijoukot valtasivat hiljattain Istanbulin kadut vaatien Turkin eroa NATOsta, Yhdysvaltojen tukikohtien ja ydinaseiden karkottamista Turkin alueelta sekä imperialistisen sodankäynnin lopettamista.

– Imperialistiset maat julistivat sodan ihmiskunnalle sanoen: ”Aika on kypsä.” Me vastaamme samalla tavalla: On aika karkottaa teidät maastamme, karkottaa ulkomaiset tukikohdat ja sotilaat maastamme!

– Kokoonnuimme Kadıköy Süreyya -oopperatalon eteen ja aloitimme marssimme tätä tilannetta vastaan, joka uhkaa kansaamme ja on mahdoton hyväksyä maamme itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden kannalta. NATOn ja Yhdysvaltojen tukikohdat, sotakoneet, ovat tuoneet kuolemaa ja tuhoa kansoille vuosien ajan ja olleet välikappaleita rikoksissa ihmiskuntaa vastaan, puolueesta tiedotetaan.

Mielenosoitus yhdisti NATOn imperialismin kyltymättömään voitontavoitteluun. Se tuomitsi kapitalistisen järjestelmän, joka asettaa militarismin ihmisten tarpeiden edelle.

– On aika kyseenalaistaa NATO ja tehdä todellisia toimia NATOsta eroamiseksi. NATOn on myös aika lähteä Turkista. NATOn vahingoittamien kansalaistemme on tehtävä aloite NATOsta eroamiseksi. NATO on myös NATO-maiden kansojen vihollinen.

NATO-vastaiset mielenosoitukset tekivät myös selväksi, että NATO-maat työskentelevät käsi kädessä Israelin kanssa osana yhteistä kansanmurhaprojektia.

Turkin kommunistit ovat vannoneet jatkavansa taisteluaan NATOn häätämiseksi Turkista sekä vastustavansa voiton tavoittelemiseen tähtääviä sotia kaikkialla.

Kurdistanin työväenpuolue päätti lakkauttaa toimintansa – Kestävän rauhan synty silti kyseenalaista

Kurdistanin työväenpuolue (PKK) ilmoitti maanantaina hajottavansa itsensä ja riisuutuvansa aseista. Kestävän rauhan syntyminen riippuu nyt pitkälti Turkista, tutkija sanoo.

PKK on taistellut 40 vuotta kurdien itsehallinnon puolesta Turkin valtiota vastaan. Järjestö perustettiin vuonna 1978 ja se järjestäytyi kurdien vapaustaistelua varten puolueeksi, armeijaksi ja kansanrintamaksi.

Ilmoitus seurasi PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin helmikuista kehotusta järjestää kongressi ja virallisesti hajottaa järjestö. Öcalan on ollut vangittuna Istanbulin lähellä sijaitsevalla saarella vuodesta 1999.

Maaliskuussa PKK julisti yksipuolisen tulitauon Turkin kanssa Turkin hallitsevan liittouman signaloitua, että PKK:n johtaja voitaisiin päästää ehdonalaiseen, jos ryhmä hajoaisi.

Keskeinen PKK-vaikuttaja sanoi uutistoimisto Reutersille, että sotatoimet lopetetaan välittömästi, mutta aseiden luovutus riippuu siitä, miten Turkin hallinto suhtautuu kurdien oikeuksiin.

Turkin kurdimielinen demokraattinen puolue on kutsunut päätöstä ”uuden ajan avaukseksi”.

Todellisen rauhan syntyminen kyseenalaista

– Päätös osoittaa, että kurdit ovat jatkuvasti sitoutuneet rauhaan ja haluavat asettaa rauhanomaisen ratkaisun kansalleen kaikkien muiden etujen edelle, toteaa tohtori Hawzhin Azeez Irakin amerikkalaisesta yliopistosta.

– Turkin historiallinen taipumus rikkoa rauhansopimuksia ja tulitaukoa osoittaa, että todellisen rauhansopimuksen onnistuminen tyydyttävästi on silti erittäin kyseenalainen.

Monissa aiheesta kirjoitetuissa artikkeleissa todetaan, että sodan seurauksena on kuollut 40 000 ihmistä.

– Silti ylivoimainen enemmistö tästä luvusta, joka on todellisuudessa epäilemättä suurempi, johtuu Turkin valtion kurdisiviileihin kohdistuneesta väkivallasta. Tästä syystä kurdiliike on olemassa.

Kurdien ja turkkilaisten kuolemat PKK:n olemassaolon aikana, pitäen sisällään kurdien kansanmurhan.

Azeezin mukaan velvollisuus on nyt Turkilla kontrolloida liipasinherkkää ja poltetun maan politiikkaansa rauhanprosessin viimeistelemiseksi.

– Kun tiedetään, että Turkin talous on vahvasti riippuvainen biljoonan dollarin sota- ja asetaloudesta, ja että viha vähemmistöjä kohtaan on syvälle juurtunutta, on todennäköistä, että tämän viimeisimmän yrityksen rauhanomainen päätökseen saattaminen epäonnistuu.

V. I. Lenin: Sotakiihkoinen militarismi ja sosialidemokratian militarisminvastainen taktiikka

Osana työväen antimilitaristista kirjastoa julkaisemme V. I. Leninin tekstin, joka ilmestyi alunperin Proletari-lehden numerossa 33, elokuun 5. päivänä 1908.

Kirjoituksessaan Lenin kritisoi sekä oikeisto-opportunistisisia että ”sankarillisia” anarkistisia suuntauksia suhteessa militarismin kysymykseen sosialidemokraattisessa liikkeessä. Näiden sijaan hän nostaa esiin Rosa Luxemburgin näkemykset esimerkiksi venäläisille sosialidemokraateille.

Artikkeli on aiemmin julkaistu suomeksi Leninin koottujen teosten kokoelmassa Karjalan ASNT:n valtion kustannusliikkeen toimesta Petroskoissa 1957.


I

Diplomaatit ovat kiihdyksissä. ”Nootteja”, ”tiedotuksia” ja ”ilmoituksia” satelee kuin rakeita; ministerit kuiskuttelevat kruunattujen mannekiinien selän takana, kun nämä samppanjapikarit kädessä ”lujittavat rauhaa”. Mutta ”alamaiset” tietävät mainiosti, että kun korpit koikkuvat, niin ilmassa on haaskan hajua. Ja vanhoillinen loordi Cromer on sanonut Englannin ylähuoneessa, että ”me elämme sellaisena aikana, jolloin kansalliset (?) intressit on pantu kortin varaan, intohimot tulistuvat ja syntyy yhteentörmäyksen vaara ja mahdollisuus, olkootpa vallanpitäjien aikeet kuinka rauhallisia (!) tahansa”.

Tulenarkaa ainesta on viime aikana kasaantunut riittävästi, ja sitä karttuu yhä. Vallankumous Persiassa uhkaa panna sekaisin kaikki raja-aidat — ”vaikutusalueet”, joita Euroopan suurvallat ovat sinne pystyttäneet. Perustuslakiliike Turkissa uhkaa riistää tuon perintötilan Euroopan kapitalististen saalistajien kourista; ja edelleen ovat uhkaavina nousseet esiin vanhat, nyt jälleen kärjistyneet ”kysymykset” — Makedonian, Keski-Aasian, Kauko-Idän j.n.e. j.n.e. ”kysymykset”.

Ja kuitenkin nykyään, jolloin on olemassa niin tiheä julkisten ja salaisten sopimusten, välipuheiden j.n.e. verkko, voi jonkin ”suurvallan” saama vähäinenkin kolaus olla riittävä, jotta ”kipinästä syttyisi tuli”.

Ja mitä uhkaavammin hallitukset kalistelevat aseita toisiaan vastaan, sitä säälimättömämmin ne tukahduttavat militarisminvastaista liikettä omassa maassaan. Militarismin vastustajiin kohdistetut vainot kasvavat niin laajuutensa kuin voimallisuutensakin puolesta. ClemenceauBriand’in ”radikaalis-sosialistinen” ministeristö osaa harjoittaa väkivaltaa yhtä hyvin kuin Biilowin junkkeri-vanhoillinenkin ministeristö. ”Nuorisojärjestöjen” hajottaminen kaikkialla Saksassa, mikä on ollut sen seurausta, että on saatettu voimaan uusi liittoutumis- ja kokoontumislaki, joka kieltää 20 vuotta nuorempien henkilöiden osallistumisen poliittisiin kokouksiin, on vaikeuttanut tavattomasti militarisminvastaista agitaatiota Saksassa.

Seurauksena on, että sosialistien militarisminvastaisesta taktiikasta käyty kiista, joka oli jo lakkaamaisillaan Stuttgartin kongressin 75 jälkeen, on uudelleen vilkastunut puoluelehdistössä.

Ensi näkemältä kummallinen ilmiö: vaikka tämä kysymys on näin ilmeisen tärkeä, vaikka militarismi on proletariaatille niin ilmeisen, silminnähtävän turmiollinen, on vaikea löytää toista kysymystä, jossa Lännen sosialistien keskuudessa olisi niin paljon horjuntaa, niin paljon erimielisyyttä kuin on kiistoissa militarisminvastaisesta taktiikasta.

Periaatteelliset edellytykset tämän kysymyksen oikealle ratkaisulle on annettu jo kauan sitten, aivan vankasti, eikä niistä ole erimielisyyttä. Nykyaikainen militarismi on kapitalismin seuraus. Molemmissa muodoissaan se on kapitalismin ”ilmausta elämässä”: sekä sotilaallisena voimana, jota kapitalistiset valtiot käyttävät ulkoisissa yhteentörmäyksissään (Militarismus nach aussen, niinkuin saksalaiset sanovat), että hallitsevien luokkien käsissä olevana aseena proletariaatin kaikkinaisten (taloudellisten ja poliittisten) liikkeiden nujertamiseksi (Militarismus nach innen). Useat kansainväliset kongressit (Pariisin kongressi vuonna 1889, Brysselin 1891, Zürichin 1893 ja vihdoin Stuttgartin kongressi vuonna 1907) ovat päätöslauselmissaan ilmaisseet tämän katsomuksen lopullisesti muotoiltuna. Kaikkein perusteellisimmin tämän militarismin ja kapitalismin välisen yhteyden osoittaa Stuttgartin päätöslauselma, vaikkakin päiväjärjestystään vastaavasti (”Kansainvälisistä selkkauksista”) Stuttgartin kongressi käsitteli enemmän militarismin sitä puolta, jota saksalaiset sanovat Militarismus nach aussen (”ulkoiseksi”). Tässä tuon päätöslauselman sitä koskeva kohta:

”Sodat kapitalististen valtioiden välillä ovat tavallisesti seurausta niiden kilpailusta maailman markkinoilla, sillä mikään valtio ei pyri ainoastaan turvaamaan itselleen menekkialuetta, vaan myös valloittamaan uusia alueita, ja tärkeintä osaa tällöin näyttelee vieraiden kansojen ja maiden orjuuttaminen. Sen lisäksi näitä sotia synnyttävät yhtämittaiset sotilaalliset aseistautumiset, joita aiheuttaa militarismi, porvariston luokkaherruuden ja työväenluokan poliittisen alistamisen tärkein ase. Sotien syntymiseen myötävaikuttavat natsionalistiset ennakkoluulot, joita sivistysmaissa järjestelmällisesti viljellään hallitsevien luokkien etujen mukaisesti, tarkoituksella vetää proletaarijoukkojen huomio pois näiden omista luokkatehtävistä ja pakottaa ne unohtamaan kansainvälisen luokkasolidaarisuuden velvoitukset. Näin muodoin sodat piilevät itsessään kapitalismin olemuksessa; ne lakkaavat vasta sitten, kun kapitalistinen järjestelmä lakkaa olemasta, tahi sitten, kun sotatekniikan kehityksen aiheuttamat äärettömät ihmisuhrit, rahankulutus ja aseistamisten aiheuttama kansan suuttumus johtavat tämän järjestelmän hävittämiseen. Varsinkin työväenluokka, joka pääasiallisesti joutuu antamaan sotamiehiä ja jonka kannettavaksi pääasiallisesti lankeavat aineelliset uhraukset, on luonnostaan sotien vastustaja, koska sodat ovat ristiriidassa sen päämäärän kanssa: sellaisen sosialistiselle periaatteelle pohjautuvan talousjärjestelmän luomisen kanssa, joka käytännössä toteuttaa kansojen solidaarisuuden”…

II

Sosialistien keskuudessa on siis todettu jääväämättömästi, että militarismin ja kapitalismin välillä on olemassa periaatteellinen yhteys, eikä tässä kohdassa ole erimielisyyttä. Mutta tämän yhteyden tunnustaminen ei vielä määrää konkreettisesti sosialistien militarisminvastaista taktiikkaa, se ei ratkaise käytännöllistä kysymystä, miten on taisteltava militarismista koituvia rasituksia vastaan ja miten ehkäistävä sodat. Ja juuri näihin kysymyksiin annetuissa vastauksissa onkin havaittavissa tuntuvaa erimielisyyttä sosialistien keskuudessa. Stuttgartin kongressissa voitiin erittäin näkyvästi todeta nämä erimielisyydet.

Toisessa kohtiossa ovat Vollmarin tapaiset saksalaiset sosialidemokraatit. Koska militarismi on kapitalismin lapsukainen, päättelevät he, koska sodat siis ovat kapitalistisen kehityksen välttämätön seuralainen, niin ei tarvita mitään erikoista militarisminvastaista toimintaa. Juuri niin Vollmar sanoikin Essenin puoluepäivillä. Ja kysymyksessä siitä, miten sosialidemokraattien on meneteltävä siinä tapauksessa, jos sota julistetaan, saksalaisten sosialidemokraattien enemmistö, Bebel ja Vollmar etunenässä, on itsepintaisesti sillä kannalla, että sosialidemokraattien on puolustettava isänmaataan hyökkäykseltä, että heidän velvollisuutensa on ottaa osaa ”puolustus”-sotaan. Tämä kanta johti Vollmarin julistamaan Stuttgartissa, että ”rakkautemme ihmiskuntaa kohtaan ei voi estää meitä olemasta kunnon saksalaisia”, ja sosialidemokraattiedustaja Nosken julistamaan valtiopäivillä, että jos syttyy sota Saksaa vastaan, niin ”sosialidemokraatit eivät jää jälkeen porvarillisista puolueista ja ottavat pyssyn olalleen”; ja tästä Nosken tarvitsi ottaa enää vain yksi askel voidakseen julistaa: ”me haluamme, että Saksa olisi mahdollisimman hyvin aseistettu”.

Toisessa kohtiossa on Hervén kannattajain vähälukuinen ryhmä. Proletariaatilla ei ole isänmaata, sanovat Hervéläiset. Kaikki ja kaikenlaiset sodat ovat siis eduksi kapitalisteille; proletariaatin on siis taisteltava kaikkia sotia vastaan. Jokaiseen sodanjulistukseen proletariaatin on vastattava sotalakolla ja kapinalla. Sen pitääkin pääasiassa olla militarisminvastaisen propagandan tarkoituksena. Siksi Hervé esitti Stuttgartissa tällaisen päätöslauselmaehdotuksen: …”Kongressi kehottaa vastaamaan jokaiseen sodanjulistukseen, tulkoon se miltä suunnalta tahansa, sotalakolla ja kapinalla”.

Tällaiset ovat kaksi ”äärimmäistä” kantaa tässä kysymyksessä länsimaiden sosialistien keskuudessa. Niissä heijastuvat ”niinkuin aurinko pienessä vesipisarassa” ne kaksi tautia, jotka yhä vieläkin vahingoittavat sosialistisen proletariaatin toimintaa Lännessä: toisaalta opportunistiset tendenssit ja toisaalta anarkistinen fraasailu.

Ennen kaikkea eräitä huomautuksia patriotismista. Kommunistisessa manifestissa on todella sanottu, että ”proletaareilla ei ole isänmaata”; ja totta on sekin, että Vollmarin, Nosken ja kumpp. kanta ”iskee päin naamaa” tuota internationalistisen sosialismin perusväittämää. Mutta tästä ei vielä seuraa, että Hervén ja Hervéläisten väite olisi oikea, — he väittävät, että proletariaatille on saman tekevää, minkälaisessa isänmaassa se elää: elääkö se monarkkisessa Saksassa, tasavaltalaisessa Ranskassa vai hirmuvaltaisessa Turkissa. Isänmaa, s.o. kyseessäoleva poliittinen, kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen ympäristö, on mitä voimallisin tekijä proletariaatin luokkataistelussa; ja jos Vollmar on väärässä säätäessään proletariaatille jonkinlaisen ”aitosaksalaisen” suhteen ”isänmaahan”, niin yhtä väärässä on Hervékin, joka suhtautuu anteeksiantamattoman epäkriitillisesti proletariaatin vapaustaistelun niin tärkeään tekijään. Proletariaatti ei voi suhtautua välinpitämättömästi ja yliolkaisesti taistelunsa poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin oloihin, siis se ei voi suhtautua välinpitämättömästi myöskään maansa kohtaloihin. Mutta maansa kohtalot kiinnostavat sitä vain sikäli, mikäli ne koskevat sen luokkataistelua, eivätkä minkään porvarillisen ”patriotismin” kannalta, josta sosialidemokraatin on kerrassaan sopimatonta puhua.

Mutkallisempi on toinen kysymys — suhtautuminen militarismiin ja sotaan. Heti ensi silmäykseltä on ilmeistä, että Hervé sekoittaa anteeksiantamattomalla tavalla nämä molemmat kysymykset, unohtaa sodan ja kapitalismin välisen syy-yhteyden; jos proletariaatti hyväksyisi Hervéläisen taktiikan, niin se tuomitsisi itsensä tekemään tuloksetonta työtä: se käyttäisi kaiken taistelukuntonsa (puhutaanhan kapinasta) taisteluun seurausta (sotaa) vastaan, mutta jättäisi voimaan syyn (kapitalismin).

Tässä tulee täysin ilmi anarkistinen ajattelumetodi. Sokea usko kaikkinaisen action directen (välittömän vaikutuksen, toim.huom.) ihmeitätekevään voimaan; tämän ”välittömän vaikutuksen” erottaminen yleisestä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta analysoimatta lainkaan tuota tilannetta; sanalla sanoen, ”yhteiskunnallisten ilmiöiden mielivaltaisen mekaaninen käsittäminen” (K. Liebknechtin sanontaa käyttääksemme) on ilmeistä.

Hervén suunnitelma on ”sangen yksinkertainen”: samana päivänä kun sota julistetaan, sosialistisotilaat karkaavat armeijasta ja reserviläiset tekevät lakon ja jäävät kotiinsa. Mutta ”reserviläisten lakko ei ole passiivista vastarintaa: työväenluokka siirtyisi kohta avoimeen vastarintaan, kapinaan, ja tällä viimeksi mainitulla olisi sitä enemmän toiveita päättyä voitokkaasti, kun toimiva armeija olisi maan rajalla” (G. Hervé. Leur patrie).

Tällainen on tämä ”todellinen, suora ja käytännöllinen suunnitelma”, ja Hervé, joka uskoo varmasti sen menestykseen, ehdottaa, että jokaiseen sodanjulistukseen vastattaisiin sotalakolla ja kapinalla.

Kuten tästä näkyy, tässä ei ole kysymys siitä, voiko proletariaatti vastata sodanjulistukseen lakolla ja kapinalla, milloin näkee sen tarkoituksenmukaiseksi. Kiistaa käydään siitä, onko proletariaattia kahlittava sitoumuksella, että jokaiseen sotaan vastataan kapinalla. Jos kysymys ratkaistaan viimeksi mainitussa mielessä, niin se merkitsee, että proletariaatilta riistetään ratkaisevan taistelun hetken valinta ja luovutetaan se vihollisille; taistelun hetkeä ei valitse proletariaatti omien etujensa mukaan, silloin kun sen yleissosialistinen tietoisuus on korkealla, sen järjestyneisyys luja, syy otollinen j.n.e.; ei, vaan porvarilliset hallitukset voisivat provosoida sen kapinaan vieläpä silloinkin, jolloin olot olisivat sille epäsuotuisat, esimerkiksi julistamalla sellaisen sodan, joka olisi erikoisesti omiaan herättämään patrioottisia ja shovinistisia tunteita laajoissa väestöjoukoissa ja joka siten eristäisi kapinaan nousseen proletariaatin. Eikä pidä jättää huomioonottamatta sitäkään, että porvaristo, joka monarkkisesta Saksasta aina tasavaltalaiseen Ranskaan ja demokraattiseen Sveitsiin saakka vainoaa niin julmasti militarisminvastaista toimintaa rauhan aikana,— kuinka raivokkaasti se kävisi jokaisen sotalakkoyrityksen kimppuun sodan sattuessa, hetkellä, jolloin ovat voimassa sota-ajan lait ja sotatila ja jolloin toimivat kenttäoikeudet j.n.e.

Kautsky on oikeassa sanoessaan Hervén ajatuksesta: ”sotalakon ajatus on syntynyt ”hyvistä” vaikuttimista, se on jalo ja uhkuu sankaruutta, mutta se on sankarillista typeryyttä”.

Proletariaatti voi vastata sodanjulistukseen sotalakolla, jos näkee sen tarkoitusta vastaavaksi ja sopivaksi; muiden keinojen ohella se voi yhteiskunnallisen vallankumouksen aikaansaamiseksi turvautua myös sotalakkoon. Mutta proletariaatille ei ole edullista sitoa itseään tällä ”taktillisella reseptillä”. Juuri näin Stuttgartin kansainvälinen kongressi vastasikin tähän kiistakysymykseen.

III

Mutta jos hervéläisten katsomukset ovat ”sankarillista typeryyttä”, niin Vollmarin, Nosken ja heidän ”oikeistosiipeen” kuuluvien hengenheimolaistensa kanta on opportunistista pelkuruutta. Koska militarismi on pääoman lapsi ja sortuu sen mukana, järkeilivät he Stuttgartissa ja varsinkin Essenissä, niin ei tarvita erikoista militarisminvastaista agitaatiotakaan: sitä ei tarvitse harjoittaa. Mutta eihän esimerkiksi työväen- ja naiskysymyksenkään radikaalinen ratkaisu ole liioin mahdollista kapitalistisen järjestelmän vallitessa, vastattiin heille Stuttgartissa; kuitenkin me käymme taistelua työväen lainsäädännön puolesta, naisten kansalaisoikeuksien laajentamisen j.n.e. puolesta. Erikoista militarisminvastaista propagandaa on käytävä yhä tarmokkaammin sen vuoksi, että tapaukset, jolloin sotavoima puuttuu työn ja pääoman väliseen taisteluun, käyvät yhä tiheämmiksi ja yhä ilmeisempää on militarismin merkitys ei ainoastaan proletariaatin nykyisessä taistelussa, vaan tulevaisuudessakin — yhteiskunnallisen vallankumouksen hetkellä.

Erikoisella militarisminvastaisella propagandalla on puolellaan paitsi periaatteellisia todisteita myös tärkeä historiallinen kokemus. Belgia käy tässä suhteessa muiden maiden edellä. Militarisminvastaisten aatteiden yleisen propagandan ohella Belgian työväenpuolue on perustanut sosialistisen nuorison ryhmiä, joiden nimenä on ”Nuori kaarti” (Jeunes Gardes). Saman piirikunnan ryhmät kuuluvat Piirikuntafederaatioon; kaikki Piirikuntafederaatiot puolestaan ovat yhdistyneet Kansalliseksi federaatioksi, jonka johdossa on ”Pääneuvosto”. ”Nuorten kaartilaisten” äänenkannattajia (La jeunesse — c’est l’avenir; De Caserne, De Loteling j.n.e.) leviää kymmeniä tuhansia kappaleita! Federaatioista voimakkain on Vallonilainen federaatio, johon kuuluu 62 paikallisryhmää ja 10.000 jäsentä; tätä nykyä ”Nuorella kaartilla” on kaikkiaan 121 paikallisryhmää.

Painetun agitaation ohella harjoitetaan voimaperäisesti suullistakin agitaatiota: tammi- ja syyskuussa (kutsuntakuukausina) Belgian tärkeimmissä kaupungeissa järjestetään kansankokouksia ja kulkueita; määrinviraston edustalla, avoimen taivaan alla, sosialistipuhujat selittävät rekryyteille militarismin merkitystä. ”Nuorten kaartilaisten” ”Pääneuvoston” yhteyteen on muodostettu ”Valituskomitea”, jonka velvollisuutena on koota tietoja kaikista kasarmeissa tapahtuvista vääryyksistä. Näitä tietoja saatetaan joka päivä julkisuuteen puolueen pää-äänenkannattajassa Le peuple otsakkeella ”Armeijasta”. Militarisminvastainen propaganda ei pysähdy kasarmin kynnykselle, sosialistisotilaat muodostavat ryhmiä propagandan harjoittamiseksi armeijan sisällä. Näitä tällaisia ryhmiä (”sotilasliittoja”) lasketaan nykyään olevan viitisentoista.

Belgian mallin mukaan harjoitetaan militarisminvastaista propagandaa myös Ranskassa, Sveitsissä, Itävallassa ja muissa maissa, joissa se saattaa olla erilaista voimaperäisyytensä puolesta ja organisaatiosuhteessa.

(Mielenkiintoisena erikoisuutena ranskalaisilla on se, että heillä on järjestetty niin sanottu ”sotilaan kopeekka”: työmies antaa joka viikko yhden soun liittonsa sihteerilie: näin kertyvät summat lähetetään sotilaille ”muistuttamaan siitä, että sotilaspukimetkin yllään he kuuluvat riistettyyn luokkaan ja ettei heidän pidä unohtaa sitä missään oloissa”.)

Siis erikoinen militarisminvastainen toiminta ei ole ainoastaan erikoisen tarpeellista, vaan myös käytännöllisesti tarkoituksenmukaista ja tuloksellista. Sen tähden, koskapa Vollmar vastusti sitä vedoten siihen, että Saksassa poliisiolot ovat tuota toimintaa varten vallan mahdottomat ja että puoluejärjestöjä voi sen vuoksi uhata hävitetyiksi tulemisen vaara, — rajoitettiin kysymys määrätyn maan olojen konkreettiseen erittelyyn; se on jo fakta- eikä periaatekysymys. Vaikka tässäkin pitää paikkansa Jaurèsin huomautus, että Saksan sosialidemokratia, joka nuoruudessaan, sosialistivastaisten poikkeuslakien raskaina aikoina, kesti kreivi Bismarckin rautaisen nyrkin alla, voisi nyt, kun se on verrattomasti kasvanut ja lujittunut, olla pelkäämättä vainoja nykyisten vallanpitäjien taholta. Ja Vollmar on kerrassaan väärässä koettaessaan turvautua sellaisiin perusteluihin, että erikoinen militarisminvastainen propaganda on periaatteellisesti epätarkoituksenmukaista.

Yhtä pahaa opportunismia on se Vollmarin ja hänen hengenheimolaistensa vakaumus, että sosialidemokraattien on osallistuttava puolustussotaan. Kautsky on niin loistavasti arvostellut sitä, ettei noista katsomuksista ole jäänyt kiveä kiven päälle. Kautsky osoitti, että toisinaan, varsinkin patrioottisen huumauksen hetkinä, on aivan mahdotonta päästä selville, onko kyseessäoleva sota johtunut puolustusvai hyökkäystarkoituksista (Kautskyn osoittama esimerkki: hyökkäsikö vai puolustautuiko Japani venäläis-japanilaisen sodan alussa?). Sosialidemokraatit sotkeutuisivat diplomaattisten neuvottelujen verkkoihin, jos heidän päähänsä pälkähtäisi määritellä tämän tunnusmerkin mukaan suhteensa sotaan. Sosialidemokraatit saattavat joutua jopa sellaiseenkin tilanteeseen, että heidän on pakko vaatia hyökkäyssotia. Vuonna 1848 (hervéläistenkin sopii muistaa tämä) Marx ja Engels pitivät tarpeellisena Saksan sotaa Venäjää vastaan. Myöhemmin he yrittivät vaikuttaa Englannin yleiseen mielipiteeseen nostattaakseen Englannin sotaan Venäjää vastaan. Kautsky muuten esitti seuraavan oletetun esimerkin: ”otaksukaamme”, sanoo hän, ”että vallankumousliike pääsee voitolle Venäjällä ja että tämän voiton vaikutus johtaa Ranskassa vallan siirtymiseen proletariaatin käsiin; otaksukaamme toisaalta, että uutta Venäjää vastaan muodostuu Euroopan monarkkien liittoutuma. Ryhtyykö kansainvälinen sosialidemokratia protestoimaan, jos Ranskan tasavalta rientää silloin Venäjän avuksi?” (K. Kautsky. ”Katsantokantamme patriotismista ja sodasta”).

Ilmeistä on, että proletariaatin luokkataistelun edut tahi oikeammin sanoen proletariaatin kansainvälisen liikkeen edut eikä sodan puolustus- tai hyökkäysluonne ovat tässä kysymyksessä (samoin kuin myös ”patriotismia” koskevassa katsomuksessa) se ainoa mahdollinen näkökohta, jolta voidaan tarkastella kysymystä sosialidemokratian suhteesta yhteen tai toiseen ilmiöön kansainvälisissä suhteissa ja ratkaista tuo kysymys.

Millaisiin järjettömyyksiin saakka opportunismi voi näissäkin kysymyksissä mennä, sitä osoittaa Jaurèsin äskeinen esiintyminen. Eräässä saksalaisessa liberaalis-porvarillisessa lehtipahasessa, esittäessään käsityksiään kansainvälisestä tilanteesta, hän puolustaa Ranskan ja Englannin liittoa Venäjän kanssa sellaisilta syytöksiltä, että tällä liitolla on rauhanvastaiset aikeet, ja pitää tätä liittoa ”rauhan takeena”, hän tervehtii sitä seikkaa, että ”olemme nyt eläneet niihin aikoihin, jolloin Englanti ja Venäjä, kaksi vanhaa vihollista, ovat tehneet liiton keskenään”.

R. Luxemburg on antanut mainion arvion tuollaisesta käsityksestä ja ankaran ripityksen Jaurèsille ”Avoimessa kirjeessä”, joka on julkaistu Neue Zeitin viimeksi ilmestyneessä niteessä. R. Luxemburg toteaa ennen kaikkea, että ”Venäjän” ja ”Englannin” liitosta puhuminen merkitsee ”porvarillisten poliitikkojen kielellä puhumista”, sillä kapitalististen valtioiden edut ja proletariaatin edut ulkomaanpolitiikassa ovat vastakkaiset eikä voida puhua etujen sopusuhtaisuudesta ulkoisten suhteiden alalla. Koska militarismi on kapitalismin lapsi, niin ei sotiakaan voida hävittää vallanpitäjien ja diplomaattien juonitteluilla, eikä sosialistien tehtävänä ole synnyttää illuusioita siinä suhteessa, vaan päinvastoin heidän tulee paljastaa aina diplomaattisten ”rauhanaskelten” tekopyhyys ja voimattomuus.

Mutta ”kirjeen” keskeisenä kohtana on arvio liitosta, jonka Englanti ja Ranska ovat tehneet Venäjän kanssa ja jota Jaurès niin kovin ylistelee. Euroopan porvaristo antoi tsarismille mahdollisuuden lyödä takaisin vallankumouksellisen rynnistyksen. ”Yrittäessään nyt lujittaa vallankumouksesta saadun väliaikaisen voiton lopulliseksi voitoksi absolutismi turvautuu ennen muuta kaikkien horjutettujen hirmuvaltojen koettuun keinoon — menestykseen ulkopolitiikassa”. Kaikki Venäjän liitot merkitsevät nyt ”Länsi-Euroopan porvariston pyhää liittoa Venäjän vastavallankumouksen kanssa, venäläisten ja puolalaisten vapaustaistelijani kuristajien ja pyövelien kanssa; ne merkitsevät kaikkein verisimmän taantumuksen lujittamista, ei ainoastaan Venäjän sisällä, vaan myös kansainvälisissä suhteissa”. ”Sen tähden kaikkien maiden sosialistien ja proletaarien perustehtävänä on kaikin voimin estää liittoutumista vastavallankumouksellisen Venäjän kanssa”.

”Kuinka on selitettävissä”, kysyy R. Luxemburg Jaurèsin puoleen kääntyen, ”että Te ’mitä tarmokkaimmin’ yritätte tehdä Venäjän vallankumouksen ja Persian kapinan veristen pyövelien hallituksesta vaikuttavan tekijän Euroopan politiikassa, tehdä venäläisistä hirsipuista kansainvälisen rauhan pylväitä, Te, joka aikoinanne piditte Ranskan parlamentissa loistavan puheen vastustaen lainan antamista Venäjälle? Te, joka muutama viikko sitten julkaisitte Humanite-lehdessänne kiihkeän kehotuksen kutsuen yleistä mielipidettä vastustamaan niitä veritöitä, joita sotaoikeudet tekevät Venäjän Puolassa? Kuinka nämä teidän rauhansuunnitelmanne, jotka rakentuvat ranskalaisvenäläisen ja englantilais-venäläisen liiton varaan, sopivat yhteen sen protestin kanssa, jonka Ranskan sosialistinen parlamenttiryhmä ja sosialistisen puolueen Kansallisneuvoston johtokunta esittivät hiljattain Fallieres’in Venäjänmatkaa vastaan, sen protestin kanssa, jonka alla on Teidän allekirjoituksenne ja jossa palavin sanoin puolustetaan Venäjän vallankumouksen etuja. Jos Ranskan tasavallan presidentti haluaa vedota Teidän lausuntoihinne kansainvälisestä tilanteesta, niin hän voi vastata protestiinne: ken hyväksyy päämäärän, hänen on hyväksyttävä myös keinot, ken pitää liittoa tsaari-Venäjän kanssa kansainvälisen rauhan harmoniana, hänen pitää hyväksyä kaikki, mikä lujittaa tätä liittoa ja johtaa ystävyyteen.

Mitähän Te olisitte sanonut, jos Saksassa, Venäjällä ja Englannissa olisi aikoinaan löytynyt sosialisteja ja vallankumouksellisia, jotka olisivat ”rauhan nimessä” suositelleet liittoa restauraatiohallituksen tai Thiers’in ja Jules Favre’in hallituksen kanssa ja jotka olisivat moraalisella arvovallallaan verhonneet tällaista liittoa?!!”…

Tämä kirje puhuu itse puolestaan, ja venäläiset sosialidemokraatit eivät voi muuta kuin onnitella toveri R. Luxemburgia tämän hänen protestinsa johdosta ja Venäjän vallankumouksen puolustamisesta kansainvälisen proletariaatin edessä.

Turkkilainen kuljetusliitto järjesti kansainvälisen protestin USA:n konsulaatilla – ”Fasisti Trump, fasisti Netanjahu, ulos Palestiinasta!”

Ammattiliitto Nakliyat-İş piti lehdistötilaisuuden mielenosoituksen muodossa lauantaina 22. helmikuuta Yhdysvaltain konsulaatin edessä protestoidakseen sionistisen Israelin laitonta läsnäoloa Palestiinassa ja sen hyökkäyksiä palestiinalaisia ​​vastaan. Mukana oli kansainvälisen luokkakantaisen ammattiyhdistysliikkeen edustajia eri puolilta maailmaa.

– Kymmenet tuhannet palestiinalaiset ovat menettäneet henkensä Palestiinan Gazan aluetta miehittävän sionistisen Israelin iljettävien hyökkäysten seurauksena. Nyt murhaaja USA haluaa eristää 2,2 miljoonaa gazalaista, lähettää heidät naapurimaihin ja ottaa Gazan hallintaansa.

– Tiedämme, että Israelin sionismi tarkoittaa Yhdysvaltain imperialismia.

Lehdistötilaisuuteen osallistuivat Kansainväliseen kuljetusalan työläisten liittoon kuuluvat ammattiliitot, Nakliyat-İşin puheenjohtaja Ali Rıza Küçükosmanoğlu, kuljetusvarastojen työntekijät, työpaikkojen edustajat sekä FedExin ja Fillo-Logisticsin ay-jäsenet.

Tapahtumassa kannettiin banderollia, jossa luki ”Murhaaja USA – sionistinen Israel, ulos Palestiinasta ja Gazasta!” sekä Maailman ammattijärjestöjen liiton MAL:n, Nakliyat-İşin ja Palestiinan lippuja.

Liiton puheenjohtaja käyttää puheenvuoron.

Ali Rıza Küçükosmanoğlu korosti puheessaan, että kokoontumisen tarkoituksena oli protestoida Palestiinassa tapahtuvia verilöylyjä ​​ja totesi, että sionistisen Israelin, joka on vuodesta 1948 lähtien ollut kiilana Lähi-idän sydämessä, joukkomurhat jatkuvat. Hän totesi, että Israel on ottanut USA:n imperialismin ”vahtikoiran” roolin Lähi-idässä.

Küçükosmanoğlu totesi, että Lähi-idän muuttamisen verilöylyksi ainoa tarkoitus ovat imperialistien edut.

– Näiden valtojen tavoitteena on alueen öljyn ja luonnonvarojen haltuunotto. He ovat muuttaneet alueen tulipaloksi omien etujensa vuoksi.

Küçükosmanoğlu muistutti, että fasistisen Trumpin palattua valtaan hän sanoi tapaamisessa Netanjahun kanssa: ”Minä uudelleenjärjestän Gazan”.

– Tämä lausunto oli osa suunnitelmia uudistaa ja hallita Gazaa heidän omien etujensa mukaisesti Intian kanssa tehtävien sopimusten mukaisesti, koska Gaza on strateginen portti Välimerelle.

– Olemme kuljetusalan työntekijöiden ammattiliittona korostaneet aikaisemmissa solidaarisuustoimissamme ja lehdistötiedotteissamme: ”Hallituksen ja kaikkien yritysten on välittömästi katkaistava kaikki poliittiset, taloudelliset, kaupalliset ja sotilaalliset suhteet Israeliin.”

Puheensa päätteeksi Küçükosmanoğlu kehotti kaikkia maailman ihmisiä olemaan solidaarisia palestiinalaisten ja työväenluokan kanssa sionistisen Israelin hyökkäyksiä ja joukkomurhia vastaan. Hän kiitti myös toimintaan osallistuneita ay-aktiiveja Portugalista, Ranskasta, Meksikosta, Intiasta, Etelä-Kyprokselta, Kreikasta, Egyptistä, Marokosta ja Brasiliasta sekä kaikkia liiton jäseniä.

Tilaisuuteen osallistui ay-aktiiveja monesta maasta.

Ali Rıza Küçükosmanoğlun lausunnon jälkeen ay-aktiivit kaikkialta maailmasta pitivät puheita ja protestoivat sionistista Israelia vastaan ​​omalla äidinkielellään.

Toiminta päättyi iskulauseisiin ”Fasisti Trump, Fasistinen Netanjahu, Murhaaja USA-sionistinen Israel! Pois Gazasta ja Palestiinasta!”

Liitto piti tänään toisen lehdistötilaisuuden päämajallaan, jossa vieraana oli Sousan Abdwlsalam, Jerusalemin palestiinalaisten työläisten valtakunnallisen liiton puheenjohtaja.

Palestiinalaisen ammattiliiton edustaja vieraana Turkissa.

Kansojen tuomioistuin käsitteli Turkin rikoksia Brysselissä

Suomen NATO-liittolainen Turkki on sodassaan kurdeja vastaan syyllistynyt monenlaisiin rikoksiin. Todistusaineistoa käsiteltiin ruohonjuuritason toimijoiden perustamassa tuomioistuimessa Brysselissä. Tavoitteena on asian eteneminen kansainväliselle oikeusasteelle.

Brysselin vapaalla yliopistolla (Vrije Universiteit Brussel) järjestettiin 5. ja 6. helmikuuta kansalaistoimijoiden ja järjestöjen voimin Kansojen tuomioistuin (Peoples’ Tribunal) -kuulemistilaisuus.

Tuomioistuimessa oli mukana Rojavan autonomisen hallinnon (DAANES) edustajia ja useita ruohonjuuritasolla toimivia lakiasiantuntijoita. Se käsitteli Turkin julmia sotarikoksia Rojavan alueella, esimerkiksi Afrinissa.

Tilaisuudessa tuomareina toimi erilaisia lakiasiantuntijoita esimerkiksi Iso-Britanniasta, Belgiasta, Italiasta, Espanjasta, Filippiineiltä ja Etelä-Afrikasta. Kansojen tuomioistuimen tuomarit ja syyttäjät kyselivät tarkentavia kysymyksiä syyttäjien ja todistajien versioista ja esittämistä todistusaineistoista.

Prosessia tukee moni poliittisen vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen järjestö.

Pysyvä kansojen tuomioistuin kokoontui ensimmäistä kertaa Bolognassa vuonna 1979 foorumina, jossa käsitellään valituksia maista, jotka eivät ole allekirjoittaneet ihmisoikeussopimuksia ja siksi eivät kuulu niiden lainkäyttövaltaan.

Vastaavaa konseptia on käytetty esimerkiksi Vietnamin sotaa koskevissa sotarikostapauksissa (Russell Tribunal), jossa Vietnamin sodan rikokset haluttiin tuoda julki suurelle yleisölle. Vietnamin sodan rikoksia käsitellyt silloinen tuomioistuin toimikin inspiraationa Brysselin tilaisuudelle, jonka yhtenä tukijana oli Euroopan vasemmisto (The Party of the European Left).

NATO-maa Turkin rikokset

Todistajien mukaan Suomen NATO-liittolainen Turkki on syyllistynyt muun muassa murhiin, kidutuksiin, raiskauksiin, mielivaltaisiin pidätyksiin, koulujen pommituksiin, luonnon ja maailmanperintökohteiden tuhoamiseen.

Tilaisuudessa kuultiin todistajien lausuntoja.

Turkin mukana tuho-operaatioissa on ollut sittemmin syrjäytettyä Bashar al-Assadia vastaan taistelleita Syyrian kansallisen armeijan (SNA) joukkoja. SNA on nyttemmin kiinnittynyt Syyrian uuteen hallintoon. Tilaisuudessa todistajat ja puolustus esittivät kuva- ja videomateriaalia, joilla näytettiin sotarikosten tuhoa ja kuultiin hengissä selviytyneiden karuja kertomuksia.

Näillä toimenpiteillä Turkin tarkoituksena on ollut hyökätä systemaattisesti kurdeja ja heidän identiteettiään vastaan. Paikkojen nimiä on turkkilaistettu ja arabialaistettu. Kurdienemmistöisiä alueita on pyritty puhdistamaan kurdeista asuttamalla alueille esimerkiksi Syyrian arabeja. Turkki on kiistänyt käyvänsä mitään muuta kuin ”terrorismin vastaista operaatiota”, Israelin tyyliin.

Tavoitteena kansainvälinen oikeus

Tarkoituksena on saada asia käsittelyyn kansainvälisellä oikeusasteella. Isot vallat imperialistisine intresseineen ja kytköksineen pyrkivät luonnollisesti estämään rikostensa paljastumisen laajemmalle yleisölle.

Vuonna 2018 järjestettiin saman tapainen kuuleminen, joka eteni Euroopan parlamenttiin. Ihmisoikeusjärjestöt (esimerkiksi Amnesty International) ovat aiemmin tuoneet esille joitakin Turkin rikkomuksia. Puheenvuoroissa tuotiin myös esille Gazan tuhoamissota, joka on etenemässä uudenlaiselle kansanmurhan asteelle, kun palestiinalaisia ollaan siirtämässä alueelta pois USA:n avoimella tuella.

Nähtäväksi jää, miten kansainvälinen yhteisö tulee nostamaan asian esille. Euroopan unionissa on viime aikoina pyritty ymmärtämään lähinnä Turkin turvallisuushuolia.

Turkki vaikuttaa myös Suomessa ja Ruotsissa

Näistä turvallisuushuolien ymmärtämisistä on myös tuoreimmilla NATO-mailla, Suomella ja Ruotsilla kokemusta, kun ne pyrkivät miellyttämään liittolaistaan Nato-prosessin aikana vuonna 2022.

Turkki vaati tuolloin erityisesti Ruotsia karkoittamaan maassa asuvia kurdeja, joita se syytti ”terrorismista”, toisin sanoen toimimisesta Kurdistanin työväenpuolueessa, PKK:ssa. Usein syytöksiin riittää Turkin taholta pelkkä epäily. Turkki, EU ja Yhdysvallat ovat luokitelleet PKK:n terroristiseksi.

Ruotsin sosiaalidemokraattisen Magdalena Anderssonin hallitus oli jo hyvissä ajoin valmiina karkoittamaan terrorismista epäiltyjä kurdeja kuunnellen Turkin tiedustelupalveluun linkittynyttä Ruotsin turvallisuuspoliisia tarkalla korvalla. Tämä kiitoksena siitä, että entinen Vänsterpartietin jäsen, ruotsinkurdi Amineh Kakabaveh oli pelastanut hänen hallituksensa kaatumiselta.

Myös Suomessa oltiin poliisin taholla huolissaan PKK-lipuista ja Erdoğanin kunniasta, kun hänen näköistään nukkea raahattiin mielenosoituksilla.

Turkin vaikutusvalta ulottuu Eurooppaan laajemminkin. Vuonna 2013 Ranskassa tapettiin kurdiaktivisteja. Kurdeilla on vahva syy epäillä Turkin turvallisuuspalvelun olleen asialla. Vuonna 2024 Brysselissä turkkilaisnationalistit (monet heistä äärioikeistolaisen Harmaat sudet -järjestön kannattajia) hyökkäsivät kurdeja vastaan. Samana vuonna Lontoossa poliisi teki ratsian sikäläiseen kurdien yhteisökeskukseen syyttäen toiminnassa olleita kurdeja linkittymisestä PKK-järjestöön.

Musiikkikaan ei ole ulkopuolisen vaikutuksen ulkopuolella. Nike päätyi sensuroimaan eräässä kampanjassaan mukana olleen ruotsinkurdilaisen rap-artistin musiikkivideon, jolla tuotiin Kurdistania esille.

Sota kurdeja vastaan jatkuu

Turkki on käynyt sotaa PKK:ta vastaan vuodesta 1984 asti. PKK:n perustaja, kurdijohtaja Abdullah Öcalan on istunut eristyksissä İmralın vankilasaarella vuodesta 1999 asti.

Turkin ja Israelin tiedustelupalvelut kaappasivat ja vangitsivat Öcalanin hänen ollessaan Nairobissa. Rangaistukseksi määrättiin alunperin kuolemantuomio, joka muutettiin lopulta elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi.

Öcalan on viime aikoina ilmaissut olevansa halukas käymään rauhanneuvotteluita Turkin kanssa.

Jutun kirjoitti Heikki Ekman.

Helsingissä osoitettiin solidaarisuutta Rojavan ja Syyrian kansoille – jihadistien väkivaltaa ja sortoa vastaan

Helsingin Narinkkatorilla vastustettiin keskiviikkona Turkin tukemien jihadistien hyökkäyksiä Syyriassa ja Kurdistanissa, jotka palvelevat taantumusta ja asettavat vähemmistöt vaaraan.

Viimeisimpien hyökkäyksien takana ovat Hay’at Tahrir al-Shamin (HTS) – Al-Qaidan haara – ja niin kutsuttu Syyrian kansallinen armeija (SNA), joita tukevat Turkin tykistö ja ilmapommitukset. Hyökkäykset ovat tuhonneet yhteisöjä ja uhkaavat lukemattomien siviilien elämää.

– Nämä ryhmät eivät ole kapinallisia tai vallankumouksellisia, kuten jotkut lännen mediat sanovat, vaan jihadistien koalitio, jolla on pitkä takanaan lista sotarikoksia ja ihmisoikeusloukkauksia, Helsingin kurdien demokraattinen yhteisökeskus NCDK toteaa.

– Emme voi pysyä hiljaa, kun nämä brutaalit hyökkäykset jatkuvat. Tämä on kutsu oikeudenmukaisuuteen, rauhaan ja demokraattisen yhteiskunnan suojelemiseen. Tämän yhteiskunnan Rojavan ja Syyrian kansa on rakentanut, usein uhraten elämänsä.

– Yhdessä nostamme äänemme Turkin tukemien jihadistien väkivaltaa vastaan ja ilmaisemme vankkumattoman solidaarisuutemme Rojavan ja Syyrian kansoille.

Ammattiliitot sodanvastaisen vastarinnan linnakkeina – Työväen antimilitaristit koolla Japanissa

Päivää ennen sodanvastaista mielenosoitusta Japanissa työväen antimilitaristit kokoontuivat lauantaina kansainväliseen solidaarisuustapahtumaan, jota isännöi rautatieläisten ammattiliitto Doro-Chiba.

– Elvytämme luokkakantaisen työväenliikkeen Japanissa hinnalla millä hyvänsä, vakuutti liiton puheenjohtaja Michitoshi Seki kokouksen aluksi.

Hänen visiossaan työläiset taistelevat kansainvälisesti lopettaakseen maailman sodat. Ammattiliitot toimivat tässä liikkeessä ”sodanvastaisen vastarinnan linnakkeina”.

– Tällä päättäväisyydellä kamppailemme solidaarisesti myös opiskelijoidemme rinnalla.

Etelä-Koreassa vastustetaan taantumushallintoa

Tilaisuuteen oli kutsuttu vieraita ympäri maailmaa. Useita puheenvuoroja kuultiin Etelä-Koreasta.

Kim Hye-jeong, Korean demokraattisen työjärjestön Soulin päämajan varapuheenjohtaja totesi, että huolimatta Yun Sung-nyeolin taantumuksellisen hallituksen ankarasta sorrosta ammattiliittoja vastaan, he jatkavat taistelua.

– Lopetetaan sota, lisätään työntekijöiden oikeuksia ja luodaan työväenrintama! Työläiset yli rajojen ovat yhtä!

Asahi Glass -yhtiön työläiset puhuvat.

Korealainen Sung Dong-joo kiitti japanilaisia tovereita solidaarisuudesta kamppailussa Asahi Glass -yhtiötä vastaan.

– AGC on sotarikollinen yritys ja riistää korealaisia ​​ilman minkäänlaista katumusta. Kansainvälisen solidaarisuuden ansiosta pääsin palaamaan töihin!

Lee Young Min puhui taistelusta THAADin käyttöönottoa vastaan, joka on yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin valmistama järjestelmä ballistisia ohjuksia vastaan.

– Eteläkorealaiset työläiset, mukaan lukien Seongjun asukkaat, vastustavat tiukasti THAADia, joka lisäisi sotilaallisia jännitteitä Aasiassa ja vie meidät ydinsodan partaalle, ja taistelevat väsymättä varmistaakseen, ettei sitä otettaisi mihinkään Etelä-Koreaan.

– Sota voidaan pysäyttää, jos työläiset Yhdysvalloissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa yhdistyvät kansainvälisesti ja nousevat sodanvastaiseen taisteluun. Kuten kynttilänvalovallankumous (2016-17), Etelä-Korean kamppailut ovat tässä tärkeässä asemassa.

Massiiviset mielenosoitukset johtivat seitsemän vuotta sitten presidentti Park Geun-hye hallinnon kaatumiseen ja korruptiosyytteisiin.

Työläiset voivat pysäyttää aseviennin

Brasilian valtakunnallinen kamppailuliitto CSP-Conlutas puhui tilaisuudessa USA:n kaksinaamaisuudesta ja kansainvälisen työväenluokan tehtävistä.

– Yhdysvaltain hallitus sanoo neuvottelevansa tulitauosta, mutta se on valhe. Kuka lähettää aseet, jotka tappavat palestiinalaisia ja libanonilaisia?

– Vain työläisten kansainvälinen solidaarisuus voi pysäyttää aseviennin ja saada aikaan Israelin kaatumisen. Kansainvälisten työläisten tehtävänä on vastustaa kaikkea imperialismia, ei vain amerikkalaista imperialismia.

Tilaisuudessa kuultiin paikan päällä kansainvälisiä terveisiä myös Saksan rautatietyöläisten verkostolta ja Italian työpaikkakomiteoiden valtakunnalliselta liitolta (SI-Cobas).

– Vastustamme oman imperialistisen hallituksemme sotaa ennen kaikkea, he julistivat voimallisesti.

SI-Cobas on kamppaillut sotaa ja Italian sotataloutta vastaan ​​sekä tukenut palestiinalaisten vastarintaa järjestämällä erityisesti satamien ja varastojen saartoja sekä lakkoja Italiassa.

Turkkilainen videotervehdys.

Myös turkkilaiselta Kansainväliseltä työntekijöiden solidaarisuusjärjestöltä UID-DERiltä nähtiin videoviesti:

– Kapitalistiset hallitsijat tallaavat ruumiimme lujittaakseen valtaansa ja lisätäkseen vaurauttaan. Kapitalismissa meillä ei ole rauhaa tai vapautta. Työläiset ympäri maailmaa yhdistyvät ja taistelevat kapitalistista riistoa ja sotaa vastaan!

Mielenosoitus Tokiossa sunnuntaina

Yuko Kamata Doro-Chiban kansainvälisestä solidaarisuuskomiteasta piti päätöspuheen.

– Tämän päivän kokoontumisessa on kukoistanut kansainvälisen solidaarisuuden kukka, joka täyttää Hibiyan huomenna.

– Japanin valtakunta, joka ei ole osoittanut minkäänlaista pohdintaa menneisyydestään ja joka nyt esiintyy näyttävästi Japanin armeijana, on sodan pahin lietsoja. Pidetään huomenna iso sodanvastainen mielenosoitus, joka muuttaa tilanteen perusteellisesti!

”Me suljemme Incirlikin” – NATOn sotilastukikohtaa vastustettiin Turkissa pitkän marssin päätteeksi

Turkissa 15. syyskuuta alkanut 14-päiväinen marssi NATOa ja imperialismia vastaan päättyi lauantaina Adanaan ja Incirlikin sotilastukikohdalle. ”Emme halua murhaajia maahamme,” huusivat mielenosoittajat.

Istanbulin Kartalista Turkin kansanedustajien kokouksen (THTM) aloittama marssi saavutti 28. syyskuuta Incirlikin sotilastukikohdan, joka on NATOn symboli Turkissa. Mielenosoittajat olivat aiemmin marssineet Gebzen, Kocaelin, Sakaryan, Eskişehirin, Ankaran, Konyan, Konya Ereğlin, Niğde Ulukışlan, Mersinin ja Tarsuksen kautta.

Perjantaina NATOn vastaisen näyttelyn Adanassa avannut liike kokoontui tänään klo 15 Uğur Mumcu -aukiolle marssiakseen Incirlikiin.

Tukikohta on turvallisuusuhka

Atatürk-puistossa kuultiin iskulauseita, kuten ”Murhaaja NATO, yhteistyökumppani AKP”, ”Me suljemme Incirlikin tukikohdan”, ”Murhaaja NATO, tappaja USA”, taputusten ja vihellysten säestäminä. Marssia tukevat ihmiset soittivat ajoneuvojen torvia ja katukauppiaat antoivat aplodeja.

Puistossa pidetyssä puheenvuorossa THTM Adanan edustaja Eylül Çapa totesi, että Incirlikin tukikohdan olemassaolo on uhka Adanan asukkaille.

– Emme tiedä kuinka monta ydinasetta alueella on. Jos NATO vetää Turkin sotaan, eikö Incirlik luonnollisesti tee Adanasta kohteen? Onko tämä turvallisuutta? Kun tämä Incirlikin tukikohta on suljettu, kun NATO lähtee tästä maasta, meistä tulee itsenäinen maa.

Aydemir Güler puhui Atatürk Parkiin kokoontuneille patriooteille Eylül Çapan jälkeen THTM:n johtokunnan puolesta.

– Veljet, THTM:n jäsenet ovat marssineet kaksi viikkoa. Joka päivä on vahvistanut uudestaan ​​ja uudestaan, miksi marssimme ja miksi tämä marssi on oikeutettu. Ja tänään olemme Incirlikin ovella. Siinä lyhyessä ajassa Israel on jälleen tehnyt kauhean, ennennäkemättömän verilöylyn ja murhan. Adanan teillä, veljet, libanonilaiset eivät ole yksin, jatkoi puolestaan Aydemir Güler.

– Kaikki sillat, jotka yhdistävät meidät NATOon, Yhdysvaltoihin ja länsimaiseen imperialismiin, täytyy poistaa. Turkin on lakattava olemasta osa tätä häpeää ja julmuutta.

NATO-tukikohtien sulkeminen on työväenvallan tehtävä

Mielenosoitusmarssin päästyä Incirlikin tukikohdalle Turkin kommunistisen puolueen pääsihteeri Kemal Okuyan käytti puheenvuoron.

– Se, mitä Lähi-idässä tällä hetkellä tapahtuu, on todellinen kansanmurha. Toisen maailmansodan aikana ja ennen sitä juutalaiset maksoivat erittäin kovan hinnan ja joutuivat kansanmurhan kohteeksi. Edistyksellinen ihmiskunta, vallankumoukselliset ja kommunistit tukivat heitä. Ja nyt murhaajat, rikas Israel, kapitalistiluokka ja sen takana olevat monikansalliset monopolit tekevät saman verilöylyn palestiinalaisia ​​vastaan. Sydämemme särkyy tästä iljetyksestä. Olemme vihaisia ​​tekopyhille murhaajillemme ja hallituksellemme. Kyllä, tappaja Israel, yhteistyökumppaninaan AKP.

Todeten, että Incirlikin tukikohta on palvellut imperialismin etuja perustamisestaan ​​lähtien, Okuyan antoi esimerkin kylmän sodan vuosista, jolloin tukikohtaa käytettiin keräämään tiedustelutietoa Neuvostoliittoa vastaan.

– Tätä tukikohtaa käytettiin myös monta kertaa Persianlahden sodassa ja Irakin hyökkäyksessä. Täältä nousevat lentokoneet satoivat kuolemaa naapurimaille ja naapurikansoille. Tämä oli yksi heinäkuun 15. päivän Amerikan vallankaappausyrityksen keskuksista. Se ei ole ohi. Täältä lähtevät kuljetuskoneet pysähtyvät Kyproksella ja menevät Israeliin.

– Siksi Incirlik ja muut 15 yhdysvaltalaista ja NATOn tukikohtaa Turkissa ja sama määrä tutka-asemia pitäisi sulkea välittömästi. Jos he eivät sulje niitä, tämän kansan rautainen nyrkki sulkee ne. Ole varma tästä, jos emme pysty purkamaan näitä tukikohtia ennen kuin työväki tulee valtaan Turkissa, yksi asia, jonka teemme Turkin kansanhallituksen, työväenhallituksen ensimmäisenä päivänä, on purkaa nämä tukikohdat, Okuyan lupasi.

Kemal Okuyan jatkoi puhettaan käsittelemällä Turkin suhteita Israeliin, kysyen:

– Mistä tulee polttoainetta Gazan, Länsirannan ja Libanonin yli lentäville Israelin sotakoneille? ”Veljesmaa” Azerbaidžanista. Minkä maan kautta se kulkee? Turkin kautta.

– Pidämme Azerbaidžanin ihmisiä veljinä, mutta emme pidä hallitsevia luokkia veljinä, he ryöstävät veljiämme Palestiinassa. He lisäävät rasismia sanomalla, ”palestiinalaiset eivät ole ystäviämme, he pettäisivät meitä”.

– Kun turkkilaiset, kurdit, arabit, azerbaidžanilaiset, kaikki tällä maantieteellisellä alueella asuvat, köyhät ja sorretut yhdistävät kädet, me tietysti häiritsemme näiden roistojen peliä.

– Takanamme on Yhdysvaltain Incirlikin tukikohta. Meidän on murrettava monikansallisten monopolien, NATOn, Yhdysvaltain imperialismin ja muiden imperialististen maiden herruus tämän kansan vapauttamiseksi. Siksi säilytämme päättäväisyytemme. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Tämä maa kuuluu Turkin työläisille.

Puheen jälkeen iskulause ”Suljemme Incirlikin tukikohdan” kaikui vielä Incirlikissä. Marssi päättyi iskulauseisiin, suosionosoituksiin ja vihellyksiin, päättäen syyskuun alussa käynnistyneen NATOn ja imperialistisen sodan vastaisen kampanjan hetkeksi.

Kampanjan on määrä jatkua lokakuussa uusilla tapaamisilla ja toimilla.

Moniviikkoiset mielenosoitukset NATOa ja imperialismia vastaan jatkuvat Turkissa – suunta kohti sotilastukikohtaa

Turkissa osoitetaan jo kolmatta viikkoa mieltä sotilasliitto NATOa ja imperialismia vastaan. Sunnuntaina 15. syyskuuta alkanut monipäiväinen marssi on kulkenut kaupungista toiseen levittäen vastarinnan henkeä ja tietoa NATOn rikoksista.

Mielenosoitusten takana on eri puolueiden parlamentaarikoista koostuva Turkin kansanedustajain edustajakokous THTM. Marssit alkoivat Istanbulin Kartalista sunnuntaina 15. syyskuuta ja päätyvät lopulta NATOn tukikohdalle Incirlikissa Adanassa 28. syyskuuta.

Viime viikonloppuna mielenosoittajat olivat päässeet Sincaniin. Perjantaina Nazım Hikmetin kulttuurikeskuksessa avattiin NATO-vastainen näyttely ja lauantaina Tuzluçayırissa Mamakin naapurustossa järjestettiin mielenosoitus, jossa NATOn mukaan nimetty katu nimettiin symbolisesti uudelleen ”Itsenäisyyden kaduksi”.

”NATO on sarjamurhaaja”

Marssin aikana huudettiin iskulauseita, kuten ”Murhaaja Israel, yhteistyökumppani AKP”, ”Murhaaja NATO, poistu maastamme” ja ”Älä kumarra, suojele maata”. Mamakin asukkaat tervehtivät marssijia aplodeilla ja vihellyksellä ikkunoistaan. Koko marssin ajan innostus kasvoi, kun monet naapuruston asukkaat liittyivät marssijoihin.

Marssin jälkeen puhunut THTM:n johtokunnan jäsen Erhan Nalçacı ilmaisi kritiikkinsä NATOn mukaan nimettyä katua kohtaan.

– Haluaisitko, että naapurustosi läpi kulkeva tie nimettäisiin pätevän huijarin mukaan? NATO on kirjaimellisesti pätevä huijari. Se tuli Turkkiin sanoen kehittävänsä tätä maata, auttamaan teitä, suojelemaan teitä. Mutta se ei suojellut eikä kehittänyt Turkkia; päinvastoin, se otti kaiken sen poliittisen itsemääräämisoikeuden ja riippumattomuuden ja teki tästä maasta kyvyttömän liikkumaan.

– Entä haluaisitko, että naapurustosi läpi kulkeva tie nimettäisiin sarjamurhaajan mukaan?

– NATO on sarjamurhaaja. NATO on vastuussa kaikista intellektuelleista, jotka on tapettu 1960-luvun jälkeen, kaikista verilöylyistä, Maraşin verilöylystä ja Sivasin verilöylystä.

– Haluaisitko, että naapurustosi läpi kulkeva tie nimettäisiin joukkomurhaajan mukaan? Pitäisikö tämän tien nimi olla esimerkiksi ”Netanjahu-tie” vai ”Israelin ystävien tie”? NATOn tie on sama kuin nämä.

– Haluaisitko naapurustosi läpi kulkevan tien nimen ”USA:n imperialismin tieksi”? NATO on yhtä kuin USA:n imperialismi. Samoin et haluaisi naapurustosi läpi kulkevan tien nimen olevan ”ydinpommitie”. NATO on näitä kaikkia.

THTM:n edustaja Engin Özkan ilmaisi vaatimuksensa seuraavasti:

– NATOsta eroaminen, Turkin asevoimien velvoitteiden lopettaminen NATOn piirissä, NATO-henkilöstön karkottaminen Turkista, maamme ydinaseriisunta, NATO-kadun nimen muuttaminen Itsenäisyyden kaduksi.

Puheiden jälkeen poltettiin NATOn lippu, jota seurasivat apolodit ja ”Tappaja NATO” -laulut. Kansalaiset ripustivat ”Itsenäisyyskatu” -kyltin NATO-kyltin sijaan tienviittaan ja päättivät mielenosoituksensa iskulauseisiin.

Kansan on järjestäydyttävä

Sunnuntaina mielenosoittajat olivat Kuğuluparkissa.

THTM:n jäsen ja Pir Sultan Abdal -kulttuuriyhdistyksen entinen puheenjohtaja Ali Balkız sanoi tapahtumassa pidetyssä puheenvuorossaan THTM:n polun olevan kaikkien Turkin sodan vastustajien polku, uutisoi soL-lehti.

Korostaen, että NATO on liitto, joka on perustettu sotaa, ei rauhaa varten, Balkız totesi, että Turkin liittyminen NATOon Menderesin hallituksen toimesta on maksanut maalle kovan hinnan.

Kysyen, mitä Turkin armeija teki Libyassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Kaukasuksella, Balkız totesi, että Mustafa Kemal Atatürkin periaate ”rauha kotona, rauha maailmassa” oli kehittynyt ”sodaksi kotona, sodaksi maailmassa”.

Todeten, että THTM:n polun tulisi olla kaikkien kommunistien, sosialistien, sosiaalidemokraattien ja niiden, jotka vastustavat sotaa, shariaa ja kiihkoilijoita Turkissa, Balkız päätti sanansa kehotuksella laajentaa taistelua.

THTM:n johtokunnan jäsen Aydemir Güler korosti, että marssiminen ei alkanut Istanbulista, vaan taistelulla rauhan ja itsenäisyyden puolesta on pitkä historia.

– Olemme vaeltaneet vuodesta 1919. Kun Turkkia vietiin NATOoon ja köyhien lapsiamme lähetettiin Koreaan kuolemaan, me marssimme ja jaoimme sodanvastaisia ​​​​lehtiä. Vuonna 1968 marssimme Samsunista Ankaraan itsenäisen maan puolesta. Vuonna 1970, kun NATO oli toteuttanut vallankaappauksen Chilessä ja valmistautui vallankaappaukseen Turkissa, meillä oli vaikeuksia rauhanyhdistyksenä.

– Emme hyväksyneet syyskuun 12. päivän vallankaappausta, joka teki Turkista NATOn palvelijan. Nousimme työväenluokkana, aloitimme kevään mielenosoituksilla ja olemme marssineet siitä alkaen.

Güler huomautti, että kun hallitseva luokka ja pomot väittävät, että Turkki tarvitsee NATOa, tavalliset ihmiset sanovat juuri päinvastoin, ja korosti järjestäytymisen tärkeyttä.

– Jos sanomme jollekin: ”Meidän tarvitse lähteä NATOta”, heidän silmänsä kirkastuvat ja he alkavat taputtaa. Turkin pomot ja hallitsevat voimat ovat NATOn kannattajia, mutta Turkin massat, miljoonat, tietävät, ettei NATOlta ja imperialisteilta tule mitään hyvää.

– Jos kourallinen NATOn rakastajia hallitsee maailmaa, he saavat voimansa jostain muualta: He ovat järjestäytyneitä. Ihmiset ovat järjestäytymättömiä. Kuljemme kohti organisaation luomista, järjestäytyneen maan luomista.

– Me marssimme kohti Incirlikiä, se on totta, mutta kun olemme Incirlikissä, emme lähesty Incirlikin sotilastukikohdan fyysistä rakennetta, vaan meidän on lähestyttävä kansamme organisaatiota, sitä hetkeä, kun meistä tulee järjestäytynyt maa.

– Onko Turkin mahdollista erota NATOsta? Güler kysyi huomauttaen Anatoliaan liittyvän sodan vaarasta jatkoi sanojaan seuraavasti:

– Tämä on mahdollista vuonna 2024. Katso tulta Mustanmeren pohjoisosassa. Tuo tuli on meidän tulemme, se tuli on Anatolian tuli, se on tuli, josta kipinä voi hypätä milloin tahansa, ja kaikki näkevät sen. NATOn ydinpommit ovat maassamme. Turkin kansa voi erota NATOsta, koska se tietää mitä haluaa ja näkee vaaran.

Güler totesi myös, että ainoa tapa katkaista suhteet Israeliin on erota NATOsta, sillä Israeli saa sotilasliitolta voimaa.

– Jos Israel ei olisi saanut legitimiteettiään NATOlta, se ei voisi julistaa sotaa Libanonille tai jatkaa kansanmurhaa Palestiinassa.

Kokoontuminen Kuğuluparkissa päättyi lauluihin, pillien soittoon ja iskulauseisiin.

Istanbulista alkanut marssi NATOa ja imperialismia vastaan ​​​​kulkee Ankaran, sitten Konyan, Konya Ereğlin, Niğde Ulukışlan, Mersinin ja Mersin Tarsuksen läpi ja päättyy lopulta Incirlikin sotilastukikohdalle tulevana lauantaina 28. syyskuuta.