109 vuotta sitten 42 edustajaa 11 maasta kokoontui ensimmäistä maailmansotaa vastustavien sosialististen virtausten kansainväliseen konferenssiin, joka pidettiin 5.-8.9.1915 Zimmerwaldissa, Sveitsissä. Tuloksena syntynyt ”Zimmerwaldin manifesti” auttoi inspiroimaan sodanvastaisten ja sosialististen aktivistien joukkoliikettä Euroopan sotivissa maissa.
Sosialistinen internationaali oli romahtanut sodan alkaessa elokuussa 1914, ja yhteydenpito jäsenpuolueiden välillä katkennut. Seuraavana vuonna Sveitsin ja Italian sosialistit vaativat konferenssia, joka voisi palauttaa puolueiden väliset suhteet ja vahvistaa internationalistisen sodan vastustamisen periaatteen. Sosialistiset naiset ja nuoret avasivat tien pitämällä omia kansainvälisiä kokoontumisia maalis- ja huhtikuussa 1915.
Sosialististen puolueiden viranhaltijat useimmissa sotivissa maissa suhtautuivat tähän ehdotukseen vihamielisesti, mutta pieni sodanvastaisten sosialististen puolueiden ja ryhmien konferenssi kuitenkin saatiin järjestettyä syyskuussa 1915 Sveitsissä.
Kongressin edustajat lähtivät Sveitsin Bernistä 10 kilometrin matkalle konferenssipaikalle Zimmerwaldin kylään. He vitsailivat siitä, että 50 vuotta ensimmäisen Internationaalin perustamisen jälkeenkin kaikki internationalistit oli edelleen mahdollista mahduttaa neljään hevosvetoiseen vaunuun. Mutta he eivät olleet epäileväisiä tarkoituksensa suhteen.
Vaikka he olivat yksimielisiä sodanvastaisuudessaan, edustajat olivat jakautuneet tavoitteissaan. Konferenssin pääjärjestäjä, sveitsiläinen sosialisti Robert Grimm, pyrki ennen kaikkea elvyttämään hajonneen sosialistisen internationaalin rakenteita. Sitä vastoin vasemmistolaiset delegaatit, joita johti bolševikkisuuntaus Venäjältä, tähtäsivät uuden, vallankumouksellisen Internationaalin perustamiseen, joka olisi vapaa siitä opportunismista, joka oli johtanut Sosialistisen internationaalin romahtamiseen elokuussa 1914.
Merkittävää on, että Grimm ja jotkut muut konferenssin oikeiston edustajat eivät halunneet tuomita parlamentaarista tukea ”sotalainoille” – eli varojen hyväksymistä hallituksen sotamenoihin. Silti useimmat sodanvastaiset sosialistit pitivät sotalainojen tukemista proletaarisen internationalismin perusperiaatteen loukkauksena, ja tämä kysymys tuli jakamaan Saksan sosialidemokratian vain kaksi vuotta myöhemmin. Ero tasoitettiin Zimmerwaldissa sisällyttämällä tätä asiaa käsitellessä muunnettu sanamuoto lopulliseen manifestiin.
Zimmerwaldin vasemmisto kritisoi tekstiä opportunismin analysoinnin ja sodanvastaisen taistelun toteuttamisen käsittelyn puutteista. Siitä huolimatta vasemmisto kannatti manifestia kamppailukutsuna ja perustana yhtenäiselle toiminnalle sodanvastaisten sosialistien kesken.
Sensuuri sotivissa maissa tukahdutti raportit Zimmerwaldin konferenssista ja sen manifestista. Silti uutinen pääsi leviämään, ja manifestia levitettiin laajalti maanalaisena lehtisenä. Zimmerwaldin ihanteista tuli inspiraation lähde kasvavalle liikkeelle, joka valmisteli vuosien 1917 ja 1918 vallankumouksia.
Zimmerwaldin manifesti on luettavissa kokonaisuudessaan alla. Suomenkielinen käännös on Yrjö Sirolan toimittamasta julkaisusta Zimmerwald-vasemmisto vuodelta 1919.
Euroopan proletaareille!
Yli vuoden on sota jo raivonnut. Miljoonat ruumiit peittävät taistelukentät, miljoonat ihmiset ovat elinijäkseen tulleet raajarikoiksi. Eurooppa muistuttaa jättiläismäistä teurastamoa. Monien sukupolvien työn luoma kulttuuri on tuhon omaksi tuomittu. Hurjin raakalaisuus uhkaa näinä päivinä niellä kaiken sen, mistä ihmiskunta tähän asti on ylpeillyt.
Ketä tahansa kohdanneekin välitön vastuu sodan puhkeamisesta — yksi asia on kuitenkin varma: sota, joka on aiheuttanut kaiken tämän kurjuuden on imperialismin seuraus, se on seuraus kaikkien maiden kapitalistien pyrkimyksistä tyydyttää voitonhimoaan riistämällä inhimillistä työtä ja anastamalla luonnonrikkauksia maapallon joka kolkalla.
Taloudellisesti jälelle jääneet ja poliittisesti heikot kansat sortuvat suurvaltojen jalkoihin, suurvaltojen, jotka verellä ja raudalla yrittävät tässä sodassa muodostaa maailmankartan uudelleen, omien riistoetujensa mukaiseksi. Kokonaiset kansat ja maat, kuten Belgia, Puola, Balkanvaltiot ja Armenia ovat täten vaarassa, joko kokonaan tai osaksi paloteltuna, joutua käytettäväksi vaihtovälineinä lopputiliä tehtäissä.
Sodan käyttövoimat esiintyvät sen kuluessa kaikessa inhottavuudessaan. Riekale riekaleelta putoaa syrjään esirippu, jonka tarkotuksena oli kansalta kätkeä tämän maailmanpalon syyt. Kaikkien maiden kapitalistit, jotka kansojen viattomasta verestä lyövät sotavoittojen kilisevää kultaa, väittävät sodan koskevan isänmaan puolustamista, kansanvaltaa ja sorrettujen kansojen vapauttamista. He valehtelevat.
Itse asiassa hautaavat he tuhottuihin tantereihin omien kansojensa vapauden toisten kansojen riippumattomuuden kera. Syntyy uusia rasituksia, uusia kahleita ja proletaarit kaikissa maissa, niin voittaneissa kuin voitetuissakin, saavat ne kantaa. Sodan puhjetessa luotiin suurta hyvinvointia — hätä ja puute, työttömyys ja kallisaika, nälkä ja kulkutaudit ovat sen todelliset seuraukset. Kymmeniä vuosia imevät sotakustannukset kansojen parhaat voimat, panevat vaaranalaisiksi jo saavutetut yhteiskunnalliset uudistukset ja estävät kaiken edistyksen.
Sivistyksen rappeutuminen, taloudelliset rasitukset, valtiollinen taantumus, siinä tämän kauhean sodan siunaukset.
Täten paljastaa sota nykyaikuisen kapitalismin kaikessa alastomuudessaan, tämän kapitalismin, joka on sovittamattomassa ristiriidassa ei ainoastaan työväenluokan etujen ja historiallisen kehityksen vaatimusten vaan myöskin inhimillisen yhteiskunnan edellytysten kera.
Kapitalistisen yhteiskunnan vallanpitäjät, joiden käsissä on kansojen kohtalot, yksinvaltaisten niinhyvin kuin tasavaltaistenkin maiden hallitukset, salainen diplomatia, mahtavat työnantajajärjestöt, porvarilliset puolueet, kapitalistinen lehdistö, kirkko — kaikki ne ovat vastuussa tästä sodasta, jonka heitä elättävä ja heidän suojelemansa yhteiskuntajärjestys on aikaansaanut ja jota heidän edukseen käydään.
Työläiset!
Riistetyt, oikeudettomat, halveksitut, — kun teitä sodan puhjetessa lähdettiin kulettamaan teurastuspenkkiin, sanottiin teitä veljiksi ja tovereiksi. Ja nyt, kun militarismi on tehnyt teistä raajarikkoja ja vaivaisia, alentanut ja tuhonnut teidät, vaativat hallitsevat luokat vielä, että te uhraisitte etunne, tulevaisuuden-päämääränne, ihanteenne, lyhyesti: että orjamaisesti alistutte noudattamaan »linnarauhaa». Teiltä riistetään mahdollisuus julkisesti esittää mielipiteitänne, tunteitanne, tuskianne, teidät kielletään esittämästä ja edustamasta vaatimuksianne. Sanomalehdistö vaiennetaan, valtiolliset vapaudet ja oikeudet poljetaan jalkoihin — näin hallitsee nyt sotilasdiktatuurin panssaroitu nyrkki.
Tällaisten koko Eurooppaa ja koko ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavan asiantilan ollessa emme voi emmekä saa enää sanattomiksi jäädä. Vuosikymmeniä on sosialistinen proletariaatti käynyt taistelua militarismia vastaan. Kasvavalla huolella ovat sen edustajat kansallisissa ja kansainvälisissä kongresseissa käsitelleet kysymystä imperialismin aiheuttamasta, yhä uhkaavammaksi käyvästä sodanvaarasta. Stuttgartin, Kööpenhaminan ja Baselin kansainväliset sosialistikongressit ovat viitoittaneet proletariaatin kuljettavan tien.
Joukko eri maiden puolueita ja työväenjärjestöjä, jotka olivat mukana tätä tietä viitoittamassa, on sodan puhkeamisen jälkeen kokonaan unohtanut tekemiensä päätösten velvoitukset. Niiden edustajat ovat kehoittaneet työläisiä luopumaan luokkataistelusta, tästä proletariaatin vapautuksen ainoasta ja tehokkaasta välineestä ja aseesta. He ovat myöntäneet hallitseville luokille luottoa sodankäyntiä varten, antautuneet hallitusten käytettäviksi ja tehneet näille mitä erilaisimpia palveluksia, ovat lehtiensä ja valtuutettujensa avulla koettaneet voittaa puolueettomia omien maittansa hallituspolitiikan puolelle, ovat sisäisen rauhan panttivangeiksi luovuttaneet hallituksiin sosialistisia ministerejä ja täten ovat he nyt ja vastedes työväenluokalle edesvastuussa tästä sodasta, sen tarkoituksista ja siinä käytetyistä keinoista. Ja samoin kuin yksityiset puolueet, menettelee näin myöskin kaikkien maiden sosialistien erikoinen yhteisjärjestö, kansainvälinen sosialistitoimisto.
Nämä tosiasiat ovat aikaansaaneet sen, että kansainvälinen työväenluokka, joka ei joutunut ensimäisen sotavuoden kansallisen paniikin valtaan tai on siitä vapautunut, ei vielä tänään, kansanmurhan toisena vuotena ole löytänyt mitään keinoa tai tietä saadakseen kaikissa maissa yhtaikaa syntymään voimakkaan taistelun rauhan puolesta.
Tässä sietämättömässä tilanteessa olemme me sosialististen puolueiden ja ammattijärjestöjen tai niiden vähemmistöjen edustajat, me saksalaiset, ranskalaiset, italialaiset, venäläiset, puolalaiset, lättiläiset, romanialaiset, bulgarit, ruotsalaiset, norjalaiset, hollantilaiset ja sveitsiläiset, me, jotka emme seiso kansallisella pohjalla riistäjäluokkaan yhtyneinä, vaan kansainvälisen työväen solidarisuuden ja luokkataistelun pohjalla, kokoontuneet yhdistääksemme jälleen työväen internatsionaalen murtuneet rivit, ja kehotamme työväenluokkaa taisteluun rauhan puolesta.
Tämä taistelu on taistelua vapauden, kansojen veljestymisen ja sosialismin puolesta. Nyt on ryhdyttävä tähän taisteluun rauhan puolesta. Ilman aluevaltauksia ja sotakorvauksia on tehtävä rauha. Mutta sellainen rauha on mahdollinen vain silloin, kun kaikki kansojen oikeuden ja vapauden loukkaussuunnitelmat ehdottomasti tuomitaan. Kokonaisten maiden tai niiden osien miehittäminen ei saa johtaa siihen, että ne väkivaltaisesti liitetään toisiin maihin. Ei mitään aluevaltauksia, ei julkisia enemmän kuin naamioitujakaan, ei myöskään mitään pakon avulla solmittuja taloudellisia liittoja, jotka poliittisten oikeuksien riistämisellä saatettaisiin vielä sietämättömämmiksi. Kansojen itsemääräämisoikeuden täytyy olla järkähtämättämänä perustuksena kansallisia suhteita järjestettäissä.
Järjestäytyneet työläiset!
Sodan puhkeamisesta saakka olette te uhranneet työkykynne, rohkeutenne, kestävyytenne hallitsevien luokkien palveluksessa. Nyt on aika astua taisteluun oman asianne, sosialismin pyhiin päämääriin, sorrettujen kansojen ja orjuutettujen luokkien vapauden puolesta, astua leppymättömän proletaarisen luokkataistelun tielle.
Sotaakäyvien maiden sosialistien velvollisuus ja tehtävä on kaikin voimin ryhtyä tähän taisteluun, ja puolueettomien maiden sosialistien tulee pitää velvollisuutenaan kaikilla tehokkailla keinoilla tukea veljiään tässä taistelussa veristä raakalaisuutta vastaan.
Mailmanhistoriassa ei ole milloinkaan tarjottu jalompaa, suurempaa velvollisuutta, ja sen täyttämisen tulee olla meidän yhteinen tehtävämme. Mitään uhria ei saa pitää liian suurena, mitään taakkaa liian raskaana tämän päämäärän saavuttamiseksi: kansojen kesken rauha.
Työläismiehet ja -naiset! Äidit ja isät! Lesket ja orvot! Haavoitetut ja raajarikot! Kaikille teille, jotka kärsitte sodan takia, huudamme me yli rajojen, yli savuavien taistelukenttien, hävitettyjen kaupunkien ja kylien:
Kaikkien maiden työläiset, yhtykää!
Kansainvälisen sosialistisen konferenssin puolesta:
Zimmerwald, Sveitsi, syysk. 1 p. 1915.
Saksalaisen edustajaryhmän puolesta: Georg Ledebour, Adolf Hoffman.
Ranskan edustajaryhmän puolesta: A. Bourderon, A. Merrheim.
Italian edustajaryhmän puolesta: C. E. Modigliani, Constantino Lazzari.
Venäjän edustäjaryhmän puolesta: N. Lenin, Paul Axelrood, M. Bobroff.
Puolan edustajaryhmän puolesta: St. Lapinski, A. Varski, G. Haneczki.
Balkanin valtioiden sos.-dem. yhteisjärjestöjen puolesta: C. Racovski, Vacil Kolarov.
Ruotsin ja Norjan edustajaryhmän puolesta: Z. Höglund, Ture Nerman.
Hollannin edustajaryhmän puolesta: H. Roland-Holst.
Sweitsin edustajaryhmän puolesta: Robert Grimm, Charles Naine.
Työväen antimilitaristit 