20. helmikuuta 1914 Rosa Luxemburg pidätettiin sotilaiden yllyttämisestä kapinaan. Syytteen perusteena oli puhe, jossa hän julisti: ”Jos ne odottavat meidän murhaavan ranskalaisia tai muita ulkomaalaisia veljiämme, sanotaan niille, ’Ei, ei missään oloissa'”.
Oikeudessa hän muuttui syytetystä syyttäjäksi, ja hänen puheensa, joka myöhemmin julkaistiin nimellä Militarismi, sota ja työväenluokka, on yksi innoittavimpia vallankumouksellisen sosialismin tuomioita imperialismille. Luxemburg hyökkäsi tulisesti häntä kohtaan esitettyjä syytöksiä vastaan, selittäen samalla kansainvälisen sosialismin periaatteita.
Luxemburg tuomittiin vuodeksi vankeuteen, mutta häntä ei vangittu välittömästi. Lähdettyään oikeussalista hän meni suoraan joukkokokoukseen, jossa hän toisti vallankumouksellisen sodanvastaisen propagandansa.
Julkaisemme tässä suomenkielisen käännöksen puheesta sellaisena, kuin se Frankfurtin rikostuomioistuimessa esitettiin.
Puolustajani ovat tutkineet riittävästi syytteen seikkoja osoittaakseen, että ne ovat oikeudellisesti pätemättömiä. Haluaisin siksi tarkastella syytettä eri näkökulmasta. Sekä yleisen syyttäjän tänään antamassa suullisessa lausunnossa että kirjallisessa syytteeseenpanossa ei ole pääroolia vain syyllisten lausuntojeni sanamuodolla, vaan vielä enemmän tulkinnalla ja taipumuksella, jonka näissä sanoissa oletetaan olleen. Yleinen syyttäjä korosti toistuvasti ja erittäin painokkaasti sitä, mitä hän uskoi minun tietävän ja haluavan, kun lausuin noissa kokouksissa. Nyt kukaan ei ole pätevämpi kuin minä ja kykenevämpi antamaan täydellistä ja perusteellista tietoa tästä puheeni sisäisestä psykologisesta momentista, tietoisuudestani.
Ja haluaisin sanoa etukäteen: olen erittäin iloinen voidessani antaa yleiselle syyttäjälle ja teille, herrat tuomarit, täydelliset tiedot. Pääasiassa haluan selittää, että se, mitä yleinen syyttäjä on tässä avaintodistajiensa lausuntojen perusteella kuvaillut ajatukseni, aikomukseni ja tunteeni pohjalta, oli vain lattea, mieletön karikatyyri, sekä puheistani että sosialidemokraattisesta agitaatiomenetelmästä yleensä. Kun kuuntelin yleisen syyttäjän lausuntoja, minun piti nauraa sisäänpäin ja ajatella: Tässä on toinen klassinen esimerkki siitä, kuinka vähän muodollista koulutusta riittää ymmärtämään sosialidemokraattista ajatuskulkua, ajatusmaailmaamme kaikessa monimutkaisuudessaan, tieteellistä hienostuneisuutta ja historiallista syvyyttä, kun yhteiskuntaluokka on näiden olosuhteiden tiellä. Jos te, herrat tuomarit, olisitte kysyneet yksinkertaisimmalta kouluttamattomalta työläiseltä tuhansien kokouksiini osallistuneiden joukosta, hän olisi antanut teille aivan toisenlaisen kuvan, aivan toisenlaisen vaikutelman lausunnoistani.
Kyllä, työväen yksinkertaiset miehet ja naiset kykenevät ottamaan vastaan ajatusmaailmamme, joka heijastuu preussilaisen yleisen syyttäjän aivoissa vääristyneenä kuvana, kuin vinossa peilissä. Esitän tämän nyt yksityiskohtaisemmin muutamassa kohdassa. Yleinen syyttäjä on useaan otteeseen toistanut, että olin ”liikaa yllyttänyt” tuhansia kuulijoitani jo ennen syyttävän lausunnon antamista, jonka piti olla puheeni huipentuma. Tähän julistan: Herra syyttäjä, me sosialidemokraatit emme yllytä ollenkaan! Sillä mitä ”yllyttää” tarkoittaa? Yritinkö kenties vaikuttaa kokoontuneisiin: jos te saksalaisina menette sodan aikana vihollisalueelle, esimerkiksi Kiinaan, käyttäytykää niin, ettei kukaan kiinalainen enää sadan vuoden kuluttua uskalla katsoa saksalaista vinosti? Jos olisin puhunut noin, se olisi varmasti yllytystä. Vai yritinkö kenties lietsoa kansallista omahyväisyyttä, šovinismia, halveksuntaa ja vihaa muita rotuja ja kansoja kohtaan kokoontuneissa massoissa? Se olisi varmasti ollut yllytystä.
Mutta minä en puhunut niin, eikä yksikään koulutettu sosialidemokraatti koskaan puhu sillä tavalla. Se mitä tein noissa Frankfurtin kokouksissa ja mitä me sosialidemokraatit teemme aina sanoin ja kirjoituksena, on levittää valistusta, tehdä työväenjoukot tietoisiksi luokkaeduistaan ja historiallisista tehtävistään, osoittaa heille historiallisen kehityksen suuret linjat, nyky-yhteiskuntamme kohdussa tapahtuvien taloudellisten, poliittisten ja sosiaalisten mullistusten suuntaukset, jotka johtavat rautaisella välttämättömyydellä siihen, että tietyssä kehitysvaiheessa olemassa oleva yhteiskuntajärjestys lakkautetaan ja korvataan korkeammalla sosialistisella yhteiskuntajärjestyksellä. Näin me agitoimme, näin kohotamme joukkojen moraalista elämää niiden historiallisten näkökulmien jalostavan vaikutuksen kautta, jonka pohjalta seisomme. Samoista suurista näkökulmista käymme myös agitaatiotamme sotaa ja militarismia vastaan - koska meidän sosialidemokraattien kanssa kaikki sopii harmoniseen, johdonmukaiseen, tieteellisesti perusteltuun maailmankuvaan. Ja jos yleinen syyttäjä ja hänen säälittävä tähtitodistajansa näkevät kaiken tämän yksinkertaisena propagandakampanjana, tämän tulkinnan karkeus ja yksinkertaisuus johtuu yksinomaan yleisen syyttäjän kyvyttömyydestä ajatella sosialidemokraattisesti.
Lisäksi yleinen syyttäjä on toistuvasti viitannut väitettyihin viittauksiini ”esimiesten murhaan”. Nämä piilotetut, mutta ymmärrettävät viittaukset upseerimurhaan on tarkoitettu paljastamaan synkkä sieluni ja aikomusteni suuri vaara. No, pyydän teitä hyväksymään hetken sen, että minulle osoitettu lausunto pitää paikkansa, ja sitten teidän on todettava itsellenne pienen pohdinnan jälkeen, että yleinen syyttäjä on todellakin mennyt täysin raiteilta tässä kiitettävässä yrityksessään maalata minut mahdollisimman mustana. Koska ja keitä ”esimiehiä” vastaan minun pitäisi kutsua murhaan? Syyttäjä itse väittää, että olin vaatinut miliisijärjestelmän käyttöönottoa. Saksassa olisin kuvaillut tärkeimmäksi tässä järjestelmässä velvollisuutta antaa miehille käsiaseet kotiin vietäväksi – kuten Sveitsissä tehdään. Ja tähän – huomioi: tähän – olen oletettavasti linkittänyt vihjeen siitä, että aseella voitaisiin ampua myös eri suuntaan kuin hallitsijat haluaisivat.
Joten on selvää: yleinen syyttäjä syyttää minua murhaan yllyttämisestä ei nykyisen Saksan armeijajärjestelmän esimiehiä vastaan, vaan tulevien Saksan miliisin armeijoiden esimiehiä vastaan! Miliisijärjestelmäämme koskevaa propagandaamme vastaan taistellaan mitä jyrkimmin ja sen perusteella minua syytetään rikoksesta syytteeseenpanossa. Ja samaan aikaan yleinen syyttäjä tuntee pakkoa käsitellä tämän kielletyn miliisijärjestelmän upseerien henkiä, joita olen uhannut. Vielä yksi askel ja hetken kuumuudessa yleinen syyttäjä nostaa minua vastaan syytteen siitä, että yllytin murhayrityksiin tulevan Saksan tasavallan presidenttiä vastaan!
Mutta mitä minä oikeastaan sanoin niin kutsutusta esimiesten murhasta? Jotain täysin erilaista! Olin puheessani huomauttanut, että tämän päivän militarismia yleensä perustelevat sen viralliset puolestapuhujat lauseella ”välttämätön isänmaan puolustaminen”. Jos tämä kiinnostus isänmaata kohtaan olisi rehellistä ja vilpitöntä, niin – selitin – hallitsevilla luokilla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin toteuttaa sosialidemokraattien vanha ohjelmallinen vaatimus, miliisijärjestelmä. Sillä tämä on ainoa varma tae isänmaan puolustamiselle, sillä vain vapaa kansa, joka omasta tahdostaan lähtee kentälle vihollista vastaan, on riittävä ja luotettava suoja isänmaan vapaudelle ja itsenäisyydelle. Vasta silloin voidaan sanoa: Rakas isänmaa, ole hiljaa!
Miksi siis, kysyin, eivät isänmaan viralliset puolustajat halua kuulla tästä ainoasta tehokkaasta puolustusjärjestelmästä? Vain siksi, etteivät he ensisijaisesti tai toissijaisesti ole huolissaan isänmaan puolustamisesta, vaan imperialistisista valloitussodista, joihin miliisi ei auta. Ja lisäksi hallitsevat luokat ovat todennäköisesti haluttomia laittamaan aseita työväen käsiin, koska riistäjien huono omatunto saa heidät pelkäämään, että ase voitaisiin jonakin päivänä ampua suuntaan, josta hallitsijat eivät pidä.
Joten sen, mitä olen muotoillut hallitsevan luokan peloksi, esittää nyt julkinen syyttäjä, hänen kömpelön avaintodistajansa sanojen perusteella, omana pyyntönäni! Tässä teillä on lisätodisteita hänen aivoissaan vallitsevasta hämmennyksestä, joka johtuu hänen ehdottomasta kyvyttömyydestään seurata sosialidemokraattien ajatuslinjaa.
Yhtä pohjimmiltaan väärä on syyttäjän väite, että suosittelin hollantilaista esimerkkiä, jonka mukaan siirtomaa-armeijassa sotilas voi vapaasti lyödä häntä huonosti kohtelevan esimiehen. Todellisuudessa puhuin unohtumattoman johtajamme Bebelin aikana militarismista ja sotilaiden huonosta kohtelusta ja huomautin, että yksi hänen elämäntyönsä tärkeimmistä luvuista oli taistelu Reichstagissa sotilaiden kiduttajia vastaan. Lainasin tähän useita Bebelin puheita Valtiopäivien stenografisesta raportista – ja nämä ovat tietääkseni laissa sallittuja – mukaan lukien ne lausunnot vuodelta 1893 Alankomaiden siirtomaa-armeijan tavasta. Näettekö, hyvät herrat, tässäkin yleinen syyttäjä on mennyt harhaan innokkuudessaan: hänen ei joka tapauksessa olisi pitänyt nostaa syytettä minua vastaan, vaan jotakuta muuta vastaan.
Mutta tulen asian ytimeen. Yleinen syyttäjä perustaa päähyökkäyksensä – väitteen, jonka mukaan olin syyttävässä lausunnossa kehottanut sotilaita olemaan ampumatta vihollista sodan sattuessa vastoin käskyjä – päätelmään, jota hän ilmeisesti pitää kiistämättömänä todistusarvoltaan ja logiikaltaan pakottavana. Hän päättelee seuraavaa: Koska agitoin militarismia vastaan, koska halusin estää sodan, niin minulla ei ilmeisesti olisi voinut olla muuta tapaa, muita tehokkaita keinoja mielessä kuin sanoa suoraan sotilaille: Jos teidät käsketään ampumaan – älkää ampuko! Eikö olekin oikein, arvoisat tuomarit, mikä ytimekäs, vakuuttava johtopäätös, mikä vastustamaton logiikka!
Sallikaa minun kuitenkin selittää teille: tämä logiikka ja tämä johtopäätös perustuvat yleisen syyttäjän mielipiteeseen, ei minun, ei sosialidemokraattien mielipiteeseen. Tässä pyydän teitä kiinnittämään erityistä huomiota. Sanon: Johtopäätös, että ainoa tehokas keino sodan estämiseksi on puhua suoraan sotilaille ja pyytää heitä olemaan ampumatta – tämä johtopäätös on vain toinen puoli näkemyksestä, että niin kauan kuin sotilas noudattaa esimiehiensä käskyjä, kaikki valtiossa on hyvin, että – lyhyesti sanottuna – valtiovallan ja militarismin perusta on sotilaan sokea tottelevaisuus.
Tätä yleisen syyttäjän näkemystä täydentää sopusoinnussa esimerkiksi ylipäällikön virallisesti julkaistu lausunto, jonka mukaan keisari totesi viime vuoden 6. marraskuuta Potsdamissa helleenien kuningasta vastaanottaessaan, että Kreikan armeijat todistavat, ”että kenraaliesikuntamme ja joukkojemme harjoittamat periaatteet, kun niitä sovelletaan oikein, takaavat aina voiton”. Kenraalin esikunta ”periaatteineen” ja sokean tottelevaisuuden sotilas – nämä ovat sodankäynnin perusta ja voiton tae. No, me sosialidemokraatit emme jaa tätä näkemystä.
Ajattelemme pikemminkin, että sotien alkamista ja lopputulosta ei päätä yksin armeija, ylhäältä tulleet ”käskyt” ja alhaalta tuleva sokea ”tottelevaisuus”, vaan työväen suuri joukko päättää ja sen täytyy päättää. Olemme sitä mieltä, että sotia voidaan käydä vain, jos ja niin kauan kuin työväenjoukot osallistuvat niihin innostuneesti, koska pitävät niitä oikeudenmukaisena ja tarpeellisena asiana, tai ainakin sietävät niitä. Jos toisaalta työväen suuri enemmistö tulee vakaumukseen – ja tämän vakaumuksen, tämän tietoisuuden herättäminen heissä, on juuri se tehtävä, jonka me sosialidemokraatit asetamme itsellemme – jos, sanotaan, kansan enemmistö tulee vakaumukseen, että sodat ovat barbaarinen, syvästi moraaliton, taantumuksellinen ja kansanvastainen ilmiö, silloin sodat ovat tulleet mahdottomaksi – ja sotilas voi toistaiseksi vielä totella viranomaisten käskyjä!
Syyttäjän mukaan armeija on sotiva osapuoli; mielestämme se on koko kansa. Heidän on päätettävä, syntyykö sotia vai ei; työssäkäyvien miesten ja naisten joukko, vanhojen ja nuorien, päättää, onko nykypäivän militarismi olemassa vai ei – ei se pieni osa tästä kansasta, joka on niin kutsutussa kuninkaan takissa. Ja kun olen selittänyt tämän, minulla on myös klassinen todistus kädessäni, että tämä on minun, meidän mielipiteemme.
Sattumalta voin vastata Frankfurtin yleisen syyttäjän kysymykseen, ketä tarkoitin sanoessani ”emme tee niin” Frankfurtissa pitämässäni puheessa. 17. huhtikuuta 1910 puhuin täällä Schumannin sirkuksessa noin 6 000 ihmiselle Preussin äänioikeustaistelusta – kuten tiedätte, taistelumme aallot olivat juuri nousemassa tuolloin – ja löydän seuraavan lauseen tuon puheen stenografisesta raportista sivulta 10:
”Hyvät osallistujat! Sanon: nykyisessä taistelussa äänioikeudesta, kuten kaikissa Saksan tärkeissä poliittisissa edistyskysymyksissä, meidät jätetään omillemme. Mutta keitä me olemme? ’Me’ olemme miljoonat proletaarit Preussissa ja Saksassa. Kyllä, me olemme niitä miljoonia, joiden kädet saavat yhteiskunnan elämään. Ja riittää, että tämä yksinkertainen tosiasia juurtuu Saksan proletariaatin laajimpien joukkojen mieleen, jotta tulee hetki, jolloin Preussin hallitsevalle taantumukselle osoitetaan, että maailma tulee toimeen ilman Itä-Elbian junkkereita ja ilman keskustakreivejä, ilman salaneuvoksia ja tarvittaessa ilman yleisiä syyttäjiä, mutta että se ei voi olla olemassa 24 tuntia, jos työläiset laittavat kätensä ristiin.”
Näettekö, tässä minä sanon selvästi, missä näemme poliittisen elämän painopisteen ja valtion kohtalon: tietoisuudessa, selkeästi muodostuneessa tahdossa, suurten työjoukkojen päättäväisyydessä. Ja juuri näin me ymmärrämme militarismin kysymyksen. Jos työväenluokka tulee ymmärtämään ja tekemään päätöksen olla sallimatta sotia, silloin sodat ovat tulleet mahdottomaksi.
Mutta minulla on vielä enemmän todisteita siitä, että ymmärrämme sotilaallisen agitoinnin tällä tavalla emmekä toisin. Olen todella hämmästynyt: yleinen syyttäjä tekee kaikkensa uuttaakseen sanoistani tulkintojen, olettamusten ja mielivaltaisten päätelmien avulla, kuinka olisin voinut toimia sotaa vastaan. Ja silti todisteet ovat hänen edessään runsaina. Emme suorita sotilaallisuuden vastaista agitaatioamme salaisessa pimeydessä, salassa, vaan yleisen mielipiteen kirkkaimmassa valossa. Taistelu militarismia vastaan on ollut vuosikymmeniä agitaatiomme pääpainopisteenä. Vanhasta Internationaalista lähtien siitä on keskusteltu ja tehty päätöslauselmia lähes kaikissa kongresseissa ja Saksan puoluekonferensseissa. Tässä yleisen syyttäjän olisi vain tarvinnut kurkottaa ihmisen täyteen elämään, ja missä hän olisi saanut sen käsiinsä, se olisi mielenkiintoista. Valitettavasti en voi esitellä kaikkea laajaa materiaalia tästä aiheesta edessänne täällä. Mutta sallikaa minun mainita tässä ainakin tärkeimmät kohdat.
Internationaalin Brysselin kongressi vuonna 1868 viittasi jo käytännön toimiin sodan estämiseksi. Se totesi päätöslauselmassaan muun muassa:
”että kansat voivat jo vähentää sotien määrää vastustamalla niitä, jotka tekevät ja julistavat sotia; että tämä oikeus kuuluu ennen kaikkea työväenluokille, jotka ovat melkein ainoita asepalvelukseen kutsuttuja ja voivat näin ollen sanktioida sen; että heillä on käytettävissään tehokas, laillinen ja välittömästi toteutettavissa oleva keino tätä tarkoitusta varten; että yhteiskunta ei todellakaan voisi selviytyä, jos tuotanto pysähtyisi hetkeksi, ja että tuottajien on siksi vain lopetettava työskentely tehdäkseen yrityksensä mahdottomaksi omatoimisesti toimiville, itsevaltaisille hallituksille; julistaa työläisten kansainvälisen liiton kongressin Brysselissä olevan yhtenäinen protestissa mitä voimakkaimmin sotaa vastaan ja kutsuu eri maiden yhdistysten kaikki jaostot sekä erotuksetta kaikki työväen kerhot ja järjestöt työskentelemään mitä suurimmalla innokkuudella estääkseen ihmisten välisen sodan, jota samalla pidettäisiin sisällissotana, koska se käydään tuottajien eli veljien ja kansalaisten välillä. Kongressi suosittelee erityisesti, että työläiset lopettavat työnteon, jos heidän maassaan syttyy sota.
Jätän huomioimatta muut vanhan Internationaalin lukuisat päätöslauselmat ja siirryn uuden Internationaalin kongresseihin. Zürichin kongressi vuonna 1893 julisti:
”Työväen asema sodassa määritellään selvästi Brysselin kongressin militarismia koskevassa päätöslauselmassa. Kansainvälisen vallankumouksellisen sosialidemokratian on kaikissa maissa käytettävä kaikki voimansa vastustaakseen hallitsevan luokan šovinistisia toiveita, kiristääkseen solidaarisuuden siteitä aina vain tiiviimmin kaikkien maiden työläisten ympärillä ja työskenneltävä väsymättä kapitalismin eliminoimiseksi, joka on jakanut ihmiskunnan kahteen vihamieliseen leiriin ja asettanut kansat toisiaan vastaan. Luokkavallan hävittämisellä myös sota tulee katoamaan. Kapitalismin kukistaminen on maailmanrauhaa.”
Lontoon kongressi vuonna 1896 julisti:
”Vain työväenluokalla voi vakavasti olla tahtoa ja voimaa luoda maailmanrauha. Siksi se vaatii: 1. Samanaikainen pysyvän armeijan lakkauttaminen kaikissa osavaltioissa ja kansan aseistuksen käyttöönotto. 2. Perustetaan kansainvälinen välimiesoikeus, jonka päätöksillä on lainvoima. 3. Kansan suoraan tekemä lopullinen päätös sodasta tai rauhasta siinä tapauksessa, että hallitukset eivät hyväksy välimiesoikeuden päätöstä.”
Pariisin kongressi vuonna 1900 suositteli käytännölliseksi keinoksi taistelussa militarismia vastaan:
”että sosialististen puolueiden tulisi kaikkialla puuttua nuorten koulutukseen ja järjestäytymiseen taistelussa militarismia vastaan ja pyrkiä siihen mitä suurimmalla innolla.”
Sallikaa minun lainata toista tärkeää kohtaa Stuttgartin kongressin 1907 päätöslauselmasta, jossa on jo hyvin graafisesti tiivistetty joukko sosialidemokraattien käytännön toimia sodan torjunnassa. Siinä sanotaan:
”Itse asiassa Brysselin kansainvälisen kongressin jälkeen proletariaatti on väsymättömässä taistelussaan militarismia vastaan, kieltäytymisestä aseistuksen rahoittamisesta maalla ja merellä pyrkimykseensä demokratisoimaan sotilaallista organisaatiota, turvautunut yhä tarmokkaammin ja menestyksekkäästi mitä moninaisimpiin toimintamuotoihin sotien puhkeamisen estämiseksi tai niiden lopettamiseksi ja sodan aiheuttaman yhteiskunnallisen kiihotuksen hyödyntämiseksi työväenluokan vapauttamiseksi: erityisesti Englannin ja Ranskan ammattiliittojen Fashodan tapauksen jälkeen tekemä sopimus rauhan turvaamisesta ja ystävällisten suhteiden palauttamisesta Saksan ja Ranskan parlamenteissa Marokon kriisin aikana; samaan tarkoitukseen Itävallan ja Italian sosialistien yhteinen toiminta estääkseen kahden valtion välisen konfliktin; Norja; ja lopuksi Venäjän ja Puolan sosialististen työläisten ja talonpoikien sankarilliset uhraukset ja joukkotaistelut tsarismin käynnistämän sodan vastustamiseksi ja lopettamiseksi sekä kriisin hyödyntämiseksi maan ja työväenluokkien vapauttamiseksi. Kaikki nämä pyrkimykset todistavat proletariaatin kasvavasta vallasta ja sen kasvavasta halusta varmistaa rauhan ylläpitäminen päättäväisellä väliintulolla.”
Ja nyt kysyn: löydättekö te, herrat, kaikista näistä lauselmista ja päätöksistä edes yhden pyynnön, että seisoisimme sotilaiden edessä ja huutaisimme heille: Älkää ampuko! Ja miksi? Ehkä siksi, että pelkäämme tällaisen kiihottamisen ja rikosoikeudellisten määräysten seurauksia? Oi, olisimme surullisia kurjia, jos seurausten pelossa jättäisimme tekemättä jotain, jonka olemme tunnustaneet tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Ei, emme tee sitä, koska sanomme itsellemme: ne, jotka käyttävät niin sanottua kuninkaan takkia, ovat vain osa työväkeä, ja kun he tulevat välttämättömään oivallukseen sodan tuomittavasta ja kansanvastaisesta luonteesta, silloin myös sotilaat tietävät itse, ilman pyyntöämme, mitä heidän on tehtävä kyseisessä tilanteessa.
Näettekö, herrat, agitaatiomme militarismia vastaan ei ole niin heikkoa ja yksinkertaista kuin yleinen syyttäjä kuvittelee. Meillä on niin monia ja niin erilaisia vaikuttamiskeinoja: nuorisokasvatus, johon pyrimme innokkaasti ja kestävällä menestyksellä kaikista tiellemme asetetuista vaikeuksista huolimatta, miliisijärjestelmän propaganda, joukkokokoukset, katumielenosoitukset… Lopuksi katsokaa, Italiassa, miten luokkatietoiset työläiset ottivat vastaan Tripolitan sotaseikkailun? Joukkomielenosoituslakolla, joka toteutettiin mitä loistavimmin. Ja miten Saksan sosialidemokraatit suhtautuivat tähän? Berliinin työläiset hyväksyivät 12. marraskuuta kahdessatoista kokouksessa päätöslauselman, jossa he kiittivät italialaisia tovereita joukkolakosta.
Kyllä, joukkolakko! sanoo yleinen syyttäjä. Tässä hän uskoo saaneensa minut jälleen kiinni vaarallisimmasta, valtiota järkyttävimmästä tarkoituksestani. Yleinen syyttäjä tuki syytöstään tänään erityisesti viitaten joukkolakkokiihottamiseeni, johon hän yhdisti kamalimmat väkivaltaisen kumouksen näkymät, joita voi olla vain preussilaisen yleisen syyttäjän mielikuvituksessa. Herra yleinen syyttäjä, jos voisin olettaa, että sinulla on pienintäkään kykyä astua sosialidemokraattien ajatusprosesseihin, jalompaan historialliseen käsitykseen, selittäisin sinulle sen, minkä menestyksekkäästi selitän jokaisessa julkisessa kokouksessa, että joukkolakkoja, erityisenä ajanjaksona tämän päivän olosuhteiden kehityksessä, ei ”tehdä”, eikä myöskään vallankumouksia ”tehdä”. Joukkolakot ovat luokkataistelun vaihe, johon nykyinen kehityksemme luonnollisesti johtaa. Meidän, sosialidemokraattien, koko roolimme suhteessa heihin on saada ihmiset tietoisiksi tästä työväenluokan kehityksen suuntauksesta, jotta työläiset ovat tehtäviensä tasalla koulutettuna, kurinalaisena, kypsänä, määrätietoisena ja aktiivisena ihmisjoukkona.
Näettekö, tässä taas yleinen syyttäjä, kun hän esittää syytteeseenpanossa joukkolakon haamut sellaisena kuin hän sen ymmärtää, haluaa itse asiassa rangaista minua hänen ideoistaan, ei minun.
Lopetan tähän. Haluaisin sanoa vain yhden asian. Puhuessaan yleinen syyttäjä kiinnitti paljon huomiota pieneen persoonaani. Hän kuvaili minua suureksi vaaraksi valtion järjestyksen turvallisuudelle, hän ei edes halveksinut vajoamista herjauksen tasolle ja kuvaili minua ”punaiseksi Rosaksi”. Kyllä, hän uskalsi epäillä henkilökohtaista kunniaani ilmaisemalla epäilynsä minua kohtaan siinä tapauksessa, että hänen rikosilmoituksensa hyväksyttäisiin.
Herra yleinen syyttäjä, en henkilökohtaisesti halua vastata kaikkiin hyökkäyksiinne. Mutta kerron teille yhden asian: te ette tunne sosialidemokratiaa! (Puheenjohtaja keskeyttää: ”Emme voi kuunnella poliittisia puheita täällä.”) Pelkästään vuonna 1913 monet kollegoistanne tekivät kovasti töitä varmistaakseen, että lehdistömme tuomittiin yhteensä 60 kuukauden vankeuteen. Oletteko kuulleet kenenkään syntisistä pakenevan rangaistuksen pelossa? Luuletteko, että tämä rangaistusten massa on saanut edes yhden sosialidemokraatin horjumaan tai horjuttanut häntä velvollisuudestaan? Voi ei, työmme uhmaa kaikkia rikoslakienne säikeitä, se kasvaa ja kukoistaa kaikista yleisistä syyttäjistä huolimatta!
Lopuksi, vain yksi sana pätemättömästä hyökkäyksestä, joka kostautuu alullepanijalleen.
Yleinen syyttäjä sanoi sanatarkasti – olen tehnyt siitä muistiinpanon: hän pyytää välitöntä pidätystäni, koska ”olisi käsittämätöntä, jos syytetty ei pakenisi”. Toisin sanoen: Jos minun, yleisen syyttäjän, täytyisi istua vuosi vankilassa, pakenisin. Herra yleinen syyttäjä, uskon teitä, te pakenisitte. Sosialidemokraatti ei pakene. Hän seisoo tekojensa takana ja nauraa rangaistuksillenne.
Ja nyt te tuomitsette minut!
Työväen antimilitaristit 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.