S. P. Kähmi Kirjasto

V. I. Lenin: Sotakiihkoinen militarismi ja sosialidemokratian militarisminvastainen taktiikka

Osana työväen antimilitaristista kirjastoa julkaisemme V. I. Leninin tekstin, joka ilmestyi alunperin Proletari-lehden numerossa 33, elokuun 5. päivänä 1908.

Kirjoituksessaan Lenin kritisoi sekä oikeisto-opportunistisisia että ”sankarillisia” anarkistisia suuntauksia suhteessa militarismin kysymykseen sosialidemokraattisessa liikkeessä. Näiden sijaan hän nostaa esiin Rosa Luxemburgin näkemykset esimerkiksi venäläisille sosialidemokraateille.

Artikkeli on aiemmin julkaistu suomeksi Leninin koottujen teosten kokoelmassa Karjalan ASNT:n valtion kustannusliikkeen toimesta Petroskoissa 1957.

I

Diplomaatit ovat kiihdyksissä. ”Nootteja”, ”tiedotuksia” ja ”ilmoituksia” satelee kuin rakeita; ministerit kuiskuttelevat kruunattujen mannekiinien selän takana, kun nämä samppanjapikarit kädessä ”lujittavat rauhaa”. Mutta ”alamaiset” tietävät mainiosti, että kun korpit koikkuvat, niin ilmassa on haaskan hajua. Ja vanhoillinen loordi Cromer on sanonut Englannin ylähuoneessa, että ”me elämme sellaisena aikana, jolloin kansalliset (?) intressit on pantu kortin varaan, intohimot tulistuvat ja syntyy yhteentörmäyksen vaara ja mahdollisuus, olkootpa vallanpitäjien aikeet kuinka rauhallisia (!) tahansa”.

Tulenarkaa ainesta on viime aikana kasaantunut riittävästi, ja sitä karttuu yhä. Vallankumous Persiassa uhkaa panna sekaisin kaikki raja-aidat — ”vaikutusalueet”, joita Euroopan suurvallat ovat sinne pystyttäneet. Perustuslakiliike Turkissa uhkaa riistää tuon perintötilan Euroopan kapitalististen saalistajien kourista; ja edelleen ovat uhkaavina nousseet esiin vanhat, nyt jälleen kärjistyneet ”kysymykset” — Makedonian, Keski-Aasian, Kauko-Idän j.n.e. j.n.e. ”kysymykset”.

Ja kuitenkin nykyään, jolloin on olemassa niin tiheä julkisten ja salaisten sopimusten, välipuheiden j.n.e. verkko, voi jonkin ”suurvallan” saama vähäinenkin kolaus olla riittävä, jotta ”kipinästä syttyisi tuli”.

Ja mitä uhkaavammin hallitukset kalistelevat aseita toisiaan vastaan, sitä säälimättömämmin ne tukahduttavat militarisminvastaista liikettä omassa maassaan. Militarismin vastustajiin kohdistetut vainot kasvavat niin laajuutensa kuin voimallisuutensakin puolesta. Clemenceau–Briand’in ”radikaalis-sosialistinen” ministeristö osaa harjoittaa väkivaltaa yhtä hyvin kuin Biilowin junkkeri-vanhoillinenkin ministeristö. ”Nuorisojärjestöjen” hajottaminen kaikkialla Saksassa, mikä on ollut sen seurausta, että on saatettu voimaan uusi liittoutumis- ja kokoontumislaki, joka kieltää 20 vuotta nuorempien henkilöiden osallistumisen poliittisiin kokouksiin, on vaikeuttanut tavattomasti militarisminvastaista agitaatiota Saksassa.

Seurauksena on, että sosialistien militarisminvastaisesta taktiikasta käyty kiista, joka oli jo lakkaamaisillaan Stuttgartin kongressin 75 jälkeen, on uudelleen vilkastunut puoluelehdistössä.

Ensi näkemältä kummallinen ilmiö: vaikka tämä kysymys on näin ilmeisen tärkeä, vaikka militarismi on proletariaatille niin ilmeisen, silminnähtävän turmiollinen, on vaikea löytää toista kysymystä, jossa Lännen sosialistien keskuudessa olisi niin paljon horjuntaa, niin paljon erimielisyyttä kuin on kiistoissa militarisminvastaisesta taktiikasta.

Periaatteelliset edellytykset tämän kysymyksen oikealle ratkaisulle on annettu jo kauan sitten, aivan vankasti, eikä niistä ole erimielisyyttä. Nykyaikainen militarismi on kapitalismin seuraus. Molemmissa muodoissaan se on kapitalismin ”ilmausta elämässä”: sekä sotilaallisena voimana, jota kapitalistiset valtiot käyttävät ulkoisissa yhteentörmäyksissään (Militarismus nach aussen, niinkuin saksalaiset sanovat), että hallitsevien luokkien käsissä olevana aseena proletariaatin kaikkinaisten (taloudellisten ja poliittisten) liikkeiden nujertamiseksi (Militarismus nach innen). Useat kansainväliset kongressit (Pariisin kongressi vuonna 1889, Brysselin 1891, Zürichin 1893 ja vihdoin Stuttgartin kongressi vuonna 1907) ovat päätöslauselmissaan ilmaisseet tämän katsomuksen lopullisesti muotoiltuna. Kaikkein perusteellisimmin tämän militarismin ja kapitalismin välisen yhteyden osoittaa Stuttgartin päätöslauselma, vaikkakin päiväjärjestystään vastaavasti (”Kansainvälisistä selkkauksista”) Stuttgartin kongressi käsitteli enemmän militarismin sitä puolta, jota saksalaiset sanovat Militarismus nach aussen (”ulkoiseksi”). Tässä tuon päätöslauselman sitä koskeva kohta:

”Sodat kapitalististen valtioiden välillä ovat tavallisesti seurausta niiden kilpailusta maailman markkinoilla, sillä mikään valtio ei pyri ainoastaan turvaamaan itselleen menekkialuetta, vaan myös valloittamaan uusia alueita, ja tärkeintä osaa tällöin näyttelee vieraiden kansojen ja maiden orjuuttaminen. Sen lisäksi näitä sotia synnyttävät yhtämittaiset sotilaalliset aseistautumiset, joita aiheuttaa militarismi, porvariston luokkaherruuden ja työväenluokan poliittisen alistamisen tärkein ase. Sotien syntymiseen myötävaikuttavat natsionalistiset ennakkoluulot, joita sivistysmaissa järjestelmällisesti viljellään hallitsevien luokkien etujen mukaisesti, tarkoituksella vetää proletaarijoukkojen huomio pois näiden omista luokkatehtävistä ja pakottaa ne unohtamaan kansainvälisen luokkasolidaarisuuden velvoitukset. Näin muodoin sodat piilevät itsessään kapitalismin olemuksessa; ne lakkaavat vasta sitten, kun kapitalistinen järjestelmä lakkaa olemasta, tahi sitten, kun sotatekniikan kehityksen aiheuttamat äärettömät ihmisuhrit, rahankulutus ja aseistamisten aiheuttama kansan suuttumus johtavat tämän järjestelmän hävittämiseen. Varsinkin työväenluokka, joka pääasiallisesti joutuu antamaan sotamiehiä ja jonka kannettavaksi pääasiallisesti lankeavat aineelliset uhraukset, on luonnostaan sotien vastustaja, koska sodat ovat ristiriidassa sen päämäärän kanssa: sellaisen sosialistiselle periaatteelle pohjautuvan talousjärjestelmän luomisen kanssa, joka käytännössä toteuttaa kansojen solidaarisuuden”…

II

Sosialistien keskuudessa on siis todettu jääväämättömästi, että militarismin ja kapitalismin välillä on olemassa periaatteellinen yhteys, eikä tässä kohdassa ole erimielisyyttä. Mutta tämän yhteyden tunnustaminen ei vielä määrää konkreettisesti sosialistien militarisminvastaista taktiikkaa, se ei ratkaise käytännöllistä kysymystä, miten on taisteltava militarismista koituvia rasituksia vastaan ja miten ehkäistävä sodat. Ja juuri näihin kysymyksiin annetuissa vastauksissa onkin havaittavissa tuntuvaa erimielisyyttä sosialistien keskuudessa. Stuttgartin kongressissa voitiin erittäin näkyvästi todeta nämä erimielisyydet.

Toisessa kohtiossa ovat Vollmarin tapaiset saksalaiset sosialidemokraatit. Koska militarismi on kapitalismin lapsukainen, päättelevät he, koska sodat siis ovat kapitalistisen kehityksen välttämätön seuralainen, niin ei tarvita mitään erikoista militarisminvastaista toimintaa. Juuri niin Vollmar sanoikin Essenin puoluepäivillä. Ja kysymyksessä siitä, miten sosialidemokraattien on meneteltävä siinä tapauksessa, jos sota julistetaan, saksalaisten sosialidemokraattien enemmistö, Bebel ja Vollmar etunenässä, on itsepintaisesti sillä kannalla, että sosialidemokraattien on puolustettava isänmaataan hyökkäykseltä, että heidän velvollisuutensa on ottaa osaa ”puolustus”-sotaan. Tämä kanta johti Vollmarin julistamaan Stuttgartissa, että ”rakkautemme ihmiskuntaa kohtaan ei voi estää meitä olemasta kunnon saksalaisia”, ja sosialidemokraattiedustaja Nosken julistamaan valtiopäivillä, että jos syttyy sota Saksaa vastaan, niin ”sosialidemokraatit eivät jää jälkeen porvarillisista puolueista ja ottavat pyssyn olalleen”; ja tästä Nosken tarvitsi ottaa enää vain yksi askel voidakseen julistaa: ”me haluamme, että Saksa olisi mahdollisimman hyvin aseistettu”.

Toisessa kohtiossa on Hervén kannattajain vähälukuinen ryhmä. Proletariaatilla ei ole isänmaata, sanovat Hervéläiset. Kaikki ja kaikenlaiset sodat ovat siis eduksi kapitalisteille; proletariaatin on siis taisteltava kaikkia sotia vastaan. Jokaiseen sodanjulistukseen proletariaatin on vastattava sotalakolla ja kapinalla. Sen pitääkin pääasiassa olla militarisminvastaisen propagandan tarkoituksena. Siksi Hervé esitti Stuttgartissa tällaisen päätöslauselmaehdotuksen: …”Kongressi kehottaa vastaamaan jokaiseen sodanjulistukseen, tulkoon se miltä suunnalta tahansa, sotalakolla ja kapinalla”.

Tällaiset ovat kaksi ”äärimmäistä” kantaa tässä kysymyksessä länsimaiden sosialistien keskuudessa. Niissä heijastuvat ”niinkuin aurinko pienessä vesipisarassa” ne kaksi tautia, jotka yhä vieläkin vahingoittavat sosialistisen proletariaatin toimintaa Lännessä: toisaalta opportunistiset tendenssit ja toisaalta anarkistinen fraasailu.

Ennen kaikkea eräitä huomautuksia patriotismista. Kommunistisessa manifestissa on todella sanottu, että ”proletaareilla ei ole isänmaata”; ja totta on sekin, että Vollmarin, Nosken ja kumpp. kanta ”iskee päin naamaa” tuota internationalistisen sosialismin perusväittämää. Mutta tästä ei vielä seuraa, että Hervén ja Hervéläisten väite olisi oikea, — he väittävät, että proletariaatille on saman tekevää, minkälaisessa isänmaassa se elää: elääkö se monarkkisessa Saksassa, tasavaltalaisessa Ranskassa vai hirmuvaltaisessa Turkissa. Isänmaa, s.o. kyseessäoleva poliittinen, kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen ympäristö, on mitä voimallisin tekijä proletariaatin luokkataistelussa; ja jos Vollmar on väärässä säätäessään proletariaatille jonkinlaisen ”aitosaksalaisen” suhteen ”isänmaahan”, niin yhtä väärässä on Hervékin, joka suhtautuu anteeksiantamattoman epäkriitillisesti proletariaatin vapaustaistelun niin tärkeään tekijään. Proletariaatti ei voi suhtautua välinpitämättömästi ja yliolkaisesti taistelunsa poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin oloihin, siis se ei voi suhtautua välinpitämättömästi myöskään maansa kohtaloihin. Mutta maansa kohtalot kiinnostavat sitä vain sikäli, mikäli ne koskevat sen luokkataistelua, eivätkä minkään porvarillisen ”patriotismin” kannalta, josta sosialidemokraatin on kerrassaan sopimatonta puhua.

Mutkallisempi on toinen kysymys — suhtautuminen militarismiin ja sotaan. Heti ensi silmäykseltä on ilmeistä, että Hervé sekoittaa anteeksiantamattomalla tavalla nämä molemmat kysymykset, unohtaa sodan ja kapitalismin välisen syy-yhteyden; jos proletariaatti hyväksyisi Hervéläisen taktiikan, niin se tuomitsisi itsensä tekemään tuloksetonta työtä: se käyttäisi kaiken taistelukuntonsa (puhutaanhan kapinasta) taisteluun seurausta (sotaa) vastaan, mutta jättäisi voimaan syyn (kapitalismin).

Tässä tulee täysin ilmi anarkistinen ajattelumetodi. Sokea usko kaikkinaisen action directen (välittömän vaikutuksen, toim.huom.) ihmeitätekevään voimaan; tämän ”välittömän vaikutuksen” erottaminen yleisestä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta analysoimatta lainkaan tuota tilannetta; sanalla sanoen, ”yhteiskunnallisten ilmiöiden mielivaltaisen mekaaninen käsittäminen” (K. Liebknechtin sanontaa käyttääksemme) on ilmeistä.

Hervén suunnitelma on ”sangen yksinkertainen”: samana päivänä kun sota julistetaan, sosialistisotilaat karkaavat armeijasta ja reserviläiset tekevät lakon ja jäävät kotiinsa. Mutta ”reserviläisten lakko ei ole passiivista vastarintaa: työväenluokka siirtyisi kohta avoimeen vastarintaan, kapinaan, ja tällä viimeksi mainitulla olisi sitä enemmän toiveita päättyä voitokkaasti, kun toimiva armeija olisi maan rajalla” (G. Hervé. Leur patrie).

Tällainen on tämä ”todellinen, suora ja käytännöllinen suunnitelma”, ja Hervé, joka uskoo varmasti sen menestykseen, ehdottaa, että jokaiseen sodanjulistukseen vastattaisiin sotalakolla ja kapinalla.

Kuten tästä näkyy, tässä ei ole kysymys siitä, voiko proletariaatti vastata sodanjulistukseen lakolla ja kapinalla, milloin näkee sen tarkoituksenmukaiseksi. Kiistaa käydään siitä, onko proletariaattia kahlittava sitoumuksella, että jokaiseen sotaan vastataan kapinalla. Jos kysymys ratkaistaan viimeksi mainitussa mielessä, niin se merkitsee, että proletariaatilta riistetään ratkaisevan taistelun hetken valinta ja luovutetaan se vihollisille; taistelun hetkeä ei valitse proletariaatti omien etujensa mukaan, silloin kun sen yleissosialistinen tietoisuus on korkealla, sen järjestyneisyys luja, syy otollinen j.n.e.; ei, vaan porvarilliset hallitukset voisivat provosoida sen kapinaan vieläpä silloinkin, jolloin olot olisivat sille epäsuotuisat, esimerkiksi julistamalla sellaisen sodan, joka olisi erikoisesti omiaan herättämään patrioottisia ja shovinistisia tunteita laajoissa väestöjoukoissa ja joka siten eristäisi kapinaan nousseen proletariaatin. Eikä pidä jättää huomioonottamatta sitäkään, että porvaristo, joka monarkkisesta Saksasta aina tasavaltalaiseen Ranskaan ja demokraattiseen Sveitsiin saakka vainoaa niin julmasti militarisminvastaista toimintaa rauhan aikana,— kuinka raivokkaasti se kävisi jokaisen sotalakkoyrityksen kimppuun sodan sattuessa, hetkellä, jolloin ovat voimassa sota-ajan lait ja sotatila ja jolloin toimivat kenttäoikeudet j.n.e.

Kautsky on oikeassa sanoessaan Hervén ajatuksesta: ”sotalakon ajatus on syntynyt ”hyvistä” vaikuttimista, se on jalo ja uhkuu sankaruutta, mutta se on sankarillista typeryyttä”.

Proletariaatti voi vastata sodanjulistukseen sotalakolla, jos näkee sen tarkoitusta vastaavaksi ja sopivaksi; muiden keinojen ohella se voi yhteiskunnallisen vallankumouksen aikaansaamiseksi turvautua myös sotalakkoon. Mutta proletariaatille ei ole edullista sitoa itseään tällä ”taktillisella reseptillä”. Juuri näin Stuttgartin kansainvälinen kongressi vastasikin tähän kiistakysymykseen.

III

Mutta jos hervéläisten katsomukset ovat ”sankarillista typeryyttä”, niin Vollmarin, Nosken ja heidän ”oikeistosiipeen” kuuluvien hengenheimolaistensa kanta on opportunistista pelkuruutta. Koska militarismi on pääoman lapsi ja sortuu sen mukana, järkeilivät he Stuttgartissa ja varsinkin Essenissä, niin ei tarvita erikoista militarisminvastaista agitaatiotakaan: sitä ei tarvitse harjoittaa. Mutta eihän esimerkiksi työväen- ja naiskysymyksenkään radikaalinen ratkaisu ole liioin mahdollista kapitalistisen järjestelmän vallitessa, vastattiin heille Stuttgartissa; kuitenkin me käymme taistelua työväen lainsäädännön puolesta, naisten kansalaisoikeuksien laajentamisen j.n.e. puolesta. Erikoista militarisminvastaista propagandaa on käytävä yhä tarmokkaammin sen vuoksi, että tapaukset, jolloin sotavoima puuttuu työn ja pääoman väliseen taisteluun, käyvät yhä tiheämmiksi ja yhä ilmeisempää on militarismin merkitys ei ainoastaan proletariaatin nykyisessä taistelussa, vaan tulevaisuudessakin — yhteiskunnallisen vallankumouksen hetkellä.

Erikoisella militarisminvastaisella propagandalla on puolellaan paitsi periaatteellisia todisteita myös tärkeä historiallinen kokemus. Belgia käy tässä suhteessa muiden maiden edellä. Militarisminvastaisten aatteiden yleisen propagandan ohella Belgian työväenpuolue on perustanut sosialistisen nuorison ryhmiä, joiden nimenä on ”Nuori kaarti” (Jeunes Gardes). Saman piirikunnan ryhmät kuuluvat Piirikuntafederaatioon; kaikki Piirikuntafederaatiot puolestaan ovat yhdistyneet Kansalliseksi federaatioksi, jonka johdossa on ”Pääneuvosto”. ”Nuorten kaartilaisten” äänenkannattajia (La jeunesse — c’est l’avenir; De Caserne, De Loteling j.n.e.) leviää kymmeniä tuhansia kappaleita! Federaatioista voimakkain on Vallonilainen federaatio, johon kuuluu 62 paikallisryhmää ja 10.000 jäsentä; tätä nykyä ”Nuorella kaartilla” on kaikkiaan 121 paikallisryhmää.

Painetun agitaation ohella harjoitetaan voimaperäisesti suullistakin agitaatiota: tammi- ja syyskuussa (kutsuntakuukausina) Belgian tärkeimmissä kaupungeissa järjestetään kansankokouksia ja kulkueita; määrinviraston edustalla, avoimen taivaan alla, sosialistipuhujat selittävät rekryyteille militarismin merkitystä. ”Nuorten kaartilaisten” ”Pääneuvoston” yhteyteen on muodostettu ”Valituskomitea”, jonka velvollisuutena on koota tietoja kaikista kasarmeissa tapahtuvista vääryyksistä. Näitä tietoja saatetaan joka päivä julkisuuteen puolueen pää-äänenkannattajassa Le peuple otsakkeella ”Armeijasta”. Militarisminvastainen propaganda ei pysähdy kasarmin kynnykselle, sosialistisotilaat muodostavat ryhmiä propagandan harjoittamiseksi armeijan sisällä. Näitä tällaisia ryhmiä (”sotilasliittoja”) lasketaan nykyään olevan viitisentoista.

Belgian mallin mukaan harjoitetaan militarisminvastaista propagandaa myös Ranskassa, Sveitsissä, Itävallassa ja muissa maissa, joissa se saattaa olla erilaista voimaperäisyytensä puolesta ja organisaatiosuhteessa.

(Mielenkiintoisena erikoisuutena ranskalaisilla on se, että heillä on järjestetty niin sanottu ”sotilaan kopeekka”: työmies antaa joka viikko yhden soun liittonsa sihteerilie: näin kertyvät summat lähetetään sotilaille ”muistuttamaan siitä, että sotilaspukimetkin yllään he kuuluvat riistettyyn luokkaan ja ettei heidän pidä unohtaa sitä missään oloissa”.)

Siis erikoinen militarisminvastainen toiminta ei ole ainoastaan erikoisen tarpeellista, vaan myös käytännöllisesti tarkoituksenmukaista ja tuloksellista. Sen tähden, koskapa Vollmar vastusti sitä vedoten siihen, että Saksassa poliisiolot ovat tuota toimintaa varten vallan mahdottomat ja että puoluejärjestöjä voi sen vuoksi uhata hävitetyiksi tulemisen vaara, — rajoitettiin kysymys määrätyn maan olojen konkreettiseen erittelyyn; se on jo fakta- eikä periaatekysymys. Vaikka tässäkin pitää paikkansa Jaurèsin huomautus, että Saksan sosialidemokratia, joka nuoruudessaan, sosialistivastaisten poikkeuslakien raskaina aikoina, kesti kreivi Bismarckin rautaisen nyrkin alla, voisi nyt, kun se on verrattomasti kasvanut ja lujittunut, olla pelkäämättä vainoja nykyisten vallanpitäjien taholta. Ja Vollmar on kerrassaan väärässä koettaessaan turvautua sellaisiin perusteluihin, että erikoinen militarisminvastainen propaganda on periaatteellisesti epätarkoituksenmukaista.

Yhtä pahaa opportunismia on se Vollmarin ja hänen hengenheimolaistensa vakaumus, että sosialidemokraattien on osallistuttava puolustussotaan. Kautsky on niin loistavasti arvostellut sitä, ettei noista katsomuksista ole jäänyt kiveä kiven päälle. Kautsky osoitti, että toisinaan, varsinkin patrioottisen huumauksen hetkinä, on aivan mahdotonta päästä selville, onko kyseessäoleva sota johtunut puolustusvai hyökkäystarkoituksista (Kautskyn osoittama esimerkki: hyökkäsikö vai puolustautuiko Japani venäläis-japanilaisen sodan alussa?). Sosialidemokraatit sotkeutuisivat diplomaattisten neuvottelujen verkkoihin, jos heidän päähänsä pälkähtäisi määritellä tämän tunnusmerkin mukaan suhteensa sotaan. Sosialidemokraatit saattavat joutua jopa sellaiseenkin tilanteeseen, että heidän on pakko vaatia hyökkäyssotia. Vuonna 1848 (hervéläistenkin sopii muistaa tämä) Marx ja Engels pitivät tarpeellisena Saksan sotaa Venäjää vastaan. Myöhemmin he yrittivät vaikuttaa Englannin yleiseen mielipiteeseen nostattaakseen Englannin sotaan Venäjää vastaan. Kautsky muuten esitti seuraavan oletetun esimerkin: ”otaksukaamme”, sanoo hän, ”että vallankumousliike pääsee voitolle Venäjällä ja että tämän voiton vaikutus johtaa Ranskassa vallan siirtymiseen proletariaatin käsiin; otaksukaamme toisaalta, että uutta Venäjää vastaan muodostuu Euroopan monarkkien liittoutuma. Ryhtyykö kansainvälinen sosialidemokratia protestoimaan, jos Ranskan tasavalta rientää silloin Venäjän avuksi?” (K. Kautsky. ”Katsantokantamme patriotismista ja sodasta”).

Ilmeistä on, että proletariaatin luokkataistelun edut tahi oikeammin sanoen proletariaatin kansainvälisen liikkeen edut eikä sodan puolustus- tai hyökkäysluonne ovat tässä kysymyksessä (samoin kuin myös ”patriotismia” koskevassa katsomuksessa) se ainoa mahdollinen näkökohta, jolta voidaan tarkastella kysymystä sosialidemokratian suhteesta yhteen tai toiseen ilmiöön kansainvälisissä suhteissa ja ratkaista tuo kysymys.

Millaisiin järjettömyyksiin saakka opportunismi voi näissäkin kysymyksissä mennä, sitä osoittaa Jaurèsin äskeinen esiintyminen. Eräässä saksalaisessa liberaalis-porvarillisessa lehtipahasessa, esittäessään käsityksiään kansainvälisestä tilanteesta, hän puolustaa Ranskan ja Englannin liittoa Venäjän kanssa sellaisilta syytöksiltä, että tällä liitolla on rauhanvastaiset aikeet, ja pitää tätä liittoa ”rauhan takeena”, hän tervehtii sitä seikkaa, että ”olemme nyt eläneet niihin aikoihin, jolloin Englanti ja Venäjä, kaksi vanhaa vihollista, ovat tehneet liiton keskenään”.

R. Luxemburg on antanut mainion arvion tuollaisesta käsityksestä ja ankaran ripityksen Jaurèsille ”Avoimessa kirjeessä”, joka on julkaistu Neue Zeitin viimeksi ilmestyneessä niteessä. R. Luxemburg toteaa ennen kaikkea, että ”Venäjän” ja ”Englannin” liitosta puhuminen merkitsee ”porvarillisten poliitikkojen kielellä puhumista”, sillä kapitalististen valtioiden edut ja proletariaatin edut ulkomaanpolitiikassa ovat vastakkaiset eikä voida puhua etujen sopusuhtaisuudesta ulkoisten suhteiden alalla. Koska militarismi on kapitalismin lapsi, niin ei sotiakaan voida hävittää vallanpitäjien ja diplomaattien juonitteluilla, eikä sosialistien tehtävänä ole synnyttää illuusioita siinä suhteessa, vaan päinvastoin heidän tulee paljastaa aina diplomaattisten ”rauhanaskelten” tekopyhyys ja voimattomuus.

Mutta ”kirjeen” keskeisenä kohtana on arvio liitosta, jonka Englanti ja Ranska ovat tehneet Venäjän kanssa ja jota Jaurès niin kovin ylistelee. Euroopan porvaristo antoi tsarismille mahdollisuuden lyödä takaisin vallankumouksellisen rynnistyksen. ”Yrittäessään nyt lujittaa vallankumouksesta saadun väliaikaisen voiton lopulliseksi voitoksi absolutismi turvautuu ennen muuta kaikkien horjutettujen hirmuvaltojen koettuun keinoon — menestykseen ulkopolitiikassa”. Kaikki Venäjän liitot merkitsevät nyt ”Länsi-Euroopan porvariston pyhää liittoa Venäjän vastavallankumouksen kanssa, venäläisten ja puolalaisten vapaustaistelijani kuristajien ja pyövelien kanssa; ne merkitsevät kaikkein verisimmän taantumuksen lujittamista, ei ainoastaan Venäjän sisällä, vaan myös kansainvälisissä suhteissa”. ”Sen tähden kaikkien maiden sosialistien ja proletaarien perustehtävänä on kaikin voimin estää liittoutumista vastavallankumouksellisen Venäjän kanssa”.

”Kuinka on selitettävissä”, kysyy R. Luxemburg Jaurèsin puoleen kääntyen, ”että Te ’mitä tarmokkaimmin’ yritätte tehdä Venäjän vallankumouksen ja Persian kapinan veristen pyövelien hallituksesta vaikuttavan tekijän Euroopan politiikassa, tehdä venäläisistä hirsipuista kansainvälisen rauhan pylväitä, Te, joka aikoinanne piditte Ranskan parlamentissa loistavan puheen vastustaen lainan antamista Venäjälle? Te, joka muutama viikko sitten julkaisitte Humanite-lehdessänne kiihkeän kehotuksen kutsuen yleistä mielipidettä vastustamaan niitä veritöitä, joita sotaoikeudet tekevät Venäjän Puolassa? Kuinka nämä teidän rauhansuunnitelmanne, jotka rakentuvat ranskalaisvenäläisen ja englantilais-venäläisen liiton varaan, sopivat yhteen sen protestin kanssa, jonka Ranskan sosialistinen parlamenttiryhmä ja sosialistisen puolueen Kansallisneuvoston johtokunta esittivät hiljattain Fallieres’in Venäjänmatkaa vastaan, sen protestin kanssa, jonka alla on Teidän allekirjoituksenne ja jossa palavin sanoin puolustetaan Venäjän vallankumouksen etuja. Jos Ranskan tasavallan presidentti haluaa vedota Teidän lausuntoihinne kansainvälisestä tilanteesta, niin hän voi vastata protestiinne: ken hyväksyy päämäärän, hänen on hyväksyttävä myös keinot, ken pitää liittoa tsaari-Venäjän kanssa kansainvälisen rauhan harmoniana, hänen pitää hyväksyä kaikki, mikä lujittaa tätä liittoa ja johtaa ystävyyteen.

Mitähän Te olisitte sanonut, jos Saksassa, Venäjällä ja Englannissa olisi aikoinaan löytynyt sosialisteja ja vallankumouksellisia, jotka olisivat ”rauhan nimessä” suositelleet liittoa restauraatiohallituksen tai Thiers’in ja Jules Favre’in hallituksen kanssa ja jotka olisivat moraalisella arvovallallaan verhonneet tällaista liittoa?!!”…

Tämä kirje puhuu itse puolestaan, ja venäläiset sosialidemokraatit eivät voi muuta kuin onnitella toveri R. Luxemburgia tämän hänen protestinsa johdosta ja Venäjän vallankumouksen puolustamisesta kansainvälisen proletariaatin edessä.

S. P. Kähmi Uutiset

Venäläisille paperittomille sotilaskarkureille myönnettiin ensimmäistä kertaa maahantulolupa Ranskassa

Kuusi Ukrainan sotaa paennutta venäläissotilasta on saanut tilapäisen maahantuloluvan heidän hakiessaan poliittista turvapaikkaa Ranskasta. Kyseessä on ensimmäinen tapaus, jossa joukko karkureita pääsee EU-maahan ilman asiakirjoja.

Miehet saapuivat Pariisiin erillisillä lennoilla viime kuukausina paentuaan alun perin Venäjältä Kazakstaniin vuosina 2022 ja 2023, kertoo The Guardian-lehti.

Sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kymmenet tuhannet venäläissotilaat ovat karanneet tai kieltäytyneet käskystä taistella, sanovat sotilaita pakenemaan auttavat ryhmät.

Mutta ”länsi” on pitkään kamppaillut päätöksen kanssa siitä, hyväksytäänkö karanneiden venäläisten sotilaiden maahantulo. Vaikka EU ja sen jäsenvaltiot ovat keskustelleet julkisesti turvapaikan tarjoamisesta venäläisille karkureille, päätöstä ei ole tehty ja karkureiden on osoittautunut vaikeaksi saada turvapaikkaa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun EU-maa päästää sisään joukon karkureita, joilla ei ollut matkustusasiakirjoja tai ulkomaalaisia ​​passeja.

Koska he eivät kyenneet matkustamaan Eurooppaan ja olisivat joutuneet pitkäaikaiseen vankeuteen kotonaan, useimmat karkurit pakenivat Venäjän naapurimaihin, kuten Armeniaan ja Kazakstaniin, jonne he pääsivät ilman passia, mutta jäivät loukkuun ilman mahdollisuutta matkustaa eteenpäin.

Venäjän valtio on nähnyt paljon vaivaa löytääkseen heidät. On nähty yhä enemmän tapauksia, joissa Kremlin ulottuvilla olevissa maissa piileskeleviä karkureita on siepattu tai karkotettu takaisin Venäjälle.

– Kazakstanissa ei voi koskaan tuntea olonsa turvalliseksi; sinun on vain pidettävä pää alhaalla, sanoi The Guardianille Aleksander, joka kertoi eläneensä ilman SIM-korttia tai pankkitiliä välttääkseen Venäjän jäljittämisen. Kazakstanista Aleksander alkoi ylläpitää nimetöntä YouTube-kanavaa, joka kutsui muita sotilaita eroamaan asevoimista.

Väliaikaisen maahantuloluvan saaneiden joukossa oli Ukrainan vastaisessa sodassa taistelleita miehiä sekä varusmiehiä ja upseereita, jotka onnistuivat välttämään joutumisen etulinjoihin.

Kreml on äskettäin tehostanut ponnistelujaan torjuakseen sotilaskarkuruutta ja vangitakseen asepalvelusta vältteleviä sotilaita kotimaassa ja ulkomailla. Estääkseen rintamakarkuruutta presidentti Putin on allekirjoittanut joukon rangaistuksia tiukentavia lakeja, mukaan lukien jopa 15 vuoden vankeustuomiot ja pakenevien sotilaiden omaisuuden takavarikointi.

Riippumaton uutislehti Mediazone on raportoinut, että viranomaiset ovat viimeisten kahden vuoden aikana käynnistäneet vähintään 7 400 tapausta venäläissotilaita vastaan, joita syytetään yksikkönsä hylkäämisestä ilman lupaa. Todelliset luvut ovat todennäköisesti suurempia.

Venäjä on myös jahdannut ulkomaille piileskeleviä karkureita ja painostanut geopoliittisella kiertoradallaan olevia maita luovuttamaan venäläiset karkurit. Joulukuussa 2022 Kazakstan karkotti venäläisen tiedustelu-upseerin Mihail Zhilinin, joka oli sotilaskarkuri. Maaliskuussa 2023 venäläinen tuomioistuin tuomitsi Zhilinin kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

TAM vaatii: Turvapaikat aseistakieltäytyjille Suomesta

Rintamakarkuruutta esiintyy molemmin puolin Ukrainan taantumuksellista sotaa. Ingar Solty kirjoittaa vasemmistolaisen Rosa Luxemburg -säätiön julkaisemassa artikkelissa, että Ukrainassa on yli 100 000 aseistakieltäytyjää, jotka eivät ole ilmoittaneet asevelvollisuudestaan ​​ja ovat usein joutuneet piileskelemään.

Noin 200 000 ukrainalaista on järjestäytynyt varoittamaan toisiaan sotilaspoliisista, joka pakkovärvää ihmisiä kadulla.

Lisäksi 650 000 ”sotilasikäistä” miestä on uhmannut kieltoa lähteä maasta ja ovat paenneet Ukrainasta laittomasti viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana, yleensä suurilla kustannuksilla ja joskus kohtalokkain seurauksin. Ukrainan valtio yrittää parhaillaan painostaa ”länsimaita” palauttamaan näitä rintamakarkureita takaisin Ukrainaan.

Tämän vuoden heinäkuun kyselyssä 46,1% ukrainalaisista sanoi, että asevoimien värväystä on hyväksyttävää vältellä. Vain 29,1% ukrainalaisista tuomitsi käpykaartilaisuuden.

Myös Venäjällä sodanvastainen ilmapiiri on laajenemassa. Novaja Gazeta Europelle esitettyjen kyselytulosten mukaan viime syyskuussa 63 % venäläisistä kannattaisi Venäjän ja Ukrainan välistä rauhansopimusta, joka sisältää molempien osapuolten tekemät myönnytykset seuraavan vuoden aikana.

Noin 49 % vastaajista ilmoitti kannattavansa rauhanneuvotteluja Ukrainan kanssa ja Venäjän joukkojen vetäytymistä Ukrainasta, vaikka se merkitsisikin Moskovan epäonnistumista ”erityissotilaallisen operaation” tavoitteissa. Chronicles-lehden mukaan tämä on korkein kirjattu luku sodan alun jälkeen.

Työväen antimilitaristit vaatii, että molempien sodan osapuolien rintamakarkureille on taattava turvapaikat Suomesta konkreettisena toimena tuhoisan ja vaarallisen taantumuksellisen sodan lopettamiseksi.

S. P. Kähmi Uutiset

Kartta paljastaa ulkomaisten sotilastukikohtien sijainnit maailmalla – Suomi osa USA:n verkostoa

Sodanvastainen järjestö World Beyond War on julkaissut verkossa karttapalvelun, johon on listattu eri valtioiden ylläpitämät ulkomaisten sotilastukikohtien verkostot.

Globaalina imperialistisena suurvaltana Yhdysvallat operoi ylivoimaisesti eniten sotilastukikohtia, jopa yli 900 sijainnissa ympäri maailmaa.

Syyskuussa voimaan tulleen DCA-sopimuksen perusteella myös Suomi listataan osana Yhdysvaltain sotilastukikohtien verkostoa, sillä suomalaisissa tukikohdissa operoi vastaisuudessa yhdysvaltalaisia sotilasjoukkoja.

Muita maita jotka operoivat ulkomaista sotilastukikohtien verkostoa ovat Turkki (128 tukikohtaa), Iso-Britannia (117), Venäjä (58), Intia (22) ja Ranska (15). Sivustolla listataan myös joukko alle kymmenen tukikohtaa ulkomailla operoivia maita. Yhteensä WBW:n kartastossa listataan 17 eri valtiota.

WBW katsoo jokaisen tukikohdan lisäävän sodan riskiä.

– Jotkut näistä fyysisistä laitoksista ovat maalla sotasaaliina. Suurinta osa niistä ylläpidetään yhteistyöllä hallitusten kanssa, joista monet ovat julmia ja sortavia. Monissa tapauksissa ihmisiä siirrettiin tehdäkseen tilaa näille sotilaallisille laitoksille, mikä usein riisti ihmisiltä viljelysmaan, lisäsi valtavia määriä saasteita paikallisiin vesistöihin ja ilmaan ja esiintyi ei-toivottuna läsnäolona, järjestö tiedottaa.

Kartalla esiintyvien tukikohtien yhteydessä on listattu myös uutisia niiden vaikutuksista.

Karttoihin voi itse käydä tutustumassa täällä. Projekti on osa World Beyond Warin sotilastukikohtien vastaista No Bases -projektia.

S. P. Kähmi Uutiset

Valtauksia ja joukkoprotesteja: Työväki liikkeellä Palestiinan puolesta

Israelin kansanmurhan jatkuessa Gazassa neljättä viikkoa peräkkäin työläiset Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat kiihdyttäneet solidaarisuustoimia Palestiinan puolesta. Monimuotoinen protestien aalto on ulottunut kaduilta ja toreilta satamiin, juna-asemille ja lentokentille sekä poliitikkojen toimistoille.

Gazassa Israelin sotavoimien tappamien ihmisten vahvistettu uhriluku lähestyy kymmentä tuhatta, josta noin neljä tuhatta on lapsiuhreja. Hirmuteot, kuten koulujen, yliopistojen, sairaaloiden ja ambulanssien tahalliset tuhoamiset jatkuvat niinsanottujen länsimaiden johtajien täydellä sotilaallisella, taloudellisella ja poliittisella tuella.

Viikonloppuna joukkomielenosoituksia etenevää kansanmurhaa vastaan ja vapaan Palestiinan puolesta on järjestetty ympäri maailman – Buenos Airesista Tokioon, Washington D.C:stä Helsinkiin. Rivikansalaisten ja aktivistiryhmien lisäksi järjestäytynyt työväenliike on ottanut paikkansa maailmanlaajuisessa liikkeessä kansanmurhaa vastaan.

Ammattiliittojen mobilisaatioita Euroopassa

Ranskassa tuhannet mielenosoittajat täyttivät lauantaina kadut useissa kaupungeissa, Pariisista eteläiseen Montpellieriin ja Strasbourgiin sekä Lyoniin idässä. Samaan aikaan ammatillisen keskusjärjestö CGT:n pohjoinen aluejärjestö järjesti oman solidaarisuusmielenosoituksensa Lillen kaupungissa.

Italian pääkaupungissa Roomassa tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina Piazza Vittoriolle, ammattiliitto USB:n koolle kutsumalle valtakunnalliselle marssille sotaa vastaan ja Palestiinan kansan puolesta.

”Laskekaa aseet, nostakaa palkat!” on ammattiliitto USB:n kampanjatunnus.

– Maan hallitus keskustelee kansaa köyhdyttävästä budjettilaista, kärsimme palkkojen ja eläkkeiden ostovoiman tuhoisasta laskusta, samalla kun [Giorgia] Melonin hallitus jatkaa sodan rahoittamista, liitosta tiedotetaan.

Kreikassa ammattiliitto PAME on järjestämässä Ateenassa suurmielenosoitusta sunnuntaille, jossa marssitaan Kreikan parlamentin edustalta Israelin suurlähetystölle. Kulkueen lisäksi luvassa on solidaarisuuskonsertti.

PAME vaatii Kreikan hallitusta lopettamaan kaiken taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen yhteistyön Israelin kanssa. Liiton kanta on, että Kreikan on lopetettava tukikohtien ja muun infrastruktuurin tarjoamisen Yhdysvalloille, sotilasliitto NATO:lle ja Israelille.

– Kukaan ei voi olla hiljaa, kun lapsi tapetaan Gazassa 10 minuutin välein. Kukaan ei voi olla hiljaa, kun Gazassa on yli 15 000 haavoittunutta ilman tarvittavaa hoitoa murhaajavaltio Israelin tukehduttavan saarron takia, PAME:sta sanotaan.

Toimintaviikonlopun julistamisen lisäksi PAME järjesti jo kuluneen viikon torstaina mielenosoituksen Ateenan kansainvälisellä lentokentällä. Ammattiliiton jäsenet valtasivat israelilaisen lentoyhtiön El Alin toimiston edustan julistaen, että Gaza ei ole yksin.

Lentokenttien lisäksi juna-asemien valtauksista on tullut osa kansainvälisen mielenosoitusliikkeen taktista valikoimaa. Tulitaukoa vaativia istumalakkoja on nähty esimerkiksi Lontoon King’s Crossin ja Finsbury Parkin juna-asemilla, Glasgow’n keskusasemalla Skotlannissa ja Rotterdamin keskusasemalla Alankomaissa.

Lontoossa poliisi hajotti King’s Crossin istuvan mielenosoituksen käyttäen erikoisvaltuuksia.

Iso-Britanniassa on toteutettu myös erilaisia kadunvaltauksia. Lontoon keskustassa tuhatpäinen joukko otti haltuunsa Oxford Circusin risteyksen lauantaina.

Kaakkois-Englannin Kentissä työläiset saartoivat israelilaisen asetehtaan häiritäkseen aseiden virtaa Israeliin.

Noin 150 Työläiset vapaan Palestiinan puolesta -koalition jäsentä muodosti ihmissaarron asetehtaan edessä jonka omistaa Instro Precision. Se on tytäryhtiö Elbit Systemsille, yhdelle Israelin suurimmista asevalmistajista.

Myös muualla Euroopassa on nähty asetehtaiden blokkauksia. 30. lokakuuta Tanskassa useiden sodanvastaisten ryhmien aktivistit estivät kaikki sisäänkäynnit tanskalaisen aseyhtiön Terman Søborgin tehtaalle protestina sitä vastaan, että se myy aseita ja varusteita Israelin niinsanotuille puolustusvoimille.

Raporttien mukaan Århusissa sijaitseva puolustusurakoitsija toimittaa Israelille laitteita F-16- ja F-35-hävittäjiin, joita Israel käyttää Gazan pommitukseen. Termaa on myös syytetty aseiden lähettämisestä Jemenin sotaan.

Terman saarron aikana mielenosoittajat ripustivat esille verisiä lasten vaatteita symboloidakseen Terman verisen liiketoiminnan seurauksia Palestiinan siviileille.

Dagbladet Arbejderen raportoi mielenosoittajien vaatineen Tanskan viranomaisia ​​julkaisemaan kaikki tiedot Terman toiminnasta jotta tanskalaiset voisivat ymmärtää tarkalleen, mitä yritys tekee.

He vaativat myös Israelin armeijan käyttämien aseosien valmistuksen lopettamista ja sopimusten purkamista F-35-hävittäjävalmistajan Lockheed Martinin kanssa, joka varustaa Israelin kansanmurhakoneistoa.

Myös Suomella on sopimus Lockheed Martinin kanssa F-35-hävittäjistä.

Ministerin toimisto vallattiin Australiassa

Keskiviikkona Australiassa Loud Jew Collective (”Äänekkäiden juutalaisten kollektiivi”) -niminen ryhmä valtasi maan puolustusministerin Richard Marlesin toimiston protestoidakseen työväenpuolueen tukea Israelin sodalle Gazassa.

Green Left Weekly -julkaisun mukaan noin 50 antisionistista mielenosoittajaa vaati Marlesia ja työväenpuoluetta peruuttamaan taloudellisen, diplomaattisen ja sotilaallisen tuen Israelin Palestiinan miehitykselle.

Jotkut mielenosoittajat lukitsivat itsensä kaulasta tikkaisiin Marlesin toimistolla, kun taas toiset avasivat lippuja, joissa luki: ”Lopettakaa kansanmurha”, ”[Australian työväenpuolue] tukee etnistä puhdistusta”, ”Ei meidän nimissämme” ja ”Riisukaa Israel aseista”.

Mielenosoittajat viettivät paikan päällä neljä tuntia laulaen juutalaisia ​​kulttuurilauluja, kunnes kymmenet poliisit Tactical Response Group -osastosta lopettivat valtauksen ja pidättivät neljä ihmistä.

– Työväenpuolueen Richard Marles toimii välittäjänä suurille kansainvälisille asesopimuksille. Veronmaksajien rahoja ei pidä ohjata jättiläismäisten aseyritysten taskuihin. Australialaisvalmisteisia aseita ei pitäisi tähdätä ihmisiin Gazassa, linjasi toimintaan osallistunut antimilitaristinen aktivisti Zelda Grimshaw.

Puolustusministeriin kohdistuva toiminta jatkui lauantaina, kun Free Palestine Geelong -ryhmä järjesti mielenosoituksen Little Malop Street Mall -ostoskeskuksessa ja marssi Marlesin toimistoon vaatimaan, että hän tukee tulitaukoa.

Vastarintaa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington D.C.:ssä odotetaan lauantaina järjestettäväksi maan historian suurinta Palestiinaa puolustavaa joukkomielenosoitusta. Protestimarssin on määrä päätyä Valkoiselle talolle.

Päivää aiemmin New Yorkin kaupungissa terveydenhuollon työläiset järjestivät muistotilaisuuden Palestiinassa menehtyneille terveydenhuollon ammattilaisille.

Kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa luettiin lista Israelin hyökkäyksissä tapettujen nimistä ja näytettiin palestiinalaisten työläisten kuvaamia videoita.

– Niin kauan kuin Palestiinassa on vielä yksikin sairaanhoitaja, me emme hylkää teitä, eräs tapahtumassa puhunut terveydenhuollon ammattilainen julisti.

– Emme anna pelkomme tai järjestelmän sorron johtaa teidän unohtamiseenne tai laiminlyöntiinne. Emmekä lakkaa taistelemasta!

Mielenosoittajat syyttivät Yhdysvaltain presidentti Joe Bideniä osallisuudesta kansanmurhan toteuttamiseen. Bidenin esityksestä Yhdysvallat lähettää yli 14 miljardia dollaria lisää aseapua Israeliin, painottaen ettei USA aseta minkäänlaisia ennakkoehtoja Israelin toiminnalle.

Valkoinen talo on myös esittänyt, että sen tulisi jatkossa voida sopia asekaupoista Israelin kanssa täydessä salaisuudessa, ilman kongressin tai suuren yleisön valvontaa.

Kalifornian Oaklandin satamassa mielenosoittajat estivät perjantaina sotamateriaalin lastaamista Israeliin lähtevään laivaan. Jotkut asettuivat istumaan paikalleen satama-alueella, toiset kiinnittivät itsensä laivaan lukoilla.

– Oakland sanoo ei aseavulle Israeliin! Kutsumme kaikkia työläisiä ympäri maailmaa seisomaan kansanmurhaa vastaan! Tulitauko nyt, mielenosoittajat vaativat.

Aselaivan lähtöä kyettiin hidastamaan, kunnes poliisi puuttui mielenosoitukseen. Laiva on seuraavaksi satamassa Tacomassa, Washingtonin osavaltiossa, jossa suunnitellaan uutta mielenosoitusaktiota.

Samaan aikaan Kaliforniassa yhdysvaltalaisen palvelualan ammattiliiton SEIU:n paikallinen osasto julkaisi tulitaukoa vaativan kannanoton.

SEIU United Service Workers West edustaa yli 40 000 vahtimestaria, turvapäällikköä, lentokenttähuoltotyöntekijää ja muuta kiinteistöpalvelutyöntekijää.

Mielenosoituksia ympäri Suomen

Suomessa on tänä viikonloppuna järjestetty mielenosoituksia Israelin kansanmurhaa ja apartheidia vastaan entistäkin laajemmin. Tapahtumia on nähty ainakin Helsingissä, Oulussa, Turussa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Tampereella järjestetään mielenosoitus sunnuntaina.

Helsingissä kolmen tuhannen ihmisen kulkue matkasi Mannerheimintieltä Esplanadin puistoon perjantaina. Hiljaisessa muistotilaisuudessa sytytettiin kynttilöitä Gazan lasten puolesta.

S. P. Kähmi Uutiset

Ammattiliitoilta kansainvälistä solidaarisuutta Palestiinalle

Palestiinalaisten ammattiliittojen koalitio, mukaan lukien suurin ammattiliittojen keskusjärjestö, on kehottanut työläisiä maailmanlaajuisesti painostamaan hallituksiaan ja kieltäytymään rakentamasta ja kuljettamasta aseita Israeliin.

– Diplomaattisen tuen lisäksi länsimaat toimittavat Israelille aseistusta ja sallivat israelilaisten aseyritysten toiminnan rajojensa sisällä, liitot kirjoittivat.

– Tekojen aika on nyt – palestiinalaisten elämä roikkuu vaakalaudalla.

Euroopassa ay-liike on vastannut kutsuun eri tavoilla.

Ranskan suurin ay-keskusjärjestö CGT tuomitsi kannanotossaan Israelin hyökkäykset ja vaati välitöntä tulitaukoa.

– CGT vaatii että Ranska, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, mobilisoi välittömästi kaikki diplomaattiset resurssinsa välittömän tulitauon aikaansaamiseksi jotta julistettu pohjoisen Gazan tuhoaminen mittavan maa-, meri- ja ilmahyökkäyksen kautta ei tapahdu.

Liitto vaati myös Ranskaa tarjoamaan saman vieraanvaraisuuden ja väliaikaisen suojan palestiinalaisille sotapakolaisille kuin ukrainalaisillekin.

Iso-Britanniassa kansallinen rautatie-, merenkulku- ja liikennealan työläisten liitto RMT kutsui jäsenensä liittymään Lontoossa marssiin apartheidia vastaan. Liitto myös kerää hätävaroja lääkinnälliseen apuun ja vaatii Iso-Britanniaa lopettamaan asekaupan Israeliin.

Julkisen ja kaupan alan palvelujen liitto PCS antoi myös tukensa Lontoon marssille, kutsuen Israelin toimintaa ”hirvittäväksi ja kollektiivisen rankaisun muodoksi, joka on kansainvälistä oikeutta vastaan.”

Liitot ovat järjestäneet solidaarisuustoimintaa myös muunmuassa Kreikassa, Turkissa ja Baskimaassa.

Yhdysvalloissakin vastutetaan maan politiikkaa

Maailman suurimpana asekauppiaana ja Israelin armeijan pääasiallisena taloudellisena ja poliittisena tukijana Yhdysvallat on ainoa maa, joka teoriassa voisi tehokkaasti saada Israelin muuttamaan kurssiaan. Sen sijaan presidentti Biden on luvannut lähettää vielä lisää aseellista ja taloudellista tukea.

Mutta myös Yhdysvalloissa on toisenlaisia ääniä. Järjestöjen kuten Palestiinalaisten nuorten liike, Yhdysvaltain palestiinalainen yhteisöverkosto, Juutalainen ääni rauhalle ja IfNotNow ovat järjestäneet kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoituksia vaatien loppua Gazan saarrolle.

Myös työväenliikkeessä on nähty liikehdintää liittojen ajamiseksi rauhan ja oikeuden puolelle. Yhtyneen ruoka- ja kaupan alan työläisten liiton UFCW:n ammattiosasto 3000 ja Yhtyneet sähköalan työläiset (UE) ovat sponsoroineet vetoomuksen tulitauon puolesta. Hiljattain järjestäytynyt Starbucks-kahviloiden liitto on myös ottanut kantaa.

– Liittojen jäsenet tulevat monenlaisista taustoista, mukaanlukien juutalaiset, muslimit ja Lähi-idän yhteisöt. Nouseva sodan eskalaatio ja asekaupat eivät palvele työläisten etuja missään, vetoomuksessa todetaan.

Jo ennen nykyisiä hyökkäyksiä UE linjasi syyskuun liittokokouksessaan että Yhdysvaltain hallituksen on lopetettava kaikki sotilaallinen tuki Israelille johtuen sen palestiinalaisiin kohdistuvasta apartheid-hallinnosta. Siihen kuuluu Israelin äärioikeistolaisen hallituksen toteuttama palestiinalaisten kotien ja maiden riistäminen israelilaisen asutuksen hyväksi; maanviljelijöiden pääsyn estäminen pelloilleen ja vesivarantoihin; ja Gazan pitäminen ”maailman suurimpana vankileirinä”, alueen asukkaat lukittuina surkeisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin.

– Yhdysvaltain sotilaallinen tuki on kuin bensan kaatamista liekkeihin. Se yllyttää sotilaallisiin ratkaisuihin, ja sotilaalliset ratkaisut tulevat tappamaan enemmään ihmisiä, linjasi UE-liiton pääsihteeri Andrew Dinkelaker In These Times -julkaisulle.

Lokakuussa Yhdysvaltain kansallinen kirjoittajien liitto NWU oli ensimmäisiä liittoja joka otti tilanteeseen kantaa, korostaen erityisesti palestiinalaisten journalistien tappamisia. Se tuomitsi Israelin sotavoimien toimet ja sen ”spesifisti mediaan kohdistuvan hyökkäyksen”, sekä peräänkuulutti pohjois-amerikkalaiselta medialta sodasta kertomista faktuaalisesti, historiallisen kontekstin huomioiden.

Aiheesta uutisoi ensin LaborNotes-sivusto.