Israelin suorittamaa kansanmurhaa vastaan kamppaileva Palestiinan vastarinta on julkaissut pyynnön saartaa Yhdysvaltain suurlähetystöt ympäri maailmaa perjantaina 25. huhtikuuta, Gazaan kohdistuvan aggression ja joukkomurhien pysäyttämiseksi, joita toteutetaan Yhdysvaltain rahalla ja aseilla.
Israel on tappanut keskimäärin 70 palestiinalaissiviiliä joka päivä viimeisen 18 kuukauden ajan. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Yhdysvaltojen suoraa poliittista, taloudellista ja aseellista tukea.
Yhdysvaltain nykyinen presidentti Trump on lisäksi esittänyt palestiinalaisten siirtoa mailtaan ja Yhdysvaltain Gazan haltuunottoa yhteistyössä Israelin kanssa. Nämä suunnitelmat olisivat jatkoa Israelin etnisen puhdistuksen politiikalle. Yhdysvalloilla ei ole mitään oikeutta ottaa Gazaa omistukseensa.
Tule antamaan tukesi Palestiinan vapaustaistelulle ja protestoimaan Yhdysvaltain roolia kansanmurhassa. Yhdysvaltain suurlähetystön osoite Helsingissä on Itäinen Puistotie 14. Kokoonnumme paikan päälle 25.4. klo 17.
Mielenosoituksen koollekutsuja on Työväen antimilitaristit ry. Tapahtumaan ovat tervetulleita Palestiinan liput ja työväenjärjestöjen tunnukset.
Tapahtuma löytyy myös Facebookista.
Call: Free Palestine demonstration at the United States embassy 25.4.2025
The Palestinian resistance fighting against the Israeli genocide has issued a call to blockade US embassies around the world on Friday, April 25, to stop the aggression and massacres in Gaza, which are being carried out with US money and weapons.
Israel has killed an average of 70 Palestinian civilians every day for the past 18 months. This would not have been possible without direct political, economic and military support from the US.
The current US President Trump has also proposed the transfer of Palestinians from their land and the US takeover of Gaza in cooperation with Israel. These plans would be a continuation of Israel’s policy of ethnic cleansing. The US has no right to take ownership of Gaza.
Come show your support for the Palestinian struggle for freedom and protest the US role in the genocide. The address of the US Embassy in Helsinki is Itäinen Puistotie 14. We will gather there on April 25th at 5 pm.
The rally is organized by the Työväen antimilitaristit ry (Workers’ Anti-Militarists). Palestinian flags and symbols of labor organizations are welcome at the event.
The event is also on Facebook.




Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.