Sunnuntaina 12. lokakuuta aamuyöllä kreikkalaiseen PAME-rintamaan kuuluvien ammattiliittojen valtuuskunta saapui Ramallahiin Länsirannalle ilmaisemaan Kreikan ammattiliittojen ja työläisten kansainvälistä tukea Palestiinan kansalle, mutta myös todistamaan omin silmin Israelin valtion miehityksen seurauksia.
Ohjelmaan sisältyi useita tapaamisia Ramallahissa ammattiliittojen sekä vankien asioita käsittelevien kansanjärjestöjen ja instituutioiden edustajien kanssa.
Valtuuskunta osallistui palestiinalaisten ammattiliittojen koordinointikehyksen laajennettuun kokoukseen ja vieraili myös itsenäisten ammattiliittojen yleisen liiton päämajassa, jossa se keskusteli energia-alan, postipalvelujen ja yksityisopettajien edustajien kanssa.
Valtuuskunta vieraili Jalazonen pakolaisleirillä Ramallahin pohjoispuolella, jossa yli 15 000 ihmistä elää tukehduttavissa olosuhteissa alle neljännesneliökilometrin alueella.
Tapaaminen pidettiin myös Palestiinan itsehallinnon työministeri Inas Al-Atarin kanssa.
PAMEn sihteeristön jäsen George Perros kertoo Rizospastis-lehdelle viidestä päivästä, jotka PAME-valtuuskunta vietti miehitetyssä Palestiinassa: tapaamisista palestiinalaisten ammattiliittojen kanssa, hetkistä, jotka järkyttivät valtuuskuntaa, miehityksen raakuudesta, jonka he näkivät läheltä, mutta ennen kaikkea taipumattoman kansan arvokkuudesta.
”Rauha” aseella uhaten
– PAMEn Palestiinan-operaatio tapahtui kriittisellä hetkellä palestiinalaisille, sillä se osui samaan aikaan Gazan ”tulitaukosopimuksen” kanssa. Sopimus, joka, kuten palestiinalaisliitot huomauttavat, tarjoaa hengähdystauon siviileille ja Gazan pitkään kärsineille ihmisille, mutta ei millään tavalla kumoa Israelin valtion jatkuvaa miehitystä ja palestiinalaisalueilla tekemiä rikoksia, Perros kertoo.
– Keskusteluissamme ammattiliitot korostivat, että tämä sopimus ei ole ratkaisu eikä askel kohti palestiinalaisten pyrkimysten puolustamista. Se on aseella uhaten toteutettu ”rauha”, joka palvelee Lähi-idän imperialistisia etuja, pääasiassa Yhdysvaltoja ja Israelia, mutta myös heidän EU- ja NATO-liittolaisiaan.
– Palestiinalaistyöläiset kokevat itse päivittäin, että sopimuksen arkkitehtien – Trumpin, Yhdysvaltain hallituksen virkamiesten ja rikollisen Netanjahun – suurten sanojen takana ”rauhasta” piilee pyrkimys vakiinnuttaa miehitys-, siirtokunta- ja syrjintäjärjestelmä, samalla kun infrastruktuurin tuhoaminen, murhat ja köyhyys jatkuvat sekä Gazassa että miehitetyllä Länsirannalla.
Palestiinalaiset ammattiliitot korostavat, että heidän kansansa taistelu jatkuu, kunnes oikeus on saavutettu, kunnes miehitys on päättynyt ja itsenäinen Palestiinan valtio on perustettu.
– Samaan aikaan he korostavat kansainvälisen luokkasolidaarisuuden merkitystä. Palestiinalaistyöläiset pitävät PAMEn ja ammattiliittojen läsnäoloa konkreettisena todisteena siitä, etteivät he ole yksin taistelussaan vapaan kotimaan puolesta, vaan osana kansojen laajempaa taistelua imperialismia, riistoa ja sotaa vastaan.
– PAME-valtuuskunnan läsnäolo Palestiinassa otettiin vastaan erityisen tunteikkaasti ja lämpimästi. ”Tervetuloa toiseen kotimaahanne”, oli lause, jolla meitä tervehdittiin kaikkialla.
Jokaisessa kokouksessa, jokaisella työpaikalla, ammattiliitoissa ja pakolaisleireillä palestiinalaiset työläiset ja ammattiliittojen johtajat ilmaisivat kiitollisuutensa PAMEn järkkymättömästä, epäitsekkäästä ja johdonmukaisesta tuesta, jota ilmaistaan ja tullaan ilmaisemaan paitsi sanoin, myös teoin, mobilisaatioina, mielenosoituksina, aineellisen avun keräämisenä ja kansainvälisinä interventioina.
Näiden tekojen seuraukset Palestiinassa ovat jättäneet syvän jäljen, koska palestiinalaiset näkevät, että PAMEn solidaarisuus ei rajoitu ”humanitaariseen” tukeen, vaan sillä on selkeä poliittinen ja luokkasisältö, se on ihmisten välistä solidaarisuutta kansalta toiselle, työläisten välistä solidaarisuutta yhteistä vihollista, imperialismia ja hyväksikäyttöjärjestelmää, vastaan.
Mitä kestävyys tarkoittaa
– Vierailumme aikana oli monia hetkiä, jotka jäävät lähtemättömästi mieleemme. Tarvittaisiin paljon mustetta kuvailemaan tunteita ja mielikuvia, joita koimme vierailullamme miehitetyllä Länsirannalla. Ehkä voimakkain elementti oli se, että jokaisen kädenpuristuksen, jokaisen katseen, jokaisen tarinan takana tunnistimme valtavan sielun voiman, arvokkuuden, joka ei taivu edes miehityksen, köyhyyden, sorron, menetyksen ja kuoleman raunioiden keskellä.
– Vierailumme Jalazonen pakolaisleirillä, muutaman metrin päässä laittoman Israelin siirtokunnan Beit Elin muureista, jossa yli 6 000 uudisasukasta asuu sähköaitojen, sotilastukikohtien ja piikkilangan takana ja jossa sijaitsee myös valtion murhanhimoisen sotakoneiston tukikohta, oli myös järkyttävä. Siellä tapasimme pakolaisperheitä, jotka asuivat kolmen ja neljän sukupolven ajan muutamassa neliömetrissä.
– Siellä, lasten leikkiessä seinien vieressä, joissa on julisteita ja sapluunoita miehityksen murhaamista ihmisistä, tuntee, mitä sana ”kestävyys” tarkoittaa käytännössä. Juuri tuon vierailun aikana pakolaiset järkyttivät meitä kertoessaan meille, että ”luotamme siihen, etteivät Pireuksen telakkatyöläiset anna enää luotien tulla kohti meitä ja lapsiamme”, samalla halatessaan Pireuksen työvoimakeskuksen johtajaa ja telakkatyöläisiä.
– Tulkaremissa kävimme maatilalla, jonne miehitysarmeija oli hyökännyt edellisenä yönä tarkoituksenaan pakottaa sen omistajat hylkäämään maitaan. Tämä vierailu paljasti meille suorimmalla tavalla jatkuvan murhanhimoisen väkivallan, jonka kohteeksi palestiinalaiset maanviljelijät joutuvat terroristivaltio Israelin taholta yksinkertaisesti siksi, että he haluavat viljellä maataan.
– Paikallisessa koulussa, josta on tehty tilapäinen pakolaisleiri, vastapäätä Israelin armeijan purkamia asuinalueita, tapasimme ihmisiä, joista tuli pakolaisia kolmannen ja neljännen kerran omalla asuinalueellaan, omalla maallaan, jälleen juuriltaan irtautuneita sen jälkeen, kun heidät oli karkotettu Tulkaremin leiristä, jossa Israelin armeija antoi heille vain viisi minuuttia aikaa lähteä. Itkimme, kun palestiinalainen työläinen, leirin asukas, piteli sylissään kahden kuukauden ikäistä lastaan, ja sanoi meille päättäväisesti, että ”jatkamme taistelua, koska rakastamme elämää”.
Perros nostaa esiin myös tapaamisen jerikolaisten työläisten kanssa. He puhuivat vaikeuksista, mutta myös päättäväisyydestään jatkaa taistelua organisoidusti ammattiliittojensa kautta.
Miehityksen karu todellisuus
PAME-valtuuskunnan jäsenet näkivät omin silmin Israelin valtion miehitysväkivallan raakuuden. Lähetystöä yritettiin jopa terrorisoida sen lähdettyä Tel Avivista.
– Näimme omin silmin, mitä miehitys käytännössä tarkoittaa, emme abstraktina poliittisena tai diplomaattisena käsitteenä, vaan karuna, konkreettisena todellisuutena, joka läpäisee jokaisen palestiinalaisen elämän kaikki osa-alueet. Näimme miehitysarmeijan laittomuuden ja väkivallan, muurit, tarkastuspisteet, aidat, köyhyyden ja turvattomuuden, jonka väkivaltainen, murhaava ja syrjivä hallinto oli asettanut.
Palestiinalaisten jokapäiväinen elämä on jatkuvaa kamppailua itsestäänselvyyksien puolesta: miten päästä töihin ilman pidätystä tai, mikä pahempaa, murhaa, kuinka lähettää lapset kouluun ilman vaaraa, miten ylittää katu ilman aseistettujen sotilaiden pysäytystä.
Jokainen liike, jokainen teko, jopa maan viljely, käy läpi Israelin miehitysjoukkojen hyväksynnän tai mielivallan. Korkean työttömyyden vuoksi kodistaan karkotettu siivooja pakotettiin työskentelemään heille.
– Hän kertoi meille, että usein uudisasukkaat kieltäytyvät maksamasta heille ja menevät jopa niin pitkälle, että uhkaavat heitä aseilla.
– Tulkaremissa, Ramallahissa, Jerikossa ja Itä-Jerusalemissa asukkaat kertoivat meille öisistä ratsioista, pidätyksistä sekä kylmäverisesti murhattujen lasten ja nuorten kuolemista.
– Jo Tel Avivista lähtiessämme lähetystöä yritettiin terrorisoida – se oli vain pieni maistiainen palestiinalaisten päivittäin kohtaamasta terrorin ja sorron koneistosta. Meitä pidettiin tuntikausia, kuulusteltiin ja omaisuutemme tarkastettiin perusteellisesti – mielivaltaisessa toimenpiteessä, johon ei ollut mitään syytä raakaa uhkailua lukuun ottamatta.
– Tällä miehityksen ja terrorin verkolla on enemmän kuin vain fyysinen ulottuvuus. Se on jatkuvaa psykologista sotaa, jonka tavoitteena on murtaa kokonaisen kansan moraali. Silti vallitsevaa ei ole fatalismi, vaan vastarinta.
Palestiinalaistyöläiset ja heidän perheensä elävät epäoikeudenmukaisuudessa, mutta he jatkavat taistelua, lastensa kouluttamista, maansa viljelemistä ja toivon ylläpitämistä.
– Eräs äiti mainitsi ylpeänä tyttärensä, joka läpäisi lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäisen arvosanan opiskellessaan heidän asuinhuoneensa muutamassa neliömetrissä, ilman valoa ja ilman mitään infrastruktuuria.
Kansojen solidaarisuus on ase
– Palatakseni Kreikkaan haluamme välittää kreikkalaisille kollegoillemme, Kreikan kansalle, syvästi inhimillisen, luokkayhteistyötä korostavan ja internationalistisen viestin. Viestin, joka voidaan tiivistää muutamaan sanaan: Palestiinan kansa ei ole yksin. Kansojen solidaarisuus on ase, joka on voimakkaampi kuin murhanhimoisen Israelin valtion ja sen liittolaisten pommit.
– Se, mitä näimme Palestiinassa, ei ole ”kaukainen tragedia”, vaan elävä muistutus siitä, mitä imperialismi, sorto ja riisto tarkoittavat ja kuinka yleistä työläisten taistelu on joka puolella maapalloa. Palestiinalaiset työläiset ovat toistuvasti kertoneet meille, että he ammentavat voimaa kreikkalaisten kollegoidensa kannasta, PAMEn ja luokkaliittojen marsseista, lakoista, iskulauseista, julistuksista ja toimista, kuten satamatyöläisten saarrosta sotatarvikkeiden kuljetuksissa murhanhimoisen valtion sotateollisuudelle.
– Välitämme siis viestin, joka kehottaa vahvistamaan tätä solidaarisuutta entisestään. Muuttamaan sen painostukseksi Kreikan hallitusta kohtaan, joka osallistuu aktiivisesti Yhdysvaltojen, NATOn ja EU:n imperialistisiin suunnitelmiin ja tukee murhanhimoista Israelin valtiota, katkaisemaan kaikki taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset suhteet siihen ja panemaan välittömästi täytäntöön Kreikan parlamentin vuonna 2015 tekemän yksimielisen päätöksen tunnustaa Palestiinan valtio vuoden 1967 rajoilla, jonka pääkaupunkina on Itä-Jerusalem. Löytämään ilmaisun työpaikoilla, ammattiliitoissa, kaduilla iskulauseella: ”Yksikään kansa ei ole vapaa niin kauan kuin Palestiinan kansa voihkii miehityksen alla.”
– Tämän tehtävän kokemus vahvisti varmuuttamme siitä, että taistelu elämän ja vapauden puolesta on yksi ja yhteinen kaikille kansoille imperialismia, hyväksikäyttöä, pakolaisuutta ja sotaa vastaan.
– Ja kuten palestiinalaiset ammattiyhdistysaktiivit meille sanoivat: ”Kun työläinen korottaa äänensä Kreikassa, se kuullaan myös Palestiinassa”. Juuri tämän viestin me tuomme takaisin: ettei yhtäkään ääntä pidä vaientaa rikollisuuden ja kansanmurhan edessä, että solidaarisuutta tulisi vahvistaa ja internationalismin lippua tulisi nostaa äänekkäämmin.
Työväen antimilitaristit 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.