Viime perjantaina luokkakantainen USB-ammattiliitto osoitti mieltään Italian Pisassa. Liitto vastustaa sekä uusia sotilastukikohtia alueella että valtakunnallista ”sotataloutta”.
– Melonin hallitus jatkaa sotilaallista eskalaatiota NATOn, USA:n ja EU:n kanssa. Maamme poliittinen ja sotilaallinen osallistuminen erilaisiin sotaskenaarioihin (lähes koko parlamentin hyväksynnällä) ei ainoastaan osoita sodan barbaarista luonnetta, mutta sillä on myös tuhoisia vaikutuksia taloudellisella ja sosiaalisella tasolla.
Ammattiliiton mukaan nykyään enemmän kuin koskaan eri puolilla maailmaa leimahtavat konfliktit ilmenevät myös kotimaan rintaman palkkataisteluissa.
– Yhä suurempien resurssien ohjaaminen kolmansiin maihin kohdistuvien hyökkäysten rahoittamiseen ja siitä johtuva sotilasmenojen nousu petaa tietä todelliselle sotataloudelle, jonka uhreiksi joutuvat työläiset. Sekä julkisella että yksityisellä sektorilla tällä hetkellä avautuva sopimuskierros asetetaan tähän kehykseen ja sodankäynnin asettamiin uusiin vaatimuksiin.
– Olemme sanoneet sen kaikissa mielenosoituksissamme, lakoissamme, työtaisteluissamme Ukrainan sodan alusta lähtien: LASKETAAN ASEET, NOSTETAAN PALKAT!
Ammattiliitto USB vastustaa myös sotilastukikohtia, kuten Coltanossa, Pisassa ja Pontederassa, joiden se katsoo olevan osa Italian ja Euroopan sotilasteollisuusjärjestelmän kehitystä.
– Vuoden 2022 lakiasetus nosti budjetin alkuperäisestä 190 miljoonasta eurosta 520 miljoonaan sotilastukikohdan rakentamiseksi. Jos emme lopeta näitä töitä, Pisan erityisinterventiojoukot sekä Rovezzanoon perustettava NATO-komento vahvistavat entisestään Toscanan ja koko niemimaan sotajärjestelmää.
Tukikohdan rakentamiseksi Pisaan rahat otetaan ammattiliiton mukaan leikkaamalla julkisiin asuntoihin tarkoitetuista menoista ja ottamalla lisävaroja sosiaalisen koheesion ja kehityksen rahastoista.
— Eikä se tarkoita vain sitä: ”rakennustyömaiden eston poistamista” koskevaa lakia suunnitellaan: tämä tarkoittaa vähemmän työpaikan turvallisuusolosuhteiden valvontaa ja urakoitsijayhtiöiden ympäristövaikutusten tarkastuksia töissä.
Kaikki tämä tapahtuu tilanteessa, jossa talous, teollisuusrakenne, julkinen tutkimussektori ja yksityinen sektori ovat yhä enemmän suuntautuneita sotatalouteen.
– USB jatkaa kamppailuaan tätä sotaa lietsovaa ajattelua vastaan kaikissa mahdollisissa muodoissa yhdistämällä kaikki tahot, jotka taistelevat johdonmukaisesti perustavoitteen puolesta, joka on oikeudenmukainen rauha kansoille – kriisistä kärsineet luokkasektorit sekä heidät, jotka taistelevat sionistista palestiinalaisten kansanmurhaa ja kolonialismia vastaan.
– Rauha ilman oikeuksia ei ole rauhaa, vaan vain aselepo yhden konfliktin ja toisen välillä.
Perjantain 13. syyskuuta mielenosoitus tapahtui yhteistyössä sotilastukikohtien vastaisen No Base -liikkeen kanssa. Seuraavaksi ammattiliitto kutsuu kaikki mukaan lauantaiksi 21. syyskuuta Firenzeen, jossa vastaava mielenosoitus järjestetään Piazza Gino Bartalilla Gavinanassa.
Maailman ammattijärjestöjen liitto MAL julisti sunnuntaina 1. syyskuuta maailmanlaajuisen ay-liikkeen toimintapäivän rauhan puolesta. Toimintapäivän yhteydessä on järjestetty mielenosoituksia Euroopassa ja Intiassa.
Intialainen ay-keskusjärjestö CITU osallistui viime viikon sunnuntaina Maailman ammattijärjestöjen liiton julistamaan ay-liikkeen rauhantoimintapäivään tunnuksella ”Rauhaa ja solidaarisuutta – pidetään korkealla työväenluokan internationalismin lippu!”
CITU:n vaatimuksia rauhanpäivänä olivat: 1. Loppu kansanmurhalle Palestiinassa nyt! 2. Resurssit ihmisten tarpeisiin, ei NATOlle! ja 3. Loppu imperialistisille sodille ja interventioille!
Vuonna 1970 perustettu CITU edustaa noin kuutta miljoonaa työläistä Intiassa.
Välimeren pohjoisimmassa pisteessä osoitettiin mieltä
Italialaisen USB-ammattiliiton Triesten ja Monfalconen paikallisosastot yhdessä muiden pasifististen ja antimilitarististen liikkeiden kanssa järjestivät rauhantoimintapäivän nimissä keskiviikkona mielenosoituksen Monfalconessa, Välimeren pohjoisimmassa pisteessä.
Mielenosoitus suuntautui Adrianmeren satamista, erityisesti Portorosegan Monfalconen satamasta lähtevää asekauppaa vastaan. Satamaa on käytetty logistiikkaalustana sotatoimille, joka ammattiliiotn mukaan rikkoo Italian lakia kieltää sotatarvikkeiden vienti maihin, joissa on käynnissäaseellinen selkkaus.
Giuliano-Isonzon alueen USB tuomitsee jyrkästi sotilasliitto NATOn ruokkimat imperialistiset konfliktit kaikkialla maailmassa ja vaatii välitöntä tulitaukoa ja sodan lopettamista Ukrainassa, Jemenissä, Sudanissa ja kaikilla sota-alueilla Lähi-idässä ja muualla.
– Tuomitsemme kansanmurhan, etnisen puhdistuksen ja Israelin päivittäiset rikokset Palestiinassa Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin tuella.
Samaan aikaan USB tuomitsee jatkuvan sotilasmenojen kasvun, joka aiheuttaa vahinkoa kansoille ja työläisille, jotka kärsivät jatkuvasti nousevien hintojen ja inflaation vaikutuksista.
– Resursseja tulee käyttää ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen, sosiaalisen valtion ja palkkatason puolustamiseen, sen sijaan, että niitä kohdennettaisiin sotiin ja verenvuodatukseen.
USB tukee siksi ajatusta Välimerestä rauhan ja kansojen välisen ystävyyden merenä. Ammattiliitto ajaa myös maailmanlaajuisen yhteistyön vahvistamista ja ydinaseiden täydellistä hävittämistä sekä kaikkien valtioiden riippumattomuuden ja suvereniteetin kunnioittamista.
– Tämä on myös internationalistinen viesti kestävän rauhan puolesta, maailman puolesta, joka on vapaa imperialistisista interventioista ja ihmisten riistosta.
Italiassa alkoi torstai-iltana SiCobas-ammattiliiton julistama poliittinen lakko Palestiinan puolesta. Liittoon järjestäytyneet työläiset olivat perjantaipäivän lakossa vaatien välitöntä loppua Israelin armeijan Gazassa suorittamalle verilöylylle.
Lakko oli vastaus palestiinalaisten ammattiliittojen kansainväliseen toimintakutsuun ja suuntautui imperialismin, kapitalistisen kolonialismin ja sionismin väkivaltaa vastaan.
– Tuemme ilman rajoituksia Palestiinan kansan vastarintaa rasistista kolonialismia ja Israelin verilöylyä vastaan, jonka rikoskumppaneita ovat Yhdysvallat ja läntiset kapitalistimaat, mukaan lukien Melonin ja Mattarellan Italia eturivissä, ammattiliitto tiedotti.
Logistiikkapuiston lakkolaiset grilli kuumana.
Lakko alkoi torstaina Vidigulfon logistiikkapuiston työläisistä, sitten vuorossa olivat Vimodronen työläiset. Molemmat sijaitsevat Lombardian alueella Pohjois-Italiassa.
Protest at Salerno port, in Italy! Dockers and pro-Palestine activists against passage of Israeli Zim ship carrying weapons. The Italian people are against Israel's genocide of the Palestinian people!
— International Peoples' Assembly (@peoplesassembl_) November 17, 2023
Varsinainen lakkopäivä oli perjantai. Aamulla sisäänkäynti Salernon satamaan Lounais-Italiassa tukittiin, mikä esti aseita ja sotateknologiaa kuljettavan israelilaisen ZIM-yhtiön kuorma-autojen tulon Palestiinaa kohti.
SiCobas-liitto näkee logistiikan olevan keskeinen linkki, joka on estettävä solidaarisuuden ja aktiivisen vastarinnan rakentamiseksi palestiinalaisten tueksi.
– Työläisten ja proletaarien velvollisuutena on mobilisoitua aina kun mahdollista lopettaakseen tämän verilöylyn, estää tärkeimmät tuotannon, kuljetuksen ja voiton keskukset, erityisesti aseiden ja tavaroiden kuljetuksen Israeliin.
From comrades at Port of Solerno – a strike and picket line. ZIM trucks have been blocked by the dockers from the @si_cobasnaz & Free Palestine activists.
Tänään lauantaina liitto järjestää valtakunnallisen mielenosoituksen Bolognan kaupungissa.
Laadullinen harppaus toiminnassa
– Tämä päätöksemme [ryhtyä lakkoon] ei putoa taivaasta. SiCobas on aina tuntenut, että sillä on solidaarisuusvelvoitteita kaikkien maailman maiden proletaareja kohtaan, totesi liiton valtakunnallinen koordinaattori Aldo Milani 9. marraskuuta.
Ammattiliittoon kuuluu yli 35 eri kansallisuutta edustavia työläisiä, joista monet tulevat arabi- ja islamilaisista maista.
– Siksi voin sanoa, että proletaarinen internationalismi on SiCobasin DNA:ssa, Milani kertoi Il Pungolo Rosso -julkaisun haastattelussa.
Liitto on yli vuoden ajan ollut mukana vallankumouksellisen internationalistisen suuntauksen TIR:n ja muiden tovereiden kanssa useissa Ukrainan sodan vastaisissa aloitteissa. Ne johtivat viiden tuhannen ihmisen kulkueeseen italialaisen sotilastukikohdan edessä 21. lokakuuta Ghedissä, jossa on säilytetty kymmeniä sotilasliitto NATO:n atomipommeja.
Tuhannet marssivat sotilastukikohtaa vastaan Ghedin kaupungissa 21. lokakuuta.
– Tuossa mielenosoituksessa tuomitsimme Israelin valtion kansanmurhan, joka on alkanut vuosikymmeniä sitten, mutta joka on viime päivinä saavuttanut kauhistuttavan verisen väkivallan Gazan väestöä vastaan.
– Olemme tehneet lehdistötiedotteita, kutsuneet koolle kokouksia, osallistuneet moniin mielenosoituksiin, mutta – ottaen huomioon tämän verilöylyn pysäyttämisen äärimmäisen kiireellisyyden – on tullut aika tehdä laadullinen harppaus toiminnassamme. Lakko on tehokkain käytettävissämme oleva taisteluase. Ja päätimme ottaa sen käyttöön perjantaina 17. päivänä kaikissa logistiikkavarastoissa, tehtaissa ja muilla työpaikoilla, joissa olemme läsnä.
– Itse asiassa monet ihmiset kokevat tarpeen ”laadulliseen harppaukseen”. Israelin hallitus on toistaiseksi vaikuttanut olevan tietämätön tuhansista jättimäisistä mielenosoituksista, joita on järjestetty ympäri maailmaa. Meidän on siksi tehtävä aloitteita, jotka vahingoittavat niin paljon kuin mahdollista sodan logistiikkaa, Israeliin ja sen liittolaisiin ja sponsoreihin vaikuttavien tavaroiden tuotantoa ja kiertoa. Myös Italian nuoret palestiinalaiset pyysivät sitä tänään.
Kansainvälinen solidaarisuusliike Palestiinan sorrettujen taistelua kohtaan on Milanista vaikuttava.
– SiCobas ja me internationalistit tunnemme olevamme täysin osa sitä. Torit olivat kaikkialla proletaarisia aukioita, jotka kielsivät kaiken hölynpölyn luokkataistelun ja työväenluokan heikentymisestä. Tällä hetkellä Gaza, joka vastustaa Israelin siirtomaa-, rasistista ja kansanmurhaa harjoittavan valtion toimintaa, on todella ”kaikkien maailman sorrettujen kotimaa”, kuten Syyskuun 23. päivän komitean toverit ovat todenneet.
– Kaikki tämä ei kuitenkaan ole vielä riittänyt pysäyttämään meneillään olevaa joukkomurhaa. Jotain muuta tarvitaan, ja olemme siellä.
– Tiedämme, että se on meille suuri sitoumus. Teemme sen siinä toivossa, että muut, monet muut, tekevät saman päätöksen kuin me.
Tänä perjantaina kello kuudelta aamulla San Benignon satamaportilla Genovassa on aloitettu toiminta Palestiinan vastarinnan tukemiseksi italialaisen Satamatyöläisten autonomisen kollektiivin (CALP) aloitteesta. Tavoitteena on boikotoida israelilaisen ZIM-laivayhtiön rahtia.
Aktion julisti Roomassa valtakunnallisessa antimilitaristisessa mielenosoituksessa 4. marraskuuta CALP:n jäsen ja USB-ammattiliiton satamakoordinaation johtaja José Nivoi. Hän ei kainostele kehottaessaan ihmisiä osallistumaan mielenosoituksiin ZIM-yhtiötä vastaan.
– Heidän tulee olla saarrettu, ei Palestiinan kansan, jonka vastarinta etenee, Nivoi sanoo.
Taivas Genovan sataman yllä valaistiin torstaina työväenluokan punaisella CALP:n toimesta sen merkiksi, että asekaupan ja sodan tukemisen aika on ohi.
Toiminta on vastaus palestiinalaisten ammattiliittojen vetoomukseen lopettaa kaikki osallisuus Israelin kansanmurhaan. Vastaavanlaista toimintaa on nähty tällä viikolla myös Australian Melbournessa, mutta ei näin laajalla järjestöpohjalla. CALP:n aloitetta tukee USB:n lisäksi SiCobas-ammattiliitto.
– Emme voi millään tavalla suvaita sitä tosiasiaa, että satamissamme voi tapahtua tähän joukkomurhaan liittyviä aseiden tai sota- ja logistiikkamateriaalin lastaus- ja purkuoperaatioita. Boikotoimme tätä kaikilla käytettävissämme olevilla työkaluilla, USB-ammattiliitosta sanotaan.
– Taistelu Palestiinan oikeuden ja vapautumisen puolesta on vipu kaikkien maailman vähäosaisten ja riistettyjen vapauttamiseksi, linjaa puolestaan SiCobas-liitto.
– Palestiinalaisten kansanmurhaa eturintamassa tukevien maiden työläisinä, ammattiliittoina ja kansalaisina meidän on mobilisoiduttava vihollista vastaan kotimaassamme, hallitustamme ja italialaisten ja israelilaisten kapitalistien etuja vastaan.
📌Genoa Port, Italy
Port workers and @usbsindacato block weapons transport
– Italian ja Israelin kauppasuhteiden jatkaminen vastaa ”meidän” maamme suoraa osallistumista meneillään olevaan kansanmurhaan. Meidän on puututtava asiaan sen mukaisesti.
Ligurian hallinnollisella alueella Luoteis-Italiassa sijaitseva Genovan satama on Italian suurin ja Ranskan Marseillen jälkeen Välimeren toiseksi suurin. Laajetessa kansainväliseksi liikkeeksi satamasta toiseen työläisten ja solidaarisuusaktivistien toiminta voi konkreettisesti vaikuttaa asekuljetusten logistiseen ketjuun.
Italian satamissa sodanvastainen perinne
– Italialaisten satamatyöläisten taistelulla kaikkia sotia, kaikkea fasismia, rasismia ja kaikkea sortoa vastaan on pitkä perinne. Viime vuosina olemme jo osallistuneet konkreettisiin toimiin asekaupan torjumiseksi konflikteihin, muistutetaan USB-liitosta.
Tällaisia toimia nähtiin Genovassa esimerkiksi toukokuussa 2019 saudiarabialaista Bahri-laivayhtiötä vastaan, joka yritti kuljettaa aseita Jemenin sisällissotaan.
Banderolli vuonna 2019: ”Asekauppa riittää – sota sotaa vastaan!”
Samoin vuonna 2021 – Israelin edellisen operaation aikana Gazassa – Israelin sotamateriaalia kuljettavien alusten toiminta estettiin genovalaisten satamatyöläisten kehotuksesta Livornon, Napolin ja sitten Ravennan satamissa, joka laukaisi diplomaattisen välikohtauksen silloisen Mario Draghin hallituksen kanssa.
Viimeksi Genovan satamassa nähtiin massiivinen mielenosoitus helmikuussa, jonka teemoissa yhdistyivät USB-liiton kolmen työläisen kuoleman takia julistama lakko kysymykseen sodasta ja aseiden kuljetuksesta Italian satamien kautta.
Kolmen maan kuljetusliitot yhteistyöhön
Ammattiyhdistysliikkeen sodanvastainen liikehdintä Välimeren rannoilla ei ole jäämässä vain Genovan satamaan. Keskiviikkona ryhmä Italian, Kreikan ja Turkin kuljetusalan ammattiliittoja julkaisi yhteisen kannanoton otsikolla ”Pysäytetään verilöyly Palestiinassa! Pysäytetään kuoleman kuljetus!”
– Kuljetustyöntekijöiden historia on aina ollut selvästi rauhan puolella, fasismia, rasismia, kaikkea miehitystä ja kansojen sortoa vastaan. Tästä syystä emme voi sietää Euroopan satamien, lentokenttien, laivojen ja junien muuttumista kuoleman kaupan keskuksiksi, liitot tiedottivat.
– Emme voi sietää lastaus- ja purkuoperaatioita laivoille ja lentokoneille, jotka kantavat aseita konfliktiin tai tarjoavat siihen logistisia palveluja, ruokkien järjestelmää, joka teurastaa tuhansia viattomia ihmisiä, erityisesti naisia ja lapsia, joka päivä.
Julkilausuman allekirjoittivat Italiasta USB-liiton kuljetusala, Kreikan ENEDEP-COSCO-satamatyöläisten liitto Pireuksen satamasta sekä STEFENSON, PEMEN, PEEMAGEΝ -merialan liitot, ja Nakliyat-İş -ammattiliitto Turkista.
Nämä ammattiliitot lupaavat ”pysäyttää ja estää kaikkien aseiden, sotamateriaalin tai minkä tahansa asian, joka voisi jatkaa Palestiinan kansan joukkomurhan ruokkimista, lastaamisen ja purkamisen.”
– Meille tämä yhteinen aloite on uusi askel eteenpäin Euroopan kuljetusalan työläisten pitkässä ja loistavassa rauhanperinteessä. Tulemme olemaan eturintamassa kaikissa toimissa ja mielenosoituksissa, joissa vaaditaan Gazan joukkomurhan välitöntä lopettamista.
– Vaadimme maittemme hallituksia lopettamaan sekä aseiden siirron satamiemme kautta että kaiken tuen kädelle, joka murhaa Palestiinan kansaa.
Liitot kutsuvat kaikkia kuljetusalan työläisiä liittymään mukaan julkilausumaan ja järjestämään yhteistä toimintaa kaikkialla Euroopassa.
Israelin kansanmurhan jatkuessa Gazassa neljättä viikkoa peräkkäin työläiset Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat kiihdyttäneet solidaarisuustoimia Palestiinan puolesta.Monimuotoinen protestien aalto on ulottunut kaduilta ja toreilta satamiin, juna-asemille ja lentokentille sekä poliitikkojen toimistoille.
Gazassa Israelin sotavoimien tappamien ihmisten vahvistettu uhriluku lähestyy kymmentä tuhatta, josta noin neljä tuhatta on lapsiuhreja. Hirmuteot, kuten koulujen, yliopistojen, sairaaloiden ja ambulanssien tahalliset tuhoamiset jatkuvat niinsanottujen länsimaiden johtajien täydellä sotilaallisella, taloudellisella ja poliittisella tuella.
Viikonloppuna joukkomielenosoituksia etenevää kansanmurhaa vastaan ja vapaan Palestiinan puolesta on järjestetty ympäri maailman – Buenos Airesista Tokioon, Washington D.C:stä Helsinkiin. Rivikansalaisten ja aktivistiryhmien lisäksi järjestäytynyt työväenliike on ottanut paikkansa maailmanlaajuisessa liikkeessä kansanmurhaa vastaan.
Ammattiliittojen mobilisaatioita Euroopassa
Ranskassa tuhannet mielenosoittajat täyttivät lauantaina kadut useissa kaupungeissa, Pariisista eteläiseen Montpellieriin ja Strasbourgiin sekä Lyoniin idässä. Samaan aikaan ammatillisen keskusjärjestö CGT:n pohjoinen aluejärjestö järjesti oman solidaarisuusmielenosoituksensa Lillen kaupungissa.
Italian pääkaupungissa Roomassa tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina Piazza Vittoriolle, ammattiliitto USB:n koolle kutsumalle valtakunnalliselle marssille sotaa vastaan ja Palestiinan kansan puolesta.
”Laskekaa aseet, nostakaa palkat!” on ammattiliitto USB:n kampanjatunnus.
– Maan hallitus keskustelee kansaa köyhdyttävästä budjettilaista, kärsimme palkkojen ja eläkkeiden ostovoiman tuhoisasta laskusta, samalla kun [Giorgia] Melonin hallitus jatkaa sodan rahoittamista, liitosta tiedotetaan.
Kreikassa ammattiliitto PAME on järjestämässä Ateenassa suurmielenosoitusta sunnuntaille, jossa marssitaan Kreikan parlamentin edustalta Israelin suurlähetystölle. Kulkueen lisäksi luvassa on solidaarisuuskonsertti.
PAME vaatii Kreikan hallitusta lopettamaan kaiken taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen yhteistyön Israelin kanssa. Liiton kanta on, että Kreikan on lopetettava tukikohtien ja muun infrastruktuurin tarjoamisen Yhdysvalloille, sotilasliitto NATO:lle ja Israelille.
– Kukaan ei voi olla hiljaa, kun lapsi tapetaan Gazassa 10 minuutin välein. Kukaan ei voi olla hiljaa, kun Gazassa on yli 15 000 haavoittunutta ilman tarvittavaa hoitoa murhaajavaltio Israelin tukehduttavan saarron takia, PAME:sta sanotaan.
Toimintaviikonlopun julistamisen lisäksi PAME järjesti jo kuluneen viikon torstaina mielenosoituksen Ateenan kansainvälisellä lentokentällä. Ammattiliiton jäsenet valtasivat israelilaisen lentoyhtiön El Alin toimiston edustan julistaen, että Gaza ei ole yksin.
Lentokenttien lisäksi juna-asemien valtauksista on tullut osa kansainvälisen mielenosoitusliikkeen taktista valikoimaa. Tulitaukoa vaativia istumalakkoja on nähty esimerkiksi Lontoon King’s Crossin ja Finsbury Parkin juna-asemilla, Glasgow’n keskusasemalla Skotlannissa ja Rotterdamin keskusasemalla Alankomaissa.
Lontoossa poliisi hajotti King’s Crossin istuvan mielenosoituksen käyttäen erikoisvaltuuksia.
Iso-Britanniassa on toteutettu myös erilaisia kadunvaltauksia. Lontoon keskustassa tuhatpäinen joukko otti haltuunsa Oxford Circusin risteyksen lauantaina.
Happening now: protesters shut down Oxford Circus in central London calling for a ceasefire now! pic.twitter.com/qqp1Yv7eIE
Kaakkois-Englannin Kentissä työläiset saartoivat israelilaisen asetehtaan häiritäkseen aseiden virtaa Israeliin.
Noin 150 Työläiset vapaan Palestiinan puolesta -koalition jäsentä muodosti ihmissaarron asetehtaan edessä jonka omistaa Instro Precision. Se on tytäryhtiö Elbit Systemsille, yhdelle Israelin suurimmista asevalmistajista.
Myös muualla Euroopassa on nähty asetehtaiden blokkauksia. 30. lokakuuta Tanskassa useiden sodanvastaisten ryhmien aktivistit estivät kaikki sisäänkäynnit tanskalaisen aseyhtiön Terman Søborgin tehtaalle protestina sitä vastaan, että se myy aseita ja varusteita Israelin niinsanotuille puolustusvoimille.
Raporttien mukaan Århusissa sijaitseva puolustusurakoitsija toimittaa Israelille laitteita F-16- ja F-35-hävittäjiin, joita Israel käyttää Gazan pommitukseen. Termaa on myös syytetty aseiden lähettämisestä Jemenin sotaan.
Terman saarron aikana mielenosoittajat ripustivat esille verisiä lasten vaatteita symboloidakseen Terman verisen liiketoiminnan seurauksia Palestiinan siviileille.
Dagbladet Arbejderen raportoi mielenosoittajien vaatineen Tanskan viranomaisia julkaisemaan kaikki tiedot Terman toiminnasta jotta tanskalaiset voisivat ymmärtää tarkalleen, mitä yritys tekee.
He vaativat myös Israelin armeijan käyttämien aseosien valmistuksen lopettamista ja sopimusten purkamista F-35-hävittäjävalmistajan Lockheed Martinin kanssa, joka varustaa Israelin kansanmurhakoneistoa.
Myös Suomella on sopimus Lockheed Martinin kanssa F-35-hävittäjistä.
Ministerin toimisto vallattiin Australiassa
Keskiviikkona Australiassa Loud Jew Collective (”Äänekkäiden juutalaisten kollektiivi”) -niminen ryhmä valtasi maan puolustusministerin Richard Marlesin toimiston protestoidakseen työväenpuolueen tukea Israelin sodalle Gazassa.
Green Left Weekly -julkaisun mukaan noin 50 antisionistista mielenosoittajaa vaati Marlesia ja työväenpuoluetta peruuttamaan taloudellisen, diplomaattisen ja sotilaallisen tuen Israelin Palestiinan miehitykselle.
Jotkut mielenosoittajat lukitsivat itsensä kaulasta tikkaisiin Marlesin toimistolla, kun taas toiset avasivat lippuja, joissa luki: ”Lopettakaa kansanmurha”, ”[Australian työväenpuolue] tukee etnistä puhdistusta”, ”Ei meidän nimissämme” ja ”Riisukaa Israel aseista”.
Mielenosoittajat viettivät paikan päällä neljä tuntia laulaen juutalaisia kulttuurilauluja, kunnes kymmenet poliisit Tactical Response Group -osastosta lopettivat valtauksen ja pidättivät neljä ihmistä.
– Työväenpuolueen Richard Marles toimii välittäjänä suurille kansainvälisille asesopimuksille. Veronmaksajien rahoja ei pidä ohjata jättiläismäisten aseyritysten taskuihin. Australialaisvalmisteisia aseita ei pitäisi tähdätä ihmisiin Gazassa, linjasi toimintaan osallistunut antimilitaristinen aktivisti Zelda Grimshaw.
Puolustusministeriin kohdistuva toiminta jatkui lauantaina, kun Free Palestine Geelong -ryhmä järjesti mielenosoituksen Little Malop Street Mall -ostoskeskuksessa ja marssi Marlesin toimistoon vaatimaan, että hän tukee tulitaukoa.
Vastarintaa Yhdysvalloissa
Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington D.C.:ssä odotetaan lauantaina järjestettäväksi maan historian suurinta Palestiinaa puolustavaa joukkomielenosoitusta. Protestimarssin on määrä päätyä Valkoiselle talolle.
Päivää aiemmin New Yorkin kaupungissa terveydenhuollon työläiset järjestivät muistotilaisuuden Palestiinassa menehtyneille terveydenhuollon ammattilaisille.
Kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa luettiin lista Israelin hyökkäyksissä tapettujen nimistä ja näytettiin palestiinalaisten työläisten kuvaamia videoita.
New York healthcare workers say: “Joe Biden / NYU / Mount Sinai you can’t hide, you’re committing genocide.” pic.twitter.com/dfWtApm6tf
– Niin kauan kuin Palestiinassa on vielä yksikin sairaanhoitaja, me emme hylkää teitä, eräs tapahtumassa puhunut terveydenhuollon ammattilainen julisti.
– Emme anna pelkomme tai järjestelmän sorron johtaa teidän unohtamiseenne tai laiminlyöntiinne. Emmekä lakkaa taistelemasta!
Mielenosoittajat syyttivät Yhdysvaltain presidentti Joe Bideniä osallisuudesta kansanmurhan toteuttamiseen. Bidenin esityksestä Yhdysvallat lähettää yli 14 miljardia dollaria lisää aseapua Israeliin, painottaen ettei USA aseta minkäänlaisia ennakkoehtoja Israelin toiminnalle.
Valkoinen talo on myös esittänyt, että sen tulisi jatkossa voida sopia asekaupoista Israelin kanssa täydessä salaisuudessa, ilman kongressin tai suuren yleisön valvontaa.
Healthcare workers read the names of healthcare workers killed in Palestine at a vigil in NYC 🇵🇸 pic.twitter.com/K1qJjeSo4n
Kalifornian Oaklandin satamassa mielenosoittajat estivät perjantaina sotamateriaalin lastaamista Israeliin lähtevään laivaan. Jotkut asettuivat istumaan paikalleen satama-alueella, toiset kiinnittivät itsensä laivaan lukoilla.
– Oakland sanoo ei aseavulle Israeliin! Kutsumme kaikkia työläisiä ympäri maailmaa seisomaan kansanmurhaa vastaan! Tulitauko nyt, mielenosoittajat vaativat.
Aselaivan lähtöä kyettiin hidastamaan, kunnes poliisi puuttui mielenosoitukseen. Laiva on seuraavaksi satamassa Tacomassa, Washingtonin osavaltiossa, jossa suunnitellaan uutta mielenosoitusaktiota.
Samaan aikaan Kaliforniassa yhdysvaltalaisen palvelualan ammattiliiton SEIU:n paikallinen osasto julkaisi tulitaukoa vaativan kannanoton.
SEIU United Service Workers West edustaa yli 40 000 vahtimestaria, turvapäällikköä, lentokenttähuoltotyöntekijää ja muuta kiinteistöpalvelutyöntekijää.
Mielenosoituksia ympäri Suomen
Suomessa on tänä viikonloppuna järjestetty mielenosoituksia Israelin kansanmurhaa ja apartheidia vastaan entistäkin laajemmin. Tapahtumia on nähty ainakin Helsingissä, Oulussa, Turussa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Tampereella järjestetään mielenosoitus sunnuntaina.
Helsingissä kolmen tuhannen ihmisen kulkue matkasi Mannerheimintieltä Esplanadin puistoon perjantaina. Hiljaisessa muistotilaisuudessa sytytettiin kynttilöitä Gazan lasten puolesta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.