S. P. Kähmi Uutiset

”Sadantuhannen lakko” Belgiassa päättyi 85 vuotta sitten – työväen puolesta, fasismia vastaan

85 vuotta sitten vuonna 1941 Belgian työläiset päättivät onnistuneesti yhden ensimmäisistä lakoista natsien hallitsemassa Euroopassa. Kymmenet tuhannet lakkolaiset ottivat riskin vakavasta sorrosta noustakseen alipalkkausta vastaan ​​– ja osoittivat työväenluokan päättäväisyyden vastustaa fasistista miehitystä.

Lauantaina 10. toukokuuta 1941, tasan vuosi Saksan hyökkäyksen jälkeen maahan, joukko naisia ​​käveli ulos Cockerillin terästehtaasta Seraingissa, lähellä Liègen kaupunkia. Suurimmasta paikallisesta metallurgisesta yrityksestä liike levisi kulovalkean tavoin kaikkialle Belgiaan. Kahdeksan päivää kestäneen lakon huipulla 60 000 työntekijää oli lakossa ranskankielisen Vallonian teollisuusalueella. Toiminta levisi myös Belgian flaamilaiseen alueeseen, kuten Aalstiin, kirjoittaa Jacobin-julkaisu.

Lakkolaisten pääasiallinen valitus oli elintarvikepula. Mutta heidän protestinsa oli kipinä, joka sytytti yhden Belgian suurimmista sota-ajan työmielenosoituksista – ja vastarinnan huipun miehitetyssä Euroopassa.

Jo kauan ennen toista maailmansotaa Belgian ammattiliitoista oli tullut voimakas voima maan institutionaalisessa maisemassa. Työväenliikkeen kolme virtausta – sosialismi, liberalismi ja kristillisdemokratia – kulkivat maan nykyaikaisten poliittisten perinteiden linjoilla ja ovat olemassa tässä muodossa kolmena konfederaationa edelleen.

Viidenkymmenen vuoden aikana ennen sodan puhkeamista ammattiliitot olivat saavuttaneet oikeuden järjestäytyä, oikeuden lakkoon ja alkeellisia muotoja koko toimialan kattavalle sosiaaliselle vuoropuhelulle ammattiliittojen ja yritysten välillä – mukaan lukien useiden yleislakkojen kautta vuosina 1886, 1893 ja 1936. Erityisesti vuonna 1919 perustettavat yhteiskomiteat mahdollistivat neuvotellut minimipalkat ja inflaation mukaiset palkankorotukset koko talouden aloilla. Vuoteen 1923 mennessä yli puolet työntekijöistä kuului tällaisten yhteiskomiteoiden piiriin. Saksan hyökkäyksen ja miehityksen myötä tämä päättyi äkillisesti.

Natsien pakotetun koordinointipolitiikan (Gleichschaltung) mukaisesti Belgian ammattiliitot yhdistettiin väkisin yhdeksi yhtenäiseksi liitoksi. Miehityshallituksen perustama ammattiliittojen keskusjärjestö halusi korporatiivista yhteistyötä työntekijöiden ja esimiesten välillä ”kansakunnan edistämiseksi”. Tämä tarkoitti, että kovalla työllä ansaittu lakko-oikeus lakkautettiin – ja palkat jäädytettiin.

Vapaan, koko teollisuuden kattavan sosiaalisen vuoropuhelun loppuminen jätti kuitenkin tilaa vuonna 1921 perustetulle Belgian kommunistiselle puolueelle (PCB) järjestäytyä yritystasolla. Vuoden kestäneiden pienimuotoisten lakkojen ja työseisausten jälkeen teollisuusalueella ja muissa Belgian osissa, kuten Gentissä, militantti ammattiliittoaktivistit käynnistivät 10. toukokuuta niin sanotun sadan tuhannen lakon.

Huhtikuussa fyysisesti raskasta työtä tekeville tarkoitetun viidentoista kilon kuukausittaisen perunatoimituksen sijaan oli toimitettu vain puolet, kun taas muun väestön oli tultava toimeen vain kahdella kilolla. Mutta 7. toukokuuta 1941 jälkeen kenelläkään ei ollut enää perunoita jäljellä, eikä tarvikkeita ollut mahdollista hankkia muualta. Viralliset hinnat olivat nousseet jopa 100 prosenttia. Lakkoilevat työläiset vaativat siksi parannuksia elintarvikkeiden jakeluun ja 25 prosentin palkankorotusta. Vaatimukset keskittyivät työnantajiin, jotta vältettiin suora yhteenotto miehitysjoukkojen kanssa.

Vaikka lakot olivat kiellettyjä ja hallitus määräsi palkat, belgialaiset työntekijät lähtivät liikkelle ja lakkoilivat onnistuneesti jopa miehityshallinnon aikana. He jopa saavuttivat myönnytyksiä elintarvikkeiden jakelun ja merkittävän 8 prosentin kokonaispalkankorotuksen suhteen.

Belgian lakolla oli myös olennainen vaikutus Saksan sotatalouteen. Kuten saksalainen kenraali Franz Halder sanoi tuolloin: ”Jokainen lakkopäivä tarkoittaa 2 000 tonnin teräsmenetystä.” Miehitysjoukkojen omien lausuntojen mukaan lakko oli suora uhka Saksan sotatoimille.

Lakko oli myös käännekohta kommunistiselle puolueelle. Koska puolue oli aktiivisesti mukana lakon valmistelussa ja näki sen onnistumisen, se sitoutui myöhemmin voimakkaasti ammattiliittokomiteoiden (Comités de lutte syndicale) perustamiseen, joilla oli tärkeä rooli Belgian vastarintaliikkeessä koko sodan ajan. Kuukautta myöhemmin, kun Molotov–Ribbentrop-sopimus päättyi Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon, miehityshallinto pidätti yli tuhat työläisaktivistia, joiden katsottiin olleen osallisina lakkoon.

Jotkut, kuten kommunistijohtaja Julien Lahaut lähetettiin keskitysleireille Saksaan. Lahaut oli aloittanut työskentelyn Cockerillissä neljäntoista vuoden iässä ja liittyi nopeasti ammattiyhdistysliikkeeseen. Hänestä tuli tärkeä 100 000 lakon järjestäjä ja lopulta hän johti valtuuskuntaa Brysseliin 13. toukokuuta neuvottelemaan hallituksen kanssa. Lahaut selvisi sodasta Saksassa ja palasi sen jälkeen yhtenä suosituimmista ja äänekkäimmistä monarkian vastaisista poliitikoista. Hän johti kommunistista puoluetta murhaansa asti vuonna 1950. Kyseessä oli ainoa parlamentaristin poliittinen salamurha Belgian historiassa, ja vuonna 2015 paljastui, että sen teki kommunisminvastainen verkosto, jolla oli yhteyksiä valtion rikostutkintaosastoon ja useisiin suuriin yrityksiin.

Sadantuhannen lakko fasistisen miehityksen alaisessa Belgiassa osoittaa työväenluokan voiman sotaa vastaan jopa äärimmäisissä olosuhteissa.

S. P. Kähmi Uutiset

Italiassa vastustettiin sotaa ja militarismia fasismista vapautumisen vuosipäivänä

Roomasta Milanoon fasismista vapautumisen vuosipäivästä tuli Italiassa kutsu toimia Melonin hallituksen turvallisuusasetusta ja militarisointia vastaan.

Italian parlamentti hyväksyi perjantaina hallituksen turvallisuusasetuksen opposition protestien keskellä. Hallitus puolestaan ​​hyväksyi korjaavan asetuksen, jolla puututtiin huoleen kiistanalaisesta säännöksestä, joka kannustaa lakimiehiä avustamaan siirtolaisia ​​”vapaaehtoisessa paluussa”.

Italian senaatti antoi lopullisen hyväksyntänsä hallituksen laaja-alaiselle turvallisuusasetukselle 24. huhtikuuta, vain tunteja ennen kuin toimenpide olisi rauennut. Paketti sisältää tiukempia poliisivaltuuksia – kuten epäiltyjen mellakoitsijoiden ennaltaehkäisevän pidätyksen – mutta huomion keskipisteenä on ollut noin 615 euron kannustin ammattilaisille, jotka suostuttelevat paperittomia siirtolaisia ​​suostumaan vapaaehtoiseen paluuseen.

Turvallisuusasetus, jonka oli määrä umpeutua lauantaina, hyväksyttiin opposition lainsäätäjien laulaessa toisen maailmansodan vastarintaliikkeen hymniä Bella Ciao ja pidellen unikkoja.

Turvallisuusasetuksen hyväksyminen 24 tuntia ennen vapautuspäivää on riisunut päivämäärältä sen toistuvan luonteen. Tänä vuonna huhtikuun 25. päivän tapahtumista on tullut kehotus toimia hallituksen sortoa ja autoritaarisia taipumuksia vastaan, joiden viimeisimpänä esiintymänä on uusin turvallisuuspaketti.

Roomassa järjestetyn kulkueen kärjessä komeili tunnus ”Rauhan partisaanit” punaisessa FC:n (kommunistinen rintama) ja FGC:n (kommunistinen nuorisorintama) allekirjoittamassa banderollissa. Muita tunnuksia olivat ”Eläköön Italia, joka vastustaa” ja ”Lopetimme keskustelut fasistien kanssa 25. huhtikuuta 1945”. Rauhanlippujen ja Palestiinan lippujen seassa nähtiin myös CGIL:n (Italian yleisen työväenliiton) nimikirjaimet. Nämä olivat joitakin ANPI:n (Italian partisaanien kansallinen yhdistys) Roomassa 25. huhtikuuta järjestämän perinteisen kulkueen osallistujista, joka suuntasi Piazza di Porta San Paololta Parco Schusteriin.

– Olemme aukioilla ympäri Italiaa. Rauhanpartisaanien paraati järjestettiin yli 30 kaupungissa. Se ei ole tyhjä muisto: mikä on todellisempaa kuin taistella pomojen sotaa, hallitusta vastaan, joka vetää meidät kurjuuteen, kuin rauhan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tulevaisuuden puolesta taisteleminen? Nämä olivat partisaanien ihanteita. Tämä on kommunistien taistelu tänään, FGC kirjoitti Facebook-sivuillaan.

– Tuhannet proletaarit ja kommunistit taistelivat ja antoivat henkensä vapauttaakseen Italian natsifasismista ja sodan julmuudesta, muistutetaan FC:n ja FGC:n lentolehtisessä.

– Nykyään Italia on hyvin erilainen kuin se, jonka puolesta partisaanit taistelivat: siksi vastarinnan lipun pitäminen korkealla tänään tarkoittaa taistelua imperialistista sotaa, kapitalismin meille joka päivä aiheuttamaa riistoa ja epäoikeudenmukaisuuksia vastaan.

– Elinkustannukset nousevat dramaattisesti, ja sota tulee yhä enemmän elämäämme. Samaan aikaan muutamien suurten taloudellisten ryhmittymien voitot kasvavat ja osakemarkkinat saavuttavat kaikkien aikojen huippunsa. Melonin hallitus tukee näitä mekanismeja toteuttamalla sotatalouspolitiikkaa ja siirtämällä NATOn ja EU:n uudelleenaseistamisen kustannukset työläisten maksettavaksi.

– Keskustavasemmiston teeskentelyoppositio ei ole poikkeus: yhtäältä se huutaa oikeiston aiheuttamaa vaaraa vastaan, mutta toisaalta se jatkaa avoimesti uudelleenaseistautumispolitiikan tukemista, mennen jopa niin pitkälle, että se kannattaa hullua ajatusta yhteisestä eurooppalaisesta armeijasta, esittäen eurooppalaisen imperialistisen navan vahvistamisen ”vaihtoehtona” sodankäynnille ja oikeiston etenemiselle.

– Tänään, enemmän kuin koskaan, meidän on työskenneltävä rakentaaksemme todellisen poliittisen vaihtoehdon, sellaisen, joka keskittää työläisten, opiskelijoiden ja työttömien edut ja toistaa, ettei meillä ole mitään voitettavaa pomojen ja heidän hallitustensa sodista. Imperialistista sotaa, uudelleenaseistautumista ja sotataloutta vastaan, nostakaamme partisaanien punainen lippu!

S. P. Kähmi Uutiset

”Militarismi on aina ollut fasismin väline” – Italiassa juhlistettiin fasismista vapautumisen 80-vuotispäivää

Fasismista vapautumisen 80-vuotispäivänä Italian vasemmistolaiset voimat lähtivät kaduille kansanmurhaa, aseistautumista ja Melonin hallitusta vastaan.

Tulevina viikkoina monet Euroopan maat juhlivat natsimista ja fasismista vapautumisen 80-vuotisjuhlavuotta. Italia oli ensimmäisten joukossa, ja siellä järjestettiin kymmeniä tapahtumia 25. huhtikuuta – vapautuspäivänä – huolimatta Melonin hallituksen ja oikeistolaisten jatkuvista yrityksistä kirjoittaa uudelleen tai pyyhkiä pois vastarinnan muisto.

Useimmille ruohonjuuritason ryhmille tämän vuoden tapahtumien tavoitteena oli sijoittaa 1940-luvun partisaanitaistelijoita inspiroineet arvot nykypäivän kontekstiin, jota leimaavat aggressiivinen uudelleenaseistautumisohjelma, Israelin kansanmurhan tukeminen Gazassa ja kansalaisoikeuksien sorto kotimaassa, raportoi Peoples Dispatch -julkaisu.

– Kahdeksankymmentä vuotta sitten isovanhempamme vapauttivat meidät fasismin otteesta. Mutta menneisyyden muistaminen ei riitä, etenkään demokraattisen puolueen ja keskustavasemmiston tekemällä tunkkaisella, institutionaalisella tavalla, Potere al Popolo -puolueen Giuliano Granato sanoi mielenosoituksessa Napolin kaupungissa. Samoin radikaali ammattiliitto Unione Sindacale di Base (USB) totesi, että huhtikuun 25. päivää ei pitäisi supistaa pelkäksi rituaaliksi tai muistoksi.

– Sen tulisi toteuttaa partisaanien vastarintaliikkeen arvoja ja ihanteita, jotka vapauttivat, ehkä ei lopullisesti, tämän maan sodan ja natsifasismin barbaarisuudesta ja tarjosivat väistämättömän sysäyksen kohti parempia demokraattisia työ- ja elinolosuhteita tämän maan kansalle, ammattiliitto julisti toimintakehotuksessaan.

Israelin kansanmurhaa vastaan

USB:n, Potere al Popolon ja muiden vasemmistolaisten ryhmien mukaan näiden arvojen on välttämättä sisällettävä kansanmurhan vastustaminen. Monissa kaupungeissa mielenosoittajat totesivat, että Italian jatkuvat siteet Israelin miehitykseen ovat mahdottomia hyväksyä. Nämä siteet ovat heidän mukaansa todiste siitä, että poliittinen eliitti ei ole ymmärtänyt vastarinnan todellista merkitystä ja tärkeyttä.

Ennen vapautuspäivää Potere al Popolon Genovan-osasto järjesti presidentti Sergio Mattarellalle osoitetun tempauksen, jossa häntä kritisoitiin vastarinnan virallisesta kunnioittamisesta, mutta samalla vaikenemisesta palestiinalaisiin kohdistuvasta kansanmurhasta ja nykyisen hallituksen demokraattisten oikeuksien murtamisesta.

Potere al Popolo Genovassa banderollin kanssa, jossa luki: ”Mattarella, antifasistit eivät rahoita sotia ja kansanmurhaa.”

– [Puhua vastarinnasta] sen jälkeen, kun on ensin veljeilty rikollisen Israelin valtion presidentin kanssa ja käytännössä tuettu palestiinalaisten jatkuvaa kansanmurhaa, on loukkaus niitä kohtaan, jotka partisaanitaistelun ajoista lähtien ovat taistelleet kaikkea kansanmurhaa vastaan, Potere al Popolo Genoa totesi.

– Vastarinnan kunnioittaminen samalla kun neuvostokommunistit, jotka vapauttivat suuren osan Euroopasta natsismista, rinnastetaan Kolmanteen valtakuntaan, on loukkaus historiaa ja muistia kohtaan.

Aseistautumista vastaan

Yhtä merkittävä kuin vaatimus kansanmurhan lopettamisesta ja Israelin-siteiden katkaisemisesta on vaatimus hylätä Euroopan uusi aseistautumisohjelma, joka tulee toteutumaan julkisten palvelujen, koulutuksen, terveydenhuollon ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden kustannuksella. Sekä Giorgia Melonin hallinto että valtavirran oppositiopuolueet ovat tukeneet tätä ohjelmaa eri tavoin, kannattaen niin sanotun puolustuksen menojen lisäämistä ja harkitsemalla ehdotuksia yhteisestä eurooppalaisesta armeijasta. Nämä prioriteetit ovat jyrkässä ristiriidassa Italian työväenluokan etujen ja antifasistisen vastarinnan mukanaan tuoman oikeudenmukaisemman yhteiskunnan vision kanssa.

– EU:n käynnistämä uudelleenaseistautumissuunnitelma edustaa mannermaisen poliittisen luokan viimeisintä hulluutta, joka ei ole kiinnostunut rakentamaan rauhan ja vaurauden nykyisyyttä ja tulevaisuutta Euroopan kansoille, varoitti USB-ammattiliitto.

Samoin Potere al Popolo kehotti ihmisiä kokoontumaan vaihtoehtoisten prioriteettien ympärille:

– Emme tarvitse lisää rahaa rikastuttaaksemme aseteollisuutta. Tarvitsemme rahaa palkkoihin, terveydenhuoltoon ja palveluihin, ekologisen vallankumouksen visioimiseen ja aikamme todellisen haasteen, ilmastokriisin, ratkaisemiseen.

Fasismin uusia ilmentymiä vastaan

Samaan aikaan Giorgia Meloni ja hänen ministerinsä käyvät omaa taisteluaan, jonka tavoitteena on minimoida kommunistien johtaman antifasismin rooli modernin Italian muovaamisessa. Vaikka valtavirran oppositio keskittyy usein tähän oikeiston toimintaan, Granato varoittaa, että näin toimimalla voi jäädä huomaamatta tärkeitä osia palapelissä.

– Meidän mielestämme Giorgia Meloni yksinkertaisesti seuraa polkua, jolla hän on aina ollut, ja joka on selvästi sidoksissa uusfasismin nousuun. Natsismin kukistumisen jälkeen Italian sosiaalisen liikkeen [uusfasistisen puolueen] iskulause oli ’ei irtisanoutumista eikä palauttamista’ – ja juuri sitä Meloni tekee tänään. Hän ei suoraan kiellä fasistisia juuriaan, mutta hän ei myöskään kulje avoimesti ylistämässä Benito Mussolinia, Granato kertoi Peoples Dispatchille.

Oikeiston viimeisin yritys horjuttaa vastarinnan perintöä tapahtui paavi Franciscuksen kuoleman jälkeen, kun hallitus julisti ennätykselliset viisi päivää suruaikaa ja kehotti ”maltillisuuteen” kaikissa julkisissa tapahtumissa. Monet ymmärsivät tämän yritykseksi minimoida tapahtumia 25. huhtikuuta. Liberaalit ja oikeistolaiset paikallishallinnot tarttuivat tilaisuuteen vähentää ja perua mielenosoituksia, ja äärioikeistolainen media julkaisi otsikoita, kuten ”25. huhtikuuta: Surupäivä”.

– Toki he voivat väittää viitanneensa paavin kuolemaan, mutta totuus on, että he ovat odottaneet 80 vuotta tekosyytä julkaista jotain sellaista, koska heille 25. huhtikuuta on aina ollut tappio, Granato sanoo.

Edistykselliset voimat kuitenkin kieltäytyivät rajoittamasta päivän toimintaa muistotilaisuuksiin, mikä heijasteli partisaanien vallankumouksellista visiota radikaalisti erilaisesta yhteiskunnasta.

– Emme jätä toimintaa virallisiin seremonioihin, ei vain siksi, että ne ovat kylmiä ja kaavamaisia, vaan koska uskomme, että taistelu vapautuksen ja vastarinnan puolesta ei ole ohi, Granato sanoi.

– Aivan kuten monet puolueet ymmärsivät tuolloin, ettei fasismin kaataminen riittänyt, me uskomme, ettei Melonin hallituksen kukistaminenkaan riittäisi.

Sen sijaan Granato kehottaa ihmisiä työskentelemään yhdessä vapauttaakseen itsensä nykyaikaisista vaaroista ja sorrosta: ennen kaikkea kansanmurhasta ja militarisoinnista.

– Työskentelimme tehdäksemme tästä päivästä vapautumisen päivän militarismista ja kansanmurhasta ja yhdistääksemme sen rakentamaamme mobilisaatioon, mukaan lukien valtakunnallinen kokoontuminen Roomassa 24. toukokuuta ja joukkomielenosoitus 21. kesäkuuta, vain päiviä ennen NATOn huippukokousta Haagissa, hän lisää.

– Uskomme, että militarismi on aina ollut fasismin väline. Euroopan militarisointi kulkee nykyään käsi kädessä kasvavan autoritarismin kanssa kotimaassa ja pahentaa työväenluokan olosuhteita koko mantereella.