Suomen merivoimien ohjusaseistus tulee aktiivisesti kansanmurhaa toteuttavasta Israelista

Gazan kansanmurhan jatkuessa Suomen merivoimat on tässä kuussa virallisesti ottanut käyttöön israelilaisvalmisteisen Gabriel-ohjusjärjestelmän, jonka lisäksi merivoimat käyttää israelilaisia Euro Spike -ohjuksia. Molempien valmistajat ovat suoraan yhteydessä iskuihin Gazassa.

Kyseessä on Israelista ostettu ohjus, joka tunnetaan Puolustusvoimissa nimellä Pintatorjuntaohjus 2020. Ohjus korvaa nykyisen Ruotsista hankitun ohjusjärjestelmän merivoimien pääasiallisena ohjusaseena.

Ohjukset on tällä hetkellä asennettu Hamina-luokan ohjusveneisiin, ja ne otetaan myöhemmin käyttöön rakenteilla olevissa uusissa Pohjanmaa-luokan aluksissa.

Israel Aerospace Industriesin valmistama Gabriel korvaa ruotsalaisen ohjusjärjestelmän, joka poistuu käytöstä tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Puolustusvoimien israelilaisten asejärjestelmien hankinta on herättänyt julkista huomiota Gazan käynnissä olevan kansanmurhan vuoksi. IAI:n toimitusjohtaja Boaz Levy sanoi 22. marraskuuta 2023 sijoittajien kanssa käymässään puhelussa, että yhtiön Heron-lennokeilla on ollut ”keskeinen rooli” Israelin Gazan iskuissa.

Gabriel-järjestelmän lisäksi laivasto käyttää myös Euro Spike -ohjuksia, jotka nimestään huolimatta ovat myös peräisin Israelista ja joita tuottaa Rafael Advanced Defense Systems.

Israelin armeija on käyttänyt laajasti Rafaelin Spike-ohjuksia Gazan kaistalla rakennusten sisällä oleviin ihmisiin kohdistuviin iskuihin ilmasta ja maalta käsin.

Tässä kuussa Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) linjasi, ettei Gazan tilanne vaikuta Suomen asekauppoihin Israelin kanssa.

Ylen haastatteleman ministerin mukaan Suomen mittavat aseostot Israelista ovat ”Suomelle erittäin merkittäviä, huippulaatuisia ja hyvin puolustusvoimille sopivia.”

110 vuotta Zimmerwaldista – Internationalismi elää

110 vuotta sitten 42 edustajaa 11 maasta kokoontui ensimmäistä maailmansotaa vastustavien sosialististen virtausten kansainväliseen konferenssiin, joka pidettiin syyskuussa 1915 Zimmerwaldissa, Sveitsissä.

Tuloksena syntynyt ”Zimmerwaldin manifesti” auttoi inspiroimaan sodanvastaisten ja sosialististen aktivistien joukkoliikettä Euroopan sotivissa maissa. Kokouksen vasemmistosiiven laatima Zimmerwaldin vasemmiston julkilausuma oli lisäksi askel uuden vallankumouksellisen internationaalin perustamisessa.

Mikä oli Zimmerwaldin perintö, ja mitä työväen internationalismille kuuluu tänä päivänä, kun militarismi ja sodan uhka ovat jälleen ajankohtaisia kysymyksiä? Sippo Kähmi alusti aiheesta Työväen antimilitaristit ry:n hallituksen kokouksen yhteydessä 22. elokuuta 2025.

”Häpeä Britannien ilmavoimille” – Tuhannet mielenosoittajat vastustivat Iso-Britannian osallisuutta kansanmurhaan lentotukikohdalla

Tuhannet aktivistit kaikkialta Isosta-Britanniasta saartoivat merkittävän kuninkaallisten ilmavoimien RAF:n tukikohdan lauantaina vastustaakseen maan osallisuutta Gazan kansanmurhaan.

– Olemme täällä tänään, koska Iso-Britannia on ollut osallisena Gazan sotarikoksiin. He ovat antaneet Israelille sotilaallista, poliittista ja diplomaattista suojaa. Palestiinalaiset ovat nähneet 22 kuukautta täydellistä helvettiä, sanoi Sweta Chaudry TRT World -kanavan haastattelussa.

– Täällä tehdään päätöksiä. He lähettävät valvontalentoja keräämään tietoja Gazasta, jotka sitten syötetään Israelin puolustusvoimille, mikä johtaa verilöylyihin ja kohdennettuihin salamurhiin. Tämä on osallisuutta kansanmurhaan, totesi Sophie Bolt.

On käynyt ilmi, että Britannia suorittaa lähes päivittäisiä valvontalentoja Gazan yli yhdysvaltalaisen urakoitsijan avulla ja jakaa havaintonsa Israelin asevoimien kanssa.

– Se, että hallituksemme käyttää veronmaksajien rahoja näihin lentoihin lasten, terveydenhuollon työntekijöiden ja toimittajien pommittamiseen, en voi kuvitella mitään pahempaa. En ole koskaan nähnyt tällaista pahuutta elämäni aikana, lisäsi Mona.

Mielenosoittajat vaativat myös kaikkien iskuissa käytettyjen F-35-hävittäjien brittiläisten osien kuljetusten lopettamista.

– Näissä rakennuksissa istuvien ihmisten pitäisi istua loppuelämänsä Haagissa vankilassa osallistumisestaan kansanmurhaan, sanoi aktivisti Andrew Feinstein puheessaan.

Satoja ihmisiä pidätetty Palestine Action -ryhmän tukemisesta

Viime viikonloppuna Lontoon keskustassa 15 000 ihmistä osoitti rauhanomaisesti mieltään palestiinalaisten asian puolesta. Lontoon poliisi kertoi, että 522 ihmistä pidätettiin ”laittomasta tuen osoittamisesta Palestine Actionille samana päivänä”.

Lontoon poliisin mukaan myös 60 muuta ihmistä syytetään ”tuen osoittamisesta kielletylle terroristiryhmälle Palestine Actionille”.

Poliisi kertoi, että tämä seuraa yli 700 ihmisen pidätystä sen jälkeen, kun ryhmä kiellettiin 5. heinäkuuta, mukaan lukien 522 viime lauantaina Lontoon keskustassa.

Lisää syytteitä odotetaan tulevina viikkoina, ja Lontoon poliisin mukaan on otettu käyttöön järjestelyjä, ”jotka mahdollistavat merkittävän määrän henkilöiden tutkinnan ja syytteeseenpanon joka viikko tarvittaessa”.

Britannian hallitus kielsi Palestine Action -aktivistiryhmän heinäkuussa. Kielto tarkoittaa, että ryhmän jäsenyys tai sen tukeminen on rikos, josta voidaan tuomita jopa 14 vuoden vankeusrangaistus vuoden 2000 terrorismilain nojalla.

Patruuna- ja asevalmistaja Nammon konttoria vastaan kohdistettiin suoraa toimintaa Vantaalla

Palestine Action Suomi -ryhmä kohdisti toimensa Nammo-yhtiötä vastaan johtuen sen osallisuudesta Israelin suorittamaan kansanmurhaan miehitetyssä Palestiinassa.

Palestine Action Suomi on kohdistanut suoran toiminnan Nordic Ammunition Companyn (”Nammo”) toimitiloihin Vantaan Äyritiellä. Tämä on toinen kerta kun ryhmä on kohdistanut toiminnan Nammoon, sillä mikään ei ole muuttunut edellisestä kerrasta. Palestine Action Suomi -ryhmän aktivistit käyttivät punaista maalia ja rikkoivat toimistorakennuksen ikkunalasit symbolina Gazassa vuodatetulle verelle ja tuhansien palestiinalaisten elämien särkemiselle.

– Nammo on osallinen palestiinalaisten kansanmurhaan ja sen teot tukevat länsimaalaista imperialisuutta ja tarkemmin sionistista projektia. Suomen valtion on lopetettava sen suora ja epäsuora asekauppa valtion kanssa, joka tekee kansanmurhaa, joka on rikos kotimaisen ja kansainvälisen lain mukaan, Palestine Actionin edustaja toteaa.

Nammo AS perustettiin vuonna 1998 kolmen ammusfirman sulautumisen tuloksena Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. Yrityksen pääkonttori on Norjassa ja sillä on toimintaa 27:llä tuotantotilalla yhdentoista valtion alueella. Israelin armeijan julkaisemat valokuva- ja videotodistusaineistot vahvistavat, että Israelin armeijan sotilaat käyttävät Nammon M72 raketinheitinsinkoja toteuttaessaan kansanmurhaa Gazassa.

Turvautuen Yhdysvaltojen tukeen aseiden tuotannon ja esimerkiksi rakettien propulsiolaitteiden kehittämisessä Nato-kumppaneille, Nammon Raufoss-ampumatarviketehdas on toiminut myös keskeisenä tuottajana Israelin käyttämille Sidewinder- rakettiohjuksille vuodesta 1961.

Yritys väittää olevansa syytön siihen miten niiden tuottamia ampumatarvikkeita käytetään ostamisen jälkeen ja ettei tämä ei riko Norjan vientivalvontaa koskevia lakeja, jotka kieltävät ampumatarvikkeiden viennin konflikti- ja sota-alueille. Kuitenkin tuhansia sen Arizonan tehtaassa valmistettuja ja jälkeenpäin Yhdysvalloille myytyjä M141 -rakettiammuksia on viety Israeliin Gazan kansanmurhan aikana.

Nammolla on selkeät yhteydet Yhdysvaltoihin Raytheon-yhtiön ja Yhdysvaltojen puolustusministeriön kautta, jotka molemmat tuottavat IDF:n päättyviä aseita. Nammo-ryhmällä on seitsemän tuotantolaitosta Yhdysvalloissa ja noin kolmas osa työntekijöistä ovat Yhdysvalloissa.

Nammo on myös solminut sopimuksen Raytheonin kanssa, jonka tarkoituksena on lisätä kiinteän rakettimoottorin tuotantolinjoja heidän Florida toimitilaan. Raytheonin presidentti sanoo olvansa ”… rakentamassa pitkäkestoisen suhteen Nammon yhdysvaltalaisen toimen kanssa jotta voimme vastata meidän kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaittemme nykyhetkisiin sekä tulevaisuuden tarpeisiin”.

Samalla kun Israel jatkaa sen julmaa pommitusta, se myös käyttää nälänhätää kansanmurhan keinona ensin estämällä avustusta Gazaan kokonaan maaliskuussa ja sen jälkeen päästämällä pieniä määriä sisään. Tästä on seurannut satojen palestiinalaisten kuolemisesta nälkään. Israel on myös aseistanut avustusta perustamalla Gaza Humanitarian Foundationin (GHF), Yhdysvaltain tukeman avustusjärjestön, jota gazalaiset ovat kuvanneet kuolemanloukuksi.

YK raportoi, että heinäkuussa 875 ihmistä on tapettu Gazassa kun he olivat hakemassa ruokaa: 674 heistä on tapettu Gaza Humanitarian Foundation tilojen lähellä ja 201 on tapettu kun he olivat hakemassa ruokaa avustussaattueiden lähellä tai tiellä joka johtaa avustussaattueisiin.

Samalla kun Israel jatkaa kansanmurhaa ja tahallista nälkiinnyttämistä, se on myös hyväksynyt suunnitelmat miehittää koko Gaza. Äskettäin Ranska, Kanada sekä Iso-Britannia ovat tehneet lausunnot Palestiinan valtion tunnustamisesta. Valtion tunnustaminen ei ollenkaan käsittele länsimaalalaisten tekoja eli sijoituksia ja asekauppoja Israelin kanssa sekä Israelin kansanmurhan mahdollistamista, vaan tämä toimii piilottamaan länsimaalaisten osallisuutta sionistien kanssa, jotka toteuttavat kansanmurhaa ja tahallista nälkiinnyttämistä Gazassa ja suunnittelevat Länsirannikon anastamista.

Palestine Action Suomi lupaa jatkaa toimintaansa kunnes asekaupat Israelin kanssa loppuvat ja palestiinalaiset saavat kokonaisvaltaiset oikeudet, kohdistaen aktionsa yhtiöihin, jotka tekevät tai ovat osallisia kansanmurhaan sekä maanvarkauteen.

– Meidän kaikkien on toimittava palestiinalaisten oikeuksien ja henkien puolustamiseksi.

Palestine Action Suomi on suoran toiminnan ryhmä joka toimii Ison-Britannian Palestine Action ryhmän innoittamana, mutta ei ole tähän sidoksissa.

Mielenosoittajat sulkivat tien Nammon Vihtavuoren ruutitehtaalle

Patriarkaatti palasiksi -ryhmän järjestämä mielenosoitus vastustaa asekauppaa muun muassa Israelin kanssa sekä yhteiskunnan kiihtyvää militarisoitumista.

Mielenosoittajiat kertovat, että heidän aikeenaan on olla paikalla koko päivä ja sulkea kulku Vihtavuoren tehtaalle.

Nammo (Nordic Ammunition Company) on norjalais-suomalainen ase- ja ammustuottaja, jonka omistavat puoliksi Norjan valtio ja suomalainen Patria. Se on osa kansainvälisen aseteollisuuden rypästä, jossa yksityinen ja julkinen pääoma ovat kietoutuneet monimutkaisesti toisiinsa. Patriasta 51% omistaa Suomen valtio ja 49% norjalainen Kongsberg, joka taas on puoliksi Norjan valtion, puoliksi yksityisten sijoittajien omistama. Nammo-konsernilla on toimintaa 11 maassa.

– Nammo esittää itsensä ”puolustusteollisuuden” vastuulllisena toimijana. Aseteollisuuden vastuullisuuslupausten takan ei kuitenkaan ole muuta kuin ammottava tyhjyys, mielenosoittajat sanovat.

– Nammon tuotteet eivät ole pelkästään ”puolustukseen” – niitä käytetään autoritaaristen hallintojen pönkittämiseen ja siviilejä vastaan aseellisissa konflikteissa.

Räikeimmästä päästä on konsernin harjoittama asevienti kansanmurhaa toteuttavaan Israeliin. Vuoden 2023 loka-marraskuussa Nammo vei Israeliin Arizonan tehtailtaan 1800 M141-sinkoa sekä Espanjan Palenciasta lähes miljoonan euron arvosta ammuksia. Lisäksi israelilaisten sotilaiden on nähty käyttävän Gazassa Nammon M72-sinkoja, joita valmistetaan ainoastaan yhtiön Norjan Raufossin ja Arizonan tehtailla.

Vuonna 2024 norjalaiset aktivistit estivät pääsyn yhtiön Raufossin pääkonttorille protestoidakseen näitä asetoimituksia vastaan. Tuolloin yhtiö kuitenkin kiisti lainkaan vievänsä aseita Israeliin.

Patrian toimitusjohtaja ja Nammon hallituksen puheenjohtaja Esa Rautalinko kommentoi asiaa Norjan julkisen mediayhtiö NRK:n löydettyä maaliskuussa 2025 uusia todisteita M141-sinkojen käytöstä Rafahissa: hän ei näe mitään ”moraalista ongelmaa” yhtiöiden toiminnassa.

Suomessa Nammo-konserniin kuuluu kaksi yhtiötä: Nammo Lapua Oy ja Nammo Vihtavuori Oy. Tehtaita sillä on Lapuan ja Laukaan ohella Sastamalassa, ja uusi tehdas on rakenteilla Jyväskylän Seppälänkankaalle. Yhtiö hyötyy voimakkaasti meneillään olevasta asevarustelun kiihtymisestä ja geopoliittisista jännitteistä.

Nammo Vihtavuori Oy keskittyy ruudin valmistukseen. Kotimaisen käytön lisäksi yhtiöllä on voimassaolevat asevientiluvat Ruotsiin, Ranskaan ja konsernin omalle tehtaalle Norjaan. Lisäksi yhtiö vie ruudin valmistusteknologiaa Yhdysvaltoihin.

Nammo Lapua Oy:n vientikohteiden listalta taas löytyy useita niin sanottuja länsimaita, joilla on pitkä historia sotilaallisesta sekaantumisesta entisten siirtomaidensa tai muuten vain etupiirikseen katsomiensa alueiden konflikteihin. Hylsyjä, luoteja ja käsikranaattaja viedään Yhdysvaltoihin, patruunoita esimerkiksi Ranskaan ja Iso-Britanniaan.

Patruunoita viedään Suomen hallituksen hyväksynnällä myös suuria osia Kurdistanista miehittävään Turkkiin ja brutaaliiin Jemenin sotaan osallistuneisiin Arabiemiraatteihin. Suomalainen ”puolustustarvikeyhtiö” on lisäksi hankkinut luvan viedä 250 000 luotia ja 100 000 patruunaa Bahrainiin. Testikäyttöön patruunoita on annettu myös Kuwaitin ja Omaninautoritaarisille monarkioille.

Nimestään huolimatta Nammo Lapua Oy ei rajoita toimintaansa Lapualle, vaan toimii lisäksi Vihtavuoressa. Yhteensä Nammo-yhtiöllä on Vihtavuoren yksikössä nyt noin 220 työntekijää, ja tarkoituksena on palkata lähivuosina vielä 60 lisää.

– Ymmärrämme, että pienellä paikkakunnalla uudet teolliset investoinnit tuovat monelle toivoa paremmasta tulevaisuudesta, eikä kritiikkimme ole suunnattu Nammon tuotannon työntekijöitä kohtaan. Päinvastoin: tahdomme myös kutsua tehtaan työntekijöitä ja ammattiyhdistysliikettä mukaan kritisoimaan konsernin toimintaa, aktivistit toteavat.

– Yleisesti ympäri maailmaa tarvitaan ihmisille turvattua toimeentuloa, joka ei ole riippuvaista tappamisvälineiden tuotannosta, saati viennistä ihmisoikeuksia polkeviin ja hyökkäyssotia käyviin maihin.

Brysselin lentokentän maahenkilökunnan ammattiliitot kieltäytyvät palvelemasta Israeliin suuntautuvia lentoja

Brysselin lentokentän maapalveluyritys Alyzian työläisiä edustavat ammattiliitot ovat kehottaneet johtoa lopettamaan palvelujen tarjoamisen israelilaiselle lentoyhtiölle El Alille ja kaikille muille Israeliin tai Israelista lentäville lentoyhtiöille.

Yhtiön johdolle lähettämässään kirjeessä ammattiliittojen edustajat vaativat, että työntekijöille annetaan mahdollisuus kieltäytyä näiden lentojen matkatavaroiden tai rahdin käsittelystä. Tämä seuraa Brussels Airlinesin päätöstä jatkaa lentoja Tel Aviviin keskiviikkona 13. elokuuta. Ammattiliittojen mukaan suunnitelman tulisi edetä vain henkilöstön täysin vapaaehtoisella osallistumisella.

Belgialaisten ammattiliittojen kanta on osa kasvavaa liikettä Euroopan ilmailualalla, joka vastustaa Israelin sotilasoperaatiota Gazassa. Ranskassa lentokenttäammattiliitot ovat vaatineet aseiden toimitusten lopettamista Israeliin Pariisin Charles de Gaullen lentokentän kautta.

Brussels Airlines on vahvistanut, että lennot Tel Aviviin liikennöidään ”vapaaehtoisten miehistöjen” voimin.

Alyzian ammattiliitot, mukaan lukien Pulse, CNE ja ACV-CSC Transcom, totesivat virallisessa yhteislausunnossaan:

– Lokakuusta 2023 lähtien Gazassa ja Länsirannalla on ollut käynnissä kansanmurha palestiinalaisväestöä vastaan. Vakavat humanitaarisen oikeuden ja kansainvälisen oikeuden loukkaukset jatkuvat. Tästä huolimatta jotkut lentoyhtiöt ovat päättäneet jatkaa lentoja Tel Aviviin (TLV). Jäsenjärjestömme kieltäytyvät osallistumasta näihin operaatioihin. Emme palvele näitä lentoja.

Ammattiliitot väittivät, että sotarikoksista syytettyjen israelilaisten virkamiesten tai sotilaiden vapaan matkustamisen salliminen Brysselin kautta on mahdotonta hyväksyä, ja muodostivat kieltäytymisensä ”moraalisten periaatteiden ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen” eikä uskonnon tai etnisyyden kysymykseksi.

He lupasivat vastustaa ”kaikenlaisia rasismin, antisemitismin ja terrorismin muotoja”, mutta lupasivat puolustavansa ”kansainvälistä oikeutta ja ihmisarvoa”.

Lausunto päättyi: ”Kun poliitikot vuodattavat krokotiilinkyyneleitä Gazan asukkaiden kohtalosta, työläiset ryhtyvät toimiin. Yhdessä me seisomme. Lentoja Tel Aviviin ei käsitellä niin kauan kuin kansanmurha Gazassa jatkuu.”

Ensimmäinen DCA-sopimuksen täytäntöönpanoasiakirja allekirjoitettu – Yhdysvaltain joukot laajentavat läsnäoloaan Suomessa

Yhdysvallat on vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan Suomessa heinäkuun puolivälistä lähtien. Elokuussa allekirjoitettiin ensimmäinen DCA-sopimuksen täytäntöönpanoasiakirja.

Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat 13. elokuuta 2025 puolustusyhteistyösopimuksen mukaisen infrastruktuurin rakentamista koskevan täytäntöönpanoasiakirjan. Asiakirja käsittelee DCA-sopimuksen mukaisia rakentamisen suunnitellun, sopimusten, toimeenpanon sekä rahoituksen mekanismeja.

– Olemme tehneet paljon töitä Yhdysvaltojen edustajien kanssa puolustusyhteistyömme syventämiseksi. Nyt allekirjoitetulla asiakirjalla syvennämme konkreettisesti Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyötä infrastruktuurin ja rakentamisen osalta, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo.

Ensimmäinen täytäntöönpanoasiakirja allekirjoitettiin Stuttgartissa, Saksassa Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen johtoportaan (United States European Command, USEUCOM) kanssa. Suomen puolelta täytäntöönpanoasiakirjan allekirjoitti puolustusministeriön kansallisen puolustuksen yksikönpäällikkö, prikaatikenraali Markku Viitasaari.

Tällä hetkellä työn alla on viisi eri täytäntöönpanoasiakirjaa, jotka koskevat turvallisuutta, verotusta, maahantuloa ja poistumista sekä tulleja ja maahantuontia. Nyt neuvoteltavien DCA-sopimuksen ensimmäisten täytäntöönpanoasiakirjojen on tarkoitus valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä. Näitä seuraavat täytäntöönpanoasiakirjat koskevat ympäristöä sekä ilma-alusten, alusten ja lentokoneiden liikkumista, joiden valmistelu aloitetaan ensimmäisten kuuden täytäntöönpanoasiakirjan valmistuttua.

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen DCA-sopimus mahdollistaa Yhdysvaltojen joukkojen läsnäolon ja harjoittelun Suomessa. Suomessa sopimuksen täytäntöönpanon edistämiseksi työskentelee yli 80 henkeä eri ministeriöissä ja keskusvirastoissa.

Yhdysvaltain joukot mukana suuressa sotaharjoituksessa

Yhdysvaltalaisia joukkoja on sijoitettu viime aikoina Uudenmaan ja Karjalan prikaateihin sekä Rannikkoprikaatiin. Suomalaisille on koulutettu yhdysvaltalaisen kaluston käyttöä ja huoltoa.

Yhdysvallat osallistuu vuoden jälkipuoliskolla laajasti sotilaalliseen läsnäoloon ja koulutustoimintaan Suomessa ja Itämeren alueella.

Puolustusvoimien mukaan tulevina kuukausina eri puolilla maata järjestetään lisää yhteisiä toimia, joihin osallistuu Yhdysvaltain joukkoja. Nämä huipentuvat myöhemmin tänä vuonna järjestettävään laajaan harjoitukseen, johon osallistuvat kaikki Suomen puolustushaarat.

Harjoitukset ulottuvat myös perinteisten harjoitusalueiden ulkopuolelle. Yhdysvaltalaista henkilöstöä ja sotilaskalustoa on näkyvissä siviilialueilla komennusten aikana.

Raportti: NATOn sotilasmenojen kasvatus mitätöi EU:n ilmastotavoitteet

Pelkästään sotilasmenojen nostaminen 3,5 prosenttiin bkt:sta riittää mitätöimään EU:n vuotuisen vuoden 2030 päästöleikkaustavoitteen yhdellä iskulla, uusi raportti kertoo.

Transnational Instituten, Tipping Point North Southin ja Stop Arms Traden uusi analyysi osoittaa, että sotilasliiton nopea menojen kasvattaminen heikentää jo nyt maailmanlaajuisia ilmastotavoitteita ja uhkaa ohjata biljoonia pois puhtaan energian investoinneista.

Vuodesta 2021 lähtien NATO-maat ovat nostaneet yhteenlaskettuja puolustusbudjettejaan 25 prosentilla 1,5 biljoonaan Yhdysvaltain dollariin. Tämä nousu on nostanut liiton arvioidun hiilijalanjäljen lähes 40 prosenttia, 196 miljoonasta 273 miljoonaan tonniin CO2e. Pelkästään vuonna 2024 eurooppalaiset NATO-jäsenet ja Kanada kirjasivat jyrkimmän vuotuisen kasvunsa vuosikymmeniin (17,9 %).

3,5 prosenttia BKT:stä sotilasmenoihin tarkoittaisi NATOn menojen nousevan 13,4 biljoonaan Yhdysvaltain dollariin vuoteen 2030 mennessä – 2,6 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria lisää nykyisiin menosuunnitelmiin verrattuna. Tuo summa riittää kattamaan lähes kolmen vuoden ilmastorahoitustarpeet kehitysmaissa tai päivittämään koko maailmanlaajuisen sähköverkon nettonollayhteensopivaksi vuosikymmenen loppuun mennessä.

Ilmastokustannukset ovat yhtä suuret: 3,5 prosentin tavoitteen alittamat kumulatiiviset sotilaspäästöt nousisivat 2 330 miljoonaan hiilidioksidiekvivalenttitonniin, mikä on suunnilleen Brasilian ja Japanin yhteenlasketut vuotuiset päästöt ja riittävä mitätöimään EU:n vuotuisen vuoden 2030 päästöleikkaustavoitteen yhdellä iskulla. Samaan aikaan Euroopan tärkein vihreän siirtymän rahoitusväline, elpymis- ja palautumisväline, päättyy vuonna 2026, mikä jättää 180 miljardin euron rahoitusvajeen vuoteen 2030 mennessä.

NATO-maat käyttävät jo 52 kertaa enemmän sotilasmenoihin kuin ilmastorahoitukseen, ja kuilu kasvaa: sotilasbudjetit nousivat 14,8 % vuosien 2023 ja 2024 välillä, kun taas apu laski 7,3 %. Jos 3,5 prosentin viitearvo leviää, maailmanlaajuisen asevarustelukilvan riski kasvaa yhdessä päästöjen ja menetettyjen sosiaalisten ja ilmastoinvestointien kanssa.

Raportin julkistustilaisuudessa varoitettiin, että NATOn syvenevässä militarisoinnissa on vaarana lukkiutua kierteeseen, jossa turvallisuutta seurataan ilmaston vakauden, kehitysrahoituksen ja pitkän aikavälin globaalin selviytymiskyvyn kustannuksella.

– NATO ajaa uudelleenaseistautumisohjelmaa, joka tekee vain yhden asian: lisää maailmanlaajuista turvattomuutta kaikilla tasoilla tällä ihmiskunnan historian kriittisellä hetkellä, sanoi Deborah Burton, Tipping Point North Southin perustajajäsen.

– Se kiihdyttää entisestään asevarustelukilpaa, lisää kasvihuonekaasupäästöjä ja häpeällisesti lisää biljoonia sotakoneistoon, samalla kun samat rikkaat NATOn jäsenmaat ryöstävät globaalilta etelältä korjaavan ilmastorahoituksen. Meidän on kiireellisesti lievennettävä jännitteitä ja löydettävä rauhanomaisia ​​ratkaisuja konflikteihin, jos aiomme puolustaa planeettaamme.

– NATO kutsuu itseään turvallisuusliittoumaksi, mutta se pikemminkin ruokkii kuin estää ilmastokriisiä, joka on ihmiskunnan suurin turvallisuusuhka, totesi Nick Buxton, ilmastoturvallisuustutkija Transnational Institutessa.

Koko tiedote, ”NATOn 3,5 prosentin menotavoite: Kestämätön joka suhteessa”, on saatavilla täältä.

Ruandan ja Kongon välille rauhansopimus – hyötyjänä Yhdysvaltain kaivosteollisuus

Ruanda ja Kongon demokraattinen tasavalta allekirjoittivat Washingtonissa 27.6.2025 rauhansopimuksen, jonka tarkoituksena on lopettaa vuosikymmeniä kestänyt tuhoisa konflikti naapurimaiden välillä. Samalla Yhdysvallat sai pääsyn alueen tuottoisiin mineraalivarantoihin.

Sopimus edellyttää Itä-Kongon demokraattisessa tasavallassa taistelevien aseellisten ryhmien ”irtautumista, aseistariisuntaa ja ehdollista integraatiota”.

Sopimuksen allekirjoittivat Kongon ja Ruandan ulkoministerit Yhdysvaltain ulkoministeriössä. Sopimuksen mukaan Kinshasa ja Kigali käynnistävät alueellisen taloudellisen integraation kehyksen 90 päivän kuluessa ja muodostavat yhteisen turvallisuuskoordinointimekanismin 30 päivän kuluessa. Sen ehtojen mukaan tuhansien ruandalaisten sotilaiden on vetäydyttävä Kongon demokraattisesta tasavallasta kolmen kuukauden kuluessa.

Vuosikymmeniä kestänyt konflikti kärjistyi aiemmin tänä vuonna, kun Ruandan tukemat M23-kapinalliset ottivat haltuunsa laajoja osia Kongon demokraattisen tasavallan itäosasta, mukaan lukien alueellisen pääkaupungin Goman, Bukavun kaupungin ja kaksi lentokenttää.

Tuhansia ihmisiä on kuollut ja satojatuhansia siviilejä on ajettu kodeistaan ​​kapinallisten viimeaikaisen hyökkäyksen jälkeen.

Alueen menetyksen jälkeen Kinshasan hallitus kääntyi Yhdysvaltojen puoleen saadakseen apua ja tarjosi Yhdysvaltojen kertoman mukaan pääsyä kriittisiin mineraaleihin vastineeksi turvallisuustakuista. Itä-Kongon demokraattinen tasavalta on rikas kolumbiittien ja muiden maailmanlaajuiselle elektroniikkateollisuudelle elintärkeiden luonnonvarojen suhteen.

Sopimus auttaa Yhdysvaltain hallitusta ja amerikkalaisia ​​yrityksiä saamaan pääsyn kriittisiin mineraaleihin, kuten tantaaliin, kultaan, kobolttiin, kupariin ja litiumiin, joita tarvitaan suuressa osassa maailman teknologiaa aikana, jolloin Yhdysvallat ja Kiina kilpailevat aktiivisesti vaikutusvallasta Afrikassa.

Ennen perjantaina allekirjoitettua sopimusta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi: ”Saamme Yhdysvalloille suuren osan Kongon mineraalioikeuksista osana sopimusta. He ovat erittäin otettuja voidessaan olla täällä. He eivät koskaan uskoneet tulevansa.”

Kongon demokraattinen tasavalta sijaitsee valtavilla hyödyntämättömillä mineraalivaroilla, joiden arvoksi arvioidaan noin 24 biljoonaa dollaria. Se on sanonut menettävänsä noin miljardin dollarin arvosta mineraaleja sodan helpottamassa laittomassa kaupassa.

Analyytikot näkevät sopimuksen merkittävänä käännekohtana, mutta eivät usko, että se lopettaa nopeasti taistelut, joissa on kuollut miljoonia ihmisiä 1990-luvulta lähtien.

”Murhaaja NATO, pois maastamme!” – Turkkilaiset kommunistit vaativat NATO-eroa

Turkin kommunistisen puolueen johtamat suuret väkijoukot valtasivat hiljattain Istanbulin kadut vaatien Turkin eroa NATOsta, Yhdysvaltojen tukikohtien ja ydinaseiden karkottamista Turkin alueelta sekä imperialistisen sodankäynnin lopettamista.

– Imperialistiset maat julistivat sodan ihmiskunnalle sanoen: ”Aika on kypsä.” Me vastaamme samalla tavalla: On aika karkottaa teidät maastamme, karkottaa ulkomaiset tukikohdat ja sotilaat maastamme!

– Kokoonnuimme Kadıköy Süreyya -oopperatalon eteen ja aloitimme marssimme tätä tilannetta vastaan, joka uhkaa kansaamme ja on mahdoton hyväksyä maamme itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden kannalta. NATOn ja Yhdysvaltojen tukikohdat, sotakoneet, ovat tuoneet kuolemaa ja tuhoa kansoille vuosien ajan ja olleet välikappaleita rikoksissa ihmiskuntaa vastaan, puolueesta tiedotetaan.

Mielenosoitus yhdisti NATOn imperialismin kyltymättömään voitontavoitteluun. Se tuomitsi kapitalistisen järjestelmän, joka asettaa militarismin ihmisten tarpeiden edelle.

– On aika kyseenalaistaa NATO ja tehdä todellisia toimia NATOsta eroamiseksi. NATOn on myös aika lähteä Turkista. NATOn vahingoittamien kansalaistemme on tehtävä aloite NATOsta eroamiseksi. NATO on myös NATO-maiden kansojen vihollinen.

NATO-vastaiset mielenosoitukset tekivät myös selväksi, että NATO-maat työskentelevät käsi kädessä Israelin kanssa osana yhteistä kansanmurhaprojektia.

Turkin kommunistit ovat vannoneet jatkavansa taisteluaan NATOn häätämiseksi Turkista sekä vastustavansa voiton tavoittelemiseen tähtääviä sotia kaikkialla.