Tekijä: S. P. Kähmi

Verinen sota Ukrainassa jatkuu vailla loppua. Kalleimman hinnan siitä maksavat tavalliset ihmiset – vastakkain asetettu ukrainalainen ja venäläinen työväenluokka.

Tässä artikkelissa ääneen pääsevät ukrainalaiset vasemmistolaiset, jotka vastustavat oman maansa hallitusta ja sotaa luokkakantaisesta, kansainvälisestä perspektiivistä.

Nämä näkökulmat eivät edusta Työväen antimilitaristien virallista kantaa tai analyysiä, vaan ovat ukrainalaisten omia. Sodan oloissa koemme olevan tärkeää nostaa esiin vasemmistolaisia ääniä, jotka virallisessa kertomuksessa ohitetaan kokonaan – ja pyritään vaientamaan.

Näkemykset tulevat kahdelta eri marxilaista ideologiaa tunnustavalta taholta.

Ukrainan työväenrintama (RFU) on marxismi-leninismiä edustava järjestö, jonka tausta on sosiaalisessa mediassa. Järjestö on laiton Ukrainassa.

Komuna (”Kommuuni”) on trotskilainen ryhmä, joka taistelee bolshevismin perinteiden puolesta. Se on osa kansainvälistä marxilaisen tendenssin internationaalia (IMT).

---

Ukrainan sodan luonne

24. helmikuuta 2022 on päivämäärä, jonka koko maailma muistaa pitkään. Siitä alkoi Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan.

Ukrainassa kaikesta syytettiin välittömästi Putinin henkilökohtaista hulluutta ja Venäjällä NATO:n laajentumista. Mutta miten sen näkevät ukrainalaiset marxilaiset?

Ukrainan työväenrintaman RFU:n mukaan Ukrainan sota on osa maailman kapitalismiksi tulemista, yksi luku kolmannen maailmansodan prologissa.

– Tämä sota on vastakkainasettelu toisaalta länsimaisten imperialistien tukeman Ukrainan komprador-oligarkiahallinnon ja toisaalta Venäjän subimperialistisen hallinnon ja joidenkin sen liittolaisten välillä. Kummallakaan puolella ei pitäisi olla illuusioita niin sanotun ”kansallisen vapautussodan” suhteen.

Komprador (tai comprador) on alun perin portugalilainen termi Aasian varhaisesta kauppakolonialismista. Nykyään se on yleinen termi niille yhteiskunnan voimille, joilla on tiivis mutta alisteinen yhteistyö ulkomaisten ryhmien ja kansainvälisen rahoituspääoman kanssa.

Oligarkit ovat entisissä Neuvostoliiton maissa erittäin varakkaita liikemiehiä, joilla on taloudellisen vaikutusvallan lisäksi myös poliittista vaikutusvaltaa. Oligarkit keräsivät miljardiomaisuutensa Neuvostoliiton romahtamisen myötä 1990-luvulla, kun valtion omaisuutta yksityistettiin.

Subimperialismilla viitataan Venäjän asemaan paikallisena imperialistina – ei samanlaisena globaalina suurvaltana kuin esimerkiksi Yhdysvallat, mutta imperialistisia pyrkimyksiä omaavana.

Vaikka nykyistä poliittista ja taloudellista tilannetta ei RFU:n mielestä voi suoraan rinnastaa menneeseen, yhtymäkohtiakin on.

– Joitakin viittauksia ensimmäiseen maailmansotaan voidaan varmasti tehdä, koska se oli ensimmäinen imperialistinen maailmansota kapitalismin aikakaudella. On myös joitain yhtäläisyyksiä [2. maailmansodan] kanssa, kun Ukrainan porvariston kansallismieliset edustajat (Ukrainan nationalistien järjestö, OUN) asettuivat natsien puolelle puna-armeijaa vastaan ​​saadakseen pienen mahdollisuuden elvyttää niin sanottu ”itsenäinen” Ukrainan hallitus.

– Ukrainaa johtaa sen oligarkia, ja sillä on edelleen jäänteitä omasta subjektiivisuudestaan, mutta se mieluummin on länsimaisen pääoman vasalli venäläisen sijaan. Ne, jotka ovat vahvempia tässä sodassa, ”lypsävät lehmän” viimeiseen pisaraan asti. Ukraina toimii nykyään aseiden testauskenttänä sekä lännessä että idässä, eräänlaisena ”puskurivyöhykkeenä” tulevalle sodalle NATO:n ja Kiinan välillä, RFU esittää.

Komunan mukaan sota on sekä ilmentymää saalistavien imperialistien välisestä kilpailusta että Putinin hallinnon sisäisistä tarpeista.

– Mielestämme länsimaiset imperialistit toisaalta työnsivät Ukrainan tarkoituksella sotaan ja vetäytyivät sitten heikentääkseen kilpailijaansa maailmannäyttämöllä imperialistisen Venäjän muodossa, toisaalta Putinin klikille tämä sota on välttämätön laajentaakseen omaa imperialistista vaikutusvaltaansa.

– Putinin bonapartismi odotti, että lähettämällä Ukrainaan vain erikoissotilaita, se pystyisi nostamaan heikkenevää tukeaan tietyssä osassa venäläistä yhteiskuntaa, mutta sodan lukuisten epäonnistumisten vuoksi Putin vain lisäsi epäluottamusta väestön keskuudessa.

Bonapartismi on Ranskan historiaan viittaava autoritaarinen poliittinen suuntaus, jonka päämäärä oli palauttaa valtiovalta suurmiehelle kuten Napoleon, ja johon on perinteisesti liittynyt nationalistinen ja populistinen militarismi.

– Ukraina on epäilemättä joutunut imperialistisen kilpailun ja pääomien yhteentörmäyksen uhriksi, jossa se hukkuu vereen.

Ukrainalaisten talous ja elämä sodan aikana

Sodalla oli odotetusti tuhoisa vaikutus Ukrainan talouteen ja työväenluokan elinoloihin. Maa koki suurimman shokin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, kolmasosa yrityksistä lopetti toimintansa välittömästi.

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan Ukraina on menettänyt 4,8 miljoonaa työpaikkaa sodan alkamisen jälkeen, eri lähteiden mukaan Ukrainan työttömyys on nyt noin 30 %, ja ennusteiden mukaan vuonna 2023 työttömyysaste pysyy 26 %:ssa.

Bruttokansantuote laski keskimäärin 32 % vuonna 2022, mitä pahensi että Venäjän joukot kohdistivat iskunsa yhä enemmän energiainfrastruktuuriin talven alussa. Teollisuustuotanto laski 40 % ja inflaatio nousi 27 %.

Komunan mukaan taloudelliselta romahdukselta vältyttiin vain sen ansiosta, että Ukrainan päävelkojat, jotka ovat lännessä, tukevat sitä vastakkainasettelussa Venäjän kanssa.

– Ulkomainen velka kasvaa edelleen Ukrainan yllä ja todennäköisesti vähentää merkittävästi tulitauon tuomaa helpotusta. Ukrainan elpymistä käsittelevässä konferenssissa Luganossa heinäkuussa annettiin paljon julkisia lausuntoja, mutta hyvin vähän konkreettisia lupauksia. Eurooppalaisten pankkien velkojen alaskirjaukset muodostavat todennäköisesti epämukavan ennakkotapauksen, jota ei voida hyväksyä niiden tulevien voittojen kannalta.

Kuusi miljoonaa pakolaista lähti Ukrainasta, enimmäkseen naisia ​​ja lapsia, ja maassa on viisi miljoonaa sisäistä pakolaista, jotka asuvat pääasiassa maan länsiosassa. Komuna muistuttaa luokkajaosta myös tässä ilmiössä.

– Oligarkkien perheet lähtivät maasta jo ennen helmikuun 24. päivän hyökkäystä. Maan hyökkäyksen jälkeinen ensimmäinen aalto jätti pikkuporvariston ja työväenluokan parhaat kerrokset, joilla oli kansainvälisiä yhteyksiä ja tarpeeksi säästöjä ottaakseen tällaisen riskin, muistuttaa Komuna.

– Tämä ei koske kaikkia pakolaisia, mutta köyhemmät ukrainalaiset ovat paljon vähemmän edustettuina lähteneiden joukossa. Lisäksi on arvioitu, että yli 5 miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään kotiseudultaan, enimmäkseen maan länsiosassa. Väestön köyhimmät osat, jotka ovat usein iäkkäitä ja vähemmän liikkuvia, jäävät usein konfliktialueille, vaikka heidän ympärillään tapahtuu pommituksia.

Ukrainan työlakiin on sodan alusta lähtien tehty monia muutoksia. Lakot on kielletty, yövuoroja on pidennetty, työnantajat voivat irtisanoa työntekijöitä ilman ammattiliiton lupaa ja niin edelleen.

– Kaikki tämä lisää työntekijöiden pelkoa työnsä puolesta ja kyvyttömyyttä organisoida itseään normaalisti. Se antaa myös valtavan vipuvaikutuksen yrittäjille, jotka voivat olla työpaikkansa jumalia ilman rajoituksia, kuvaa RFU.

– Jos puhumme Ukrainan työväenluokasta tulevaisuudessa, voimme täydellisesti havaita kuinka Ukrainan eliitti yrittää tuhota työntekijöiden oikeudet maassamme.

Zelenskyin hallinto ja fasismi

Aloittaessaan hyökkäyksen Ukrainaan Putinin klikki valitsi iskulauseen ”denatsifiointi” ideologiseksi perusteluksi toiminnalleen.

Komunan mukaan Ukrainassa on tiettyjä pro-fasistisia äärioikeistolaisia ​​elementtejä, joilla on jonkin verran tukea ja joita hallitsevat oligarkit ja valtiokoneisto. Ryhmä näkee tässä yhteyden Ukrainan proletariaatin lisääntyneeseen lumpenisoitumiseen – siirtymään työväenluokasta kohti ryysyköyhälistöä – viimeisen 30 vuoden aikana.

– Mutta tämä ei anna syytä kutsua Zelenskyin hallintoa fasistiseksi. Venäjän imperialismin ”denatsifiointi” merkitsee lopulta entistä suurempaa tukea nationalistisille ideoille.

Miksi Zelenskyin hallintoa sitten voi nimittää?

– Ensinnäkin, kapitalismin palauttamisen jälkeen Ukraina ei seurannut porvarillisen bonapartismin polkua, kuten Venäjällä, koska vastasyntynyt oligarkia pystyi pitämään vallan käsissään, meillä oli porvarillinen hallinto. Demokratia, joka kasvoi Neuvostoliiton raunioilla. Poliittinen valta oli lopulta Ukrainan oligarkian käsissä, eikä Ukrainan byrokratia ollut siitä riippumaton.

– Zelenskyi itse oli ja edustaa tiettyjä bonapartistisia suuntauksia Ukrainan byrokratiassa, joka vähitellen alkoi eriytyä hallitsevasta luokasta. Koska Ukrainaa ei ollut mahdotonta irrottaa talouskriisistä ja Euromaidanin poliittisesta umpikujasta, näimme samanlaisia ​​suuntauksia Zelenskyin hallinnossa jo ennen sotaa, mutta silloin ne eivät olleet niin voimakkaita.

– Tänään näemme, kuinka Zelenskyin hallitus käyttää sotaa mahdollistaakseen byrokratian itsenäistymisen Ukrainan hallitsevasta luokasta, lopulta sulkeakseen sen pois poliittisesta vallasta ja luottaakseen entistä enemmän sotilaallisiin elementteihin, armeijaan, edistäen nationalistista retoriikkaa. Voidaan sanoa, että Putinin klikki antoi ”Kansan palvelijalle” toisen elämän.

Tästä ovat osoituksena tiettyjen oligarkkien omaisuuden kansallistaminen, tiettyjen mediakanavien pakkolunastus, puolueiden ja joukkotiedotusvälineiden kielto kollaboranttien vastaisen taistelun varjolla, tiettyjen oligarkkien vainoaminen ja henkilöstömuutokset Zelenskyin omassa hallituksessa.

Komunan mukaan tämä ”eriytyminen hallitsevasta luokasta” on mahdollista myös länsimaisten imperialistien tuen ansiosta.

– Sota antoi Zelenskylle ihanteellisen tilaisuuden muodostaa uskollinen ympyrä ympärilleen, luottaa armeijaan ja sulkea hallitseva luokka poliittisesta vallasta, josta hän tällä hetkellä nauttii. Tämä tuo hyvin paljon Zelenskyin hallintoa lähemmäksi Putinin hallintoa, Komuna linjaa.

Työväenrintama RFU:n mukaan on ”aika ottaa pois ruusunpunaiset lasit, joiden läpi nähtynä äärioikeisto on heikentynyt Ukrainan yhteiskunnassa sodan aikana” – tarkoittaen, että äärioikeisto on edelleen uhka.

Järjestön mukaan venäläisten kommunistien tehtävä on huolehtia omista taantumuksellisistaan siinä missä ukrainalaisten kommunistien on hoideltava omat fasistinsa pois päiväjärjestyksestä.

– Joka ukrainalaisessa vasemmistossa ajattelee toisin on lähtenyt osallisuuden polulle fasistien kanssa, joka tarkoittaa muuttumista itsekin fasistiksi.

RFU näkee taistelun fasismia vastaan tarkoittavan ensinnäkin sitä, että ei anna periksi porvarillisille ideologioille.

– On mahdotonta taistella fasismia vastaan, jos olet samalla puolella sen kanssa. Kommunisti on aina internationalisti, muuten hän ei ole kommunisti. Toiseksi meidän on taisteltava fasismia vastaan ​​muiden ihmisten päässä, id est, osallistuaksemme agitaatioon ja propagandaan. Kaiken kaikkiaan tärkein taistelukenttä on ideologinen taistelukenttä.

Kansallisesta yhtenäisyydestä

Jotkut väittävät, että ukrainalaisille sota on todellinen ”kansansota”: valtava isänmaallinen innostus on yhdistänyt koko Ukrainan kansan alueiden ja kielellisten erojen välillä Venäjän aggressiota vastaan.

RFU näkee ilmiön taustalla voimakkaan ja kaiken läpäisevän porvarillisen propagandan vaikutuksen.

– Kaikki: televisio, internet, radio, kirjat, musiikki, oppilaitokset ja ohjelmat, jopa kieli on otettu kapitalistisen sotakoneiston käyttöön. Joka päivä ja joka tunti propagandistit tekevät kaikkensa muuttaakseen ihmiset mielettömiksi eläimiksi leikkimällä heidän tunteillaan, heidän pelollaan, vihallaan ja epätoivollaan.

Ukrainalaisten yhdistymistä on tapahtunut, mutta luomalla eroja, ei voittamalla niitä.

– He ovat yhdistyneet sovinismin ja petomaisen vihan kautta. Nykyään jopa nuorten keskuudessa – perinteisesti edistyksellisimmässä kategoriassa – ajatus atomipommin pudotuksesta Venäjälle ja jokaisen venäläisen tappamisesta viimeiseen asti ei olisi jotain epänormaalia tai moraalitonta.

Mutta edes tällaisissa olosuhteissa propaganda ei pysty tappamaan kaikkia tyytymättömyyden ajatuksia, kuten voidaan nähdä sotilaiden perheiden äskettäisistä mielenosoituksista Kryviy Rihissä ja kansannuorisoliikkeen ChVK Redan aiemmin aiheuttamista mellakoista, jotka molemmat tuomittiin Venäjän psykologisina operaatioina.

– Oma tavoitteemme on sama kuin aina: käyttää propagandaa ja agitaatiota valistaaksemme kansaamme, opettaa heille kuinka taistella oikeuksiensa puolesta, kuinka taistella kapitalismin (ja imperialismin sen korkeimpana vaiheena) lukemattomia epäoikeudenmukaisuuksia vastaan. Ja eräänä päivänä, kuten täällä Ukrainassa sanotaan, ”pakastin voittaa television”.

Kielikysymys ja sovinismi

Nykyään ukrainalainen retoriikka puoltaa voimakkaasti kaiken venäläisen hylkäämistä, neuvoo siirtymään ukrainalaisiin palveluihin ja sisältöön, ukrainan kieleen. Yrittääkö tämä politiikka todellakin murtaa kansallisen sorron perinnön vai palveleeko se nykyään vain hallitsevan luokan etuja ja ruokkii kansallista vihamielisyyttä?

– Ensinnäkin on muistettava kansallispolitiikan luonne Leninin aikana. Tuolloin tällä politiikalla oli progressiivinen luonne, ja sen saneli se tosiasia, että Venäjän valtakunta sorti kansoja, vastaa Komuna.

Silloin oli mahdotonta muodostaa vapaaehtoisia siteitä kansoihin millään muulla tavalla, joten kaikki tehtiin kaikkien kansojen proletariaatin välisen kansainvälisen solidaarisuuden näkökulmasta, mutta stalinistisen klikin saapuessa näitä valloituksia rajoitettiin.

– Stalin alkoi ottaa askelia kohti suurvenäläistä sovinismia, karkottaa ja venäläistää kansoja. Bolshevikkien politiikka Leninin aikana todella katkaisi siteet vanhaan kansalliseen sortoon.

Komunan mukaan nykypäivän ukrainalaistaminen, joka alkoi Euromaidanin kaudesta, on taantumuksellista.

– Se ei millään tavalla salli Venäjän ja Ukrainan proletaarien osoittaa solidaarisuutta keskenään, vaan se tuo vain kansallista vihamielisyyttä ja sotaa. Tästä Donbassia koskevasta politiikasta (venäläisten koulujen sulkeminen, venäjän kielen kieltäminen ja asiaankuuluvien lakien antaminen) tuli monella tapaa käynnistin idän separatismille ja sisällissodalle. Loppujen lopuksi tämä politiikka auttaa vain Ukrainan ja Venäjän hallitsevia luokkia vahvistamaan valtaansa ja tienaamaan edelleen rahaa kansallisesta vihamielisyydestä.

Viimeaikaisista kielikäytännöistä on syytä huomata, että venäjää voidaan nyt käyttää vain epävirallisissa olosuhteissa.

– Missä tahansa virallisessa ympäristössä voit puhua vain ukrainaa. Nyt on jopa kiellettyä julkisesti esiintyä tai soittaa musiikkia venäjäksi, vaikka on syytä huomata, että monet ukrainalaiset taiteilijat käyttävät teoksissaan venäjän kieltä. Myös venäjänkieliset kirjat kehotetaan luovuttamaan jätepaperiksi, kerrotaan RFU:sta.

Järjestön mukaan kielipolitiikka on itse asiassa perustettu hajottamaan yhteiskuntaa mahdollisimman paljon.

– Kansanjoukot ohjataan pois todellisista sosiaalisista ja taloudellisista ongelmistaan ​​keskittyessään tähän ”kielikeskusteluun”, joka ei itse asiassa tee kenenkään elämää paremmaksi. Tämä ei ole kulttuurin kapina, kuten meille ylhäältä kerrotaan, vaan kaikkein sovinistisinta politiikkaa, jolla pyritään tuhoamaan muiden kulttuurien vaikutus Ukrainan alueella.

Esimerkiksi Taka-Karpatialla asuvilla rusinalaisilla ja Odessan alueella asuvilla moldovalaisilla ei ole edes kouluja, jotka opettaisivat oppitunteja omalla äidinkielellään ja kehittäisivät omaa kulttuuriaan.

RFU:n mukaan tämä todistaa Ukrainan politiikan kansallisen kysymyksen suhteen olevan äärimmäisen sovinistista – assimilaatiota, ei dekolonisaatiota.

NATO, imperialismi ja aselähetykset

Ukrainan aseistamisesta on ollut paljon debattia vasemmiston sisällä. Erityisesti niinsanotussa läntisessä diskurssissa vastakkain on asetettu aseiden lähettäminen ja rauhanneuvottelut.

Ukrainan työväenrintama RFU yksiselitteisesti vastustaa NATO:n aselähetyksiä.

– Sosialidemokraatit arvostelevat meitä tästä sanomalla, että pelaamme Venäjän imperialismin käsiin. Emme oikeastaan. Päinvastoin, ne, jotka kannattavat aseiden toimittamista Ukrainalle, edistävät läntisten imperialistien hegemonian vakiinnuttamista Ukrainassa. He eivät tee sitä hyväntahtoisena eleenä, vaan koska länsiporvaristo kokee siitä kaikesta ennen kaikkea tietyn taloudellisen hyödyn (asekauppa on melko kannattavaa bisnestä, ja se on hyvä mahdollisuus tehdä Ukrainasta riippuvainen maa ja poistaa venäläinen kilpailija Itä-Euroopasta… selvästi jumalallista varjelusta) ja toiseksi heillä on poliittinen motiivi. Tukemalla aseiden toimittamista tuet automaattisesti toisen imperialistin vahvistumista.

– Lisäksi, kuten näemme, Ukraina on täysin riippuvainen länsimaista. Emme ymmärrä, mihin tällaiset ”vasemmistolaiset” luottavat. Ilmeisesti he haluavat maallemme vielä enemmän velkaa, rappeutumista ja köyhtymistä, koska emme löydä muuta selitystä.

RFU:n mielestä yhden blokin imperialismia ei voi kukistaa käyttämällä toisen blokin imperialismia.

– Tällaisessa imperialistisessa sodassa ei ole sijaa tavallisten kansalaisten voitolle, paitsi vallankumoukselle. Lisäksi nuo asetarvikkeet eivät auta perimmäistä päämääräämme, mutta silti ne vuodattavat jatkuvasti veljiemme ja sisartemme verta kaikissa kansoissa. Ja meille ei pitäisi olla väliä, kaadammeko venäläis- vai länsimielisen hallituksen.

– Siksi imperialismin todella kukistamiseksi meidän on suoritettava sosialistinen vallankumous. Juuri silloin, kun tuotantovälineiden yksityinen omistus lakkautetaan ja proletariaatin diktatuuri vakiinnutetaan, vain silloin voimme todella kukistaa imperialismin, sekä Venäjän että länsimaisen.

Sodan etenemisestä

Viime kuukausina sota on näyttänyt enimmäkseen pysähtyneen. Ukrainalaisista kommunisteista on haastavaa sanoa, miten sota päättyy, tai mitä se tulee tarkoittamaan.

– Jos Ukraina voittaa, yhteiskunnassa vallitsee aluksi jingoistinen euforia ja auktoriteetit käyttävät hyväkseen tämän hetken tuhotakseen lopulta kaikki poliittiset vastustajansa. Todellisuudessa Ukraina ei kuitenkaan rikastu tästä, itse asiassa tulemme entistä riippuvaisemmiksi länsimaisista imperialisteista, mikä vaikuttaa jo nyt ihmisten aineelliseen hyvinvointiin ja jolla tulee olemaan vieläkin suurempi vaikutus tulevaisuudessa. Myös auktoriteetit itse osallistuvat tähän säätämällä lakeja, jotka tuhoavat sosiaalisen kentän, RFU:sta sanotaan.

Heidän mukaansa Ukrainan voitto sen enempää kuin Venäjän hallituksen voitto ei tuota työväenluokalle mitään hyvää tai edistyksellistä.

– Porvaristo yrittää hajottaa työväenluokan vielä enemmän, ja jos työntekijöiden keskuudessa on tyytymättömiä liikkeitä, auktoriteetit käyttävät terroria työntekijöitä vastaan. Periaatteessa se on jo käytössä.

Esimerkkinä RFU:sta mainitaan linja-autonkuljettajien lakko Zaporižžjan kaupungissa, kun heille ei maksettu palkkaa.

– Lakko murrettiin ja uhkaus kuului näin: ”Joko menette armeijaan tai edessä ovat lomautukset.”

Tilanne on vielä huonompi Ukrainan merimiesten kannalta. Kesällä he pitivät mielenosoituksen Odessassa, koska meri on suljettu siviileille, eikä kukaan maksa palkkaa.

– Seurauksena oli, että mielenosoituksen keskeytti armeijan rekisteröinti- ja värväystoimisto, joka yritti esittää kutsuntailmoitukset kaikille mielenosoittajille. Kaikki päättyi siihen, että he pidättivät yhden merimiesliiton päämiehistä ja tuomitsivat hänet ”kansallisena petturina” ja niin edelleen.

– Tietenkin on syytä sanoa, että sodan aikana on ollut tilanteita, joissa työntekijät pystyvät puolustamaan itseään, mutta nämä kaksi tapausta sekä muutokset lainsäädännössä osoittavat erittäin hyvin, minkälaista suuntausta tapahtuu Ukrainassa, ja mitä tapahtuu, jos Ukrainan auktoriteetit voittavat.

Samaten jos Venäjän auktoriteetit voittavat, se ei myöskään tarkoita mitään edistyksellistä työväenluokille.

– Muistamme erittäin hyvin [Luhanskin ja Donetskin kansantasavaltojen] kokemuksen, kun he kuristivat kommunistien ja työntekijöiden liikkeen. Yhden osallistujan voittojen sattuessa työntekijät ja kommunistit saavat vain köyhyyden ja kauhun, kun taas kapitalistit ja heidän palvelijansa kylpevät kullassa.

Vallankumouksellinen defeatismi

Maaliskuussa 2023 RFU lähetti Telegramissa tämän lausunnon:

”…vastustamme Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Ukrainan hyökkäystä Venäjälle ja Venäjän provokaatioita, jotka yrittävät kiihdyttää konfliktia entisestään. Kyllä, me ja venäläiset internationalistitoverimme kannatamme tappion kantaa, vastustamme omia hallituksiamme sodan aikana. Mutta emme missään tapauksessa tue maidemme tappiota vihollisvaltioiden toimesta, antautumista niille.”

Työväenrintaman mukaan tämä on ainoa kanta sotaan, joka aidosti internationalistisella organisaatiolla voi olla.

– Koska ymmärrämme nykyisen sodan todellisen luonteen – se on imperialistinen sota – emme voi millään tavalla tukea kumpaakaan imperialistista lohkoa, olipa kyseessä Venäjä tai NATO, jonka etua Ukrainan hallitus puolustaa tänään. Siksi vastustamme Ukrainan hyökkäystä yhtä paljon kuin vastustamme lännen puuttumista konfliktiin ja oman hallituksemme toimintaa.

Komunan mukaan monet ovat halunneet nähdä Ukrainan tilanteen analogisena sorretun puolisiirtomaavaltion taistelulle imperialismia vastaan. Tämä on johtanut vasemmistossakin Ukrainan kansallisen porvariston tukemiseen.

– On kysyttävä, pystyykö Ukrainan porvaristo harjoittamaan kansallista vapautuspolitiikkaa – onko se edistyksellinen osapuoli tässä konfliktissa?

– Loppujen lopuksi Ukrainan porvarillinen johto liittyy hyvin läheisesti länsimaiseen imperialismiin, joka sytyttää kansallisen vihan tulta ja kääntyy bonapartismiin. Jos Ukraina voittaa tällaisella johdolla, saamme vielä suuremman kansallisen epäsovun tason, vielä kovemman hallinnon, joka ei millään tavalla edistä työläisten solidaarisuutta ja proletaarisen liikkeen kehitystä Ukrainassa, linjaa Komuna.

– Tuemme Ukrainan itsemääräämisoikeutta, mutta emme usko, että Ukraina kykenee vapautumaan kaikista imperialisteista tällaisella johdolla. Emme typistä Ukrainan itsemääräämisoikeutta sen porvarilliseen valtioon. Uskomme, että Ukrainan proletaarit pystyvät saavuttavat oman vapautumisensa vain solidaarisesti muun työväenluokan kanssa, taistelemalla omaa porvarillista johtoaan ja kaikkia imperialisteja vastaan.

RFU kieltäytyy omasta puolestaan vastaamasta kysymykseen olisiko Ukrainan tai Venäjän sotilaallinen voitto parempi.

– Molemmat osapuolet edustavat tiettyjen porvarillisten klikkien etuja eivätkä millään tavalla aja työväenluokan etuja. Lisäksi proletariaatti ei ole minkään klikin politiikan subjekti, emmekä me työväen joukkojen etujoukoksi pyrkivänä järjestönä yksinkertaisesti voi ottaa kantaa asioihin, jotka eivät meistä riippuvaisia. Emme voi pakottaa omaa hallitustamme ”puolustamaan” itseään kiihkeämmin, antautumaan tai pyrkimään rauhaan – porvarillinen hallitus kuuntelee harvoin omaa kansaansa. Mutta toisaalta voimme tehdä kaiken voitavamme tuhotaksemme porvariston, tuhotaksemme kapitalismin – kaikkien nykyajan sotien ainoan syyn.

– Ja voimme tehdä sen vain julistamalla sodan omalle porvarilliselle hallituksellemme, omalle oligarkiallemme, kuten kaikkien marxilais-leninististen järjestöjen pitäisi tehdä, jos ne ovat todella marxilais-leninistejä ja internationalisteja. Joten kyllä, kuten olemme sanoneet, tuemme defeatismin kantaa, mutta emme missään nimessä tue maidemme tappiota vihollisvaltioiden toimesta – tuemme valtiomme tappiota vain sen oman työväenluokan, sen oman työväen toimesta.

– Kantamme on selvä: Ei muuta sotaa kuin luokkasota!

---

Referaatissa käytetty RFU:n haastattelu on alunperin annettu itäisen Euroopan vasemmistoliikkeitä seuraavalle LeftEast-julkaisulle lokakuussa 2023. Komunan näkemykset on puolestaan julkaistu ensin ryhmän omassa verkkojulkaisussa maaliskuussa 2023.