Käte Duncker: Maailmansodan taloudelliset syyt

Seuraava on saksalaisen sosialistin Käte Dunckerin esitys naisten lukupiirien edustajien kokouksessa Engel-Uferin ammattiyhdistystalolla Berliinissä marraskuun 17. päivä 1914, ensimmäisen maailmansodan käynnistyttyä saman vuoden kesäkuussa. Se käsittelee sodan syttymisen syitä kapitalismin imperialistisessa vaiheessa, jossa elämme edelleen tänään.

Duncker syntyi ja kasvoi Thüringenissä vuonna 1871 ja työskenteli opettajana. Hän tapasi Clara Zetkinin ammattiliiton kongressissa ja liittyi Saksan sosialidemokraattiseen puolueeseen SPD:hen Leipzigissä vuonna 1898. SPD:n jäsenenä hän oli merkittävä puhuja ja kirjailija, SPD:n naisten Gleichheit-julkaisun apulaistoimittaja ja osa SPD:n koulutuskomiteaa.

Teksti on aiemmin julkaistu saksaksi kirjassa Käte und Herrmann Duncker: Ein Tagebuch in Briefen (1894-1953) vuonna 2016 ja englanniksi verkossa Marxilaisessa Internet-arkistossa vuonna 2021. Nyt se julkaistaan ensimmäistä kertaa suomeksi.


1) Nykyinen maailmansota ei johdu tiettyjen persoonallisuuksien mielivaltaisista teoista eikä ”kansojen rotuvihasta”, vaan pikemminkin maailmantaloudesta, ts. maailman kapitalistien voittotarpeista ja imperialististisesta vastakkainasettelusta.

2) Pääoman keskittyminen, suuryritysten kehittyminen, tuottavuuden kasvu sekä tuotannon teollinen epätasapaino yhdessä koko kapitalistisen talouden suunnittelun puutteen kanssa johtavat krooniseen ylituotantoon. Proletariaatin surkeat palkat, kartellien nostamat tavaroiden korkeat hinnat, tullit ja välilliset verot estävät kotimaan myynnin. Siksi ulkomaan myyntimarkkinoiden tarve kasvaa jatkuvasti. Kapitalistisen riiston aiheuttama valtava pääoman kertyminen vaatii kannattavia investointeja. Tällaisia ​​investointisfäärejä, joilla on erityisen suotuisat tuottonäkymät, ovat heräävän kapitalismin maat (siirtomaat, puolikulttuurivaltiot). Tässä hyödykemarkkinoiden, raaka-ainealueiden ja turvallisten pääomasijoituspaikkojen monopolistisen riiston metsästyksessä eri suurvaltioiden kapitalistiset klikit joutuvat ristiriitaan keskenään.

3) Tämä kapitalistinen laajentumispyrkimys saa poliittisen ilmauksensa nykyaikaisten suurvaltioiden maailmanvaltapolitiikassa, imperialismissa. Siirtokuntien valloitus, ulkomaille sijoitetun pääoman suojaaminen, puolustus hankalia kilpailijoita vastaan ​​vaativat vahvaa aseistusta merellä ja maalla. Kilpailu siirtomaa-alueista ja ”etupiirialueista” sekä aseistuspolitiikka luovat kapitalististen valtioiden välille pysyviä jännitteitä, jotka painautuvat kohti sotaista purkautumista.

4) Balkan, Aasian Turkki, Persia, Afrikka ja Itä-Aasia näyttävät olevan modernin imperialismin kriisin ja sodan pääkeskuksia. Näistä alueista käytävässä kiistassa Itävalta ja Venäjä, Saksa ja Englanti, jotka omalta osaltaan ovat kaivautuneet taisteluhautoihin suojelun tarpeesta, ovat tällä hetkellä vastakkain. Kapitalismin jatkuva olemassaolo, jopa nykyisen sodan päättymisen jälkeen, aiheuttaa erittäin todennäköisesti uusia maailmansotia maailmanmarkkinoille ja maailmanvallalle.

5) Saksan luokkatietoinen proletariaatti taistelee kapitalismia vastaan ​​työväenluokan sosialistisen vapauttamisen kuolettavana vihollisena; siksi se ei voi nähdä proletaariluokan etujen edistämistä Saksan imperialismin tukemisessa. Myös kapitalistisessa nykyajassa sisämarkkinoiden laajentaminen näyttää proletariaatille tärkeämmältä kuin ulkomarkkinoiden. Sisämarkkinoiden tehostaminen merkitsisi korkeampia palkkoja ja varmistaisi korkeammat palkat. Pääoman vienti taas lisää kapitalismin olemukseen sisältyvää riistoa palkkapaineen ja hintaverotuksen kautta. Proletariaatin ahdinkoa pahentaa entisestään sotilaallisen aseistautumisen taakka ja sodan kauhistuttava kurjuus.

6) Siten proletariaatin elintärkeät edut vaativat väsymätöntä taistelua imperialismia vastaan. Taistelua, jota voidaan käydä vain tietoisena siitä, että sosialismi yksin voi saattaa päätökseen ja voittaa tämän kapitalistisen kehityksen imperialistisen vaiheen ja pysyvän maailmansodan vaaran.

Työväen antimilitaristi Eugene V. Debs – Ehdokas Yhdysvaltain presidentiksi vankilasta

Yhdysvaltain presidentinvaalipäivänä 1920 sosialistinen presidenttiehdokas Eugene V. Debs istui Atlantan liittovaltion vankilassa. Hänet oli pidätetty kaksi vuotta aiemmin, koska hän vastusti sotilaskutsuntoja ensimmäisen maailmansodan aikana.

Vankilan ulkopuolella hänen kannattajansa jakoivat kuvia Debsistä vangitun farmarikangaspuvussa sekä kampanjanappeja, joissa Debs esiintyi vankinumerollaan 9653.

Toimittajat olivat toivoneet vaalipäivänä kuulevansa tulisen puheen, mutta vartija antoi Debsin tehdä vain kirjoitetun lausunnon.

– Kiitän kapitalistisia mestareita, että he asettivat minut tänne, hän kirjoitti.

– He tietävät, mihin minä kuulun heidän rikollisen ja korruptoivan järjestelmänsä alla. Se on ainoa kohteliaisuus, jonka he voivat antaa minulle.


Debs oli ollut Yhdysvalloissa sosialismin julkinen – ja karismaattinen – kasvo kohua herättävien puheidensa kautta. Hän perusti USA:n sosialistisen puolueen vuonna 1901, mutta juuret juontavat hänen työhönsä ammattiliitto-organisaattorina junapihoilla.

Hän jätti koulunkäynnin 14-vuotiaana ja meni töihin rautateille, missä hän työskenteli ensin maalarina ja vuodesta 1870 veturinlämmittäjänä. Debsin järjestöura käynnistyi 1875, kun hän osallistui veturinlämmittäjien veljeskunnan paikallisen loosin perustamiseen ja ryhtyi sen sihteeriksi. Vuonna 1880 hänestä tuli järjestön valtakunnallinen sihteeri ja rahastonhoitaja sekä sen lehden päätoimittaja.

Vuoden 1896 presidentinvaaleissa Debs tuki vielä populistisena demokraattina tunnettua William Jennings Bryania, mutta jo seuraavana vuonna hän ilmoitti kääntyneensä sosialistiksi. Samana vuonna hän johti sosialidemokraattisen puolueen (ensin Social Democratic Party, vuodesta 1901 Socialist Party of America) perustamista.

16 vuotta ennen kuin Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan, sosialistit saivat läpi kongressiedustajia New Yorkissa ja Milwaukeessa ja asettivat 40 pormestaria kaupungintaloihin ympäri maata. Huhtikuussa 1917, vain päiviä sen jälkeen, kun Yhdysvallat liittyi sotaan, puolue ratifioi sodanvastaisen ohjelman.

Debs oli asettunut ehdolle sosialistipuolueen listoilta presidentiksi viisi kertaa vuodesta 1900 lähtien. Kahdeksan vuotta aiemmin hän oli voittanut 901 551 ääntä – noin kuusi prosenttia äänistä.

Hän vastusti Yhdysvaltojen osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan katsoen, että sota hyödytti vain asevalmistajia ja liike-elämän etuja. Heinäkuussa 1918 puhuessaan Cantonin kaupunginpuistossa Ohiossa hän tuomitsi ”Wall Streetin junkkerit” ja kritisoi hallitusta sodanvastaisten aktivistien pidättämisestä.

– He ovat aina opettaneet ja kouluttaneet sinua uskomaan, että isänmaallinen velvollisuutesi on mennä sotaan ja tulla teurastetuksi heidän käskystään, Debs sanoi.

– Mutta koko maailman historian aikana teillä, kansalla, ei ole koskaan ollut ääntä sodan julistamiseen, ja niin oudolta kuin se varmasti vaikuttaakin, kansa ei ole koskaan julistanut minkään kansakunnan sotaa millään aikakaudella.

Hän lisäsi painokkaasti:

– Työväenluokka, joka vapaasti vuodattaa vertaan ja tarjoaa ruumiita, ei ole koskaan saanut käyttää ääntään sodan julistamisessa tai rauhan tekemisessä. Hallitseva luokka tekee poikkeuksetta molempia. He yksin julistavat sodan ja he yksin tekevät rauhan.

Eugene V. Debs piti puheensa 16. kesäkuuta 1918, ja se johti syytteeseen. Tätä valokuvaa käytettiin todisteena oikeudenkäynnissä.

Yhdysvaltain vuoden 1918 ”kapinalain” mukaan sellaiset sanat olivat maanpetturuutta. Laki, muutos vuoden 1917 vakoilulakiin, pyrki hiljentämään sodasta kriittisesti puhuvat.


Liittovaltion syyttäjä Edwin Wertz, joka oli lähettänyt pikakirjoittajan puistoon puhetta tallentamaan, ilmoitti nostavansa syytteen Debsiä vastaan.

Monet yhdysvaltalaiset vastustivat maan osallistumista suureen sotaan – ja he tekivät enemmän kuin protestoivat. Indianassa varastettiin kokonaisen piirikunnan kutsuntakortit. Minnesotassa sotaa tukeneita pankkeja boikotoitiin. Kaikkialla maassa kutsutut jättivät väliin kuntotarkastuksia, antoivat vääriä osoitteita perehdyttämistilaisuuksissa tai hakivat vapautusta palveluksesta.

Pian seurasi vastareaktio. Postiviranomainen kielsi vasemmistolaisten julkaisujen, kuten The Nation, Mother Earth ja The Mass, jakelun, ja sosialisteja vastaan nostettiin oikeusjuttuja.

Debsin oikeudenkäynnissä puolustus kutsui todistamaan vain yhden todistajan: Debsin, joka myönsi välittömästi syyllisyytensä. Syyttäjien vastalauseista huolimatta tuomari antoi hänen puhua tuomioistuimessa lähes kaksi tuntia.

– Sillä, mitä voitte päättää tehdä minulle, on loppujen lopuksi pieni merkitys, Debs sanoi päättäessään puheenvuoronsa.

– Minä en ole täällä oikeudenkäynnissä. Tässä tuomioistuimessa tänään käsitellään äärettömän suurempi asia. Amerikkalaiset instituutiot ovat oikeudenkäynnissä Yhdysvaltain kansalaisten tuomioistuimessa. Aika näyttää.

Kehnosta todistusaineistosta huolimatta tuomaristo totesi Debsin syylliseksi. 18. marraskuuta 1918 – viikko aselepopäivän jälkeen – hänet tuomittiin kolmeen samanaikaiseen 10 vuoden tuomioon ja hän menetti äänioikeutensa.


Debs kärsi sydänsairaudesta ja uskoi, että puolue tarvitsi uusia kasvoja, joten hän oli jättänyt väliin aiemmat vuoden 1916 presidentinvaalit.

Nyt, kun niin monet toisinajattelijat – anarkistit, sosialistit, sufragistit, pasifistit, jopa aseistakieltäytyjät – olivat joutuneet kapinalain ansaan, hän tunsi olevan pakko kampanjoida uudelleen telkien takaa.

Tämä ei ollut hänen ensimmäinen vankeustuomionsa. Paljon nuorempi Debs, silloinen Amerikan rautatieläisten liiton puheenjohtaja, oli ollut linnassa osallistuttuaan valtakunnalliseen rautatielakkoon Pullman Palace Car Companya vastaan. Omistaja George Pullman oli kieltäytynyt alentamasta irtisanottujen työntekijöiden vuokria yrityksensä omistamassa kaupungissa. Koska Pullman kuljetti Yhdysvaltain postia, presidentti Grover Cleveland lähetti Yhdysvaltain armeijan tukahduttamaan selkkauksen.

Lakon loppuun mennessä 30 oli kuollut ja lähes 80 miljoonan dollarin arvosta omaisuutta oli tuhoutunut. Ammattiliiton puheenjohtajana Debs sai kuuden kuukauden tuomion. Hän sanoi, että hänestä tuli sosialisti luettuaan vankilassa Karl Marxin Pääoman.


Vuoden 1920 vaaleissa Debs ja hänen ehdokastoverinsa Emil Seidel keräsivät yhteensä 913 693 ääntä, mutta – kuten hänen aikaisemmissakin kampanjoissaan – ei yhtäkään valitsijamiesääntä.

13. huhtikuuta 1920 sosialistit osoittivat mieltään Valkoisen talon edessä ja esittivät Debsin armahduspyynnön, jota tuki muun muassa elokuvatähti Mae West. Mutta Eugene V. Debsiä ei koskaan armahdettu, ei edes kuolemansa jälkeen.

Vaaliyönä vuonna 1920 Debs ei pitänyt puhetta vankilasta, mutta hänen viimeinen julistuksensa presidentinvaalikampanjassa piti sisällään seuraavaa:

– Sodan myrkky soittaa kuolemankelloa kapitalismille, merkityksettömän vähemmistön despoottiselle hallinnolle, kansan vapautuksen merkiksi.

– Tässä ja jokaisessa muussa poliittisessa taistelussa republikaani- ja demokraattipuolueet taistelevat merkityksettömän vähemmistön puolesta ja kansaa vastaan.

– Alas loiset ja niiden verta imevä järjestelmä! Ylös kansa ja sen oikeus elämään, vapauteen ja onnellisuuteen!

– Teidän [työläisten] tehtävänänne on lopettaa sota, aloittaa rauha, karkottaa köyhyys ja tietämättömyys, järjestää maailman toiminta korkeammalle tasolle, vedota jalompaan henkeen, osoittaa ylevämpiä ihanteita ja antaa ihmiselle rikkaampi elämä ja verrattomampi vapaus, koko ihmisrodulle korkeampi kohtalo ja taivaallisempi sivistys.

Karl Liebknecht: Internationalisti-sosialistin tunnustus

Karl Liebknecht on tunnettu historiallinen työväen antimilitaristi. Hän oli toisen sosialistisen internationaalin aktiivinen jäsen. Vuonna 1912 Liebknecht valittiin Saksan valtiopäiville sosialidemokraattien listalta, osana sosialidemokraattisen puolueen vasemmistosiipeä. Hän vastusti Saksan osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan.

Vuoden 1914 loppuun mennessä Liebknecht yhdessä muiden luokkakantaisten sosialistien kanssa perusti ns. spartakistiliigan (Spartakusbund). Liiga julkaisi näkemyksiään sanomalehdessä nimeltä Spartakusbriefe, ”spartakistikirjeet”. Lehti julistettiin pian laittomaksi, Liebknecht pidätettiin ja lähetettiin itärintamalle. Hän kieltäytyi taistelemasta ja palveli sodassa hautaamalla kaatuneita. Rintamalla hänen terveytensä alkoi heikentyä nopeasti ja lokakuussa 1915 hänen sallittiin palata takaisin Saksaan.

Liebknecht pidätettiin uudelleen sodanvastaisen mielenosoituksen jälkeen Berliinissä 1. toukokuuta 1916. Tapahtuman oli organisoinut spartakistiliiga. Hänet tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen valtiopetoksesta, ja myöhemmin rangaistus nostettiin neljään vuoteen ja yhteen kuukauteen.

Seuraava kirjoitus oli hänen puolustuspuheenvuoronsa. Se toimii samalla lyhyenä johdantona sodanvastaiseen ajatteluun kansainvälisen sosialistin näkökulmasta: tehtävänä on vastustaa ensisijaisesti ”oman” leirin imperialismia ja taantumuksellista sotaponnistelua, ja vasta se antaa oikeuden arvostella näitä ilmiöitä kaikkialla.

Teksti on kirjoitettu Berliinissä toukokuun 8. päivänä 1916 ja osoitettu Berliinin Kuninkaalliselle komendanttioikeudelle. Suomeksi teksti julkaistiin alunperin vuonna 1918 Kuopiossa, Savon Työväen kirjapainon tuottamassa pamfletissa Tunnustus! Tällä sivulla ulkoasua on hieman muokattu nykyisen kielenkäytön mukaiseksi.



Minua vastaan vireillä olevassa rikosjutussa huomautan vielä:

  1. Maanpetos on internationalisti-sosialistiselle mielettömyys. Hän ei tunne mitään sellaista vihollista, jonka eduksi toimimista hän saattaisi ajatellakaan. Hän suhtautuu jokaiseen vieraaseen kapitalistiseen hallitukseen yhtä vallankumouksellisesti kuin omaankin hallitukseensa. Hänen pyrintöjensä ytimenä ei ole vihollisen auttaminen vaan vuorovaikutuksessa muitten maitten sosialistien kanssa kaikkien imperialististen mahtien kukistaminen.

    Hän taistelee kansainvälisen proletariaatin nimessä kansainvälistä kapitalismia vastaan. Hän ahdistaa sitä siellä, missä sen tapaa ja missä tehokkaasti pääsee sen kimppuun. Siis: omassa maassa.

    Omassa maassa taistelee hän kansainvälisen köyhälistön nimessä omaa hallitusta vastaan, omia hallitsevia luokkia vastaan kansainvälisen kapitalismin edustajina.
    Tässä kehittyvässä ilmiössä, kansallisessa luokkataistelussa sotaa vastaan, toteutuu kansainvälinen luokkataistelu sotaa vastaan.

    Tämä ajatus sisältyy niihin Jaures’in sanoihin, jotka ovat valitut motoksi maaliskuun lopulla 1915 ilmestyneeseen kirjaseeni: ”Luokkataistelu sotaa vastaan”.

  2. Jos Saksan sosialistit taistelisivat esim. Englannin hallitusta ja Englannin sosialistit esim. Saksan hallitusta vastaan, olisi tämä mitä kehnointa ilveilyä. Se, joka ei käy vihollisensa, imperialismin niitten edustajien kimppuun, joitten kanssa hän on silmä silmää vastaan, vaan niitten, jotka ovat hänestä etäällä, vieläpä tekee tämän oman hallituksensa (s. o. imperialismin niitten edustajien, jotka lähinnä ovat välittömästi häntä vastassa) myöntymyksellä ja vaatimuksesta, se ei ole sosialisti vaan hallitsevien luokkien surullinen kätyri. Sen laatuinen toiminta ei ole luokkataistelua vaan viimemainitun suora vastakohta.

    Toisin on internationalisti-sosialistilla, ja vain hänellä, sen vuoksi että hän käy luokkataistelua omaa hallitustaan vastaan, oikeus käydä myöskin vieraan hallituksen kimppuun. Mutta siihen tarkoitukseen on kaikissa maissa, myöskin Saksassa, riittävästi voimia, kevytmielisyyttä ja kiihotusta, niin että hänen, sosialistin, täytyy suunnata kaiken voimansa hyökkäykseen omaa hallitustaan vastaan, voidakseen torjua edes pahimmat eksytykset.

    Siksi ei minun tässä tarvitse kosketella muitten kuin Saksan hallituksen syntejä; vieläpä on minun pakko puolustaa vieraita hallituksia vääriä syytöksiä vastaan, koska valhetta ei saa suosia ja koska valhe nykyisin enemmän kuin tosiseikat palvelee sotakiihkon kylvöä.

    Kaikkialla, missä vain tilaisuus siihen on tarjoutunut, olen taistellut vieraita hallituksia vastaan niitten kotimaissa, vieläpä Saksassakin, kun vain minulla sen kautta oli syytä toivoa saavutettavan tuloksia sosialistisessa mielessä taikka kun sitä tietä saatoin hyökätä Saksan hallituksen kimppuun. Koskaan en sitä tehnyt, jos sen kautta olisin joutunut edistämään sotakiihotusta.

    Taisteluni johdosta tsarismia ja Saksan hallituksen tsaristista politiikkaa vastaan ovat Saksan viranomaiset minua vuosikaudet vainonneet. Juuri ennen sodan puhkeamista minut sen johdosta — vastoin parlamenttaarisia tapoja — suuttumuksen ja kauhistuksen vallassa työnnettiin Preussin edustajakamarista asianajajien kunniatuomioistuimen eteen; sodan aikana — marraskuussa v. 1914 — päättyi tuo oikeudenkäynti syylliseksi julistamiseen.

  3. Tietoisen kansainvälisen taistelun olemukseen kuuluu, että sosialisti pitää kaikkien maitten sosialisteja yhtenä kokonaisuutena, että hän tietoisesti omassa maassaan osaltaan on mukana myötävaikuttamassa yhteisten tarkoituksien hyväksi ja että hän tuntee omansa ja muitten maitten sosialistien taistelun täydentävän toisiaan.

    Se, että painostaa omassa maassa olevan vastustajan edessä tuota kansainvälistä näkökantaa, voi näyttää anteeksipyynnöltä, epävarmuudelta ja päättämättömyydeltä ja siten heikontaa luokkataistelua.

    Jos kerran tuon näkökohdan täytyi tulla ratkaisevasti ilmilausutuksi, niin on se tapahtuva niitten valistamiseksi, jotka ovat voitettavissa kansainvälisen sosialismin, sotaa vastaan suunnatun, politikan puolelle ja tämän politikan saattamiseksi niitten keskuudessa, jotka sitä edistävät, täysin tietoiseksi.

    Siinä mielessä ja sellaisessa muodossa astuu työväenluokan yhteiskunnallinen vallankumous kapitalismin sotaa vastaan.

Sotamies Liebknecht
(nykyisin Moabitin kuritushuoneessa).

Kymmenen tuhatta työläistä marssi Tokiossa taantumuksellista sotaa vastaan

Työväen antimilitaristinen mielenosoitus Tokiossa kokoontui sunnuntaina Hibiya-ulkoilmakonserttisalille tunnuksenaan ”Tässä on voima pysäyttää sota ja muuttaa yhteiskunta”. Puheenvuorojen ja esitysten jälkeen kymmenen tuhannen marssi suuntasi kaupungille.

Mielenosoituksen alaotsikoita olivat ”Pysäytetään kansanmurha Gazassa! Pysäytetään sota Ukrainassa! Pysäytetään Yhdysvaltain-Japanin aggressio Kiinaa vastaan! Elvytetään taisteleva ay-liike!”

Kylteissä luki: ”Pysäytetään sota Kiinaa vastaan!” ja ”Pysäytetään Gazan kansanmurha!”

Rautatieläisten koolle kutsumaan mielenilmaukseen osallistui laajasti eri alojen edustajia järjestäytyneestä työväenliikkeestä: esimerkiksi metallityöläisiä, rakennustyöläisiä, opettajia ja hoitajia.

Työläisiä äänessä Hibyan lavalla.

Myös Japanin rauhanliikkeen ja opiskelijoiden edustajat käyttivät puheenvuoroja. Kansainvälistä solidaarisuutta toivat tapahtumaan Etelä-Korean, Saksan, Italian ja Brasilian taistelevien ammattiliittojen edustajat. Päivää aiemmin kansainvälinen edustusto oli kokoontunut seminaaritapahtumaan, jossa esitettiin internationalistisia puheenvuoroja.

Solidaarisuuskuoron esiintyminen sai väen mukaansa.

Musiikki- ja lauluesitysten jälkeen tuhannet mielenosoittajat lähtivät marssimaan kaupungin kaduille kohti Tokion rautatieasemaa. Mielenosoituskylttien ja banderollien ohella kulkueessa nähtiin Palestiinan lippuja.

Rauhanmarssin tunnuksia.

Ammattiliitot sodanvastaisen vastarinnan linnakkeina – Työväen antimilitaristit koolla Japanissa

Päivää ennen sodanvastaista mielenosoitusta Japanissa työväen antimilitaristit kokoontuivat lauantaina kansainväliseen solidaarisuustapahtumaan, jota isännöi rautatieläisten ammattiliitto Doro-Chiba.

– Elvytämme luokkakantaisen työväenliikkeen Japanissa hinnalla millä hyvänsä, vakuutti liiton puheenjohtaja Michitoshi Seki kokouksen aluksi.

Hänen visiossaan työläiset taistelevat kansainvälisesti lopettaakseen maailman sodat. Ammattiliitot toimivat tässä liikkeessä ”sodanvastaisen vastarinnan linnakkeina”.

– Tällä päättäväisyydellä kamppailemme solidaarisesti myös opiskelijoidemme rinnalla.

Etelä-Koreassa vastustetaan taantumushallintoa

Tilaisuuteen oli kutsuttu vieraita ympäri maailmaa. Useita puheenvuoroja kuultiin Etelä-Koreasta.

Kim Hye-jeong, Korean demokraattisen työjärjestön Soulin päämajan varapuheenjohtaja totesi, että huolimatta Yun Sung-nyeolin taantumuksellisen hallituksen ankarasta sorrosta ammattiliittoja vastaan, he jatkavat taistelua.

– Lopetetaan sota, lisätään työntekijöiden oikeuksia ja luodaan työväenrintama! Työläiset yli rajojen ovat yhtä!

Asahi Glass -yhtiön työläiset puhuvat.

Korealainen Sung Dong-joo kiitti japanilaisia tovereita solidaarisuudesta kamppailussa Asahi Glass -yhtiötä vastaan.

– AGC on sotarikollinen yritys ja riistää korealaisia ​​ilman minkäänlaista katumusta. Kansainvälisen solidaarisuuden ansiosta pääsin palaamaan töihin!

Lee Young Min puhui taistelusta THAADin käyttöönottoa vastaan, joka on yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin valmistama järjestelmä ballistisia ohjuksia vastaan.

– Eteläkorealaiset työläiset, mukaan lukien Seongjun asukkaat, vastustavat tiukasti THAADia, joka lisäisi sotilaallisia jännitteitä Aasiassa ja vie meidät ydinsodan partaalle, ja taistelevat väsymättä varmistaakseen, ettei sitä otettaisi mihinkään Etelä-Koreaan.

– Sota voidaan pysäyttää, jos työläiset Yhdysvalloissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa yhdistyvät kansainvälisesti ja nousevat sodanvastaiseen taisteluun. Kuten kynttilänvalovallankumous (2016-17), Etelä-Korean kamppailut ovat tässä tärkeässä asemassa.

Massiiviset mielenosoitukset johtivat seitsemän vuotta sitten presidentti Park Geun-hye hallinnon kaatumiseen ja korruptiosyytteisiin.

Työläiset voivat pysäyttää aseviennin

Brasilian valtakunnallinen kamppailuliitto CSP-Conlutas puhui tilaisuudessa USA:n kaksinaamaisuudesta ja kansainvälisen työväenluokan tehtävistä.

– Yhdysvaltain hallitus sanoo neuvottelevansa tulitauosta, mutta se on valhe. Kuka lähettää aseet, jotka tappavat palestiinalaisia ja libanonilaisia?

– Vain työläisten kansainvälinen solidaarisuus voi pysäyttää aseviennin ja saada aikaan Israelin kaatumisen. Kansainvälisten työläisten tehtävänä on vastustaa kaikkea imperialismia, ei vain amerikkalaista imperialismia.

Tilaisuudessa kuultiin paikan päällä kansainvälisiä terveisiä myös Saksan rautatietyöläisten verkostolta ja Italian työpaikkakomiteoiden valtakunnalliselta liitolta (SI-Cobas).

– Vastustamme oman imperialistisen hallituksemme sotaa ennen kaikkea, he julistivat voimallisesti.

SI-Cobas on kamppaillut sotaa ja Italian sotataloutta vastaan ​​sekä tukenut palestiinalaisten vastarintaa järjestämällä erityisesti satamien ja varastojen saartoja sekä lakkoja Italiassa.

Turkkilainen videotervehdys.

Myös turkkilaiselta Kansainväliseltä työntekijöiden solidaarisuusjärjestöltä UID-DERiltä nähtiin videoviesti:

– Kapitalistiset hallitsijat tallaavat ruumiimme lujittaakseen valtaansa ja lisätäkseen vaurauttaan. Kapitalismissa meillä ei ole rauhaa tai vapautta. Työläiset ympäri maailmaa yhdistyvät ja taistelevat kapitalistista riistoa ja sotaa vastaan!

Mielenosoitus Tokiossa sunnuntaina

Yuko Kamata Doro-Chiban kansainvälisestä solidaarisuuskomiteasta piti päätöspuheen.

– Tämän päivän kokoontumisessa on kukoistanut kansainvälisen solidaarisuuden kukka, joka täyttää Hibiyan huomenna.

– Japanin valtakunta, joka ei ole osoittanut minkäänlaista pohdintaa menneisyydestään ja joka nyt esiintyy näyttävästi Japanin armeijana, on sodan pahin lietsoja. Pidetään huomenna iso sodanvastainen mielenosoitus, joka muuttaa tilanteen perusteellisesti!

Julkisen sektorin ay-aktiivit osoittivat mieltä Victorian parlamentilla: ”Pakotteet Israelille, ei työläisille!”

Keskiviikkona australialaiset julkisen alan työläiset Palestiinan puolesta järjestivät mielenosoituksen Victorian osavaltion parlamenttitalolla Naarmissa (Melbourne). Maan poliitikot ovat aiemmin uhanneet sanktioivansa Palestiinan puolelle asettuvia julkissektorin työntekijöitä.

Monien ammattiliittojen – kuten julkisen alan CPSU:n, opetusalan AEU:n, ja hoitoalan HACSU:n sekä ANMF:n – edustajat vaativat työväenpuolueen hallitusta purkamaan yhteisymmärryspöytäkirjansa kansanmurhaa harjoittavan Israelin ja sen asevalmistajan Elbitin kanssa.

Puheenvuoroja tapahtumassa käyttivät Lachlan Batchelor, johtava organisaattori liittojen ulkomaan solidaarisuutta järjestävästä APHEDAsta, Mai Saif, palestiinalainen aktivisti, ja Steph Thuesen, projektikoordinaattori hoitoalan ammattiliitto HACSU:sta.

– Sanktioikaa Israel – ei julkisen sektorin työläisiä. Lopettakaa niiden opettajien, koulujen henkilökunnan, sairaanhoitajien ja Victorian julkisen sektorin työntekijöiden pelottelu, jotka edistävät aktiivisesti ihmisoikeuksia.

Opettajia uhattu opetusministerin toimesta

Opettajilla oli vahva edustus mielenosoituksessa, siitä huolimatta, että aiemmin Victorian opetusministeri Ben Carroll varoitti osavaltion koulujen opettajia palestiinalaismyönteisistä toimista marraskuussa 2023.

Carroll sanoi, että tällainen toiminta on ”hajottavaa” ja opettajien velvollisuus on ”olla puolueettomia ja heillä ei tule ole poliittista agendaa”. Hän viittasi erityisesti opetusalan ammattiliitto AEU:n kahden järjestön suunnittelemaan toimintaan, joka sisälsi tiettyjen vaatteiden käyttämisen ja palestiinalaisten kannattajien kutsumisen puhumaan opiskelijoille.

Carroll itse ei tietenkään ole asiassa puolueeton tai vailla poliittista agendaa asiassa. Maaliskuussa 2023 hän kiersi Israelia solmiakseen Victorian yhteisymmärryspöytäkirjan Israelin kanssa ja lobatakseen aseyrityksiä Israel Aerospace Industries (IAI), Elbit ja Rafael lisäämään olemassa olevia investointejaan Victoriaan.

Joukko osavaltion opettajia, jotka tunnetaan nimellä Teachers/Staff for Palestine in Victoria, on eri mieltä Carrollin kanssa.

He ovat johtaneet mielenosoituksia ja pitäneet Zoom-istuntoja keskustellakseen Palestiinaa koskevan sisällön sisällyttämisestä opetussuunnitelmaan. He ovat myös keskustelleet siitä, kuinka tukea tällä hetkellä Palestiinaan lakossa olevia opiskelijoita.

Joissakin tapauksissa opettajat ovat osoittaneet solidaarisuutta tukemalla avoimesti opiskelijoiden lakkoja ja käyttäneet palestiinalaishuiveja tai vesimelonimerkkejä.

– Uskon, että meidän ei pitäisi valmistaa aseita lähiöissämme, ja uskon vapaaseen Palestiinaan, sanoo yksi opettaja videolla, joka kuvattiin ennen keskiviikon tapahtumaa.

– En ole hiljaa hallituksemme tuesta kansanmurhalle. Tämän pitäisi olla koulutusosavaltio, ei aseiden valmistukseen keskittyvä osavaltio, jatkaa toinen.

– Uusliberalistinen sitoutuminen aseiden valmistukseen on uhka ihmiskunnalle. Suojelemme itseämme, kun puolustamme yleistä hyvää ja tuomitsemme kansanmurhan, kolmas toteaa.

Kaikki koulutus on poliittista

– Opetus on poliittinen teko, ja kaikki koulutus on poliittista, ryhmä opettajia muistuttaa australialaisessa opetusalan tutkimusta käsittelevässä blogikirjoituksessa.

– Australian opetussuunnitelma rohkaisee sitoutumista maailmaan ja opiskelijoiden mielenkiinnon kohteisiin useilla aihealueilla. Sen tunnistamiseksi, mitä oppilaat tuovat mukanaan kouluun, tulisi ymmärtää, että he kehittävät ymmärrystä konflikteista ja politiikasta jo ennen kuin he astuvat luokkahuoneen ovesta. Ei ole mitään järkeä teeskennellä, ettei politiikkaa ole olemassa.

– Kriittisen tutkimuksen pitkät perinteet osoittavat, että ”apoliittinen koulutus” on myytti. Se, mitä koulutusjärjestelmissä usein kuvataan ”neutraaliudeksi” ja ”objektiivisuudeksi”, johtuu eurokeskisestä valkoisten ylivallasta.

– Palestiina esittää meille muistutuksen siitä, että koulutus ei voi koskaan olla neutraalia […] Puolueettomuus meneillään olevan kansanmurhan yhteydessä, joka striimataan suoraan opiskelijoiden sosiaalisen median laitteisiin, olisi kuten Paulo Freire itse sanoi kerran: ”Käsien peseminen voimakkaiden ja voimattomien välisestä konfliktista tarkoittaa voimakkaiden puolelle asettumista, ei puolueettomuutta”.

Vasemmiston on nähtävä YK:ta pidemmälle

Yhdistyneiden Kansakuntien voimaa ovat tässä kuussa peräänkuuluttaneet monenlaiset tahot aina porvarillisesta presidentti Alexander Stubbista poliittiseen vasemmistoon. Ajattelin tässä blogitekstissä suhtautua kriittisesti erääseen tällaiseen puheenvuoroon luokkakantaisesta perspektiivistä.

Kulttuurivihkoissa (6/2024) julkaistiin Michael Brien artikkeli Ukrainan sodasta ja vasemmiston strategiasta, otsikolla ”Mikään ei ole mitään ilman rauhaa! Sosialistisen vasemmiston haasteet”. Brie on Rosa Luxemburg -säätiön vanhempi tutkija.

Artikkeli ei ole vailla meriittejään todetessaan, että ”[d]emokratian ja ihmisoikeuksien nimissä julistettu maailmanlaajuinen sota (kylmä tai kuuma), joka on eufemistisesti nimetty ’arvopohjaiseksi’, on imperialistisen ulkopolitiikan tiivistetty ilmentymä”. Tämä on mielestäni varsin oikea arvio.

Toisaalta Brien perusteesinä on, että ”… kaikkia konflikteja tulisi arvioida Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan ja asiakirjojen pohjalta … Sosialistinen vasemmisto ei saa jättää kansainvälisen oikeuden tulkintaa lännen ja idän hallitsijoille, sillä muuten se on osa sotapropagandaa. Sen on itse opittava tulkitsemaan sitä rauhaa rakentavana lakina.”

On epäselvää miksi Brie käyttää tässä termiä ”sosialistinen vasemmisto”. Perinteisesti tämä on tarkoittanut kapitalismin vastaista vasemmistoa, siis vasemmistoa joka vastustaa porvarillisia rakenteita ja samalla porvarillista lakia.

Rosa Luxemburg, jonka nimeä Brien edustama säätiö kantaa, ei luultavasti olisi kovinkaan tyytyväinen vasemmiston strategian hahmottamiseen oikeusasiakirjojen perusteella, olivat ne sitten paikallisesti tai kansainvälisesti kirjoitettuja. Hän kirjoitti aikoinaan:

”Maailmanrauhaa ei voida turvata utooppisilla tai pohjimmiltaan taantumuksellisilla suunnitelmilla kuten kapitalististen diplomaattien kansainvälisillä välitystuomioistuimilla, »aseidenriisuntaa» koskevilla diplomaattisilla sopimuksilla, »merten vapaudella», poistamalla oikeus merisotasaaliiseen, »eurooppalaisilla valtioliitoilla», »keski-eurooppalaisilla tulliliitoilla», kansallisilla puskurivaltioilla ja muilla näiden kaltaisilla toimenpiteillä.”

Sosialistisen vasemmiston sijaan liberaali vasemmisto on se, joka on argumentoinut toimiaan olemassaolevien oikeusjärjestelmien puitteissa, ja jota Luxemburgin kaltaiset luokkakantaiset vasemmistolaiset ovat vastustaneet.

Toisen maailmansodan jälkeen historiassa oli tietenkin myös hetki, jolloin sosialistiset valtiot osallistuivat kansainvälisen oikeuden kirjoittamiseen voimakkaasti, ja tällöin voitiin argumentoida sillä olevan muukin luonne kuin voimakkaitten porvarivaltioiden välinen sopiminen. Tänään emme kuitenkaan elä tällaisessa maailmassa.

Se, mitä ”sosialistisen vasemmiston” todella tulisi tehdä, on edelleen tietysti myös argumentoida kansainvälisen oikeuden piirissä niin pitkälle, kuin se toimii imperialismin rikoksia vastaan — mutta ei todellakaan, ei missään nimessä rajoittaa itseään heikon ja todellista oikeutta toteuttamaan kykenemättömän kansainvälisen oikeuden piiriin, jota maailman suurimmat porvarivaltiot pystyvät pyörittämään miten tahtovat.

Aivan kuin siinä missä porvarillisen oikeuden on ymmärrettävä kansallisesti olevan riittämätön ajamaan työväenluokan asiaa, olevan itse asiassa rakenteellisesti sitä vastaan, on samoin pystyttävä toteamaan kansainvälisestä oikeudesta, silloin kun se ei kykene ajamaan työväenluokan ja maailman sorretun enemmistön asiaa.

Näin on esimerkiksi käynnissä olevan Palestiinan kansanmurhan tapauksessa, jossa kansainvälinen oikeus on todennut loputtomasti nyt Israelin käynnissä olevien toimien olevan laittomia, mutta järjestelmä on täysin kykenemätön estämään näitä rikoksia. On selvää, että silloin on toimittava näiden päätösten ulkopuolella, kuten Palestiinan vastarinta tekeekin. Vaikka kansainvälinen oikeus on paperilla usein vahvastikin palestiinalaisten asian takana, rajoittuminen pelkästään sen varaan vasemmiston strategiaa miettiessä olisi suuri virhe.

Yhdysvallat estää veto-oikeudellaan Palestiinan täysjäsenyyden YK:ssa.

Ylipäätään 2020-luvulla on jo päästävä vanhentuneena eroon ajatuksesta, että YK jotenkin pelastaisi meidät sodilta ja konflikteilta. Kun kansainvälistä oikeutta on vähintään vuodesta 1999 rikottu mielin määrin ympäri maailmaa eikä se kykene lopettamaan yhtäkään sotaa, ”YK:n kautta tämä kyllä hoituu” on enemmänkin jonkinlainen tapa ohittaa nykytilanteen toteaminen ja keskittyä mieluisaan utopiaan. Realistinen tilanneanalyysi tai uskottava esitys vasemmiston toimintatavaksi se ei ole.


Brien mukaan ”[v]asemmisto ei saa missään tapauksessa allekirjoittaa kylmän sodan ideologiaa liberaalin demokraattisen lännen taistelusta autoritaarisia voimia vastaan” – jälleen, tämä on aivan oikein todettu.

”Läntisen” imperialismin puolelle asettuminen uudessa globaalissa vastakkainasettelussa on vihoviimeistä sosialisovinismia, jossa toistetaan ensimmäisen maailmansodan kohtalokkaita virheitä.

Mutta sitten teksti jatkuu: ”… [vasemmiston] on asetettava keskipisteeseen aivan toisenlainen konflikti: Siinä ovat vastakkain yhtäällä ne, jotka uskovat monenkeskiseen yhteistyöhön ja yhteiseen turvallisuuteen ja kehitykseen ja haluavat osallistua maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseen, ja toisaalla ne, jotka ovat valinneet vastakkainasettelun ja militarisoitumisen tien.”

Eihän tällainen ole minkään vasemmiston tehtävä, ei varsinkaan sosialistisen vasemmiston, vaan vasemmiston tehtävä on ajaa työväenluokan asiaa kansainvälisesti riippumatta etenkin porvarillisten valtioiden eduista, joita tällainen ”monenkeskinen yhteistyö” nykytilanteessa edustaa. Tässä analyysissä luokkakantaisuus loistaa poissaolollaan, ja osapuoliksi nostetaan sen sijaan ”vastakkainasettelijat” ja ”yhteistyötä haluavat”. Tämä jako esitetään materiaalisen pohjan sijaan uskon ja halun asiana.

Sosialistisen vasemmiston tehtävänä (jos sellaista on ylipäätään vuonna 2024 olemassa minkäänlaisena järjestäytyneenä voimana) ei todellakaan ole sen enempää asettuminen uuden kylmän sodan osapuoleksi kuin minkään porvarivaltioiden välisen yhteistoiminnan asiamieheksi. Sosialistisen vasemmiston tehtävä on ajaa sosialismia, siis vastustaa kapitalismia ja sitä kautta toimia porvarivaltioiden olemassaolon lakkauttamiseksi.

Emme tietenkään vastusta porvarivaltioiden rauhanomaista rinnakkaineloa, mutta ymmärrämme, että kapitalismin imperialistisessa vaiheessa sellainen ei yksinkertaisesti ole pidemmän päälle mahdollista, riippumatta siitä haluavatko ihmiset enemmän yhteistyötä tai vastakkainasettelua. Pääomien kilpailussa markkinoista rajoja tullaan piirtämään uudelleen enemmän tai vähemmän sotaisasti – kuten vaikkapa Ukrainassa nyt tapahtuu. Juuri tämä ajatus on sosialistisen vasemmiston kontribuutio rauhanliikkeelle: ilman oikeutta ei ole rauhaa, ja globaali kapitalismi ei ole oikeudenmukainen järjestelmä.


Tässä yhteydessä kaivataan perspektiivin kirkastamista palaamalla perusteiden äärelle. Rosa Luxemburgin ohella suosittelen tutustumaan hänen toverinsa, saksalaisen antimilitaristin Karl Liebknechtin ajatuksiin.

Liebknechtin mukaan militarismin heikentämiseksi voidaan yhtäältä todeta vaatimuksen rauhallisesti järjestetyn kehityksen mahdollisuuksien edistämiseksi tai ainakin väkivaltaisten yhteentörmäysmahdollisuuksien rajoittamiseksi – jota Brien teksti edustaa.

Mutta työväen antimilitarismin näkökulmasta vaaditaan myöskin ja ennen kaikkea poliittisen elämän, luokkataistelun elvyttämistä, militarismin ollessa ”rajuilma, jonka painostus ajoittain lamaa puolue-elämämme ja saattaa parlamentarismimme yhä enemmän unitaudin ja velttouden haltuun.” Erinäisten parlamentaaristen vasemmistojen nykyisen asennoitumisen kuvaamiseen kiihtyvän militarismin edessä tämä käy enemmän kuin hyvin.

Liebknecht sanoo:

”Olemme täysin selvillä siitä, mitä osaa militarismi kapitalistisessa yhteiskunnassa näyttelee, emmekä tietenkään milloinkaan ajattele asettaa [militarismia] kapitalismin yläpuolelle tai viereen, sillä se on vain osa siitä. Osa, tai paremmin sanoen erikoisen vaarallinen ja vahingollinen kapitalismin elämänilmauma. Mutta koko meidän taistelumme kapitalismia vastaan on suunnattu sen eri ilmenemismuotoja vastaan. Antimilitaristisen taistelun paikka on poliittisen ja ammatillisen taistelun vieressä, minun puolestani kernaasti myöskin solidaarisuustyön ja sivistyksellisen taistelun rinnalla. Toisin sanoen: olemme antimilitaristeja siinä määrässä kun olemme antikapitalisteja.”

Liebknechtille tällaisen luokkakantaisen antimilitaristisen kamppailun luonne on vallankumouksellista: ”häikäilemätön ja järjestelmällinen taistelu militarismia vastaan johtaa vallankumoukselliseen hedelmöitymiseen … on uudestasyntynyt vallankumouksellinen henki.”

Maailman tilanteen kehittyessä aina vaarallisempaan suuntaan virallisten rakenteiden puitteissa, tällaista status quon murtavaa henkeä me tarvitsemme antimilitaristisessa toiminnassamme myös tänään.

”Herätetään uudelleen musta radikaali rauhanperinne” – AFRICOMin vastustajat kokoontuivat Baltimoressa

Black Alliance for Peace -järjestö (Musta allianssi rauhan puolesta, BAP) kokoontui Baltimoressa, Yhdysvalloissa AFRICOMin vastaisen toimintakuukauden päätteeksi. Järjestö vastustaa militarismia ja sotilasliitto NATOa kolonialismin ja rasismin vastaisesta näkökulmasta.

BAP-organisaation päättäväinen kolonialismin ja imperialismin vastainen kanta oli luettavissa sen tunnuksista: ”Yhdysvallat ja NATO ulos Afrikasta! Lakkautetaan AFRICOM! NATO on valkoista ylivaltaa”, luki järjestön banderolleissa sen jäsenistön kokoontuessa Baltimoressa, Marylandin osavaltiossa.

Heidän mukaansa sotaan, aggressioon ja riistoon perustuva Yhdysvaltain kansainvälinen imperiumi yhdistyy sisäiseen sotaan köyhiä ja työväenluokan mustia vastaan ​​Yhdysvalloissa.

– Mustat ihmiset kotimaassa nähdään tarpeettomina ja sosiaalisena ongelmana. Afrikan mantereen afrikkalaiset nähdään samalla tavalla. Tuloksena on ollut todellinen sota mustaa työväenluokkaa vastaan ​​ja kaiken mustan elämän yleinen devalvaatio. Mustaa työväenluokkaa vastaan ​​käyty sota Yhdysvalloissa heijastaa sotaa, jota käydään mannerafrikkalaisia ​​vastaan, järjestö sanoo.

Vuodesta 1990 lähtien noin 6 miljardin dollarin arvosta Yhdysvaltain puolustusministeriön omaisuutta on siirretty paikallisille, osavaltioiden, liittovaltion ja heimojen lainvalvontaviranomaisille, kun taas yhteisöt kärsivät säästötoimista.

BAP järjestää vuosittain AFRICOMin vastaisen kansainvälisen toimintapäivän (1. lokakuuta), jonka tavoitteena on lisätä yleisön tietoisuutta Yhdysvaltojen armeijan läsnäolosta Afrikassa ja kuinka Yhdysvaltain voimat pahentavat väkivaltaa ja epävakautta koko mantereella. Nyt toimintapäivän yhteydessä järjestettiin toimintakuukausi, joka kesti koko lokakuun ajan.

Mikä on AFRICOM?

AFRICOM, eli United States Africa Command, on Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen sotatoimialueen päämaja (engl. Unified Combatant Command, lyh. COCOM), jonka vastuulla ovat sotilasoperaatiot Afrikan mantereella. Globaalina imperialistivaltana Yhdysvalloilla on vastaava sotatoimialue kaikille maailman mantereille.

AFRICOM perustettiin alun perin vuonna 2007 ja aloitti toimintansa 1. lokakuuta 2008. AFRICOMin tehtävänä on tukea Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa Afrikassa USA:n kansallisten etujen tukemiseksi.

Vuonna 2007 Yhdysvaltain puolustusministeriö (DoD) päätti, että US AFRICOM oli välttämätön Afrikan kasvavan strategisen merkityksen vuoksi ja antoi silloiselle presidentille George W. Bushille tehtäväksi ohjata sen luomista.

– Korruptoituneet Afrikan johtajat alkoivat sallia AFRICOM-joukkojen toimia omissa maissaan ja luoda armeijoiden välisiä suhteita Yhdysvaltoihin. Nykyään nämä ponnistelut ovat johtaneet 46 erilaiseen Yhdysvaltojen tukikohtaan Afrikassa ja armeijoiden välisiin suhteisiin 53 eri Afrikan maassa. Yhdysvaltain erikoisjoukot toimivat nyt yli tusinassa Afrikan maassa, BAP sanoo.

BAP:n jäsenen Paul Pumphreyn mukaan AFRICOM on sotilasliitto NATOn jälkikasvua. NATOa käytettiin aikoinaan esimerkiksi Portugalin siirtomaavallan pönkittämiseen Afrikassa.

– Nyt kun Yhdysvalloilla ei ole enää käytettävissään vanhoja siirtomaavaltoja Yhdysvalloissa, he ovat vaihtaneet käyttämään AFRICOMia dominanssinsa varmistamiseen.

Terrorismi lisääntynyt AFRICOMin myötä

BAP-järjestön mukaan AFRICOMin todellinen tarkoitus on mahdollistaa terrorismi ja samalla ajaa ”terrorismin vastaista sotaa” Afrikassa. Tämä ristiriitainen toiminta varmistaa, että Afrikka on jatkuvassa sodassa ja epävakaudessa.

– Tutkimustiedot osoittavat, että AFRICOMin perustamisen jälkeen Afrikassa toimivien terroristiryhmien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Afrikan kumppanivaltioiden riippuvuus AFRICOMista helpottaa myös useimpien Afrikan armeijoiden koulutusta Yhdysvaltain tai sotilasliitto NATOn joukkojen toimesta, mikä lisää niiden uskollisuutta Yhdysvaltain imperialistisille intresseille.

– Näin tehdessään AFRICOM vaalii ja perustelee oman olemassaolonsa syytä ja kehittää samalla Afrikan valtioiden riippuvuutta AFRICOMista puolustuksessa. Tämä tehdään Yhdysvaltojen (ja sen eurooppalaisten liittolaisten) ”strategisten etujen” noudattamiseksi, joka on Afrikan luonnonvarojen hallinta ja esteetön pääsy niihin uuskolonialististen ”kumppanien” kautta.

BAP vaatii USA:n joukkojen täydellistä vetäytymistä Afrikasta, Afrikan mantereen demilitarisointia, Yhdysvaltain tukikohtien sulkemista kaikkialla maailmassa ja Yhdysvaltain kongressin mustien toimikunnan (Congressional Black Caucus, CBC) asettumista vastustamaan AFRICOMia.

– Kun sota afrikkalaisia ​​vastaan ​​kotimaassa ja ulkomailla jatkuu, järjestömme jatkaa jäsenistönsä laajentamista ja kannattajiemme tarpeiden täyttämistä. Tämä viikonloppu vahvisti BAP:n tehtävän herättää uudelleen musta radikaali rauhanperinne.

Los Angelesin opettajien ammattiliitto tukee kieltoa 20 miljardin dollarin asemyynnille Yhdysvalloilta Israelille

Los Angelesin opettajien ammattiliiton (UTLA) hallitus päätti keskiviikkona kannattaa pyrkimystä estää yli 20 miljardin dollarin asemyynti Yhdysvalloista Israelille sillä perusteella, että amerikkalaisten toimittamia aseita käytetään siviilejä vastaan, ja Israelin hyökkäykset vievät koulutusmahdollisuudet Palestiinan lapsilta ja nuorilta.

United Teachers Los Angeles -ammattiliiton tavoitteena on ”edistää rauhanomaista ratkaisua Lähi-idän laajenevaan sotaan maaliskuussa 2024 vaatimamme tulitauon Israelissa ja Palestiinassa mukaisesti”.

Ammattiliiton hallituksen kokousta varten laaditut materiaalit kertovat tällaisen kannanoton perustelut: ”mainittuja aseita on käytetty Yhdysvaltojen ja kansainvälisen lain vastaisesti, tappaen mielivaltaisesti suuria määriä siviilejä, joista monet ovat lapsia.”

Perusteluissa kerrottiin myös, miksi UTLA:n oli tarkoituksenmukaista ottaa asia esille.

– Olemme opettajina seuranneet vuoden ajan, kuinka Israel on tuhonnut nykyisten ja tulevien palestiinalaisten koulutusjärjestelmän, tuhoten kaikki Gazan yliopistot ja pakottamalla lapset käymään koulua pakolaisleireillä tai ei ollenkaan, liiton päätöslauselmassa todetaan.

– Meidän velvollisuutemme opettajina on puhua koulutuksen ja kaikkien nuorten ja heidän perheidensä suojelemisen puolesta, varsinkin kun verodollarimme ruokkivat tätä tuhoa ja hallituksemme tarjoaa aseet.

– Lisäksi tämä vaikuttaa suoraan jäseniimme; monilla UTLA:n rivijäsenillä on läheisiä, jotka ovat menettäneet henkensä tai toimeentulonsa tämän konfliktin vuoksi.

Uuden päätöslauselman perusteluissa kiinnitetään huomiota myös muiden ammattiliittojen toteuttamiin toimiin, mukaan lukien heinäkuun kehotukseen ”pysäyttää välittömästi kaikki sotilaallinen apu Israelille”. Aiemman julkilausuman allekirjoittivat lentoemäntien, postityöläisten, maalareiden, opettajien, palvelualan työläisten, sekä auto- ja sähköalan työläisten iliitot.

Jotta sotilaallinen tuki voitaisiin estää, sen kieltävät päätöslauselmat olisi hyväksyttävä Yhdysvaltain kongressin molemmissa kamareissa ja presidentti Bidenin allekirjoitettava ne.

Vientikiellon kohteena olevat aseet sisältävät 120 millimetrin panssaripatruunoita, 120 millimetrin räjähdysherkkiä kranaatinheitinpatruunoita ja 50 F-15IA -lentokonetta, niihin liittyviä aseita ja osia sekä päivityssarjoja F-15-koneille.

Julkisten palvelujen internationaali tuomitsee Israelin hyökkäykset Libanonissa – maan terveydenhuolto kriisissä

Julkisten palvelujen internationaali PSI tuomitsee Israelin Libanonissa suorittamat hyökkäykset siviilejä, terveydenhuollon työntekijöitä ja YK:n henkilöstöä vastaan ​​ja vaatii välitöntä tulitaukoa humanitaarisen tilanteen heikkenemisen estämiseksi.

Public Services International (PSI) ilmaisee syvän huolensa väkivaltaisuuksista Libanonissa, jotka alkoivat 8. lokakuuta. Syyskuun 24. päivästä lähtien konflikti, joka rajoittui alun perin Etelä-Libanoniin, on levinnyt Beirutiin, sen eteläisiin esikaupunkialueisiin, Bekaan laaksoon ja muille alueille. Israel harkitsee maahyökkäystä, Libanonin kohdatessa pahenevan humanitaarisen kriisin.

– Vaadimme kiireellistä tulitaukoa, kaikkien terveydenhuoltoalan työläisten, julkisten palvelujen työläisten ja etulinjan henkilökunnan suojelua ja turvallisuutta sekä humanitaarisen avun helpottamista, sanoo PSI:n pääsihteeri Daniel Bertossa.

Libanonin terveysministeriö on 22. lokakuuta 2024 vahvistanut, että Israelin armeijan hyökkäyksen kuolonuhrien määrä on noussut 2 483:een, ja 11 628 ihmistä on haavoittunut sen jälkeen, kun konflikti alkoi kärjistyä lokakuussa 2023.

Jatkuvat ilmaiskut ja tykistöpommitukset ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa ja merkittäviä ihmishenkien menetyksiä eri alueilla eri puolilla maata, mikä rasittaa entisestään Libanonin jo ennestään herkkää infrastruktuuria. Lokakuun 21. päivänä ainakin 18 ihmistä kuoli, mukaan lukien neljä lasta, ja ainakin 60 haavoittui ilmaiskussa, joka aiheutti vahinkoa kadun toisella puolella Rafik Haririn yliopistollisessa sairaalassa, pääkaupungin tärkeimmässä julkisessa lääketieteellisessä laitoksessa.

Pakolaiskriisi

Libanonin hallitus raportoi, että 1,2 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Israelin ilmaiskujen seurauksena. Pakkosiirtymään joutuneiden joukossa on PSI:n järjestöjen jäseniä. Tämä on pahentanut olemassa olevia haavoittuvuuksia, kun monet eivät pysty turvaamaan perustarpeitaan ja elämään turvallisesti. Sosioekonomiset ja oikeudelliset haasteet ovat estäneet olennaisten palvelujen saatavuutta, ja jotkut kotiseudultaan siirtymään joutuneet perheet ja henkilöt ovat menettäneet lailliset asiakirjansa. Israelin evakuointivaroitukset ovat vaikuttaneet neljännekseen Libanonin alueesta.

Noin 176 500 siirtotyöläistä on jäänyt jumiin maahan, ja heidän työnantajansa ovat paenneet ja hylänneet nämä työntekijät ilman palkkaa, suojaa tai ruokaa. Raporttien mukaan lukuisat siirtotyöläiset nukkuvat kaduilla ilman välttämättömyystarvikkeita tai humanitaarista apua.

Yli 400 000 ihmistä on paennut rajan yli Syyriaan viimeisen kahden viikon aikana, mukaan lukien Libanonissa asuneet Libanonin kansalaiset, Syyrian pakolaiset ja palestiinalaispakolaiset.

Julkisen terveydenhuollon kriisi

Terveyskeskukset ja ensiaputyöntekijät eivät ole säästyneet Israelin voimistuvilta iskuilta. Libanonin viranomaisten mukaan 5. lokakuuta kiihtyvä konflikti on pakottanut sulkemaan ainakin 5 sairaalaa ja 96 perusterveydenhuoltokeskusta ja -klinikkaa. Tämä on vaikuttanut kriittisesti välttämättömien lääketieteellisten palvelujen saatavuuteen, mukaan lukien ensiapupalvelut, kroonisten sairauksien hoito sekä äitien ja lasten terveyspalvelut.

Maailman terveysjärjestö WHO on vahvistanut Libanonissa 23 terveydenhuoltoon kohdistuvaa hyökkäystä, jotka ovat johtaneet 72 kuolemaan ja 43 loukkaantumiseen terveydenhuollon työntekijöiden ja potilaiden keskuudessa. Viisitoista tapausta vaikutti terveyslaitoksiin ja 13 terveyskuljetuksiin.

Libanonin sairaalat ovat jo nyt valtavan paineen alla, kun ne pyrkivät ylläpitämään välttämättömiä terveyspalveluja samalla kun ne joutuvat huolehtimaan ennennäkemättömästä määrästä tulvassa loukkautuneita ihmisiä. Puuttuvan henkilöstön ja resurssivajeen vuoksi terveydenhuoltojärjestelmä on kamppaillut ylläpitääkseen keskeytymättömiä palveluja kaikille sitä tarvitseville, koska tarvikkeet ovat loppumassa ja terveydenhuoltotyöntekijät uupuneet.

Libanonin kemistien syndikaatti vahvisti sunnuntaina (6. lokakuuta), että tuhojen laajuus ja rakennusten vahingot tarkoittavat, että Israel käytti pommeja, jotka sisälsivät kansainvälisesti kiellettyä köyhdytettyä uraania, varoittaen monien hengitysteitse leviävien sairauksien vaarasta tämän pommituksen pölyn takia. Tämä vaarantaa kaikkien Beirutissa ja Libanonin eteläisellä alueella asuvien ihmisten elämän.

Kehotus toimintaan

PSI tuomitsee Libanonissa tapahtuvat hyökkäykset siviilejä, terveydenhuollon työntekijöitä ja YK:n henkilöstöä vastaan ​​ja vaatii välitöntä tulitaukoa humanitaarisen tilanteen heikkenemisen estämiseksi.

– Kehotamme kansainvälistä yhteisöä ryhtymään vakaviin ponnisteluihin tukeakseen Libanonin hallituksen neuvotteluja kestävästä tulitauosta.

– Vaadimme kaikkia osapuolia kunnioittamaan kansainvälistä humanitaarista oikeutta, erityisesti Geneven neljättä yleissopimusta, joka takaa siviilien suojelun sodan aikana.

– Vaadimme kaikkien terveydenhuollon työntekijöiden, julkisten palvelujen työntekijöiden ja etulinjan työntekijöiden suojelua ja turvallisuutta.

– Vaadimme välitöntä humanitaarista apua kaikille siirtymään joutuneille tasa-arvoisen kohtelun pohjalta ja riippumatta siitä, ovatko he Libanonin kansalaisia, pakolaisia, siirtolaisia ​​vai ei-kansalaisia, ja ruoan, suojan, lääkkeiden ja muiden välttämättömien tarpeiden saatavuuden heille.

Kanadan CUPE yhtyy vetoomukseen

Kanadan suurin julkisen sektorin ammattiliitto CUPE yhtyy PSI:n vetoomukseen ja toistaa kehotuksensa Kanadan hallitukselle määrätä asevientikielto Israelille.

– Tuemme PSI:n kehotusta lopettaa Israelin armeijan hyökkäys Libanonia vastaan. Kun kansanmurha voimistuu Gazassa ja väkivalta lisääntyy Länsirannalla, Kanadan on määrättävä Israelille asevientikielto.