Seuraava Karl Liebknechtin kirjoittama lentolehtinen toukokuulta 1915 on tunnuksellaan muodostunut sosialistisen sodanvastaisen liikkeen klassikoksi. Teksti paljastaa Saksan hallitsevan luokan kaksinaamaisuuden ensimmäisessä maailmansodassa ja peräänkuuluttaa taistelua oman maan porvaristoa vastaan toisen maan työläisveljien ampumisen sijasta.
Se, mitä oli odotettu päivittäin viimeiset kymmenen kuukautta Itävallan hyökkäyksestä Serbiaan lähtien, on tapahtunut: Sota Italiaa vastaan on täällä.
Sotivien maiden kansanjoukot ovat alkaneet vapautua virallisesta valheiden verkosta. Ymmärrys maailmansodan syistä ja tarkoituksista, sen syttymisen suorasta vastuusta, on levinnyt myös Saksan kansan keskuudessa. Pyhän sodan päämäärän harhakuvitelma on yhä enemmän antanut periksi, into sotaan on hiipunut ja tahto nopeaan rauhaan on kasvanut voimakkaasti kaikkialla – jopa armeijassa!
Vakava huoli saksalaisille ja itävaltalaisille imperialisteille, jotka olivat turhaan etsineet pelastusta. Nyt se näyttää saapuneen. Italian sotaan puuttumisen pitäisi tarjota heille tervetullut tilaisuus sytyttää uusi etnisen vihan vimma, tukahduttaa rauhanhalu ja pyyhkiä pois oman syyllisyytensä jäljet. He luottavat Saksan kansan unohdukseen, liian usein koeteltuun kärsivällisyyteensä.
Jos puhdas suunnitelma onnistuisi, kymmenen kuukauden verisen kokemuksen tulos mitätöityisi ja kansainvälinen proletariaatti riisuttaisiin jälleen aseista, täysin eliminoitaisiin itsenäisenä poliittisena tekijänä.
Suunnitelma on estettävä – edellyttäen, että se osa Saksan proletariaatista, joka on pysynyt uskollisena kansainväliselle sosialismille, pysyy tietoisena ja historiallisen tehtävänsä arvoisena tänä merkittävänä aikana.
Kansan viholliset laskevat massojen unohduksen varaan – me vastaamme tähän spekulaatioon iskulauseella:
Oppikaa kaikki, älkääkä unohtako mitään!
Älkää unohtako mitään!
Näimme, kuinka sodan puhjetessa hallitsevat luokat kietoivat massat ansaan houkuttelevilla melodioilla kapitalistista sotaponnistusta varten. Näimme kiihkeiden demagogian saippuakuplien puhkeavan, elokuun typerien unelmien katoavan, kuinka kurjuus ja valitus kohtasivat kansaa onnen sijaan; kuinka sotaleskien ja -orpojen kyyneleet paisuivat virroiksi; kuinka kolmen luokan häpeän säilyttäminen, neliosaisen kolminaisuuden – puoliabsolutismin, junkkerivallan, militarismin ja poliisiväkivallan – itsepäinen pyhittäminen muuttui katkeraksi totuudeksi.
Kokemus on varoittanut meitä – opi kaikki, älä unohda mitään!
Inhottavia ovat ne sananlaskut, joilla Italian imperialismi peittelee ryöstöpolitiikkaansa; inhottavaa on se roomalainen tragikomedia, jossa jopa nykyään arkipäiväinen ”sisällisrauhan” (Burgfrieden, toim. huom.) irvistys on läsnä. Vielä inhottavampaa on kuitenkin se, että kaikessa tässä tunnistamme vain, kuin peilistä, saksalaiset ja itävaltalaiset menetelmät heinä- ja elokuussa 1914.
Italialaiset sodanlietsojat ansaitsevat jokaisen tuomion. Mutta he ovat vain saksalaisten ja itävaltalaisten sodanlietsojien, sodan syttymisen pääasiallisten syyllisten, peilikuvia. Samat veljet, samat päähineet!
Kenelle Saksan kansa on velkaa tämän uuden onnettomuuden?
Keneltä heidän on vaadittava vastuuta uusista uhrien hekatombeista, jotka kasaantuvat?
On edelleen totta: Itävallan ultimaatti Serbialle 23. heinäkuuta 1914 oli soihtu, joka sytytti maailman, vaikka tuli levisikin Italiaan vasta paljon myöhemmin.
On edelleen totta: Tämä ultimaatti merkitsi maailmanvallan uudelleenjakoa ja toi väistämättä kaikki kapitalistiset saalistajavaltiot mukaan taisteluun.
On edelleen totta: Tämä ultimaatti avasi kysymyksen hegemoniasta Balkanilla, Vähässä-Aasiassa ja koko Välimerellä, ja siten myös kaikki Itävalta-Saksan ja Italian väliset vastakkainasettelut yhdellä iskulla.
Jos saksalaiset ja itävaltalaiset imperialistit yrittävät nyt piiloutua Italian ryöstösaaliin, Italian petollisuuden kulissin taakse; kun he heittävät syrjään moraalisen paheksunnan ja haavoittuneen viattomuuden toogan, kun Roomassa he ovat vain löytäneet vertaisensa, he ansaitsevat julmimman pilkan lipeän.
Älkäämme unohtako, miten Saksan kansaa on manipuloitu, erityisesti Italian kysymyksessä, erittäin kunniallisten saksalaisten patrioottien toimesta.
Kolmiliiton sopimus Italian kanssa on aina ollut farssi – teitä on petetty siinä!
Tietoisille tietäville: Italia on aina ollut Itävallan ja Saksan varma vihollinen sodan sattuessa – teidät on johdateltu uskomaan, että se oli varma liittolainen!
Kolmiliiton sopimuksessa, jonka solmimisessa ja uusimisessa kukaan ei teitä kuullut, ratkaistiin suuri osa Saksan globaalista poliittisesta kohtalosta – tähän päivään mennessä teille ei ole toimitettu yhtäkään kirjainta tästä sopimuksesta.
Itävallan Serbialle esittämä ultimaatti, jolla pieni klikki sokaisi ihmiskunnan, oli Itävallan ja Italian välisen liittosopimuksen rikkomus – teille ei kerrottu tästä.
Tämä ultimaatti esitettiin Italian nimenomaista vastalausetta vastaan – tämä tosiasia salattiin teiltä.
Jo 4. toukokuuta tänä vuonna Italia oli purkanut liittonsa Itävallan kanssa – 18. toukokuuta asti tämä ratkaiseva tosiasia salattiin Saksan ja Itävallan kansalta, itse asiassa se kiistettiin virallisesti totuudesta huolimatta – vastapainona Saksan kansan ja Saksan valtiopäivien tahalliselle huijaamiselle Saksan 2. elokuuta 1914 Belgialle esittämän ultimaatumin suhteen.
Teille ei annettu minkäänlaista vaikutusvaltaa Saksan ja Itävallan välisiin neuvotteluihin Italian kanssa, joista Italian väliintulo riippui. Teitä kohdeltiin sivuhenkilöinä tässä tärkeässä asiassa, kun taas sotapuolue, salainen diplomatia, samalla kun kourallinen ihmisiä Berliinissä ja Wienissä pelasi Saksan kohtalosta.
Lusitanian torpedointi ei ainoastaan vahvistanut Britannian, Ranskan ja Venäjän sotivien osapuolten valtaa, provosoinut vakavan konfliktin Yhdysvaltojen kanssa ja lietsonut intohimoista suuttumusta Saksaa vastaan koko puolueettomassa maailmassa, vaan myös helpotti Italian sotapuolueen tuhoisaa työtä kriittisessä vaiheessa – ja Saksan kansa joutui pysymään tästä hiljaa; sotatilalain rautainen nyrkki kuristi heidät.
Rauhanneuvottelut olisi voitu aloittaa jo tämän vuoden maaliskuussa – Englannin käsi ojennettiin – mutta saksalaisten imperialistien ahneus hylkäsi sen. Lupaavat rauhanpyrkimykset estettiin Saksan intressien vuoksi laajamittaisiin siirtomaavalloituksiin, Belgian ja Ranskan Lothringenin liittämiseen, suurten saksalaisten varustamojen kapitalistien ja Saksan raskaan teollisuuden kovan linjan kannattajien toimesta.
Myös tämä salattiin Saksan kansalta; heitä ei kuultu.
Kenelle, kysymme, Saksan kansa on velkaa tämän hirvittävän sodan jatkumisesta, kenelle Italian väliintulo on velkaa ansionsa? Kenelle muulle kuin oman maansa vastuullisille ja vastuuttomille?
Oppikaa kaikki, älkääkä unohtako mitään!
Italian viime kesän Saksan tapahtumien uudelleennäyttäminen ei voi ajattelevissa ihmisissä toimia sysäyksenä uudelleen sotakuumeeseen, vaan ainoastaan uutena sysäyksenä hälventää toivonkipinöitä poliittisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sarastuksesta, ainoastaan uutena valona valaista poliittista vastuuta, paljastaa itävaltalaisten ja saksalaisten sodanlietsojien yleisölle aiheuttaman vaaran täyden laajuuden, ainoastaan uutena syytteenä heitä vastaan.
Mutta ennen kaikkea meidän on myös opittava ja pidettävä mielessä se sankarillinen taistelu, jota italialaiset toverimme ovat käyneet ja jatkavat sotaa vastaan. Taistelemalla lehdistössä, kokouksissa, katumielenosoituksissa, taistelemalla vallankumouksellisella voimalla ja rohkeudella, uhmaamalla hengellään ja raajoillaan viranomaisten nostattamien nationalististen aaltojen raivoisaa hyökkäystä vastaan. Onnittelemme innostuneesti heidän taisteluaan. Olkoon heidän henkensä mallina meille! Varmistakaa, että siitä tulee malli Internationaalille!
Jos näin olisi ollut elokuun päivistä lähtien, maailma olisi parempi paikka. Kansainvälinen proletariaatti olisi paremmassa asemassa.
Mutta päättäväisen taistelutahdin suhteen ei ole mikään liian myöhäistä! Hölynpölyinen iskulause ”sinnikkyys” on tullut tiensä päähän ja johtanut vain syvemmälle kansallisen tuhon pyörteeseen. Kansainvälinen proletariaatin luokkataistelu kansainvälistä imperialistista kansallista tuhoa vastaan on tämän hetken sosialistinen välttämättömyys.
Jokaisen kansakunnan päävihollinen seisoo sen omalla maalla!
Saksan kansan päävihollinen seisoo Saksassa: Saksan imperialismi, Saksan sotapuolue, Saksan salainen diplomatia. Tätä vihollista vastaan heidän omalla maallaan Saksan kansan on taisteltava, taisteltava poliittisessa taistelussa yhteistyössä muiden maiden proletariaatin kanssa, joka taistelee sen kotimaisia imperialisteja vastaan.
Tiedämme olevamme yhtä Saksan kansan kanssa – meillä ei ole mitään yhteistä Saksan Tirpitzien ja Falkenhaynien, Saksan poliittisen sorron ja sosiaalisen alistamisen hallituksen kanssa. Ei mitään heille, kaikki Saksan kansalle. Kaikki kansainvälisen proletariaatin, Saksan proletariaatin, sorretun ihmiskunnan hyväksi!
Työväenluokan viholliset laskevat massojen unohduksen varaan – varmistakaa, että he ovat täysin väärässä! He spekuloivat massojen kärsivällisyydellä – mutta me kohotamme myrskyisän huudon:
Kuinka kauan vielä imperialismin uhkapelurit käyttävät väärin kansan kärsivällisyyttä? Nyt riittää, nyt riittää verilöyly! Alas sodanlietsojat rajan molemmin puolin!
Loppu kansanmurhalle!
Kaikkien maiden proletaarit, seuratkaa italialaisten veljienne sankarillista esimerkkiä! Yhdistäkää voimanne kansainväliseen luokkataisteluun salaisen diplomatian salaliittoja vastaan, imperialismia vastaan, sotaa vastaan ja rauhan puolesta sosialistisessa hengessä.
Työväen antimilitaristit 