Karl Liebknecht: Rekrytoidun jäähyväiset

Seuraava Karl Liebknechtin Saksan keisarillisen armeijan varusmiespalvelusta vastaan suuntautuva teksti julkaistiin Die Junge Garde -lehden numerossa 7, 22. syyskuuta 1906.

Artikkelilla oli merkittävä rooli raskauttavana todisteena Liebknechtiä vastaan ​​käydyssä maanpetosoikeudenkäynnissä, joka pidettiin Leipzigin valtakunnanoikeudessa 9.–12. lokakuuta 1907.

---

Asevelvollisuuden hetki on koittanut. Kutsunta koittaa pian, ja parhaiden saksalaisten nuorten miesten on pakattava laukkunsa ja jätettävä vanhempansa, sisaruksensa, työtoverinsa ja ystävänsä, usein jopa vaimonsa ja lapsensa. On pakko! Ei ole nykimistä eikä kamppailua; vankilan muurit uhkaavat vastarintaa tekeviä. ”Isänmaa kutsuu! Onneton on se, joka ei ilolla omistaudu palvelukseensa!” Niin sanotaan kouluissa, niin huudetaan saarnastuoleista, niin kirjoitetaan kaikissa kunnollisissa ja ”arvostetuissa” kirjoissa ja sanomalehdissä.

Tähän asti te nuoret proletaarit olette olleet vapaita miehiä, sikäli kuin kapitalistinen epäsivistyneisyys tuntee proletariaatin vapauden. Mutta nälkäruoska on vapauden symboli verrattuna sortoon, orjuuteen, johon verinen rautamilitarismi teidät pakottaa. Orjuuteen! Ja te olette armoilla, ette vain yhden, vaan jokaisen Saksan armeijan upseerin, jokaisen aliupseerin; teidän on toteltava esimiestenne jokaista nyökkäystä, hiljaa ja vastailematta, konemaisella ripeydellä, päivin ja öin, jopa silloin, kun teidät käsketään tekemään järjettömimpiä ja moraalittomimpia, jopa rangaistavia asioita. Mutta: ”Ilman tiukinta kuria ei ole mahdollista mikään armeija. Vaikka isänmaan palveleminen olisi vaikeaa, se, joka ei omistaudu sille ilolla, on onneton.” Näin sanotaan kaikkialla, missä isänmaallisuutta arvostetaan.

Tähän asti sait vapaasti valita asuinpaikkasi ja asuntosi; tämä lakkaa nyt – sinut revitään yleisesti irti kotimaastasi, pakotetaan lähtemään kuin siirtolaiset, suljetaan kasarmeihin ja jaetaan huoneisiin kuin lauma talleissaan.

Tähän asti olit vapaa liikkumaan työn ulkopuolella; tästä lähtien militarismi ei salli sinun liikkua vapaasti. Syöminen, juominen, nukkuminen, ulkona oleminen – kaikki on kurinalaista, säänneltyä ja valvottua.

Tähän asti sait lukea ja kirjoittaa mitä tahansa parhaaksi näit; mutta sekin on ohi. Tähän asti sait kuulua kerhoihin tai osallistua kokouksiin, jotka sopivat sinulle. Tulevaisuudessa saat lukea ja kirjoittaa vain sen, mitä esimiehesi sallivat. Jokainen, joka lukee tai edes kantaa mukanaan muita kuin ”valtion säilyttäviä” kirjoituksia, joka pitää muita kuin ”valtion säilyttäviä” puheita tai joka osallistuu muihin kuin ”valtion säilyttäviin” yhdistyksiin, on vaarassa saada ankaran rangaistuksen.

”Mutta”, he opettavat teille, ”armeija on Saksan kansan lukio; sen pitäisi kasvattaa teidät uskollisuuteen monarkkia kohtaan, rakkauteen isänmaata kohtaan, jotta Saksan valtakuntamme pysyisi vahvana ja vakaana. Ei koulutusta ilman pakkoa”, he sanovat. ”Onneton valittaja, joka ei vapaaehtoisesti alistu tähän pakkoon jalon isänmaallisen asian vuoksi!”

Tähän asti sait taistella paremman puolesta; huomisesta lähtien sinun on tultava toimeen vain 20 pennillä päivässä kovasta työstäsi, ja saat vain laulaa salaa: ”Lahja kuninkaalle! 22 penniä on niin vähän!” Ruoka, juoma, muonavarat ja vaatteet jaetaan sinulle ilman äänioikeuttasi ja ilman, että uskallat edes sitä arvostella.

Tähän asti työnantajasi työmäärä on yleensä ollut tiukasti rajoitettu; huomisesta lähtien sinun on tehtävä niin paljon ja sen verran kuin esimiehesi määrää, ja laiminlyönnistä seuraa ankara rangaistus!

Mutta: ”Kaikki tämä tulee sodan ankaran elämän mukana. Isänmaa kutsuu. Säälittävä on se, joka ei ilolla omistaudu palvelukselleen, joka ei mielellään ota vastaan ​​jokaista orjuutta, jokaista ponnistelua, jokaista puutetta palveluksessaan!”

Jokainen, joka loukkaa ja lyö sinua, olipa kyseessä sitten työnantajasi tai pomosi, antaa sinulle yksinkertaisesti perusteen välittömään lakkoon ja korvauksiin. Voit puolustautua itseäsi vastaan ​​ilman rangaistusta, ja voit pysyä rankaisematta, jos loukkaat ja lyöt uudelleen kostoksi. Lain mukaan työnantajan aiheuttama kunnian ja ruumiin loukkaus on sama kuin työntekijän aiheuttama työnantajan kunnian ja ruumiin loukkaus. Työnantajat ja työntekijät ovat ainakin lain mukaan vapaita ja tasa-arvoisia kansalaisia; sama pykälä koskee molempia.

Se tulee nyt muuttumaan. Teidän on pian kestettävä kunniaa loukkaava kasarmiväkivalta, sotilaiden julma häpeä, joka jopa keisarin ja sotaministeri von Einemin sanojen mukaan tahraa armeijan, teissä itsessänne tai tovereissanne. Ettekä saa jättää asepalvelusta, vaikka se ajaisi teidät kuolemaan tai hulluuteen. Teillä ei ole oikeutta vastata välittömästi, ja teiltä evätään jopa itsepuolustusoikeus. Esimiehelle sitä vastoin sota-artikloissa nimenomaisesti myönnetään oikeus käyttää aseita tottelematonta alaista vastaan. Alaisten loukkaukset, nöyryytykset ja huono kohtelu, jopa vakavimmat, käsitellään sotilaslaissa ja sotilastuomioistuimissa yleensä vain määräysten rikkomisena, harvemmin ruumiinvammana, yleensä vain vähäisillä, kunniaa loukkaavilla rangaistuksilla, lyhytaikaisilla vankeusrangaistuksilla ja vastaavilla, ja harvemmin suhteellisen lyhyillä vankeusrangaistuksilla.

Samat sotilaslait ja -tuomioistuimet uhkaavat ja langettavat ankaria vankeusrangaistuksia, yleensä kuritustuomioita, kaikille alaisille, jotka – vaikka kuinka tahattomasti – ovat antaneet tottelemattomuuden ja loukkausten tai jopa muun, vaikka anteeksiannettavankin, väkivallan esimieheään kohtaan, vaikka tämä olisi henkilökohtaisesti arvoton ja halpamainen sotilas-kiusaaja. Sotilaslait soveltavat pohjimmiltaan ja julmasti kaksinaismoralismia. Vain hankala ja kaksiteräinen valitusprosessi, joka on täynnä sudenkuoppia, suojelee sotilasta, joka ei hyväksy kaikkea, mitä hänen kiusaajansa hänelle tarjoaa. Pieninkin ylilyönti yhtä lukemattomista esimiehistä kohtaan tuhoaa kohtalokkaalla varmuudella onnettoman sotilaan olemassaolon.

”Tämäkin on hyväksyttävä! Rautainen kuri on välttämätöntä, ja se johtaa usein valitettaviin seurauksiin; mutta nämä ovat vain poikkeuksia. Kanna sitä myös rakkaan isänmaan palveluksessa.”

Ja teille annetaan värikkäät, kimaltelevat univormut ja teidät johdatetaan kaduilla laulun ja musiikin säestyksellä. Uusia vaatteitanne kutsutaan ”hienoimmaksi takeista”, ja teihin juurrutetaan ylimielisyyttä vihollisen edessä; tämä pettää teidät kaikista vaaroista, kaikesta kasarmin häpeästä ja vastoinkäymisistä.

Mutta oletteko te lapsia, oletteko te villejä, että teidät voitaisiin saada unohtamaan syntymäoikeutenne ihmisarvoon loiston ja räikeiden korujen, kuin lelujen, avulla? Eikö ole loukkaus, että teidän odotetaan kestävän tätä?

Sillä välin isänmaata on suojeltava! Ja tämän suuremman asian vuoksi meidän on suljettava silmämme ja puristettava hammasta yhteen!

Suojella isänmaata? Muistakaa kiinalaiset sankaritekomme, taistelut Afrikan siirtomaissa, Marokon kauppa, joka oli aikeissa vetää Saksan mukaan maailmansotaan, levittää murhia ja tuhopolttoja kaikkialle Eurooppaan. Mitä tekemistä sillä oli isänmaan suojelun kanssa? Megalomaanimainen globaali- ja siirtomaapolitiikka voi palvella suurten kapitalististen yrittäjien etuja, mutta se rasittaa vain isänmaata, proletariaattia.

No, tapahtuipa mitä tahansa, sinä muutat kasarmiin.

Siellä kuulet pian: Sinun on palveltava paitsi ulkoista vihollista vastaan, myös sisäistä vihollista vastaan!

Kuka on sisäinen vihollinen?

Sinun pitäisi ampua isäsi ja äitisi, veljesi ja sisaresi käskystä! Isänmaan puolesta?

Sinulle määrätään lakonmurtotehtäviä. Isänmaan puolesta?

Kuten Nürnbergissä ja Magdeburgissa ja kuten kaikkialla Preussissa ja Hessenissä 21. tammikuuta 1906, teidät kutsutaan aseisiin työläisten ja työnantajien välisissä taloudellisissa taisteluissa työnantajien suojelemiseksi sekä työläisten poliittisissa vapaustaisteluissa sortajienne suojelemiseksi työläisiä, tovereitanne, kollegoitanne ja samanmielisiä ihmisiä vastaan.

Isänmaan puolesta?

Silmäsi avautuvat, elleivät ne jo ole auki.

Millainen isänmaa on sellainen, joka ei hyväksy koko kansaa, joka repii sinut irti rakkaistasi, joka pyrkii tekemään sinusta ystäviesi vihollisia? Joka julistaa sotaa työväenluokkaa vastaan, joka tuntee yhtenäisyyttä työnantajien kanssa jokaisessa reaktiossa?

Tämä ei ole isänmaasi; tämä ei ole yhtenäinen saksalainen isänmaa. Tämä on vain sellaisen saksalaisen kansan luokan kuvaus, joka on ollut vihamielinen sinua kohtaan, jopa verivihainen, siitä lähtien, kun elit, ja jopa siitä lähtien, kun he elivät, ja joka on riistänyt ja sortanut sinua ja isiäsi, äitejäsi, veljiäsi ja sisariasi, tovereitasi, kollegoitasi ja samanmielisiä ihmisiä lapsuudesta lähtien!

Sisäinen vihollinen ovat isänne, äitinne, veljenne, sisarenne ja ystävänne – koko proletariaatti ja kaikki, mikä ei kestä hallitsevan taantumuksen rinnalla läpi vaikeiden aikojen. Sisäinen vihollinen: Se olette te tänään! Ja sitä te tulette olemaan jälleen vapautumisenne jälkeen! Te, jotka olette kutsuttu taistelemaan tätä sisäistä vihollista vastaan, taistelemaan itseänne vastaan.

Proletaarit alennetaan ”pääoman pihakoiriksi”, heidän vihollisikseen, kun heidät mobilisoidaan sisäistä vihollista vastaan; heidän palkkionsa, olipa se kuinka pieni tahansa, on oletettavasti Juudaksen palkinto: Eikö olekin totta, että proletariaatin ystävät puhuvat näin?

Ja kun olet tämän tunnistanut, tunnistat edelleen: tämän hirvittävän painostuksen, harjoitusten ja rautaisen kurin ainoa syy on se, että pelko ja terrori pakottavat proletariaatin palvelemaan pääomaa ja taantumusta, omia vihollisiaan.

Ja siksi on olemassa orjuutta ja älyllistä opetusta, aatteiden tukahduttamista ja häikäisevää loistoa ja olosuhteita, niin että proletariaatti värikkäässä vaakunassaan unohtaa itsensä ja kaikki kansansa ja tekee vapaaehtoisesti pääoman ja taantumuksen, omien vihollistensa, tahdon.

Sotilaalliset väärinkäytökset ja sotilaslain ja -oikeuden kautta sovellettavat perustavanlaatuiset kaksinaismoralismit johtuvat vain siitä, ettei luotu eikä tarvittu kansanarmeijaa, ei Saksan kansan armeijaa, vaan pääoman, taantumuksen armeija.

Ainoa syy, miksi sinut viedään kotimaastasi vieraalle maalle, on se, että erossa naapureistasi sinua häiritsisivät vähemmän epäilykset ja tunnot, solidaarisuuden tunteet ja epämukavat tunteet vihollisten puolesta taistellessa.

Ja ne järjettömät vuosittaiset miljardikustannukset, jotka aiheutuvat siitä, että teidät on muutettu täksi itsemurha-instrumentiksi, siitä, että teistä proletaareista tulee linnoituksenne vahvin suoja, siitä, että teitä yritetään hämmentää ja teiltä yritetään ryöstää sielunne, älynne, itsetuntonne, luokkatietoisuutenne, rakkautenne lapsianne ja sisaruksianne kohtaan, lyhyesti sanottuna, kaikki jaloimmat impulssinne, ne teidän, proletariaatin, on myös puristettava omasta katkerasta hiestänne.

Eikö se ole järjetöntä? Eikö se ole mahdotonta? Miksi kapitalismi, taantumus, ei suojele itseään kannattajiensa kautta, niiden kautta, joiden etuja se edustaa?

Ja militarismi on kulttuurin kuristava enkeli; se barbarisoi sivilisaation ja imee kansan kuiviin ahmimalla kaikki keinot, jotka voisivat palvella todellista edistystä.

Se on kaiken kansaan kohdistuvan vihamielisyyden kvintessenssi ja summa, kapitalismin raaka teloittaja ja verinen rautainen suojamuuri.

Hyväksykää tämä oivallus, te aseisiin kutsuttavat proletaarit, ja kaikki yritykset vieraannuttaa teidät kasarmeilla käytävän proletariaatin vapautustaistelun suuresta asiasta on paitsi tukahdutettava, myös sytyttävä vakaumustanne ja aatteistanne entistä raivokkaammin. Kaksinkertaisesti terästettyinä sotureina palaatte kapitalismin armeijasta proletariaatin armeijan riveihin.