Sotilasliitto NATO järjestää vuosittaisen Steadfast Noon -ydinsotaharjoituksensa ensi ja seuraavalla viikolla. Myös Suomi osallistuu harjoitukseen neljällä Hornet-hävittäjällä.
Harjoitus lennetään tänä vuonna Pohjanmeren ympäristössä ja sen isäntamaana toimii Hollanti. Osa lentokoneista toimii Tanskasta, kertoo Yle.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo, että Suomesta osallistuu hävittäjiä ja esikuntaupseereita harjoittelemaan sitä, miten NATO pystyy ”uskottavasti toteuttamaan ydinaseoperaatioita” – siis käymään ydinsodan.
Häkkäsen mukaan ydinsodan harjoittelu on ”tavanomaista” sotilasliiton toimintaa, johon ”uutena jäsenmaana Suomi osallistuu täysipainoisesti”.
– Ydinpelotteeseen liittyvä työ on osa NATOn jokapäiväistä toimintaa. Suomi on mukana suunnittelemassa ja tekemässä päätöksiä Naton ydinasepolitiikasta, joten on luonnollista, että osallistumme myös NATOn vuotuiseen harjoitukseen, Häkkänen sanoi aiemmin tiedotteessa.
Suomen hävittäjät osallistuvat harjoitukseen nyt toista kertaa. Viime vuonna mukana oli kaksi konetta. Silloin Suomi ei kertonut osallistumisestaan, mutta tieto päätyi julkisuuteen.

Yksi vastaus artikkeliiin “Suomi osallistuu sotilasliitto NATOn ydinsotaharjoitukseen Pohjanmerellä”
Kommentointi on suljettu.