Aseistakieltäytyjäliiton koolle kutsuma mielenosoitus puolusti tänään Helsingissä sivarien oikeuksia ja vastusti yhteiskunnan militarisoitumista.

Mielenosoittajat vaativat siviilipalveluslain oikeudenmukaista uudistusta, joka lähtee sivareista itsestään – ei ylhäältä annettuna. Lisäksi vaadittiin sivarien taloudellisen aseman parannuksia.

– Elämme ajassa, jossa ihmisiltä viedään mahdollisuuksia vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin, oli kyse sitten ammattiliittojen toimintamahdollisuuksista tai kansalaisjärjestöjen osallistumisesta lainsäädäntöprosesseihin, AKL toteaa.

Terveisiä käytiin lähettämässä eduskunnalle ja työ- ja elinkeinoministeriölle: sivarilaki kuntoon, ei rahaa aseisiin!

– Hallitus kohtelee kansalaisyhteiskuntaa kuin häiriötekijää, eikä epäröi kasvattaa sotilasmenoja hatusta vedetyin prosentein. Tämä syö resursseja ja samaan aikaan väistämättömät ongelmat kuten ilmastokriisi ja kasvavat sosiaaliset ongelmat jäävät huomiotta. Tässä ajassa me tarvitsemme vastavoimaa.

Myös Työväen antimilitaristit osallistui mielenilmaukseen tunnuksella ”Rahat pois aseista – turvataan peruspalvelut!”