Haagissa Alankomaissa tuhannet täyttivät kaupungin kadut sunnuntaina tulevaa NATO-huippukokousta vastaan voimakkaassa kansainvälisen solidaarisuuden hengessä.

Sotilasliitto NATOn valtionpäämiesten valmistautuessa huippukokoukseensa mielenosoitus Haagissa kiinnitti huomiota länsivaltojen lisääntyvään militarisoitumiseen ja tukeen käynnissä oleville konflikteille.

Ennen marssia kuultiin puheenvuoroja, joissa arvosteltiin voimakkaasti NATOn ajamaa sotilasmenojen kasvattamista ja militarismia. Myös käynnissä oleva kansanmurha Palestiinassa ja Yhdysvaltain laittomat iskut Iraniin saivat puheissa jyrkän tuomion – mukaanlukien iranilaisilta tahoilta, jotka vastustavat Iranin hallitusta.

– NATOn huippukokouksen aattona haluamme tehdä näkyväksi, että sotapolitiikkaa, asemenoja ja militarisointia vastustetaan laajalti, järjestäjät sanoivat.

– Sen sijaan, että investoisimme miljardeja puolustukseen, vaadimme investointeja terveydenhuoltoon, ilmastoon, toimeentulon turvaamiseen, asumiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

– NATO osaltaan lisää maailmanlaajuista epävakautta, kärjistää konflikteja ja heikentää demokraattista päätöksentekoa. Tämä mielenosoitus on voimakas kannanotto: rauhan, oikeudenmukaisuuden ja kansainvälisen solidaarisuuden puolesta.

Mielenosoitus alkoi Koekampin puistosta ja jatkui marssina monien symbolisten kohteiden ohi Rauhanpalatsille, josta palattiin keskusrautatieaseman läheisyyteen.

Tapahtuman koollekutsujana toimi järjestöjen ja puolueiden koalitio De Tegentopcoalitie. Koalitioon kuuluu useita edistyksellisiä ja anti-imperialistisia järjestöjä Alankomaissa, mukaan lukien Vallankumouksellinen sosialistinen puolue ja sen nuorisojärjestö ROOD, De Nieuwe Vredesbeweging, BIJ1-puolue ja Stop Wapenhandel.